otteita eräästä päiväkirjasta

Viikkoa kuvastanee se, että eläkeläistilaisuus oli yksi sen kohokohdista. Miten ihminen osaakin olla rauhallinen lähes sadan kiukkuisen eläkeläisen edessä ja kertoa, etten ole heidän eläkkeidensä eteen mitään tehnyt, enkä lupaa jatkossakaan tekeväni. Ainakaan en sanonut, että tämä asia on tärkeä ja siihen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Tuskin myöskään keräsin rehellisyydellä irtopisteitä. Todisteena tästä yksi kiukkuinen nainen totesi minulle vappupäivänä Teatterikulman työväenlauluillassa, että oli minua maanantaina kuullut ja että olen kamala ja että hän ei koskaan äänestää ketään nuorta, kun nuoret ovat niin kamalia. Minä totesin, että jaaha ja hyvää vappua.

Olen muutenkin kerännyt haukkuja yli oman annokseni, mutta minkäs teet. Kun kaikki menee riittävästi överiksi, jo naurattaa. Tiistaiaamuna Tampereen rautatieasemalla havaitsin olevani lööpissä ja pasmat meni sen verran sekaisin, että menin vahingossa Oulun junaan. Sain aneltua konduktööriltä armoa ja juna pysäytettiin Pyynikinharjun kohdalla. Siellä viipotin viitta lepattaen radan poikki pieneen metsikköön ja jäin ulvomaan naurusta: miten absurdia elämäni nykyään onkaan!

Eduskunnassa ei ole tapahtunut mitään erityistä. Keskiviikkona hallitus antoi aluepoliittisen selonteon, joka tulee hallintovaliokunnan käsittelyyn. Aluepolitiikka on tärkeää ja osaan toistella ideologisesti oikeaoppisia näkemyksiä, mutta niistä surullisen harva on omani. Mikä minä olen sanomaan, miten saataisiin Nakkila nousuun, kun en itse keksi yhtään syytä, miksi voisin asua pikkukaupungissa tai maalla. Olen niin auttamattoman piintynyt tamperelainen.

Hallintovaliokunnassa on viime hetken käsittelyssä sähköisen viestinnän tietosuojalaki. Saap' nähdä saammeko aikaiseksi kuinka tajuntaa räjäyttävää lausuntoa aiheesta, joka tuntuu menevän meiltä kaikilta yli hilseen.

Onneksi pystyn tunteen ja järjen tasolla tajuamaan edes jotakin. Olin keskiviikkoiltana Tampereen yo-talolla jälleen kerran nauttimassa feministienergiasta eli kuuntelemassa Haarakiilaa. Haarakiilan biisi Tatjana kertoo prostituutiosta karua kieltä ja sen innostamana kirjoitin torstaina pitkään suunnittelemani kirjallisen kysymyksen prostituoitujen tukipalvelujen resursseista. Toivon, että samalla kun hallitus pohtii prostituution ennaltaehkäisyä ja kysynnän vähentämistä eli oston kriminalisointia, he uhraisivat pari euroa ja ajatusta myös niille, jotka prostituution syystä tai toisesta päätyvät.

Veikko sai valmiiksi nakkinaan olleen lakialoitteen keskinäisistä vakuutusyhtiöistä ja jätin senkin torstaina. Aloitteen pihvi on, että yli tuhannen osakkeen osakkaiden pitäisi olla julkisia niin kuin on osakeyhtiöissäkin.

Vappuaaton lilluin Lapinniemen kylpylässä erilaisissa hoidoissa hellimässä itseäni. Tämä olikin oikea hoitojen viikko, kun tiistaina olin ollut äidin kanssa turvesaunassa. Suosittelen sitä ja lisäksi suosittelen intialaista päähierontaa ja aquabalancingia ja kasvohoitoa ja jalkahoitoa. Ihanaa!
2198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Veikko sai valmiiksi nakkinaan olleen lakialoitteen keskinäisistä vakuutusyhtiöistä ja jätin senkin torstaina

kyllä on "rikas"(rikas,rakas,köyhä,varas) maa kun tuommoisetkin voi olla lakien kimpussa

Äänestä

Joku tällä palstalla väitti, että rosa pitää kaikista huolta ja on huolehtivainen politiikko, no nyt se nähtiin, että paskanmarjat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruusu Seamanish kirjoitti:

Viikkoa kuvastanee se, että eläkeläistilaisuus oli yksi sen kohokohdista. Miten ihminen osaakin olla rauhallinen lähes sadan kiukkuisen eläkeläisen edessä ja kertoa, etten ole heidän eläkkeidensä eteen mitään tehnyt, enkä lupaa jatkossakaan tekeväni. Ainakaan en sanonut, että tämä asia on tärkeä ja siihen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Tuskin myöskään keräsin rehellisyydellä irtopisteitä. Todisteena tästä yksi kiukkuinen nainen totesi minulle vappupäivänä Teatterikulman työväenlauluillassa, että oli minua maanantaina kuullut ja että olen kamala ja että hän ei koskaan äänestää ketään nuorta, kun nuoret ovat niin kamalia. Minä totesin, että jaaha ja hyvää vappua.

Olen muutenkin kerännyt haukkuja yli oman annokseni, mutta minkäs teet. Kun kaikki menee riittävästi överiksi, jo naurattaa. Tiistaiaamuna Tampereen rautatieasemalla havaitsin olevani lööpissä ja pasmat meni sen verran sekaisin, että menin vahingossa Oulun junaan. Sain aneltua konduktööriltä armoa ja juna pysäytettiin Pyynikinharjun kohdalla. Siellä viipotin viitta lepattaen radan poikki pieneen metsikköön ja jäin ulvomaan naurusta: miten absurdia elämäni nykyään onkaan!

Eduskunnassa ei ole tapahtunut mitään erityistä. Keskiviikkona hallitus antoi aluepoliittisen selonteon, joka tulee hallintovaliokunnan käsittelyyn. Aluepolitiikka on tärkeää ja osaan toistella ideologisesti oikeaoppisia näkemyksiä, mutta niistä surullisen harva on omani. Mikä minä olen sanomaan, miten saataisiin Nakkila nousuun, kun en itse keksi yhtään syytä, miksi voisin asua pikkukaupungissa tai maalla. Olen niin auttamattoman piintynyt tamperelainen.

Hallintovaliokunnassa on viime hetken käsittelyssä sähköisen viestinnän tietosuojalaki. Saap' nähdä saammeko aikaiseksi kuinka tajuntaa räjäyttävää lausuntoa aiheesta, joka tuntuu menevän meiltä kaikilta yli hilseen.

Onneksi pystyn tunteen ja järjen tasolla tajuamaan edes jotakin. Olin keskiviikkoiltana Tampereen yo-talolla jälleen kerran nauttimassa feministienergiasta eli kuuntelemassa Haarakiilaa. Haarakiilan biisi Tatjana kertoo prostituutiosta karua kieltä ja sen innostamana kirjoitin torstaina pitkään suunnittelemani kirjallisen kysymyksen prostituoitujen tukipalvelujen resursseista. Toivon, että samalla kun hallitus pohtii prostituution ennaltaehkäisyä ja kysynnän vähentämistä eli oston kriminalisointia, he uhraisivat pari euroa ja ajatusta myös niille, jotka prostituution syystä tai toisesta päätyvät.

Veikko sai valmiiksi nakkinaan olleen lakialoitteen keskinäisistä vakuutusyhtiöistä ja jätin senkin torstaina. Aloitteen pihvi on, että yli tuhannen osakkeen osakkaiden pitäisi olla julkisia niin kuin on osakeyhtiöissäkin.

Vappuaaton lilluin Lapinniemen kylpylässä erilaisissa hoidoissa hellimässä itseäni. Tämä olikin oikea hoitojen viikko, kun tiistaina olin ollut äidin kanssa turvesaunassa. Suosittelen sitä ja lisäksi suosittelen intialaista päähierontaa ja aquabalancingia ja kasvohoitoa ja jalkahoitoa. Ihanaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu