En ole synnitön.

Tänäänkin

Olen kyllästynyt vastailemaan eri ketjuissa tähän jatkuvaan valheelliseen väitteeseen, että olisin sanonut olevani synnitön.
Raamatun mukainen usko johdattaa ihmisen Jeesuksen ruumiinjäseneksi ja Jeesus on SYNNITÖN. Hänessä uskovainen saa VOIMAN VASTUSTAA syntiä.

Ihmettelen mitä on se synti, jota Jonah ja Semper kertovat joka päivä tekevänsä. He pilkkaavat minua jatkuvasti siitä, kun kerron, ettei minun TARVITSE tehdä syntiä. Voin kertoa tässäkin rehellisesti, että minun ei tee mieli TEHDÄ syntiä, vaan saan elää uskon kautta vapaudessa.

Tahallista syntiä en tee, mutta jos minulle esim. tulee, minullakin yhä olevasta lihantahdosta johtuva paha ajatus lähimmäisestäni, vastustan sitäkin ja saan Jumalalta voiman sen pois laittamiseen. Minun ei tarvitse tehdä syntiä, sillä niin suuri on Jeesuksen voima uskovaisessa.

Raamattu sanoo selvästi, että yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä.

Raamattu sanoo täysin selvästi, että jos teemme tahallista syntiä vielä päästyämme totuuden tuntemiseen, ei ole enää mitään uhria syntiemme edestä. Raamatun mukaan totuuden tuntevan tekemän tahallinen synti on Jumalan Pojan jalkoihinsa tallaamista ja liitonveren epäpyhänä pitämistä.
Uudestisyntynyt on paljon suuremmassa vastuussa teoistaan kuin sellainen ihminen, joka ei ole vielä päässyt totuuden tuntemiseen.

Heprealaiskirje 10
26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
30 Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa".
31 Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.

109

1737

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tänäänkin

      Galatalaiskirje 5
      1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.

      24 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
      25 Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.

      • 25 Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.

        ..ja

        1. Kor. 12:3
        Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä.

      • Tänäänkin
        lappix kirjoitti:

        25 Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.

        ..ja

        1. Kor. 12:3
        Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä.

        Galatalaiskirje 5

        13 Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
        14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
        15 Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.
        16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
        17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
        18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
        19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
        20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
        21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
        22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
        23 Sellaista vastaan ei ole laki.
        24 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
        25 Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.
        26 Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme.

    • Mutta pitää muistaa, että Raamatussa, kun puhutaan synnin tekemisestä ja syntiin lankeamisesta, niin tarkoitetaan toki molemmissa tapauksissa synnin tekemisestä, mutta vähän eri lähtökohdista.
      Alkukielen kuva on synnin tekemiselle on synnin harjoittaminen.
      Sanoit näin:
      #Raamattu sanoo selvästi, että yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä.#

      Yhtä hyvin voidaan sanoa; Raamattu sanoo selvästi, että yksikään Jumalasta syntynyt ei harjoita syntiä.
      Me siis voimme langeta syntiin, mutta me emme harjoita syntiä. Syntiä harjoittava on sellainen, joka hyväksyy synnin, jota hän harjoittaa, eikä taistele sitä vastaan, eikä tee parannusta siitä. Hän ei siis lankea siihen.
      Syntiin lankeava taas taistelee syntiä vastaan, johon hän lankesi ja tekee parannusta siitä. Hän ei siis harjoita syntiä.

      • Tänäänkin

        Raamattu opettaa aivan selvästi, että uskovainen saa VOIMAN vastustaa syntiä ja ei sen takia tee syntiä.

        Missä menee mielestäsi synnin tekemisen ja harjoittamisen raja?

        Raamattu opettaa, että Jumalasta syntynyt PITÄÄ käskyt. Miten käskyt pidetään, jos niitä rikotaan?

      • Tänäänkin kirjoitti:

        Mutta monet taistelee omalla voimallaan syntiä vastaan. Joskus Jumala opettaa meitä lankeamisien kautta, jotta ymmärtäisimme katsoa sinne, mistä se todellinen voima synnin vastustamiseen tulee.
        Numero seitsemän Raamatussa on Jumalan täydellisyyden luku.

        Sananl. 24:16

        Sillä seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen, mutta jumalattomat suistuvat onnettomuuteen.

        Eli kyllä kuitenkin aika usein syntiä tehdään, vai mitä.

      • Tänäänkin
        jari-pek-ka kirjoitti:

        oleva lankeaa vielä useinkin tekemään syntiä, mutta saa aina nousta synnintunnustamisen kautta. Uudestisyntynyt ei lankea syntiin, sillä Hän elää Kristuksen ruumiissa ja Hänen VOIMASSAAN. Ajatuksiin toki saattaa toisinaan tulla synninhoukutus, mutta Jumalan Voimassa elävän ei tarvitse ottaa houkutuksesta vaarin, vaan hänellä on voima hyljätä synnin houkutus. Jeesus tuo todellisen vapauden. Kuuliaisuus Jumalan Sanaan tuo vapauden. Synti on orjuutta, mutta Jeesus tuli vapauttamaan oman kansansa orjuudesta.

      • kertonut totuuden hyvin selvin ja ymmärrettävin sanoin.
        On ilo huomata että palstalla on ainakin muutamia hengellisiä
        uskovia jotka ovat ymmärtäneet synnin harjoittamisen ja syntiin
        lankeamisen eron.

      • jari-pek-ka kirjoitti:

        Mutta monet taistelee omalla voimallaan syntiä vastaan. Joskus Jumala opettaa meitä lankeamisien kautta, jotta ymmärtäisimme katsoa sinne, mistä se todellinen voima synnin vastustamiseen tulee.
        Numero seitsemän Raamatussa on Jumalan täydellisyyden luku.

        Sananl. 24:16

        Sillä seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen, mutta jumalattomat suistuvat onnettomuuteen.

        Eli kyllä kuitenkin aika usein syntiä tehdään, vai mitä.

        Sananl. 24:16 "Sillä seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen, mutta jumalattomat suistuvat onnettomuuteen."

        Tässä oli kahdenlaisia ihmisiä:

        1. Vanhurskas joka on Jumalaa pelkäävä uskova ihminen.
        2. Jumalaton joka on uskosta osaton ja siksi myös syntinen.

        Jumalan edessä jokainen ihminen on joko jumalaton ts. ilman Jumalaa tai hän on vanhurskas ts. hänellä on Jumala Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa (Ef 2:12). Jeesuksessa uskova omistaa Jeesuksen viattomuuden ja puhtauden ts. Jumalan vanhurskauden. Siksi uskova on vanhurskas koska hänen vanhurskautensa perustuu Jeesukseen eikä uskovan omiin tekoihin ja saavutuksiin (1 Kor 1:30).

        Tästä syystä palstalla muutamat uskovat todistavat olevansa vanhurskaita. He perustavat vanhurskautensa ja väitteensa vanhurskaudestaan Jeesukseen Kristukseen eikä omiin tekoihinsa. Mutta muutamat kirjoittajat kieltäytyvät jatkuvasti näkemästä Jeesuksen vanhurskautta itsessään ja toisissa uskovissa. He näkevät itsensä itsessään eikä Kristuksessa. Tämä on surullista. Uskova ei ole itsessään. Uskova on Kristuksessa ja Hänessä jokainen uskova on vanhurskas Jumalan lapsi.

        Koska uskova on Kristuksessa ja Hänessä vanhurskas, hän pelastuu KRISTUKSESSA JEESUKSESSA.

        Room 8:1-4 "Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen."

      • jaikal kirjoitti:

        jaikal:

        -------------------
        Raamattu opettaa, ettei meistä kukaan ole synnitön.

        Usein näemme pahan vain toisten elämässä, mutta emme yhtä herkästi pahaa myös omassa elämässämme.
        Näin korotamme itsemme ja asetumme toisen yläpuolelle.
        "Olemmeko muita parempia?" kysyy Paavali ja vastaa "Emme suinkaan". ”Kaikki olemme synnin alla” (Room 3:9). Pahanilkinen on jokaisen ihmisen sydän (Jer 17:9). Olemme kaikki samalla viivalla.

        Meidän on nöyryydessä pidettävä toista parempana kuin itseämme.
        Paavali piti itseään syntisistä suurimpana (1 Tim 1:15).
        Jeesus sanoi publikaanista:
        ”Tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään." ( Luuk 18:14).
        Fariseuksista Jeesus sanoo: "Publikaanit ja portot menevät ennen teitä Jumalan valtakuntaan" (Matt 21:31).

        Jumalan silmissä itsekäs hyveellinen elämä (”farisealaisuus”) on saman tuomion alainen kuin itsekäs paheellinen elämä.
        ---
        "Jumalani, ole minulle syntiselle ARMOLLINEN".

      • Tänäänkin
        jaikal kirjoitti:

        kutenkin muistettava, että Jumala ei ole sokea. Hän havaitsee synnin ja näkee sen ja pitää syntiä syntinä ja tuomion alaisuudessa olevana asiana.
        Uskovaisesta ei voi sanoa, että hän on itsessään saastainen, mutta silti synnitön Jumalan silmissä, vaan uskovaisesta pitää sanoa, että hän on saanut puhdistuksen Jumalan Sanalta ja VOIMAN vastustaa syntiä. Jokainen me olimme langenneita ja pois Jumalasta, mutta armo on niin suuri, että Jumala otti meidät takaisin yhteyteensa ja antaa kavatuksen laista vapauteen, eli Hengessä elämiseen. Jumalan Sana on leipä, jota syömällä ihminen saa uudistua. Jeesus sanoo, että "te olette puhtaat sen Sanan takia, minkä olen teille puhunut."

        Vasta uskontielle kääntynyt ei voi olla vielä puhdas, sillä koska vain Sana tekee puhtaaksi, niin pitää vasta uskoon tulleita kehoittaa lukemaan evankeliumeita, jotta he saavat itseensä puhtaaksi ja uudeksi tekevää Jumalan Sanaa. Heitä pitää johdattaa Jeesukseen ja käskeä heidän ottaa Sanaa vastaan ilman, että alkaisivat sitä itse vielä arvioida ja tehdä siitä oppia, sillä Sana antaa oikean opin. Lahkot ovat syntyneet siitä, että ihmiset ovat heti alusta, jolloin elivät vielä päiviä, jolloin heidän olisi pitänyt vain nöyrästi ottaa Sanaa vastaan, alkaneet muodostaa siitä oppia.

        Usko on niin yksinkertainen asia, että ihmisen tulee vain ottaa Sanaa vastaan nöyryydessä. Sana tekee aivan Itse nöyrässä ihmisessä tehtäväänsä, puhdistaa ja vapauttaa, antaa uuden elämän ja ilon.
        Jumala ei ole sokea, eikä siedä syntiä ja siksi on suuri vääryys, että on ihmisiä, jotka opettavat, että Jeesuksen veren läpi Jumala sietää synnin ja ihminen syntyy Jeesuksen teon kautta uudeksi, vaikka todellisuudessa ei sitä ole vielä tapahtunut, vaan ihminen on vielä armon alla mahdollisesti kasvamassa Jumalan tuntemiseen ja osoittamassa tahtovansa koko sydämisesti uskoa Jeesuksen ja tehdä mitä Jeesus käskee tehdä. Uskon hedelmät ovat oikeat teot Jumalan kasvateissa. Oikeita tekoja ovat sydämellisessä ja taipuisassa rakkaudessa osoitetut teot lähimmäisiä kohtaan. Kaksi suura rakkauskäskyä, eli Kuninkaalliset käskyt ovat samanarvoisia. Ihminen, joka rakastaa lähimmäistä niin paljon, että voi hänen takiaan laittaa omat edutkin syrjään, rakastaa Jumalaa yli kaiken.

      • Tänäänkin
        Tänäänkin kirjoitti:

        Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan:

        2. Pietarin kirje 1
        1 Simeon Pietari, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja apostoli, niille, jotka ovat saaneet yhtä kalliin uskon kuin mekin meidän Jumalamme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen vanhurskaudessa.
        2 Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.
        3 Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään,
        4 joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee,
        5 niin pyrkikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä,
        6 ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta,
        7 jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta.
        8 Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.
        9 Jolla sitävastoin ei niitä ole, se on sokea, likinäköinen, on unhottanut puhdistuneensa entisistä synneistänsä.
        10 Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea;
        11 sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsy meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan.

      • Tapio522 kirjoitti:

        jaikal:
        Sananl. 24:16 "Sillä seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen, mutta jumalattomat suistuvat onnettomuuteen."
        Tässä oli kahdenlaisia ihmisiä:
        1. Vanhurskas joka on Jumalaa pelkäävä uskova ihminen.
        2. Jumalaton joka on uskosta osaton ja siksi myös syntinen.
        -------------------
        Raamattu opettaa, ettei meistä kukaan ole synnitön.

        Usein näemme pahan vain toisten elämässä, mutta emme yhtä herkästi pahaa myös omassa elämässämme.
        Näin korotamme itsemme ja asetumme toisen yläpuolelle.
        "Olemmeko muita parempia?" kysyy Paavali ja vastaa "Emme suinkaan". ”Kaikki olemme synnin alla” (Room 3:9). Pahanilkinen on jokaisen ihmisen sydän (Jer 17:9). Olemme kaikki samalla viivalla.

        Meidän on nöyryydessä pidettävä toista parempana kuin itseämme.
        Paavali piti itseään syntisistä suurimpana (1 Tim 1:15).
        Jeesus sanoi publikaanista:
        ”Tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään." ( Luuk 18:14).
        Fariseuksista Jeesus sanoo: "Publikaanit ja portot menevät ennen teitä Jumalan valtakuntaan" (Matt 21:31).

        Jumalan silmissä itsekäs hyveellinen elämä (”farisealaisuus”) on saman tuomion alainen kuin itsekäs paheellinen elämä.
        ---
        "Jumalani, ole minulle syntiselle ARMOLLINEN".

        Mitä minun pitäisikään sinulle sanoa!!!

        Sinä olet juuttunut itseesi ja syntisyyteesi etkä näe että Jeesus Kristus on tehnyt sinulle jotakin ja että se jotakin merkitsee sinulle enemmän kuin kaikki sinun syntisi yhteensä. Jumalan teko Kristuksessa Jeesuksessa on suurempi kuin kaikki maailman ihmisten synnit yhteensä. Etkö mitenkään jaksa nostaa katsettasi itsestäsi ja synneistäsi Jeesukseen?

        Lue ja tutki tämä Raamatun Sana ja yritä sisäistää se itseesi. Tämä Sana koskee tätä aikaa ja sinuakin tässä ja nyt.

        Heb 10:
        1. Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.
        2. Sillä eikö muutoin olisi lakattu niitä uhraamasta, koska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä?
        3. Mutta niissä on jokavuotinen muistutus synneistä.
        4. Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä.
        5. Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit;
        6. polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.
        7. Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen - kirjakääröön on minusta kirjoitettu - tekemään sinun tahtosi, Jumala'."
        8. Kun hän ensin sanoo: "Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt", vaikka niitä lain mukaan uhrataankin,
        9. sanoo hän sitten: "Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi". Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen.
        10. Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.
        11. Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa;
        12. mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,
        13. ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.
        14. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
        15. Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan:
        16. "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä";
        17. ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista".
        18. Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.

        MINÄ KYSYN SINULTA SYNTINEN USKOVA; MITÄ JUMALA TEKI KRISTUKSESSA JEESUKSESSA HEBREALAISKIRJEEN KIRJOITTAJAN MUKAAN? Entä mitä Jumala teki Paavalin teologian mukaan?
        2 Kor 5:14-21

        ONKO JUMALA TEHNYT SINULLE JOTAKIN? MITÄ?
        MERKITSEEKÖ JUMALAN TEKO SINULLE JOTAKIN?
        MITÄ SE MERKITSEE SINULLE?
        HEITÄTKÖ JUMALAN TEON SIVUUN JA PIDÄT jääräpäisesti KIINNI SYNTISYYDESTÄSI JA SYNNEISTÄSI?
        OVATKO SYNTISI SEN ARVOISIA ETTÄ NIISTÄ PITÄÄ PITÄÄ KIINNI KYNSIN JA HAMPAIN? EI KUULE! LUOVU JO SYNNEISTÄSI JA SYNTISYYDESTÄSI.
        EIKÖ JUMALAN LAHA KELPAA SYNTISELLE USKOVALLE? VAIHDA NYT HYVÄN SÄÄN AIKAAN SYNTISI JUMALAN VANHURSKAUDEN PUKUUN. SE ON JUMALAN TAHTO JOKAISTA IHMISTÄ KOHTAAN.

        Ymmärrä nyt kerrankin että kun Jumala on armahtanut syntisen, hän, syntinen ihminen ei enää elä.
        Syntinen kuoli Kristuksen ristillä. Tämä kuolema astui voimaan sinunkin elämässäsi siinä hetkessä kun sinä uudestisynnyit Jumalan lapseksi. Jumalan lapsi on JUMALAN uusi luomusTEKO. Jumala loi sinusta uuden ihmisen. SINÄ OLET USKOVANA UUSI LUOMUS KRISTUKSESSA. VANHA ON KADONNUT. UUSI ON TULLUT TILALLE. Tämä ei ole helluntaioppia. Tämä on Raamatun totuus uskovasta.

        Koska vanha syntiä harjoittanut syntinen ihmisesi on kuollut, se ei enää edusta eikä voi edustaa sinua vilpitöntä Jumalan lasta Jumalan edessä. Eihän "vainaja" voi edustaa yhtään ketään. Vanhan kuolleen aatun teot ovat tuhottu Kristuksen ristillä kertakaikkisesti. Ne eivät saa häiritä autuuttasi. Niitä ei ole olemassakaan Jumalan edessä, Hänen kirjoissaan eikä Hänen muistossaan. Olet täydellisesti armahdettu ja uudeksi luotu Jumalan lapsi. Nyt sinua edustaa Jumalan edessä se uusi luomus joka on Jumalan teko sinussa. Uusi luomus omistaa Jumalan vanhurskauden ja siksi hän on vanhurskas. UUSI LUOMUS EI VOI OLLA SYNTINEN KOSKA SE ON KOKONAAN TÄYDELLISESTI JA PUHTAASTI JUMALAN TEKO.

        USKO NYT ETTÄ JUMALAN TEKO KRISTUKSESSA JEESUKSESSA ON TÄYDELLINEN.
        SIINÄ EI OLE MITÄÄN VAJAVUUTTA EIKÄ VIRHETTÄ. SIKSI SOVITUS JA SEN TUOMA ANTEEKSIANTAMUS ON TÄYDELLINEN. TÄYDELLINEN ANTEEKSIANTAMUS TUO SINULLE JA MINULLE JEESUKSEEN USKOVINA PUHTAUDEN JA VIATTOMUUDEN. SE TUO MEILLE JUMALAN VANHURSKAUDEN. Jumalan vanhurskaus, sen uskominen ja ymmärtäminen tuo autuuden ja onnen ja vanhurskaan elämäntavan. Se saa meissä aikaan vanhurskaita hyviä tekoja jotka Jumala on edeltä valmistanut että me niissä vaeltaisimme.

        jatkuu...

        YRITÄ NYT TAPIO HYVÄ NOSTAA KATSEESI ITSESTÄSI JEESUKSEEN KRISTUKSEEN. IHAILE HÄNTÄ JA KIITÄ JA PALVO HÄNTÄ HÄNEN SUUNNATTOMASTA LAHJASTAAN.

        Jumalan lapsena olet vanhurskas ja pyhä. Se on Jumalan teko sinussa. Se ei ole riippuvainen sinun teoistasi, ei hyvistä eikä epäonnistuneistakaan vähemmän hyvistä teoistasi. Jeesus Kristus on sinun vanhurskautesi.
        SIKSI SINÄ OLET VANHURSKAS JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.

      • greeeeen
        jaikal kirjoitti:

        kertonut totuuden hyvin selvin ja ymmärrettävin sanoin.
        On ilo huomata että palstalla on ainakin muutamia hengellisiä
        uskovia jotka ovat ymmärtäneet synnin harjoittamisen ja syntiin
        lankeamisen eron.

        Missä kulkee synnin tekemisen ja harjoittamisen raja?! Onko viikottainen synti jo harjoittamista, vaiko päivittäinen? Eikö ihminen ole hyvin äkkiä, yhteen ja sitten toiseen syntiin lähdettyään, synnin orja?

        Raamattu puhuu mm. käskyjen pitämisestä ja (Jeesuksen/Jumalan) sanassa pysymisestä. Miten käskyt pidetään ja pysytään sanassa, jos niitä kerran rikotaan?!

        Raamatun mukaan käskyjen pitäminen ei ole raskasta Jumalaa rakastaville.
        ________

        "Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja" (Joh. 8:34)
        _______

        10 Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.

        11 Sillä hän, joka on sanonut: "Älä tee huorin", on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja.

        (Jaak. 2:10-11)
        _______

        "Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä." (1. Joh. 2:3)
        _______

        "ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänelle otollista." (1. Joh. 3:22)
        _______

        "Ja joka pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä me tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut." (1. Joh. 3:24)
        _______

        31 Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;

        32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi". (Joh. 8:31-32)
        _______

        "Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa." (1. Joh. 5:3)

        Jumala kohtelee sinua ja jokaista Jeesukseen vilpittömästi uskovaa ihmistä niin kuin sinä/jokainen uskova ei olisi koskaan tehnyt mitään syntiä. Tämä perustuu Jumalan itsensä suorittamaan sovitukseen sillä...
        JUMALA OLI KRISTUKSESSA JA SOVITTI TAPION ITSENSÄ KANSSA. Pyhä Henki todistaa minusta (Jeesuksesta Kristuksesta) ja te myös todistatte koska te olette ALUSTA ASTI (vauvasta asti) olleet minun kanssani (Joh 15:27).

        Koska Jumala näkee sinut vanhurskaana ja pyhänä Kristuksessa Jeesuksessa, Hän tahtoo että sinäkin näet itsesi vanhurskaana ja pyhänä. Huomaa että Jeesus kuoli sinun syntiesi tähden ennen kuin yhtäkään niistä oli tehty. Siis KAIKKI koko elämäsi aikaiset SYNTISI SISÄLTYVÄT Jeesuksen sovitustyöhön. Myös ne synnit joihin lankeat ja syyllistyt tulevaisuudessa. Jumalan edessä kun ei ole tietämätöntä tulevaisuutta. Kaikki on Hänen edessään TÄSSÄ JA NYT.

      • ml213.
        jaikal kirjoitti:

        YRITÄ NYT TAPIO HYVÄ NOSTAA KATSEESI ITSESTÄSI JEESUKSEEN KRISTUKSEEN. IHAILE HÄNTÄ JA KIITÄ JA PALVO HÄNTÄ HÄNEN SUUNNATTOMASTA LAHJASTAAN.

        Jumalan lapsena olet vanhurskas ja pyhä. Se on Jumalan teko sinussa. Se ei ole riippuvainen sinun teoistasi, ei hyvistä eikä epäonnistuneistakaan vähemmän hyvistä teoistasi. Jeesus Kristus on sinun vanhurskautesi.
        SIKSI SINÄ OLET VANHURSKAS JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.

        Tietysti tuolla synti käsitteellä voimme kikkailla, mutta todellisuus arjen keskellä on uudestisyntyneellä ihmiselläkin se, että hän huomaa tekevänsä syntiä.Ainut lohtu,- joka kylläkin on ratkaiseva ajatellen ihmisen mieltä, niin tietää ja uskoa, miten Jumala antaa tekemänsä synnin anteeksi.Eli saamme vaeltaa Jumalan armossa.

        Niin, sekään ei muuta ihmisen psyykettä tai mieltä, jos tietää, miten Jumala ei lue syntejämme,- jotka olemme saaneet anteeksi. Ihmisen mieltä rassaa ja momasti koko arkea kun ihminen lankeaa syntiin eli se synnin vaikutus ihmisessä on se ongelma.

        Näin näen ja ymmärrän tämän asian onko ihminen syntinen vai synnitön. Ihminen olisi todella onnen pekka, jos hänen mielessään ja koko käyttäytymisessään ei ilmentyisi syntiä.Synnin vaikutusta on juuri kaikki kielteisyys ihmisessä ja erikoisesti mielen alueilla.

        "Koska Jumala näkee sinut vanhurskaana ja pyhänä Kristuksessa Jeesuksessa, Hän tahtoo että sinäkin näet itsesi vanhurskaana ja pyhänä".
        ---------

        Mutta, jos ajattelet arkeasi ja yleensä ihmisen osaa ja olemusta, niin todellisuudessa ihmistä ahdistaa synnin vaikutus hänessä. Niin, vaikka ihminen tietää ja uskoo, miten on saanut syntinsä anteeksi. En tarkkaan tiedä ymmärränkö oikein, mutta jos ihminen tekee sen virheen, ettei tunnusta syntiä vaan torjuu sen tietoisuudeltaan (=on sokea) niin tämä ihminen on kaikken tukalimmassa asemassa,- jopa sairas.

        Ymmärrän. Vaikka ihminern näkee ja kokee ja ymmärtää olevansa vanhurskas ja pyhä Kristuksessa Jeesuksessa, niin tämä tila tee ihmisestä onnellista. Ainakin itseni/mieleni tekee onnelliseksi kun minulla on mahdollisuus saada tekemäni synnit anteeksi ja tämä tekijä mahdolistaa kasvamisen armossa. Siis Jeesus ei ole mikään automaatti tms,- vaan mahdollisuus saada synnit anteeksi ja tähän liittyy läheisesti valvominen.

        "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia"

        (Room. 2:13)

      • Tapio522 kirjoitti:

        jaikal:
        Sananl. 24:16 "Sillä seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen, mutta jumalattomat suistuvat onnettomuuteen."
        Tässä oli kahdenlaisia ihmisiä:
        1. Vanhurskas joka on Jumalaa pelkäävä uskova ihminen.
        2. Jumalaton joka on uskosta osaton ja siksi myös syntinen.
        -------------------
        Raamattu opettaa, ettei meistä kukaan ole synnitön.

        Usein näemme pahan vain toisten elämässä, mutta emme yhtä herkästi pahaa myös omassa elämässämme.
        Näin korotamme itsemme ja asetumme toisen yläpuolelle.
        "Olemmeko muita parempia?" kysyy Paavali ja vastaa "Emme suinkaan". ”Kaikki olemme synnin alla” (Room 3:9). Pahanilkinen on jokaisen ihmisen sydän (Jer 17:9). Olemme kaikki samalla viivalla.

        Meidän on nöyryydessä pidettävä toista parempana kuin itseämme.
        Paavali piti itseään syntisistä suurimpana (1 Tim 1:15).
        Jeesus sanoi publikaanista:
        ”Tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään." ( Luuk 18:14).
        Fariseuksista Jeesus sanoo: "Publikaanit ja portot menevät ennen teitä Jumalan valtakuntaan" (Matt 21:31).

        Jumalan silmissä itsekäs hyveellinen elämä (”farisealaisuus”) on saman tuomion alainen kuin itsekäs paheellinen elämä.
        ---
        "Jumalani, ole minulle syntiselle ARMOLLINEN".

        that Marys baby boy would save our sons and daughters
        Did you know that Marys baby boy has come TO MAKE YOU NEW?

        http://www.youtube.com/watch?v=lfQeWhwBF2I

      • greeeeen
        jaikal kirjoitti:

        Jumala kohtelee sinua ja jokaista Jeesukseen vilpittömästi uskovaa ihmistä niin kuin sinä/jokainen uskova ei olisi koskaan tehnyt mitään syntiä. Tämä perustuu Jumalan itsensä suorittamaan sovitukseen sillä...
        JUMALA OLI KRISTUKSESSA JA SOVITTI TAPION ITSENSÄ KANSSA. Pyhä Henki todistaa minusta (Jeesuksesta Kristuksesta) ja te myös todistatte koska te olette ALUSTA ASTI (vauvasta asti) olleet minun kanssani (Joh 15:27).

        Koska Jumala näkee sinut vanhurskaana ja pyhänä Kristuksessa Jeesuksessa, Hän tahtoo että sinäkin näet itsesi vanhurskaana ja pyhänä. Huomaa että Jeesus kuoli sinun syntiesi tähden ennen kuin yhtäkään niistä oli tehty. Siis KAIKKI koko elämäsi aikaiset SYNTISI SISÄLTYVÄT Jeesuksen sovitustyöhön. Myös ne synnit joihin lankeat ja syyllistyt tulevaisuudessa. Jumalan edessä kun ei ole tietämätöntä tulevaisuutta. Kaikki on Hänen edessään TÄSSÄ JA NYT.

        "Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi." (Hepr. 10:26)

      • greeeeen kirjoitti:

        "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia"

        (Room. 2:13)

        myös Gal 2:16 ja 3:1-14, 22-24

      • ml213. kirjoitti:

        Tietysti tuolla synti käsitteellä voimme kikkailla, mutta todellisuus arjen keskellä on uudestisyntyneellä ihmiselläkin se, että hän huomaa tekevänsä syntiä.Ainut lohtu,- joka kylläkin on ratkaiseva ajatellen ihmisen mieltä, niin tietää ja uskoa, miten Jumala antaa tekemänsä synnin anteeksi.Eli saamme vaeltaa Jumalan armossa.

        Niin, sekään ei muuta ihmisen psyykettä tai mieltä, jos tietää, miten Jumala ei lue syntejämme,- jotka olemme saaneet anteeksi. Ihmisen mieltä rassaa ja momasti koko arkea kun ihminen lankeaa syntiin eli se synnin vaikutus ihmisessä on se ongelma.

        Näin näen ja ymmärrän tämän asian onko ihminen syntinen vai synnitön. Ihminen olisi todella onnen pekka, jos hänen mielessään ja koko käyttäytymisessään ei ilmentyisi syntiä.Synnin vaikutusta on juuri kaikki kielteisyys ihmisessä ja erikoisesti mielen alueilla.

        niin uskovan on kiinnitettävä katseensa pois itsestään ja synneistään Jeesukseen Kristukseen.
        Jeesusta katselemalla ihminen muuttuu Kristuksen kaltaisuuteen, ... ja minkälainen Kristus Jeesus oli lihassa?

        Jeesusta katselemalla katsellaan myös Jumalan armoa koska Jumalan armo on Kristuksessa Jeesuksessa.
        Armo Kristuksessa antaa sitten voimia nousta ja kilvoitella sekä elää vanhurskaasti. Jos ja kun lankeamisia taas tapahtuu, armo nostaa ja kantaa eteenpäin uskon tiellä. Tästä syystä jos uskova menettää näköyhteyden Jeesukseen, hän alkaa vajoamaan Pietarin tavoin (Matt 14:30). Huomaa että Jeesus Kristus on Totuus ja Todellisuus. Häntä katselemalla Totuus vapautta. Tästä syystä minä pyrin kiinnittämään lukijan katseen Jeesukseen Kristukseen.
        Jeesuksesta pois katsominen johonkin muuhun kohteeseen tuijottaminen on vaarallista uskovalle.
        Olen turvallisilla vesillä tässä asiassa koska Pyhällä Hengellä on sama tehtävä. Hallelujaa!!!

        >>>Ihmisen mieltä rassaa ja momasti koko arkea kun ihminen lankeaa syntiin eli se synnin vaikutus ihmisessä on se ongelma.

      • ml213. kirjoitti:

        "Koska Jumala näkee sinut vanhurskaana ja pyhänä Kristuksessa Jeesuksessa, Hän tahtoo että sinäkin näet itsesi vanhurskaana ja pyhänä".
        ---------

        Mutta, jos ajattelet arkeasi ja yleensä ihmisen osaa ja olemusta, niin todellisuudessa ihmistä ahdistaa synnin vaikutus hänessä. Niin, vaikka ihminen tietää ja uskoo, miten on saanut syntinsä anteeksi. En tarkkaan tiedä ymmärränkö oikein, mutta jos ihminen tekee sen virheen, ettei tunnusta syntiä vaan torjuu sen tietoisuudeltaan (=on sokea) niin tämä ihminen on kaikken tukalimmassa asemassa,- jopa sairas.

        Ymmärrän. Vaikka ihminern näkee ja kokee ja ymmärtää olevansa vanhurskas ja pyhä Kristuksessa Jeesuksessa, niin tämä tila tee ihmisestä onnellista. Ainakin itseni/mieleni tekee onnelliseksi kun minulla on mahdollisuus saada tekemäni synnit anteeksi ja tämä tekijä mahdolistaa kasvamisen armossa. Siis Jeesus ei ole mikään automaatti tms,- vaan mahdollisuus saada synnit anteeksi ja tähän liittyy läheisesti valvominen.

        sinä pidät anteeksisaamisessa niin tavoiteltavana? Mitä Jumala tekee sinulle kun Hän antaa synnin anteeksi?

        >>>Ainakin itseni/mieleni tekee onnelliseksi kun minulla on mahdollisuus saada tekemäni synnit anteeksi ja tämä tekijä mahdolistaa kasvamisen armossa.

      • greeeeen
        jaikal kirjoitti:

        myös Gal 2:16 ja 3:1-14, 22-24

        Raamatun Sana on kokonaisuus. Yksi kohta ei kumoa toista.

        "Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin," (Room. 8:3)
        _______

        15 Me olemme syntyperältämme juutalaisia, emme syntisiä pakanoita.

        16 Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii.

        17 Mutta jos meidätkin, jotka tahdomme tulla vanhurskaiksi Kristuksessa, havaitaan syntisiksi, onko Kristus siis synnin palveluksessa? Ei toki!

        18 Vasta jos alan uudelleen rakentaa sitä minkä olen hajottanut, osoitan olevani lainrikkoja.

        19 Lain vaikutuksesta minä kuolin, mutta kuolin vapaaksi laista elääkseni Jumalalle. Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu.

        20 Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani

        21 Minä en tee tyhjäksi Jumalan armoa; jos näet vanhurskaus saadaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan.

        (Gal. 2:15-21)
        _______

        Kukaan ei siis tullut/tule vanhurskaaksi juutalaisten uskonnollisen lain, Mooseksen lain, tekoja noudattamalla (koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton) vaan uskomalla Kristukseen/Jumalan Sanaan, joka pitää sisällään uuden liiton lain.

        "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat. (Matt. 7:12)

        "Toteuttakaa sana tekoina, älkää pelkästään kuunnelko sitä -- älkää pettäkö itseänne" (Jaak. 1:22)

      • greeeeen kirjoitti:

        Missä kulkee synnin tekemisen ja harjoittamisen raja?! Onko viikottainen synti jo harjoittamista, vaiko päivittäinen? Eikö ihminen ole hyvin äkkiä, yhteen ja sitten toiseen syntiin lähdettyään, synnin orja?

        Raamattu puhuu mm. käskyjen pitämisestä ja (Jeesuksen/Jumalan) sanassa pysymisestä. Miten käskyt pidetään ja pysytään sanassa, jos niitä kerran rikotaan?!

        Raamatun mukaan käskyjen pitäminen ei ole raskasta Jumalaa rakastaville.
        ________

        "Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja" (Joh. 8:34)
        _______

        10 Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.

        11 Sillä hän, joka on sanonut: "Älä tee huorin", on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja.

        (Jaak. 2:10-11)
        _______

        "Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä." (1. Joh. 2:3)
        _______

        "ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänelle otollista." (1. Joh. 3:22)
        _______

        "Ja joka pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä me tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut." (1. Joh. 3:24)
        _______

        31 Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;

        32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi". (Joh. 8:31-32)
        _______

        "Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa." (1. Joh. 5:3)

        ei tarvitse hokea synnistä. He katsovat Jeesukseen ja tahtovat kuulla Jeesuksesta Kristuksesta.

        >>>Raamatun mukaan käskyjen pitäminen ei ole raskasta Jumalaa rakastaville.

      • greeeeen
        jaikal kirjoitti:

        ei tarvitse hokea synnistä. He katsovat Jeesukseen ja tahtovat kuulla Jeesuksesta Kristuksesta.

        >>>Raamatun mukaan käskyjen pitäminen ei ole raskasta Jumalaa rakastaville.

        Et vastannut ollenkaan asiaan. Jos pystyt vastaamaan siihen, jatketaan myöhemmin keskustelua.

      • jaikal kirjoitti:

        YRITÄ NYT TAPIO HYVÄ NOSTAA KATSEESI ITSESTÄSI JEESUKSEEN KRISTUKSEEN. IHAILE HÄNTÄ JA KIITÄ JA PALVO HÄNTÄ HÄNEN SUUNNATTOMASTA LAHJASTAAN.

        Jumalan lapsena olet vanhurskas ja pyhä. Se on Jumalan teko sinussa. Se ei ole riippuvainen sinun teoistasi, ei hyvistä eikä epäonnistuneistakaan vähemmän hyvistä teoistasi. Jeesus Kristus on sinun vanhurskautesi.
        SIKSI SINÄ OLET VANHURSKAS JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.

        jaikal:
        "Sinä olet juuttunut itseesi ja syntisyyteesi, etkä näe...".
        -------------
        Jeesus sanoi publikaanista:
        ”Tämä meni kotiinsa vanhurskaampana (Uusi käännös:VANHURSKAANA) kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään." ( Luuk 18:14).
        --
        Kun rukoilen syntisen rukouksen (kuten Isä meidän- tai publikaanin rukouksen), niin kuuleeko Jumala rukoukseni ja onko Hän ARMOLLINEN ja antaako Hän minulle kaikki syntini anteeksi.
        Ylentääkö vai alentaako Jumala minut?

        Jos taas tulen Jumalani eteen synnittömänä, niin kuuleko Hän silloinkin rukoukseni?
        Ylentääkö vai alentaako Jumala minut?

        Siis; Mitä Jeesus tarkoittaa ylentämisellä ja alentamisella?

      • jaikal kirjoitti:

        niin uskovan on kiinnitettävä katseensa pois itsestään ja synneistään Jeesukseen Kristukseen.
        Jeesusta katselemalla ihminen muuttuu Kristuksen kaltaisuuteen, ... ja minkälainen Kristus Jeesus oli lihassa?

        Jeesusta katselemalla katsellaan myös Jumalan armoa koska Jumalan armo on Kristuksessa Jeesuksessa.
        Armo Kristuksessa antaa sitten voimia nousta ja kilvoitella sekä elää vanhurskaasti. Jos ja kun lankeamisia taas tapahtuu, armo nostaa ja kantaa eteenpäin uskon tiellä. Tästä syystä jos uskova menettää näköyhteyden Jeesukseen, hän alkaa vajoamaan Pietarin tavoin (Matt 14:30). Huomaa että Jeesus Kristus on Totuus ja Todellisuus. Häntä katselemalla Totuus vapautta. Tästä syystä minä pyrin kiinnittämään lukijan katseen Jeesukseen Kristukseen.
        Jeesuksesta pois katsominen johonkin muuhun kohteeseen tuijottaminen on vaarallista uskovalle.
        Olen turvallisilla vesillä tässä asiassa koska Pyhällä Hengellä on sama tehtävä. Hallelujaa!!!

        >>>Ihmisen mieltä rassaa ja momasti koko arkea kun ihminen lankeaa syntiin eli se synnin vaikutus ihmisessä on se ongelma.

        jaikali:
        "Jeesusta katselemalla katsellaan myös Jumalan armoa koska Jumalan armo on Kristuksessa Jeesuksessa".
        ---
        Mihin sinä synnittömänä tarvitset Jumalan ARMOA?

      • jaikal kirjoitti:

        Mitä minun pitäisikään sinulle sanoa!!!

        Sinä olet juuttunut itseesi ja syntisyyteesi etkä näe että Jeesus Kristus on tehnyt sinulle jotakin ja että se jotakin merkitsee sinulle enemmän kuin kaikki sinun syntisi yhteensä. Jumalan teko Kristuksessa Jeesuksessa on suurempi kuin kaikki maailman ihmisten synnit yhteensä. Etkö mitenkään jaksa nostaa katsettasi itsestäsi ja synneistäsi Jeesukseen?

        Lue ja tutki tämä Raamatun Sana ja yritä sisäistää se itseesi. Tämä Sana koskee tätä aikaa ja sinuakin tässä ja nyt.

        Heb 10:
        1. Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.
        2. Sillä eikö muutoin olisi lakattu niitä uhraamasta, koska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä?
        3. Mutta niissä on jokavuotinen muistutus synneistä.
        4. Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä.
        5. Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit;
        6. polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.
        7. Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen - kirjakääröön on minusta kirjoitettu - tekemään sinun tahtosi, Jumala'."
        8. Kun hän ensin sanoo: "Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt", vaikka niitä lain mukaan uhrataankin,
        9. sanoo hän sitten: "Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi". Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen.
        10. Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.
        11. Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa;
        12. mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,
        13. ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.
        14. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
        15. Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan:
        16. "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä";
        17. ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista".
        18. Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.

        MINÄ KYSYN SINULTA SYNTINEN USKOVA; MITÄ JUMALA TEKI KRISTUKSESSA JEESUKSESSA HEBREALAISKIRJEEN KIRJOITTAJAN MUKAAN? Entä mitä Jumala teki Paavalin teologian mukaan?
        2 Kor 5:14-21

        ONKO JUMALA TEHNYT SINULLE JOTAKIN? MITÄ?
        MERKITSEEKÖ JUMALAN TEKO SINULLE JOTAKIN?
        MITÄ SE MERKITSEE SINULLE?
        HEITÄTKÖ JUMALAN TEON SIVUUN JA PIDÄT jääräpäisesti KIINNI SYNTISYYDESTÄSI JA SYNNEISTÄSI?
        OVATKO SYNTISI SEN ARVOISIA ETTÄ NIISTÄ PITÄÄ PITÄÄ KIINNI KYNSIN JA HAMPAIN? EI KUULE! LUOVU JO SYNNEISTÄSI JA SYNTISYYDESTÄSI.
        EIKÖ JUMALAN LAHA KELPAA SYNTISELLE USKOVALLE? VAIHDA NYT HYVÄN SÄÄN AIKAAN SYNTISI JUMALAN VANHURSKAUDEN PUKUUN. SE ON JUMALAN TAHTO JOKAISTA IHMISTÄ KOHTAAN.

        Ymmärrä nyt kerrankin että kun Jumala on armahtanut syntisen, hän, syntinen ihminen ei enää elä.
        Syntinen kuoli Kristuksen ristillä. Tämä kuolema astui voimaan sinunkin elämässäsi siinä hetkessä kun sinä uudestisynnyit Jumalan lapseksi. Jumalan lapsi on JUMALAN uusi luomusTEKO. Jumala loi sinusta uuden ihmisen. SINÄ OLET USKOVANA UUSI LUOMUS KRISTUKSESSA. VANHA ON KADONNUT. UUSI ON TULLUT TILALLE. Tämä ei ole helluntaioppia. Tämä on Raamatun totuus uskovasta.

        Koska vanha syntiä harjoittanut syntinen ihmisesi on kuollut, se ei enää edusta eikä voi edustaa sinua vilpitöntä Jumalan lasta Jumalan edessä. Eihän "vainaja" voi edustaa yhtään ketään. Vanhan kuolleen aatun teot ovat tuhottu Kristuksen ristillä kertakaikkisesti. Ne eivät saa häiritä autuuttasi. Niitä ei ole olemassakaan Jumalan edessä, Hänen kirjoissaan eikä Hänen muistossaan. Olet täydellisesti armahdettu ja uudeksi luotu Jumalan lapsi. Nyt sinua edustaa Jumalan edessä se uusi luomus joka on Jumalan teko sinussa. Uusi luomus omistaa Jumalan vanhurskauden ja siksi hän on vanhurskas. UUSI LUOMUS EI VOI OLLA SYNTINEN KOSKA SE ON KOKONAAN TÄYDELLISESTI JA PUHTAASTI JUMALAN TEKO.

        USKO NYT ETTÄ JUMALAN TEKO KRISTUKSESSA JEESUKSESSA ON TÄYDELLINEN.
        SIINÄ EI OLE MITÄÄN VAJAVUUTTA EIKÄ VIRHETTÄ. SIKSI SOVITUS JA SEN TUOMA ANTEEKSIANTAMUS ON TÄYDELLINEN. TÄYDELLINEN ANTEEKSIANTAMUS TUO SINULLE JA MINULLE JEESUKSEEN USKOVINA PUHTAUDEN JA VIATTOMUUDEN. SE TUO MEILLE JUMALAN VANHURSKAUDEN. Jumalan vanhurskaus, sen uskominen ja ymmärtäminen tuo autuuden ja onnen ja vanhurskaan elämäntavan. Se saa meissä aikaan vanhurskaita hyviä tekoja jotka Jumala on edeltä valmistanut että me niissä vaeltaisimme.

        jatkuu...

        jaikali:
        "HEITÄTKÖ JUMALAN TEON SIVUUN JA PIDÄT jääräpäisesti KIINNI SYNTISYYDESTÄSI JA SYNNEISTÄSI"?
        --------------
        1.Joh.1:8,9
        --
        1:8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

        1:9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
        ---
        Eikö Jumala mielestäsi kuule rukouksiamme?
        Eikö Hän anna syntejämme anteeksi, kun ne tunnustamme publikaanin tavoin?
        Etkö luota Jumalan lupauksiin?

        Syntisistä suurin Paavalikin tarvi Jumalan ARMOA.

      • Tapio522 kirjoitti:

        jaikali:
        "Jeesusta katselemalla katsellaan myös Jumalan armoa koska Jumalan armo on Kristuksessa Jeesuksessa".
        ---
        Mihin sinä synnittömänä tarvitset Jumalan ARMOA?

        Eivät synnittömät tarvitse armoa mihinkään.
        Nämä synnittömyysopin kannattajat ovat sanoneet:
        >Emme me väheksy armoa ja voimme sitä pyytää, jos niin hyväksi näemme, mutta Jumala on jo päättänyt armahtaa meidät ja siksi meidän ei tarvitse sitä enää pyytää. <

        Mitä sitten Jumalan sana sanoo:
        1Jn 1:8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
        1Jn 1:9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
        1Jn 1:10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

        Jaikalin sanomaa:
        >Kun olet uskossa, olet sisällä Kristuksessa. Ja HÄNESSÄ OLET YHTÄ VANHURSKAS JA VIATON KUIN JEESUS ON. <

        Pitäköön Jaikal minun puolestani tätä vain omana ominaisuutenaan. Tällaisen, joka on jo viaton ja synnitön ja vertaa itseään ainoaan synnittömään Jeesukseen Kristukseen ei tarvitse pyytää armoa.

        Sanokoon sitten taivaan portilla. Päivää, minä poika tulin tänne synnittömänä, kop, kop, avaa ovi.
        Minulla on nämä synnittömät vaatteet ja minun kuuluu päästä sisälle.
        En minä mitään armoa enää tarvitse, minulla on jo puhtaan valkoiset vaatteet.

        Mat 22:11 Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin.
        Mat 22:12 Ja hän sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi.
        Mat 22:13 Silloin kuningas sanoi palvelijoille: 'Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen'. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
        Mat 22:14 Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut."

        Miten joku voi olla ymmärtämättä tätä vertausta.

        Luk 18:11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
        Luk 18:12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
        Luk 18:13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.
        Luk 18:14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."

        Ehkäpä on niin, että itsensä synnittömäksi ylentänyt ei ymmärrä omaa synnillisyyttään.

        Heb 7:26 Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut.

        Tällaisia ovat ne, jotka ovat yhtä vanhurskaita ja viattomia kuin Jeesus on, synnittömät.

      • Tapio522 kirjoitti:

        jaikal:
        "Sinä olet juuttunut itseesi ja syntisyyteesi, etkä näe...".
        -------------
        Jeesus sanoi publikaanista:
        ”Tämä meni kotiinsa vanhurskaampana (Uusi käännös:VANHURSKAANA) kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään." ( Luuk 18:14).
        --
        Kun rukoilen syntisen rukouksen (kuten Isä meidän- tai publikaanin rukouksen), niin kuuleeko Jumala rukoukseni ja onko Hän ARMOLLINEN ja antaako Hän minulle kaikki syntini anteeksi.
        Ylentääkö vai alentaako Jumala minut?

        Jos taas tulen Jumalani eteen synnittömänä, niin kuuleko Hän silloinkin rukoukseni?
        Ylentääkö vai alentaako Jumala minut?

        Siis; Mitä Jeesus tarkoittaa ylentämisellä ja alentamisella?

        sinun kanssasi.

        Kun Hän ylentää sinut, puhdistaa sinut synneistäsi ja armahtaa sekä vanhurskauttaa, SINÄ RUIKUTAT yhä SYNTISEN RUKOUSTA; " Anna minulle synnit anteeksi". Kyllä sinäkin alkaisit kyllästymään jos lapsesi pyytäisi sinulta jotakin ja sinä ojentaisit sen hänelle ja hän vain pyytäisi, pyytäisi ja pyytäisi eikä koskaan ottaisi vastaaan.

        >>> Kun rukoilen syntisen rukouksen (kuten Isä meidän- tai publikaanin rukouksen), niin kuuleeko Jumala rukoukseni ja onko Hän ARMOLLINEN ja antaako Hän minulle kaikki syntini anteeksi.
        Ylentääkö vai alentaako Jumala minut?

      • Tapio522 kirjoitti:

        jaikali:
        "HEITÄTKÖ JUMALAN TEON SIVUUN JA PIDÄT jääräpäisesti KIINNI SYNTISYYDESTÄSI JA SYNNEISTÄSI"?
        --------------
        1.Joh.1:8,9
        --
        1:8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

        1:9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
        ---
        Eikö Jumala mielestäsi kuule rukouksiamme?
        Eikö Hän anna syntejämme anteeksi, kun ne tunnustamme publikaanin tavoin?
        Etkö luota Jumalan lupauksiin?

        Syntisistä suurin Paavalikin tarvi Jumalan ARMOA.

        on antanut sinulle synnit anteeksi ja puhdistanut sinut KAIKESTA vääryydestä, mitä syntiä, vääryyttä sinulla on jäljellä jota Jumala ei olekaan antanut anteeksi ja josta Hän ei olekaan puhdistanut sinua? Oletko senkin jälkeen syntinen ja onko sinulla syntiä jäljellä? Jos on, niin kerro mitä syntiä.

        Jos sinulla on anteeksiantamisen ja Jeesuksen veren puhdistuksen jälkeen syntiä, Jeesuksen sovitustyö on epätäydellinen. Kerro siis missä kohtaa Jeesus epäonnistui tai ei onnistunut ihan täydellisesti? Jos taas toteat että Jeesus onnistui sovitustyössään täydellisesti, SOVITUS ON TÄYDELLINEN. Koska sovitus on täydellinen, anteeksiantamus ja anteeksisaaminenkin on täydellinen. Mitä sitten on täydellinen anteeksiantamus? En kysy mitä se on ihmisten mielestä. Kysyn mitä se on JUMALAN MIELESTÄ? Jumala on ilmoittanut Raamatun sivuilla oman mielipiteensä sovituksesta ja sen tuomasta hedelmästä; syntien täydellisestä anteeksiantamuksesta. Tarvitsetko muita mielipiteitä?

        >>> 1:9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

      • jaikal kirjoitti:

        sinun kanssasi.

        Kun Hän ylentää sinut, puhdistaa sinut synneistäsi ja armahtaa sekä vanhurskauttaa, SINÄ RUIKUTAT yhä SYNTISEN RUKOUSTA; " Anna minulle synnit anteeksi". Kyllä sinäkin alkaisit kyllästymään jos lapsesi pyytäisi sinulta jotakin ja sinä ojentaisit sen hänelle ja hän vain pyytäisi, pyytäisi ja pyytäisi eikä koskaan ottaisi vastaaan.

        >>> Kun rukoilen syntisen rukouksen (kuten Isä meidän- tai publikaanin rukouksen), niin kuuleeko Jumala rukoukseni ja onko Hän ARMOLLINEN ja antaako Hän minulle kaikki syntini anteeksi.
        Ylentääkö vai alentaako Jumala minut?

        Sinun ongelmasi jaikal muistuttaa H.C.Andersenin sadusta tuttua keisarin ongelmaa.
        Muistathan sinä tuon opettavaisen sadun. Oletko lukenut sitä itsellesi tai lapsillesi?

        Sadun opetus on se harhanäky, että keisarilla olisi vaatteet yllään, jopa hyvin hienot
        vaatteet. Tosiasiassa keisari oli ilman vaatteita. Miten satu muistuttaa sinun uskoasi?

        Se muistuttaa sinun uskoasi siten, että kun ylistelet "uskovien" synnitöntä puhtautta,
        olet juuri kuin ne sadun "sokeat" katsojat, jotka olivat näkevinään keisarilla vaatteet.

        Et näe tai suostu näkemään, että sinun ylistämäsi uskovat kulkevat samoissa synneissä
        kuin ennenkin. Et odota mitään muutosta heidän elämässään. Päinvastoin tyrmäät sen
        halun parannuksentekoon, joka heillä on Pyhän Hengen antamana heidän sydämessään.

        >>Unohda synnintunto! Anna ylistyksen raikua; sinähän OLET kuin Jeesus! Olet viaton
        ja puhdas kuin Jeesus. Miksi te höpötätte synneistänne? Kuka niistä jaksaa välittää!

      • Olen ihan "pihalla"
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        Mitä kilvoittelemista on enää uskovalla jos hän on valmiiksi synnitön ?

        Näitä ketjuja lukiessa olen ollut pyörällä päästäni ja niistä on ollut vaikea erottaa sitä, mitä kukin yrittää selittää siitä, mikä kenenkin mielestä on oikeanlaista uskoa..?
        monet kirjoitukset ovat menneet ohi siksi, että niissä on kohdistettu arvostelua ihmiseen,
        mutta tarkemmin luettuani olen vieläkin äimänkäkenä, koska itse olen ymmärtänyt, että uskovinakin me voimme ja teemme syntiä eli olemme tottelemattomia Jumalalle tavalla tai toisella ja ettemme koskaan täällä ajassa pääse täydellisyyteen..?

      • Semper.Fidelis kirjoitti:

        Minä en kirjoita tuossa hengessä kuin tämä väittämäsi antaa ymmärtää

        >>>>>Unohda synnintunto! Anna ylistyksen raikua; sinähän OLET kuin Jeesus! Olet viaton
        ja puhdas kuin Jeesus. Miksi te höpötätte synneistänne? Kuka niistä jaksaa välittää!

      • Olen ihan "pihalla" kirjoitti:

        Mitä kilvoittelemista on enää uskovalla jos hän on valmiiksi synnitön ?

        Näitä ketjuja lukiessa olen ollut pyörällä päästäni ja niistä on ollut vaikea erottaa sitä, mitä kukin yrittää selittää siitä, mikä kenenkin mielestä on oikeanlaista uskoa..?
        monet kirjoitukset ovat menneet ohi siksi, että niissä on kohdistettu arvostelua ihmiseen,
        mutta tarkemmin luettuani olen vieläkin äimänkäkenä, koska itse olen ymmärtänyt, että uskovinakin me voimme ja teemme syntiä eli olemme tottelemattomia Jumalalle tavalla tai toisella ja ettemme koskaan täällä ajassa pääse täydellisyyteen..?

        >>>koska itse olen ymmärtänyt, että uskovinakin me voimme ja teemme syntiä eli olemme tottelemattomia Jumalalle tavalla tai toisella ja ettemme koskaan täällä ajassa pääse täydellisyyteen..?

        1.Pietarin kirje 1:22-23
        "PUHDISTAKAA sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen
        ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä,
        te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta
        siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta."
        .

        Me emme totta totisesti ole kukaan synnittömiä. Meillä riittää puhdistettavaa,
        vaikka olemmekin jo uudestisyntyneet Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.

        Se on totta, että meidän ei tule tehdä tahallamme ja tarkoituksella yhtä ainoaa
        syntiä. Se on Jumalan tahto meihin nähden. Mutta meidän Isällämme "on paljon
        anteeksiantamusta" ja Hän antaa meidän käydä parannukseen, jos meille tulee
        tappioita matkalla.

        Meidän syntisyytemme takuuvarma niitti on joka tapauksessa se synti, joka asuu
        meissä tiedostamattomalla alueella ja joka tulee sieltä esiin sitä mukaa kuin me
        vaellamme kuuliaisena Herraamme seuraten. Siinä meillä riittää puhdistettavaa
        ja poispantavaa.

        Paavali näkee oman tilanteensa tällä tavalla kirjoittaessaan filippiläisille veljilleen:

        "Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen
        sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,
        minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella
        kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa."

      • jaikal kirjoitti:

        >>>koska itse olen ymmärtänyt, että uskovinakin me voimme ja teemme syntiä eli olemme tottelemattomia Jumalalle tavalla tai toisella ja ettemme koskaan täällä ajassa pääse täydellisyyteen..?

        Kirjoitat:
        >>Kun luet minun kirjoituksiani, ajattele Jumalaa ja sitä mitä Jumala on tehnyt.
        Se on toista mitä ihminen tekee ja mitä ihmisen tulee tehdä.

      • Semper.Fidelis kirjoitti:

        Kirjoitat:
        >>Kun luet minun kirjoituksiani, ajattele Jumalaa ja sitä mitä Jumala on tehnyt.
        Se on toista mitä ihminen tekee ja mitä ihmisen tulee tehdä.

        olen kieltänyt?

        >>>Sanon asian suoraan, koska olet niin johdonmukainen kieltäessäsi Totuuden sanan.

      • jaikal kirjoitti:

        olen kieltänyt?

        >>>Sanon asian suoraan, koska olet niin johdonmukainen kieltäessäsi Totuuden sanan.

        Kiellät sen evankeliumin sanan ja totuuden, että Jeesus on tullut vapauttamaan
        syntisiä pois synnin orjuudesta, päästämään vangitut ja sorretut vapauteen.

        Luukkaan evankeliumi:
        4:18 "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan
        evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta
        ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen,"

        >>>Kiellät sen evankeliumin sanan ja totuuden, että Jeesus on tullut vapauttamaan

        Osaat laittaa peräkkäin Jeesuksen ja totuuden ja parannuksen ja perustan jne.

        Mutta jostain syystä et osaa tai halua konkretisoida, panna täytäntöön sanojasi.

        Mitään ei tapahdu, jos sinulta todellista evankeliumin voimaa kysyy, synti pysyy.

        Toistelet: >>Siksi minä kerron Jeesuksesta.

      • jaikal kirjoitti:

        >>>Kiellät sen evankeliumin sanan ja totuuden, että Jeesus on tullut vapauttamaan
        syntisiä pois synnin orjuudesta, päästämään vangitut ja sorretut vapauteen.

        sanoi syntisille Tee parannus . Vaikka uskottelet itselle että Julistat Jeesuxen Sana, mutta sen Jeesuxen mitä me tunnemme . Hän jopa meni niin pitkälle että Hän lausui --> Luuk. 3:7

        Niin hän sanoi kansalle, joka vaelsi hänen kastettavakseen: "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on teitä neuvonut pakenemaan tulevaista vihaa?

        Sama mä sulle lausun. Ja Tee parannus ettet kuolee sun synneissä.

      • savonarola kirjoitti:

        ja suorastaan yllytät ihmisiä jatkamaan synnissä ja helvettiin johtava tie --> http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9691612/48330412

        Noin paxua texti en vielä ole lukenut tällä palstalla voi sanoa megagiga bullschittiä..

      • jaikal kirjoitti:

        sinun kanssasi.

        Kun Hän ylentää sinut, puhdistaa sinut synneistäsi ja armahtaa sekä vanhurskauttaa, SINÄ RUIKUTAT yhä SYNTISEN RUKOUSTA; " Anna minulle synnit anteeksi". Kyllä sinäkin alkaisit kyllästymään jos lapsesi pyytäisi sinulta jotakin ja sinä ojentaisit sen hänelle ja hän vain pyytäisi, pyytäisi ja pyytäisi eikä koskaan ottaisi vastaaan.

        >>> Kun rukoilen syntisen rukouksen (kuten Isä meidän- tai publikaanin rukouksen), niin kuuleeko Jumala rukoukseni ja onko Hän ARMOLLINEN ja antaako Hän minulle kaikki syntini anteeksi.
        Ylentääkö vai alentaako Jumala minut?

        jaikal:
        "Kun Hän ylentää sinut, puhdistaa sinut synneistäsi ja armahtaa sekä vanhurskauttaa, SINÄ RUIKUTAT yhä SYNTISEN RUKOUSTA; ..."
        ---------------
        Onko se ruikuttamista, kun rukoilemme syntisen rukousta Jeesuksen opettamin sanoin (= Isä meidän-rukous!)?
        Etkö usko, että Jumala antaa syntimme anteeksi, kun Häneltä sitä pyydämme
        Minä uskon!

        Voiko Jumala ylentää sinua, kun koet olevasi synnitön, etkä tarvitse Jumalan ARMOA ja anteeksiantamusta:
        "Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet VIHELIÄINEN ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston".
        (Ilm 3:17).

        Paavalikin tunnusti oman viheliäisyytensä:
        " Minä VIHELIÄINEN ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista"?(Room. 7:24).

        Miksi sinä jaikal ylennät itsesi Jeesuksen vertaiseksi, yhtä synnittömäksi?
        --
        jaikal,
        --oletko sinä synnittömänä verille asti tehnyt vastarintaa, taistellessasi syntiä vastaan",
        (Hebr. 12:4).

      • jaikal kirjoitti:

        olen kieltänyt?

        >>>Sanon asian suoraan, koska olet niin johdonmukainen kieltäessäsi Totuuden sanan.

        Kysyn vieläkin jaikal:
        "Onko se RUIKUTTAMISTA, kun kristityt rukoilevat syntejään anteeksi Jeesuksen opettamin sanoin (=Isä Meidän-rukous!)?

      • Semper.Fidelis kirjoitti:

        Sinun ongelmasi jaikal muistuttaa H.C.Andersenin sadusta tuttua keisarin ongelmaa.
        Muistathan sinä tuon opettavaisen sadun. Oletko lukenut sitä itsellesi tai lapsillesi?

        Sadun opetus on se harhanäky, että keisarilla olisi vaatteet yllään, jopa hyvin hienot
        vaatteet. Tosiasiassa keisari oli ilman vaatteita. Miten satu muistuttaa sinun uskoasi?

        Se muistuttaa sinun uskoasi siten, että kun ylistelet "uskovien" synnitöntä puhtautta,
        olet juuri kuin ne sadun "sokeat" katsojat, jotka olivat näkevinään keisarilla vaatteet.

        Et näe tai suostu näkemään, että sinun ylistämäsi uskovat kulkevat samoissa synneissä
        kuin ennenkin. Et odota mitään muutosta heidän elämässään. Päinvastoin tyrmäät sen
        halun parannuksentekoon, joka heillä on Pyhän Hengen antamana heidän sydämessään.

        >>Unohda synnintunto! Anna ylistyksen raikua; sinähän OLET kuin Jeesus! Olet viaton
        ja puhdas kuin Jeesus. Miksi te höpötätte synneistänne? Kuka niistä jaksaa välittää!

        Semper.Fidelis jaikalin synnittömyysopista:
        "........olet juuri kuin ne sadun "sokeat" katsojat, jotka olivat näkevinään keisarilla vaatteet".
        -----------------
        Ilm 3:17
        Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.

        Ilm 3:18
        Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.

      • figu_ra
        jaikal kirjoitti:

        YRITÄ NYT TAPIO HYVÄ NOSTAA KATSEESI ITSESTÄSI JEESUKSEEN KRISTUKSEEN. IHAILE HÄNTÄ JA KIITÄ JA PALVO HÄNTÄ HÄNEN SUUNNATTOMASTA LAHJASTAAN.

        Jumalan lapsena olet vanhurskas ja pyhä. Se on Jumalan teko sinussa. Se ei ole riippuvainen sinun teoistasi, ei hyvistä eikä epäonnistuneistakaan vähemmän hyvistä teoistasi. Jeesus Kristus on sinun vanhurskautesi.
        SIKSI SINÄ OLET VANHURSKAS JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.

        - Hei, mites me tänne jouduttiin? Täähän on joku keskustelupalsta.
        - Mähän sanoin, että olis pitäny mennä suoraan jo kolmannesta.
        - Nää on jotain uskisjuttuja. Miks ne kirjoittaa isoilla kirjaimilla?
        - Et sä hiffaa? Funtsi vähän.
        - Kai ne diggaa sit huutamisesta. Menee niinku paremmin jakeluun tai jotain.
        - No ei. Kato, ne varautuu siihen kun ne delaa ja stondaa sitte dumarin edessä siellä portilla ja kaikki vanhat jutskat kaivetaan esiin. Sit jos olis skrivannu sillee epävarmasti ja snadeilla kirjaimilla, ni se dumari sanois et sä et tainnu uskoo ollenkaan kybällä ja taitaa olla parasta et skujaat tosta liukumäestä alakertaan. Ne on fiksuja, ku eivät ota tollasia riskejä.
        - Tos on kyl idistä, kandee varmaan tehä noin. Snadi vaiva, mut sillä voi netota paikan siel taivasmestassa. Ei aineskaa hävii mitää.
        - Joo, ne on skarppii poirukkaa.

    • Tänäänkin

      Matteus 5

      17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
      18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
      19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
      20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
      21 Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'.
      22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
      23 Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan,
      24 niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi.
      25 Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen.
      26 Totisesti minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon.
      27 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'.
      28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.
      29 Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.
      30 Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.
      31 On sanottu: 'Joka hylkää vaimonsa, antakoon hänelle erokirjan'.
      32 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin.
      33 Vielä olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä vanno väärin', ja: 'Täytä Herralle valasi'.
      34 Mutta minä sanon teille: älkää ensinkään vannoko, älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin,
      35 Älkääkä maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa astinlauta, älkää myöskään Jerusalemin kautta, sillä se on suuren Kuninkaan kaupunki;
      36 Äläkä vanno pääsi kautta, sillä et sinä voi yhtäkään hiusta tehdä valkeaksi etkä mustaksi;
      37 vaan olkoon teidän puheenne: 'On, on', tahi: 'ei, ei'. Mitä siihen lisätään, se on pahasta.
      38 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'.
      39 Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;
      40 ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin;
      41 ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.
      42 Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.
      43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.
      44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
      45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
      46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
      47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
      48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."

    • näyttää olevan hirveä taakka uskoville ja aiheuttaa vielä riitojakin.
      Ollakko Raamatun mukaisesti syntinen tai itseään Jeesustakin ylempänä oleva synnitön.

      Meillä ateisteilla ei ole tuollaisia taakkoja kun tiedämme olevamme synnittömiä ja emme yritä sälyttää teoistamme vastuuta Jeesukselle, vaan kannamme itse vastuumme.

      • Tänäänkin

        ole synnitön, mutta olen saanut VOIMAN vastustaa syntiä. Jeesus on synnitön. Usko on vapaus ja ilo.

        On totta, että jotkut itseään uskovaiseksi sanovat ovat pahempia, kuin uskosta osattomat.
        Eräät antavat itselleen luvan tehdä syntiä ja uskottelevat armon riittävän.

        Olen huomannut sinussakin, ateistissa, enemmän oikeamielisyyttä, kuin eräissä täällä itseään uudestisyntyneiksi uskoviksi sanovissa.

    • Juuri niin asian tulisi olla kuten itsekin väität: >>Tahallista syntiä en tee,

      • greeeeen

        Kyllä sinä ihan itse korostat sitä, miten heikkoja olemme ja miten tarvitsemme anteeksiantoa päivittäin langettuamme syntiin.

        Semper Jaikalille:

        >>Päivittäin me tarvitsemme avuksemme Jumalan armoa ja anteeksiantamusta, mutta
        ilman tielle lähtemistä meidän on turha puhua vanhurskauttamisesta ja pyhyydestä
        yhtään mitään. Pyhä on vain se ihminen, joka on tietoisesti erottautunut Jumalalle
        tekemään Hänen tahtoansa niin kuin Jeesus kehottaa vuorisaarnassaan. Matt. 7:21>Jätät kokonaan ’opetuksesi’ ulkopuolelle sen vuorenvarman raamatullisen tosiasian,
        että meidän tulee luopua kaikesta tietoisesta synnistä. Synti voidaan voittaa ja se on
        voitettava Jumalan armon avulla jokaisen uskovan elämässä.

      • to..
        greeeeen kirjoitti:

        kysymykseen miksi Jeesus meinasi tappaa Mooseksen? Murhasuunnitelma on Raamatussa ja sinä väität että Jeesus=Jahve.

      • greeeeen
        to.. kirjoitti:

        kysymykseen miksi Jeesus meinasi tappaa Mooseksen? Murhasuunnitelma on Raamatussa ja sinä väität että Jeesus=Jahve.

        8 Pitäkää varanne, ettei kukaan houkuttele teitä harhaan tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla, jotka nojautuvat ihmisten perinnäisiin käsityksiin ja maailman alkuvoimiin eivätkä Kristukseen.

        9 Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään,

        10 ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi. Hän on kaikkien valtojen ja voimien pää

        (Kol. 2:8-10)

        ...ja uudestisyntymiseen ja tämän ketjun aiheeseen viitaten (sama kohta jatkuu):

        11 Häneen teidät on yhdistänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois."

        (Kol. 2:11)

        greeeeen:
        Kol. 2:8
        "Pitäkää varanne, ettei kukaan houkuttele teitä harhaan tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla, jotka nojautuvat ihmisten perinnäisiin käsityksiin ja maailman alkuvoimiin eivätkä Kristukseen".
        --------------
        Mistä opeista Paavali varoittaa?

        Kolossa oli pieni kaupunki lähellä Efesoa. Paavali ei ollut ennen käynyt siellä. Seurakunnan oli perustanut yksi Paavalin oppilaista, Epafras (Kol.1:7).

        Paavali oli saanut Rooman vankeuteensa enimmäkseen ilahduttavia tietoja Kolossasta (Kol.1:4,5), mutta myös sellaisia tietoja, jotka tekivät hänen mielensä levottomaksi.
        Seurakuntaan oli tullut harhaopettajia, joiden mielestä ei yksin usko Kristukseen riittänyt.
        He vaativat ympärileikkausta (2:11), ruokien valikoimista ja määrättyjen juhlapäivien viettämistä (2:16).
        Samalla he esittivät salaperäisiä oppeja korkeammista henkiolennoista (2:8,18), jotka muka hallitsevat maailmaa. Näistä harhaopeista muodostui kirkkohistoriassa myöhemmin gnostismin nimellä tunnettu lahko.

        KRISTUKSEEN JUURTUMINEN
        Kol.2:1-8
        ---
        2:6 Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä,
        2:7 juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen.

        2:8 Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.
        ---
        Kolossan uskovat olivat ottaneet vastaan Kristuksen Jeesuksen (6). Heidän on nyt aika juurtua Häneen ja vahvistua uskossaan (7). Tähän heitä oli opetettu. On vaara, että väärät opit saavat muutoin ylivallan (8).

        Nyt on kevät.
        Minulla on jo pieniä kasvintaimia kasvamassa.
        Mitä vahvemmat juuret kasvi kasvattaa, sitä paremmin se menestyy.

        Taimeni vaativat jatkuvaa hoitoa ja silmälläpitoa (Vanha sanonta :”Isännän jalat pellon höystävät”), jotta ne vahvistuisivat ja kantaisivat joskus hyvää hedelmää.
        On oltava tarpeeksi valoa ja lämpöä (kasvihuoneeni on lämmitettävä).
        Ne tarvitsevat myös vettä ja sopivan maaperän juurtuakseen hyvin.. Myös tuholaiset on pidettävä kurissa.

        Näin on uskovankin kohdalla; tarvitsemme Jumalan hoitoa ja varjelusta. Pieni hento taimi ei kauan elä hoidotta.
        Kolossan kristitytkin olivat kuin pieniä taimia, jotka tarvitsivat muiden huolenpitoa kasvaakseen ”täyteen miehuuteen” (Ef 4:13), ”etteivät enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapeleissä ja eksytysten kavalissa juonissa” (Ef. 4:14).

        Miten on meidän laitamme?
        Miten lujasti me olemme juurtuneet Kristukseen Jeesukseen ja hänessä rakentuneet ja uskossamme vahvistuneet?

      • greeeeen
        Tapio522 kirjoitti:

        greeeeen:
        Kol. 2:8
        "Pitäkää varanne, ettei kukaan houkuttele teitä harhaan tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla, jotka nojautuvat ihmisten perinnäisiin käsityksiin ja maailman alkuvoimiin eivätkä Kristukseen".
        --------------
        Mistä opeista Paavali varoittaa?

        Kolossa oli pieni kaupunki lähellä Efesoa. Paavali ei ollut ennen käynyt siellä. Seurakunnan oli perustanut yksi Paavalin oppilaista, Epafras (Kol.1:7).

        Paavali oli saanut Rooman vankeuteensa enimmäkseen ilahduttavia tietoja Kolossasta (Kol.1:4,5), mutta myös sellaisia tietoja, jotka tekivät hänen mielensä levottomaksi.
        Seurakuntaan oli tullut harhaopettajia, joiden mielestä ei yksin usko Kristukseen riittänyt.
        He vaativat ympärileikkausta (2:11), ruokien valikoimista ja määrättyjen juhlapäivien viettämistä (2:16).
        Samalla he esittivät salaperäisiä oppeja korkeammista henkiolennoista (2:8,18), jotka muka hallitsevat maailmaa. Näistä harhaopeista muodostui kirkkohistoriassa myöhemmin gnostismin nimellä tunnettu lahko.

        Tuossa kohtaa keskustelua oli oleellista vähän toinen asia, mutta sinun asiaasi sen verran, että usko Kristukseen pitää sisällä uskon Sanaan.

        "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia."

        (Room. 2:13)
        _______

        17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.

        18 Ehkä joku nyt sanoo: "Sinulla on usko, minulla teot." Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani.

        19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat.

        20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?

        21 Eikö meidän isämme Abraham osoittautunut vanhurskaaksi tekojensa perusteella, kun hän vei poikansa Iisakin uhrialttarille?

        22 Huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi.

        23 Ja niin täyttyi Raamatun sana: "Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi", ja hän sai nimen Jumalan ystävä.

        24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.

        (Jaak. 2:17-24)

    • kiinnostunut!

      tunnetteko ihmisiä jotka olisivat tulleet uskoon ilman kriisiä, sellaisia ihmisiä jotka voivat hyvin ja nauttivat elämästään?

      • Tänäänkin

        itseni. Olen uskonut Jumalaan aina. Sain kuitenkin vasta myöhemmin kutsun tulla Jumalan Pojan uskoon, ilman minkään kriisin vaikutusta. Sain uskonlahjan Jumalalta.

      • entisen missin jonka nimeä en nyt muista. Hän todisti uskoontulostaan että hänellä oli kaikki hyvin, niin hyvin ettei paremmin enää voinut olla, elämä hymyili hänelle, mutta kuitenkin...........jotakin tuntui puuttuvan. Uskoontultuaan hän huomasi löytäneensä tuon puuttuvan "osan" Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa.

    • fennris

      "Tahallista syntiä en tee, mutta jos minulle esim. tulee, minullakin yhä olevasta lihantahdosta johtuva paha ajatus lähimmäisestäni, vastustan sitäkin ja saan Jumalalta voiman sen pois laittamiseen. Minun ei tarvitse tehdä syntiä, sillä niin suuri on Jeesuksen voima uskovaisessa."

      Miten ajattelit lisääntyä?

      • Tänäänkin

        eikä ole kyllä enää muutenkaan enää tarvetta lisääntyä. :)

        Kysymyksesi oli oikein hyvä ja asiallinen. :)

        Hyvää yötä, iloisin mielin.

    • Tänäänkin

      keskustelen mm. täällä:
      http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3899

      Tämän aloituksen alla keskustelen tästä jatkuvasti minusta esitetystä valheellisesta väitteestä, jonka mukaan olisin väittänyt olevani synnitön.

      Olen saanut Jumalan LUPAAMAN Voiman vastustaa syntiä, joten en tarvitse päivittäistä anteeksiantoa, koska EN TEE TIETOISTA SYNTIÄ, siis synnintekoja.
      Niin suuri on Jumalan VOIMA, josta Paavalikin aikoi ottaa selvää mennessään tapaamaan seurakuntalaisia, että sen avulla ihminen pääsee eroon synninteoista. Raamatun mukaan kääntymyksen on NÄYTTÄVÄ TEOISSA, eli Hedelmissä.
      En tee synnintekoja, eikä minua ohjaile halu tehdä syntiä ja rikkoa lakia. Jos houkutus lain rikkomiseen tulee ajatuksiini, saan laittaa sen pois sillä VOIMALLA, jonka Jumala on minulle antanut.

      Lihantahto ei ole synti, vaan se teko, johon sen houkuttamana ryhdytään, JOS ryhdytään.

      • Tänäänkin

      • Olen saanut Jumalan LUPAAMAN Voiman vastustaa syntiä, joten en tarvitse päivittäistä anteeksiantoa, koska EN TEE TIETOISTA SYNTIÄ, siis synnintekoja.
        ----
        ---Koetko siis joskus, ettei tarvitse rukoilla Isä meidän- rukouksen kohtaa "....anna meille meidän velkamme anteeksi niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme"?
        (Esim. silloin, kun olet elänyt päivän synnittömästi!)

        ---Voitko sanoa, ettet tee syntiä ajatuksen tasolla?
        (Esim. joku päivä menee, ettet ole ajatuksissakaan tehnyt syntiä?)

      • Tänäänkin
        Tapio522 kirjoitti:

        Olen saanut Jumalan LUPAAMAN Voiman vastustaa syntiä, joten en tarvitse päivittäistä anteeksiantoa, koska EN TEE TIETOISTA SYNTIÄ, siis synnintekoja.
        ----
        ---Koetko siis joskus, ettei tarvitse rukoilla Isä meidän- rukouksen kohtaa "....anna meille meidän velkamme anteeksi niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme"?
        (Esim. silloin, kun olet elänyt päivän synnittömästi!)

        ---Voitko sanoa, ettet tee syntiä ajatuksen tasolla?
        (Esim. joku päivä menee, ettet ole ajatuksissakaan tehnyt syntiä?)

        on minulle rakkain rukous. Rukoilen sen joka aamu itseni ja perhekuntani puolesta ja joka ilta esirukouslasteni puolesta. Kovin paljon muuta en rukoilekkaan, sillä olen oppinut näkemään, että Jumalan viisaus on paljon ylempi minun viisauttani ja siksi jätän kaiken Hänen valtaansa ilman neuvomisiani.

        Joka on saanut Jumalta VOIMAN vastustaa syntiä, ei jää synnin paulaan, vaan hylkää synnin heti, kun sen ajatustasolla huomaa. Tästä olen kirjoittanut tälläkin palstalla viiden vuoden ajan täällä käydessäni. Jos jään vähäksikään aikaa ruokkimaan syntiä ajatuksissani, niin silloin toki tunnen olevan anteeksipyynnön velkaa Vapauttajalleni ja herkästi pyydän anteeksi. Tiedän, että rikottu laki taakoittaa ja masentaa sen rikkojan ja kukaan, joka on vaputeen päässyt, ei halua enää koskaan taakoittua ja masentua.

        Jumalan Sana käskee antaa aina anteeksi lähimmäiselle, joka pyyttää anteeksi ja mehän olemme itsekkin jonkun lähimmäisiä, joten tuo anteeksipyyntöopetus koskee meitä ja uskonsisariamme.

        Moni ei edes käsitä mitä synti on, sillä jos ei tunne Jeesusta ja näe, että Jeesuksen opetukset pohjautuvat kaikki täytettyyn lakiin, niin ei voi käsittää, että lain rikkominen on syntiä.
        Jos me korottelemme itseämme, olemme armottomia ja laupeudettomia, niin silloin laki rikkoontuu ja se on synti, josta on tehtävä parannus ja tuo tapahtuu silloin, kun ihminen on vielä lain alla, eli laille vastuussa. Lain alla olemisesta pääsee vapaaksi vain naulaamalla lihantahdon ristille, sillä lihantahto estää täytetyn lain pitämisen. Jeesus avaa ahtaan oven heille, joilla on tahto elää täytetyssä laissa ja Hän antaa voiman elää siinä. Uudeksisyntynyt pääsee elämään Hänen ruumiiseensa ja siksi hänellä on VOIMA vastustaa syntiä.

        Ihminen pyhittyy ja vanhurskautuu uskon kautta ja hänen mielensä, eli sielunsa nöyrtyy Jumalan Sanan alamaisuuteen ja siksi pyhittynyt matkalainen katsoo Jeesukseen, eikä tunne tarvetta rikkoa sitä, minkä Jeesus täytti puolestamme.

        Jeesuksessa VAPAUS on todellista vapautta, eikä vain suun puhumista.

      • Tapio522 kirjoitti:

        Olen saanut Jumalan LUPAAMAN Voiman vastustaa syntiä, joten en tarvitse päivittäistä anteeksiantoa, koska EN TEE TIETOISTA SYNTIÄ, siis synnintekoja.
        ----
        ---Koetko siis joskus, ettei tarvitse rukoilla Isä meidän- rukouksen kohtaa "....anna meille meidän velkamme anteeksi niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme"?
        (Esim. silloin, kun olet elänyt päivän synnittömästi!)

        ---Voitko sanoa, ettet tee syntiä ajatuksen tasolla?
        (Esim. joku päivä menee, ettet ole ajatuksissakaan tehnyt syntiä?)

        ajatellut että mihin kohteeseen Jumala tahtoisi sinun ja jokaisen uskovan kiinnittävän katseensa, ajatuksensa ja huomionsa? Miten luet Raamatusta?

        >>> ---Voitko sanoa, ettet tee syntiä ajatuksen tasolla?

        Hebr.12:1-4
        --
        12:1 Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa,
        12:2 silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.

        12:3 Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.

        12:4 Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan,
        --
        Virsi 301
        1.
        Kirkasta, oi Kristus, meille
        ristinuhri Golgatan,
        josta meille langenneille
        loistaa sydän Jumalan.
        Uskon silmä kiinnitä
        aina kohti ristiä

      • jaikali

        katsomaan Jeesukseen ja ajattelemaan Häntä ja syykin ilmoitettiin;
        Ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne. Älä unohda näitä jakeita.

        >>>12:2 silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.

        12:3 Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.

    • Tänäänkin:
      "En ole synnitön. Olen kyllästynyt vastailemaan eri ketjuissa tähän jatkuvaan valheelliseen väitteeseen, että olisin sanonut olevani synnitön.

      Alempana taas kirjoitat:
      "Olen saanut Jumalan LUPAAMAN Voiman vastustaa syntiä, joten en tarvitse päivittäistä anteeksiantoa, koska EN TEE TIETOISTA SYNTIÄ, siis synnintekoja".
      --------------------------
      Ensin sanot, ettet ole synnitön.
      Toisessa viestissäsi taas kirjoitat, ettet tarvitse päivittäistä anteeksiantoa.
      (Voit siis viettää jopa koko päivän synnittömänä)

      Olet siis:
      -välillä synnitön (toisin sanoen et silloin tarvitse anteeksiantoa) ja
      -välillä syntinen.
      Vai miten pitäisi viestisi ymmärtää?

      (Lyhyt vastaus riittää!)

      • greeeeen

        'Tänäänkin' kysyikin jossakin, missä menee synnin tekemisen ja harjoittamisen raja. Sinä sanot: "Voit siis viettää jopa koko päivän synnittömänä". Onko tämän palstan uskoville siis mahdotonta viettää kokonainen päivä ilman synnin TEKEMISTÄ?

        Ihminen tarvitsee anteeksiantoa silloin, kun TEKEE syntiä. Raamattu sanoo, kuten myös 'Tänäänkin' totesi, että uskon/kääntymyksen on näyttävä teoissa.

        Ei ihminen ole koskaan synnitön sillä tavoin kuin Jeesus, vaan synti on ihmisessä aina mukana lihan tahtona. Jeesuksen omat ovat kuitenkin ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen, ja saavat Jumalalta voiman vastustaa syntiä, eivätkä TEE niitä tekoja, joita liha vaatii.
        _______

        "Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta." (1. Joh. 3:9)

        "Rakas ystävä, älä ota esimerkkiä pahasta, vaan hyvästä. Joka tekee hyvää, on Jumalasta, mutta se, joka tekee pahaa, ei ole Jumalaa nähnyt." (3. Joh. 1:11)

        "Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä." (1. Joh. 2:3)

        "Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa." (1. Joh. 5:3)

        "Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen." (Gal. 5:24)
        _______

        Kertokaa nyt, hyvät ihmiset, vastaus esitettyyn kysymykseen:

        Miten Jumalan käskyt pidetään silloin, kun tehdään syntiä (eli rikotaan käskyjä)!?

        greeeee, kysyt:
        Onko tämän palstan uskoville siis mahdotonta viettää kokonainen päivä ilman synnin TEKEMISTÄ?
        ------------------------
        Jaakob 3:2:
        ".... Sillä monessa kohden me KAIKKI hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa".
        ---
        greeeeen, oletko sinä täydellinen?

        Ihminen, jolla synti pysyy mukana lihan tahtona, hairahtuu kyllä mm. pahoihin ajatuksiin, mutta merkittävää on, mitä hän niille/niiden johdosta TEKEE.

        Jaak. 3 jatkuu näin, kertoen, että ylhäältä tuleva viisaus on mm. puhdasta ja pyhää, rauhaa rakentavaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä:

        10 Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni!

        11 Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä.

        12 Ei viikunapuussa kasva oliiveja eikä viiniköynnöksessä viikunoita, vai mitä, veljeni? Samoin ei suolaisesta lähteestä juokse makeaa vettä.

        13 Kuka teistä on viisas ja ymmärtäväinen? Esittäköön hän osoitukseksi hyvästä vaelluksesta tekonsa, sävyisästi, niin kuin viisas tekee.

        14 Mutta jos teidän sydäntänne hallitsee katkera kateus ja riidanhalu, älkää vastoin totuutta kerskuko kuvitellulla viisaudellanne.

        15 Sellainen ei ole ylhäältä tulevaa viisautta, vaan maallista, ihmisistä tulevaa, pahojen henkien viisautta.

        16 Sillä siellä, missä kateus ja riidanhalu vallitsevat, on myös hillittömyyttä ja kaikenlaista pahaa.

        17 Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä.

        18 Vanhurskauden siemen kylvetään rauhan tekoina, ja se tuottaa hedelmän niille, jotka rauhaa rakentavat.
        _______

        Kohtaan viitaten ('Tänäänkin' Semperille):

        >>Vaikka kirjotaisit

        Tänäänkin 24.2.2011 18:09

        enkelin kielellä (mutta rakkautta sinulla ei ole), ei sinusta ole minulle ystäväksi. Sinä et ole pyytänyt anteeksi niitä haukkumisiasi, mitä olet muutaman kuukauden aikana minusta ja minulle esittänyt. Olet haukkunut minua jos miksi, mutta minä en ole vastannut niihin, vaan olen jättänyt sinut omaan oloosi. Silloin, kun teet minusta aloituksen olen joutunut keskustelemaan kanssasi. Pelko ei ole syynä, vaan syynä on meidän niin erilainen tie. Minä en halua tulla haukutuksi ja pilkatuksi, enkä halua siihen ikinä itse langeta. Minä olin valmis ottamaan sinusta uskonystävän, mutta sinä et ollut siihen valmis, vaan valheiden kautta syytit minua kuukaudesta toiseen.

      • Pakstori

        Johannes sanoi, että sellainen joka tuntee Jeesuksen ja rakastaa veljeään(tarkoittaa sukupuolien tapauksessa myös naista) ei tee syntiä ei hänessä syntiä ole. Ei kukaan joka ei rakasta veljeään ole synnitön, vaikkapa tämä veli olisi näennäisesti eri perheen lapsi, kaikkian on lähtöisin yhdestä ihmisparista ja myöhemmin Nooasta. Vartijoiden, muiden avaruuden asukkien ja nk. enkelijumalien lapsia ei lasketa tässä, ne eivät ole tavallisesti materiaolentoja, sillä eivät syö ja ovat PAHOJA henkiä, ja sen vuoksi jättiläisiä fyyisesti. Olen nähnyt heitä unessa, ovat kuvajaisia, jotka ovat zoomanneet itsensä satoja kertoja ihmisiä(ihminen hyönteisiä!) suuremmaksi, tai jos ovat kyenneet elämään maan päällä, alle kertoimella 10. Jos siis kykenet joitakin aikoja olemaan ilman syntiä, rakkautesi syvenee kaikkiin veljiisi, ja sisariisi, sillä varauksella, ettei se saa olla kovin fyysisistä.

        Huomaa, ettei Jeesus tai Aki edes Saatanaa, suuria kuvioita katsoessaan pidä eri Isästä lähteneenä, onhan hänen(Lucifer) tekonsa, Jumaluuden paras vastakohta, ja sellaisena säilyy ikuisesti. Kolmio on se joka paljastaa TÄYDELLISTEN vastkohtienkin samaisuuden, vaikka ovat ääripäissä, niiden MÄÄRÄÄ voidaan mitata kumman tahansa(-.synnin tai vanhurskauden) näkökulmasta. Jos joku ISÄ on suuri, ovat hänen usein MONETKIN lapsensa variaatioita jostakin ISÄN ja ÄIDIN ITSELTÄÄN hylkäämästä kirkkaudesta ja pimeydestä, sellaisesta omiaisuudesta, jota vahemmat eivät yksin kyenneet kantamaan.

      • Sakastori
        greeeeen kirjoitti:

        Ihminen, jolla synti pysyy mukana lihan tahtona, hairahtuu kyllä mm. pahoihin ajatuksiin, mutta merkittävää on, mitä hän niille/niiden johdosta TEKEE.

        Jaak. 3 jatkuu näin, kertoen, että ylhäältä tuleva viisaus on mm. puhdasta ja pyhää, rauhaa rakentavaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä:

        10 Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni!

        11 Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä.

        12 Ei viikunapuussa kasva oliiveja eikä viiniköynnöksessä viikunoita, vai mitä, veljeni? Samoin ei suolaisesta lähteestä juokse makeaa vettä.

        13 Kuka teistä on viisas ja ymmärtäväinen? Esittäköön hän osoitukseksi hyvästä vaelluksesta tekonsa, sävyisästi, niin kuin viisas tekee.

        14 Mutta jos teidän sydäntänne hallitsee katkera kateus ja riidanhalu, älkää vastoin totuutta kerskuko kuvitellulla viisaudellanne.

        15 Sellainen ei ole ylhäältä tulevaa viisautta, vaan maallista, ihmisistä tulevaa, pahojen henkien viisautta.

        16 Sillä siellä, missä kateus ja riidanhalu vallitsevat, on myös hillittömyyttä ja kaikenlaista pahaa.

        17 Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä.

        18 Vanhurskauden siemen kylvetään rauhan tekoina, ja se tuottaa hedelmän niille, jotka rauhaa rakentavat.
        _______

        Kohtaan viitaten ('Tänäänkin' Semperille):

        >>Vaikka kirjotaisit

        Tänäänkin 24.2.2011 18:09

        enkelin kielellä (mutta rakkautta sinulla ei ole), ei sinusta ole minulle ystäväksi. Sinä et ole pyytänyt anteeksi niitä haukkumisiasi, mitä olet muutaman kuukauden aikana minusta ja minulle esittänyt. Olet haukkunut minua jos miksi, mutta minä en ole vastannut niihin, vaan olen jättänyt sinut omaan oloosi. Silloin, kun teet minusta aloituksen olen joutunut keskustelemaan kanssasi. Pelko ei ole syynä, vaan syynä on meidän niin erilainen tie. Minä en halua tulla haukutuksi ja pilkatuksi, enkä halua siihen ikinä itse langeta. Minä olin valmis ottamaan sinusta uskonystävän, mutta sinä et ollut siihen valmis, vaan valheiden kautta syytit minua kuukaudesta toiseen.

        Makeasta tai suolaisesta lähteestä VOI juosta pahojakin kirouksia, jos se on saastutettu, joko lähteen vartijan lankeemuksesta johtuen, tai siitä, ettei tämä ollut tiennyt suojella itseään Saatanan Saastuksilta. Mutte sellainen asia, jota pidetään liian saastaisena IHMISEN ruuaksi ja juomaksi voi olla ÖLJYLÄHDE; jota koneet kykenevät käyttämään "ravintonaan".

    • jokainen. Sananlasku 24.16 sanoo, että seitsemästi vanhurskas lankeaa, mutta hän nousee jälleen, mutta jumalattomat suistuvat onnettomuuteen. Lankeemukset eivät ole ollenkaan tahattomia syntejä. Uskova ihminen ei kuitenkaan saata elää synnissä. Niin kauan, kuin ihminen elää lihassa, hän myös lankeaa synteihin. Uskova ei kuitenkaan ole enää synnin orja. Joh. 1:9 on nimenomaan uskovalle osoitettu raamatunkohta. Jeesuksen verellä pesty "puhdas taulu" on likaantunut jokaisella uskon ensi metreistä lähtien. Raamattu kehoittaa tunnustamaan syntimme, ei yksin Jumalalle, vaan myöskin toisille. Ylpeys estää uskovaa tunnustamasta syntejään ja näin hän rakentaa muuria sekä Jumalan, että ihmisten välille.

      • l.ännenhunttari

        jopa tahallistakin syntia--- tiedan ainakin tehneeni sita--- toivon ja rukoilen ,etta en tekisi...

        te monet muut uskikset taidatte olla niin hurskaita,etta ette tahallista syntia tee,.ainakaan moni ei tohdi tunnustaa.. mina en ole niin pitkalla pyhittymisessa ..
        ehkä jonakin paivana..pyhityn .?ainakin silloin ,kun on paljon multaa nenan paalla..
        näin syntisena Herra ,mun taytyy vaeltaa sun kanssas tiella taivaan,mun taytyy kulkea,,,ja viela ,,,,,,,,,,,,,,,,,,en paremmaks voi tulla ,,en pyhaks ollenkaan .............lauletaan vaeltajan virressa.. voin yhtya tuon virren sanoihin...
        mina kuitenkin 'siipirikkona' räpikoin taivaaseen....armon avulla...syntisena..mutta armahdettuna syntisena..

      • Lainaus linkistä:
        http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/usko/usko1h.html
        --
        3. Samaan aikaan vanhurskas ja syntinen

        "Jokainen Jeesukseen uskova on samaan aikaan vanhurskas ja syntinen.
        Syntinen tietoisesti ja vanhurskas vasta toivossa ja siksi, että hänelle tällä hetkellä luetaan Jeesuksen pyhyys ja puhtaus.

        Hän on omissa silmissään ja todellisuudessa monin tavoin epävanhurskas.
        Mutta Kristukseen uskoessaan Jumalan silmissä hän on kuitenkin vanhurskas ja kestää Jumalan tuomiolla.
        Kristus peittää uskovan syntisyyden omaan puhtauteensa, kuten morsian puetaan puhtaaseen morsiuspukuun".
        --
        Tämä kahden vastakkaisen totuuden samanaikaisuus leimaa kaikkea uskon elämää.
        Uskova on kyllä uusi ihminen, joka on jo luotu ja samaan aikaan hänen on päivittäin pukeuduttava uuteen ihmiseensä (2 Kor 5:17).
        Uskova on myös vanha ihminen, joka on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa ja samaan aikaan hänen on päivittäin ristiinnaulittava vanha ihmisensä (Kol 3:1-5).

      • greeeeen
        l.ännenhunttari kirjoitti:

        jopa tahallistakin syntia--- tiedan ainakin tehneeni sita--- toivon ja rukoilen ,etta en tekisi...

        te monet muut uskikset taidatte olla niin hurskaita,etta ette tahallista syntia tee,.ainakaan moni ei tohdi tunnustaa.. mina en ole niin pitkalla pyhittymisessa ..
        ehkä jonakin paivana..pyhityn .?ainakin silloin ,kun on paljon multaa nenan paalla..
        näin syntisena Herra ,mun taytyy vaeltaa sun kanssas tiella taivaan,mun taytyy kulkea,,,ja viela ,,,,,,,,,,,,,,,,,,en paremmaks voi tulla ,,en pyhaks ollenkaan .............lauletaan vaeltajan virressa.. voin yhtya tuon virren sanoihin...
        mina kuitenkin 'siipirikkona' räpikoin taivaaseen....armon avulla...syntisena..mutta armahdettuna syntisena..

        "Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi." (Hepr. 10:26)

      • greeeeen
        Tapio522 kirjoitti:

        Lainaus linkistä:

        "Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen." (Gal. 5:24)

        Siis OVAT RISTIINNAULINNEET!
        _______
        "Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi." (Hepr. 10:26)
        _______

        Ja se Kolossalaiskirje 3 sanoo näin:

        5 Haudatkaa siis se, mikä teissä on maallista: siveettömyys, saastaisuus, intohimot, pahat halut ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta.

        6 Niiden vuoksi Jumalan viha kohtaa tottelemattomia ihmisiä.

        7 Niiden mukaan tekin elitte, kun olitte niiden vallassa.

        8 Luopukaa nyt tekin tästä kaikesta: vihasta, kiukusta, pahuudesta, herjauksista ja siivottomista puheista.

        9 Älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen.

      • Tänäänkin
        l.ännenhunttari kirjoitti:

        jopa tahallistakin syntia--- tiedan ainakin tehneeni sita--- toivon ja rukoilen ,etta en tekisi...

        te monet muut uskikset taidatte olla niin hurskaita,etta ette tahallista syntia tee,.ainakaan moni ei tohdi tunnustaa.. mina en ole niin pitkalla pyhittymisessa ..
        ehkä jonakin paivana..pyhityn .?ainakin silloin ,kun on paljon multaa nenan paalla..
        näin syntisena Herra ,mun taytyy vaeltaa sun kanssas tiella taivaan,mun taytyy kulkea,,,ja viela ,,,,,,,,,,,,,,,,,,en paremmaks voi tulla ,,en pyhaks ollenkaan .............lauletaan vaeltajan virressa.. voin yhtya tuon virren sanoihin...
        mina kuitenkin 'siipirikkona' räpikoin taivaaseen....armon avulla...syntisena..mutta armahdettuna syntisena..

        huudat Herraa avuksesi. Hän on luvannut auttaa heitä, jotka huutavat Häntä avukseen. Jeesus tuli vapauttamaan synninorjat vapauteen ja iloon. Pyhittyminen tapahtuu kuuliaisuuden kautta siihen oppiin, jonka Jumalan ainoa Poika toi meille. Se oppi tähtää rakkauteen, eli lain täyteyteen ja se oppi antaa uskon Elävään Jumalaan, joka meidän puolestamme sovitti synnin tullen Uhriksi. Se Uhri on nyt tuoksuvana muistutuksena Jumalan edessä ja riittää meidän lain alla olemisen päivinäkin tuomaan armon.

        Tarvitsemmeko me Uhria puolestamme silloin, kun olemme syntynteet Jumalaan?

      • Tänäänkin
        greeeeen kirjoitti:

        "Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi." (Hepr. 10:26)

        asiasta greeeen. Haluan kuitenkin huomauttaa, että tuo sääntö ja kovalta kuulostava uhkaus koskee vain uudestisyntyneitä Jumalan lapsia. Uudestisyntyneet ovat aivan eriasemassa kuin vielä lain alla ristin luona lihaansa naulaavat. Uudestisyntyneen edestä ei ole enää uhria, sillä siinä ei tarvita Uhria, jossa kaikki on jo anteeksi annettu. Jeesus johtaa kahta laumaa, vielä sielullisuudessa olevia ja heitä, joiden sielu on alistunut Jumalan Sanan alamaisuuteen niin, että se kuvastaa hengellisyyttä. Jokainen muuttuu Jumalan Sanan vaikutuksesta hengelliseksi, jos todella ottaa Sanan vastaan uskossa.

        Heprealaiskirje 10
        16 "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä";
        17 ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista".
        18 Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.

        19 Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
        20 jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
        21 ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija",
        22 niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
        23 pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;
        24 ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;

        Totta kirjoitat.

        Jeesushan sanoi, ettei tullut kumoamaan lakia ja profeettoja vaan toteuttamaan (Matt. 5:17-20). Hän myös kertoi, minkä kahden käskyn varassa laki ja profeetat OVAT (Matt. 22:36-40).

        Raamattu kertoo, että kun ihminen elää vielä turmeltuneen luontonsa mukaan, laki herättää hänessä syntisiä himoja, mutta Kristuksen kuolemassa ja Hänen ruumiinsa jäsenenä ihminen kuitenkin kuolee vapaaksi laista. Kuuluessaan Kristukselle, hän siis pääsee vapaaksi lain alaisuudesta siten, ettei palvele enää Jumalaa lain kirjaimen orjana, vaan Hengen mukaan. Kun ihminen on Kristuksessa, elää hän Hengen mukaista elämää, ja Hengen mukaan elävillä on Hengen mukaiset pyrkimykset. Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on vapauttanut hänet synnin ja kuoleman laista.

        "lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua". (Room. 7:3-6)

        "Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina."
        (Room. 7:6)

        "Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista."
        (Room. 8:2)
        ______

        "Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo." (Room. 3:31)

        Raamattu kertoo, että Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena, ja tuomitsi näin ihmisessä ihmisten synnin, jotta niissä, jotka elävät Hengen eikä lihansa mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus. (Room. 8:3-4)

        LAIN VAATIMA vanhurskaus toteutuu siis niissä jotka ELÄVÄT HENGEN MUKAISTA ELÄMÄÄ.

        Raamattu kertoo, ettei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia. Se kertoo, että jopa pakanakansat voivat luonnostaan tehdä, mitä laki vaatii, ja että "näin he osoittavat, että lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä. Siitä todistaa heidän omatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät tai myös puolustavat heitä." (Room. 2:13-15)

      • Tänäänkin kirjoitti:

        huudat Herraa avuksesi. Hän on luvannut auttaa heitä, jotka huutavat Häntä avukseen. Jeesus tuli vapauttamaan synninorjat vapauteen ja iloon. Pyhittyminen tapahtuu kuuliaisuuden kautta siihen oppiin, jonka Jumalan ainoa Poika toi meille. Se oppi tähtää rakkauteen, eli lain täyteyteen ja se oppi antaa uskon Elävään Jumalaan, joka meidän puolestamme sovitti synnin tullen Uhriksi. Se Uhri on nyt tuoksuvana muistutuksena Jumalan edessä ja riittää meidän lain alla olemisen päivinäkin tuomaan armon.

        Tarvitsemmeko me Uhria puolestamme silloin, kun olemme syntynteet Jumalaan?

        pitänyt "lakisääteisen" sapatin koska väität että laki ja käskyt ovat voimassa? Jollet ole, olet lainrikkoja, ja jos rikot sitä yhdessä kohtaa, olet rikkonut koko lakia vastaan.

        No,oletko pitänyt sapatin "tänäänkin" ?

      • Tapio522 kirjoitti:

        Lainaus linkistä:
        http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/usko/usko1h.html
        --
        3. Samaan aikaan vanhurskas ja syntinen

        "Jokainen Jeesukseen uskova on samaan aikaan vanhurskas ja syntinen.
        Syntinen tietoisesti ja vanhurskas vasta toivossa ja siksi, että hänelle tällä hetkellä luetaan Jeesuksen pyhyys ja puhtaus.

        Hän on omissa silmissään ja todellisuudessa monin tavoin epävanhurskas.
        Mutta Kristukseen uskoessaan Jumalan silmissä hän on kuitenkin vanhurskas ja kestää Jumalan tuomiolla.
        Kristus peittää uskovan syntisyyden omaan puhtauteensa, kuten morsian puetaan puhtaaseen morsiuspukuun".
        --
        Tämä kahden vastakkaisen totuuden samanaikaisuus leimaa kaikkea uskon elämää.
        Uskova on kyllä uusi ihminen, joka on jo luotu ja samaan aikaan hänen on päivittäin pukeuduttava uuteen ihmiseensä (2 Kor 5:17).
        Uskova on myös vanha ihminen, joka on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa ja samaan aikaan hänen on päivittäin ristiinnaulittava vanha ihmisensä (Kol 3:1-5).

        katolisen kirkon harhaoppiset, ovatkos he vanhurskaita, koska valehtelevat ihmisille, että Jeesus on jumala. EVl-kirkko ja lahkot ovat niitä harhaopin levittäjiä.

      • l.ännenhunttari kirjoitti:

        jopa tahallistakin syntia--- tiedan ainakin tehneeni sita--- toivon ja rukoilen ,etta en tekisi...

        te monet muut uskikset taidatte olla niin hurskaita,etta ette tahallista syntia tee,.ainakaan moni ei tohdi tunnustaa.. mina en ole niin pitkalla pyhittymisessa ..
        ehkä jonakin paivana..pyhityn .?ainakin silloin ,kun on paljon multaa nenan paalla..
        näin syntisena Herra ,mun taytyy vaeltaa sun kanssas tiella taivaan,mun taytyy kulkea,,,ja viela ,,,,,,,,,,,,,,,,,,en paremmaks voi tulla ,,en pyhaks ollenkaan .............lauletaan vaeltajan virressa.. voin yhtya tuon virren sanoihin...
        mina kuitenkin 'siipirikkona' räpikoin taivaaseen....armon avulla...syntisena..mutta armahdettuna syntisena..

        on Herra Jeesus Kristus. Hän on sinun pyhityksesi. Sinä olet pyhä jos ja kun olet Kristuksessa Jeesuksessa.
        Jeesuksessa ei voi olla muuta kuin pyhä koska Hän itse on korkeasti pyhä. Koska jokainen ihminen on kuitenkin itsessään syntinen ja saastainen, Jumala on puhdistanut ja puhdistaa Jeesukseen uskovat Jeesuksen verellä. Uskova ei ole enää itsessään. Uskova on Kristuksesssa Jeesuksessa. Sitten Jumala on pyhittänyt ts. erottanut uskovan pois synnistä itselleen elämään Jumalassa ja Hänen yhteydessään. Tämä Jumalan suorittama pyhitys on siis sitä että Jumala on erottanut uskovan maailmasta ja sen syntisestä elämäntavasta elämään Jumalan yhteydesssä. Jumalan yhteydessä elävä uskova erottaa itseään tietoisilla valinnoillaan pois synnistä ja pyrkii elämään puhtaasti lähellä Jumalaa. Tämä on uskovan osa pyhityksessä mutta sen perusta on Jumalan hänessä suorittama pyhitys.

        Koska sinä olet vanhurskautettu ja pyhitetty, sinä olet vanhurskas ja pyhä.
        Koska sinä olet vanhurskas ja pyhä, Jumala tahtoo että elämäsi olisi vanhurskasta ja Jumalalle antautunutta ja erottautunutta elämää. Kuinka hyvin sinä onnistut tässä ei ratkaise lopullista pelastumistasi. Lopullisen pelastumisesi ratkaisee se että pysyt uskossa Jeesukseen Kristukseen ja pidät kiinni Hänestä. Näin sinä pysyt Jumalan armossa ja sinä pelastut armosta Jeesuksen ansion perusteella.

      • l.ännenhunttari kirjoitti:

        jopa tahallistakin syntia--- tiedan ainakin tehneeni sita--- toivon ja rukoilen ,etta en tekisi...

        te monet muut uskikset taidatte olla niin hurskaita,etta ette tahallista syntia tee,.ainakaan moni ei tohdi tunnustaa.. mina en ole niin pitkalla pyhittymisessa ..
        ehkä jonakin paivana..pyhityn .?ainakin silloin ,kun on paljon multaa nenan paalla..
        näin syntisena Herra ,mun taytyy vaeltaa sun kanssas tiella taivaan,mun taytyy kulkea,,,ja viela ,,,,,,,,,,,,,,,,,,en paremmaks voi tulla ,,en pyhaks ollenkaan .............lauletaan vaeltajan virressa.. voin yhtya tuon virren sanoihin...
        mina kuitenkin 'siipirikkona' räpikoin taivaaseen....armon avulla...syntisena..mutta armahdettuna syntisena..

        Missä Raamatussa puhutaan armahdetusta syntisestä?
        Anna yksi jae.

        >>>armon avulla...syntisena..mutta armahdettuna syntisena..

      • greeeeen kirjoitti:

        Totta kirjoitat.

        Jeesushan sanoi, ettei tullut kumoamaan lakia ja profeettoja vaan toteuttamaan (Matt. 5:17-20). Hän myös kertoi, minkä kahden käskyn varassa laki ja profeetat OVAT (Matt. 22:36-40).

        Raamattu kertoo, että kun ihminen elää vielä turmeltuneen luontonsa mukaan, laki herättää hänessä syntisiä himoja, mutta Kristuksen kuolemassa ja Hänen ruumiinsa jäsenenä ihminen kuitenkin kuolee vapaaksi laista. Kuuluessaan Kristukselle, hän siis pääsee vapaaksi lain alaisuudesta siten, ettei palvele enää Jumalaa lain kirjaimen orjana, vaan Hengen mukaan. Kun ihminen on Kristuksessa, elää hän Hengen mukaista elämää, ja Hengen mukaan elävillä on Hengen mukaiset pyrkimykset. Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on vapauttanut hänet synnin ja kuoleman laista.

        "lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua". (Room. 7:3-6)

        "Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina."
        (Room. 7:6)

        "Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista."
        (Room. 8:2)
        ______

        "Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo." (Room. 3:31)

        Raamattu kertoo, että Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena, ja tuomitsi näin ihmisessä ihmisten synnin, jotta niissä, jotka elävät Hengen eikä lihansa mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus. (Room. 8:3-4)

        LAIN VAATIMA vanhurskaus toteutuu siis niissä jotka ELÄVÄT HENGEN MUKAISTA ELÄMÄÄ.

        Raamattu kertoo, ettei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia. Se kertoo, että jopa pakanakansat voivat luonnostaan tehdä, mitä laki vaatii, ja että "näin he osoittavat, että lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä. Siitä todistaa heidän omatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät tai myös puolustavat heitä." (Room. 2:13-15)

        greeeeen:
        "Kuuluessaan Kristukselle, hän siis pääsee vapaaksi lain alaisuudesta siten, ettei palvele enää Jumalaa lain kirjaimen orjana, vaan Hengen mukaan".
        -------------------
        2.Kor 3:6 sanoo:
        "....joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä...".

        Miten sinä greeeeen ymmärrät; "...kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi".
        Selventäisitkö vielä vähän, vaikka kyllä jo toitkin hyvin esille "Hengen mukaisen elämän"!

        Kuten tuolla sanoin, Raamattu kertoo, että kun ihminen elää vielä turmeltuneen luontonsa mukaan, laki herättää hänessä syntisiä himoja, mutta Kristuksen kuolemassa ja Hänen ruumiinsa jäsenenä ihminen kuitenkin kuolee vapaaksi laista.

        Jeesus totesi jossakin, että hänen puhumansa sanat ovat henki ja elämä. Usko Kristukseen pitää sisällään uskon Sanaan. Usko sanaan taas johtaa kääntymykseen/parannukseen, siis pyrkimykseen elää Jumalan tahdon mukaisesti. Todellinen Kristuksen vastaanottaminen, hänen ruumiinsa jäseneksi tuleminen (joka vaatii kääntymyksen/parannuksen) antaa Hengen. Saatu Henki antaa voiman syntien vastustamiseen ja tekee näin eläväksi.

        "Saatuaan lain käskystä aiheen synti herätti minussa kaikenlaisia himoja. Ilman lakia synti on kuollut. (Room. 7:8)

        "Jos minä en olisi tullut ja puhunut heille, he eivät olisi syyllisiä, mutta nyt heidän on mahdotonta puolustella syntiään." (Joh. 15:22)

        "Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää." (Room. 8:13)

        "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room. 2:13)

      • Tänäänkin
        lappix kirjoitti:

        pitänyt "lakisääteisen" sapatin koska väität että laki ja käskyt ovat voimassa? Jollet ole, olet lainrikkoja, ja jos rikot sitä yhdessä kohtaa, olet rikkonut koko lakia vastaan.

        No,oletko pitänyt sapatin "tänäänkin" ?

        Jeesuksen opetusta Lappixille: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi, tässä riippuu koko laki ja kaikki profetiat.
        Jeesus on sapatin Herra ja minä uskon Jeesukseen, sillä koska Hän on sapatin ja kaiken Herra, saan levätä Hänessä. Lepopäivän vietän kerran viikossa ja minulle se on sunnuntaipäivä ja iloitsen, että saan yhden päivän olla vapaa työstä, seurustella lähimmäisten kanssa ja vietää aikaa perheeni kanssa. Lepopäivä on Jumalan lahja ihmiselle.

        Aikanaan, kun Jumala vapautti israelilaiset Egyptin orjuudesta, antoi Hän selvät neuvot ja ohjeet miten kansa pääsee kasvamaan vapauteen. Laki ja säädökset olivat kovat, mutta niin oli oltavakin, kun ajattelee sitä, miten tuo kansa oli ollut satoja vuosia toisten määräysvallan alla, eikä osannut heti elää oikeudenmukaisesti vapaan miehen elämää.
        Varsinkin Sapatin käsky oli kovan lain alla. Joka rikkoi Sapatin, sai siitä kovan rangaistuksen, mutta jos niin ei olisi ollut, olisi Egyptin orjuudesta työnantajaksi nousseet tehneet kansasta jälleen orjia ja teettäneet heillä työtä tauotta.

        Vanhassa liitossa oli lait ja säädökset, jotka kosivat kaikke sitä, mikä koski ihmistä. Ihmiset joutuivat taipumaan lakien ja säädöksien alle ja jotka sen tekivät menestyivät. Israeliin tultuaan he antoivat maan levätä seitsemäntenä vuonna ja siksi heidän satonsa pysyi runsaana ja tuotti paljon hedelmää.
        He, jotka eivät taipuneet Jumalan lain alle, eivät antaneet maansa levätä ja siksi he eivät menestyneet.

        Uudessa liitossa on uusi käytäntö. Jeesus on täyttänyt lain puolestamme ja me saamme Hänessä voiman pitää lain täytettynä ja se täyttyy tässä: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi ja joka rakastaa itseään haluaa ottaa Jumalan antaman lahjan vastaan, eli haluaa levätä yhden päivän viikossa ja haluaa iloita tuona päivänä, mutta ei ilonsa takia ummista silmiään lähimmäisiltään, vaan jos lähimmäinen tarvitsee tuona päivänä apua, niin hän auttaa.

    • Hebrealaiskirje 10

      Jakeet 26-29: TAHALLISEN SYNNIN ONGELMA

      Tämän kirjeen vastaanottajina olleita juutalaisuskovia uhannut synti merkitsi tahallista ja tietoista toimimista sitä totuutta vastaan, jonka he olivat päässeet tuntemaan - totuutta Jeesuksesta Kristuksesta
      ja Hänen pelastuksestaan ainoana tienä Jumalan luo; vrt. 2:1-4, 3:7-19, 5:11-6:20, 12:3-17,25-29.

      Ilmeisesti se tiesi paluuta vanhoihin muotomenoihin ja niihin luottamista syntien sovitukseksi, vaikka
      Kristuksen uhrissa oli täysi sovitus. He hylkäsivät Hänen kertakaikkisen uhrinsa, ja silloin "ei ole enää
      uhria meidän syntiemme edestä" - mihinkään muuhun uhriin ei ihminen voi turvaansa panna.
      Tälläisestä synnistä seuraa Jumalan tuomio kaikkia vastustajia (niitä, jotka vastustavat Jumalan
      pelastustietä, pelastusta armosta uskon kautta Kristuksen sovituskuolemaan) odottava pelottava kohtalo.

      Vastustajia syytettiin:
      1. Jumalan Pojan "jalkoihin tallaamisesta" (ylenkatsomisesta) Hänen, joka kuitenkin
      on hankkinut "tuon niin suuren pelastuksen"
      2. Kristuksen veren epäpyhänä (saastaisena) pitämisestä, sen veren, jossa uskova on pyhitetty ja
      3. Pyhän Hengen pilkkaamisesta (häpäisemisestä), Hengen, joka kuitenkin välittää armollisen Jumalan
      siunauksia.

      Jakeet 30-31 RANGAISTUS:

      Vanhaa liittoa halveksivaa uhkasi ankara rangaistus. (5Moos.17:2-6)
      Miten paljon hirvittävämpi onkaan niiden kohtalo, jotka pitävät halpana uuden liiton?
      Lainaus 5Moos.32:35-36:sta todistaa sekin pilkkaajien kohtalosta.
      Rangaistus koskee "Herran kansaa" ja se saattaa merkitä Jumalan kuritusta nyt tai
      Hänen tulevaa tuomiotaan Kristuksen valtaistuimen edessä.
      Kummassakin tapauksessa syyllisen osa on pelottava: hän joutuu elävän Jumalan,
      koko maanpiirin tuomarin käsiin.

      • 1 Korinttolaisk. 3

        Jae 9:

        Tämän tuomion yhteydessä määritellään uskovan "palkka" tai tehdään selväksi, että hän jää ilman palkkaa.
        Tässä tuomiossa ei ole vähimmässäkään määrin kyse synnistä, tuomiosta tai iankaikkisesta elämästä
        (Room.8:1, Joh.5:24) Ei siis ole kyse lainkaan pelastumisesta, vaan teoista.
        Paavali puhuu lihallisista ja hengellisistä uskovista, mutta kokoajan on puhe pelkästään uskovista ja heidän elämäntavastaan pelastumisen jälkeen. (2Kor. 5:10, Room. 14:8-10)
        Uskovia tarkastellaan tässä palvelijoina ja mitataan heidän uskollisuuttaan siinä asemassa (vrt. "Jumalan
        työtovereita..Jumalan viljelysmaa...Jumalan rakennus") Me teemme työtä Jumalalle, mutta myös Hänen
        kanssaan. Eikä siinä kaikki, sillä Hän tekee työtä meissä ja meidän kauttamme omaksi kunniakseen.

        Jakeet 10-15:

        Taustalla on pelastuksen evankeliumi ja pelastus synnistä Kristuksen kautta. Kristus on Paavalin tarkoittama
        perustus. Hänen varaansa rakentamisesta puhuminen viittaa päivittäiseen elämään kristittynä.
        On siis kyse vain uudestisyntyneistä uskovista.

        Kristitty voi palvella Jumalaa kahdella tavalla. Toista tapaa verrataan kullasta, hopeasta ja jalokivistä
        rakentamiseen; niin rakentaa hengellinen uskova, eikä tuomion tuli voi tuhota hänen rakennustaan
        Toista tapaa verrataan puusta, heinistä ja oljista rakentamiseen; niin rakentaa lihallinen, maailmallinen
        kristitty. Hänen rakennustarpeensa eivät kestä Hänen edessään, jonka silmät ovat "niinkuin tulen liekki"
        (Ilm.1:14)
        Hengellistä uskovaa odottaa palkka, mutta lihallinen jää palkkaa vaille. Jälkimmäinenkin kuitenkin pelastuu
        koska ei ole kyseessä tuomitseminen joko iankaikkiseen elämään tai iankaikkiseen kadotukseen.
        Hänen sanotaan pelastuvan "ikäänkuin tulen läpi", hänen tekonsa eivät kestä Jumalan tarkastelua, mutta
        silti hän itse pelastuu.

        Jakeet 16-23:

        VAKAVA VAROITUS LIHALLISILLE USKOVILLE

        Jokaisen uskovan ruumis on temppeli, jossa Pyhä Henki asuu. Jos lihallinen uskova häpäisee törkeästi
        tämän pyhitetyn alueen (vrt.5:1-5) Jumala on tuhoava hänet (hän kuolee rangaistuksena;vrt. 1Kor5:5,
        11:29-30, 1Joh.5:16) Eikä tässä varoiteta vain ruumiin vaan myös mielen synneistä (vrt. j. 19 ja Job.
        5:13, j.20 ja Ps.94:11)
        Kristittyjen on varottava maailmallisen viisauden pauloja, eivätkä he saa kerskua ihmisistä vaan
        Ihmisestä Kristuksesta Jeesuksesta, jossa uskova omistaa kaiken (vrt. Room.8:16-17)

      • mietittävää kaikille
        1 Korinttolaisk. 3 kirjoitti:

        LIHA EI PERI JUMALAN VALTAKUNTAA.

      • Lisää mietittävää
        mietittävää kaikille kirjoitti:

        LIHA EI PERI JUMALAN VALTAKUNTAA.

        Liha ei peri Jumalan valtakuntaa. Miksi sitten monet väittävät sen perivän Jumalan valtakunnan ja puolustavat kaikin keinoin syntiä? Eikö liha ole synti, vai?

      • Perkstori
        mietittävää kaikille kirjoitti:

        LIHA EI PERI JUMALAN VALTAKUNTAA.

        Perivät perkeleen ivan vain...

      • Kakstori

        Ottakaa huomioon Kaifaan sanat: "Meidän osaksemme tulkoon suurin synti"
        Mutta Ei ihmisellä ole siihen osaa eikä arpaa, sen perivät Saatana demoneineen, ELLEI VÄLTTÄMÄTTÄ sitä osaa halua, tai vaikkei haluaisi, mutta tekee sen tekoja ja sanoja.

    • Tänäänkin

      Tämä galatalaiskirjeen opetus on selvää opetusta lain alla olevista, heistä, jotka ovat laille vastuussa ja heistä, joita vastaan ei ole mitään lakia.
      Galatalaiskirje 5
      17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
      18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
      19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
      20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
      21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
      22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
      23 Sellaista vastaan ei ole laki.
      24 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
      25 Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.
      26 Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme.

    • weha.

      Uusi ihminen ei tee syntiä, mutta uskovaisessa ihmisessä oleva liha tekee syntiä. Jokainen, uskovainenkin tekee syntiä sanoin, ajatuksin ja teoin, toisen osan puolesta.

      "Joka on synnitön, heittäköön minua kivellä"

      • Tänäänkin

        Valvova vastustaa syntiä. Paavali sanoo opettamilleen ihmisille, että "ette te vielä ole taistelleet verille asti syntiänne vastaan" ja "vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee." Tuolla Paavali opettaa tietä uudestisyntymiseen.

        Jeesus on Sana ja Pyhä Henki on VOIMA ja tuo sympioosi on Lähde syntiä vastaan. Lukemalla evankeliumit jokainen uskollinen oppii tuntemaan Jumalan Tahdon ja oppii tietämään mitä Jumala odottaa kanssaan liitossa olevilta ja joka tahtoo uuteen liittoon puhtaasta sydämestä tulee saamaan siihen VOIMAN Jumalalta. Ihminen puhdistuu Sanan tuntemisen ja Sanan pitämisen kautta ja syntyy uudeksi astiaksi.

    • kolkuttaja

      Keskustelu on rönsyillyt paljon ja ihmiset painottavat eri näkökulmia.

      On nähtävissä monen keskustelijan viesteistä, että he painottavat ja puhuvat asiasta hieman eri näkökulmasta, mutta ovat silti monin osin aivan oikeassa ja Raamatun mukaisia!

      Olisi hyvä nähdä tämä "painotusero" ja keskustella sen valossa rakentavasti, ilman että lähdetään tyhjänpäiväisiin väittelyihin.

      On totta, kuten toiset kirjoittavat painottavat, että Kristuksessa ei ole mitään syntiä! Kristus on voittanut synnin, kantanut ristin puulle kaikki meidän rikkeemme. Hänen voittonsa tähden saamme Armon!
      Kun olemme Kristuksessa, oksastettuina elämän puuhun ja vaellamme Hengen mukaan, olemme Totuudessa ja armon alla. Saamme olla vapaita synnin orjuudesta ja puhtaita Jumalan edessä!

      Emme kuitenkaan tässä maailmassa ollessamme pääse täydellisyyteen, sillä muutoinhan meidän pitäisi olla pois tästä maailmasta.
      Olemme lihassamme syntiä kaikki tehneet, paljon rikkoneita ja langenneita, syntisiä ihmisiä!
      Jo alkuseurakunnan ajoista lähtien Kristuksen seuraamista on kutsuttu "Tien kulkemiseksi". Sitä se todella on. Me olemme Tiellä kohti täydellisyyttä ja kirkkautta! Jumala tekee meissä työtä joka päivä, Pyhittää ja Pelastaa meitä matkalla kohti "taivaan kotia".

      Meitä kehoitetaan Sanassa olemaan nöyriä ja tuntemaan syntisyytemme. Opettaahan Johannes meitä näillä sanoilla:
      "Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä."

      Myös Herramme Jeesus Kristus on opettanut meitä rukoilemaan, sanoilla joilla rukoilemme päivittäin. Isä meidän -rukouksessa pyydämme Jumalaa antamaan meidän syntimme anteeksi... Näin me pyydämme, niin usein kuin me tämän rukouksen lausumme. Nöyrinä Isän edessä, syntejämme anteeksi anoen.

      Ihminen on pelastettu vasta kerran kirkkaudessa! Vasta sitten hän on täydellinen, pelastettu, voittanut ja saanut riemuseppeleen!
      Nyt uskovina Kristukseen, me olemme Tiellä, meitä PELASTETAAN!

      Sanassa varoitetaan lukuisin eri kerroin, kuinka tältä Tieltä voi myös eksyä, ja sen voi hyljätä. Tämän vuoksi Jeesus varoitti ja saarnasi opetuslapsilleen helvetistä! Jotta he pysyisivät Jumalan pelossa ja nöyrinä, eivätkä he eksyisi.

      Kuten apostoli Paavali selväst opettaa, täydellisiä me olemme vasta kerran kirkkaudessa. Ja sitä päämäärää kohti me kilvoittelemme ja juoksumme juoksemme saavuttaaksemme voiton seppeleen!

      Kristus on voittanut kuoleman ja synnin. Häneen oksastettuina, Hänessä pysyen me olemme armon alla ja Jumalan vanhurskaus on meidän vanhurskautemme! Hänen nimessään me saamme syntimme anteeksi ja Hän nostaa meidät kun me kompuroimme ja kaadumme. Hänen verensä on pesevä meidän kaikki syntimme lumivalkeiksi.

      Vaeltakaamme siis nöyrinä tämä muukalaisuuden aika, Jumalan pelossa ja Kristukseen turvaten ja uskoen!

      Amen.

    • Tänäänkin

      Jeesus käskee meidän valvoa itseämme. Sen valvomisen voimme tehdä vain Jumalan Sanan kirkaan valon äärellä. Jos emme tuntisi Jeesusta, joka on Sanan leipä, taivaasta tähtemme tullut, niin antaisimme rahaamme korolle, eli lainaisimme lähimmäisillemme ja ottaisimme korkoa, tai emme antaisi pyytäjille mitään, tai olisimme väärän voiton puolella, tai puhuisimme lähimmäisemme selän takana hänestä pahaa, tai nostaisimme itsemme lähimmäisen yläpuolelle ja lankeaisimme kaikkeen siihen, mitä liha tahtoo. Koska tunnemme Jeesuksen, niin osaamme vastustaa kaikkea lihan saastaa ja siksi saamme pysyä vapaudessa, rauhassa ja ilossa. Lihan on pysyttävä ristiinnaulittuna.

    • Lasktori

      Niin kukapa olisi SYÖNNITÖN?
      "Ja Jeesus otti paistamansa kalan ja opetuslapset näkivät kuinka hän otti sen käteensä ja söi"...

      • Pasktori

        Jos et ole syönnitön, mee paskalle... Pasi ja Kalle sitä sinulta odottavat... Kirjain kuolettaa, mutta antaa elämän, mikäli se opetus osuu sun tietämääsi neljännekseen.

    • Aloituksen tekijälle ja sen alle kirjoittaneille:

      Jos tämän aloituksen kirjoittelu ei hämmennä ja sekoita vasta uskoon tulleiden sydämiä niin sitten tuskin mikään muukaan. Itse olen vakuuttunut, että epäilyjä tällaiset syntikysymysten käsittelyt puolesta ja vastaan synnyttävät lukijoissa.

      Toivon hartaasti, että nuoret uskovat ja vanhemmatkin tutkisivat omakohtaisesti Jumalan Sanaa ja saisivat armon ymmärtää ja vastaanottaa Sanan totuuksia sekä omistaa niitä omalle kohdalleen. Tärkeitä perustotuuksia uskovalle ovat vanhurskautuminen, pyhitys ja kilvoittelu. Näihin Jumalan Sana jokaista kehoittaa. Teologiset (jumaluusopilliset) kysymykset ovat toisarvoisia silloin, kun Jeesus kysyy: "Rakastatko sinä Minua?" ja pyytää: "Tule ja seuraa Minua".

    • Hei!

      "Tänäänkin" nimimerkin kohdalla on keskitytty mielestäni vääriin asioihin,
      eli tutkittu muuta kuin perustaa, joten otan vertailun vuoksi 2 kirjoitusta:

      Tänäänkin kirjoittaa näin:

      TTTTTTTTTTT
      Kerron siis uudestisyntymisestä sen mukaan, mitä Raamattu opettaa meille kaikille. Ensin tulee kutsu uskoa Jumalan Poikaan, Jeesukseen. Jeesus on ainoana nähnyt Isän ja tietää ainoana Isän täydellisen Tahdon ja sen Hän opettaa omalle kansalleen. Hänen omansa ottavat Jeesuksen opin vastaan ja ALKAVAT TAVOITELLA Jeesuksessa, eli Jumalan Sanassa pysymistä. Muut eivät ota vastaan Jumalan Sanaa tavoittelemalla siinä pysymistä.

      Jokainen tietää, että ihminen ei kykene pysymään täytetyssä laissa omalla voimallaan ja siksi uskovaisen sydän ei lakkaa kiittämästä siitä, että Jeesus tulee sopivalla ajalla apuun ja antaa VOIMAN kasvaa täytettyyn lakiin. Kun laki on täytettynä ihmisen sydämessä ja vain Jeesuksen täyttämänä ja ihmisen pitämänä, niin ihminen saa kokea ihmeen. Hän saa syntyä uudeksi Elävän Veden Lähteestä Herrasta.
      TTTTT

      Ja Paavali näin:

      Gal. 3:2
      Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?

      Eli "Tänäänkin" opettaa tuossa, että ensin laki, ja sen täyttäminen tiettyyn
      pisteeseen, ja sen kautta ihminen tulee vasta uskoon!!!!!!!! :(

      Eli "Tänäänkin" on siis sanonut itse saaneensa Hengen ja tulleensa uskoon
      lain tekojen kautta, eikä siis evsnkeljumin uskomisen kautta!

      Hän on näin ollen ensimmäinen ihminen joka sen on saavuttanut sitä kautta!!!

      Sana ei nimittäin missää sano niin, vaan juuri päin vastoin!

      11 Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta".

      1. Kor. 4:15
      Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa.

      Ja mahdotonta on olla mitään oppimista tai omaksua Totuutta, jos ei
      ensin ole uudestisyntynyt ja saanut Pyhää Henkeä opettajaksi!

      Siis "Tänäänkin" sanoja lainaten miten voi KUULLA, jos ei ole korvat
      vielä auki, eli Pyhä Henki avaamassa Sanaa, sitä on mahdotonta
      tulkita oikein ilman Herran Henkeä!

      Ja kuinka siis voi TOTELLA, jos ei vielä edes kuule???

      No, "Tänäänkin kohdalla on 2 vaihtoehtoa!

      1) Joko hän ei ole ollenkaan uudestisyntynyt, ja luulee vain, tai

      2) Hän on uudestisyntynyt Herran Armosta, mutta on harhautunut luulemaan
      että se tapahtui ikäänkuin lain noudattamisen kautta tai Sanan tuntemisen
      kautta mukamas ja siis ilman Herran eli Pyhän Hengen apua sisimmässään!

      Tämän luulottelun tulisi kyllä kumoutua myös tällä Sanan paikalla:
      1. Kor. 1:21
      Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,

      Miten on "Tänäänkin" ???

      • Hei Vielä!

        "Tänäänkin" julistaa siis toista evankeljumia, eli sitä joka tulee lain kautta,
        eikä sitä, joka tulee uskon kautta Jeesuksen Kristuksen sovitustyöhön,

        "Tänäänkin" opetuksen pohja eli perusta on näin ollen väärä!!!!!!!!

    • Onko helluntaioppi todella tuota, että ihminen on synnitön (tämän ketjun alku) ja vedotaan jopa väärin raamattuun. On niin, että uskovainenkin tekee syntiä sanoin ajatuksin ja teoin. Siksi Jeesusta ja parannusta tarvitaan parannuksen armon jälkeenkin.

      On totta vain se, että ihminen on uudenihmisen puolelta synnitön, mutta liha/vanhaihminen tekee syntiä.

      Room.7:18. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; 19. sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. 20. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      153
      11021
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      53
      5269
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2473
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      31
      2169
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1731
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1594
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      31
      1280
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1206
    9. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      98
      952
    10. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      916
    Aihe