Matti Vanhanen: Voisin seurustella musliminaisen kanssa
Keskiviikko 2.3.2011 klo 23.49
Matti Vanhanen avautui keskiviikon Maria! -keskusteluohjelmassa suhteestaan muslimeihin.
Matti Vanhanen kävi Maria Veitolan tentattavana. (NELONEN)Muslimit olivat keskustelun teemana, sillä Vanhanen puhuu viikonloppuna Islam-Expo 2 -tapahtumassa. Vanhanen kertoi, että hänen kaveripiirissään on muslimeita.
Kun talk show -emäntä Maria Veitola kysyi, voisiko Vanhanen seurustella musliminaisen kanssa, Vanhanen vastasi:
- Totta kai.
Omaan parisuhdetilanteensa Vanhanen ei silti halunnut ottaa kantaa. Kun Veitola yritti udella, onko Vanhanen sinkku vai ei, Vanhanen kaarteli ja sanoi lopulta, että "ei siirrytä tähän aiheeseen".
Monikulttuurisempi Suomi
Nykyään Perheyritysten liiton toimitusjohtajana toimiva Vanhanen muistutti, että Suomesta tulee koko ajan monikulttuurisempi ja maapallo on pienenemässä. Hän sanoi, että on kuitenkin joitain asioita, joista ei saa lipsua.
- Esimerkiksi pakkoavioliitto ei sovi Suomeen, Vanhanen sanoi.
MARI JULKU
[email protected]

Vastaukset 9
Vanhimmat
Islam-Expo 1 on osa Vuoropuhelun teemavuotta. Vuosi 2008 on nimetty Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuodeksi. Teemavuoden tarkoituksena on tuoda Euroopan kansoja lähemmäs toisiaan sekä saattaa yhteen kulttuuritaustoiltaan erilaisia kansalaisia ja saada heidät ymmärtämään toistensa ajatusmaailmaa.
Meitähän ei pakoteta ja me emme ikinä petä!
Maailmassa on rajat ja valtiot tietyistä syistä. Kaikki eivät ole "kavereita" keskenään eikä koskaan tule olemaan.
Silloin kun itse haluan tutustua muihin kulttuureihin, lähden ulkomaille.
business...
ja vielä kerran businesss.... haisee.
Olenkin ihmetellyt, miksi vanhasta haukutaan niin paljon. Nyt itse allekirjoitti syyn.
Tässä maassa elää herroiksi tällä monikulttuurihapatuksella rikastuva elitistipaskajoukko ja tietenkin tavallisen veronmaksajan rahoilla!
On aika kaataa jokaikinen, siis JOKAIKINEN norsunluutorni vaaleissa!!!!
PSPSPSPSPSPSPS!!!!!
Halutaanko Suomesta tehdä uusi Ruotsi tai Ranska jossa oikeasti on jo ongelmia maahanmuuttajien kanssa?!
Ei h#lvetti. Onneksi on kohta vaalit tulossa.
ottaisin musliminaisen, mutta en halua vaarantaa heidän (enkä omaani) henkeään perheen ja suvun kostolta.
Hieno kulttuuri tuo muslimikulttuuri.
En voisi
No onko olemassa naispuolista olentoa jonka kanssa Vanhanen EI " seurustelisi" ???????????
Kyllä vain, Matti Vanhanen on ilmaissut kauniila tavalla, hyväksyntänsä, "Voisin seurustella, muslimi,naisen kanssa" Joop. Ja Suomen Kansallis,Tietäjä Raakkuna, hyväksyy esitetyn kannan, myös oma,kohtaisesti. "Salut"
Mutta perinnöllisyys,tekijöiden takia, on hyvä tietää DNA,merkitys. Ja lausun sen julki tässä esityksessä. "Salut" Tiedän että esim Kurdi,puoliso olisi aivan ihanteellinen Suomalais,arjalaiselle, henkilölle, koska muslimien joukossa, on vanhaa alkuperäis,rotua, joka soveltuu hyvinkin risteytettäväksi Suomalaisen Finnish Ugrin kanssa, kuten on Matti Vanhanen. "Salut" Mutta, ainoastaan Kurdien, tahi hyvän arabin kanssa. Ja silloin jälkipolven ja onnistuneen avioliiton kannalta, se olisi ihanteellista. "Salut" Joten tämä seikka, olisi välttämätön muistaa, harkitessa avioliittoa muslimin kanssa, että Suomi säilyisi hyvän,laatuisena yhteiskuntana. "Salut"
Sanottakoon tähän lisäksi, että uudistuva Perustus,laillinen puolue laatii vielä Laki,asetuksen tästä aiheesta. "Salut" Että "Suomen viralliseksi kansalaiseksi on mahdollisuus jäädä, tarkistamalla, henkilön rotu,tausta. "Salut"
Näin rakennamme pitkällä tahtäimellä Suomesta hyvää yhteiskuntaa. "Salut"