Mitä autoja olet ajanut?

Eli lyhyesti, mitä kaikkia autoja (merkki ja malli) olet ajanut elämäsi aikana :)
21508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Mikset kysy samantien rekisterinumeroita?

Kuka prkele niitä muistaa! Ensimmäinen nyt on jotenkin jäänyt mieleen, Mersu. Piikkinokka ja takaovet kaapparimallia. Siinä oli herraskainen tunnelma. Alkuun ei tosin jalat ylettyneet polkimille eli isäukon sylissä piti istua ja tyytyä ohjaamaan käyttämään vaihdekeppiä

Äänestä

Ensimmäinen oli Ford Thames noin vuonna -63. Ensimmäinen oma oli Thriumph Herald vuonna 72. Sen jälkeen niitä onkin ollut suurin piirtein jokaista merkkiä joka puolelta maailmaa, mitä ikinä täällä myydään. Matkoilla vuokra-autoina joskus vähän eksoottisempiakin. Halvimmasta päästä Lada ja Warre, kalliimmasta Rollssi.
Nykyisin on käyttöautona C5 farkku.

Äänestä

Ei kai noita muista, juniorina tuli asiaa hehkutettua kavereiden kanssa.
Helminä mieleen jääneet näin äkkiseltään:
- Fargo Power Wagon vm -63. Bensakasilla ja nestejarruilla. Ohjaus tottakai tehostamaton.
- Vauxhall Chevette. Peltoauto jota ei saatu ajamalla rikki vaikka yritettiin. Ajo loppui kun auton omistaja myi koneen siitä.
- Scania 111, olisko ollu -75. Palolaitoksen säiliöauto, metsäpalolähtöjen jokapojan suosikkilaite. Ajo-ominaisuudet loppuivat siinä 70km/h kieppeillä. Yllämainittu Fargo ei tainnut kulkea edes sitä.
- Puolustusvoimien laitteet. Varusmiesaikana en vuokraHiacea kummempaa ajanut, mutta myöhemmin sain vuoden verran oikeaa palkkaa ja päivärahaa Eemeleitä ja Paseja rassatessa ja ajaessa. Suosikkina Nasu.
- Ja viimeisin, ok-talon remonttiautona Ford Transit -80. Luuli talven tulleen kun jätit sen valkoisen seinän viereen eikä lähtenyt käyntiin ilman lohkolämppäriä. Urheasti kantoi reilun tonnin kuorman. Viimeiselle matkalle lähti Kuusakoski Oy:n kyydissä. RIP

Äänestä

Itse olen ajanut kaikkia näitä, toisia pidemmän, ja toisia lyhemmän matkan

VolksWagen Crafter

Renault Megane
Renaul Kangoo
Renault Scenic

Audi A4

Hyndai Pony

Toyota Corolla
Toyota Avensis

Volvo V40
Volvo FL6
Volvo S60

Peugeot Oisko ollut joku 307 tms

Mazda 323F
Mazda joku kansanmalli, oisko ehkä 626

Nissan Micra vm 86
Nissan Micra vm 88

Opel Vivaro
Opel Astra
Opel varmaanki Astra tai Vectra

Citroen Picasso,
Citroen Jumpper 03
Citroen Jumpper 04
Citroen Jumpper 07
Citroen joku vanha farmari

Mersun Vito
Mersun Sprinter vm 1998
Mersun srpintter vm 2000
Mersun sprintter vm 2000
Mersun sprintter vm 2005
Mersun sprintter vm 2006

Fiat Uno
Fiat Tempra
Fiat Punto
Fiat Stilo
Fiat Bravo
Fiat Marea
Fiat Ducato

Chryesler Neon

Chevrolet nubria tms pikkuauto

Man 2000
Man 2005

Ford Focus 2001
Ford Focus 2002
Ford Focus 2006
Ford Tourneo Connect

Iveco eurocargo

Ja paras noista oli Focus 2001 automaattilaatikolla ja huonoin Peugeot

Äänestä

Eipä ollut muutakaan tekemistä, mutta olen varma, että jokunen silti puuttuu.

Alfa Romeo
156
Audi
A4 / S6
BMW
330d Sedan E46 / 330 convertible E46 / Z3
520DA Touring,E61
X3 -10 / 530d F10
Chrysler
300C diesel sedan
Citroen
C5 / Xanthia
Dodge
Nitro / Caliber SRT
Fiat
Uno
Ford
Mondeo
Jeep
Grand Cherokee crd
Lexus
IS 250A / SC430
Mercedes-Benz
E sedan -09 / E farkku -10 / SLK 230 -99
Mitsubishi
Outlander -08
Opel
Record -83 / Astra -92, -95, -97
Seat
Toledo 150 tdi
Skoda
Octavia farkku RS tdi
Volkswagen
Passat farkku tdi -07
Volvo
144 -73 / V70 D5 -07 / XC60 -11

Äänestä

Alfa Romeo 155
Alfa Romeo 156
Alfa Romeo 159
Alfa Romeo 33
Alfa Romeo Giulietta
Alfa Romeo GT
Alfa Romeo Spider
Audi A3
BMW 1602
BMW 2002 Ti
BMW 2002 Touring
BMW 316
BMW 318
BMW 318d
BMW 320
BMW 520
Citroen C3
Citroen C4
Citroen Volcane
Citroen Xantia
Citroen Xara
Citroen ZX
Dodge Avenger
Fiat Punto
Fiat Tempra
Ford Capri
Ford Escort
Ford Fiesta
Ford Focus
Ford Tarnsit
Ford Taunus
Ford Thames
Honda Civic
Hyndai Getz
Jeep Cherooke
Jeep Wrangler
Land Rover Freelander
Mini Moke
Mitsubishi Lancer
Opel Ascona
Opel Ascona
Opel Corsa
Opel Kadett
Peugeot 106
Peugeot 205
Peugeot 306
Peugeot 307
Peugeot 308
Peugeot 405
Range Rover
Renault Clio
Renault Laguna
Renault Megane
Renault Twingo
Saab 92
Saab 9-3
Saab 96
Skoda Octavia
Suzuki Jeep
Toyota Hiace
Wartburg
Volvo S40
VW Golf
VW Kleinbus
VW Polo

Äänestä
  • Audi 80
    Audi 100
    Audi A4
    BMW520
    BMW320
    Bedford
    Citroen Xantia
    Citroen Jumpy
    Citroen Berlingo
    Chrysler Le Baron
    Chevrolet Bel Air
    Chevrolet Chevy Van
    Chevrolet Corvette
    Gatz 66
    Dacia Duster
    Datsun Bluebird
    Datsun 1600
    Datsun 100A
    Datsun 180B SSS
    Datsun Cherry
    Datsun Sunny
    Nissan Primera
    Nissan King Cup
    Dodge Dart
    Fiat 1300
    Fiat 600
    Fiat scudo
    Fiat Ducato
    Fiat Uno
    Fiat Panda
    Ford Granada
    Ford Taunus
    Ford Cortina
    Ford Escort
    Ford Fiesta
    Ford Mondeo
    Ford V8
    Ford Transit
    Ford Custom
    Ford Focus
    Ford Ranger
    Honda CRV
    Honda Accord
    Isuzu pick-up
    Jeep Cherokee
    Jeep Wagoneer
    Lada 1200
    Lada Niva
    Land Rover Defender
    Land Rover Freelander
    Land Rover Discovery
    Range Rover
    Mazda 1300
    Mazda 626
    Mazda 6
    Mercedes 190
    Mercedes 190E
    Mercedes 260
    Mercedes 220
    Mercedes Vito
    Mercedes Sprinter
    Mercedes A
    Mercedes K-A
    Mercedes 100
    Mitsubishi Pajero
    Mitsubishi Lancer
    Mitsubishi Gdi
    Mini
    Opel Commodore
    Opel Kadett
    Opel Olympia
    Opel Ascona
    Opel Vectra
    Plymouth Duster
    Peugeot 504
    Peugeot 307
    Peugeot 405
    Peugeot 406
    Polski-Fiat
    Porche 944
    Simca 1000
    Simca Aronde
    Simca 1100
    Sisu Kontio
    Sisu Proto
    Skoda Octavia
    Skoda 120
    Subaru Legasy
    Subaru Forrester
    Sunbeam kostaja
    Suzuki jeeppi
    Ssang Musso
    Toyota Hiase
    Toyota Carina
    Toyota Corolla
    Toyota Hilux
    Toyota HJ 61
    Toyota HJ 100
    Toyota Celica
    UAZ
    Wartburg
    Volvo Amazon
    Volvo V70
    Volvo 850
    Volvo XC 90
    Volvo XC70
    Volvo S40
    Volga
    VW Polo
    VW Golf
    VW Caravelle
    VW Passat
    VW kupla

    Äänestä

  • siinähän noita.. kirjoitti:

    Audi 80
    Audi 100
    Audi A4
    BMW520
    BMW320
    Bedford
    Citroen Xantia
    Citroen Jumpy
    Citroen Berlingo
    Chrysler Le Baron
    Chevrolet Bel Air
    Chevrolet Chevy Van
    Chevrolet Corvette
    Gatz 66
    Dacia Duster
    Datsun Bluebird
    Datsun 1600
    Datsun 100A
    Datsun 180B SSS
    Datsun Cherry
    Datsun Sunny
    Nissan Primera
    Nissan King Cup
    Dodge Dart
    Fiat 1300
    Fiat 600
    Fiat scudo
    Fiat Ducato
    Fiat Uno
    Fiat Panda
    Ford Granada
    Ford Taunus
    Ford Cortina
    Ford Escort
    Ford Fiesta
    Ford Mondeo
    Ford V8
    Ford Transit
    Ford Custom
    Ford Focus
    Ford Ranger
    Honda CRV
    Honda Accord
    Isuzu pick-up
    Jeep Cherokee
    Jeep Wagoneer
    Lada 1200
    Lada Niva
    Land Rover Defender
    Land Rover Freelander
    Land Rover Discovery
    Range Rover
    Mazda 1300
    Mazda 626
    Mazda 6
    Mercedes 190
    Mercedes 190E
    Mercedes 260
    Mercedes 220
    Mercedes Vito
    Mercedes Sprinter
    Mercedes A
    Mercedes K-A
    Mercedes 100
    Mitsubishi Pajero
    Mitsubishi Lancer
    Mitsubishi Gdi
    Mini
    Opel Commodore
    Opel Kadett
    Opel Olympia
    Opel Ascona
    Opel Vectra
    Plymouth Duster
    Peugeot 504
    Peugeot 307
    Peugeot 405
    Peugeot 406
    Polski-Fiat
    Porche 944
    Simca 1000
    Simca Aronde
    Simca 1100
    Sisu Kontio
    Sisu Proto
    Skoda Octavia
    Skoda 120
    Subaru Legasy
    Subaru Forrester
    Sunbeam kostaja
    Suzuki jeeppi
    Ssang Musso
    Toyota Hiase
    Toyota Carina
    Toyota Corolla
    Toyota Hilux
    Toyota HJ 61
    Toyota HJ 100
    Toyota Celica
    UAZ
    Wartburg
    Volvo Amazon
    Volvo V70
    Volvo 850
    Volvo XC 90
    Volvo XC70
    Volvo S40
    Volga
    VW Polo
    VW Golf
    VW Caravelle
    VW Passat
    VW kupla

    Siinähän noita listaan vielä..
    Austin Allegro
    Chrysler Neon
    Morris Marina
    Opel Rekord
    Saab 96
    saab 99
    Volvo 240
    Volvo 960

    Äänestä

  • siinähän noita.. kirjoitti:

    Audi 80
    Audi 100
    Audi A4
    BMW520
    BMW320
    Bedford
    Citroen Xantia
    Citroen Jumpy
    Citroen Berlingo
    Chrysler Le Baron
    Chevrolet Bel Air
    Chevrolet Chevy Van
    Chevrolet Corvette
    Gatz 66
    Dacia Duster
    Datsun Bluebird
    Datsun 1600
    Datsun 100A
    Datsun 180B SSS
    Datsun Cherry
    Datsun Sunny
    Nissan Primera
    Nissan King Cup
    Dodge Dart
    Fiat 1300
    Fiat 600
    Fiat scudo
    Fiat Ducato
    Fiat Uno
    Fiat Panda
    Ford Granada
    Ford Taunus
    Ford Cortina
    Ford Escort
    Ford Fiesta
    Ford Mondeo
    Ford V8
    Ford Transit
    Ford Custom
    Ford Focus
    Ford Ranger
    Honda CRV
    Honda Accord
    Isuzu pick-up
    Jeep Cherokee
    Jeep Wagoneer
    Lada 1200
    Lada Niva
    Land Rover Defender
    Land Rover Freelander
    Land Rover Discovery
    Range Rover
    Mazda 1300
    Mazda 626
    Mazda 6
    Mercedes 190
    Mercedes 190E
    Mercedes 260
    Mercedes 220
    Mercedes Vito
    Mercedes Sprinter
    Mercedes A
    Mercedes K-A
    Mercedes 100
    Mitsubishi Pajero
    Mitsubishi Lancer
    Mitsubishi Gdi
    Mini
    Opel Commodore
    Opel Kadett
    Opel Olympia
    Opel Ascona
    Opel Vectra
    Plymouth Duster
    Peugeot 504
    Peugeot 307
    Peugeot 405
    Peugeot 406
    Polski-Fiat
    Porche 944
    Simca 1000
    Simca Aronde
    Simca 1100
    Sisu Kontio
    Sisu Proto
    Skoda Octavia
    Skoda 120
    Subaru Legasy
    Subaru Forrester
    Sunbeam kostaja
    Suzuki jeeppi
    Ssang Musso
    Toyota Hiase
    Toyota Carina
    Toyota Corolla
    Toyota Hilux
    Toyota HJ 61
    Toyota HJ 100
    Toyota Celica
    UAZ
    Wartburg
    Volvo Amazon
    Volvo V70
    Volvo 850
    Volvo XC 90
    Volvo XC70
    Volvo S40
    Volga
    VW Polo
    VW Golf
    VW Caravelle
    VW Passat
    VW kupla

    Muuten olis voinut olla ihan ok. ja uskottava lsita henkilöltä. jolla on ollut ajokortti, mutta kummasti vaan muistui juuri aakkosjärjestyksessä mieleen noi autot :)

    Siis idea on luetella kaikkia autot, joita on itse ajanut, pidemmän tai lyhyemmän matkan, ei etsiä luetteloa autoista...

    Äänestä

Ajokortti on ollut nyt reilun kuukauden. Sain sen 19.01.2011

Autoja joilla olen ajanut ajokortin kanssa on siis helppo laskea .
VW Transporter 4x4 -94
VW Transporter -96
VW Transporter caravelle -95
Volvo v70 2.4t -99
VW Passat -03
Opel Astra -95
Fiat Scudo -9?
Jeep Grand Cherokee -97
Mercedes 190
Mercedes 300d

Siinäpä taitaa olla aikapitkälti kaikki automobiilit millä olen ajokortin kanssa ajanut .

Äänestä

Olin Helsingissä katsastusmiehenä yli 20-vuotta. Olisi helpompi luetella ne merkit ja mallit joita en ole ajanut.

Äänestä

Aika suppea on lista minun kohdallani. Jos rekisteristä poistettuja ei oteta lukuun, lista on seuraava, mukaanluettuna muiden omistamat sekä autokouluautot:

Daihatsu Charade
Fiat Regata
Nissan Micra
Nissan Cherry
Nissan Sunny
Nissan Almera
Nissan Primera
Opel Corsa
Renault 9
Renault 11
Renault 21
Seat Toledo
Sunbeam Avenger
Suzuki Alto
Suzuki Swift
Vauxhall Viva

Äänestä
  • Kortti on nyt ollut taskussa 35 vuotta, ja seuraavilla autoilla on ajettu eka auto oli Commer van vm:70 seuraava Ford Taunus 21m vm:71, Ford Taunus 1,6 vm:75 Ford Granada vm:75, Ford Granada Ghia vm:76, Volvo 345 vm:83, Volvo 145 vm:71, VW Passat vm:91, Renault Laguna vm:00 ja nyt Ford Focus vm:06. Näillä
    kymmenellä pirssillä ollaan pärjätty, sitkein sissi oli Volvo 145 ja paras ajoltaan
    nyt tämä viimeisin Ford Focus 2,0 koneella.

    Äänestä

Toyota Corolla

Subaru Leone

Opel Vectra

Saab 900

Volkswagen Golf

Renault Laguna

Äänestä

Noin 10 vuoden aikana olen ajanut yli 25 000 autoa ja joitakin parikin kertaa.

Lista olisi melko pitkä ja voisi jäädä muutama listasta pois, kun kaikkea ei voi muistaa.

T: Katsastusmies

Äänestä

Commer cob
Ford Cranada
Ford Fiesta
Ford Escort
Ford Escort
Ford Escort
Ford Escort
Ford Escort
Ford Escort
Ford Cortina
Ford Cortina
Ford sierra
Ford sierra
Ford Transit
Opel kadett
Opel Manta
Volvo 242
VW Golf
VW Passat
VW Polo
Audi 100
Honda Civic
Saab 96
Isuzu van
Nissan Bluebird
Mercedes-benz
Datsun 1600
Datsun Pickup
Toyota hiace
Olsmobile
Scania
Volvo
Sinänsä ihan mielenkiintoista aivojumppaa.

Äänestä

Ford Sierra 2,0i sedan -91, autokouluauto

Mazda 323 1,3 -82
Mazda 323 1,3 -83
Mazda 323 -87 porraspera 1,5 GLX ketjukone
Mazda 323 -87 3-ov hatchback 1.3 hammashihnakone
Mazda 323 -89 1,3 3-ovinen valkoinen sporttiversio (vanhempi korimalli)
Mazda 323 -90 1,6 sedan (uudempi korimalli)

Nissan Sunny -84
Nissan Micra -90
Nissan Micra -01

Opel Kadett 1.3S -87
Opel Kadett 1.6S -88
Opel Vectra B sedan (1995-2000, ennen faceliftiä)

Toyota Hiace -80
Toyota Corolla DX -83
Toyota Corolla -94
Toyota Carina E 1,6 -92

VW Golf Variant -95

Olisi korkea aika rueta taas suunnittelemaan autovaihtoa ja koeajamaan potentiaalisia ehdokkaita...

Äänestä

Alfa Romeo 155 2.0 8V
Alfa Romeo 155 2.0 16V
Alfa Romeo Giulietta 2.0 JTD (uusi)
Alfa Romeo 156 2.5 V6
Alfa Romeo Spider
BMW 728
BMW 328
Citroen CX
Fiat Bravo 1.4
Fiat Ritmo 85s
Fiat Brava 1.8
Fiat Uno 1.1
Fiat 131 1.6
Fiat Tempra 2.0
Ford Fiesta
Ford Granada V6
Ford Escort Van
Ford Taunus
Land Rover Freelander
Mazda 626
Mercedes Benz 300D
Mercedes-Benz TN
Nissan Almera
Nissan King Cab
Opel Vectra 2.0
Opel Ascona
Peugeot 406
Pontiac Trans Am Turbo
Range Rover
Toyta Hiace
VW Golf
Volvo 142
Volvo FL6
Volvo C70
Volvo S60 R
Volvo S60 T5

puuttuu varmaan osa, kun ei kaikki voi muistaa

Äänestä

Aivojumppa lepopäivän ratoksi.

Alfa Romeo
33 muutama
75 monta
164 monta
156 monta
166 muutama
Spider takaveto pari kpl
Spider etuveto
GTV6
GTV etuveto
MiTo

Audi
GT 80-luku
A3

BMW
E21 muutama
E30 monta
E32 740i
E34 muutama
E36 316i
E46 330d
E60 525i

Chevrolet
Epica muutama

Chrysler
Voyager muutama

Citroën
BX muutama
C4 muutama
C5
Xsara muutama

Daihatsu
Applause

Fiat
127
Tipo
Punto 2000-luvun

Ford
Sierra
Mondeo 2000-luvun
Ka
Transit kiilanokka

GAZ
66

GRAZ
mikälie mörkökuorma-auto

Honda
Civic 80-luvun
Civic 2000-luvun alku
Accord 2000-luvun alku

Lada
1200S

Lancia
Thema

Mazda
626 -88

Mercedes-Benz
190E
310D
508D
O303
350 Tourismo
1317

Mitsubishi
Pajero

Nissan
Micra 90-luvun
Micra 2000-luvun
Primera 90-luvun

Opel
Ascona C
Manta korinvaihtopommi
Astra F
Astra G
Astra H
Vectra -99
Omega
Meriva
Zafira

Peugeot
306
405
406
505

Plymouth
Satellite

Renault
Mégane I
Mégane II
Scénic II
Laguna I
25 (V6 turbo)
muutama kuorma-auto

Saab
99

Scania
93 monta
94
112 muutama
113
124

Sisu
Kontio
SL
SK
SK "maasto"
Masi
Proto

Suzuki
Alto 80-luku

Toyota
Mark I
Carina -72
Corolla, 80-luvun alku
Corolla, 80-luvun loppu
Corolla, 90-luvun alku
Corolla, 2000-luvun alku
Avensis 2009
Avensis 2011
Land Cruiser 80-luku
Land Cruiser 90-luku
Hiace 80-luku

UAZ
Komandirsky
paku "purkki"

Volkswagen
Golf II
Golf III
Golf IV
Golf V
Transporter takamoottori
Transporter 90-luvun

Volvo
S40
V50
V70
FL6
FL7
FH12
B12

ZIL
131

Siinä 15 vuoden saldoa. Joka nissanooppeli ei varmasti tule mieleen mutta nämä tulivat.

Äänestä

Eipä tuossa alla vielä kaikki ole, mut kaippa noin suunnilleen.. Vaikka mitä on tullu kuitenkin ajeltua, laidasta laitaan...

Nissan Primera
2x Nissan Almera (vm02 & 03)
2x Nissan Sunny (vm89 & 94)
Nissan Qashqai
Nissan Micra
Nissan Navara

BMW 740d
BMW 530d GT
BMW 523iA
BMW Z4
BMW 335iA cabriolet
3x BMW 320i (2kpl vm05, 1kpl vm01), ajoin B kortin toisella vm05 mallisella
BMW 316iA

Scania 113h 340 vm89, tällä ajoin C-kortin
Scania 114L 340
Scania P270
Scania P280
Scania R560 V8

2x Volvo FMX (toinen oli roska-auto, NTM:än pakkarilla)
1x Volvo FM (roska-auto)
Volvo S60
Volvo V60
Volvo V70
Volvo XC60
Volvo XC70
Volvo C30

Jaguar XK

Sisu Polar (tämä uus Sisun malli), 4 akselinen maansiirto auto

2x Mercedes Benz Atego
Mercedes Benz Sprinter
Mersu Vito
Mercedes Benz SLK 350
Mercedes Benz CLS 350
2x Mercedes Benz E 350 (toinen oli coupe, toinen cabriolet)
Mercedes Benz E 250 coupe
Mercedes Benz ML 350
Mercedes Benz GLK 250

Hyundai ix35

Volkswagen Transporter
2x Volkswagen Touareg (uusi ja vanha korimalli)
3x Volkswagen Golf (perus hatchback, sekä R ja GTD versiot)
Volkswagen Tiguan
Volkswagen Amarok
Volkswagen Scirocco
2x Volkswagen Passat CC
Volkswagen Passat (se perusversio)
Volkswagen Touran
Volkswagen Polo GTI

Lada 110 (vm05)

Lexus CT200h
Lexus IS250
Lexus RS450h

Toyota Camry
Toyota Hiace (joku vanha takavetonen)
Toyota Auris
Toyota Verso-S

Renault 19
3x Renault Clio

2x Citroen DS3 (Racing malli & perusversio)
Citroen DS4
Citroen C2 VTS
Citroen C3
Citroen C4
Citroen C5
2x Citroen Jumper (vm02 & 07)

2x Fiat Punto (toinen oli Punto Evo)

MAN TGL
2X MAN TGM (toinen oli 3akselinen, toinen vaan 2akselinen)

Chevrolet Captiva
Chevrolet Cruze
Chevrolet Spark

Chrysler Neon

2x Peugeot 206
Peugeot 406
Peugeot 3008
Peugeot 5008

Seat Cordoba
Seat Exeo ST
Seat Ibiza Cupra
Seat Leon FR

Audi 80
Audi A1
Audi A3
Audi A4
2x Audi A5 sportback (toinen etuveto & manuaaliaskilla, toinen nelari & automaatti)
2x Audi A6
Audi Q5
Audi Q7

Kia Sorento
Kia Sportage
Kia Soul
2x Kia Cee`d (sporty wagon & pro cee`d)
Kia Venga

Land Rover Freelander 2
Land Rover Discovery 3

Mitsubishi Space Wagon

Subaru Legacy
Subaru Outback

Honda CR-V

Mazda 6
Mazda 3

Isuzu D-max

Suzuki Swift
Suzuki SX-4

Dacia Duster
Dacia Sandero

Ford Cougar
Ford Mondeo
10x Ford Transit (oikeastikkin varmaan joku 10kpl)
Ford escort
Ford Tourneo connect

3x Opel Vivaro (kaikki vuodelta 2007)
Opel Vectra
2x Opel Astra (vm01 & 2010)

Äänestä

Itsellä voisin vielä lisätä tuohon mun yllä olevaan listaan:

Skoda Superb
Skoda Octavia
Skoda Fabia

Mitsubishi iMiev (jossa oli ratti väärällä puolella, ja sain parkkipaikalla pyöritellä)

Mercedes Benz R350
Mercedes Benz C320 4matic
Mercedes Benz Viano (V6 & takaveto)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turun P kirjoitti:

Eli lyhyesti, mitä kaikkia autoja (merkki ja malli) olet ajanut elämäsi aikana :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu