Elämän ja kuoleman kentältä

olet sinäkin. Kianto lienee kiinnostunut aivan samasta syystä.

"Hän kuvailee kirjassaan yksityiskohtaisesti jopa ammuttujen punaisten naisten veren tahrimat "veenuskiharatkin". "
Niinhän sinäkin. Montako kertaa olet kohdan lukenut? Kiihoittaakko se sinua?

Kerrotaanhan Kiannon vaatineen paitsi kaikkien punaisten niin myös heidän lastensakin tappamista. "Mitä hyötyä on jos suden tappaa mutta jättää pennut. Susia niistäkin kasvaa".

Kianto sai pippeliinsä kiihkeää ja epävanhurskasta jäykkävapinaa pussihousussa. Siitä oli sitten kiva roiskauttaa flanellihousuun tappamisesta kiihottunut klöntti.
Äijähän oli vielä vanhoilla päivillään Mariankadulla täyshullulahtari!

Kianto kertoo kirjassaan saaneensa oikein Mannerheimilta luvan kiertää etulinjassa katselemassa rintamaa. Saipa vapaan ja rajoittamatoman junankäyttöoikeudenkin. Hän kävi "piikkilanka-aidan sisällä" olevassa junassa puolen tunnin keskustelun ylipäällikön kanssa kun eräs ruotsinkielinen upseeri oli estänyt hänen pääsynsä sotilaskuljetuksen mukana Oulusta etelään päin.

Vahtolan kertoo kuinka Kianto halusi kokea todellista extremeä Vienan retkien aikana. Hän meni mukaan ampumaan erään kiinni saadun venäläisen, jota pidettiin vakoojana ja sabotöörinä. Hän halusi kokea miltä ihmisen ampuminen tuntuu. Asiasta on kerrottu, Vahtolan kirjassa Suomi suureksi, Viena vapaaksi.

http://www.oulu.fi/historia/hlokunta/vahtola.htm

Kiantoa kiinnosti kuolema ja hän oli aivan innoissaan 1918 keväällä päästessän 1. kerran katsomaan kolmen venäläissotilaan tuomitsemisen ja teloituksen. Tosin yksi noista onnettomista olikin puolalainen

Ei siis liene ihme, että hän niin kovasti halusi olla "rauhassa" myöhemmällä iällään. Vanhat asiat kalvoi varmasti hautaan saakka, kuten monia muitakin lahtareita. Muistettava on kuinka jo 1920 -luvulla itsemurhien määrä kohosi hurjasti juuri näiden lahtarien keskuudessa. Omatunto kalvoi, eikä jättänyt rauhaan. Moni alkoholisoitui ja surmasi itsensä kauheiden muistojen takia.



Kiannon julma julistus, Keski-Suomalainen huhtikuussa 1918

Kenties järkyttävin on kirjailija Ilmari Kiannon huhtikuussa 1918
Keskisuomalaisessa julkaistu punakaartin naisiin kohdistunut vaatimus, joka hakee varmaankin vertaistaan sivistyskansojen historiasta:

”Eikö olisi oikeaa tuomiotaktiikkaa ottaa joku prosentti vihollisen toisestakin sukupuolesta – siten siveellisesti varoittaakseen niiden kurjien ammattisisaria. Sudenjahdissa kelpaa maalitauluksi juuri naarassusi
ehkä enemmän kuin uros, sillä metsästäjä tietää, että naaras synnyttää yhtä pahoja penikoita, joista on oleva ikuinen vastus. Todistettu on, että Suomen kansalaissodassa punakaartilaiset olivat petoja, monet heidän naisistaan – susinarttuja, vieläpä naarastiikereitä. Eikö ole hulluutta olla ampumatta petoja, jotka meitä ahdistavat?”

Punakaartin naisia, missä tehtävissä he olivatkaan, häväistiin ja teloitettiin suruttomasti. Nykytietämyksen mukaan sodan jälkiselvittelyissä
teloitettiin 364 naista, eniten Lahdessa 1918. Siellä teloitettiin yli sata
naista, pääasiassa nuoria tyttöjä.

http://www.kolumbus.fi/kansi.kianto/Tiesitko_Ilmari_Kiannosta.html

http://www.kolumbus.fi/kansi.kianto/index.html



Kaleva Kotimaa 17.9.2007

http://www.kaleva.fi/uutiset/punaisia-naisia-noyryytettiin/680466

Punaisia naisia nöyryytettiin

Wikipedian jutuss aon hieman eri versio samasta jutusta:

Keskisuomalainen-lehdessä 12. huhtikuuta 1918

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmari_Kianto

»Eikö olisi oikeata tuomiotaktiikkaa ottaa joku prosentti vihollisen toisestakin sukupuolesta – siten siveellisesti vaikuttaakseen näiden kurjiin ammattisisariin? Sudenjahdissa kelpaa maalitauluksi juuri naarassusi ehkä ennemmin kuin uros, sillä metsästäjä tietää, että naarassusi synnyttää yhtä pahoja penikoita, joista on oleva ikuinen vastus. Todistettu on, että Suomen kansalaissodassa punakaartilaiset ovat petoja, monet heidän naisistaan – susinarttuja, vieläpä naarastiikereitä. Eikö ole hulluutta olla ampumatta petoja, jotka meitä ahdistavat? Pyövelin kirves on nyt kerta kaikkiaan pantu Suomen kansan käteen. Suomen kansan yhteiskuntaruumiissa on tehtävä "keisarinleikkaus" – kirurgimme olkoon kansan tuomio»
(Ilmari Kianto)

Vihasiko Ilmari Kianto punaisia?

"Suomen vapaussota, se on nyt päättynyt ja vasta nyt saattaa sanoa, mitä se oli. Se oli kuin koko ilmapiirin valaiseva sähkö, rätisevä pyrstötähti, joka äkkiä sammui. Se oli kuin hurmaava unennäkö elämän ja kuoleman kukkineen. Nyt istumme kaikki pimeässä kuin riitelevät katurakit."
Ilmari Kiannon sisällissodasta kertova kirja Elämän ja kuoleman kentältä julkaistiin vasta sodan kymmenvuotismuistelon yhteydessä. Vielä sotavuonna oli Kustannusyhtiö Kirjan toimitusjohtaja Eino Railo epäillyt kirjailijan menettäneen järkensä tämän piikitellessä sotarunoilija Aarni Suursalon suulla tunnettuja valkoisia ja kuvatessa alastomia punaisia naisvainajia. Railo uskoi teoksen tuhoavan Kiannon kirjailijauran.

Julkaisematon työ leikkasi tietysti aimo loven kirjailijan kukkaroon. Mutta Kianto pelkäsi myös maineensa tahraantuvan: Kiannon mukaan Pohjanmaalla ihmeteltiin muistelmakirjan julkaisun viivästymistä. Voitokkaan sodan kuvaamiseen oli taloudellisten syiden lisäksi myös sosiaalisia paineita.

Rahvaan punaiseen rappioon oli syynä sukupuolimoraalinen rappio. Sotakirjassaan hän kertoo: "Ei ollut ryhtiä venäläisissä, vetelyksissä, jotka olivat tuomittuja kadotukseen jo senkin takia, että suunnaton parvi Suomen porttoja heikonsi heidän miehuuttaan. Molempien kansallisuuksien häpeä se oli - tulisiko siitä vihdoin loppu? Kuin mikäkin sikopahna oli tuo kasarmi, jossa erään lajin naiset loppuun asti rypivät... Kuinka monta tyttöä olikaan noiden ilkiöiden syliin juossut ja iäksi itsensä saastuttanut! 'Siperian koirat! Suuri Jumala!' Niillä kahdella sanalla se oli naulittuna kuin tallin takaseinään koko viheliäinen slaavilainen rotu ja punakaartilainen saki." Pahan poisleikkaaminen saastuneesta kansanruumiista sai sotarunoilijan mielen ylevään hurmokseen: "Historian jumalatar näytti antavan koston Suomen kansan käsiin - kerrankin. Se oli kuin unennäköä." Punaiset edustivat seksuaalivietin luonnotonta puolta, jonka sosialistit, uuden herrasluokan jäsenet olivat saaneet aktiiviseen toimintaan. Punaryssät ja venäläiset miehet olivat kiimaisia raiskaajia ja heidän naisensa himokkaita porttoja.

Sodan vainajaröykkiöissä kiteytyi Suursalon käsitys sodasta, hyvän ja pahan välisestä taistelusta, johon kuului myös seksuaalinen elementti. "Lisää! Ja vielä vähän lisää! Verisiä ruumiita, murskattuja kalloja, ulosvuotaneita aivoja, käryäviä ruumiita, tapetuita, alastomiksi raastettuja naisia... Tuossa lepää tyttö, kaula puhki, kintut paljaina... Tuossa nuori nainen kyljellään, miehen turkishousut säärissään, sysimustat, tuuheat veenuskiharat veren tahroissa... Tuossa on ilmetty Kristus-tyyppi, mustat kähärät, musta parta - vasen kätensä painaa ikäänkuin suojellen murskattuja sukuelimiä... Monella kaatuneella uroolla ovat häpyosat näkyvissä - kurjuuden symbooli. Sotarosvojen leikkiä!" Mutta vajan hämärässä makaavat valkoiset kaatuneet herättivät toisenlaisia tunteita: "Äänetönnä hän katseli nuoria, solakoita urhoja, joista monen kauluksessa kimmelsivät upseerin tähdet - siinä oli sekä mökinpoikia Karjalasta, että helsinkiläisiä herraspoikia..."

Elämän ja kuoleman kentältä-teos esittää sotaa reaalisesti valkoisen paatoksen läpi. Valkoiset eivät kuitenkaan ole puhtaan valkoisia, vaan heidän joukossaan on myös teennäisiä ja koreilevia ihmisiä. Sotarunoilija myös hetkittäin epäilee kaikkien julmuuksien tarpeellisuutta. Kianto ironisoi romaanihenkilönsä valkoisuutta: pikkaraisessa tuikkumyötäisessä Suursalo julistautuu valkoiseksi anarkistiksi. Mutta totta toinen puoli: näin sotarunoilijan identiteetti erosi molemmista osapuolista.

http://personal.inet.fi/koti/kkoskela/kianto.htm

Kyse on romaanista, jossa kirjailijan mielikuvitus ja tositapahtumat sekoittuvat. Osa tekstin rajuimmista kohdista on kuvittelua, kun ne lukee tarkemmin.

"Kyse on romaanista, jossa kirjailijan mielikuvitus ja tositapahtumat sekoittuvat. Osa tekstin rajuimmista kohdista on kuvittelua, kun ne lukee tarkemmin."

Ota ja lue se kirja. Tule sitten väittämään onko se mielikuvitusta. Kaikesta kuvauksesta näkee, että ne perustuu omakohtaisiin havaintoihin. Ei siis ihme, ettei Kianto saanut kirjaansa heti tuoreeltaan julkaistua. Asioista ei haluttu puhua niiden ollessa liian tuoreessa muistissa.

Kyllä valkoiset oli julmia lahtareita, oikein kirjaimellisesti. Kianto teki tyhmyyttään palveluksen jälkipolville kirjoittaessaan kaiken tuon näkemänsä muistiin. Suomessa kauhistellaan jotain Serbian joukkomurhia ja samalla unohdetaan kuinka täällä lahdattiin paljon raaemmin noin 70 vuotta aiemmin.

Kianto pelkäsi moniavioisuuden kannattajana saavansa napin otsaan kristillisiltä lahtaripojilta. Ilmari oli naimalomalla Hailuodossa 1917 'toisen vaimonsa' kanssa. Työväestö oli toki sukupuoliasioissa myös konservatiivista.

Tuo kirja ilmestyy piakoin uusintapainoksena Kiannon viimeisen elossa olevan lapsen toimesta. Saatte lukea itse tuuheista mustista veenuskiharoista, verisistä tosin...

http://www.kolumbus.fi/kansi.kianto/perhesuhteet.html


Raija-Liisa se on...

"Hänestä oli tullut hetkessä ankara saksalaisten ihailija ja jääkäreiden suuri suosija."

Kianto oli suuri opportunisti ja meni aina voittajien kelkkaan.

"Kyse on romaanista, jossa kirjailijan mielikuvitus ja tositapahtumat sekoittuvat. Osa tekstin rajuimmista kohdista on kuvittelua, kun ne lukee tarkemmin."

Kiantohan kirjoitti kirjansa heti ja tarkoitus oli saada se julki jo vuonna 1918 hurmahengen ollessa kiivaimmillaan. Tosin se julkaistiin huomattavasti siistittynä vasta 1928 eli 10 vuotta sodan jälkeen.

Kyllä valkoiset oli julmia lahtareita, oikein kirjaimellisesti. Kianto teki tyhmyyttään palveluksen jälkipolville kirjoittaessaan kaiken tuon näkemänsä muistiin. Suomessa kauhistellaan jotain Serbian joukkomurhia ja samalla unohdetaan kuinka täällä lahdattiin paljon raaemmin noin 70 vuotta aiemmin.

Perusteen Kristuksen opin hylkäämiseen sodan ajaksi Kianto saa myös siitä, että myös papit, muun muassa Kiannon ystävä Arvi Järventaus, tarttuivat aseisiin: Me saimme äsken luvan – varmaankin sadaksi vuodeksi – luopua kristillisistä ihanteistamme: Suomen papit ovat siitä loistavimpina esimerkkeinä. Surmatkaa vihollisemme! he huusivat kuorossa ja vaihtoivat mustan kauhtanan harmajaan kenttäpukuun.

Kiannolta lainattu lausuma: ”Sodassa täytyy nauttia tappamisesta – muuten ei sota menestykään.

http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526209623.pdf

Punaiset eivät ansainneet Kiannon ja Wilkunan mielestä edes suomalaisen nimeä. "Onko vielä tässä maassa yleistä mielipidettä, joka pitäisi punikeita ’omina kansalaisina’? Ei ole eikä olla saa”, Kianto kysyy ja samalla vastaa artikkelissaan ”Eläköön sota!” Kiannon mukaan valkoiset tappoivat rehellisesti, punaiset kiduttaen: Mikä ihana tappelu! Kerrankin ryssiä, noita maan lutikoita rökittämään! Toista sataa vuotta olivat kynnet syyhyneet – ei oltu uskallettu, jopas viimeinkin nap-sahti. [--.] Pois ryssäläisriena Pohjolasta ja selkäsauna kaikille, jotka sen kataliin veljeilyverkkoihin ovat eksyneet! [--.] Tottakai oli korkeata kostaa, kun silmin näki, minkälaisten susien kanssa oltiin tekemisissä. Vihollinen rääkkäsi ja nautti, kurja, kidutus-kostostaan – valko-kaartilainen ainoastaan nautti rehellisestä tappamisesta. Tottakai me siitä nautimme – mitä me häntä tässä silaamaan tai salaamaan? Sodassa täytyy nauttia tappamisesta – muuten ei sota menestykään. Sehän on selvää. Ne, jotka rintaman takana maalaavat soturin eräänlaiseksi pyhimykseksi ja taivaalliseksi enkeliksi, valehtelevat vastoin oikeampaa uskoansa. Miksi kaunistella sitä, mikä jo on kaunista?

Miksi Kianto oli niin sairaan kiinnostunut punaisten kaatuneista? Hän kuvailee kirjassaan yksityiskohtaisesti jopa ammuttujen punaisten naisten veren tahrimat "veenuskiharatkin".

Kirjassa on sivulta 199 alkaen luku VIA MORTIS - TUONEN TIE ja siinä kuvataan ruumiita eri asennoissaan ja -paikossaan. Sivulla 202 on tuo kuuluisa "sysimustat, tuuheat veenuskiharat veren tahroissa..." -kuvaus.

Heti perään on sivulta 206 alkaen luku HÄVITYKSEN KAUHISTUS ja sama meno jatkuu. Kuvaukset on 1918 keväältä Raudun ja Antrean rintamalta.

Kirjassa kuvataan moneen otteeseen kuinka valkoiset ampui läjäpäin naisia, lapsia, vanhuksia ja haavoittuneita. Siis kaikkia joita pidettin punaisina.

Kiannon kirja julkaistiin vasta 10 vuotta tapahtumien jälkeen ja sittenkin sitä piti kuulema "siistiä".

Ilmari Kianto Elämän ja kuoleman kentältä.

Sotarunoilija Aarni Suursalon vaikutelmia vapaussodasta, Otava 1928

http://personal.inet.fi/koti/kkoskela/kianto.htm

"Sodan vainajaröykkiöissä kiteytyi Suursalon käsitys sodasta, hyvän ja pahan välisestä taistelusta, johon kuului myös seksuaalinen elementti. "Lisää! Ja vielä vähän lisää! Verisiä ruumiita, murskattuja kalloja, ulosvuotaneita aivoja, käryäviä ruumiita, tapetuita, alastomiksi raastettuja naisia... Tuossa lepää tyttö, kaula puhki, kintut paljaina... Tuossa nuori nainen kyljellään, miehen turkishousut säärissään, sysimustat, tuuheat veenuskiharat veren tahroissa... Tuossa on ilmetty Kristus-tyyppi, mustat kähärät, musta parta - vasen kätensä painaa ikäänkuin suojellen murskattuja sukuelimiä... Monella kaatuneella uroolla ovat häpyosat näkyvissä."

Hän etsi niistä naisia.

Kiantokin samojedimaisessa hourailussaan yhdisti "Siperian kansan" ja slaavit. Mistä asti mongoloidit ovat olleet slaaveja? Suomalaisilla kalmukin ja kipsakin polkemilla kehitysmaalaisilla on peruskäsitteetkin hukassa. Nämä ruokottomien lastenraiskaajia jälkeläiset ovat kyllä vetinmoinen taakka yhteiskunnassa. Erityisen kiimainen tunku näillä on politiikkaan, missä saavat rypeä verovaroilla loputtomine sopeutumisrahoineen.

Kaikken huvittavimmat fibat on koettu Kainuussa. Siellä korpikommunistien punikkiämmät kiihkoissaan veisaa tuon, 1918 vuonna naisia ja lapsia teloittamaan kiihottaneen, miehen tekemää pilkkaveisua Kainuusta! Kyse on liki joka tilaisuudessa veisatusta Nälkämaan laulusta.

》》 Kainuussa ei juuri Suomussalmen muutamaa aluetta lukuunottamatta ollut korpikommunismia. 《《

Sinäpä hauska tyyppi olet kun alat Kainuusta kotoisin olevaa valistamaan mm. kommunisteista. Useimpien ( mm. Paltamon) kirkonkylien ympäryskylissä kommunisteja oli ainakin kolmannes - puolet äänestäjistä ja SKDL oli liiankin hyvin edustettuna kaikkialla. Suomussalmi ja Puolanka oli ihan omaa luokkaansa.


Puokio on Kainuun kylistä kyseenalaisen ennätyksen omistaja, sillä 1970-luvulla eräissä (kunnallis -? ) vaaleissa täydet 100% meni kommunisteille.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Puokio

Olihan se Kianto mielestään peräti Moskovan maisteri ja kävi Väärällä uralla yritellessään lahtariksi.