jossain lehdessä luki tämän yllämainitun olevan joku perussuomalaisten vaaliohjelman aihe. eikä tästä kauaa ole kun - oliko iltasanomat- vai lehti - kun oli erillisliite Marskista ja sen liitteenä kehotus opettajille hankkia tämä lehti "opetusmateriaaliksi" oppilaille. kaikista epäkohdista huolimatta Suomi on hyvä maa elää ja tästä maasta kannattaa olla terveellä ja kriittisellä tavalla ylpeä ja Marskin teot ja saavutukset ovat ansainneet paikan historiankirjoissa ja kunniavartion haudallaan. silti olen epäileväinen; ei lapsille tarvitse erikseen opettaa mitään "kansallisylpeyttä" minään oppiaineena eikä lasten historiantuntemusta tarvitse muokata iltapäivälehtien kassavirran kasvattamiseksi. meillä on jo suojeluskunnat - eri nimellä tosin - tulleet takaisin. ei itsearvonsa tuntevan kansakunnan tarvitse alkaa polvenkorkuisille opettamaan korkeampien auktoriteettien voimin, että on väistämätöntä kun ikää tulee niin liityt automaattisesti meihin ja korkeimmat arvosi ovat koti, uskonto ja isänmaa. kaikki kolme arvoa ovat kunnioitettavia mutta arvostus niihin pitää tulla omien kokemusten myötä. ei niin, että yhteiskunta sen sinulle pakkosyöttää kakarasta asti. siitä ei ole pitkä matka oikeistodiktatuureihin.
kommunistit tekivät aivan samaa omilla arvoillaan. nappuloiden poliittinen koulutus aloitettiin pioneeriliikkeessä etcetere.
minä en ole porvari eikä minusta tekemälläkään saa kommunistia. minä kaikesta huolimatta uskon välimaastoon, sosiaalidemokratiaan. mutta ei tässä kauheasti voi uskoa ihmisten kykyyn olla sovinnollinen ja muut huomioonottava. tuntuu, että ihan sama mikä vuosikymmen on menossa, niin vastakkainasettelu ja ääripäät on voimissaan. edustaa ne sitten oikeistoa tai vasemmistoa. mutta kansa tietysti valitsee.
mitä mieltä palstalaiset?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.