posmittaa puutaheinää Savon Sanomissa:
"""
Naisia vaivaa henkinen anoreksia
Ennen naisten piti unohtaa itsensä miesten ja lasten vuoksi, nyt autettavana on koko maailma. Anja Snellman kutsuu tätä itsetuhoiseksi uhraamiseksi ja globaaliksi masokismiksi. Kirjailijan mielestä niistä on korkea aika päästä eroon.
HELSINKI
Martta Kaukonen
Raiskaukset, naisen seksuaalisuus, saattohoito. Huomenna 50 vuotta täyttävä kirjailija Anja Snellman ei pelkää tarttua tabuihin. Hänen tuorein romaaninsa, Lyhytsiipiset, on saanut inspiraationsa Bodom-järven traagisista tapahtumista.
Snellman tunnustaa olevansa addiktoitunut myytin aseman jo saavuttaneeseen murhakertomukseen. Suomalaisessa yhteiskunnassa piilevä väkivalta kiinnostaa häntä – valitettavasti omakohtaisten kokemustenkin vuoksi.
Kirjailija Anja Snellman (os. Kauranen) harppasi nuorena julkisuuden valokeilaan kohutun esikoisteoksensa, Sonja O. kävi täällä myötä. 1981 ilmestynyt teos on yhä Suomen myydyin esikoisromaani. Nyt, kuusitoista romaania myöhemmin, Snellman ihmettelee julkisuusmyllytystä, johon esikoiskirjailijat nykyisin joutuvat.
– Minullakin oli Sonjani kanssa joskus pitelemistä pääni kanssa, mutta en edes uskalla ajatella, mitä tapahtuisi, jos samanlaisen kirjan kirjoittaisi tässä ilmapiirissä. Lehtien ja televisio-ohjelmien uusien naamojen jano on niin hirmuinen, että tulokkaat kalutaan rangoiksi ennen kuin he ovat edes ehtineet antaa mitään todellisia näyttöjä. Median kiinnostus voi nykyään olla aikamoinen kuoleman suudelma.
Pahoinpitely on rikos, ei tasa-arvokysymys
Anja Snellman itse on aina kulkenut rohkeasti tulta päin, vaikka hänen tabuja murtaneet teoksensa ovat herättäneet kiihkeitäkin tunteita.
– Pelon maantieteen (1995) yhteydessä onnistuin järkyttämään niin nais- kuin miespuolisia lukijoita. Esimerkiksi lähisuhdeväkivallasta puhuminen on niin vaikeaa siksi, että vaikka yrittäisi puhua ilmiöstä tai uhrin tilanteesta, monet kokevat sen syytökseksi, onhan tällaisessa väkivallassa tekijä useimmiten mies.
– Monet taitavat myös ottaa asian itseensä ja syystä. Tällainen väkivalta on tutkimustenkin mukaan niin yleistä, että ainakin osa reaktioista on torjuntaa omien tekojen tai omien ajatusten vuoksi. Moni on joskus lyönyt, paljon useampi kuin haluaa sitä tunnustaa edes itselleen. Kun kirja poraa kohtisuoraan vaikean asian läpi, mitätöinti on osa reaktiota. Pidän esillä peiliä, josta harva haluaa kuvitella näkevänsä oman kuvansa.
Snellmanin kiinnostus väkivaltaa kohtaan kumpuaa myös omakohtaisista kokemuksista. Hän ei halua salata sitä, että joutui lapsuuden kodissaan traumaattisten tapahtumien todistajaksi: alkoholisoitunut isä oli humalassa väkivaltainen äitiä kohtaan.
– Väkivalta suomalaisessa yhteiskunnassa, esimerkiksi parisuhteessa tai kasvatuksessa, kiinnostaa minua. Naisiin kohdistuva väkivalta, siinä missä ihmiskauppakin, on ihmisoikeusrikos eikä tasa-arvokysymys.
Myyttiset murhat muuttivat arkea
Anja Snellmanin tuorein romaani Lyhytsiipiset (2003) on jälleen yllättävällä tavalla ajankohtainen. Vaikka teos on fiktio, se on saanut inspiraationsa Bodom-järven tragediasta. Snellman paljastaakin olevansa varsinainen Bodom-friikki, joka on kahlannut läpi tuhansia palstamillimetrejä tapauksesta kirjoitettuja lehtijuttuja. Pidätysuutinen herättikin hänessä vahvoja reaktioita.
– Olen pyörinyt parin viime vuoden ajan tapahtumille omistetuilla internetsivuilla keskustelemassa muiden samanlaisten addiktien kanssa. Olin yllättynyt, että pidätetty oli Gustafsson. Sivustolla on aika ajoin huhuttu, että pidätys olisi tulossa. Sielläkin tosin ennustettiin, että pidätettävä olisi eräs ulkopuolinen henkilö.
– Kirjoitin jo Pelon maantieteessä siitä, miten Bodomin tapaus, samoin kuin Kyllikki Saaren surma ja muutamat muut niin sanotusti myyttiset suomalaismurhat, ovat vaikuttaneet 1960-luvulla ja 1970-luvulla lapsuuttaan eläneiden tyttöjen elämään. Minä en saanut koskaan telttailla tyttökavereitteni kanssa yön yli missään, koska äitini pelkäsi Bodomin takia.
Kääntyminen islamiin tukee naisten sortoa
Anja Snellman tunnetaan yhteiskunnallisesti kantaaottavana kirjoittajana, jonka teokset ovat usein avanneet keskustelun ajankohtaisista epäkohdista. Hän on rohjennut tarttua arkoihinkin aiheisiin.
Lukijoitaan kriittiseen ajatteluun kannustava nuorten aikuisten ilmaisjakelulehti Voima (3/04) ja nuorille aikuisille suunnattu Image hämmästyttivät hiljattain Snellmania julkaisemalla myönteiseen sävyyn kirjoitetut artikkelit suomalaisista nuorista naisista, jotka ovat kääntyneet islamin uskoon.
Snellman on tietoinen siitä, että on poliittisesti äärimmäisen epäkorrektia kritisoida islamiin kääntyneitä naisia, mutta pitää velvollisuutenaan kommentoida asiaa. Hän löytää tilanteeseen kiinnostavan vertailukohdan 1970-luvun taistolaisuudesta.
– Suomalaisten nuorten naisten islaminnostus on äärimmäinen protesti yhteiskuntamme odotuksia vastaan. Mikä muu tällä hetkellä shokeeraisi paremmin kuin islam?
– Samalla nämä naiset tulevat kuitenkin tukeneeksi kaikkien niiden naisten sortoa, joilla ei ole oikeutta valita vapaasti omaa elämäntapaansa ja pukeutumistaan. Heitä voidaan käyttää islamilaisessa maailmassa samanlaisina propagandanukkeina kuin sosialistisissa maissa käytettiin länsimaiden taistolaisia ja muita radikaaliaatteisiin vähäksi aikaa höyrähtäneitä hyvinvointivaltioiden kakaroita.
– Olen varma, että monet musliminaiset halveksivat näitä "hyödyllisiä idiootteja" samoin kuin reaalisosialismin asukkaat halveksivat länsimaiden salonkisosialisteja.
Snellman uskoo nuorten naisen innostuksen islamiin juontavan juurensa naisten tavasta ymmärtää muita ja uhrata oma itsensä muiden hyväksi – usein kohtalokkain seurauksin.
– Ennen meidän naisten piti unohtaa itsemme miesten ja lasten vuoksi, nyt ymmärrettävänä ja autettavana on koko maailma. Kutsun tätä itsetuhoista itsensä unohtamista ja uhraamista henkiseksi anoreksiaksi ja globaaliksi masokismiksi. Siitä meidän naisten on päästävä eroon.
Miksi poliisi ei puhu perheväkivallasta?
Toinen Anja Snellmania viime aikoina ihmetyttänyt tapahtuma oli Marja Vuennon valinta Vuoden poliisiksi. Hän korostaa Vuennon ammattitaitoa, mutta pitää suurena töppäyksenä, että hänet palkittiin juuri samana vuonna, jona hän profiloitui erityisesti neuvomalla naisia siinä, miten nämä voisivat välttää raiskatuksi tulemisen.
– Olisikohan Vuennolla vähän hyvän jätkän -syndroomaa? Koska hän puhuu raiskauksista ja muista naisten asioista, hänen pitää ilmeisesti todistella poliisikollegoilleen, ettei tässä sentään feministejä olla. Vuennon palkinto tuntui miesten palkinnolta kiltille tytölle.
Snellmanin mielestä poliisilla näyttää muutenkin olevan vaikeuksia suhtautua naisiin kohdistuviin rikoksiin.
– Poliisit tapaavat julistaa, että Suomen huumerikollisuustilanne on vakava ja poliisi tarvitsee siksi lisää resursseja ja valtuuksia. Sen sijaan lähisuhdeväkivallan ja prostituution kohdalla poliisi näyttää jostakin syystä olevan tasan päinvastaisella linjalla: "Paljon melua tyhjästä, lakeja on turha kiristää".
– Tämä on ristiriitaista. Ei tällaisia puheenvuoroja kuule muiden rikosten kohdalla. Ehkäpä joillekin poliiseille on helpompi samastua prostituoidun asiakkaaseen ja vaimonsa lyöjään kuin siihen toiseen osapuoleen.
Snellmanilla on toimittajamiehensä Saska Snellmanin kanssa kaksi teini-ikäistä tytärtä. Äitinä hän tuntee huolta globalisaation seurauksista.
– Suomikin joutuu pian vastaamaan uhkaan, jota aiheuttavat naisvihamieliset etniset ryhmät.
Snellmanin tuntien ei olisi ihme, vaikka saisimme vielä jonakin päivänä lukea romaanin tästäkin keskustelua herättävästä aiheesta.
"""
"""
Naisia vaivaa henkinen anoreksia
Ennen naisten piti unohtaa itsensä miesten ja lasten vuoksi, nyt autettavana on koko maailma. Anja Snellman kutsuu tätä itsetuhoiseksi uhraamiseksi ja globaaliksi masokismiksi. Kirjailijan mielestä niistä on korkea aika päästä eroon.
HELSINKI
Martta Kaukonen
Raiskaukset, naisen seksuaalisuus, saattohoito. Huomenna 50 vuotta täyttävä kirjailija Anja Snellman ei pelkää tarttua tabuihin. Hänen tuorein romaaninsa, Lyhytsiipiset, on saanut inspiraationsa Bodom-järven traagisista tapahtumista.
Snellman tunnustaa olevansa addiktoitunut myytin aseman jo saavuttaneeseen murhakertomukseen. Suomalaisessa yhteiskunnassa piilevä väkivalta kiinnostaa häntä – valitettavasti omakohtaisten kokemustenkin vuoksi.
Kirjailija Anja Snellman (os. Kauranen) harppasi nuorena julkisuuden valokeilaan kohutun esikoisteoksensa, Sonja O. kävi täällä myötä. 1981 ilmestynyt teos on yhä Suomen myydyin esikoisromaani. Nyt, kuusitoista romaania myöhemmin, Snellman ihmettelee julkisuusmyllytystä, johon esikoiskirjailijat nykyisin joutuvat.
– Minullakin oli Sonjani kanssa joskus pitelemistä pääni kanssa, mutta en edes uskalla ajatella, mitä tapahtuisi, jos samanlaisen kirjan kirjoittaisi tässä ilmapiirissä. Lehtien ja televisio-ohjelmien uusien naamojen jano on niin hirmuinen, että tulokkaat kalutaan rangoiksi ennen kuin he ovat edes ehtineet antaa mitään todellisia näyttöjä. Median kiinnostus voi nykyään olla aikamoinen kuoleman suudelma.
Pahoinpitely on rikos, ei tasa-arvokysymys
Anja Snellman itse on aina kulkenut rohkeasti tulta päin, vaikka hänen tabuja murtaneet teoksensa ovat herättäneet kiihkeitäkin tunteita.
– Pelon maantieteen (1995) yhteydessä onnistuin järkyttämään niin nais- kuin miespuolisia lukijoita. Esimerkiksi lähisuhdeväkivallasta puhuminen on niin vaikeaa siksi, että vaikka yrittäisi puhua ilmiöstä tai uhrin tilanteesta, monet kokevat sen syytökseksi, onhan tällaisessa väkivallassa tekijä useimmiten mies.
– Monet taitavat myös ottaa asian itseensä ja syystä. Tällainen väkivalta on tutkimustenkin mukaan niin yleistä, että ainakin osa reaktioista on torjuntaa omien tekojen tai omien ajatusten vuoksi. Moni on joskus lyönyt, paljon useampi kuin haluaa sitä tunnustaa edes itselleen. Kun kirja poraa kohtisuoraan vaikean asian läpi, mitätöinti on osa reaktiota. Pidän esillä peiliä, josta harva haluaa kuvitella näkevänsä oman kuvansa.
Snellmanin kiinnostus väkivaltaa kohtaan kumpuaa myös omakohtaisista kokemuksista. Hän ei halua salata sitä, että joutui lapsuuden kodissaan traumaattisten tapahtumien todistajaksi: alkoholisoitunut isä oli humalassa väkivaltainen äitiä kohtaan.
– Väkivalta suomalaisessa yhteiskunnassa, esimerkiksi parisuhteessa tai kasvatuksessa, kiinnostaa minua. Naisiin kohdistuva väkivalta, siinä missä ihmiskauppakin, on ihmisoikeusrikos eikä tasa-arvokysymys.
Myyttiset murhat muuttivat arkea
Anja Snellmanin tuorein romaani Lyhytsiipiset (2003) on jälleen yllättävällä tavalla ajankohtainen. Vaikka teos on fiktio, se on saanut inspiraationsa Bodom-järven tragediasta. Snellman paljastaakin olevansa varsinainen Bodom-friikki, joka on kahlannut läpi tuhansia palstamillimetrejä tapauksesta kirjoitettuja lehtijuttuja. Pidätysuutinen herättikin hänessä vahvoja reaktioita.
– Olen pyörinyt parin viime vuoden ajan tapahtumille omistetuilla internetsivuilla keskustelemassa muiden samanlaisten addiktien kanssa. Olin yllättynyt, että pidätetty oli Gustafsson. Sivustolla on aika ajoin huhuttu, että pidätys olisi tulossa. Sielläkin tosin ennustettiin, että pidätettävä olisi eräs ulkopuolinen henkilö.
– Kirjoitin jo Pelon maantieteessä siitä, miten Bodomin tapaus, samoin kuin Kyllikki Saaren surma ja muutamat muut niin sanotusti myyttiset suomalaismurhat, ovat vaikuttaneet 1960-luvulla ja 1970-luvulla lapsuuttaan eläneiden tyttöjen elämään. Minä en saanut koskaan telttailla tyttökavereitteni kanssa yön yli missään, koska äitini pelkäsi Bodomin takia.
Kääntyminen islamiin tukee naisten sortoa
Anja Snellman tunnetaan yhteiskunnallisesti kantaaottavana kirjoittajana, jonka teokset ovat usein avanneet keskustelun ajankohtaisista epäkohdista. Hän on rohjennut tarttua arkoihinkin aiheisiin.
Lukijoitaan kriittiseen ajatteluun kannustava nuorten aikuisten ilmaisjakelulehti Voima (3/04) ja nuorille aikuisille suunnattu Image hämmästyttivät hiljattain Snellmania julkaisemalla myönteiseen sävyyn kirjoitetut artikkelit suomalaisista nuorista naisista, jotka ovat kääntyneet islamin uskoon.
Snellman on tietoinen siitä, että on poliittisesti äärimmäisen epäkorrektia kritisoida islamiin kääntyneitä naisia, mutta pitää velvollisuutenaan kommentoida asiaa. Hän löytää tilanteeseen kiinnostavan vertailukohdan 1970-luvun taistolaisuudesta.
– Suomalaisten nuorten naisten islaminnostus on äärimmäinen protesti yhteiskuntamme odotuksia vastaan. Mikä muu tällä hetkellä shokeeraisi paremmin kuin islam?
– Samalla nämä naiset tulevat kuitenkin tukeneeksi kaikkien niiden naisten sortoa, joilla ei ole oikeutta valita vapaasti omaa elämäntapaansa ja pukeutumistaan. Heitä voidaan käyttää islamilaisessa maailmassa samanlaisina propagandanukkeina kuin sosialistisissa maissa käytettiin länsimaiden taistolaisia ja muita radikaaliaatteisiin vähäksi aikaa höyrähtäneitä hyvinvointivaltioiden kakaroita.
– Olen varma, että monet musliminaiset halveksivat näitä "hyödyllisiä idiootteja" samoin kuin reaalisosialismin asukkaat halveksivat länsimaiden salonkisosialisteja.
Snellman uskoo nuorten naisen innostuksen islamiin juontavan juurensa naisten tavasta ymmärtää muita ja uhrata oma itsensä muiden hyväksi – usein kohtalokkain seurauksin.
– Ennen meidän naisten piti unohtaa itsemme miesten ja lasten vuoksi, nyt ymmärrettävänä ja autettavana on koko maailma. Kutsun tätä itsetuhoista itsensä unohtamista ja uhraamista henkiseksi anoreksiaksi ja globaaliksi masokismiksi. Siitä meidän naisten on päästävä eroon.
Miksi poliisi ei puhu perheväkivallasta?
Toinen Anja Snellmania viime aikoina ihmetyttänyt tapahtuma oli Marja Vuennon valinta Vuoden poliisiksi. Hän korostaa Vuennon ammattitaitoa, mutta pitää suurena töppäyksenä, että hänet palkittiin juuri samana vuonna, jona hän profiloitui erityisesti neuvomalla naisia siinä, miten nämä voisivat välttää raiskatuksi tulemisen.
– Olisikohan Vuennolla vähän hyvän jätkän -syndroomaa? Koska hän puhuu raiskauksista ja muista naisten asioista, hänen pitää ilmeisesti todistella poliisikollegoilleen, ettei tässä sentään feministejä olla. Vuennon palkinto tuntui miesten palkinnolta kiltille tytölle.
Snellmanin mielestä poliisilla näyttää muutenkin olevan vaikeuksia suhtautua naisiin kohdistuviin rikoksiin.
– Poliisit tapaavat julistaa, että Suomen huumerikollisuustilanne on vakava ja poliisi tarvitsee siksi lisää resursseja ja valtuuksia. Sen sijaan lähisuhdeväkivallan ja prostituution kohdalla poliisi näyttää jostakin syystä olevan tasan päinvastaisella linjalla: "Paljon melua tyhjästä, lakeja on turha kiristää".
– Tämä on ristiriitaista. Ei tällaisia puheenvuoroja kuule muiden rikosten kohdalla. Ehkäpä joillekin poliiseille on helpompi samastua prostituoidun asiakkaaseen ja vaimonsa lyöjään kuin siihen toiseen osapuoleen.
Snellmanilla on toimittajamiehensä Saska Snellmanin kanssa kaksi teini-ikäistä tytärtä. Äitinä hän tuntee huolta globalisaation seurauksista.
– Suomikin joutuu pian vastaamaan uhkaan, jota aiheuttavat naisvihamieliset etniset ryhmät.
Snellmanin tuntien ei olisi ihme, vaikka saisimme vielä jonakin päivänä lukea romaanin tästäkin keskustelua herättävästä aiheesta.
"""
Vastaukset 6
Vanhimmat
No ehkä jokainen sivistynyt ihminen on jo tässä vaiheessa ymmärtänyt, että Snellmanin "ajatuksia" on turha ottaa liian tosissaan, niin silti hellyttävän yksinkertaisessa maailmassa hän elää jos suurimman uhkan hänen lapsilleen globalisaation myötä muodostavat naisvihamieliset etniset ryhmät. Lol..
Kun ajatellaan niitä todellisia uhkia, joita globalisaatioon voidaan liittää niin eikö tällanen täydellinen mittakaavan ymmärtämättömyys huolestuta jo omaisia?
Naisvihamieliset etniset (ja kulttuuriset) ryhmät ovat reaalinen uhka. Ainakin puolelle maailman väestöstä: naisille, mutta useimmat länsimaiset miehetkin ovat perustellusti arvelevaisella kannalla. On valitettavaa, että lähes kaikki Euroopan "pakolaisstatukselle" kirjatut maahanmuuttajat ovat muslimeita, ahdistuksen aihe on todellinen. Etnisistä syistä meitä vaaditaan arvostamaan laittomia ja vanhoillisvahingollisia tapoja. Kuin synkkää paluuta muinaisuuteen.
Niinpä taitavat olla.
Minäkään en ihmeemmin pidä tuosta Islamin edustamasta 'kulttuurista'.
Kuitenkin hämmästyttää, että naisetkin ovat 'suvaisevaisuudellaan' näitä mohammedeja tänne ottamassa.
Sekin hämmästyttää, että yllättävän moni suomalainenkin nainen menee jopa naimisiin tällaisen kanssa.
Liekö sinisilmäisyyttä, vaiko silkkaa tyhmyyttä.
sijoitit sanan kirjailija lainausmerkkeihin?
se on muotia. vrt "taiteilija" teemu mäki tuolla taidepalstan "keskusteluissa" ;)
joku asiaatuntevampi mahdollisesti voi löytää tuosta haastattelusta jotain kommentoimisen arvoista, niin sillä laitoin sen tälle palstalle. asialliseksi puheenaiheeksi ik.
no, anja kaurasen "syysprinssi" on yksi parhaista kirjoista, joita olen lukenut.
En ole lukenut yhtään Anja Kauranen-Snellmanin teosta! Mitä olen menettänyt? Saska - se valtakunnantohvelisankari - kirjoittaa muuten tosi hyvin, tyylikkäästi ja mukaansatempaavasti. Uskon hänen kuuluvan perheensä kirjoittajarankingissa kahden kärkeen, 'top two' kuten nykyään sanotaan.