Kiitkoset jälleen asiallisesta Caravaan-lehdestä, joka on luettu kannesta kanteen. Vielä toistaiseksi olen lukenut tuttavan lehteä, mutta oma liittyminen on ajankohtaista oman kaluston hankinnan myötä. Erityisen mielnkiintoisia olivat autojen testiajot, sillä meillä on juuri ajankohtainen uuden auton hankinta. Testiajot ovat ilmeisen puolueettomiakin ajatellen jäsenpalvelun näkökannalta.
Kovin olen kaivannut liiton organisoimia tututustumiskäyntejä vaunu ja autotehtaille. Silloin voisi omin silmin todeta näkymättömissä olevien rakenteiden sisällön ja siten tehdä oikeita ratkaisuja ostopäätöstä ajatellen. Luultavasti valokuvaus on kielletty tehtaissa, mutta esittelyssä asiat tuodaan kylläkin luultavimmin esille, varsinkin jos rakenteissa ei ole mitään salattavaa. Jos rakenteet kestävät päivän valon, silloin kai esityksissä tuodaan mielellään nämä vahvuudet esille?
Lukemassani viime lehdessä ei ollut mitään mainintaa tutustumiskäynneistä, vaikka testiajot sinänsä antoivat paljon ajateltavaa. Onko jollakin tietoa, onko käyntejä järjestetty ja onko niitä tuloillaan? Voisimme oman kaluston hankinnan siirtää myöhempään ajankohtaan (syksyyn tai seuraavan vuoden kevääseen) ja kesäajan hoitaa vuokra-autolla, sillä oman hankinta on melkein verrattavissa asunnon ostamiseen, eikä sitä ole syytä tehdä harkiten. Vaunun käytöstä on muutamien kertojen kokemus (sukulaisilta lainaus, mikä ei ole kaikkein mielekkäintä :)), ja siinä ongelmana on ainakin aloittelijalle yhdistelmän käsiteltävyys. Jonkin verran on kokemusta pakettiautolla ajosta ja se luonnistuu aika hyvin. Uskoakseni asuntoauton käsittely lienee samanlaista kuin vastaavan pakettiauton.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Moro.En ole tietonen että olisiko noita ollut joskus mutta ei ainaskaan aiva viime vuosina.Ehkä kannattaa ottaa yhteys johonkin liiton päähenkiöihin tai lehden toimitushenkilöihin ja kysyä.Jos ohjelmassa ei ole näitä matkoja,voisivat saada aivan hyvän idean palvella jäsenkuntaa.Ehkä moni muukin olisi kiinnostunut aiheesta.Se on melko varmaa että et voi ostaa autoa suoraan tehtaalta jos ei satu olla sopivia suhteita.
mutta muuten kun ottaa yhteyttä sinne valmistajaan ilman suomalaisia kauppiaita, niin jännästi sieltä tulee tarjous autosta.
Ja sitten vaan maksu puoli kuntoon ja auton hakuun tehtaalta.
Ja suhteinahan toimiin markkinoiti-osastolle sähköposti nykyaikaan
ACF,n porukathan ainakin tekee tehdasmatkoja.Liity niihin 20€.
Tän vuoden aikana on useita vierailuita, mm. Kabe ja Burstner. Ovat ollet aikasemmin hyviä reissuja.
ACF:n lisäksi tehdasmatkoja järjestää SF-Caravan Matkailuautoilijat ry, www.matkailuautoilijat.fi
Milloin? Entisen ACCF-kerhon aikoihin on ollut (nykyään Matkailuautoilijat ry?) reissuja, silloin James Lindblom veti niitä keskeiseen eurooppaan toimiessaan tämän kerhon vetäjänä.
Mihin???
Eiks Uudessakaupungissakin ole autotehdas?
uusikaupungissa ei tehdä as.autoja vaan urheiluautoja.
Nythän on niin että jos ei ole mitään kokemuksia asuntoautoista eikä muutenkaan karavaanarielämästä niin on kyllä turha ostaa uuden asuntoauton koska ekan viikonlopun jälkeen huomaat että ei se ollutkaan se oikea auto!
Itse aloitin vuonna 1975 ja kyllä joka vuosi tuli ostettu tai oikeastaan vaihdettu asuntovaunu kun huomasi että ei se ollutkaan se oikea!
Nykyään ajelemme uudella puoli intergroitulla Fiat / Dethleffs autolla ja se tuntuu sopivan meille hyvin, ainakin toistaiseksi.
On ollut vaikka millaisia härveleitä mutta huonoin kaikista oli kyllä vuonna 2007 ostettu uutena Mersu V6 / Rapido 990M.
Se oli oikea pommi. Sillä tuli ajettu 24,000km ja sitten vaihtoon. Asuntoauto kannattaa kyllä ostaa käytettynä ensin kunnes on selvillä millainen se pitää olla juuri teidän perheelle!
Ja mitä kallimpi asuntoauto sen enemmän häviät vaihdossa. Se että on ajanut pakettiauto joskus on kyllä mielestäni eri asia kun ajaa asuntoauto joka on pitkä ja korkea sekä heiluu ja huojuu.
Mutta kyllä se siitä kunhan ottaa rauhallisesti ja ajan kanssa.
Tervetuloa joukkoon mutta älä liity ACF porukkaan.
Onko joissain autoissa auton omaa polttoainetta käyttävä lämmitin,ilmeisesti Webasto tai Eberi parenpi kuin kaasukäyttöinen Trumatic ja onko niissä eroja esim. virrankulutuksen suhteen.Trumatic kai suositunpi.Mutta kaikki rekkamiehet jotka yöpyvät autoissaan käyttävät Webastoja ,en ole ainakaan koskaan kuullut kaasun kanssa rekoissa toimittavan