Suomalaisia kuoli valtava määrä Japanissa

Kateissa on toistasataa suomalaista. Veikkaan, että ainakin puolet heistä on kuollut.
Ikävää, mutta totta.
1292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei pidä paikkaansa. Kaikki suomalaiset pallinaamat selvisivät hengissä.

Äänestä
  • Molemmat väärässä, etenkin sinä pallinaama. Kaikkiin ei ole saatu yhteyttä, mutta kuolleeksikaan ei yhtään tiedetä. Veikaan, että kymmeniä on kuollut.

    Äänestä

Juuri pahiten kärsineellä alueella oli runsaasti suomalaisia. On todennäköistä että moni noista nyt kadoksissa olevista on menehtynyt.

Äänestä

Miten niin totta? On odotettavissa että myös suomalaisia uhreja löytyy, mutta heitä EI OLE tavoitettu eikä löydetty.

Äänestä

Pidetään peukkaja ylhäällä että joku tosi mulkvisti suomalainen on mennyt kalojen ruuaksi.
Joku sunsei hökkinen tai nööniketo!

Silloin ostan ison kakun ja vien sen niiden salin ovelle!

Äänestä

HÖPÖ HÖPÖ !

Ylen uutisten ja Suomensuurlähetystön mukaan !
Jaappanissa asuvista viidestäsadasta Suomalaisesta on löytynyt kaikkiaan jo 600 kappaletta, ne ovat lisääntyvää sukua nämä Jaappanissa asustelevat Suomalaiset!


Late Lapista.

Äänestä

Vainajia on tulossa ja huomattavasti enemmän kuolee suomalaisia silloin, kun suomalainen ydinvoimala räjähtää. Onhan Olkiluodon uuden yksikön rakentamisessa ilmennyt paljon puutteita ja hanke on aikataulusta jäljessä.
Mitä enemmän ydinvoimaloita rakennetaan sen lähempänä maailmanloppu on.

Äänestä

Sendaissa oli vierailulla ryhmä suomalaisia ja kyseinen kaupunki tuhoutunut täysin. Olisi melkoinen ihme ellei siellä menehtyneissä myös tämän ryhmän jäseniä.

Äänestä
  • Ketä mitä häh?
    Siis mikä suomalais ryhmä ja mistä ja ketkä?

    Äänestä

  • 20 kirjoitti:

    Ketä mitä häh?
    Siis mikä suomalais ryhmä ja mistä ja ketkä?

    oliko muiden maiden kansalasia tuhoalueella ei muiden maiden ihmisiä ollut vissiin japanissa yhtään muita kuin suomalaisia

    Äänestä

Entisiä vaihto-oppilaita... Ryhmään kuului myös muitakin eli käytännössä näiden kumppaneita. Juttu löytyi eilen muistaakseni iltapulusta mutta linkkiä en nyt jaksanut alkaa etsiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tälli Richter kirjoitti:

Kateissa on toistasataa suomalaista. Veikkaan, että ainakin puolet heistä on kuollut.
Ikävää, mutta totta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu