Kokoomus sanoo:
Menestyvät yritykset ja niiden työpaikat muodostavat Paremminvointivaltion perustan. Yrittäjän intoa ei saa rajoittaa hankalalla lainsäädännöllä tai väheksyvällä asenteella. Yrityksen ja erehdysten kautta oppiminen on meille kaikille luontaista. Yrittäjälle on annettava mahdollisuudet onnistua epäonnistumisen jälkeen. Ideoiden muuttamista menestyviksi tuotteiksi ja kasvavaksi liiketoiminnaksi on tuettava määrätietoisesti yksityisten sijoitusten vetämänä.
Paremminvointivaltiossa kaikki työ on arvokasta. Työnteko on aina ja kaikissa tilanteissa kannattavaa. Työn verotusta on myös jatkossa kevennettävä maltillisesti. Pienten työtulojen ja sosiaaliturvan yhteensovittamista parannetaan eikä byrokratian anneta estää työllistymistä.
Parhaimmillaan työ antaa ison osan elämänsisällöstä. Kenenkään ei pidä joutua jättämään työelämää kokonaan vain sen vuoksi, että työn tekeminen on omassa elämäntilanteessa liian raskasta. Jokaiselle suomalaiselle on annettava mahdollisuus osallistua työelämään omien voimavarojensa mukaan.
Paremminvointivaltiossa joustavat työajat, toimiva päivähoitojärjestelmä ja mahdollisuus etätyöhön helpottavat monen suomalaisperheen arkea. Työn tekeminen ei estä huolehtimasta pienistä lapsista tai hoitoa tarvitsevista vanhemmista.
Monien joustavien ratkaisujen avaimet löytyvät työpaikoilta, eikä niitä voida sanella tai lailla säätää. Johtamisen on oltava kunnossa, on pystyttävä keskittymään olennaiseen, ongelmiin on puututtuva ajoissa, motivaatiota on pidettävä yllä ja kiusaamiseen sekä ikärasismiin on otettava nollatoleranssi. Perusteettomista pätkätöistä on päästävä eroon esimerkiksi sijaispankkijärjestelmien avulla.
Harmaa talous ja veronkierto ovat varastamista Paremminvointivaltiolta. Harmaa talous vie rehellisten työpaikkoja ja niitä verotuloja, joilla rahoitetaan päiväkodit, koulut ja terveyskeskukset. Harmaan talouden torjunta edellyttää riittäviä voimavaroja poliiseille ja syyttäjille, toimivaa sääntöjen noudattamisen valvontaa sekä riittäviä rangaistuksia. Harmaan talouden vastaiset toimet eivät saa hankaloittaa kohtuuttomasti rehellisten yrittäjien toimintaa.
Pitkällä tähtäimellä Paremminvointivaltion rakentaminen edellyttää, että saamme työttömät takaisin työelämään ja lisäksi uusia työntekijöitä ja veronmaksajia myös ulkomailta. Jokainen on tervetullut Suomeen tekemään töitä suomalaisilla työehdoilla. Suomesta saa myös hakea suojelua. Humanitaarinen maahanmuutto tulee kuitenkin mitoittaa Suomen valmiuksiin kotouttaa tulijat huolella.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Taas tätä unelmahöttöä jaetaan kansalle, tämähän on kuin suoraan kokoomuksen vaalimainoksesta, jossa luvataan auvoista tulevaisuutta kun vain ihmiset rupeavat töihin. Siitä vain puuttuu yksi melko ratkaiseva tekijä elikkä työpaikkoja on vain muutama kymmenentuhatta joista maksetaan palkkaa, mutta työtömiä on vastaavasti jotka haluaisi tehdä palkallista työtä kymmenkertaisesti verrattuna työpaikkoihin. Kokoomuskin ja keskusta kehottavat ihmisiä rupeamaan yrittäjiksi, mutta siihempä sitten loppuukin puolueiden tuki ja jos yritys ei kannata, niin siinähän olet sitten sen pestyn kaulan kanssa sossun varassa, jos senkään nykyisin ja suurten velkojesi kanssa, kun kannattavuuslaskelmissa on sattunut väärinkäsitys tästä auvoisesta tulevaisuudesta yrittäjänä. Moni puolue on kuunnellut herkällä korvalla tätä EK:n ja Teemu Lehtisen viestiä talouden hyötysuhteista tuloveroja alentamalla. Tässä sitä eletään näitten ohjeiden mukaan paremminvointivaltiossa kaiken tuskan ja ahdistuksen keskellä.
Paremminvointivaltiossa kaikki työ on arvokasta. Erityisen arvokasta on johtajien työ kun taas työntekijöiden työ on aivan liian arvokasta joten heidän palkkojaan huononnettakoon.
Kaikki työ on arvokasta ja Kokoomuksen verolinja on oikea ja tasapuolinen. Joka kyvyillään ja ahkeruusella hankkii on oikeudettu tuloihin. Loisia meidän ei tule elättää.
porvari loisii toisten kustannuksella ja kokoomus palkitsee tämän loisivan kokkarin
Otetaan vaikkapa esimerkiksi tämä nallen w maatalous tukiaiset 300 000e mutta jos joku nuori ihminen pyytää muutamaa satasen opinto tukea että pääse alkuun elämäsään niin kokkarit on varmaan torpeedimassa etu nenässä.että tälläinen toimitus vuorineuvosten PAREMPIVOINTIVALTIOHAN tämä kokoomuksen Suomi, on taakse jää tavallisten suomalaisten hyvinvointi.
Ettei totuus unohtuisi.
http://naurunappula.com/699385/katainen0403tvuujpg.jpg
Ei sovi minulle. Haluan että koko yhteiskunta voi hyvin.
Yleensähän kokoomus on halunnut valtion osuuden yhteiskunnassa pieneksi. Onko kokoomus kääntänyt takkinsa?