Olen hankkimassa Audi A3 1.8T autoa Saksasta. Olen hakemassa autoa Turkulaisen varsin luotettavan oloisen liikkeen kautta, nyt on kuitenkin ilmaantunut arveluttava asia tuonnissa. Olin jo valinnut tuotavaksi auton jonka hinta oli saksassa 8500€, kuitenkin nyt liikkeestä soitettiin, että kyseinen auto onkin joutunut kolariin saksassa ja tilalla tarjottiin toista. Katsoin mobilesta kyseistä autoa jonka hinta oli 7900€. Liikkeen myyjä "kertoi" että juuri tähä autoon tulee vielä lisä hintaa saksan muutos verosta, jolloin sen lopullinen hinta saksassa olisi tätä 8500€ korkeampi. Onko kenelläkään nyt tietoa tästä Saksan verosta, ja miksei sitä tullut tuohon ensimmäiseen autoon???
Saksan vero???
Audi
61330
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
myytäväksi "export" eli ilman ALv:a.
Mikäli ostajana on yksityinen, hintaan lisätään ALv joka Saksassa on 16 % eli Sinun tapauksessasi 1264 eur.
Ihan vaan vinkkinä: Tuo "ensimmäinen" kandidaatti tuntuikin epäilyttävän halvalta, joten oli hyvä, että konsulttisi otti asiasta selvää. Et kai olisi halunnut kolaripeliä, vaikka se mobilessa olikin niin houkuttéleva.
Itsekkin olen konsultti, ja olen törmännyt vastaavanlaisiin tapauksiin useasti. Asiakas on "valinnut" auton, ja kun se pitäisi hakea ja maksaa, onkin tullut "uutta näkemystä" tavaraan.
Milloin on koira syönyt verhoilusta puolet ja milloin mitäkin, ei ole ollut huoltokirjaa jne.
Pitää muistaa, että valtaosa netissä myynnissä olevista autoista "halutaan menevän ulkomaille" jostakin syystä. Ja muistaa pitää myös, että vaikka katsottaisiin kaikki mahdolliset nettijulkaisut, niin löydetään vain 2 - 3 % myytävistä tuotteista. Se loppu on mynnissä "jossain muualla".
Itse konsultoin viimevuonna yli sataa asiakasta ja vain yhden toin mobilen kautta sen takia että asiakas vaati sitä. Omia kriteerejäni sekään tapaus ei täyttänyt.
Neuvo: Mikäli jotain mallia on tarjolla esim 500 kpl mobilessa, niin heittäkää 150 kpl ala ja yläpäästä veks, ja tarkastelkaa niitä jäljelle jääviä. Pyörii vaara, että löytää edes jonkinmoisen.
Myöskään Saksasta ei saa hyvää ja halpaa!
nii elikkä mistä esim yksityinen tietää jos hakee esim saksasta käytettyä autoa niin että se ei ole ns:export eli alviton? ilmeneekö se jostain paperista vai miten jos myyjä ei suoraan sitä sano?
sieltä yläpäästä. Jos tuo omaan käyttöön auton, niin eikös juuri niistä kalleimmista saa käytännössä uudenveroisen auton kohtuullisen pienellä lisähinnalla verrattuna niihin keskihintaisiin. Eli listan keskellä voi olla noin 150-200tkm ajettuja, mutta listan kalliista päässä on mahdollisesti 20-50tkm ajettuja. Eikä verot Suomessa olisi silti merkittävästi kovemmat. Suurin ero hintaan tulisi siinä Saksan hinnassa.
Eli, itse leikkasin halvemman 3/4 ja keskityin valitsemaan kalleimman neljänneksen joukosta.
Epäilyttävältä kuulosta. Ensinnäkin se että haluamasi auto on juuri tällä välin kolaroitu ja tarjotaan toista tilalle. Mahdollisesti juuri tuosta toisesta autosta halutaan ehdottomasti eroon ja niin että se menee ulkomaille.
Saksassa, kuten koko EU:ssä, liikkeen pitää antaa käytetylle autolla 2 vuoden takuu. Monet saksalaisliikkeet turvaavat takuuriskin vakuutuksella, mutta siitä on tietysti kuluja. Export-auton takuuta on vaikea vaatia merten takaa, eli sitä ei käytännössä ole. Siksi saksalaisen automyyjän silmät alkavat loistaa kun hän kuulee auton menevän exporttiin. Samalla hän yrittää ehdottomasti päästä eroon kaikkein riskialtteimmasta pommista.
Ei ole olemassa mitään Saksan muutosveroa, joka lätkäistään auton hinnan päälle. Arvonlisävero (alv, eli Saksaksi MwSt) toki on, mutta epäilyttää. Tarkista mobilesta onko tämän toisen auton kohdalla maininta export-hinnasta, jos on niin silloin asia on tältä osin OK. Muuten sinua yritetään kusettaa, joko välittäjän tai saksalaisen myyjän toimesta tai molempien yhteistyönä.
Muuten, mikäli hinta ilmoitetaan "MwSt ausweisbar", niin se tarkoittaa että pyyntihinta sisältää alvin, mutta se voidaan myydä myös halvemmalla verottomalla hinnalla EU:n ulkopuolelle tai yrityksille.
tehtävä? Tuoda pyyteettömästi se minkä asiakas on kuvan, tekstin ja joskus myös puhelun perusteella valinnut? Sitten kun auto on Suomessa, kenen on vastuu?
Tottakai, sitä tuodaan mitä tilataan, mutta tällöin konsultti ei ole vastuussa muusta kuin kuljetuksesta.
Itse ole siinä asemassa, että ei onneksi tarvitse kaikkia toimeksiantoja vastaanottaa. Näin vältyn jo ennakolta vaikeuksilta.
Täyspäisiäkin asiakkaita vielä on.
Muuten provikoista: Minun taksani on kiinteät eivätkä ole sidottuja tuotteen hintaan.
Vai etta pitaa. Kysellessani takuuta saksalaisilta kauppiailta, vastaus on ollut toistuvasti "ei takuuta, maksu kateisella".
Perustuuko lausumasi nyt tosiasioihin ja puhutko kenties pehmosia?
Mieti jotain -80 luvun ritsaa, niitahan ei myytaisi ollenkaan jos 2 vuoden takuu olisi myyjan harteilla.