Oliko Demjanskiin tarpeellista mennä?

Eikö Totenkopf olisi kannattanut mieluummin lähettää Tihvinään? Eihän ryssät Novgorodin alueella johon Demjansk kuuluu pystyneet merkittävään vastarintaan kun vasta helmikuussa 1942 jolloin kuuluisa Demjanskin motti alkoi. Novgorodin alueelta ei tietääkseni myöskään kulkenut mitään huoltolinjaa jonka katkaiseminen Leningradin saartamiseksi oli välttämätöntä.
3253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

totenkopin pojat taisi pärjätä niin pitkälle kun saivat siviilejä kiusata. pahat työnsä tekivät idässä, sodan lopussa yrittivät luimia länteen. pistettiin vissiin takaisin itään missä heitä aiheesta katsottiin vähän ikävämmällä silmällä.
kuinkahan moni urhea totekopfin poika yritti sodan loppuvaiheessa vaihtaa haalaria, raukkoja ne oli.

Äänestä
  • Ei ne sen takia länteen joutuneet. Hölmöt ajatteli että tapellaan ensin amerikkalaisten kanssa vähän jotta hyväksyvät helpommin antautumisen. Outo logiikka ottaen huomioon että Wiking antautui jenkeille ilman taisteluja joten porukasta ei luovutettu ketään.

    Äänestä

Johtuisikohan siitä että Moskova oli otettu pääkohteeksi ja porukalla oli jo muutenkin joukkoja mennyt. Niin pieni porukka ei Tihvinässä varmaan mitään olisi aiheuttanut.

Toisaalta Demjanskin mottihan ei ollut Totenkopfin vika vaan Saksan kuudennen toista armeijan joka joutui mottiin Demjanskissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Theodor Eicke kirjoitti:

Eikö Totenkopf olisi kannattanut mieluummin lähettää Tihvinään? Eihän ryssät Novgorodin alueella johon Demjansk kuuluu pystyneet merkittävään vastarintaan kun vasta helmikuussa 1942 jolloin kuuluisa Demjanskin motti alkoi. Novgorodin alueelta ei tietääkseni myöskään kulkenut mitään huoltolinjaa jonka katkaiseminen Leningradin saartamiseksi oli välttämätöntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu