Paremminvointivaltion arvot kestävällä pohjalla

Kannustava yhteiskunta on sellainen, jossa jokainen pystyy omilla valinnoillaan ja työnteollaan – omista lähtökohdistaan – vaikuttamaan omaan tulevaisuuteensa. Meistä on oikein, että heikoista pidetään huolta ja että ihmisen ahkeruudesta ja onnistumisesta palkitaan.

Sivistynyt yhteiskunta vaalii tietoa, ymmärrystä ja osaamista. Sivistys on myös paras tapa lisätä tasa-arvoisuutta. Sivistys on ennen kaikkea asenne, tapa suhtautua maailmaan ja elämään.

Sivistykseen kuuluu olennaisena myös halu vaalia luontoa ja kantaa vastuuta luonnon tilasta. Ympäristöä ei vaalita, luontoa suojella tai ilmastonmuutosta torjuta syyllistämällä, pelottelulla tai tuomiopäivän julistuksilla. Tosiasiat on tunnustettava, mutta parhaiden ratkaisujen löytäminen edellyttää tilaa eri näkökulmille. Käyttämällä luonnonvaroja säästäväisemmin, tekemällä tietyt arkipäiväiset asiat paremmin ja muuttamalla elintapojamme kestävämmiksi luomme edellytyksiä paremmalle elämälle.

Suvaitsevassa yhteiskunnassa kunnioitetaan kanssaihmisten erilaisia eettisiä valintoja, elämän päämääriä ja vakaumuksia. Nähdään ne rikkautena, josta luovuus ja kehitys syntyvät. Suvaitsevaisuus on sitä, että osaamme olla sivistyneesti eri mieltä. Tämä taito on yhä tärkeämpi. Me ennen niin sopuisat suomalaiset olemme alkaneet olla kovasti mieltä kaikenlaisista asioista. Facebook-ryhmät syntyvät ja sammuvat, tärkeintä on samastua nopeasti omaan pienryhmään. Väittely lainehtii sukupuolivähemmistöistä, maahanmuutosta, kerjäläisistä, pakkoruotsista.

Kun keskustelu kiehuu, on vaarana, että huudamme omaa mielipidettämme niin kovaa ettemme malta enää kuunnella toista. Alamme pitää toisin ajattelevaa jotenkin huonompana ihmisenä. Vedämme aidan oman ryhmän ympärille, vetäydymme aidatun alueen keskelle, jotta olisi turvallinen olo, ja ajattelemme, että kaikki ongelmat aiheutuvat aidan tuolla puolen.

Suvaitsevaisuus ei ole sitä, että omat perinteet lopetetaan kohteliaisuudesta muita perinteitä kohtaan, vaan ymmärryksen lisäämistä myös omia tapoja kohtaan. Erilaisia ajatuksia tarvitaan, ketään ei saa työntää ulos. Paremminvointivaltion pitää tuntua kodilta jokaiselle sen jäsenelle.

Välittävässä yhteiskunnassa heikommista huolehditaan. Välittämistä on laadukas ja kaikille avoin terveydenhuolto sekä se, että takaamme tasavertaiset mahdollisuudet koulutukseen. Välittäminen on sitä, että annamme jokaiselle mahdollisuudet pärjätä elämässä ja tavoitella päämääriään. Paremminvointivaltio kiteytyy kuitenkin ajatukseen, että välittäminen ei voi olla vain viranomaistoimintaa.

Välittävä yhteiskunta kantaa tosissaan huolta hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksesta. Mutta välittämistä ei Suomessa voi arvioida yksin hyvinvointivaltioon käytettyinä miljardeina. Voimme panostaa kymmeniä miljoonia, satoja miljoonia vaikka peruskoulun opetukseen, mutta loppujen lopuksi kaikki on kiinni yhdestä opettajasta, joka haluaa ja jolla on kaikki edellytykset tehdä työnsä kunnolla. Välittävää yhteiskuntaa ei ole ilman välittäviä ihmisiä.
1577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kokoomuspuolue on rakentanut paremminvointia vain ennestään paremminvoiville huonomminvoivien kustannuksella .

Köyhyys Suomessa on kasvanut räjähdysmäisesti kokoomuspuolueen hallituskaudella.

Suomessa on laskettu olevan jo 700.000 köyhää ja kokoomuspuolue aikaansaa köyhiä koko ajan lisää.

Suomen valtiontalous on ajettu kuralle :on otettu silmittömästi velkaa ja jaettu rahat maailmalle Kreikalle , Irlannille , USA:n pankeille jne.,
Suomen kansasta, veronmaksajista viis .
Lapset , nuoret , sairaat, vanhukset jätetään heitteille .

Kaiken takana on ainoastaan uusliberalistisen kokoomusideologian ahneus ja oman edun tavoittelu.

Äänestä

Onko tuo sonta Ameriikkalaisen mainostoimiston perästä?
Tämä ei ole vaan http://puppulausegeneraattori.fi/?
Käytännön täytyy turvautua tarkoituksenmukaisiin keinoihin, jos kokoomus aiheuttaa huolestumista suunniteltaessa ilmiöiden liiallista nonfiguratiivisuutta.
Matemaatikotkaan eivät kysele mitä numerot ovat, mutta kokoomus parantaa laajentuvia markkinoita ja uusia induktiivisia tuotantomenetelmiä.
Ei mitään eroa, sontaa.

Äänestä

Niin kauan kun Suomessa opiskelu on ilmaista, on jokaisella samanlaiset mahdollisuudet varallisuuteen. Onko muka väärin että 3v lukiossa ja 7v lääketieteellisessä opiskellut saa enemmän palkkaa kuin laiskuutensa takia opiskelut jättänyt henkilö?

Hyvinvointivaltio rakentuu osaamisen ja työnteon päälle, verotuksen on siis kannustettava työntekoon ja työpaikkojen syntyyn(yritykset). Liiallinen ansiotulovero aiheuttaa "aivovuotoa". Elikkä opiskelleet ihmiset lähtevät ulkomaille paremman palkan perässä. Tälläinen ei toimi.

Entä sitten jos suurten yritysten perustajat saavat miljoonia vuodessa? He ovat saaneet tämän aikaan omalla työllään ja osaamisellaan. He myös luovat työpaikkoja ja tuovat kansantalouteen suuren lisän. Kaikkilla on tähän samat mahdollisuudet. Siihen ei vaikuta vanhempien varallisuus eikä paikkakunta.

Toki ansiotuloveron kuuluu olla progressiivinen ja pienituloisia pitää auttaa, mutta omavastuuta ei pidä unohtaa.

"Tasa-arvo ei ole sitä, että kaikki tulevat samaan aikaan maaliin, vaan sitä että kaikki lähtevät samalta viivalta"

Äänestä
  • Kysyn vaan kuka tämän 3v. lukiossa ja 7v. lääkiksessä
    on maksanut Täh ja mitäs luule,paljonko se on maksanut ?

    173 000 € (Hki -2009) siihen lukio päälle,eikä siinä kaikki
    erikoistuvien stipendit ja erikoistuville sijaiset.

    Koska sen jälkeen kun ns.peruslääkäri on valmis hän huomaa,että
    mitäs tässä raatamaan "Paskaduunia" .Lähdenpä erikoistumaan,
    esim.ihotautilääkäriksi ja lähdenpä Mehiläisiin tai Arvaustaloihin
    yksityisvastaanotolle.Kevyt homma,jää aikaa perheelle,voin itse päättää
    työajat,ei päivystyksiä,ei viikonlopputöitä.(ja verotonta 90000€ asti) Mitä häh..

    paistaa aika pahasti pers... tämä kokoomuslainen aivopesu

    Helvetti soikoon.Miten sallit LAISKUUTTA joillekin,mutta toisille et ?
    Tämäkö pitäisi sallia....Ei.

    Vai omalla työllä nämä Vuoriot ja Liliukset on hankkineet,Hah,hah
    on se vaan erikoista omaa työtä,kun bonukset tulee pörssinousuista,mutta
    ei niitä oteta pois kun pörssit laskee.Vai oletko kuullut -miinus merkkisistä
    bonuksista ?

    Äänestä

  • 18v hoh hoh kirjoitti:

    Kysyn vaan kuka tämän 3v. lukiossa ja 7v. lääkiksessä

    Verotonta 90,000 asti? Kyllä se lääkärikin joutuu ansiotuloveroa maksamaan. Tuollasilla tuloilla vielläpä lähelle 55%

    Pointtina tuolla edellisellä kirjoittajalla ilmeisesti oli, että on sinulla ollut aivan samat mahdollisuudet päästä tuohon samaiseen työhön "boonuksia keräilemään".

    Ei matalat tulot ole hyvätuloisten vika.

    Äänestä

  • pitäisiköhän lääkärin koulutuspaikkoja lisätä ja pistää lääkärin työt kolmivuoroiseksi kun valitetaan aina päivystyksistä. Entistäkin risti riitaisemmaksi tekee lääkärien valittamisen työn raskaudesta ja päivystysten uuvuttavuudesta se että kuitenkin rahan himossa oman yksityis praktiikan pito tuntuu maistuvan aika hyvin vielä oman työn päälle.

    Äänestä

  • 23 kirjoitti:

    Verotonta 90,000 asti? Kyllä se lääkärikin joutuu ansiotuloveroa maksamaan. Tuollasilla tuloilla vielläpä lähelle 55%

    Pointtina tuolla edellisellä kirjoittajalla ilmeisesti oli, että on sinulla ollut aivan samat mahdollisuudet päästä tuohon samaiseen työhön "boonuksia keräilemään".

    Ei matalat tulot ole hyvätuloisten vika.

    On se vaan joillekkin Tasavero-Taunoille helvetin paksusta rautalangasta
    väännettävä,sanoisin jotta rautakangesta.

    Sinulla meni Viru Valgen prosentti ja vero % sekaisin (lopeta jo)
    40%,mutta Viru Valge Vägev 80%
    Se on siinä sopiva verotus,fantastista!

    Lyhennelmä linkistä jos keskittymiskyvyn puute vaivaa
    Usko nyt Paukapää,se on 90000€
    ---------------------------------
    Useat lääkärit ja juristit ovat onnistuneet madaltamaan ansioidensa verotusta huomattavasti perustamalla osakeyhtiöitä. Toiminta on herättänyt runsaasti närää, sillä yhtiöistä osinkoina nostettu palkkatulo on huomattavasti kevyemmin verotettua kuin ansiotulona verotettu tulo. Korkein hallinto-oikeus linjasi alkuvuodesta, että toiminta on lainmukaista

    http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2008/11/19/laakarien-verokikkailu-saa-jatkoaikaa/200829926/139

    Äänestä

Kyllä on kaunista puhetta työllistymisestä, ikäänkuin olisi töitä kaikille jotka haluaisivat tehdä työtä josta maksetaan myös palkkaa jolla tulee edes jollakin tavalla toimeen. Miten monta uutta työpaikkaa tuli Suomeen niillä rahoilla, jotka oli varattu valtionvelan lyhennykseen ja jotka kokoomus ja keskusta jakoivat kannattajilleen veroalennuksina heti valtaan astutuaan. Taisivat nostaa vain pörssikurseja helsingin pörssissä siinä niiden suurin ansio ja työllistävä vaikutus meklareille.
Minusta tuntuu ettei kehä kolmosen ulkopuolella uskota enää asuvan ketään näiden työllistymispuheiden perusteella. Jos kolmosen sisäpuolella on pula työvoimasta niin se on teidän päänsärkynne kalliden asumiskustannusten takia, mutta ulkopuolella on vastaavasti työpula ja melkoinen onkin kun ei kelpaa olla ja sanoa olevansa yritys joka on "landella".
Ei kaikista ole yrittäjiksi, eikä koulunpenkin kuluttajiksi vaan rehellisiksi tekijöiksi joita ei ole tarkoitettu kaiken maailman huijaritten käsiin ja hyväksikäytettäviksi. Koittakaa ymmärtää myös se asia ettei suunnittelijoita eikä johtajia tarvittaisi, ellei olisi niiden suunnitelmien toteuttajia käytännössä. Ne jotka astuvat työelämään hyvin nuorina, niin he veronmaksullaan kustantavat osittain myös teidän kirjanoppineiden koulunkäynnit, jotta olisi näitä suunnttelijoita joiden tekeleitä he voisi toteuttaa. Utopiaa tämä ajatteluni on mutta kirjoitampa kuitenkin?

Äänestä

Me kaikki lähdemme Suomessa samalta viivalta. Jos jää huonopalkkaiselle alalle, ei siitä voi syyttää kuin itseään.

Äänestä
  • Ajamassa firmoja konkkaan? Mitä tässä on ite seurannut niin, eikös nuo kokoomuksen tekemät verouudistukset ole helpottaneet palkkaamista. mm tuo kela-maksun poisto.

    Ja kyllä sitä töitä löytyy, esimerkiksi palmia on tässä viimeset pari vuotta hakenut työntekijöitä. Eri asia on sitten kelpaako se työ, mutta sillon on kyllä ihan omasta valinnastaan työtön. Kylmä tosia on, että kaikki eivät pääse alansa työhön, eivät ainakaan heti.

    PS: Kyllä sua kuullaan vaikka kirjoittaisit ihan normaalisti ilman tuota caps lockia päällä.

    Äänestä

  • "Jos jää huonopalkkaiselle alalle , ei siitä voi syyttää kuin itseään ".

    Eikös kokoomuspuolueen puheissa kaiken työn pitänyt olla arvokasta ? Mihin se arvokkuus nyt katosi ?

    Oman ajattelutapani mukaan mikään työ ei saisi olla niin aliarvostettua , ettei siitä saatavalla palkalla Suomen kaltaisessa
    korkean kustannustason maassa elä.

    Kokoomuspuolueen pyrkimys taas on toisensuuntainen : normaalityötä tekevän tavallisen kansalaisen palkkataso alas , herrojen palkkataso ylös .

    Ja päälle vielä hurskastelut : "Jos jää huonopalkkaiselle alalle , ei siitä voi kuin syyttää itseään."

    Jonkun on kuitenkin tehtävä se huonopalkkainenkin työ , ja tultava siitä saatavalla palkallaan toimeen.

    Äänestä

Sama levy soi: kyllä töitä on, kyllä töitä on, on v aan niin paskoja hommia, että palkka on haettava sossun luukulta, että saa laskunsa maksettua ja sapuskat
leipäjonosta.

Oikeita työttömiä 400 000 (kaikki pinnareita vai) ja 900 000 köyhää (omasta syystään vai) työpaikkoja 20 000, työllistäkää tuosta sitten kaikki.

Pelkkää paskanjauhamista ja pelottelureservin ylläpitoa, on halvempaa pitää
1 henkilö töissä pelottelemalla työttömyydellä kuin tarjota 2 - 3 henkilölle
työtä.

Äänestä
  • Kyllä niistä työttömistä iso osa on ihan itse itsensä siihen jamaan ajanut.

    Äänestä

Ei mitään höttöä eikä läpän heittoa, vaan vastuullista tavoiteasetantaa.

Äänestä

outoja sanoja kokkarin suusta mitä talkoitaa toi viimeinen sana ja yhtä outo on kokoomukselaisen suusta sana vastuu tarkoitaa kai EK:t kohtaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kansalainen Suomesta kirjoitti:

Kannustava yhteiskunta on sellainen, jossa jokainen pystyy omilla valinnoillaan ja työnteollaan – omista lähtökohdistaan – vaikuttamaan omaan tulevaisuuteensa. Meistä on oikein, että heikoista pidetään huolta ja että ihmisen ahkeruudesta ja onnistumisesta palkitaan.

Sivistynyt yhteiskunta vaalii tietoa, ymmärrystä ja osaamista. Sivistys on myös paras tapa lisätä tasa-arvoisuutta. Sivistys on ennen kaikkea asenne, tapa suhtautua maailmaan ja elämään.

Sivistykseen kuuluu olennaisena myös halu vaalia luontoa ja kantaa vastuuta luonnon tilasta. Ympäristöä ei vaalita, luontoa suojella tai ilmastonmuutosta torjuta syyllistämällä, pelottelulla tai tuomiopäivän julistuksilla. Tosiasiat on tunnustettava, mutta parhaiden ratkaisujen löytäminen edellyttää tilaa eri näkökulmille. Käyttämällä luonnonvaroja säästäväisemmin, tekemällä tietyt arkipäiväiset asiat paremmin ja muuttamalla elintapojamme kestävämmiksi luomme edellytyksiä paremmalle elämälle.

Suvaitsevassa yhteiskunnassa kunnioitetaan kanssaihmisten erilaisia eettisiä valintoja, elämän päämääriä ja vakaumuksia. Nähdään ne rikkautena, josta luovuus ja kehitys syntyvät. Suvaitsevaisuus on sitä, että osaamme olla sivistyneesti eri mieltä. Tämä taito on yhä tärkeämpi. Me ennen niin sopuisat suomalaiset olemme alkaneet olla kovasti mieltä kaikenlaisista asioista. Facebook-ryhmät syntyvät ja sammuvat, tärkeintä on samastua nopeasti omaan pienryhmään. Väittely lainehtii sukupuolivähemmistöistä, maahanmuutosta, kerjäläisistä, pakkoruotsista.

Kun keskustelu kiehuu, on vaarana, että huudamme omaa mielipidettämme niin kovaa ettemme malta enää kuunnella toista. Alamme pitää toisin ajattelevaa jotenkin huonompana ihmisenä. Vedämme aidan oman ryhmän ympärille, vetäydymme aidatun alueen keskelle, jotta olisi turvallinen olo, ja ajattelemme, että kaikki ongelmat aiheutuvat aidan tuolla puolen.

Suvaitsevaisuus ei ole sitä, että omat perinteet lopetetaan kohteliaisuudesta muita perinteitä kohtaan, vaan ymmärryksen lisäämistä myös omia tapoja kohtaan. Erilaisia ajatuksia tarvitaan, ketään ei saa työntää ulos. Paremminvointivaltion pitää tuntua kodilta jokaiselle sen jäsenelle.

Välittävässä yhteiskunnassa heikommista huolehditaan. Välittämistä on laadukas ja kaikille avoin terveydenhuolto sekä se, että takaamme tasavertaiset mahdollisuudet koulutukseen. Välittäminen on sitä, että annamme jokaiselle mahdollisuudet pärjätä elämässä ja tavoitella päämääriään. Paremminvointivaltio kiteytyy kuitenkin ajatukseen, että välittäminen ei voi olla vain viranomaistoimintaa.

Välittävä yhteiskunta kantaa tosissaan huolta hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksesta. Mutta välittämistä ei Suomessa voi arvioida yksin hyvinvointivaltioon käytettyinä miljardeina. Voimme panostaa kymmeniä miljoonia, satoja miljoonia vaikka peruskoulun opetukseen, mutta loppujen lopuksi kaikki on kiinni yhdestä opettajasta, joka haluaa ja jolla on kaikki edellytykset tehdä työnsä kunnolla. Välittävää yhteiskuntaa ei ole ilman välittäviä ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu