Pitääkö hevosilla oikeasti olla omat hoitovälineet?

Olen käynyt parilla tallilla, joissa hevoset harjataan yhteisillä harjoilla. Itseäni ei haittaa, mutta kaverini kritisoi (ratsastaa eräällä toisella tallilla), että hevosilla pitää olla omat harjat, ja hänen mielestään kaikki tallit, joissa käytetään yhteisiä harjoja, on automaattisesti huonoja. Hän sanoi, että hevoset sairastuvat, jos käyttää samoja harjoja. Tallilla, joilla käyn, on tuntihevosia yhteensä 30, joten ei minusta olisi järkeä hankkia kolmeakymmentä pakkia 1 tai 2 kappaletta kutakin hoitovälinettä hevosta kohden. Äitini, joka itse on ratsastanut kyseisellä tallilla about 10 vuotta, kertoi, että tallin hevoset eivät ikinä ole olleet kipeinä, tai on ollut, mutta korkeintaan ähkyä tai kipeästä jalasta. Mitään tarttuvaa ei ole ollut. Ja mikäli oikein käsitin, tallit siivotaan aamuisin jokikinen päivä (tarpeen vaatiessa kaksikin kertaa).
3442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On järkevää ettei hevosten harjoja lainata tallilta toiselle, koska hevosilla on joitakin ihosairauksia, jotka tarttuvat myös harjojen välityksellä. Sen vuoksi harjat pitää aina pestä pesuaineella ja desinfioinda, jos ne viedään toiselle tallille.

Sen sijaan hevosille jotka ovat jatkuvasti kontaktissa keskenään. Esim. samassa tarhassa tai vierekkäisissä karsinoissa niin, että pystyvät koskettamaan toisiaan ei harjoilla ole merkitystä. Jos tallille tulee jokin ihosairaus niin se leviää joka tapauksessa.

Jokaisen hevosen omat harjat ovat suositeltavat lähinnä sen vuoksi, että näin jokaiselle hevoselle löytyy sopivat harjausvälineet aina. Harjoista tulee pidettyä myös parempi huoli kun ne ovat "omia". Eli hoitaja puhdistaa mielellään oman hoitsunsa harjat, mutta kynnys lähteä putsaamaan yhteisiä harjoja on paljon suurempi. Harjat tulee myös paremmin laitettua paikoilleen, kun kaikki näkee kenen jäljiltä tavarat on levällään (kun harjoihin on merkitty kenen hevosen ne ovat). En tiesä mistä tämä johtuu mutta syy on luultavasti sama, kuin miksei kommunismi toimi oikein missään.

Äänestä

Olen samaa mieltä että eivät hevoset siitä kipeäksi tule,mutta jotkut infektiot voivat tarttua harjojen mukana eli vähän sama asia kun monet ihmiset harjaisivat sinun hius harjallasi omaa päätäänsä :)

Äänestä

Jotkut infektiot voivat tarttua harjojen kautta toisiin hevosiin,mutta jos ne ovat samalla tallilla,olisi infektio luultavasti jo tarttunut kaikkiin hevosiin.

Tallilla jolla ratsastan on yhteiset harjat hepoilla eivätkä ne todellakaan ole puhtaita!Ajattelin hankkia omat harjat ja pakin,niin olisi paljon helpompaa harjata heppa,kuin hakea likaiset harjat koreista ja puhdistaa ne ekaksi,ja sitten vasta mennä harjaa heppa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hämmentynyt ratsija kirjoitti:

Olen käynyt parilla tallilla, joissa hevoset harjataan yhteisillä harjoilla. Itseäni ei haittaa, mutta kaverini kritisoi (ratsastaa eräällä toisella tallilla), että hevosilla pitää olla omat harjat, ja hänen mielestään kaikki tallit, joissa käytetään yhteisiä harjoja, on automaattisesti huonoja. Hän sanoi, että hevoset sairastuvat, jos käyttää samoja harjoja. Tallilla, joilla käyn, on tuntihevosia yhteensä 30, joten ei minusta olisi järkeä hankkia kolmeakymmentä pakkia 1 tai 2 kappaletta kutakin hoitovälinettä hevosta kohden. Äitini, joka itse on ratsastanut kyseisellä tallilla about 10 vuotta, kertoi, että tallin hevoset eivät ikinä ole olleet kipeinä, tai on ollut, mutta korkeintaan ähkyä tai kipeästä jalasta. Mitään tarttuvaa ei ole ollut. Ja mikäli oikein käsitin, tallit siivotaan aamuisin jokikinen päivä (tarpeen vaatiessa kaksikin kertaa).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu