Rockabillyn eittämätön legenda Brian Setzer saapuu konsertoimaan Suomeen
heinäkuussa. Setzer saapuu esiintymään Helsingin Jäähalliin yhdessä täysin
uuden Rockabilly Riot projektinsa myötä perjantaina 22. heinäkuuta. Liput
konserttiin maksavat 4956 euroa, ja ne tulevat myyntiin sunnuntaina 6.
maaliskuuta osoitteessa http://www.rle.fi sekä Lippupalvelussa ja Tiketissä
maanantaina 7. maaliskuuta. Lisäksi myynnissä on vip-ruokailun ja pääsylipun
sisältäviä 119 euron hintaisia VIP-lippuja.
Brian Setzerin Rockabilly Riot on todellinen rytmimusiikin ilotulitus.
Konsertin huipentaa Stray Cats osuus, jossa nähdään myös toinen
legendaarisen Stray Cats yhtyeen jäsen, Slim Jim Phantom. Stray Cats on
nähty lavoilla viimeksi kolme vuotta sitten!
Brian Setzerin Rockabilly Riot lupaa tarjota yleisölleen ainutkertaisia ja
täysin uudenlaisia esityksiä, joissa ovat pääosissa niin pystybassot kuin
kaksi rumpusettiäkin pianistia unohtamatta.
Brian Setzer on nauttinut suurta suosiota rockn rollin ja rockabillyn
ystävien sydämissä vuodesta 1979, jolloin hänen luotsaamansa Stray Cats
perustettiin. Hänellä on lukuisia muitakin kokoonpanoja, kuten hiljan
Suomessa nähty big band Brian Setzer Orchestra. Brian Setzerin konsertit
ovat olleet Suomessa kerta toisensa jälkeen loppuunmyytyjä.
Lisätietoja saa osoitteesta http://www.rle.fi.
Konsertin järjestäjä: RL Entertainment, http://www.rle.fi
Bryan Setzerin kotisivut: http://www.briansetzer.com
Brian Setzer tuo uuden huppukokoonpanonsa Suomeen heinäkuussa!
16
703
Vastaukset
- Crimz
Liput 49 ja 56€
- Setzer on hyvä
Mikä on huppukokoonpano, liittyykö se jotenkin KKK- järjestöön? (Enpä halua olla missään tekemisissä moisen paskajärjestön kanssa.)
- Teddy Rocker Kälviä
Huppukokonpano on sellainen, että soittajilla on hianot huput päässään soittaessaan teddybillyä vai oliko se sittenkin foogu joka on etulohkon päällä. Ettäs tiedät kielikello.
Brian Setzer's Rockabilly Riot -liput tulee myyntiin maanantai aamuna Tikettiin ja Lippupalveluun 9.00. Setissä kuullaan myös Stray Catsia ja mukana Stray Cats rumpali Slim Jim Phantom
- hepa w
joo se on kova poika tuo setzeri , hyvä suomen ystävä.
aika usein kesäisin viettää aikaa tuolla keski-suomessa nauttimassa
suomen kesästä . saarijärvellä jnpp......
taitaa olla siellä morsian vaikka nykyisin taitaa hemmo olla naimisissa tms.- let's rockin' again!
Siellähä se pelviski on nähty usseesee otteesee, siitähä tajettihi televiksessäki kertova...eikös tää stseri muute ala olla jo (kansa)eläkeiässä? Meinaa vaa, että sen verra näyttäs meno jo rauhottunee, ettei peräti kiikkustuolitasol saakka??
- Crimz
The Kockouts lämmittelee Brian Setzeriä Helsingissä heinäkuussa!
Ruotsin eittämättä suosituin rockabilly-yhtye The Knockouts saapuu
konsertoimaan Suomeen heinäkuussa Brian Setzerin lämmittelijäksi. Tämä
rockabillyä ja punkia musiikissaan yhdistävä huippuyhtye esiintyy ennen
Setzerin Rockabilly Riot -projektia Helsingin Jäähallissa perjantaina 22.
heinäkuuta.
Liput Brian Setzerin ja The Kockoutsin konserttiin maksavat 49 ja 56
euroa, ja ne ovat jo myynnissä Lippupalvelussa ja Tiketissä. Lisäksi
myynnissä on vip-ruokailun ja pääsylipun sisältäviä 119 euron hintaisia
VIP-lippuja.
The Kockouts yhtyeen muodostavat laulaja-kitaristi Johan Frandsen,
rumpali Ted Jergelind ja basisti Ken Stone. Heidän musiikkinsa on sanottu
muodostavan yhdistävän linkin Stray Catsin and Green Dayn välille. He ovat
lisäksi tunnettuja erityisen vauhdikkaista lavaesiintymisistään. The
Knockoutsin viimeisin albumi on huippuarvostelut saanut Among The
Vultures,
ja ensi vuoden alussa ilmestyvän uuden levyn ensisingle julkaistaan juuri
Helsingin-konsertin alla.
Brian Setzerin Rockabilly Riot on todellinen rytmimusiikin ilotulitus.
Konsertin huipentaa Stray Cats ?osuus, jossa nähdään myös toinen
legendaarisen Stray Cats ?yhtyeen jäsen, Slim Jim Phantom. Stray Cats on
nähty lavoilla viimeksi kolme vuotta sitten! Brian Setzerin Rockabilly
Riot lupaa tarjota yleisölleen ainutkertaisia ja täysin uudenlaisia esityksiä,
joissa ovat pääosissa niin pystybassot kuin kaksi rumpusettiäkin pianistia
unohtamatta.
Brian Setzerin konsertit ovat olleet Suomessa kerta toisensa jälkeen
loppuunmyytyjä.
Lisätietoja saa osoitteesta http://www.rle.fi.
Konsertin järjestäjä: RL Entertainment, http://www.rle.fi
The Knockouts netissä: http://www.theknockouts.com
Bryan Setzerin kotisivut: http://www.briansetzer.com - SVEN INGVARS-ALANYA
Ootteko jo ehtiny kuulla aussipunkbändiä the Saints, siinä vasta rautanen rokkipoppoo kunnon kahella säröskittalla. Ja sitäpaitti on muuten vähäsen verran modernimpaa meininkiä kun noi läskärijumpsunjumpsut...
Jag rekommenderar the Saits så mycket, så mycket till alla människor också här! - Punk sucks
punkki on paskaa, miksi sitä pitää puhua tällä palstalla?
- Crimz
Suomeen perjantaina 22. heinäkuuta konsertoimaan saapuva rockabillyn legenda
Brian Setzer lupaa yleisölleen huikeaa keikkaa Helsingin Jäähallissa. Viime
viikonlopun keikat Saksassa ja Belgiassa kestivät yli kaksi tuntia, ja
samanlaista ilotulitusta on luvassa myös Helsingissä.
Brian Setzerin Rockabilly Riot -konsertin huipentaa Stray Cats ?osuus, jossa
nähdään myös toinen legendaarisen Stray Cats ?yhtyeen jäsen, Slim Jim
Phantom. Stray Cats on nähty lavoilla viimeksi kolme vuotta sitten.
Brian Setzerin lämmittelijänä toimii Ruotsin eittämättä suosituin
rockabilly-yhtye The Knockouts, jonka muodostavat laulaja-kitaristi Johan
Frandsen, rumpali Ted Jergelind ja basisti Ken Stone. Heidän musiikkinsa on
sanottu muodostavan yhdistävän linkin Stray Catsin and Green Dayn välille.
He ovat lisäksi tunnettuja erityisen vauhdikkaista lavaesiintymisistään. The
Knockoutsin viimeisin albumi on huippuarvostelut saanut Among The Vultures,
ja ensi vuoden alussa ilmestyvän uuden levyn ensisingle julkaistaan juuri
Helsingin-konsertin alla.
Liput Brian Setzerin ja The Knockoutsin konserttiin maksavat 49/56 euroa, ja
ne ovat myynnissä Lippupalvelussa ja Tiketissä.
Konsertin järjestäjä: RL Entertainment, http://www.rle.fi
Brian Setzerin kotisivut: http://www.briansetzer.com
The Knockouts netissä: http://www.theknockouts.com - suosi suomalaista
Miksikähän ruotsalainen lämppäri, Suomen bändien taso on maailmallakin tunnettua?!
- Crimz
Erä lippuja saatavilla myös jäähallin ovelta. Ovet aukeavat 19.00, lämppärinä The Knockouts (SWE).
- katsomossa
Kuka oli se pitkä kaveri, joka tuli soittamaan Setzerin kitaraa ihan viimesimmän biisin aikana? Hyvin veti sekin kyllä. Setzer itse vain lauloi sen biisin lopun.
- halakopiä
Ettei vai ois ollunna se ykssellisti, joka soitti siel berllinimuuril elgarii, sibeliusta ja mussorgskii...? Tais vähäse opettaa setserin pojulle instrumenti hallintaa, vai kuis se menikäs? heh-heh...
Perkeleen mainio keikka Setsuurilta ja rytmiryhmältä!! > se heppu joka tuli lopussa lavalle ja otti Brianin skitan, oli Knockoutsien kitaristi/laulaja! > muuten toi lämppärin osuus oli aika kuraa, ainakin mulle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837101Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1096168Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455404Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635205Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380