Sekoomuksen typerin kanisteri, pakkoruotsittaja Henna Virkkunen, (joka muuten itse ei edes osaa ruotsia, mutta luulee, että RKP-usko tulee kuulemisesta) lakkautti ministeriönsa toimesta Tyrnävän etälukion! Näin kirjoittaa Oululainen kaupunkilehti asiasta:
Oulu lehti 13.3.2011 Pöljyys huipussaan
http://epaper.oululehti.fi/olepaper/5158504.htm
Oulu lehti 13.3.2011
Pöljyys huipussaan
Kävin Tyrnävän etälukiossa viime syksynä ja vaikutuin.
Että näinkin lukio-opetus voidaan järjestää: opetusolosuhteet mukavan rennot, opiskelu vapaata mutta vastuullista, valinnaisia aineita enemmän kuin pikkulukioissa keskimäärin ja koulupäivät siedettävän mittaisia.
Opiskelijoiden mukaan etälukiossa aikaa jää läksyjen luvun jälkeen muuhunkin, kun tunteja ei tarvitse uhrata bussissa istumiseen. Vastuuta itsestään ja opiskelustaankin on toki otettava, koska opettaja ei istu selän takana kyttäämässä. Onneksi tutoreilta sai tarvittaessa apua ja tukea.
Ensimmäinen kouluun tuleva avasi ovet ja pisti koneet käyntiin. Viimeinen lähtijä sammutti ne. Välituntisin saattoi käydä keittämässä kahvit. Häiriöitä tai epäjärjestystä ei kuulostanut olevan.
Nyt tämä kaikki kaatuu byrokraattiseen saivarteluun.
Ei voi olla totta, että lakien, asetusten ja sääntöjen pilkuntarkka noudattaminen on tärkeämpää kuin toimivien, hyväksi havaittujen ja kiitettyjen käytäntöjen säilyttäminen.
Ei voi olla niin, että muotoseikat menevät opiskelijoiden edun ja etälukion eteen vuosia töitä tehneiden virkamiesten ja opettajien vaivannäön edelle.
Oikeudentajuni on pahasti vinksahtanut, jos tärkeintä tässä sopassa on se, että Oulun kaupungin olisi pitänyt älytä hakea järjestämislupaa lukio-opetukselle Tyrnävällä. Oulussahan tulkittiin Tyrnävän olevan vain etäopetuksen vastaanottopiste.
Yhtäkkiä, vuosien jälkeen, opetusministeriön virkamiehet hoksaavatkin kiittelyjensä jälkeen olla toista mieltä.
Tärkeää ei ole, että homma sujui hyvin ja esimerkillisesti ja loi pohjan koko maakunnan kattavan etälukioverkoston syntyyn.
Tärkeää sen sijaan on, että Oulu maksaa saamistaan valtionosuuksista 713 000 euroa kiltisti takaisin ja hakee mahdollisesti opetusministeriön vaatimaa opetuslupaa.
Tärkeää on myös se, että "lukiot ovat samalla viivalla" kuten opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Harri Skog on asian ilmaissut.
Julkipuheissa jaksetaan lohdutella syrjäseutujen asukkaita sillä, että etäyhteyksien avulla palvelut voidaan kyllä säilyttää.
Se vain ei ole mahdollista, jos byrokraattisilla virkamiehillä ei ole siihen minkäänlaista tahtotilaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä Virkkunen on laitettava vuosiksi ELÄMÄN KOULUA kulkemaan, jotta ymmärrystä tulisi. Itseltäni olisi jäänyt lukio suorittamatta, jos Virrkunen olisi silloin ollut virassa! Suoritin lukion ns. yksityisesti, eli tenttimällä ja joitakin aineita ns. iltalukiossa. Eiköhän tässä ole RKP:n pelko, jotta nuoret ponjaavat tuon mahdollisuuden ja että jäisi se ruotsi vähemmälle.
Suomessa menevät asiat yhä pöljempään suuntaan, kun asioita hoitavat ja suunnittelevat virkamiehet ja hehän ovat usein rkp:läisiä! Katsokaapa videot Onko suomi täysin mätä. Miettikääpä syitä ja seurauksia!
Kuka pahuksen pöljä on äänestänyt koko Virkkusen mulkosilmän eduskuntaan?
Virkkunen ei itse taida olla ylioppilas ja siksi vihaa lukioita!
Pakkoruotsi, opetusministerimme Henna Virkkunen
http://www.youtube.com/watch?v=lo0oYS2QFmI