Puolueen eduskuntavaaliehdokas ja puoluevaltuuston jäsen Sirkka-Liisa Lamminkoski on järkyttynyt. Häntä on vaadittu eroamaan puolueesta sen jälkeen, kun hän arvosteli puolueen taidelinjaa.
Lamminkoski kertoo IS:lle, että puolueen pitkäaikainen kunnanvaltuutettu Raimo Malin oli ilmoittanut hänelle viime torstaina puhelimessa, että hänellä ”on aikaa erota kello 18 mennessä”.
Asiasta uutisoi tänään Helsingin Sanomat. Mylläkkä on jatkunut jutun julkaisemisen jälkeen.
– Jopa naiset ovat sanoneet että älä vouhkaa, Lamminkoski sanoo IS:lle.
Lamminkoski sanoo olevansa järkyttynyt.
– Olen itkenyt, että mihin minä olenkaan joutunut, kun olin rehellinen. Minulla on niin paha olla tässä puolueessa, kun olen nainen ja rohkea, Lamminkoski sanoo itkuun murtuen IS:lle.
Taidekohu alkoi, kun Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala ilmoitti HS:n haastattelussa, että poliitikkojen pitäisi olla päättämässä, keille taiteilijoille jaetaan apurahoja.
Lamminkoski teki irtioton puolueen taidelinjauksista blogissaan.
Lamminkoski sanoo, että hän on saanut kymmeniä puheluita ja Facebook-viestejä, joissa kulttuuri-ihmiset ovat antaneet hänelle tukea.
Päihdeterapeuttina toimivan Lamminkosken mukaan hän ei halua olla julistamassa, mikä on taidetta ja mikä ei.
Lamminkoski kertoo IS:lle, että puolueen pitkäaikainen kunnanvaltuutettu Raimo Malin oli ilmoittanut hänelle viime torstaina puhelimessa, että hänellä ”on aikaa erota kello 18 mennessä”.
Asiasta uutisoi tänään Helsingin Sanomat. Mylläkkä on jatkunut jutun julkaisemisen jälkeen.
– Jopa naiset ovat sanoneet että älä vouhkaa, Lamminkoski sanoo IS:lle.
Lamminkoski sanoo olevansa järkyttynyt.
– Olen itkenyt, että mihin minä olenkaan joutunut, kun olin rehellinen. Minulla on niin paha olla tässä puolueessa, kun olen nainen ja rohkea, Lamminkoski sanoo itkuun murtuen IS:lle.
Taidekohu alkoi, kun Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala ilmoitti HS:n haastattelussa, että poliitikkojen pitäisi olla päättämässä, keille taiteilijoille jaetaan apurahoja.
Lamminkoski teki irtioton puolueen taidelinjauksista blogissaan.
Lamminkoski sanoo, että hän on saanut kymmeniä puheluita ja Facebook-viestejä, joissa kulttuuri-ihmiset ovat antaneet hänelle tukea.
Päihdeterapeuttina toimivan Lamminkosken mukaan hän ei halua olla julistamassa, mikä on taidetta ja mikä ei.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Anteeksipyynnön paikka
Ehdotan nyt hyvällä meidän kaikkien puolesta, että Malin esittää julkisen anteeksipyynnön Lamminkoskelle.
Lamminkoski kyllä taideterapeuttina tietää, mitä on taide. Ei tarvitse kuin käydä hänen kotisivullaan (lamminkoski.com) katsomassa millainen jumalainen taideteos tuo nainen on.
Sirkkiksen ryntäät ovat kuulemma kuin taideteokset, näin pitkämies väittää?! Jännää!
Lamminkoski voi erota persuista ihan koska haluaa! Ei tarvitse itkeä! Uikuttajia ei eduskunta kaipaa eikä varmaan puoluekaan. Kirurgi on ne rinnat rakentanut. Olis laihduttanut niin ei olis tarvinnut puukkoa?
Heti ollaan naisia morkkaamassa lihavuudesta, mutta kyllä Soinin omat ihratissit on vähintään yhtä komeat.
Tommosilla seikoilla ei oo oikeesti mitään merkitystä valtaväestölle. Kuka meistä oikeesti äänestää jonkun taidekulttuuriseikan vuoksi ketään eduskuntavaaleissa??? Kyllä pääpaino on taloudessa ja ihmisten oikeudenmukaisessa kohtelussa eli puolueen etiikassa.
VIHREISSÄ VOI ESITTÄÄ POSTMODERNIA HÖMPPÄÄ HUM.KAND SINNEMÄEN TAHTIIN (työvoimaministeri joka ei ole koskaan tehnyt työtä)
VIHREÄ KANSANEDUSTAJA Heli Järvinen osoittaa sivistymättömyytensä television puhelinhaastattelussa lauantaina kertomalla satuja, että Gallen
(1800-luvun modernisti) olisi POSTmodernisti hömppääjä. Kuunnelkaan
edustajan hömppää alla yle:n tallenteena, viite alla.
POSTOMODERNISMI-HÖMPPÄÄ VASTAAN ON KOKO TIEDEMAAILMA
sitä tukevat vain sivuraiteilla seisovat hömppämaakarit, enimmäkseen sosialismin menettäneet taistolaiset Suomessa ja heihin kuuluvat vihreän puolueen teoreetikot (katso alla miten vihreä kansanedustaja väittää Gallenin olevan postmodernisti, sama kuin kertoisi Einsteinin (joka on deterministi) olevan kommunisti.
Itse pomo-oppi (postmodernismi) alkoi ranskalaisista hömppäfilosofeista kuten Lyotardista ja jatkui sitten Berliinin muurin kaaduttua kaiken maailman feministien - jotka eivät jaksaneet opiskella - hömppään: Kristeva ...
Postmodernismin
hullutuksia on paljastanut mm. Sokal (kirjoitti puutaheinää humanistien
lehteen - peräkkäisiä järjettömiä sivistyssanoja - ja ne julkaisivat artikkelin
tärkeänä humanismin kontribuutiona). Postmodernismin perusti ranskalainen
huuhaafilosofi Lyotard.
Lue lisää
http://www.simplesite.com/Tala/13312262?cp=1
Written by Contra el Postmodernismo on Mar. 7, 2011 Postmodernismia eivät opponoi ainoastaan
Perussuomalaiset vaan koko kova tiede (matematiikka, fysiikkaa, biologia ...) skeptikot mukaanlukien:
http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/sokalin_tapaus.html
Jonkinlaista sotkemisen huippua edusti vihreä kansanedustaja Heli Järvinen, joka 5.3. 2011 Yle1 Soinin haastattelun yhteydessä pamautti puhelinhaastattelussaan naurettavan harhaisen väärinkäsityksen, Heli Järvinen: Akseli Gallenkallela on postmodernisti eli kokeilija
Kuunnelkaa: http://areena.yle.fi/video/1299404780207
Akseli Gallen on 1800-luvun modernisti, symbolisti
http://virtuaaliyliopisto.jyu.fi/aikajana/modernismi/1800-luvun-modernismi
http://virtuaaliyliopisto.jyu.fi/aikajana/modernismi/1800-luvun-modernismi/symbolismi ja syntetismi
vähän samaan tyyliin kuin Paul Gauguin eli kun katsotte tätä Gauguinin maalausta, näette siinä heti Gallen-tyyppisiä piirteitä eikä mitään jälkimodernistis-postomodernistista sekameteliä
D'où venons-nous? Que sommes-nous? Où allons-nous?
http://www.peda.net/veraja/kotka/aikuislukio/opo/kurssit/et/aineisto/identiteetti
Soinin vaaliohjelmassa ei puhuta tasa-arvosta sanaakaan. Siisi: ei sanaakaan!!!
PS = ei naisille! Vastaavaa naisvihaa kuin mitä peruSS edustaa, ei ole Suomen poliittisessa historiassa nähty.
Tottakai tasa-arvo on tärkeää.
Miesten eläkeikä on 7 vuotta korkeampi kuin naisten, ne on tasoitettava
(miehet kuolevat 76 vuotiaana ja naiset 83 ero on 7 vuotta)
Naiset käyttävät valtion terveydenhoitokuluista (terveyskeskukset, sairaalat,
seulonnat ) kaksi kolmasosaa, miehiin on satsattava ja heidän terveyspalvelujaan on lisättävä
Miesten töiden rajoituksia on tehtävä kuten naisillekin (yötyötkielto jne.)
koska mies on heikompi astia fyysisesti, ei kaivostöitä ei korkeiden
piippujen muurausta ei asbestipurkua
nämä kuuluvat naisille
mutta fyysisest keveämmät työt kuten satuhassilaiset hommat matkustelua
EU:ssa ja hotellimatkoja San Telmossa
(ai te ette tiedä mikä on San Telmo jonka ilmapiiriä Hassi kehuu,
no se on Buenos Airesin kaupunginosa)
Tasa-arvo on ehdottomasti saatava miehille, siksi Persut saavat rökälevoiton
2011
Jos noin on, miksi persut vaikenevat asiasta? Tasa-arvo ei kiinnosta persuja, sen Soinin vaaliohjelma todistaa kiistatta. Siinä ei soinistinen kiemurtelu auta.
Eikös se ole tasa-arvoa sekin että persujen sisällä hääräävälle valtaklikille kaikki, muille ei mitään. Siis aivan tasa-arvoisesti toisille kaikki, tasa-arvoisesti toisilta kaikki. Kaikki eivät vielä ymmärrä perstasa-arvoa, mutta pian ymmärtävät ja silloin tippuu useammaltakin leuka kengälle.
Persutasa-arvoa on se, että yksi henkilö eli soini päättää kaikesta. Samalainen ihana sanavapaus ja tasa-arvo vallitsee mm. Pohjois-Koreassa. Ilmankos Aatu sekä Stalin ovat jämyinä diktaattoreina niin kovassa kurssissa persujen keskuudessa kautta maan.
meikäläisen ääni mennä sittenkin muualle kuin persuille. Jos ei keskustelua sallita puolueen sisällä jää järjen äänet vähiin. Persuille on siirtynyt hyviä vasemmiston ja muidenkin puolueiden ehdokkaita. Persujen nousu on ollut hyvää lääkettä liika suvaitsevaisuudelle. Nyt nousee puolueen idioottimaisuus esiin. Ay väki edelleen pysyttelee demareilla ja vasemmistolla.
Tutkipas Taisipapa hiukan tarkemmin persujen ehdokaslistoja, niin huomaat, että mukana on myös ay-väkeä ;) ja lisää on tulossa...
Minusta taas kukaan noista persuihin loikanneista puolueloikkareista ei ole entisissä puolueissaan saanut mitään muuta, kuin riitaa ja toraa aikaiseksi.
Näillä loikkareilla kun kaikki huomio tuppaa keskittymään omaan egon pönkittämiseen.
Suurin osa persuihin loikanneista on joutunut lähtemään vanhasta puolueestaan juuri sairaaloisen vallanhimonsa takia. He ovat haistaneet persukultturissa oivan kasvupohjan narsismilleen, mutta nyt näyttää vahvasti sille, että suurin osa näistä pyrkyreistä tulee pettymään.
Wanhojen puolueiden roskasakkia on virrannut soinisteihin hyvien virkojen ja suurten palkkojen toivossa. Puolueen korpitaipaleen aikoina heistä ei näkynyt vilaustakaan. Kusetusta koko homma.
Sormo se siellä puhuu, vain pää on Lamminkosken.
Vistbacka tukee Lamminkoskea. Ellette usko, kysykää vallesmannilta.
Vistbacka tukee Lamminkoskea. Ellette usko, kysykää Lamminkoskelta.
Lamminkoski on Vistbackan löytö ja lemmikki. Kentän mielipiteellä ei ole mitään merkitystä.
TOINEN PUOLUEEN JÄSEN EI VOI EROTTAA KETÄÄN
TÄSTÄ PÄTTÄÄ JÄSENJÄRJESTÖ
ÄLKÄÄ MENKÖ MUKAAN HESARIN MYRKYNVIHREIDEN MAMUTOIMITTAJIEN PROVOIHIN..
JUTUT PROVOSOITUJA !!!
PYSYTÄÄN ASIALINJALLA
SITÄPAITSI
LAMMINKOSKELLA ON OIKEUS MIELIPITEESEENSÄ
Onko tosiaan niin että Lamminkoski on suomen ainut poliitikko joka on ollut eri mieltä puolueensa kanssa jos on niin onpas rohkea ja rehellinen suomalainen nainen. Ääneni hänelle antaisin jos voisin, mut kun en voi!
Hän näyttää meille mitä tarkoittaa "KOHTELE TOISIA NIINKUIN TOIVOT KOHDELTAVAN ITSEÄSI".
Kiitos Sirkkis kun paljastit kansalle millaisesta puolueesta tässä on kyse. Suomen kansa tulee tulevaisuudessa muistamaan sinut sankaritarena joka pelasti meidät persuilta vuonna 2011.
Sirkkis uskalsi ensimmäisenä sanoa, että "keisarilla ei ole vaatteita". Kunnioitettava teko, huomioonottaen, kuinka alistunutta ja soinia pelkäävää porukkaa persut ovat.
Olen valmis liittymän Sirkkisläisiin.
Niin minäkin
Suurin osa täälläkin kirjoittajista painaisi äänestyskopissa Lamminkoskea jos se vain olisi mahdollista.
jos lamminkoski on persu niin olkoon sitten oikeasti, eikä vain puoliksi. tuntuu oma ego ja mielipide tärkeämmältä kun perussuomalainen aate. perussuomalainen aate on veressä ei sitä kepun juoksupojat opi koskaan. jos lamminkoski ei sitä omaa niin hän on väärässä puolueessa. sirkkis katsos taide on katsojan silmässä eikä sinun mielipiteessä. olet mielipiteesi vanki.
Sirkkis gummiebarbara kuulemma suunnitteilla? Koska tulee myyntiin?
.
Queenit tuhosi SMP:nkin aikoinaan
Toivottavasti nämä draamat ymmärtää häipyä ajoissa pois jaloista
.
Pian Suomessa on kaikilla paha olla, jos Soinin haave toteutuu ja ydinvoimala posahtaa.
Talvisodan henki Lamminkosken mukaan "omien tappiosta piittaamatta, syöksytään median ristituleen, kerta toisensa jälkeen"
Ei tuo Sirkkis ole ainakaan vouhottanut ydinvoiman puolesta, kuten ikoni Soini?
PERSUT PALJASTAVAT POSTMODERNIT TIETEEN VÄÄRINKÄYTTÄJÄT JA NÄIDEN SUOMALAISET TUKIJAT:
Lacan, Kristeva, Baudrillard, Irigaray, Latour, Virilio, Deleuze, Guattari ...
Vihreiden ja Katainen-Kiviniemen (Vanhasen) taideohjelma edustaa
edistystä eli 1300 -vuotta vanhaa takapuoli pystyssä Mekkaan -kumarrustaidetta,
jossa
ei saa kuvata ihmistä (todellisuudessa muslimit myyvät kaupoissaan ihmispostereita aivan solkenaan esim. Beirutissa, kunhan valehtelevat
Koraanin nimiin).
Lisäksi on peräti käsittämätöntä, että työministerinä on vihertäjä eli koskaan töissäkäymätön hum.kand., jota TYÖTÄTEKEVÄ KANSA katsoo pitkään.
VIHREIDEN VASTAVOIMAKSI ON NOUSSUT KANSALAISLIIKE SUOMALAISET ELI PERUSSUOMALAISET, joiden pääkilpailija vaaleissa on kuitenkin Kataisen kokoomus.
Se että postmodernit herrasväen kakarat ovat kauhuissaan, jos heidän
lässyistään leikataan apurahoitusta (vrt. Kaurismäki joka ei leffoillaan
tienaa mitään mutta jota elokuvasäätiö duunarin rahoilla tukee. Hollywood tienaa, Kaurismäki kuluttaa)
jotka avustusrahat työssäkäyvä kansa maksaa maksaa
tai pakkotelevisioluvalla (jos katsoo BBC:tä, joka on ilmaiskanava on maksettava lupamaksu Ylelle, joka ostaa amerikkalaista HBO-hömppää,
jungnerilainen HBO -hömppä kuuluu maksukanaville eikä veroluonteisella Yle-maksulla maksettavalla kanavalle)
ei enää osteta päätöntä hömppää, postmodernin jungnerismin tyyliin
on tietenkin ymmärrettävää. Siksi Persut ovatkin kansalaisliike Suomi,
joka nyt nostaa päätään.
POSTMODERNIN HUUHAATA PELKÄÄ MYÖS AMAZON -KIRJAKAUPPA JA ON JULKAISSUT SEN VASTAISTA KIRJALLISUUTTA PILVIN PIMEIN
Persut ovat oikealla asialla kun vaativat, että verorahoja ei pidä heitellä hurlumheihin, mutta tietenkin jokainen saa omalla kustannuksellaan harjoittaa vaikka postmodernia tai mustaa magiaa tai valkoista voodoota.
Dawkins pistää postmodernit totaalihalvalla
http://richarddawkins.net/articles/824-postmodernism-disrobed
Aivotutkijat neurologit pistävät postmodernin täysin naurunalaiseksi
http://theness.com/neurologicablog/?p=99
Lääketieteen tohtori
joka kertoo miksi postmodernia pitää vastustaa olisi hyvä ehdokas Persuille
http://www.pathguy.com/postmod.htm
Katsaus pseudotieteellisiin postmoderneihin teorioihin
http://www.physics.nyu.edu/faculty/sokal/pseudoscience_rev.pdf
Persujen filosofiasta on Amazon kirjakauppa täynnä. Tässä esimerkiksi Perussuomalaisen filosofian perusteos, jossa otetaan selkeä etäisyys Postmodernien tieteen väärinkäyttömenelmiin
http://www.amazon.com/Fashionable-Nonsense-Postmodern-Intellectuals-Science/dp/0312204078#reader_0312204078
Pönttöintellektuaalit eli postmodernit kertoo Amazon
kirja pelästytty ranskalaiset eliittikommunistiset mukataiteilijat
http://www.amazon.com/Intellectual-Impostures-Alan-Sokal/dp/1861976313
When Intellectual Impostures was published in France, it sent shock waves through the Left Bank establishment. When it was published in Britain, it provoked vicious debate. Sokal and Bricmont examine the canon of French postmodernists
Sirkkiksestä eilenkin iso juttu Hesarissa. Käsitteli rintojenpienennysleikkauksia. Kyllä Sirkkis osaa!
Joo kyllä rehellinen ja miehekäs suomalainen savottajätkä ja rintamajermu joiden kokemuksia Tom of Finland realistisesti kuvittaa päihittää koska tahansa postmodernit rökäleet. Minusta Perssien kannattaisi nostaa nämä teokset esille esimerkkeinä tyylikkäästi isänmaallisesta realismista.
Tom of Finland aiheiset taulut tulevat ilmeisesti pakollisiksi kaikissa kodeissa, kunhan soinistit saavat riittävästi valtaa? Naisia ei persuissa arvosteta eikä vaalinivaskassakaan puhuta tasa-arvosta yhtään mitään. Karvaperseäijät viihtyvät keskenään ja harvalla on naisseuraa. Persuissa homokulttuuri kukoistaa?
Persuissa akkain lätyt lätisevät. Kauheaa!!!
Paha olla, koska...?
http://www.iltalehti.fi/vaalit/2011032513434931_vl.shtml
Persut on rötösherrojen lisäksi myös rötösrouvien pesä.
>Sirkkiksen ryntäät ovat kuulemma kuin taideteokset, näin pitkämies väittää?!
Mutta Timpalla on puolueen isoimmat tissitkin.
Tästäkö se Sirkkiksen paha olo kumpuaa?
http://www.iltalehti.fi/vaalit/2011032513434931_vl.shtml
Eiköhän se ole juuri tuo asia, joka tekee ihmiselle pahan olon. Kun on luurankoja kaapissa, pitää koko ajan pelätä, että joku tulee ja leväyttää kaapin ovet selkosen selälleen ja koko kansan kummasteltavaksi.
Sirkkis tuomittiin kunnianloukkauksesta ja perättömästä ilmiannosta. Ehdollinen tuomio eli kyseessä ei ollut pelkkä keskisormen näyttäminen vaan jotain paljon pahempaa. Pohjanmaalla nainen kyllä tiedetään ja tunnetaan, samoin hänen rikollinen taustansa.
Vesku taisi tehdä hyvän työn, tuodessaan Sirkkiksen sotkut päivänvaloon?