Muutama kysymys Lieksan maahanmuuttajista

Viime vuosina on Lieksaan muuttanut hyvin paljon turvapaikkastatuksella Suomeen tulleita maahanmuuttajia, Somaliasta ja Irakista lähinnä. Salamyhkäisyys aiheen ympärillä on melkoinen, mutta ehkä anonyymisti täällä joku osaisi aiheesta kertoa lisää. Olisin kiinnostunut kuulemaan esimerkiksi mikä on tällä hetkellä turvapaikanhakijan statuksella tulleiden maahanmuuttajien todellinen määrä Lieksassa, kuka tekee päätökset heidän vastaanottamisestaan, mikä on keskimääräinen todellinen kustannus paikkakunnalle / vastaanotettu maahanmuuttaja, mikä on tuon porukan työllisyysprosentti ja mille aloille heidät aiotaan työllistää ja millainen suunnitelma B kaupungilla on siltä varalta jos nämä ihmiset haluavatkin jäädä paikkakunnalle asumaan senkin jälkeen, kun heistä saadut valtion tuet loppuvat ja jos näiden ihmisten elättäminen kaatuu kunnan niskaan, niin kuka siitä kantaa poliittisen vastuun?
Kiitän jo etukäteen asiallisista vastauksista.
1822128
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 182

Vanhimmat

Lieksassa on varmaan noin sata maahanmuuttajaa? Tavallinen kansalainen ei tiedä tarkkaa määrää koska vissiin salassapitolaki Lieksassa kieltää tarkkaa määrää kertomasta! Kaupungin päätöksellä kait ne on otettu tänne? Paritonnia per mamu kuukaudessa kuluina kaupungille, hyvä jos riittää! Työssä en ole nähnyt täällä yhtään maahanmuttajaa! Perinteisesti vastuuta ei kanna kukaan jos asia menee niin että kaupungin niskaan jää kulut!

1Äänestä
  • tietämäni mukaan maahan muuttajia oli viimevuoden puolella 130 henkilöä ja asia ei ole siten salassapidettävä vaan yksilöä koskevat asiat.
    Jokainen henkilö joka on saanut luvan oleskella Suomessa voi perustuslakimme mukaan vapaasti valita asuinpaikan tämän asian olen monesti todennut. kaupunki ei ole päättänyt esimerkiki pakolaisten vastaanottamisesta, joten muuten valmiudet pitää olla juuri mainitsemallani perusteella ja nyt Lieksa saa laskennallisia kuluja ja ne on myöskin saatavilla mutta kenenkään yksilöasiat eivät sitä ole kenenkään henkilön kohdalta vaikka eri tietotoimistot niin toteaisivar ja sanaa levittäisivät.
    Juuri tällä hetkellä en parenpaa tietoa voine antaa mutta siitä aikanaan olen jo kertonut.MK

    Äänestä

  • Voi sinua tyhmeliini. Opetan mamuja. Ensin opetellaan kieli ja suomalainen kulttuuri. Sitten vasta tulee työt. Monet haluaisivat jo aikaisemmin töihin, mutta yritämme pitää heidät opetuksen piirissä. tusin sinne Lieksaan nämä mamut jäävät. Teidän osalta olisi ihanne se, että tulijoita ja lähtijöitä olisi vuosittain noin 50. Voisitten näin pitää kaupungin talouden tasapainossa ja saisitte vähän lisäväriä siihen harmaaseen arkeenne. Ihminen on aina kuitenkin ihminen olipa minkävärinen nuppi hyvänsä. Teillä on viisaita virkamiehiä olkaatte heihin tyytyväisiä. Moni kunta ei ole tajunnut. Nyt on vielä korvausten tasokin kohentunut.

    Äänestä

  • Ei tämä voi jatkua näi, jot näille annetaan elämä, jotka elävät aivan toista mailmaa
    - täähän on aivan jären vastaista

    1Äänestä

Miten ja missä päätetään että otetaanko yhä uusia ?

Äänestä
  • Kontiolahden vastaanottokeskus tunkee kaikki jotka nenäsä siellä näyttää Lieksaan. Ja Lieksassahan on tilaa. Noissa vuokra-asunnoissahan on avoimet ovet yötä päivää.

    1Äänestä

  • Luoja tietää? mutta Suomella on kansainväliset sitoumukset ja siten asia on nyt vaaleissa ratkaistavissa mihin suuntaan mennään tulevaisuudessa.MK

    Toisaalla vastasin asiaan Lieksan kohdalla

    Äänestä

  • yli 300 kirjoitti:

    Kontiolahden vastaanottokeskus tunkee kaikki jotka nenäsä siellä näyttää Lieksaan. Ja Lieksassahan on tilaa. Noissa vuokra-asunnoissahan on avoimet ovet yötä päivää.

    Mamuilla on mahdollisuus työllistyä lammaspaimenina,olkimajan rakentajina ja satulaseppinä joista kuulemani mukaan on Lieksan seudulla huutava pula.Kamelivuokraamo on myös varteenotettava vaihtoehto yrittäjähenkiselle mamulle,hampunviljelyyn soveltuvia aurinkoisia peltoalueita on myös paikkakunnalla kosolti.Lieksan kokoiselle alueelle mahtuisi hyvinkin 10 000-15 000 mamua alueen kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta parantamaan,tällainen huomattava veronmaksajien määrän lisääntyminen tekisi alueesta aivan ylivertaisen ihanan onnen tyyssijan.Lieksaan muuttajat voisivat olla etupäässä nuoria ja riskejä sinkkumiehiä joista kuulemani mukaan paikallisilla naisihmisillä on pulaa,näin saataisiin kanta-asukkaiden tarpeet mahdollisimman hyvin tyydytettyä.Lieksan kunnanvaltuustolle ehdotankin,että paikkakunnasta voisi alkaa määrätietoisesti rakentamaan pilottialuetta,mamut osaksi parempaa tulevaisuutta hengessä.

    Äänestä

Käsitykseni mukaan perheenyhdistämisillä tulevat eivät ole kenenkään päätettävissä. Ne vain tulevat.
Yksi maahanmuuttaja maksaa hieman vajaat 5000 euroa kuukaudessa, siitähän oli uutisissakin joku aika sitten. Tiedä sitten, että minkä verran tuosta on kunnan osuus, varmaankin aika lähelle tuota 2000 euroa/kk.
Ihmetellä pitää, miksi rahoitetaan ulkomaalaisia tyhjätaskuja samalla kun oma nuoriso ajetaan kaupungista pois.

1Äänestä
  • Määrästä vielä sen verran, että oma järkeilyyn perustuva arvioni on lähemmäs 400.

    Äänestä

Yle.fi arkisto

10.1.2011
Kaupunkiin on runsaan vuoden aikana muuttanut jo 130 pakolaista.( Ei ole tiedossa onko lapset/ kasvattilapset laskettu mukaan tuohon lukuun)
Suurin osa kaupunkiin muuttaneista pakolaisista on irakilaisia ja somaleita, jotka kaikki ovat tulleet Lieksaan oma-aloitteisesti.......
Kieliopintoja enemmän tulijoita on kuitenkin houkutellut Lieksan vuokra-asuntotarjonta....

Lieksan sosiaalitoimen mukaan kaupungille aiheutui pakolaisista vuonna 2010 noin 1,5 miljoonan euron kustannukset. Kaupunki kuitenkin laskee tekevänsä pakolaisilla jopa voittoa, sillä valtio korvaa pakolaisista aiheutuvat kustannukset kolmen vuoden ajalta.
- Se netto on noin 200 000 euroa, myöntää Lieksan vt. sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen.(Myöhemmin netoksi ilmoitettiin vain 150 000)

Tuostahan se on helppo laskea nuppikohtainen kustannus.

Tuosta B-suunnitelmasta ei ole kukaan puhunut, oletan ettei sellaista edes ole!

Äänestä
  • Eli muu Suomi maksaa laskun, jotta paikalliset sosiaalihuollon eukot saavat leikkiä ihmiskunnan pelastamista ja kaupunki voi tehdä "voittoa" turvapaikkabisneksellä.
    Tuollaisten Soile Syrjäläisten paikka on mielestäni jossain ihan muualla kuin kansanedustajana palkkaa nostamassa. Kallis nainen suomalaiselle yhteiskunnalle.

    1Äänestä

  • ldglalög kirjoitti:

    Eli muu Suomi maksaa laskun, jotta paikalliset sosiaalihuollon eukot saavat leikkiä ihmiskunnan pelastamista ja kaupunki voi tehdä "voittoa" turvapaikkabisneksellä.
    Tuollaisten Soile Syrjäläisten paikka on mielestäni jossain ihan muualla kuin kansanedustajana palkkaa nostamassa. Kallis nainen suomalaiselle yhteiskunnalle.

    Ei todellakaan ole mikään järjenjättiläinen ja kehtaa vielä lehdessa sanoa jonkunhan täällä on työt tehtvä kyllä täällä on ihan tarpeeksi työttömiä tekemään työtä yli 900 työtöntä . Aivan älytöntä touhua menköön vain sinne eduskunnan valehtelijoidenklubiin päästäänpähä eroon siitä tiedä vaikka tilalle tulis joku vihmeräpi.

    1Äänestä

  • näkee ken elää kirjoitti:

    Ei todellakaan ole mikään järjenjättiläinen ja kehtaa vielä lehdessa sanoa jonkunhan täällä on työt tehtvä kyllä täällä on ihan tarpeeksi työttömiä tekemään työtä yli 900 työtöntä . Aivan älytöntä touhua menköön vain sinne eduskunnan valehtelijoidenklubiin päästäänpähä eroon siitä tiedä vaikka tilalle tulis joku vihmeräpi.

    Minä toivon, että ei todellakaan mihinkään eduskuntaan pääse eläkepottia itselleen hankkimaan.
    Muslimimiehet eivät muuten suostu sitten tekemään mitään mummon pyllyjen pesuja, siivoustöitä tai vastaavaa. Ei sovi heidän kulttuuriinsa. Ja tämä on faktatietoa, sillä olen itse joutunut järjestämään lähihoitajaksi opiskelleille somaleille korvaavaa tekemistä ohjaajana siksi aikaa kun muut opiskelijat olivat alan työharjoittelussa.
    Työvoimapulan paikkaaminen ei ole syy sille miksi nämä somalit ja irakilaiset ovat nyt täällä. Syy on siinä, että turvapaikkabisnes tuo muiden veroeuroja melko mukavasti tiettyihin paikallisiin laareihin.

    1Äänestä

  • siinä se tieto on Te keskukselle Lieksa laskuttaa siis laskennallisia kuluja tällä hetkellä.
    Aikanaan summan olen kertonut koska sain ne JULKISET TIEDOT MK

    Äänestä

  • ldglalög kirjoitti:

    Eli muu Suomi maksaa laskun, jotta paikalliset sosiaalihuollon eukot saavat leikkiä ihmiskunnan pelastamista ja kaupunki voi tehdä "voittoa" turvapaikkabisneksellä.
    Tuollaisten Soile Syrjäläisten paikka on mielestäni jossain ihan muualla kuin kansanedustajana palkkaa nostamassa. Kallis nainen suomalaiselle yhteiskunnalle.

    Vaikka olen polittisesti eri leirissä niin kuitenkin Henkilö toteutta työtehtäväänsä siten kuin yhteiset pelisäännöt edellyttävät eli mihin Suomen valtio on aikanaan ryhtynyt.MK

    Äänestä

  • kulttuurillistavärin kirjoitti:

    Minä toivon, että ei todellakaan mihinkään eduskuntaan pääse eläkepottia itselleen hankkimaan.
    Muslimimiehet eivät muuten suostu sitten tekemään mitään mummon pyllyjen pesuja, siivoustöitä tai vastaavaa. Ei sovi heidän kulttuuriinsa. Ja tämä on faktatietoa, sillä olen itse joutunut järjestämään lähihoitajaksi opiskelleille somaleille korvaavaa tekemistä ohjaajana siksi aikaa kun muut opiskelijat olivat alan työharjoittelussa.
    Työvoimapulan paikkaaminen ei ole syy sille miksi nämä somalit ja irakilaiset ovat nyt täällä. Syy on siinä, että turvapaikkabisnes tuo muiden veroeuroja melko mukavasti tiettyihin paikallisiin laareihin.

    Ei tuollaisilla hoitelijoilla kukaan tee mitään. Sama kun minä kouluttautuisin siivoojaksi, mutta lattioita en kyllä pyyhi enkä imuroi. Mahtaisin olla hyvinkin suosittu siivoojaksi.
    Eivät matuakatkaan tee mitä vain, eivät koske miehiin edes pitkällä tikullakaan, eivät syötä, pese, pue, jne. Rukoilla pitää, kun aika on, vaikka hoidettava olisi missä tilanteessa.
    Vaikeaa on ja turhaa. He kun ovat villit ja vapaat.

    Äänestä

Luuletteko että myöntää missään vaiheessa virhettään? Tuskin!

1Äänestä
  • Ei mamujen ottaminen Lieksaan ole vikatikki sillä juuri noin on muutkin kunnat ja kaupungit toimineet, paikatessaan hetkellisesti talouttaan mamuilla!
    Lieksa on tehnyt päätöksen mamujen ottamisesta jo vuosia sitten ja kaivelkaapa esiin ketkä päätöstä on puoltaneet!

    Äänestä

  • iglussa asuva kirjoitti:

    Ei mamujen ottaminen Lieksaan ole vikatikki sillä juuri noin on muutkin kunnat ja kaupungit toimineet, paikatessaan hetkellisesti talouttaan mamuilla!
    Lieksa on tehnyt päätöksen mamujen ottamisesta jo vuosia sitten ja kaivelkaapa esiin ketkä päätöstä on puoltaneet!

    Kyllä talouden paikkaaminen tuolla tavoin on vähän sama kun kusisi kenkäänsä jos varpaita kylmää. Ihan pikkusen aikaa lämmittää mutta sittten tulee entistä kylmempi.

    Ja sitäpaitsi, en tajua kuinka joku voi olla niin tyhmä ettei tajua valtion kassan tarkoittavan meidän jokaisen rahoja. Meidän maksamista veromarkoista ne kustannetaan eikä mistään muualta!

    1Äänestä

  • Ei takuulla myönnä,vaan pistää lisää rahaa mamuihin,jos jostain saa.
    Joku kirjoitti tuolla toisilla sivuilla että rahat on loppu,ne meni niin sanotusti
    murrin persiiseen.

    Äänestä

Aikanansa Suomalaiset ja muut ulkolaiset meni Ruotsiin työntekoon, nämä niin sanotut elintasopakolaiset joutuivat heti työnsyrjään, ei heille maksettu sosiaaliapua pätkänvertaa. En ole edes kuullut, että normi Suomalainen olisi käynyt sossun luukulla Ruotsissa. Suuret lapsiperheet oli asia erikseen, heille jopa tyrkytettiin sitä apua, mutta kaikki eivät silti ottanut vastaan näitä almupaloja. Tänä päivänä Ruotsalaiset noudattavat samaa taktiikkaa, eli työ on paras sopeuttaja mamuna, meillä kyllä löytyy rahaa ulkolaisille, mutta ei omasta väestä väliä.

1Äänestä
  • LIEKSALAISIA !
    Liikkeellä on lieksan väki/untako mun silmät näki!
    Käveleepi miestä naista/enin osa ulkomaista.Heimokansaa tuskin meille,lähteneet on
    mieron teille.Ihon väri onpi tumma/vaikka ajoneuvona ei humma.Mikä ompi kotimaa/
    puheesta ei selvää saa?Kuuluu usein sana: Allah/onko heidän paha ollah?
    Järjestetty paikka heille/tervetulloo Lieksan teille.
    Oudolta tuo joukko näyttää/tyhjät asunnot ne täyttää.
    Naisten asu pitkä musta/vailla kasvo suojausta,vapaampi on malli Suomen/parempi
    on täällä huomen.Pakoon kun he maastaan lähti/suunnan näytti Pohjantähti!

    Sotimaan kun joutui Suomi/painui moni silmäluomi,vaikk" itku murhe mielen täytti/
    kansa uljuutensa näytti!Rinnan seisoi mies ja nainen,kaada ei heitt"mahti mainen!
    Pakoon haluttu ei juosta/olkoon,,,,mitäpä enää tuosta.Tässä maassa asuu kansa/
    eipä löydy vertaistansa!Suuret sotavelat maksoi/paljon työtä tehdä jaksoi,
    kerjännyt ei armo palaa/itki väsyneenä salaa.Hyvät olot Suomeen toi/ahkeruus,
    uus aamun koi!Haaskalinnut vain vahtii palaa/ruuan täytyy olla kalaa,syödä ei me
    kyllä sikaa/Allah sanoo:Se on likaa!

    Pois on mennyt Lieksan nuori/itkee moni äiti muori,töitä täällä ole ei,maailma se hä-
    net vei.Ajattelee äiti lastaan/lähtöä hän oli vastaan.Miksi väki täytyi vaihtaa/oma lapsi
    pois noin laittaa?Opinnotkin meni hukkaan/voi voi sitä Ulla rukkaa!
    Puhelin kun soipi mulla/ihanaa,se on varmaan Ulla!
    Töissä on hän päivin illoin /kotiin ikävä myös silloin.
    Nyt me elätetään nuita/vieraan kansan kulkijoita,mahdoton on heidän luku,kuinka
    suuri onkaan suku?

    Vapaaksi heidät töistä luotu/sitä varten tännetuotu,että nousee Lieksan luku/
    tummemmaksi tulee suku.
    Astrid siunauksen antoi/Lieksa korren kekoon kantoi.
    Kulttuuri heillä erilainen/elättäköön valkolainen!
    Turhan vuoksi Pohjanmaan /Suomi laittoi seilaamaan,heti miehet saraaks"tuli,
    vatsa tyhjäks"puli puli.
    Serkut siellä ryöstää laivan/turhan näki Suomi vaivan!

    1Äänestä

Poljento ontuu heiman, mutta ihan hyvä tuollaisen aloittelijan tekemäksi.
Voisitko ajatella, että näillä pakolaisillakin on ikävä - sinne omaan kotiinsa.

Äänestä
  • Totta kai sillä nehän käyvät jopa lomilla usein kotimaassaan! Veronmaksajien piikkiin tietenkin!

    Äänestä

  • faffat tuloo kirjoitti:

    Totta kai sillä nehän käyvät jopa lomilla usein kotimaassaan! Veronmaksajien piikkiin tietenkin!

    Herra varjele Kuntaliitokslta ainakaan
    Lieksaan .Kai Nusen tollot tajuu sen .

    Äänestä

  • Jos näin on, eikun sinne vain, mikä jarruttaa? Se, kun siellä ei elätetä joutosakkia.

    Äänestä

Mitäpä valtion tukien loppuminen merkitseekään?
Mamut saa nyt työmarkkinatukea ja kolmen vuoden aikana heillä täyttyy 500 maksetun päivän raja!
Tuon kolmen vuoden jälkeen Kela laskuttaa joka ainoasta työttömästä mamusta Lieksan kaupunkia NOIN 270€kK, eli puolet maksettujen työttömyyspäivärahojen summasta!
Kuukaudessa Lieksa joutuu maksamaan siis 130.n henkilön maksuja 35,100 € ja vuodessa 421,200€

Tuohon kun vielä lasketaan lisäksi mamujen asumistuet, toimeentulotuet, terveydenhoito ym menot niin summa voi alkaa jo hirvittää.

Äänestä
  • Lisäksihän tulee vielä lasten kouluavustajat, tukiperheviikonloput, päivähoitomaksut ym. ym. ym.

    Se kannattaisi myöskin muistaa, että myöskin ne valtiolta tulevat rahat ovat meidän veroja maksavien pussista nyhdetty. Syrjäläinenkin vaatii eläteille lisää rahaa ja sen hän on nyhtämässä suomalaisten selkänahasta. Kyllä ottaa kuulaan tämä touhu!

    1Äänestä

  • Ei tarvitse kuin yhden loisen sairastua vakavasti niin Leksan budjetti räjähtää ja tiedä sitten kuinka moni niistä kantaa jo jotain vakavaa sairautta kuten hiviä.

    1Äänestä

Eikö Lieksa kaipaa muunmaalaisia?


Lieksassa KOTO-toimisto on erikoisyksikkö, joka auttaa maahanmuuttajia neuvomalla ja opastamalla jokapäiväisissä asioissa.
Palvelut toteutetaan pääosin suomen kielellä, kuitenkin on mahdollista saada palvelua eri kielillä mm. arbian, kurdin, somalian ja englannin kielillä.

Kuka palvele Lieksassa venäläisiä, virolaisia, thaimaalaisia ja ylipäätänsä muita työhalukkaita heidän omalla kielellään?

Äänestä

Tosiaan erikoisyksikkö. Kukahan seuraa mimmosta touhua siellä iltaisin on. Ja varsinkin viikonlopun ilta-aikaan. Hyvin on asiasa junailleet, kun kukaan ei valvo tilan käyttöä.

Äänestä

Kototoimistolla pitäisi myös olla palveluita Romaneille, Varsinkin keväästä alkaen koska Helsinki häätää romanit sulkemalla sataman sosiaalikeskuksen.

Äänestä

Tervetuloa PKS-seudulle katsomaan miten esim. somalit ja irakilaiset paiskivat töitä! Jälkikasvukin kunnostautuu:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Iso nuorisojengi mellasti Helsingin ydinkeskustassa - pelottava tilanne/art-1288371679784.html

Äänestä
  • Eiköhän äänestetä joukolla PERUS SUOMALAISIA, Markku myös! Jos saataisiin edes joku joukko vastustamaan tätä älytöntä maahanmuuttoa ja SUOMALAISTEN veromarkkojen tuhlausta!

    Äänestä

Vaikka M.H. ei ole rasisti, niin Lieksassahan on paljon tekemätöntä työtä. Valitettavasti ei ole rahaa niitä teettää. onhan meillä työreserviä. nimittäin kun kolme vuotta on kulunut, niin porukka töihin. Maksetaan heille ruoka, hommataan haalarit ja opetetaan niille Suomen kieli, joilla sitä taitoa ei vielä ole. Palkkaahan heille ie tarvitse maksaa. He ovat tulleet turvaan vieraaseen maahan ja saavat olla kiitollisia, että saavat asunnon ja tarpeelisen elääkseen. Kun lähtömaassa olot vakiintuvat, niin matka rahat käteen ja ei kun takaisin. Ei kellään ole varaa pitää ylimääräistä vierasta holhottavanaan. Toisekeen ei kaikki kunnat ole hyväksyneeet heitä asukkaakseen. Olisi hyvä, jos heillä olisi (ei ole siitä tietoa) määräaikainen passi kolmeksi vuodeksi, jonka jälkeen tutkittaisiin heidän mahdollisuutensa palata takaisin.
Jos he jäävät tänne Reunatielle ja jos heidän sukukuntansa muuttaa tänne, niin muutaman vuoden päästä tämä alue on Slummi, eli "Pikku Mälmö".
Eikö työnantajat ole heitä tänne hyysäämässä, niin eikun töihin ja palkkaa niin, että voivat ruokansa hankkia.

Äänestä
  • joo, kaikki mamumiehet kaupungin palkkalistoille töihin kun ei muutkaan niitä ota siellähän niitä miehiä laiskoja on jo ennestään .naiset taas jää tietenkin kotiin hoitamaan suurperhettään.

    Äänestä

  • utopijjoo kirjoitti:

    joo, kaikki mamumiehet kaupungin palkkalistoille töihin kun ei muutkaan niitä ota siellähän niitä miehiä laiskoja on jo ennestään .naiset taas jää tietenkin kotiin hoitamaan suurperhettään.

    Teitäkö vituttaa ihan saatanasti kun Lieksassa on maahanmuuttajia?

    Se on teidän maailmassanne varmaan aika paha juttu, mutta kyllä se on teille ihan hyvää siedätyshoitoa.

    Se on koiralle ihan oikein, että luu on kovaa ja kopin katto vuotaa.

    Äänestä

Eteläsuomessa maahanmuuttajat voi kutsua kantasuomalaisia Koiraksi ja onhan tuo näköjään levinnyt Lieksaankin saakka heidän nimittelynsä!

Äänestä

Haukutaankohan väärää puuta? Eikö hatkat pitäisi antaa Argadian mäen päättäjille, jotka tämän ulkomaalais rumban ovat aikaan saaneet.
EK kuriin ja isot firmat maksumiehiksi, eihän köyhältä piruparalta mitään enää lohkea.
Ei kun kovat piippuun!

Äänestä

Otetaanko Libyasta nyt maahanmuuttajia ?

Äänestä
  • Nyt mehiläisiä hoitamaan.

    Ja sitten myyntiin Lieksan omaa hunajaa. Myyntinimi voisi olla vaikka Somaja.

    Järjestöhankkeet, 11.8.2009
    Maaseutuyhteisön kehittämishanke, Somalia (järjestöhanke)
    Järjestö
    SOMALIAN MEHILÄISKULTTUURIYHDISTYS RY
    Yhteystiedot
    Osoite: Hämeentie 109 B 33, 00550 Helsinki

    Maa
    Somalia

    Kumppani Somaliland Beekeeping Association
    Toimiala
    Maatalouden kehittäminen

    Tavoitteet
    Mehiläishoidon ja hunajatuotannon sekä tuotteiden markkinoinnin kehittäminen.

    Toiminnot
    Kehitetään hunajantuottajien yhteistyötä perustamalla neuvontakeskus sekä johtamis- ja markkinointitaitoja. Jatketaan mehiläiskasvattajien koulutusta.
    Tuki 2009
    40 700 EUR
    Aiempi tuki
    2002: 8 409 EUR, 2003: 16 819 EUR, 2004: 8 409 EUR,
    2005: 20 498 EUR, 2007: 36 000 EUR

    http://formin.finland.fi/public/defa...&culture=fi-FI

    Äänestä

  • Jerssu kirjoitti:

    Nyt mehiläisiä hoitamaan.

    Ja sitten myyntiin Lieksan omaa hunajaa. Myyntinimi voisi olla vaikka Somaja.

    Järjestöhankkeet, 11.8.2009
    Maaseutuyhteisön kehittämishanke, Somalia (järjestöhanke)
    Järjestö
    SOMALIAN MEHILÄISKULTTUURIYHDISTYS RY
    Yhteystiedot
    Osoite: Hämeentie 109 B 33, 00550 Helsinki

    Maa
    Somalia

    Kumppani Somaliland Beekeeping Association
    Toimiala
    Maatalouden kehittäminen

    Tavoitteet
    Mehiläishoidon ja hunajatuotannon sekä tuotteiden markkinoinnin kehittäminen.

    Toiminnot
    Kehitetään hunajantuottajien yhteistyötä perustamalla neuvontakeskus sekä johtamis- ja markkinointitaitoja. Jatketaan mehiläiskasvattajien koulutusta.
    Tuki 2009
    40 700 EUR
    Aiempi tuki
    2002: 8 409 EUR, 2003: 16 819 EUR, 2004: 8 409 EUR,
    2005: 20 498 EUR, 2007: 36 000 EUR

    http://formin.finland.fi/public/defa...&culture=fi-FI

    Maahanmuuttajat ovat Lieksalle suuri siunaus. Viime vuonna väestäkato olisi ollut 130 henkeä suurempi. Siis mitä... kohta täällä ei asu juuri ketään. TArvitaan elvytystä ja sitä tuovat ulkomaalaiset. Kunhan oppivat kielen niin liiketoiminta elpyy ja saadaan lisää lapsia ym. Väkirakenne muuttuu. Soile Syrjäläinen on lieksan siunaus. Hän ymmärtää mistä on kysymys. Te tällä palstalla öykkäröivät olette todella suvaitsemattomia ja ymmärtämättömiä. Toison, että järki kasvaa päähänne.

    Äänestä

  • Otetaan vaan,kyllä Lieksan veronmaksajat elättää myös Libyalaiset mamut.

    Äänestä

Hyvä on Suomi on lahjoitettu sharille
Kyytöt lahtiin .

Äänestä
  • "Maahanmuuttajat ovat Lieksalle suuri siunaus. Viime vuonna väestäkato olisi ollut 130 henkeä suurempi. Siis mitä... kohta täällä ei asu juuri ketään. TArvitaan elvytystä ja sitä tuovat ulkomaalaiset."

    Lueppas esim. Helsingin rikostilastoja niin näet minkälaista "elvytystä" "monikulttuurisuus" on tuonut.

    "Kunhan oppivat kielen"

    Lukutaidottomana maahan tullut aikuinen ei 95 %:sti opi suomea niin paljoa, että pystyisi itsensä elättämään. Aina ei ole haluakaan oppia.

    "niin liiketoiminta elpyy"

    Miten? Tietyillä kansallisuuksilla, joita olette Lieksaan saaneet ei ole mitään taipumusta yrittämiseen. Ostaahan ne tietenkin sossun rahoilla kaikenlaista jopa Lieksankin kaupoista. Lasketaanko sos.- ja terveystoimi liiketoiminnaksi? Se kyllä "elpyy".

    " ja saadaan lisää lapsia ym."

    Totta! Pieni sivuseikka: Erityisopetus- ym. kulut nousevat huimasti. "Omien" lasten oppimistulokset huononevat, koska luokassa on huonosti suomea osaavia oppilaita, joihin opettajan aika suurelta osin kuluu. Kuluja lisää: Oman uskonnon ja äidinkielen opetus, erilaiset oppimisvaikeudet, häiriköintiongelmat jne. Kokemuksen mukaan eräitten kansojen lapsukaisista vain noin 30% saa jopa peruskoulun päättötodistuksen.

    "Väkirakenne muuttuu."

    Totta! Huoltosuhde huononee entisestään.

    "Soile Syrjäläinen on lieksan siunaus. Hän ymmärtää mistä on kysymys. Te tällä palstalla öykkäröivät olette todella suvaitsemattomia ja ymmärtämättömiä. Toison, että järki kasvaa päähänne. "

    En kommentoi.

    Olen alalla töissä (E-Suomessa) , eikä tämä ole hihasta vedettyä tietoa. Miettikää kaksi kertaa miten paljon näitä kulttuurin rikastajia haluatte Lieksaan. Äänestämällä voi jokainen vaikuttaa omalta pieneltä osaltaan.

    Äänestä

["Maahanmuuttajat ovat Lieksalle suuri siunaus]
Katsotaampas tilannetta uudelleen vaikkapa vuonna 2012! Voi olla erittäin todennäköistä ettei silloin siunauksesta puhu enää kukaan!

Äänestä
  • Eikö kannattaisi ottaa sellaisia ihmisiä jotka ovat jo kotonaat oppineet tekemään jotakin työtä - elantonsa eteen ?

    Turha näitä on 1800 luvulla tulleisiin verrata !

    Vietnamilaiset alkoivat heti tekemää asioidensa eteen jotakin 80 luvulla.

    Äänestä

  • Sinerbryhoff kirjoitti:

    Eikö kannattaisi ottaa sellaisia ihmisiä jotka ovat jo kotonaat oppineet tekemään jotakin työtä - elantonsa eteen ?

    Turha näitä on 1800 luvulla tulleisiin verrata !

    Vietnamilaiset alkoivat heti tekemää asioidensa eteen jotakin 80 luvulla.

    Rasisti! Nytkin nämä ahkerat kaupungin pelastajat opettelevata ruuantekoa ja kaupassa asiointia tottakai korvausta vastaan,eli ahkeria ovat!

    Äänestä

  • artisti..... kirjoitti:

    Rasisti! Nytkin nämä ahkerat kaupungin pelastajat opettelevata ruuantekoa ja kaupassa asiointia tottakai korvausta vastaan,eli ahkeria ovat!

    Ymmärsit väärin ! Monasti kun puhutaan maahanmuuttajista niin heitä verrataan Tsaarin aikana Suomeen tulleisiin TEKIJÖIHIN !

    Siis Tsaari antoi heille luvan tulla Suomeen vaikka ei itse edes puhunut suomea !

    Äänestä

  • Sinerbryhoff kirjoitti:

    Ymmärsit väärin ! Monasti kun puhutaan maahanmuuttajista niin heitä verrataan Tsaarin aikana Suomeen tulleisiin TEKIJÖIHIN !

    Siis Tsaari antoi heille luvan tulla Suomeen vaikka ei itse edes puhunut suomea !

    Tsaari omistikin koko Suomen silloin !

    Äänestä

Eiköhän pitäisi otta maista joissa oma ekonomia ihan sekaisin ?
Siis ei kamelilla kulkevia ollenkaan ja työllistyviä sellaisia joilla sama kirjoitus ja uskonto ?

Äänestä
  • Lainaus Pauli Vahteran blogista:

    "Työvoimapulan nimissä on tehty Euroopan leväperäisimmät maahanmuuttolait, jonka takia Suomeen on voinut tulla kymmeniä tuhansia sosiaaliturvan varassa ikuisesti eläviä maahanmuuttajia. Eikä riitä sosiaaliturva, vaan maahanmuuttaneet vaativat yhä kasvavan joukon suomalaisia erilaisten kotouttamistoimenpiteiden tekijöiksi. Kun yhä suurempi osa suomalaisia saadaan palvelemaan maahanmuuttajia, ehkä työvoimapula joskus toteutuu."

    Siitä vaan kaikki lieksalaiset elintasopummeja passaamaan!
    http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/

    Äänestä

Onko nämä työvoimaa vain omia hallituksiaan pakenevia kansalaisia ?

LIBYA on hyvä esim. kun uskonto määrää niin kaikki on hyvin mutta jos saavat autot ja tietokeneet niin uskonto alkaa vainoamaan jopa omiaan !

Kaikissa islam maissa tulee sama eteen jos ei hallitukset auta omia kansalaisiaan ja anna heille oman öljyn tuomaa - maalle hyvinvointia !

Eli riitääkö viidesti päivässä vai onko määrää lisättävä ?

Äänestä

Todella harmi ettei Italiaa saada kuriin Libyan suhteen.

Maissa joissa on aikaa hoitaa väestön kasvua ei pitäisi olla suomalaisten veromaksajien homaa nyt eikä tulevaisuudessa.

Suomessa pitäsi sanoa Italialle että Suomi eroaa EUsta jos Berlusconi ei lopeta Libyan tukemista.

Äänestä

nämä "pakolaiset" levittäytyvät mm. Suomeen. Ihan kiva.

Äänestä
  • Antasivat hoitaa Libyan asiansa itse
    Ne kun osaa sen ,

    Äänestä

Miksi maahanmuuttajan varallisuudet , esim pankkitalletukset ei vaikuta toimeentulotuen ja muiden sosiaalietuuksien myöntämiseen/myöntämättä jätämiseen?

Jos suomalainen anoo toimeentulotukea, niin tiliote pankista täytyy esittää. Jos suomalaisella sattuu olemaan pankissa tonni tai pari rahaa, niin toimeentulotukea ei tipu!

Äänestä
  • Yksinkertaista.
    Mikäli joku virkamies tai nainen vaivaituisi edes pari päivää seuraamaan näitä meidän maahanmuuuttajia, rahankylväminen loppuisi.
    Näillä on varallisuuttta huomattavsti enemmän, kun keskiverto tehdastyöläisellä.
    Jo ollut tullessaan ja täällä näille lisää tungetaan.'
    Varsinaisia suojelukohteita. Nämä öky muuttajat.......

    Äänestä

  • ökyjä lisää kirjoitti:

    Yksinkertaista.
    Mikäli joku virkamies tai nainen vaivaituisi edes pari päivää seuraamaan näitä meidän maahanmuuuttajia, rahankylväminen loppuisi.
    Näillä on varallisuuttta huomattavsti enemmän, kun keskiverto tehdastyöläisellä.
    Jo ollut tullessaan ja täällä näille lisää tungetaan.'
    Varsinaisia suojelukohteita. Nämä öky muuttajat.......

    Vika Suomalaisten geeneissä meidät on
    opettetu vihaamaan eri sosiaali luokkia
    luonnostaan se näkyy tässä Mamu politiikassa
    Nyt sitä käytetään härskisti hyv'äksi
    Puolueet sen tekee pokerissaan .

    Äänestä

  • Mitäs omista routa kirjoitti:

    Vika Suomalaisten geeneissä meidät on
    opettetu vihaamaan eri sosiaali luokkia
    luonnostaan se näkyy tässä Mamu politiikassa
    Nyt sitä käytetään härskisti hyv'äksi
    Puolueet sen tekee pokerissaan .

    Yksinkertaista.
    Mikäli joku virkamies tai nainen vaivaituisi edes pari päivää seuraamaan näitä meidän maahanmuuuttajia, rahankylväminen loppuisi.
    Näillä on varallisuuttta huomattavsti enemmän, kun keskiverto tehdastyöläisellä.
    Jo ollut tullessaan ja täällä näille lisää tungetaan.'
    Varsinaisia suojelukohteita. Nämä öky muuttajat....

    Äänestä

  • ökyjä lisää kirjoitti:

    Yksinkertaista.
    Mikäli joku virkamies tai nainen vaivaituisi edes pari päivää seuraamaan näitä meidän maahanmuuuttajia, rahankylväminen loppuisi.
    Näillä on varallisuuttta huomattavsti enemmän, kun keskiverto tehdastyöläisellä.
    Jo ollut tullessaan ja täällä näille lisää tungetaan.'
    Varsinaisia suojelukohteita. Nämä öky muuttajat....

    http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=457536

    Äänestä


Jos muun Suomen työläiset tietäisivät, millaiseen paskaan heidän veroeuronsa demariehdokkaan jakamana menevät, romahtaisi demarien kannatus alle 10%. Demarien ratkaisu kun on nyhtään seuraavaksi yrittäjien selkänahasta rahat somalien elättämiseksi.

Äänestä

Siis emme äänestä demareita!
Tiedotusvälineiden mukaan Lieksa on Suomen punaisin kaupunki. Muualla suomessa asialle jo naureskellaan. Tulevissa vaaleissa laitetaan asia kuntoon äänestämällä jotain muuta kuin demaria!

Äänestä

Täälläpä on työläisiä iät ja ajat peloteltu että jos ei mileistele demareita, porvarit tulee ja vie työpaikat ja riistää ankarasti vielä kaikenlisäksi!
Mutta kuka juutas lie vienyt ne työpaikat?

Äänestä
  • Niihän se on monella "punaisella"paikkakunnalla ollut ,ja porvari on kaikkeen
    ollut syypää,se on riistänyt ja työläisen selkänahasta repinyt rikkautensa.
    Kuitenkin siellä missä on näiden "porvareiden"tehtaita,yleensä yritystoimintaa,
    siellä on myös työväestön asiat paremmin ,ja sellaisella paikkakunnalla on vireyttä,
    vetovoimaa joka lisää väestömäärän kasvua ilman ulkomaalais keskityksiä.

    Äänestä

Näinpä juuri, mamut eivät tuo köyhien elämään mitään helpotusta. Ihmetyttää, miten näillä muumaalaisilla on varaa lähettää rahaa pois Suomesta, jos "olevinaan" samat sosiaaliset edut, kuin valtaväestöllä. Ei riitä syyksi, että maahanmuuttajat eivät juo eivätkä polta. Molemmille tavoille ovat hyvin oppineet. Tunsin aikoinaan toisella paikkakunnalla egyptiläisen nuoren miespuolisen "hemmon" (ehdoton alkoholin nauttimisen kielto). Tää häiskä kavereineen ravintolassa ryysti viskipaukkuja, sen minkä kerkesi heheheheee ja huomenna lissee ;)

Äänestä
  • Elä hyvä ihminen pelottele tuolla juopottelulla.Meillä kanta väestöläisillä on jo omat
    alkoholi ongelmaiset huollettavana,mitä siitä tulee jos vielä nämä namut alkaa
    ryyppäämään ja alkoholisoituvat.
    Ihmetellä täytyy, että rahaa on lähettää heillä sukulaisilleen kotimaahansa.
    Kolme vuotta valtio maksaa näiden elatuksen! Se valtio on Suomen kansa joka
    maksaa veroina tuon rahamäärän,on todella ihmeellistä ajattelua ja Lieksalaisten
    järjen aliarviointia kertoa Lieksan saavan tuloja tällä tapaa,kiero tapa paikata
    kaupungin kuluja.

    Äänestä

  • Ville K kirjoitti:

    Elä hyvä ihminen pelottele tuolla juopottelulla.Meillä kanta väestöläisillä on jo omat
    alkoholi ongelmaiset huollettavana,mitä siitä tulee jos vielä nämä namut alkaa
    ryyppäämään ja alkoholisoituvat.
    Ihmetellä täytyy, että rahaa on lähettää heillä sukulaisilleen kotimaahansa.
    Kolme vuotta valtio maksaa näiden elatuksen! Se valtio on Suomen kansa joka
    maksaa veroina tuon rahamäärän,on todella ihmeellistä ajattelua ja Lieksalaisten
    järjen aliarviointia kertoa Lieksan saavan tuloja tällä tapaa,kiero tapa paikata
    kaupungin kuluja.

    Ne osaa pelin nämä Isän maansa ystävät
    Haetaan manit kotiin Pohjolan pöljiltä
    Kun oikein tyrkytetään .

    Äänestä

Ville K
Kuules tuo sana jos oli aivan turha. Siis jos alkaa. Mähköllä on meininki kohta samainen kun 90-luvulla.

Äänestä

Lieksan sosiaalitoimen mukaan kaupungille aiheutui pakolaisista vuonna 2010 noin 1,5 miljoonan euron kustannukset. Kaupunki kuitenkin laskee tekevänsä pakolaisilla jopa voittoa, sillä valtio korvaa pakolaisista aiheutuvat kustannukset kolmen vuoden ajalta.

- Se netto on noin 200 000 euroa, myöntää Lieksan vt. sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen.

Äänestä

Kyllä Suomi on hyvä maa kultamunille!


SUOMEN SOMALILIITTO RY


Yhteystiedot: Kasöörinkatu 3 B, HELSINKI 00520 puh. 044-344 9175 www.somaliliitto.fi

Avustuskohteisiin liittyy tunnus, jonka kirjain kertoo avustuslajin:
AY = yleisavustus
AK = kohdennettu toiminta-avustus
B = investointiavustus
C = projektiavustus


Kohde Haettu yhteensä (€) Myönnetty yhteensä (€)
C1 Somalialaisen kansalaistoiminnan vahvistamiseen Suomessa (Soke, 2010-2013) 97 000 euroa
Yhteensä 97 000 euroa 90 000 euroa

http://www.ray.fi/avustustoiminta/av...esto/7244.html

Äänestä
  • Alkoholin juomisen ehkäisemiseen ei ole varattu rahaa ollenkaan !

    Äänestä

Ääni Sisu-Soilelle on ääni lisääntyvälle maahanmuutolle!

Hei hei hei, Soile eduskuntaan ja lisää mamuja Suomeen ja Lieksaan.

Sitähän hän haluaa, sitä on talouskasvu ilmeisesti Soilen mielestä.. mamuthan lisäävät vain tuloja kaikkialle hänen sanojensa mukaan. Pelkkää nettoa ja plussaa.

Siinä meillä on oikea ehdokas ratkaisemaan suomen yhä kasvavat talousongelmat!

Minä ainakin äänestän.

Äänestä

Jos tuolla japanissa kunnolla pasahtaa, niin se tietää miljoonien pakolaisvirtaa, joista osa saapuu suomeenkin!
Ehdottaisinkin että japanilaisia otettaisiin Lieksaankin, vähintään pari reunatien taloa täyteen. Tilaa sinne saadaan tiivistämällä somppujen ja ruhollahien asumista niin, että samassa asunnossa asuu useampi henkilö tai perhe!

Äänestä
  • Japanilaiset voisivat opettaa miten Somaliasta voisi tulla johtava maa arabien teknologiassa.

    Äänestä

  • UmiCola kirjoitti:

    Japanilaiset voisivat opettaa miten Somaliasta voisi tulla johtava maa arabien teknologiassa.

    Tässä lainaus maahanmuuttoviraston sivuilta. Jos Lieksassa on tarpeettomia asuntoja, niin näistä saisi helpolla asukkaita pelastamaan Lieksan autioitumiselta. Huom. luku 5600 pitää kertoa vähintään viidellä, jos haluaa todellisen henkilömäärän.

    Somalialaisten perheenyhdistämishakemukset ruuhkautuneet


    Helmikuussa vireillä noin 5 600 hakemusta
    Somalialaisten perhesideperusteisten oleskelulupahakemusten käsittely on ruuhkautunut ja käsittely kestää pidempään kuin perhesidehakemusten kohdalla keskimäärin.

    Helmikuun 2011 alussa

    vireillä on noin 5 600 somalialaisten perhesidehakemusta
    Addis Abeban edustustossa, jossa suurin osa somalialaisista hakijoista haastatellaan, ovat vuorossa noin vuosi sitten hakemuksensa jättäneet.
    käsittelyn alkamista odottavista hakemuksista vanhimmat on pantu vireille helmikuussa 2010
    ratkaisua odottavista hakemuksista vanhimmat on pantu vireille pääsääntöisesti alkuvuonna 2009.
    Syynä ruuhkaan on somalialaisten perhesidehakemusten nopea lisääntyminen sekä se, että somalialaiset kuullaan yleensä suullisesti eli haastatellaan henkilökohtaisesti, koska heidän kotimaastaan ei ole saatavissa perhesiteen todentavia asiakirjoja.

    Ulkomailla olevat hakijat haastatellaan Suomen edustustoissa, minkä jälkeen päätös hakemukseen tehdään Maahanmuuttovirastossa. Hakemuksen käsittelyä voi viivästyttää myös, jos Suomessa asuvaa perheenkokoajaa on tarpeen kuulla suullisesti poliisilaitoksella.

    Päätöstä ei pystytä tekemään heti haastattelun jälkeen.

    Äänestä

Minusta kannattaisi ottaa sellaista väkeä joilla on omaa kokemusta työn tekemisestä jo ennen tuloaan Suomeen.

Muuten alue näivettyy ja kohta kaikki on valtion hommissa !

Äänestä
  • Lainaus:

    Alaikäisten turvapaikanhakijoiden sijoittamiseen liittyvä lisämääräraha ja tuloarvion muutos hyväksyttiin kuluvan vuoden talousarvioon. Mänttä-Vilppulan kaupunki, Siivet Oy ja ELY-keskus ovat sopineet 20 lapsen sijoittamisesta. Hoitovuorokauden hinta on 260 euroa, mikä kokonaisuutena tietää 1 898 000 euroa vuodessa. Muita kustannuksia on tulossa 21 000 euroa. Toiminnasta aiheutuvat ja kaupungin perimät hallinnointikustannukset ovat 10 000 euroa."

    http://www.demari.fi/content/view/14910/755/

    "Mäntän Valon harjoituksissa pallon perässä on juossut jo kaksi viikkoa viisi 14–15-vuotiasta somalipoikaa."
    http://www.kmvlehti.fi/cs/Satellite?...&ssbinary=true

    Tästä täytyy olla apua, eivät päättäjät muuten ottaisi näitä Suomeen. Tietäisi vain onko apua työvoimapulaan vai työttömyyteen?

    Äänestä

Mamu nuorilla valtavan hyvä "mäihä " arvonnassa,maksetaanko näille nuorille muuten myös näitä Mamu tukia työjakson aikana?
Omat nuoremmehan eivät tämmöisiä tukeja saa,liekköpä taas ihan tasapuolista?

Äänestä
  • Pitää tietysti maksaa tukia mamuille myös työjakso ajalta.
    Eivät saa kantaväestön nuoret tukea ,turvautukoot vanhempiinsa,ukki ja mummo voi
    myös jeesiä.

    Äänestä

  • Soileri kirjoitti:

    Pitää tietysti maksaa tukia mamuille myös työjakso ajalta.
    Eivät saa kantaväestön nuoret tukea ,turvautukoot vanhempiinsa,ukki ja mummo voi
    myös jeesiä.

    Onko työpaikat siten parempia / halvempia ja kestää kilpailun ?
    Miten on ajateltu että työllistyvät jos maksavat enemmän kuin jo koulunsa Suomessa käyneille ?

    Äänestä

  • Call Me Al kirjoitti:

    Onko työpaikat siten parempia / halvempia ja kestää kilpailun ?
    Miten on ajateltu että työllistyvät jos maksavat enemmän kuin jo koulunsa Suomessa käyneille ?

    Lainaus iltalehden kesk.palstalta:
    "Vihjatkaapa näille Lieksaa
    Lieksassa on kuulemma aikas hyvät olot maahanmuuttajilla, soskun taikaseinä on auki. Sinne on jopa muualta suomesta muuttanut mamuja kun ovat kuulleet miten hyvät olot Lieksa järjestää (näin uutisoi lehti)."

    Kerrankin Lieksaa kehutaan. Kertokaa päättäjillenne.

    Äänestä

Kyllä nämä päättäjät sen tietää, turha enää lisätä vettä myllyyn muuten kohta kaikki Pohjoismaitten mamut on Lieksassa!

Äänestä
  • Lieksan päättäjät tekevät, kuten koko maailma tietää, ainoastaan hyviä ja kauaskatsoisia päätöksiä asukkaiden parhaaksi. He osaavat nytkin ennustaa tulossa olevat suuret muutokset ja ovat osanneet varautua mm. turvapaikanhakijoita vastaanottamalla. Tavallinen kansalainen, jonka kyky nähdä tulevaisuutta on rajallinen ei tietysti aina ymmärrä sitä. Luottakaamme heihin, valitkaamme samat kokeneet, urheat henkilöt uudelleen tehtäviinsä! Kunnia myös Lieksan reippaille virkamiehille, jotka mitätöntä korvausta vastaan hoitavat pyyteettömästi virkojaan! Hiljentäkää politrukit, jotka muuta väittävät, he ovat kaupungin syöpä!

    Äänestä

Mutta onhan se toisaalta niinkin, että jos Lieksaan otetaan kaikki mamut, niin muiden kaupunkien ei sitten tarvitse kärsiä niistä, ja Lieksa rikastuu rahallisesti ja etenkin kulttuurillisesti!

Äänestä

Ei ihme että Lieksa kiinnostaa. Asunnon kalustamiseen 1000 euroa ja muut avustukset päälle. Tuohan on hyvä porkkana.

Äänestä
  • Jos samat edut kuin mamuille annettaisiin niille työikäisille, jotka lähtisivät TÖIHIN Etelä-Suomeen, niin saattaisi joku lähteäkin. Nykyisin se on lähes mahdotonta. PK-seudulla ei pienellä palkalla oikein tule toimeen. Siis tarkoitan sitä palkkaa, mikä uudelle työntekijälle matalapalkka-aloilla maksetaan.
    S****it ajelevat varsin hyvillä autoilla (mistä ajokortti?), vaikkeivat töissä olekaan.

    Äänestä

Lieksaan syntyneille vauvoille tarjotaan Aino/Reino ensikengät. Kokeilkaapa vaihteeksi tarjota mamuille Ainoja ja Reinoja ja uusille vauvoille se tuhat euroa.

Äänestä

tai kukaan saa selvittettyä mikä näitä Mamuja Lieksaan vetää muuta maakuntaa enemmän ,tuskin ne on Ruunaankosket ja Koli.Ei kai verorahojen käyttö veronmaksajille voi olla salaista?
Luottamushenkilöt herätys!!

Äänestä

Niitä Lieksaan houkuttelee ja hyvät pilkkivedet.

"Ei kai verorahojen käyttö veronmaksajille voi olla salaista?"

Ei Thorsikaan kerro lukuja, vaikka eduskunnan Hallintovaliokunta on niitä kysynyt.
Nämä asiat eivät kuulu kansalle. Että muka mamu saisi jotain enemmän kuin kantasuomalainen, ei se ole totta, eihän? Luottakaamme heihin, jotka päättävät, hei, hei, hei!
Olisi mukava katsella vaali-iltana taulutelkkaria, mutta kun ei ole. Joensuussa kuulemma antavat sossusta (kai Lieksassakin) kun syntymämaa on oikea.

Äänestä

Laittakaapa tänne nimilistaa ketkä valtuutetut ja virkamiehet ovat kannattaneet maahanmuuttajien ottamista Lieksaan!!
Kuka oli tämä sankaritar / sankari jonka päässä lamppu alkujaan syttyi?

Äänestä
  • Hyvä idea. Voi sitten miettiä mitä puoluetta äänestää. Luulen tietäväni ehdotuksen tekijän sukupuolen.

    Äänestä

  • Hotapulveri kirjoitti:

    Hyvä idea. Voi sitten miettiä mitä puoluetta äänestää. Luulen tietäväni ehdotuksen tekijän sukupuolen.

    Vasemmistoliitto
    Suomen Sosiaalidemokraattinen puolue, SDP
    Suomen Kristillisdemokraatit ry

    Kysykää naisilta

    Äänestä

  • Hotapulveri kirjoitti:

    Hyvä idea. Voi sitten miettiä mitä puoluetta äänestää. Luulen tietäväni ehdotuksen tekijän sukupuolen.

    Oliko Soikku, Irmuska ja Anjuska asialla?

    Äänestä

Ihmetellään että maaseutu tyhjenee ja tuottavaa työtä ei saada enään tehdyksi ?

- Kaksi asiaa kohtaa eli syrjäseutujen työttömyys ja kehitysmaiden omien resurssien jo loppumisesta tapahtunut ja käytöstä johtuva köyhyys.-

Toisilla alueilla on työtä ja hyvät yhteydet myydä tuotteita ja sitten alueita joissa ei mitään tuottavaa työtä.

Nämä kaksi aiaa on hyvä tiedostaa ja huomata että saman hallituksen alla olevat alueet voivat nauttia ihan eri etuisuuksista.

Äänestä

Muistelen että nykyisten maahanmuuttajien määrä on noin 180 henkeä. Epäilempä että nyt tuijotetaan niitä rahoja jotka saadaan kolme vuotta näistä maahanmuuttajista. Tänä aikana maahanmuuttajan on opeteltava suomen kieli sekä mahdollisesti käytävä peruskoulunpäästötodistus jos sitä ei ennestään ole esittää. Hyvän kielipään omaava maahanmuuttaja voi ehkä mahdollisesti aloittaa jo ammattikoulun ensimmäisen vuoden. Monellakaan ei todistuksia töistään tai koulutuksistaan ole, kuka ottaa riskin palkata tälläisen henkilön töihin? Kun taas maahanmuuttajien perheitä aletaan yhdistämään niin yleensä jokaisen perheeseen kuuluu noin kymmenen henkeä, viriileimmillä jopa 20. Kun kerrotaan tuo 180 henkeä kymmenellä on luku jo 1800 henkeä. Sen tiedän että osa näistä nuorista maahanmuuttajista on jo lähtenyt suurempiin kaupunkeihin samoin kuin meidän omista nuoristkin. Pelkäänpä että tänne jää lopulta ne vanhat ja sairaat joilla ei ole tarvetta lähteä enää minnekkään, rauha elämiseen riittää. Paljonko lie se raja mitä Lieksa on aikonut ottaa näitä maahanmuuttajia, sen jos joku viisas tunnustaisi. Vastaanottokeskuksethan syöttää maahanmuuttajia niille paikkakunnille jonne on osoitettu kuntapaikka olipahan he sitten minkäikäisiä hyväsä. Sitä mukaa kun alaikäiset kasvavat täysi-ikäisyyteen he saavat oman asunnon ja kuntapaikan myönnön turvin taas saapuu uusia tilalle. Hauska olisi minustakin tietää paljonko on tämä määrä mitä Lieksa näitä maahanmuuttajia ottaa. Oikeaa tietoa kotoutumisen kuvioista löytyy täältä: Finlex Laki 493/1999 maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta

Äänestä

16.3.2011 08:00, Päivitetty: 17.3.2011 09:21 Kommentoi 46

Espoon somaliyhteisö haluaisi, että espoolaiskouluissa käytettäisiin islamin opetuksessa vain islaminuskoisia opettajia.

Somaliyhteisö kirjelmöi vaateestaan opetustoimelle sen jälkeen, kun yhdessä espoolaiskoulussa yhden ryhmän maailmankatsomusaineisiin kuuluvan islaminuskon opetus jouduttiin viime marraskuussa antamaan ei-islaminuskoiselle opettajalle.

Ratkaisuun vaikutti islamin opetuksen ryhmien ennakoitua suurempi tarve.

Espoon opetustoimen mukaan uskonnolliseen yhteisöön kuuluminen ei kuitenkaan voi olla valintakriteeri, vaan kaikkien aineiden opettajien palkkaamisessa noudatetaan vallitsevia säädöksiä ja Suomen lainsäädäntöä.

Opetustoimen mukaan aina ei myöskään ole mahdollista saada islaminuskoista opettajaa.

– Meillä voi evankelis-luterilaista uskontoa opettaa ihminen, joka ei kuulu kirkkoon,

Äänestä
  • Muistettakoon se vanha sananlasku. Nyt on annettu pikkusormi p***lle.
    Muslimien maailmanvalloitus etenee hitaasti mutta varmasti.

    Äänestä

  • keässepahki kirjoitti:

    Muistettakoon se vanha sananlasku. Nyt on annettu pikkusormi p***lle.
    Muslimien maailmanvalloitus etenee hitaasti mutta varmasti.

    Lieksassa kohtaa toisensa syrjäseudun työttömyys,ja ulkomaan työtävieroksuvat.
    Voiko olla parempaa paikkakuntaa heille jotka ovat löytäneet tämän köyhän
    kaupunkin, jota he " rikastuttavat"monin eri muodoin.

    Äänestä

  • Taika yö kirjoitti:

    Lieksassa kohtaa toisensa syrjäseudun työttömyys,ja ulkomaan työtävieroksuvat.
    Voiko olla parempaa paikkakuntaa heille jotka ovat löytäneet tämän köyhän
    kaupunkin, jota he " rikastuttavat"monin eri muodoin.

    Outoa tässä on se ne maahan muuttajat mitkä on koulutettu
    Jopa tutkijoiksi lähtee maasta pois koska heillä ei ole annettu
    Oleskelulupaa kun eivät ole ns, kiintiö pakolaisia ,
    Eikä oikeutta Suomen sosiaali turvaan nämä hemmot joutuu
    Lähtemään Amerikkaan .Näin kertoi humu Us-Suomi osiolla.

    Äänestä

  • Taika yö kirjoitti:

    Lieksassa kohtaa toisensa syrjäseudun työttömyys,ja ulkomaan työtävieroksuvat.
    Voiko olla parempaa paikkakuntaa heille jotka ovat löytäneet tämän köyhän
    kaupunkin, jota he " rikastuttavat"monin eri muodoin.

    Lieksaan olisi saatava selläisia duuneja joita voisi tehdä netissä. Ihan sama missä kirjanpidot ja huoltotyöt tehdään - kunhan tänne saadaa siistejä sisähommia.

    Olisi kaikkien etu jos kaikki työttömät saisivat tietokone alan koulutuksen ja siten voisivat itse hakea apua työttömyyteensä.

    Jos nuorten tekeminen on kaikki vastoin lakeja niin yhteiskunta maksaa siiä vielä kovan ja kalliin hinnan.

    Äänestä

Kuka vastaa?

Äänestä
  • Mie arvailen Kalliiksi tulee Oy Suomi Ab:lle vielä
    Oman porukan halventaminen ,Mamujen hyysäämisellä
    aikansa .?

    Äänestä

  • Routavaurioos pöpi kirjoitti:

    Mie arvailen Kalliiksi tulee Oy Suomi Ab:lle vielä
    Oman porukan halventaminen ,Mamujen hyysäämisellä
    aikansa .?

    Pääasia että tulee mamujen kanssa kivoja pelihetkiä ja ruuanlaittohetkiä

    Äänestä

Äänestä vihreitä niin monikulttuurisuus (raiskaukset, ryöstöt jne.) lisääntyy! Hehän haluavat koko maailman loiset, pummit ja rosvot Suomen elätettäväksi "humanitaarisista syistä"! Kts. Kalasataman romanit.

Äänestä

Nyt aion äänestää persuja, jos eivät saa mitään aikaiseksi neljän vuoden aikana, sitten alan äänestää noita pienpuolueita. Mm. vapauspuolue on se seuraava, jota äänestän ;)

Äänestä
  • Lieksassa on kokemusta romanien kotouttamisesta. Jos sijoitettaisiin ne Lieksaan? Ovat tunnetusti yritteliäitä.

    Iltasanomat

    http://m.iltasanomat.fi/inf/infomo?site=ilta-sanomat&view=osatuutiset&feed:a=a_kotimaaulkomaat&feed:c=is_kotimaaulkomaat&feed:i=1288377980444&image=2
    "Stamatie kertoo tulleensa Suomeen noin vuosi sitten, koska hänellä ei ollut rahaa.

    - Kuulin, että Suomessa on mukavia ihmisiä ja Suomi on auttavainen maa. Muut romanialaiset ovat tulleet samasta syystä Suomeen. Stamatie kertoo IS:lle.

    Stamatien mukaan romanialaiset eivät ole tulleet mitään suuria aarteita etsimään Suomesta, vaan paikkaa, jossa he voivat olla rauhassa ja asua.

    - Älkää heittäkö meitä kuin roskia ja jättäkö tien päälle. Me romanit emme aio lähteä maasta. Jos meidät häädetään, voimme hajaantua eri puolille Suomea, ja silloin suomalaiset pelkäävät meitä. Siksi olisikin parempi, että olisimme yhdessä paikassa."

    Äänestä

  • Sama täällä. Perussuomalaiset saavat näissä vaaleissa minun ääneni. Uskon että pienpuolueilla on alkamassa nousukausi. Vanhat isot puolueet ovat aikansa eläneet ja unohtaneet kansan. Heidän harjoittamansa sanelupolitiikka ei ole enää nykypäivää ja nykyisten tietoyhteiskunnassa elävien ihmisten politiikkaa. Pienpuolueitten nousu on alkanut.

    Äänestä

  • "valta kansalle" kirjoitti:

    Sama täällä. Perussuomalaiset saavat näissä vaaleissa minun ääneni. Uskon että pienpuolueilla on alkamassa nousukausi. Vanhat isot puolueet ovat aikansa eläneet ja unohtaneet kansan. Heidän harjoittamansa sanelupolitiikka ei ole enää nykypäivää ja nykyisten tietoyhteiskunnassa elävien ihmisten politiikkaa. Pienpuolueitten nousu on alkanut.

    "Aftonbladet unohti mainita, että kahden ruotsalaistekijän nimet ovat Abdulgadir Mohamed Khalif ja Jassin Abdikarim Mahamud. Suomalaisraiskaaja on nimeltään Mursal Mohamud Abdullahi. Huonoon seuraan joutunut somali oli Omar Mohamed Omar. (Lähde.) Kuten näemme, Aftonbladetin tarjoamat siluettikuvat ovat yhtä osuvia kuin sanallisetkin luonnehdinnat.

    Onko ihme, että somali-Omar on hairahtunut lavealle polulle, kun örisevät skandinaavi-machot Abdulgadir, Jassin ja Mursal häntä ovat sinne ohjastaneet? Sitä sopii miettiä. Yllä olevat kuvat osoittavat todeksi myös sen, että etnisyys ihonväriä myöten on puhdas sosiaalinen konstruktio. En minä ainakaan pystyisi sanomaan, kuka noista on ruotsalainen, kuka suomalainen ja kuka somalialainen.

    Välittömästi raiskauksen ja pahoinpitelyn jälkeen nuorukaiset soittivat Jennyn ja Lindan kännyköillä kavereilleen ja kehuivat raiskanneensa, pahoinpidelleensä ja ryöstäneensä "kaksi svenskihuoraa".

    Näin se pohjoismaalainen mies kunnioittaa ruotsalaisnaista."

    Äänestä

  • Osaa "suomalaisetkin kirjoitti:

    "Aftonbladet unohti mainita, että kahden ruotsalaistekijän nimet ovat Abdulgadir Mohamed Khalif ja Jassin Abdikarim Mahamud. Suomalaisraiskaaja on nimeltään Mursal Mohamud Abdullahi. Huonoon seuraan joutunut somali oli Omar Mohamed Omar. (Lähde.) Kuten näemme, Aftonbladetin tarjoamat siluettikuvat ovat yhtä osuvia kuin sanallisetkin luonnehdinnat.

    Onko ihme, että somali-Omar on hairahtunut lavealle polulle, kun örisevät skandinaavi-machot Abdulgadir, Jassin ja Mursal häntä ovat sinne ohjastaneet? Sitä sopii miettiä. Yllä olevat kuvat osoittavat todeksi myös sen, että etnisyys ihonväriä myöten on puhdas sosiaalinen konstruktio. En minä ainakaan pystyisi sanomaan, kuka noista on ruotsalainen, kuka suomalainen ja kuka somalialainen.

    Välittömästi raiskauksen ja pahoinpitelyn jälkeen nuorukaiset soittivat Jennyn ja Lindan kännyköillä kavereilleen ja kehuivat raiskanneensa, pahoinpidelleensä ja ryöstäneensä "kaksi svenskihuoraa".

    Näin se pohjoismaalainen mies kunnioittaa ruotsalaisnaista."

    Nimistä päätellen yksikään noista ei ollut aito Kyyttö ?

    Äänestä

Mistä noilla maahnmuuttajila riittää tuota rahaa kun ovat täällä Lieksassa Rantalassa jatkuvasti pelaamassa hedelmäpelejä? Pitää sitä ylimääräistä rahaa olla!

Äänestä
  • ovat rahansa ansainneet,mene sinäkin töihin ja lopeta valitus

    Äänestä

  • taikaseinä...

    Äänestä

  • Samaa oon ihmetellyt, mistä riittää 20 euroja syytää peleihin? Töissähän nämä eivät käy.

    Äänestä

Ehkä niille pitäisi jokun kieltäosaavan kertoa, että hedelmäpelit vie ennenpitkää kaikki veronmaksajilta kerätyt rahat jotka he ovat saaneet itselleen !
Oliskohan taas syy heitä ohjaavissa?

Äänestä

onhan jokaisella kuulo ja näkö oma ja ystäväpiirin talella. Eipä juuri muuta
kertojaa tarvinne.

Äänestä
  • Ja ne salatut sossun harkinnanvaraiset vieraille .

    Äänestä

  • Tuskin valetta kirjoitti:

    Ja ne salatut sossun harkinnanvaraiset vieraille .

    Kultturi rikastuu ja se maksaa. Naatitaan.
    Hyvä viheröt ja rååtsalaiset!

    Äänestä

Maailman kahdeksas ihme? Maahanmuuttaja joka on ansainnut rahat elämiseen kovalla työllä!

Äänestä

Lieksa tarjoaa näille pakolaisille asunnon jossa on perushuonekalut, päinvastoin kuin esim. Joensuu, jossa pakolaisille annetaan vain tyhjä asunto. Siinä ilmeisesti yksi syy miksi Lieksa niin houkuttelee.

Äänestä
  • Kivempi tulla paikkaan jossa itse saa vaihtaa vain lakanat !

    Kuka tekee ruuat ja kuka siivoaa...?

    Äänestä

  • Colombus kirjoitti:

    Kivempi tulla paikkaan jossa itse saa vaihtaa vain lakanat !

    Kuka tekee ruuat ja kuka siivoaa...?

    Sossun maksama siivooja, jos on useita lapsia.

    Äänestä

  • Työnteon esteitä:

    - Ei voi olla kaupan kassalla, koska hihnalla menee sianlihaa sisältäviä paketteja
    - Hoitoalalla ei voi hoitaa vastakkaista sukupuolta
    - "Kansallispuku" estää työnteon
    - Haju estää työnteon, sitä ei kestä kukaan
    - Rukoiluajat on pyhitettävä Allahille, perjantaisin ei voi olla töissä
    - Ramadanin aikana paastotaan eikä silloin jaksa tehdä mitään
    - Suomen kielen oppivat vain harvat
    - Nainen ei voi olla miehen esimiehenä
    - Ylimielinen asenne
    - Lapsia on perheessä 5-10, jolloin joku niistä on aina sairas tai pitää viedä terapeutille/psykologille jne.
    - Jne jne

    Miksi mennä töihin, onhan taikaseinä?

    Äänestä

  • vati kaani kirjoitti:

    Työnteon esteitä:

    - Ei voi olla kaupan kassalla, koska hihnalla menee sianlihaa sisältäviä paketteja
    - Hoitoalalla ei voi hoitaa vastakkaista sukupuolta
    - "Kansallispuku" estää työnteon
    - Haju estää työnteon, sitä ei kestä kukaan
    - Rukoiluajat on pyhitettävä Allahille, perjantaisin ei voi olla töissä
    - Ramadanin aikana paastotaan eikä silloin jaksa tehdä mitään
    - Suomen kielen oppivat vain harvat
    - Nainen ei voi olla miehen esimiehenä
    - Ylimielinen asenne
    - Lapsia on perheessä 5-10, jolloin joku niistä on aina sairas tai pitää viedä terapeutille/psykologille jne.
    - Jne jne

    Miksi mennä töihin, onhan taikaseinä?

    Somalialainen Mohamed A. paljastaa miten Suomen sosiaalihuoltoa huijataan Pelleily riittää suomalaiset poliitikot





    - Maanmieheni kusettavat viranomaisia, salakuljettavat lapsia, huijaavat perheiden yhdistämis -ohjelmien puitteissa ja käyttävät häikäilemättömästi väärin hyväuskoista sosiaalijärjestelmäänne.

    Alibin mielestä kaikki somalit eivät ole kuitenkaan huijareita. Heidän joukossaan on varmasti myös paljon rehellisiä ihmisiä.

    Mohammed sanoo aikoneensa kertoa monta kertaa mitä Suomen somaliyhteisöissä tapahtuu, mutta oman perheen turvallisuus on ollut esteenä.
    - Joka kuukausi lähtee satoja tuhansia markkoja! Suurin yksittäinen rahalähetys, jota itse olen ollut todistamassa, oli tasan 100 000 markkaa!

    Eihän rahan lähettäminen laitonta ole…

    - Katso, mistä rahat ovat peräisin! Harva maanmiehistäni ansaitsee palkkaa. Lähes sataprosenttisesti jokainen saa suomalaisten verorahoista maksettavaa toimentulotukea ja muita sosiaaliavustuksia. Tästä huolimatta moni ajelee uudenkarhealla autolla, käyttää kalliita muotivaatteita ja sisustaa asuntonsa ylellisesti.

    - Kun rahaa näyttää jäävän vielä ulkomaille lähetettäväksikin uusien “pakolaisten” hankkimiseksi Suomeen, jossain täytyy olla vikaa, Mohamed huomauttaa.

    Hänen mielestään suomalaiset viranomaiset ovat hyväuskoisia, “sokeita” ja hölmöjä.

    Lähde alibi.

    Äänestä

Huomasitteko tv:ssä kun näytettiin uutisissa Italiaan tulevista pakolaisista?
Pankaapa merkille näkyikö naisia, lapsia tai vanhuksia?
Se mikä kiinnitti huomiota oli se, että sen porukan ikähaarukka on 15-30 vuotta, mistä johtuu? Voi olla että tulee Pohjoismaihin lisää ongelmia jos Ranska alkaa jarruttaa rajoillaan sinne tulevia laittomia siirtolaisia?
Toivottavasti Thors pitää suunsa vielä tiukemmin kiinni mitä eduskunnassa, eikä mene möläyttelemään Suomen taikaseinästä!

Äänestä

Suomessa on kyllä tilaa !
Vähän sama kuin karjalaisia asutettiin niin he päätyivät muihin kuntiin kuin mitä missä ruotsia puhuttiin !

Nyt sitten saadaa taas oppia ruotsia ?

Äänestä

Älä unohda sitä että Karjalaiset oli ja ovat ahkeraa ja työteiästä porukkaa, ei pummeja! Ruotsinsuomalaisethan oli Karjalaisia kohtaa kovia rasisteja, ryssittelivät ja muuten pitivät koiranasemassa! Nythän vahinko kiertää tavallaan kun voidaan haukkua samallatavalla maahanmuuttajia!

Äänestä
  • Älä unohda sitä että Karjalaiset oli ja ovat ahkeraa ja työteiästä porukkaa, ei pummeja! Ruotsinsuomalaisethan oli Karjalaisia kohtaa kovia rasisteja, ryssittelivät ja muuten pitivät koiranasemassa! Nythän vahinko kiertää tavallaan kun voidaan haukkua samallatavalla maahanmuuttajia!

    vrt. somalit. Onko niissä työntekijöitä?
    Helppo kysymys.

    Äänestä

  • vehtooja kirjoitti:

    Älä unohda sitä että Karjalaiset oli ja ovat ahkeraa ja työteiästä porukkaa, ei pummeja! Ruotsinsuomalaisethan oli Karjalaisia kohtaa kovia rasisteja, ryssittelivät ja muuten pitivät koiranasemassa! Nythän vahinko kiertää tavallaan kun voidaan haukkua samallatavalla maahanmuuttajia!

    vrt. somalit. Onko niissä työntekijöitä?
    Helppo kysymys.

    Ei näillä ole työhalujakaan! Yhden mamun olisi pitänyt aloittaa työt. No mamua ei kuulunut. Soitettiin tiettyyn virastoon ja vastaus oli ettei mamu voi tehdä ulkotyötä!

    Äänestä

  • että näin kirjoitti:

    Ei näillä ole työhalujakaan! Yhden mamun olisi pitänyt aloittaa työt. No mamua ei kuulunut. Soitettiin tiettyyn virastoon ja vastaus oli ettei mamu voi tehdä ulkotyötä!

    Lunta ei ole Somaliassa saatikka sitten Koraanissa mainittu - joten on täysin ymmärrettävää ettei ymmärrä mistä on kyse !

    Äänestä

  • lunta kolalla kirjoitti:

    Lunta ei ole Somaliassa saatikka sitten Koraanissa mainittu - joten on täysin ymmärrettävää ettei ymmärrä mistä on kyse !

    "Lunta ei ole Somaliassa saatikka sitten Koraanissa mainittu - joten on täysin ymmärrettävää ettei ymmärrä mistä on kyse !"

    Jos mamu ei talven tiällä asuttuaan tiijä mitä lumi on, nii se on hölömö! Hyvin nuo ulkona pärjeevät ja nythän on kevät ja lähes 10 astetta lämmintä. Mittee ne tulloo tänne jos ei työ kelepoo? Lieksalainen jos kieltäytyisi niin saisi karenssin.

    Äänestä

  • et silleen kirjoitti:

    "Lunta ei ole Somaliassa saatikka sitten Koraanissa mainittu - joten on täysin ymmärrettävää ettei ymmärrä mistä on kyse !"

    Jos mamu ei talven tiällä asuttuaan tiijä mitä lumi on, nii se on hölömö! Hyvin nuo ulkona pärjeevät ja nythän on kevät ja lähes 10 astetta lämmintä. Mittee ne tulloo tänne jos ei työ kelepoo? Lieksalainen jos kieltäytyisi niin saisi karenssin.

    Jos ei ole koskaan lunta nähnyt aikaisemmin niin tuskin yksi pimeä talvi kertoo heille ihan koko totuutta Suomessa asumisesta.

    Tekniikka on niin pitkällä Helsingissä ettei sielläkään kukaan somali lunta käy luomassa vaan haluavat heti parempiin hommiin ja kunnon koulutukseen.

    Ovat aika valikoivia kun aikaa jää niin vähän rukoilemisen jälkeen eikä aikaa tahdo riittää ns paska hommiin ?

    Äänestä

Taitaa sisätöissä olla sitten ummehtunut ilma

Äänestä

Mmu on vissiin tehty sukalaasta ja liukenee ulkona sateessa!

Äänestä

Tänään taas poikkeuksellisen paljon liikkeellä keskustassa. Lieksan katukuva ei helvetissä houkuttele matkailijaa jäämään.

Äänestä
  • Ei houkuttele ei. Kesäloma Lieksassa vaihdettu muualla pidettäväksi. Ja harkittu siirtolapuutarha-asunto Lieksasta unohdettu.

    Äänestä

Suomessa on työttömyys, ei työvoimapula. Silti: RKP, Vihreät ja Vasemmistoliitto haluaa pahentaa tilannetta entisestään haalimalla lisää mamuja Suomeen, erityisesti äärimuslimeita eli somaleita.

Otan tästä lähtein 2 isoa koiraa mukaan aina, kun liikun seuraavissa paikoissa:

- Leppävaaran Sellon kirjasto, jonka nimeksi voisi muuttaa nuorisotalo, koska paikan ovat vallanneet kovaääniset luku- ja kirjoitustaidottomat somalit. Mitä luku- ja kirjoitustaidottomat somalit tekevät KIRJASTOSSA? Maahanmuuttoviraston ylijohtajan Jorma Vuorion mukaan tällä hetkellä somaliasta tulevista 85% - 90% on luku- ja kirjoitustaidottomia.

- Pasilan juna-asema. Kiva yrittää juosta junaan, kun rullaportaiden pään on tukkinut musta jätekasa.

- Itäkeskus. Kahviloissa ei mahdu istumaan.

- Helsingin Rautatieasema. Täältä somalit lähtevät seuraamaan nuoria humalaisia tyttöjä hyväksikäyttötarkoituksessa. Todisteena esim:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Abdigadir_Osman_Hussein


Missä osoitteissa asuu lähinnä somaleita? Voisin käydä katsomassa, millaista on touhu ja käydä taloyhtiön grillillä paistamassa sianliha-makkaraa. Herkullista tuoretta makkaraa voin heittää maistiaisiksi parvekkeelle, jos nälkäinen "älä-wälä-bälä!" tulee parvekkeelleen huitomaan.




4704 Suomessa asuvasta somalialaisesta vain 440 kävi töissä. Ylivoimainen enemmistö eli 91 % heistä ei käynyt töissä. Mikä työvoimareservi somalit ovat tulevaisuudessa? Kovasti huudetaan, että sairaanhoitajia pitäisi saada Afrikasta asti.


Syylliset Suomen somalitilanteseen:
- THORS ASTRID, EDUSKUNTA, 0505121580 (Elisa)
Osoite salainen, Töölö, Helsinki. Töölössä ei asu ainuttakaan somalia, miksi?
- SUURPÄÄ JOHANNA, OIKEUSMINISTERIÖ, 0505602611 (Elisa)
- Dan Koivulaakso, p. 044-506 6613 [email protected]
- Husein Muhammed, p. 0440409409 (DNA), Kanneltie 6 I 86, 00420 HELSINKI
Somalirikollisten asianajaja.
Husein on myös romanikerjäläisten suhteen hyvä valinta palautteelle, sillä hän istuu Helsingin kaupunginvaltuuston romanityöryhmän jäsenenä ja VAATII LISÄÄ ROMANEITA SUOMEEN! Näin juristi-Husein saa lisää asiakkaita.
- [email protected]. Eva Biaudet, puh. 050 314 020

- Alexander Stubb.
Thorsin paras kaveri hallituksessa. Stubb asuu somalivapaassa Kuusisaaressa ja hänen tuttavapiiriinsä kuuluu lukuisia diplomaatteja. Kaikki ulkkarit ovat Stubbin mielestä tervetulleita, koska Stubbin ulkomaalaiset ystävät ovat niin mukavia.
On demokratian irvikuva, että Stubb on ulkoministeri ilman, että häntä on koskaan valittu kansanedustajaksi.

- Lisäyksia listaan?

Äänestä
  • Minusta on vääri keskittää kaikki maahanmuuttajat samoille alueille asumaan. Jos eivät halua opiskella suomen kieltä ja kulttuuria niin eiköhän ole ihan sama missä he asuvat.

    Halu on tärkeä - ei rahalla joka asiaa voi hoitaa.

    Äänestä

hehan voisivat perustaa hautaustoimiston.Heillahan oman uskon kaavat.Olisi siinakin parille tyota.Ja koko ajan tulis lisaa

Äänestä
  • Miten olisi oma teurastamo ?
    Hehän syövät vain halal lihaa ja siten voisivat antaa työtä myös muutamalle paikalliselle !

    Äänestä

Eiköhän nämä uskon soturit vielä järjestä kaiken .
Oman Koraaninsa mukaan .

Äänestä

Tarvitaan paljon töitä jos tulee uutta porukkaa joilla eri maku ja ajattelu alkoholin suhteen.

Monessa kulttuurissa ei käytetä alkoholia ollenkaan ja sekin aika käytetään johonkin tarpeelliseen.

Äänestä
  • B Kioskille kommentti

    Vai ei muka alkoholi maista?
    Kaksi mamua veteli selvää tölkkikaljaa puistonpenkillä ja keskellä kirkasta päivää!

    Äänestä

  • olis pitäny kuvata kirjoitti:

    B Kioskille kommentti

    Vai ei muka alkoholi maista?
    Kaksi mamua veteli selvää tölkkikaljaa puistonpenkillä ja keskellä kirkasta päivää!

    Koraani kieltää alkoholin käytön ja mynnin toselle muslimille !

    Eli he rikkoisivat uskonnon tuomia sääntöjä sekä ns. Suomeen kotouttamis sääntöjä...

    joten luuletko että he riskeeraisivat koko elämänsä ?

    Äänestä

  • Say No to Bear kirjoitti:

    Koraani kieltää alkoholin käytön ja mynnin toselle muslimille !

    Eli he rikkoisivat uskonnon tuomia sääntöjä sekä ns. Suomeen kotouttamis sääntöjä...

    joten luuletko että he riskeeraisivat koko elämänsä ?

    Say No to Bear "Koraani kieltää alkoholin käytön ja mynnin toselle muslimille !"

    Alaikäisille lieksalaistytöille ostamasta ei näy kieltävän. Mamut ostaa alkoholia ja juottavat sen alaikäisille ja sittenpä on hyvä hyväksikäyttää humaltunutta tyttöä...

    Ja juovat myös itse! Edellisen kirjoittaja on hyvä ja menee tutustumaan Lieksan nykyiseen yöelämään, ehkä uskot sitten omia silmiäsi!

    Äänestä

  • uskomaton puusilmä kirjoitti:

    Say No to Bear "Koraani kieltää alkoholin käytön ja mynnin toselle muslimille !"

    Alaikäisille lieksalaistytöille ostamasta ei näy kieltävän. Mamut ostaa alkoholia ja juottavat sen alaikäisille ja sittenpä on hyvä hyväksikäyttää humaltunutta tyttöä...

    Ja juovat myös itse! Edellisen kirjoittaja on hyvä ja menee tutustumaan Lieksan nykyiseen yöelämään, ehkä uskot sitten omia silmiäsi!

    Eikö tässä rikota jo Suomen lakejakin ?

    Miten kotoutuvat jos eivät tiedä että vasta 18 vuotias saa juoda alkoholia ?

    Olisiko jonkun tehtävä asialle jotakin ?

    Äänestä


  • Monessa kulttuurissa ei käytetä alkoholia ollenkaan ja sekin aika käytetään johonkin tarpeelliseen.

    Mihin tarpeelliseen esim. Somaliassa? Sotimiseen? Entäs muut maat Irak, josta kurdeja tulee? Entäs Pohjois-Afrikan muslimimaat Libya, Sudan jne - omien kansalaisten tappamiseen.

    Äänestä

Erinomainen juttu tämä Persujen vaalivoitto; nyt pystytään jo kohta keskustelemaan maahanmuutosta asiallisesti, mitkä on hyödyt/haitat.
Mitä ihmeen hyötyä Suomelle ja Lieksallekin on afrikkalaisten kaukopakolaisten hyysäämisestä? Halla-aho & kumpp. saa toivottavasti järkeä virkamiesten
päähän ja uuden näkökulman asiaan.

Äänestä

sammoo mieltä.

Äänestä
  • Kiitos ja kunnioitus Halla-aholle! Nyt saataneen tää elintasopakolaisuus kuriin. Lieksa omia huono-osaisia kulkee krääsyissään, nälkäisenä, sairaana..... Mamut liikkuu kylällä uusissa vetimissä; merkkivaatteet,lenkkarit ym. Ja pankin automaatilla näppäilevät ja suureen ääneen iloitsevat i l m a s e s t a r a h a s t a !!!?? Ja tämä ihmetystä aiheuttaa, kun nuoret ja terveen oloiset on paenneet tänne pohjolaan ns. lämpimistä maista,,Siis, mitä helvettiä he on paenneet, ei siis mitään..Vaan tulleet kyttäämään Suomesta rahaa, rahaa siis euroja..
    Siis täällä täyshoito ja loput rahat kotimaahat..RAKKAAT TERVEISET HALLA-AHOLLE, SOINILLE JNE. TEHKÄÄ JOTAKIN JA H E T I !!!!!!

    Äänestä

  • Liebuska Lieksasta kirjoitti:

    Kiitos ja kunnioitus Halla-aholle! Nyt saataneen tää elintasopakolaisuus kuriin. Lieksa omia huono-osaisia kulkee krääsyissään, nälkäisenä, sairaana..... Mamut liikkuu kylällä uusissa vetimissä; merkkivaatteet,lenkkarit ym. Ja pankin automaatilla näppäilevät ja suureen ääneen iloitsevat i l m a s e s t a r a h a s t a !!!?? Ja tämä ihmetystä aiheuttaa, kun nuoret ja terveen oloiset on paenneet tänne pohjolaan ns. lämpimistä maista,,Siis, mitä helvettiä he on paenneet, ei siis mitään..Vaan tulleet kyttäämään Suomesta rahaa, rahaa siis euroja..
    Siis täällä täyshoito ja loput rahat kotimaahat..RAKKAAT TERVEISET HALLA-AHOLLE, SOINILLE JNE. TEHKÄÄ JOTAKIN JA H E T I !!!!!!

    Tuossa on useaan otteeseen mainittu ettei maahanmuuttajat käytä alkoholia. Laskeutukaas puusta ja kysykää Mähköllä asuvilta asian todellisuus. Kuka muistaa Mähkön maineen 90.luvun alussa ja siellä esiinnousseen alkoholin suurkulutuksen ja senmyötä tulleet ongelmat.
    Nyt samainen ongelma on suuremmassa mittakaavassa oikein ostamalla hankittu Mähkölle. Ja senmyötä on sitten niitä ongelmia tulossa.
    Vain tämäpä ei sitten ketään kiinnostakaan. Vielä ei.

    Äänestä

  • Liebuska Lieksasta kirjoitti:

    Kiitos ja kunnioitus Halla-aholle! Nyt saataneen tää elintasopakolaisuus kuriin. Lieksa omia huono-osaisia kulkee krääsyissään, nälkäisenä, sairaana..... Mamut liikkuu kylällä uusissa vetimissä; merkkivaatteet,lenkkarit ym. Ja pankin automaatilla näppäilevät ja suureen ääneen iloitsevat i l m a s e s t a r a h a s t a !!!?? Ja tämä ihmetystä aiheuttaa, kun nuoret ja terveen oloiset on paenneet tänne pohjolaan ns. lämpimistä maista,,Siis, mitä helvettiä he on paenneet, ei siis mitään..Vaan tulleet kyttäämään Suomesta rahaa, rahaa siis euroja..
    Siis täällä täyshoito ja loput rahat kotimaahat..RAKKAAT TERVEISET HALLA-AHOLLE, SOINILLE JNE. TEHKÄÄ JOTAKIN JA H E T I !!!!!!

    Eipä taidakkaan Soini ja Halla-Aho tehdä mitään. Oli mielenkiintoista katsella eilen illalla herra Soinia televisiossa, oli niin nösseröä että tuntui uskomattomalta. Neuvotellaan neuvotellaan ja kohta käy kaikki ihan kuin Katainen sanelee, kunhan vaan päästään ministeriksi. Alkoi heti näkyä se takinkääntö, oli aivan uskomatonta katsottavaa. Taidettiin me persuja äänestäneet mennä ihan halpaan. Eikä herra Soini muuten edes kiittänyt äänestäjiä puheissaan. Hehkutti vaan puoleväkeään, "me tehtiin se." Mutta eiväthän he ilman meitä äänestäjiä olisi saaneet minkäänlaista jytkyä. Joten siinnäkin nähtiin herra Soinin ajatusmaailma ja köyhistä välittämisen taso.

    Äänestä

Sinulle "Halpaan mennyt"
Et edes äänestänyt PerusS. Älä puhu paskaa. Taitaa edelleen vit.ttaa demarien paikallinen tappio. Vaan odotahan, kuntavaaleissa päivitetään paikallispolitiikkakin ajantasalle. Kyllä meillä suomessakin osataan järjestää oma "jasmiinivallankumous" ja antaa kenkää omaa etua tavoitteleville poliitikoille.

Äänestä

Kyllä tasan tarkkaan äänestin ja juuri sen vuoksi seurailen Soinin toimia erityisen tarkasti. Soini oli kuin hyvin syönyt pullasorsa A-talk ohjelmassa. Puhui sovinnollilisen pehmeällä äänellä että kyllä sopu Portugalin avustuspaketiinkin neuvotellen löytyy.

Äänestä

Kyllä on muuten kiittänyt äänestäjiä ja kansaa. Samoin ovat tehneet Pohjois-Karjalan ehdokkaat, nekin jotka eivät menneet läpi.

Äänestä
  • TÖITÄ TARJOLLA!
    Riskit, reippaat ja rivakat MAMU -miehet. Tarjolla vesakonraivausta pelloita sekä metsistä. Palkka 8€ PÄIVÄSSÄ. Jos kiinnostaa, jätä yhteystedot tälle palstalle, niin palataan asiaan. Työt alkavat 1.5.11.

    Äänestä

Lieksalaiset saavat oman moskeijan
julkaistu tänään klo 07,00

Lieksassa asuu yli 100 somalialaista, jotka ovat lähinnä turvapaikanhakijoita.

Kuva: YLE / Riikka Heikkilä

Islaminuskoiset saavat rukoushuoneen Lieksaan. Paikkakunnalle on perustettu somaliyhdistys, joka muuttaa nykyisistä väliaikaisista Moisionkadun tiloista Pielisentien varrelle.

Sinne perustetaan toimisto ja kokoontumispaikka, joka toimii osa-aikaisena moskeijana. Yhdistyksen puheenjohtaja Mugtar Nuur kertoo, että tavoitteena on somalikulttuurin vaaliminen.

Lieksassa asuu yli 100 somalialaista, jotka ovat lähinnä turvapaikanhakijoita.

YLE Pohjois-Karjala

Äänestä
  • ei voi mittään asialle ei halla-aho eikä perusesko. Se on turhaa puhetta että joku asia muuttuisi. Vaikuttaa soinikin väsyneeltä ja hikiseltä mieheltä. Maaperä on vapaa monenlaiselle muutokselle.

    Äänestä

  • Raha-automaattiyhdistys ei myöntänyt Ruunaan metsätyömieskodille avustusta, mutta somalit tahkoaa rahaa.

    RAY - 2010

    Uusi hakija;

    SUOMEN SOMALILIITTO RY

    C1 Somalialaisen kansalaistoiminnan vahvistamiseen Suomessa (Soke, 2010-2013)
    Myönnetty €: 90 000
    Haettu €: 97 000
    Toimiala: KANSANTERVEYSTYÖ
    Alaryhmä: MUU TERVEYS JA HYVINVOINTI
    Toimintoluokka: Kansalaisjärjestötoiminta
    Kunta: Valtakunnallinen
    Maakunta: Valtakunnallinen

    http://www.somaliliitto.fi/kuvat/Thorsin3.jpg
    http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/archive/index.php/t-307657.html

    Äänestä

osaisko joku vastata siihen että miksi Lieksassa oleskevat mamut ajaa päivät pitkät Lieksan kaupungin nimissä olevilla autoilla?

Olen nähnyt mm joukon mamuja tulemassa kaupasta ja jokaisella oli hierovat tuolinpäälliset kädessä (se maksaa n 200e) Miten vara? Kun ei tällänen työläinen kykene sellaisia ostelee..

Niille tunnutaan työntävän rahaa kun on merkki rytkyä päällä ja uutta elektoriniikka kantavat jatkuvasti käsissään.
Entäs kun joku Lieksalainen yh-mamma tai iskä menee sossun luukulle pyytämään rahaa ruokaan lapsille ja itselleen, NIIN EI TIPU!!! On nähty niin monesti.
Onnistusko sitten jos maalais naamansa mustalla,joko ne sossun tädit ja lieksan päättäjät tulis jo ovelle vastaan rahatukun kanssa?

Miksi esim lieksan lehti ei ole uutisoinut tapauksista mitä on sattunut maahanmuuttajien kanssa?
hmm..tässäpä tätä..

Äänestä

rasismi.

Äänestä

Koska Lieksan Lehti on tosi puolueellinen lehti ja taitaa olla tosi paljon kaupunkiin päin kallellaan.

Äänestä
  • Lehti LL ei todellakaan ole puolueellinen !

    Äänestä

Ai tosi paljon, niinkö. LL:n linjahan muuttui päätoimittajan vaihdon yhteydessä. Päätoimittaja toistaa Kaupunginhallituksen teesejä ja samalla katosi Jukan ansiokkaat kirjoitukset lehdestä, joissa tuotiin näköalaa ja kyseenalaistettiin herrain tohellusta.

Äänestä

on tainnu demarieliitti tukkia jukankin suun aikapäiviä sitten?

Äänestä

Millohan tulee uimahalliin oma vuoro, muualla päin sellasii jo on.

Äänestä

Ajaako ne tosiaan Kaupungin nimissä olevilla autoilla? MIKSI!? täytyyki käyä ite vaatimassa Lieksalaisena itselleki kaupungilta autoa kun kortti olis mutta autoa ei ole ollu vara ostaa mutta kappas onkelma ratkastu jos muutkin saa autot kaupungin puolesta..

Äänestä

Onko se musta farmari focuskin kaupungin nimissä?näyttävät ainakin sellaisella ajelevan..Nostakaa kissa pöydälle hyvät lieksalaiset ja selvityttäkää asia..ei kuulosta kovin tasa-puoliselta jos mamuille annetaan autotkin jo veronmaksajien piikkiin..tai jospa ne on kaupungilla töissä ja ajavat työ-ajoa..heh heh!!

Äänestä
  • Minne rakennetaan minareetti?

    Äänestä

Lieksan Sosiaalidemokraatit
Lukekaapa tämä ketju ajatuksen kanssa ja jos lamppu syttyy niin olette ymmärtäneet syyn miksi Lieksan kansanedustajuus putki katkesi.

Äänestä

Ottakaa autojen rekisterinumerot ylös ja laittakaa joko Elisan tai Fonectan palveluun. http://www.ake.fi/AKE/Tietopalvelu/Ajoneuvotiedot/Ajoneuvorekisterikyselyt tekstiviestillä.htm. Sillä saa omistajan selvitettyä.

Sitten ihmetellään, kun suomalaiset ovat muuttumassa ulkomaalaisvihamielisiksi. Ymmärränhän minä, ettei se somalilapsi ole syyllinen sotaan kotimaassaan, mutta minun piti muutama vuosi sitten työttömänä kerjätä hautausrahat äidille ja voi että osasivat nöyryyttää sosiaalitoimistossa. Näille maksetaan autokoulut ja kaikki. Jos kohtelu ei ole tasapuolista, niin totta kai se herättää katkeruutta.

Ja onhan tässä arvomaailmankin törmäyksestä kyse. Miksi he eivät halua rakentaa omaa kotimaataan ja tehdä siitä hyvää paikkaa asua?

Äänestä
  • Somaliassa ei ole sotaa, nahistelevat keskenään. Eri klaanit ja heimot ovat tukkanuottasilla.
    Somalia on iso maa, mutta asukkaita vain 10 miljoonaa, luulisi tannerta riittävän jokaiselle.
    Somalit eivät ole maailman eniten työtä tekeviä, syystä tai toisesta.
    Eliniän kestävä elätys on napakymppi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Somaliassa ei ole sotaa, nahistelevat keskenään. Eri klaanit ja heimot ovat tukkanuottasilla.
    Somalia on iso maa, mutta asukkaita vain 10 miljoonaa, luulisi tannerta riittävän jokaiselle.
    Somalit eivät ole maailman eniten työtä tekeviä, syystä tai toisesta.
    Eliniän kestävä elätys on napakymppi!

    Julkeus on näissä silmiinpistävää ja luuloisuus kaikki omistavansa läpytellen vielä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


L.Apua kirjoitti:

Viime vuosina on Lieksaan muuttanut hyvin paljon turvapaikkastatuksella Suomeen tulleita maahanmuuttajia, Somaliasta ja Irakista lähinnä. Salamyhkäisyys aiheen ympärillä on melkoinen, mutta ehkä anonyymisti täällä joku osaisi aiheesta kertoa lisää. Olisin kiinnostunut kuulemaan esimerkiksi mikä on tällä hetkellä turvapaikanhakijan statuksella tulleiden maahanmuuttajien todellinen määrä Lieksassa, kuka tekee päätökset heidän vastaanottamisestaan, mikä on keskimääräinen todellinen kustannus paikkakunnalle / vastaanotettu maahanmuuttaja, mikä on tuon porukan työllisyysprosentti ja mille aloille heidät aiotaan työllistää ja millainen suunnitelma B kaupungilla on siltä varalta jos nämä ihmiset haluavatkin jäädä paikkakunnalle asumaan senkin jälkeen, kun heistä saadut valtion tuet loppuvat ja jos näiden ihmisten elättäminen kaatuu kunnan niskaan, niin kuka siitä kantaa poliittisen vastuun?
Kiitän jo etukäteen asiallisista vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu