Gallerian-kukka höynäytti :(

väärä väri

Luulin eilen ostavani Gallerian kukasta liilanvärisen esikon jonka valitsin, mutta yllätys oli suuri kun kotona avasin kukkapaketin - se ei ollutkaan se sama kukka, vaan huonompikuntoinen vihreän-keltainen jota en missään tapauksessa olisi itselleni valinnut. Hyvät asiakkaat: ei ole häpeä kysyä että onko paketissa valitsemani tuote!!!

26

2570

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Veitko kukkapolon kauppaan takaisin ja valitit: "Ei tämä ole se kukka, jonka valitsin?"
      Pieni asia mutta kauppiasetiikan mukaan kauppiaan tulee myydä sitä, mitä asiakas haluaa ostaa.
      Joskus tällainen ongelma pulpahtaa, kun asiakas ostaa esimerkiksi elektroniikkaa tutustuttuaan tuotteen mallikappaleeseen. Myyntipakkauksia on joskus hankala purkaa kaupassa, joten ostoksen laatu selvitä silloin vasta kotona. (Muistaakseni tosin kodinkoneliikkeen myyjät antavat asiakkaan tutustua nimenomaiseen ostamaansa tuotteeseen ainakin silloin, jos pakkaus on helposti uudelleen suljettavissa.)

    • Sipe55

      Epäilen vahvasti, että näin olisi käynyt! Itse olen asioinut kyseisessä kukkakaupassa jo vuosia ja aina olen saanut loistavaa palvelua !! :) Espoon parhaat ja kauneimmat kukat !!

    • .........

      Eikö hän laita kukan pakettiin siinä nenäsi edessä? Miten tuollainen on mahdollista??

    • zencen

      Erehdyin kerran kyseiseen kukkakauppaan ja ostin yhden valkoisen ruusun sieltä. En tajunnut kysyä hintaa, koska yleisesti olin katsellut niiden maksavan 3-5 euroa. Tämä murtaen suomea puhuva myyjä/omistaja otti 11 euroa enkä heti hölmöyksissäni tajunnut siitä sanoa. Mutta heti kun selvisin pöllähdyksestä , kävelin takaisin kauppaan ja ihmettelin hintaa ja vaadin takaisin rahojani. Myyjähän ei niitä antanut enkä jaksanut sitten isompaa haloota asiasta tehdä. Sanoin kyllä sanottavani enkä tuon yhden erehdyksen jälkeen ole siihen kukkakauppaan enää mennyt! Ihan rovoamistahan siellä on eikä hinnat ole esillä! Joten uskon tämän aloittajan jutun täysin.....

    • Maikkupa

      Mielestäni omistaja on vaihtunut liikkeessä pari vuotta sitten? Itse käytin ko. kukkakauppaa ennen säännöllisesti. Liikkeen omistaja, ulkomaalaistaustainen herrasmies palveli aina ystävällisesti ja myi huippulaatuisia kukkia kohtuulliseen hintaan. Samainen kauppias piti Bembölessä kukkakauppaa jo ennen Gallerian rakentamista.

      Kävin uuden omistajan aikaan vain yhden kerran ostamassa joulukukan, joka oli ylihintainen ja huonolaatuinen. Lisäksi palvelu oli huonoa.

      Ei koskaan enää ko. liikkeeseen.

      • Että silleen

        Siellä on nykyään jokin slaavilaistaustainen nainen, joka on totaalinen bitsch. Kävin siellä ja hän huusi pienell tytölleni että ala nosta jalkoja sohvalle. Liikkeessä on nahkasohva, joka on ollut keltainen arviolta 25 v sitten ja on nyt aivan musta päältä. Totesin, että sovhasi on niin paskainen, että sitä tuskin tarvitsee varoa. Myyjä alkoi kailoittamaan että mene pois sohvalta, se on likainen

        Saman päivänä vanhempani olivat menneet siine ja sama muija kaakatti faijalle, että älä astu seppeleiden päällä, vaikka hän ei niihin ollut astunut.

        Totesin sille naiselle, että en enää astu jalallanikaan hänen liikkeeseensä.
        Eivätkä astu vanhempanikaan. Tuota vauhtia liike on pian konkurssissa.


      • Mistä teitä sikiää?
        Että silleen kirjoitti:

        Siellä on nykyään jokin slaavilaistaustainen nainen, joka on totaalinen bitsch. Kävin siellä ja hän huusi pienell tytölleni että ala nosta jalkoja sohvalle. Liikkeessä on nahkasohva, joka on ollut keltainen arviolta 25 v sitten ja on nyt aivan musta päältä. Totesin, että sovhasi on niin paskainen, että sitä tuskin tarvitsee varoa. Myyjä alkoi kailoittamaan että mene pois sohvalta, se on likainen

        Saman päivänä vanhempani olivat menneet siine ja sama muija kaakatti faijalle, että älä astu seppeleiden päällä, vaikka hän ei niihin ollut astunut.

        Totesin sille naiselle, että en enää astu jalallanikaan hänen liikkeeseensä.
        Eivätkä astu vanhempanikaan. Tuota vauhtia liike on pian konkurssissa.

        Joo onhan se nyt p*rkele, jos ei lapsi saa käyttäytyä kuin haluaa ja pomppia ulkokengät jalassa sohvilla. Saa poloinen varmaan traumoja kun joku asettaa rajoja.


    • white roses

      Se oli tosi hyvä ja kiva se Gallerian kukka aikasemmin - kiva miesmyyjä, monipuolinen valikoima ja ystävällinen palvelu. - Lepuskissa vois olla enemmänkin kukkakauppoja koska ainahan ihmiset kukkia ja huonekasveja tarvitsee - Sellossa on yks kukkakauppa mut ei oo hirveen ystävällinen palvelu siellä eikä se oo edullinenkaan - Sitte Lintuvaarassa on pieni kukkakauppa jos haluaa maksaa kaikesta melkeen kaksinkertaset hinnat

    • Ei niin viherpeukalo

      Itse käyn ostamassa sieltä aina parveke kukat kesäsin ja muita viherkasveja.. Nainen on kyllä ihan virolainen ja eipä mulla ainakaan ole mitään valittamista palvelusta. aina oon saanu sitä mitä halunnut ja viime kesänäkin maksoin 45€ kukkalaatikosta kukkineen laatikkoineen sekä ripustuskoukkuineen.. ja sain vielä ihan kuule lannoitteet vielä päälle! En oo itse mikään viherpeukalo niin vien aika useasti oman viherkasvit sinne ja siellä tämä ko. "bitch" nainen ystävällisesti laittaa uudet mullat... Eipä varmaan kaikilta aina vaadita sitä hyvää päivää? Valitettavaa että noinkin paljon on valittamista... Älkää menkö ja piste :) Minä jatkan käymistä Gallerian kukassa!

    • zencenille

      Itse kaupasta ei ole sanomista suuntaan eikä toiseen, mutta vähän helähti korvaan tuo zencenin kirjoitus..
      Jos kaupat olet tehnyt kysymättä tuotteen hintaa ja vielä sen kuultuasi suljet kaupat maksamalla, ihan on oma vikasi! Ja vielä huutelet keskustelupalstoilla, että se olis kaupan vika, eikä oman tyhmyytesi.. Huhhuh!

    • tyytyväinen.asiakas

      Olen asioinut kaupassa usein ja aina olen saanut todella hyvää palvelua ja kauniita kukkia.
      Kannattaa miettiä omaa käyttäytymistään kun menee asioimaan jonnekkin, ja se on kyllä totta että likaisilla kengillä ei sohvilla ole hyppimistä (oli sitten kyse kotona tai kaupassa) KUNNIOITUSTA LIIKKEEN OMISTAJAA KOHTAAN, ja lapsille täytyy opettaa tietyt säännöt, eihän ne kotonakaan pompi sohvalla kengät jalassa vai pomppiiko??!

      Kyseinen kauppias käyttää yksityisiä tukkureita/puutarhoja joista saa tuoretta tavaraa! Ihan eri asia mennä ostamaan kukkia esim. Sellon Kaivokukasta jossa on halpis tavaraa, kaikki kimput yms tulevat valmiina ja kaikki saman näköisiä, eivät osaa siellä edes kukkia pakata!! Sieltä kun ostaa ja laittaa kukat maljakkoon niin terälehdet tippuu samantien!
      Gallerian kukassa hinta voi olla kalliimpi, mutta myös laatu on parempi! Kukat säilyvät kauniina pitkään ja minä ainakin olen todella tyytyväinen asiakas!

      Eli jos on valittamista, asioikaa muualla ja lopetakkaa turha valittaminen!!

    • pettynyt 3

      Ostin Gallerian kukasta valkoisen Azalean. Kun kukkapaketti avattiin, siitä puuttui ruukku, jota murtaen suomea puhuva myyjä esitteli kukan kanssa. Myyjän olisi tullut kertoa, ettei ruukku kuulukaan hintaan. Kaunis suojaruukku oli vain tempaistu pois ja kukka oli hyvin arkisen näköinen viedessäni kylään. Lisäksi hinta oli huikea. 40€, kun saman kokoinen Azalea maksaa muualla 16€. Kuittia en siinä kiireessä saanut, josta soitin myöhemmin, siihen myyjä kertoi antavansa kuitin vain jos asiakas ostaa pankkikortilla, ei käteisostajalle????

    • Tuttu kauppias

      Aikaisemmin kukkakauppaa piti tosiaankin Iranista ollut vanha herrasmies, jonka kanssa oli mukava heittää kukkia ostellessa muutama sana. Gallerian remontin jälkeen tämä Iranin herrasmies ei enää liikkeellensä palannut.

      Uusi omistaja on Virosta kotoisin oleva nainen. Itse olen polttanut päreeni hänen kanssaan kahteen kertaan, kun rouva on ynseä, tuuppii tieltä pois kun ei muka pääse mielestänsä kulkemaan ohi. Jos kysyi tuotteista vastasi tylyn ikävään sävyyn jne. Noin 75-vuotias tätä koki saman kohtalon, myyjä oli huutanut ja tiuskinut hänelle jostakin aivan tekaistusta asiasta.

      Olen molemmille käynneilläni sanonut ko. rouvalle suoraan, että miksi olet niin epäkophtelias ja tyly. En minä sinulta yritä mitään varastaa.
      Molemmille kerroilla rouva on sulanut hymyyn, ja vakuutellut että ei hän ole vihainen, hän on erittäin iloinen ihminen. Kummallakaan kertaa nämä hymyilyt ja vakuutetlut eivät ole olleet aitoja, kiukkuisuus ja viha on edelleen paistanut olemuksesta läpi.

      Sen sijaan kolmannella käyntikerralla, noin 6 kk tauon jälkeen, silloin ko. rouva käyttäytyi aivan asiallisesti ja kohteliaasti. Tällä kertaa ei ollut mitään huomautettavaaa palvelun suhteen.

      Saattaa siis olla että maahan oppiminen vie aikansa, ja nyt olisi jonkinlainen pahin kynnys ylitettynä. Kun reilusti ja suoraan sanoo yrittäjälle / myyjälle mistä kenkä puristaa, niin kyllä ne yleensä ottavat onkeensa, ja pystyvät asioitansa korjaamaan.

      • Kukista iloa

        Vai tällaista kommentointia. Rouva on äkkipikainen ja erilainen kuin suomalaiset keskimäärin. Ihan hyvin on sujunut ja olen ostanut häneltä mm. kaksi muistovihkoa ja olivat todella kauniita. Myös muut kukat ovat olleet laadukkaita. Oliskohan se välillä niinkin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Taas huomenna haen kukkia, jotka eilen valitsin.Hän laittaa myös mullat parvekukkiin. Hyvää palvelua. Kaikki marketeista tai muista Sellon kukkakaupoista ostamani leikkokukat ovat olleet todella huonoja - päivä kaksi, kukat kuihtuneet.


    • tyytyväinen

      Siellä on aivan ihania kukkia!! Palvelu oli todella hyvää ja myyjäkin oli tosi mukava.

    • Epämukava tunne

      Kukkakaupan myyjä on jollain lailla todellakin "erilainen" kuin suomalaiset. En tiedä tarkoittaako katsella vihaisesti ohikulkiessa, mutta tulkitsen tuijotuksen vihaisuudeksi, että mikset typerä suomalainen taaskaan tule ostamaan täältä kukkia.

      Pakko kulkea tuosta ohi aina silloin tällöin kun haen pankkiautomaatista rahaa. Koetan katsoa sellaista väliä että nainen ei ole oviaukollansa kytiksessä, ja äkkiä luikahdan pankkiautomaatille ja takaisin.

      Olen minä tuolta kukkia ostanut, pari kolmekin kertaa. Mutta nyt on tuijotuksessa fiilis että kukkia pitäisi ostaa joka pankkiautomaatilla käynnillä.

      Taikka muuten vihainen myyjä tuijottaa ja kolistelee äänekkäästi ruukkujansa. Seuraavalla kukkien oston kerralla ehkä tuntee naaman, ja ärähtää jotain lyhytsanaista ja tyytymätöntä kommenttia, jos kysyn jotakin kukkaehdotusta kastajaisiin tms..

    • Lepuskinmies77

      Välistä veto ja ynseys ovat täällä Leppävaarassa arkipäivää. Asuinalueemme moraalinen rappiotila kulminoituu tällaisissa arkisissa seikoissa.

    • 8 km kukkareissu

      Pitänee varmaan ihan uteliaisuuttaan ja kokeeksi ajella täältä Matinkylästä kukkia ostamaan Gallerian kukkakauppaan.

      Sen verta monta kommenttia on tullut jo runsaan parin vuoden aikana, että aikamoinen kukkakauppias täytyy olla kyseessä.

    • mamma12

      Ei h*lvetti eikö oikeesti ole parempaa tekemistä kun täälä ruikuttaa! Ja sinä joka et uskalla mennä pankkiautomaatill, ulkona on op pankin edessä toinen automaatti!!
      Jos palvelu ei mielytä menkää selloon!

      Itse asioin gallerian kukassa jatkuvasti ja saan aina hyvää palvelua ja kukat ovat aina kauniita!!! Myös jokaisen oma asenne ratkaisee, myyjä ei todellakaan ole vihainen/töykeä, hän on vain tempperamenttinen ja erittäin mukava ihminen! :)))


      SUOSITTELEN KAIKILLE LÄMPIMÄSTI!

    • Itkumarkkinat?

      Vissiin sen kukan väri toiseksi muuttuu, kun asiasta kylliksi täällä Suomi24:n sivuilla nyyhkyttää?

    • Korin lisähinta

      Hain noin vuosi sitten tuolta ruukkukukkaa, ja löysinkin siistissä, kevyessä korissa olevan kasvin noin 30 euron hinnalla.

      Vein kukan kassalle, mutta myyjähän nappasikin korin pois, ja alkoi paketoida kukkaa pelkkässä halvassa sisäruukussansa pakettiin. Protestoin vastaan, että ymmärsin niin että valmina myyntitiskillä olevien kukkien hintaan kuuluu myös kori.

      Myyjä sanoi lyhytsanaiseen tapaansa että se ei kuulu heillä koskaan, ja jatkoi paketoimista. Korin hinta olisi tehnyt noin 15 euroa lisähintaa. Katsoin vielä lähtiessäni että oliko kukkakorien vierellä jotakin mainintaa, että kori ei kuulu kukan hintaan mukaan, eikä sellaista siinä ollut.

    • maruzella

      Jos ihminen ei osaa käyttäytyä fiksusti ja mukavasti kuten asiakaspalveluu kuuluu, niin se ei ole samaa kuin "tempperamenttinen".

      • Kielo2

        En pidä minäkään myyjän ylimielisestä ja ärtyisästä käyttäytymisestä. Suosittelen Leppävaaran kukkaa rada eteläpuolella Albergan esplanadilla.


    • toiseenkauppaan

      Jaahas, en taidakaan mennä gallerian kukkakauppaan tämän keskustelun perusteella. Kyseessä on vain ennakkoluulo, mutta kauppiaassa on selvästi jotain, joka aiheutti tämän ennakkoluulon. Näin niitä asiakkaita menetetään.

    • kierrän kaukaa

      Tässä kyseisessä liikkeessä ei myöskään ole hintoja esillä. Itse en ainakaan niitä löydä. Kallis kauppa muutenkin.

    • tbdrtsrr

      ulkomaalainen voi käyttäytyä miten töykeästi tahansa ja vittuilla vaikka kuinka paljon kun se voi aina laittaa tempperamenttisuuden piikkiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      272
      3402
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1883
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      28
      1537
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1421
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1068
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1014
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      67
      941
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      806
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      707
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      696
    Aihe