Syyte: Ampui lehmää päähän ja veti kituvaa

5286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lehdestä tuon uutisen luin ja oli kyllä järkyttävää kohtelua eläimiä kohtaan.
Kaikenlaisia hulluja näyttää sikiävän maailmaan, kun eläimiä noin kohtelee.
Mitähän tuonkin päässä on mahtanut liikkua, ei kukaan normaali maatilan isäntä eläimiään noin kohtele, vaan pyrkii tekemään eläinten olot mahdollisimman hyviksi.
Tuollainen pitäisi laittaa vähintään narun päähän jaloistaan kiinni ja vetää sitten traktorilla.
Vaikka ei se taida kuitenkaan parantaa tällaisia ihmisiä.
Vankilassa tuollainen joutaa istuman, jottei pääse eläimiä enää kiduttamaan.
Maailma on nykyään tilassa, jossa ei kunnioita sen paremmin ihmisiä, kuin eläimiäkään ja
hullummaksi menee koko ajan.

Äänestä

tiedän itse kokemuksesta että naudalle voi ampua pistoolilla kuulan otsaan ja vähän vain silmät pyörivät päässä. Lehmä tarvitsee elääkseen niin vähän aivojaan, että normaalisti se tapetaan pulttipyssyllä, joka upottaa rautavaarnan syvälle elukan kalloon. Senkin jälkeen voivat jalat sätkiä vielä hetken.

Äänestä

Kantturahan se vain oli lihaa siitä olisi tullut muutenkin ennemmin tai myöhemmin.
Ärsyttävät haiset mylvijät tulisi kaikki ampua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eläintä soratiellä kirjoitti:

http://ra.fi/uFG9

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu