pääministerigallupissa Jyrki Kataisen rinnalle?!
Oikeammin olisi pitänyt sanoa: Mari Kiviniemi on ohittanut ratkaisevasti Jyrki Kataisen.
Oikeammin olisi pitänyt sanoa: Mari Kiviniemi on ohittanut ratkaisevasti Jyrki Kataisen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Uosukainen on demari, niin kyllä tuon ymmärtää.
Sillähän noita demarimainoksia pakkosyötetäänki jatkuvasti, jokaisessa uutislähetyksessä, kun Uosukainen on vielä puna-ylen uutistoimituksen päällikkö. Jäsenkirja sellainen.
jjuri nähty a-studio osoitti, että kokoomus ja SAK/demarit tulevat jatkamaan laskuaan, ja vihreät nousemaan. Keskustahan osoitti nyt taas, että on nousunsa ansainnut suurimmaksi puolueeksi jälleen.
Kokoomus tuli nyt sanoneeksi sen, että syöksy alkoi. Eli aikoo jatkossakin nostaa sähkön hintaa, ja antaa rikkaille vielä lisää 3%:a, vaikka olikin 2%:n pääomaverotuksen noston kannalla.
Mutta jos osinkoverotusta helpotetaan 4%:lla niin silloinhan tuo on selvää rikkaiden suosimista, eli samat ketkut korjaavat toiselta suunnalta tuplasti enemmän.
Heinäluomalla oli hullunkiilto silmissä, kun toisia yritti solvata, mutta oli kuitenkin vain 37 veroprosenttinsa kanssa liikkeellä, joten mitenkähän oli noin ketkuillut veroprosenttinsa pieneksi. jos tuonkin tarkastaisi, niin luulenpa heinäluoman valehdelleen tuonkin suuremmaksi kuin se todellisuudessa on.
Kokoomus ja punaporvaridemarit tulevat nyt molemmat tippumaan kannatuksessaan. Kokoomuksen kannatusprosenttia on nostaneet kokoomukseen siirtyneet punaporvarit, jotka ovat kansankusetuksella rikastuneet, ja nyt sitten eivät halua omistaan antaa verotalkoisiin mitään.
Miten voi ihminen köyhä maksaa 670 eläkkeestä 350 euroa kuussa sähköstä, ja siihen vielä 100 vesistä, jätehuolosta 30, ja lääkkeistä 50. Kertokaa se minulle millä hän sitten elää. Tuo on mummonmökkiasumista, ja siitä puutui vielä kiinteistövero kokonaan, ja se helvetin paskalakikulu.
Kaupungissa vuoraan menee 550 vähintään vanhassa miniyksiösssä, siihen muut kulut kuten sähkö ja vesi, niin kuis sitten mussutetaan tyhjää suuta.
Jos taas tuo yksiö on oma, niin voi selvitä halvemmalla, mutta senhän vie sitten valtio, kun kokoomus on demujen kanssa nostamassa perintöveroa roimasti päästyään saman hallitukseen.
Kyllä nyt on kansan sietokyky täynnä, ja se äänestää muita, kuin noita kahta porvaripuoluetta, eli äärioikeistolaista SAK/demareita, ja Kokoomusta.
Hyvähän tuolla on noiden suurituloisten jauhaa paskaansa kuinka on pakko veroja nostaa, kun on isot tulot, ja yhteiskunta maksaa heidän suureläkkeensä.
Onneksi on Keskusta ketä voi äänestää, ja joka ymmärtää, että köyhäkin tarvii asunnon ja ruokaa.
Anni sinnemäki oli kyllä hyvinkin hyvä, ja syö takuulla osaltaan SAK/demujen kannatusta. Hyvä näin, että saataisiin ainakin nuo punaporvarit oppositioon.
oli oikeita maanviljelijöitä. kivi aikanaan kuvaili näitä maisemia
rehevällä kieliasullaan, että tuntui olevansa kotona kun ikkunasta
viljavainioita katseli.
nyt tämä puolueeni on mennyt vähän siihen suuntaan , että mikä
on edessä kun rehellisyys on kaukana. silloin kun johannes vironperä
kävi henkeä puhumassa tupailloissa niin tuntui, että asiat meni perille.
vaalitulos oli selkeästi puolueelle aina voitto.
nyt nämä kirjanoppineet politikon koikkalaiset vievät toimillaan
isäntälinjan perikatoon. tehkää jotakin oikeinkin .
Saarnastasi unohtui soppatykit, taulukaupat ja mafia. Alkaako muisti pettää?
muistutit!!!
Tosiaankin unohtui tuo SAK/demarimafian soppatykki, ja Urpilaisen taulukaupat, kuin myöskin urheiluopistosäätiön rahanpesuallas, ja paannaanpa samaan kauppaan vielä SAK:n Kiljavanopistonhaamuopiskelijatkin.
Kun kerran alettiin, niin mitenkähän se nova raha puhdituu, jos kierrätetään jonkun kannatusyhdistyksen tukiyhdistyksen kautta Heinäluomalle sun muille demuille.
Tuleekohan niinden Kiljavan opistonpyykeistäkin puhtaampia, kun pesetetään Virossa, kun suomalainen työ on kuulema niin kallista.
Riihisäätiö kuopattiin SAK/demumafian käskystä pikavauhtia, ettei vain sieltkään paljastuisi Halosen, sun muiden mafioosojen nimiä.
Siellä olisi ilmeisesti ollut Ahten nimi pääliimmäisenä, ja Jaakonsaari kakkosena, sitten olisivat muut tulleet kuin punikkien vappumarssijonossa ikään.
No kun on alettu, niin otetaanpa tarkasteluun sitten Halosen arpa-autokin, kun sekin hävis jonnekin, vaikka rahaakin olisi pitänyt tulla, niin eipä Halonen ole niitä merkinnyt saaduksi ilmoitukseensa.
Ja kun näyttää siltä, että SAK/demuja nämä asiat kiinnostavat enemmän muiden tekeminä kuin omina, niin avataanpa se elintarvikeviraston ovi, jotta päästään Irakin sotaan ja sieltä nahkurinorsille, eduskunnnan kellarin vakoilutoimiston kautta..
No olkoon So. What
jos SAK/demujen suhtautuminen köyhiin on sitä mille se näyttää, ja on osoittautunut käytännössä, niin en yhtään ihmettele, että kuminaama Urpilainen, on kuin olisi yökerhobileisiin menossa(tai tulossa) jo meikkinsä ja pukeutumisensakin puolesta.
Piiaa viitanen on kuin prätkäjengiläinen nahkatakissaan.... Voi demureppanoita, kun ovat menettämässä valtionhoitapuolueen asemansa, kun kansalle on selvinnyt, että SAK/demarit ovat olleet suurin rosvo koko yhteiskunnassamme. Sinne ovat köyhien rahat lypsetty ökyrosvojen pussiin.
Hakankin asunnot myytiin halvalla Sundqwistille, ja muille demuketkuille, kun olisi ollut köyhempiäkin halvan asunnon tarvitsijoita.
Eihän Sundqwisti mafioosolta saanut edes ulosmitata kuin yli 30.000 tuhannen ylittävältä osalta, kun oli kuulemma tottunut niin ylelliseen elämään, jotta kun hänen elintasonsa laskisi, niin se voisi häntä traumatisoida.
Eli ensin SAK/demumafia lypsi hakan kautta itselleen, ja sen jälkeen vei loputkin.
Täytyy olla tosi rikas, tai sitten köyhän umpityhmä joka SAK/demuja äänestää.
Ei siihen ole ainakaan köyhällä varaa.
SAK/demut taitavat organisoida nuo helsingin katurähinätkin, sille asia vaikuttaa.
Nyt ne on vain lisääntymään päin, mitä alemmas SAK/demujen kannatus tippuu.
Ensikuussa niitä ilmeisesti vielä lisätään useiden lakkojen ja mielenosoitusten voimalla.
Näinhän tuo on, jos totuuden sanoo.
Kylläpä YLE lopetti kusetusgallupin teon..kun siitä alkoi tälläkin palstalla polemiikki
viime tammikun gallupin osalta. Nyt YLE julkaisi saman suuntaisen gallupin kuin HS ja MTV3
olivat julkaisseet..eli SDP:n kanntus on 17 %:n paikkeilla...
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9652418
"Kusetusgallupit.. tutkija...9.2.2011 15:34
Niin...varsinkin viime Ylen gallupissa yllättäen SDP:n kannatus oli melkein prosentilla noussut
ja kokoomuksen oli laskenu melkein prosentilla. Muiden kannatus oli pysynyt samoissa.
Mistä SDP:n kannatus muka sai nostetta..kun Jutta Urpilaisenkin pääminieterikannatus
senkun vain laski oli jo jossain 7-8 %:n tienoilla ..eikä edes omatkaan Juttaa kannata.
Niin juuri..kysymys on ns. "kusetusgallupista" jossa gallupin tilaaja eli YLE voi
junailla ilmoitettuja gallup-tuloksia virhemarginaalinsa rajoissa. Yle siis antoi sellaisen
kuvan että kokoomus on laskussa ja SDP muka noussussa. - Tulee mieleen Tarmo Ropponen,
Yleisradion tv-uutisten politiikan toimituksen toimittaja ja esimies, joka pressan vaaleissa
muutama päivä ennen varsinaista vaalipäivää silmät kirkkaan vannoi että Halosen kannatus
on gallupin mukaa 56 % ja se tulee siinä pysymään. Ja..kuinkas sitten kävikään..Niinistö voitti varsi-
naisen vaalipäivän 52%-48%...Ropponen siis halusi antaa sellaisen kuva että Halonen on
ylivoimainen ja että epävarmat äänestäjät menisi voittajan kelkaan.
..että sillee..se siitä YLE:n tilaamista gallupeista ja niiden luotettavuudesta. "
Miten voi ihminen köyhä maksaa 670 eläkkeestä 350 euroa kuussa sähköstä, ja siihen vielä 100 vesistä, jätehuolosta 30, ja lääkkeistä 50. Kertokaa se minulle millä hän sitten elää. Tuo on mummonmökkiasumista, ja siitä puutui vielä kiinteistövero kokonaan, ja se helvetin paskalakikulu.
Mistä tuollaiset luvut vedit. Kuinka sähköön voi mennä 350 euroa ja veteen 100 euroa. Jos näin menee ei sellaisessa asunnossa pidä missään nimessä asua, tuollaisellem haaskaukselle pitääkin panna stoppi.
Riikka Uosukainen on pesunkestävä kokoomuslainen.Kaikki YLEN toimittajat ovat kokoomuksen lakeijoita, Keskusta joutuu jatkuvasti YLEN KOKOOMUS hyökkäyksien kohteeksi.Vanhasen veljeily kokoomuksen kanssa kostautuu.
Toimittaja Riikka Uosukainen on kokkari. Mutta sinä säälittävä kepuloinen olet kommari.
No niin.. YLEN joulukuun julkaisemat gallupit osoitti miten SDP
oli koko ajan laskemassa. SDP:n kannatus oli joulukuussa 18.1 % eli se oli koko
ajan putoamassa.
http://yle.fi/uutiset/teemat/vaalit_2011/2010/12/kokoomus_suurin_sdp_alamaissa_2253488.html
..mutta tammikuun YLE:n gallupin mukaan SDP oli muka noussut melkein prosentin...minkä MTV3:n
tammikuussa julkaisema galluppi osoittaa "kusetukseksi".
..nyt sitten...YLE:n oli pakko lopettaa kusetuksen ja sen piti julkaista oikeanlainen galluppi
..eli liki 17%:a oleva SDP:n kannatus..
.
olevan noin tietämätön, niin en yhtään ihmettele miksi sähkön hintaa nostetaan.
Jos sinä olet maanviljelijä, niin sinä et sitten tiedä senkään vertaa todellisia kuluja, koska taidat saada sähkösi edullisemmin kuin muut.
Sinä et ole ilmeisesti seuannut tämän vuoden laskutusta.
Minäpä satuin sellaisen saamaan käsiini, kun eräs papparainen näytti. Ja onhan mulla omanikin, mutta on mulla hieman eri tulotkin, mutta siltikin.
Tosi se oli, ja kun vertas hintaa viimevuoteen, oli se yli 35%:a noussut.
Eli sähkölle tuli hintaa siirtoineen /kk 358 euroa. noin 60-70 neliön mökkerö pohjapinta-alaltaan.
Vesilaku oli pidemmältä ajalta, ja kun tuo talo on kunnallistekniikan piirissä, niin jätevesi laskukin pitää huomioda. Mutta kallista on vesikin, ja kohta ei monet voi omaakaan käyttää Lehtomäen paskalain takia, jos ei uusi 10.000eurolla ensin kaivoja.
Jos demut ja vihreät ja Kokoomus painosti tuuhon paskalakiin menemään, niin minä olisin Lehtomäkenä lyönyt rukkaset tiskiin, ja sanonut, että tehkää lakinne, minä en tuollaista tule tekemään.
Se rahasokeus tulee noilla kusettajillla, kun itsellä on hirmutulot, ja muukin on korruptioa, ja yhteiskunnan maksamaa.
Kansanedustajilta pitää ottaa taksisetelitkin pois, ei minusta tuokaan ole oikein, että isotuloiset ajelee kalliiilla takseilla yhteiskunnan piikkiin, ja sitten vielä aina ovat taksimaksuja korottamassa, ja kunnilla niitä elättämässä.
Kyllä muuuten totuus on, jotta nyt on kansan kipukynnys omatitaloasujien kohdalla täyttymässä.
Itsekin maksan kolmea sähköliittymää, ja voin sanoa, että kyllä on hinta noussut ainakin 30%:a vuodessa.
Otahan huomioon myöskin nuo perusmaksut sun muut.
kilpailuttamisella ei ole mitään hyötyä, eikä kulutuksen vähentämisellä, kun silloin nousee perushinta. Eli mitä vähemmän kulutat, sen kalliinpaa sähkösi on.
On nimittäin kokemusta tuostakin, että nostivat hintaa, kun kun kultus pieneni.
Sähkörosvot kuriin, ja sähköntuotanto ja jalekelu täysin valtion hommeliksi.
Nythän tulee käymään niin, että sossuluukulle alkaaa tulla sähkölaskuja solkenaan, ja sehän on samaa kuin valtio antaisi rahaa yksityisille sähkörosvoille, ja sijoittajille.
Jos tuo sähköstä saatava voitto tulisi valtiolle, niin silloin sillä olisi varaa maksaakin nuo luukulle tulevat laput, kun se olisi toisesta päästä saanut niihin rahaakin.
Joten miettikää nyt tätäkin kusetusta, mitä kokkarit ovat aikaansaaneet.
Kyllä siinä tupee saattaa pyörähtää pekkarisellakin parikertaa, kun todellisuus tulee eteen loppuvuodesta pidentyvänä sossujonona.
Nykyäänhän kun pentu täyttää kahdeksantoista, niin se kävelee sosuun, ja sanoo, että pitäis saada oma asunto, että voi vapaammin naida, ja bilettää.
Ollaan muka niin aikuista, ja kunta yhteiskunta maksaa kaiken, ja antaa vielä rahaakin, ja vanhemmat lisää, kun nuo käyvät kuitenkin kotonaan syömässä, ja pyykit pesettämässä.
Nyt mvv kyselemään ihmisiltä, paljonko sähkö maksaa, ja riittääkö 670euroa elämiseen.
näyt olevan ulkona kuin lumiukko.
Kokoomus ja demarit, nuo kaksi porvaripuoluetta, ovat syyllisiä hintojen rajuun nousuun.
SAK/demut luo paineita jatkuvilla palkankorotusvaatimuksilla, ja turhilla lakoillaan, ja toisessa päässä ökyrosvonsa kerää voitot.
nyt on sitten vihreätkin tulleet nostattamaan sähkönhintaa, kun tuulivoimasähkönhinta otettiin hintaperusteeksi. Eli sen, mitä sähkö maksaa tuulivoimalla tuotetuna on oleva myöskin vesivoimasta perittävä hinta..
Viturallaan on touhu, 70%:a on ylihintaa sähkölaskussasi aina, ja se menee sitten sähkörosvoille.
Miksi tälläkin palstalla jauhetaan pelkkää paskaa, eikä uskalleta sanoa, niinkuin asiat todellisuudessa on.
Ei asiat muutu paremmisksi, jos vain pelkistä kannatusluvuista vittuillaan, eikä nähdä malkaa omanpuolueen silmässä.
SAK/demarit ovat hyvä esimerkki, mitä seuraa, kun kusettaa kansaa aikansa. puolueelta karkaa äänestäjät
Keskustaa minä äänestän kuitenkin nyt, sillä teen vastaiskun SAK/demarimafian kansankusetukselle, ja suoranaiselle rosvoukselle. valehtelu ja kaikenlainen kieroilu on myöskin sossujen tavamerkkinä pistänyt silmään, ja siksi äänestän heidän suurinta vihollista, eli keskustaa. Keskusta on harmoonisin puolue kaikista. Keskusta tulee pysymään yhteiskuntamme runkopuolueena uskon minä. Keskustan nousukiito on vasta alussa.
Kokoomuskin tulee jäämään persujen taakse nyt, ja jatkossakin, ja demarit voivat tuudittautua 10%:n puolueeksi.
Voi ne hetkiseksi nostaa kannatustaan hieman, jos SAK pakkonaittaa koko vasemmiston. SAK/demurosvot voivat nyt keskittyä rahastamaan ja rikastumaan niillä työläisiltä rosvotuilla rahoilla hankituilla kiinteistöilläään, ja osakesijoituksillaan. Siellä on ketkut pelannet omaa bisnestään työläisiltä kerätyillä rahoilla, ja jakaneet niitä keskenään.
Soinipersut on tervetullut sossujen tilalle isojen sarjaan kolmanneksi pyöräksi.
demureppanaa, kun yrität jälleen valehdella.
No ethän sinä demari olisikaan, jos et "lippostelisi".
Uosukainen saa olla vaikka kokkari, mutta kyllä yle on demumafian toimittajien vallassa.
Se on nyt aivan sama, onko kokkari vai demari, sillä molemmat kusettavat köyhiä.
Demarien kusetustapa on surastaan härsiä kieroilua, ja suoranaista varastamista.
kokoomus on kuitenkin jokseenkin inhimillinen, että se pitää myöskin huolen siitä, että sitä kusetettavaa on.
SAK/demarimafia sen sijaan ottaa vaika leivän ramman sokean suusta, ja pakottaa hankkimaan hänelle vielä lisääkin.
Demujen orjavaltiolta kun vältyttäisiin, niin muusta ei väliä.
Kertokaapa milloin demarit ovat tehneet jotain vähävaraisten olojen parantamiseksi ?
luulenpa että listaa ei tule, koska sellaista ei ole tapahtunut ikinä.
Kursjistamislista kyllä on helppo tehdä, mutta eihän demupellet sellsistakaan ala tekemään, ja tunnustamaan kansankusetuksiaan.
Ai niin maataloutuki oli demareiden aloitteesta tehty, koska he katsoivat, että ruoan hinta vie liiian suuren osan työläisten palkasta, eikä SAK/demumafialle jää silloin tarpeeksi, joten maksatetaan yhteiskunnalla osa ruoasta, niin sitten saadaan rosvottua työläisiltä enemmän.
..papparaiselle neuvoja. Kerro hänelle, että menemällä vuokralle vaikkapa johonkin rivitaloon voi asumiskustannukset kohtuullistaa. Hyvän ja kohtuukokoisen rivitaloasunnon vokra on maaseutukunnissa noin 400 euroa. Siihen tämä kertomasi papparainen saa asumistukea, että maksettavaa ei kovin monta kymmiä jää. Lämpö kuuluu vuokraan , tv ja valot tietysti vie sähköä jonkin verran, mutta ei kovin paljon. Sitten vesimaksut tietysti on.
Tuo hänen sähkön kuluttaminen on hirmuista. Minulla on joskus talvella tuollaisia laskuja. Omakotitalo lämpiää sähköllä, tosin on takka jota joka päivä käytetää. Sitten lisäksi lämmitän hallia aika paljon sähköpuhaltimella, siellä talvisin askartelen. Tosin sielläkin on puu toisena muotona. Mutta laiskuus usein vetää pidemmän korren. Näiden lisäksi maksan vielä yhden vanhanpojan sähkölämmityksen hänen omassa mökissään. Joten en kyllä ymmärrä mitenkään tuota 350 euron sähkönkulutusta.
Sähkön hinnan nousuun on vaikuttanut moni muukin seikka kun vero. Tämän varmasti tiedätkin.
Se että persuja äänestämällä nämä asiat ratkeaaa pitää sisällään taas nykyisiäkin suuremman riskin pettyä jälleen. Minä en ainakaan halua mihinkään vanhaan palata, olen jo sen verran kauan elänyt ja hyvä muistinen sekä realistinen, että minusta nyt on kuitenkin asiat suhteellisen hyvin.
Ja jos muistellaan Kekkosta ja Vennamoa, niin kertoiko Vennamo silloin kuinka hienosti asiat ovat?
Riitta Uosukainen on päässyt politikoijaksi näköjään sen uuden kokkareen, johtajan suojeluksessa. Hänen kaltaisiaan kallelleen kaatuneita epäasiantuntijoita ei pitäisi TV:ssä käyttää. Ehkä MTV:n puolella sillä siellähän kaikki on vain viihdettä.
Sinä Rokkanen olit oikeassa että Vanhasen toilailu kostautui. Eivätkö äänestäjät opi jo ettei politiikkaan saa valita henkilöitä joiden seurustelusuhteet ovat teini-ikäisten tasolla ja sotkussa.
Kyllä Ylestä pitäisi siivota kaikkein pahimmat kaksinaamat eli siis kokoomuslaiset. Heidän paikkansa on kirjoittaa ja puhua ovelta ovelle jaettavien lihakauppojen alemainosten välissä!