Minua auttaneet

reumainen

Olen pärjännyt tosi hyvin seuraavien nautintojen avulla:

-Arvo Ylpön terveysjuoma. Sisältää valkosipulia, hunajaa ja sitruunaa. Nautin ainakin lasillisen päivässä. Valkosipulia myös ohut siivu nenään, samoin säännöllinen nenäöljy.

-Homeopaattinen pilleri poskiontelotulehdukseen, viikon kuuri. Ekana päivänä tulee turvonneempi olo poskiin ja otsaan, sitten helpottaa.

-Vähähiilihydraattinen ruokavalio ja vihersmoothiet, joihin lisään etenkin salviaa ym.tulehdusta estäviä yrttejä. Siemenet likoon yön yli.

Poskionteloista aukesi jostain tosi syvältä, silmän alta, ja sain tulehtunutta limaa pois. Nyt on ollut autuas olo kun ei ole turvotusta, kestän jopa hieman homeisia ihmisiä tuolla kaupungilla!

Reumakin voi paremmin kuin pitkään aikaan.

1

305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Poskionteloista aukesi jostain tosi syvältä, silmän alta, ja sain tulehtunutta limaa pois."

      - Leikkauksen jälkeen maksillaarionteloista on alkanut nousta keltaisen vihertävää limaa, jonka joukkoon tulee vähän vertakin vielä.

      Huuhtelu haalealla merisuolavedellä nostaa myös limaa maksillaarionteloista pois ja tekee hyvää. Muistettava vaan huuhdella kaksi kertaa päivässä niin kuin lääkäri suositteli. - Alkanut käyttää Humidose-sumutteen lisäksi myös Mar-nenäsumutetta, jossa on viisi prosenttia dekspantenolia, joka auttaa kudosten uusiutumisessa.

      Karnosiini pääsi loppumaan, mutten viitsi ostaa lisää odottaessani uutta lähetystä iHerbiltä. Viimeksi hakiessani pakettia postista minut pysäytti rastatukkainen nuori mies, jolla oli iHerbin paketti hänelläkin. Juttelimme sitten hetken aikaa ja vaihdoimme kokemuksia.

      Esimerkiksi iHerbiltä tilaamani 5000 IU:n D3-vitamiini on pelittänyt hyvin. Kun ystävänpäivänä ennen leikkausta hoitaja kyseli, ettei vaan ole mitään flunssaa, minulla meinasi loksahtaa suu auki. Mikä flunssa? Sen jälkeen, kun aloin käyttää miedompaakin 2400 IU:n D3-vitamiinia kaksi kappaletta päivittäin, en ole tiennyt mistään flunssasta enää mitään. Muita sairauksia on kyllä ollut, muttei flunssaa. Pojallakin ollut jo pari ja viimeinen kesti pitkään, parisen viikkoa, muttei minulla ole ollut mitään. Pojan huomattua tuon hänkin on alkanut ottaa 5000 IU:ta D3-vitamiinia 2400 IU:n sijasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      183
      1536
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      196
      1367
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1119
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      43
      823
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      720
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      701
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      700
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      681
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      640
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe