En ole oikein koskaan puhunut kenenkään kanssa jolla olisi vastaavia kokemuksia. Ajattelin, että jospa täällä olisi joku jolla olisi samoja kokemuksia. Yritän kirjoittaa lyhyesti, jotta jaksatte lukea.
Mä oon nyt 23 v. Faija pahoinpideltiin kuoliaaksi 2001 heinäkuussa. Vanhempani olivat eronneet v. 1994. Sen jälkeen faija sairastui maanis-depressiivisyyteen ja vähitellen myös alkoholismiin. Perusluonteeltaan hän oli lauhkea kuin lammas, mutta jostain syystä hän aloitti tappelun ventovieraan kadunmiehen kanssa. Ilmeisesti faija kuvitteli tyypin yrittävän iskeä hänen naisystäväänsä. Faija oli silloin istumassa kesäpäivää ryyppyporukkansa kanssa Kalliossa. Kadunmies osoittautui myöhemmin skitsofreenikoksi ja tuomittiin syyntakeettomana syylliseksi törkeään pahoinpitelyyn ja kuolemantuottamukseen.
Aluksi sairaan faijan kuolema tuntui helpotukselta kaikkien kannalta, mutta mitä enemmän aikaa tapahtumasta kuluu, sitä enemmän tulee ikävä faijaa. Moni asia jäi tekemättä ja selvittämättä.
Jos kellään on yhtään vastaavia kokemuksia niin kirjoittakaa!
Mä oon nyt 23 v. Faija pahoinpideltiin kuoliaaksi 2001 heinäkuussa. Vanhempani olivat eronneet v. 1994. Sen jälkeen faija sairastui maanis-depressiivisyyteen ja vähitellen myös alkoholismiin. Perusluonteeltaan hän oli lauhkea kuin lammas, mutta jostain syystä hän aloitti tappelun ventovieraan kadunmiehen kanssa. Ilmeisesti faija kuvitteli tyypin yrittävän iskeä hänen naisystäväänsä. Faija oli silloin istumassa kesäpäivää ryyppyporukkansa kanssa Kalliossa. Kadunmies osoittautui myöhemmin skitsofreenikoksi ja tuomittiin syyntakeettomana syylliseksi törkeään pahoinpitelyyn ja kuolemantuottamukseen.
Aluksi sairaan faijan kuolema tuntui helpotukselta kaikkien kannalta, mutta mitä enemmän aikaa tapahtumasta kuluu, sitä enemmän tulee ikävä faijaa. Moni asia jäi tekemättä ja selvittämättä.
Jos kellään on yhtään vastaavia kokemuksia niin kirjoittakaa!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen pahoillani isäsi kuoleman johdosta. Omat vanhempani eivät onneksi ole alkoholisteja, mutta isoisä kuoli muutama vuosi ennen vuosituhannen vaihdetta. Oli pahasti alkoholisoitunut ja työtön, mutta oli oma pieni asunto kuitenkin. Kämppä oli kuitenkin todella kurjassa kunnossa, sieltä löytyi satoja koskenkorvapulloja ja tupakoitukin oli varmaan 30 vuotta yhteen menoon siellä. En koskaan tuntenut häntä, mikä on hieman ikävää. Jonkin verran väkivaltaan taipuvainen hän tietääkseni oli, mutta harmittaa se ettei häntä koskaan autettu selviämään ongelmistaan. Sukukin oli vaiennut hänestä hänen kuolemaansa asti joten elin aina siinä uskossa että hän oli kuollut aikaisemmin. Mutta vasta hänen kuolemansa jälkeen hänen sukulaisensa havahtuivat ja alkoivat miettiä että miksi häntä ei autettu. Jos olisin aikaisemmin saanut tietää että ihan lähisukulainen on rapajuoppo, olisi mennyt vaikka väkisin auttamaan sinne, sanottiin lakikirjassa mitä vaan ihmisten itsemääräämisoikeudesta. Tuossa tilanteessa se on alkoholi joka määrää, ei ihminen itse. Joku on sanonut näin: mies ottaa alkoholia, alkoholi ottaa miestä ja lopulta alkoholi ottaa alkoholia. Jostain syystä olen itse absolutisti, mutta olen ollut sitä aikaisemminkin ennen kuin sain edes tietää juoposta sukulaisesta.
Alkoholin käyttö alkanut inhottaa faijan kuoleman jälkeen. En ole aivan varma johtuuko se siitä, että olen nähnyt mihin alkoholismi voi pahimmillaan johtaa vai siitä, että olen ollut masentunut tapauksen jälkeen. Varmaan vähän molemmista. Joka tapauksessa jo pidemmän aikaa kaikki ihmisten juominen näyttää minusta juopottelulta ja holtittomalta, vaikka kyseessä olisikin nuorten aikuisten ns. "hallittua alkoholin käyttöä"
Alkoholin käyttö on aivan turhaa. Hieman omatkin vanhempani juovat alkoholijuomia, mutta ei koskaan juovuksiin asti. Isäni ei juo juuri koskaan, äitini hieman enemmän. Joskus yli kymmenen vuotta sitten muistan että he olisivat viimeksi ottaneet yli rajansa alkoholia, mutta eivät muuten. Jotkut väittävät että alkoholi olisi terveellistä, mutta sitä se ei ole. Alkoholi itsessään on myrkyllistä, mutta viineissä on tietääkseni jotain antioksidantteja jotka toimivat kehon hyväksi. Silloin kun olin lukiossa en koskaan ottanut missään opiskelijajutuissa yhtään alkoholia ja porukka oli useasti sitä mieltä että nyt mut juotetaan väkisin känniin. Puheenaihe oli joka päivä alkoholi ja edellisen viikonlopun toilailut koulussa joten siitäkin on jäänyt kauhea inho mulle. Ne jotka aloittavat nuorena juomisen ovat sitten viisikymppisinä aivan rupsahtaneita jos eivät osaa olla juomatta. Ja jotkut juovat alkoholia vain sen vuoksi että vaikuttaisivat enemmän aikuismaisilta. Enkä käsitä mikä kiire sitä on aikuistua nopeasti, jos voisin palaisin itse takaisin lapsuuteen, mutta semmoista keinoa ei ole olemassakaan. Se aika vaan meni liian nopeasti, kaipa se johtui siitä ettei tajunnut pohtia elämän huonoja puolia yhtään. Silloin ainakin eli täyttä elämää jatkuvasti.
On surullista, että olet noin nuorena menettänyt isäsi. Alkoholismi on vakava sairaus, jota kukaan ei ole itse itselleen halunnut. Hän kuoli sen seurauksiin. Oma äitini tappoi itsensä, kun olin 19-vuotias, hän oli lääkkeiden väärinkäyttäjä.
On hyvä, että pystyt suremaan ja muistamaan isästäsi myös hyviä asioita. Minä suljin aikanaan surun pois ja sairastuin sen takia myöhemmin vuosien päästä masennukseen. Onneksi terapia on auttanut ja nykyään voin nähdä äidissä myös hyvää.
Al-Anon on alkoholistien läheisten toveriseura, jossa voi puhua luottamuksella samanlaista kokeneiden kanssa. Joillain paikkakunnilla toimii myös Alkoholistien Aikuiset lapset. Olen käynyt molemmissa ja siitä on ollut minulle apua.
Suru ja ikävä on puhdistavia tunteita, ketään ei vahingoita vaikka tuntisit myös vihaisia tunteita isää kohtaan, joka jätti sinut liian nuorena. Hyvää elämää sulle.
mun faija kuoli vuonna 97,mä olin 13v. meijän porukat oli kyllä eronnu jo ku mä olin kolme,koska faija dokas.oltii me silti tekemisis,mut usein se oli jurris ku se meitä hoiti..okei asiaan.
meijän faija oli ite tehny jotain kaljaa tai viiniä ja oli ryyppäämässä alkoholistikavereittensa kanssa.ne oli jossain kerrostalos ja siel oli yhteinen sauna,faija jäi saunaan ,ku muut lähti baariin..
sieltä saunasta sen sitte joku löysi viikonlopun jälkeen,se oli tukehtunu oksennukseensa.
kun mä siitä kuulin ni itkin tosi paljo koska oon kauheen herkkis,mut ei menny kauaa ku tuli helpottunu olo,ei tarvinnu enää miettii et missä se kännis toheltaa ja mitä sille taas sattuu,se ei nimittäin asunu missään rauhallises ja mukavas ympäristös.
no se siitä,mut tsemppiä sulle ja toivottavasti jäi paljo kauniitaki muistoja.
ainaki aika sitte kultaa muistot..
munki isä kuoli kun olin pikkunen! se kuoli syöpää!! en muista siitä enää mitää ja muo harmittaa koska en oo koskaa kerenny tutustuu siihen enkä oo kosakaa saanu koulussa pikkusena kertoo kamuille että olin iskän kaa jossain tai että se vei mut lintsille (tai jotain muuta vastaavaa) nyt kun kuulen vähänki semmosen laulun jossa kerrotaan jostan mistä tulee ihan törkee ikävä rupeen melkein heti itkee!!
ps. sorry jos kirjotin liika pitkästi
tavallaa samanlaista kokemusta. Mun isä kuoli kun olin seitsemän tai kaheksan ja sillon se ei tuntunut aluksi ihan hirveeltä mutta nyt se jo on asia joka pv mielessä.