Aihe

Tuiran sosiaalityöntekijät ja "uhkailu"

Laiton ilmianto

Oulun sosiaalin työntekijät, etenkin Tuirassa, ovat erikoistuneet käyttämään "uhkaava" -sanaa asiakastilanteissa saadakseen poliisit apuun ja jotta tilanne menee heidän haluamaansa suuntaan. Tyypillästä on sanonta "käyttäytyi uhkaavasti" tai "puhui uhkaavaan sävyyn", "esiintyi uhkaavasti" tai mikä tahansa "uhkaava" -sanan yhdistelmä kelpaa. Jopa uhkaava katse saatta riittää.

Sen "uhan" avulla kutsutaan poliisit paikalle ja sitten tehdäänkin tilanteesta jopa kotietsintään johtava kodin perusteellinen häväistys kaikkien naapureiden seuratessa toimitusta vaikkapa rappukäytävässä tai pihamaalla. Poliisien tultua paikalle "turvaamaan tilannetta", sosiaaliviranomaiset kaappaavat pakkohuostaanottamalla lapset, jos sellaisia sattuu asiakaskohteessa olemaan. Samoin takavarikoidaan mahdolliset aseet yms. Tilannetta on vaikeata alkaa purkamaan jos itse joudut pidätetyksi tai puolisosi viedään putkaan tai mielisairaalaan ja lapsesi pannaan pakkosijoituksella lastenkotiin.
Oulussa on tällaista tapahtunut, mutta ketään ei ole asiasta saatu vastuuseen. Poliisi ei suostu määrittelenmään mikä on uhkaavaa käytöstä.
Näyttöä tällaisesta käyttäytymisestä on useita ja sen kohteeksi joutuva ei voi edes puolustautua. Viranomaiset sanovat, että kyseessä on subjektiivinen kokemus, jota ei muut voi todistaa oikeaksi tai vääräksi! Ja kaikki tämä tehdään laillisesti!

Erikoista tässä kaikessa on se, että viranomaiset ei suostu paljastamaan ilmiantajaa! Ketä vastaan voit nostaa kanteen perättömästä ilmiannosta?

Sosiaalityöntekijää uhkailtiin rajusti Oulussa

Julkaistu: 13.03.2011 19:03

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Sosiaalityöntekijää uhkailtiin rajusti Oulussa/art-1288375600402.html

Sosiaalityöntekijä joutui parikymppisen miehen uhkailemaksi Oulun Tuirassa.
Poliisin kanssa lastenkotikarkureita etsinyt sosiaalityöntekijä joutui uhkailujen kohteeksi tänään Oulun Tuirassa.

Uhkailija, parikymppinen oululainen mies, ei liittynyt itse karkureiden asiaan mitenkään muuten kuin hän oli heidän kanssa samassa asunnossa.

Sosiaalityöntekijä koki henkensä ja terveytensä uhatuksi ja sen takia asiasta on laadittu rikosilmoitus laittomasta uhkauksesta.

51

1981

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KäviköKafka kylässä?

      Perätön ilmianto Suomessa ei ole rikos?

      Nyky-yhteiskunnassa ollaan menty omituiselle tielle: perätön ilmianto, vaikkapa naapuristasi, ei ole rikos! Voit hetkessä menettää aseesi, harrastuksesi, itsekunnioituksesi ja rutkasti rahaa. Ja tämä kaikki ihan laillisessa järjestyksessä. Oikeudenkäyntikohdetta ei ole, koska sitä ei sinulle kerrota.

      2009 elokuussa sattui Oulussa erikoinen tapaus, jossa luultavasti naapuri ilmiantoi naapurinsa poliisille aselupia koskien. Ilmiantajana toimi mitä ilmeisimmin naapuri, sillä meneillään on pitkäaikainen riita-asia aivan muista syistä heidän kesken. Poliisit tuli keskellä päivää perheen kotia ja takavarikoivat kaikki, lähinnä metsästysaseet ja aseluvat, sen enenpää selittelemättä. Varmasti siinä naapuritkin ihmetteli mistä on kyse, olihan operaatio sen verran näyttävä virkapukuisten poliisien kanniskellessa aseita pihassa odottavaan poliisiautoon. Olivat kuulemma saaneet vain käskyn aseiden ja lupien takavarikointiin. Poliisit kehotti kovasti hämmästynyttä miestä varautumaan myöhemmin ilmoitettavaa kuulemista varten. Aseet vietiin ja metsästyskausi oli juuri alkamassa.

      Hetken asiaa mietittyään tämä poliisi-invaasion kohteeksi joutunut henkilö palkkasi itselleen asianajajan.Yhdessä tämän kanssa selvitettiin tapahtumasarja perusteellisesti.
      Selvittely oli helppoa, koska ammuntaa harrastava mies oli pitänyt kirjaa tekemistään harjoittelureissuista ampumaradalle. Tämä aseen kantaminen pihan poikki autoon, asianmukaisesti asepussiin pakattuna, oli nähtävästi syynä ilmiantoon. Edes ilmiannon sisältöä ei kunnolla paljastettu.
      Aseet ja luvat saatiin takaisin kun mitään syytä takavarikon jatkamiselle tai lupien peruutukselle ei ollut olemassa. Poliisi ei suostunut kuljettamaan aseita takaisin, vaan ne piti itse noutaa poliisilaitokselta. Nyt alkaa se asian kummallisin osuus: poliisi kieltäytyy ilmoittamasta ilmiantajan nimeä.

      Tapahtuman selvittelystä aiheutui liki 1000€:n kustannukset asianosaiselle. Perättömän ilmiannon tekijää et saa selville mahdollista oikeuskäsittelyä varten, vaikkapa asiasta aiheutuneiden kulujen korvaamiseksi ja kyseenalaistetun kunnian palauttamiseksi.

      Tämä ilmiantoasia on kuulemma oikein kansalaisvelvollisuus vaikkapa rattijuoppousepäillyn kohdalla. Siitäkään ei luultavasti seuraa mitään vaikka jäynäisit naapuriasi silloin tällöin. Nyt on paljon järeämpi "ase" käytössä: ilmianna kuka aseharrastaja tahansa, vaikkapa vain epäilemällä tämän kykyä hallita aseitaan... etkä joudu vastuuseen yhtään mistään. Kyseessä on poliisitoimenpide josta poliisejakaan ei käy syyttäminen.

      Aselakia tulkitaan aika erikoisesti, koska tällaisen takavarikon seurauksena saa helposti vielä varoituksen. Tästäkin asiasta on jopa Korkeimman hallinto-oikeuden päätös, muistaakseni vieläpä vuodelta 2004. Tällöin Korkein hallinto-oikeus piti voimassa poliisin antaman kirjallisen varoituksen vaikka mitään aselakia koskevaa pykää ei oltu rikottu. Varoitus kun on kuulemma harkinnan varainen asia, jonka poliisi voi antaa oman harkintansa perusteella. Päätös oli Korkeimman hallinto-oikeuden äänestyspäätös naiset vastaan mies 2-1. Varoitus sellaisenaan johtaa herkästi aselupien peruuttamiseen minkä tahansa muun asian yhteydessä.

      • Näin se menee...

        Nyt seuraa kaikkein hupaisin osuus koko jutussa: Oulun poliisit eivät suostu ilmoittamaan ilmiantajan nimeä, vaikka se on heillä tiedossa. he suojelevat rikollista ja vieläpä aivan tietoisesti. Eikä tämä ole varmasti 1. kerta.

        Tähänkö on menty, että poliisit pitää haastaa oikeuteen väärintekijän eli perättömän ilmiannon suorittaneen asemesta?

        No kaikki selviää aikanaan ja kunnianloukkausjuttu korvausvaatimuksineen on tiedossa.

      • **_-
        Näin se menee... kirjoitti:

        Ei muuten selviä. Poliisi ei suostu edes ottamaan vastaan rikosilmoitusta perättömästä ilmiannosta. Kunnianloukkaus on poliisin mukaan siviiliasia, eikä kuulu heille. Aseet on tärvelty takavarikon aikana. Lisäksi poliisi on ilmoittanut salassapidettävän tiedon ulkopuoliselle henkilölle. Täysin mielivaltaista toimintaa.

      • Anonyymi

        kirjoitustyylisi paljastaa sinut aina - etkö itse tajua sitä?!

        enenpää :D

        eneNpää :D

    • Corcus corvus

      Oulun sosiaalin työntekijät, etenkin Tuirassa käyttävät huostaanotettuja lapsia härskisti kiristyksen välineinä taivuttaakseen vanhemmat mieleisiinsä päätöksiin. He sanovat suoraan, ettei lasten pakkohuostaanottoja pureta, ellei niiden kohteeksi joutunut "asiakasperhe" suostu kaikkiin heidän keksimiinsä mielivaltaisiin päätöksiin ja allekirjoita heille avointa valtakirjaa perheen asioihin ns. huoltosuunnitelman muodossa.

      Taannoin siellä vaikutti eräs "srinkki", joka puhelimessa huusi eräälle miehelle "jos vielä haluat nähdä lapsiasi, niin olet täällä 5 minuutin kuluttua..." samalla hän uhkaili sivullisia pakkohoitoon toimittamisella.

      Mies oli niin JOPA typerä, ettei tajunnut puhuvansa, toisessa päässä asianajajan, ja toisessa päässä omien työntekijöiden kuullen. Samaisen uhkailupuhelun kuuli 5 Oulun Tuiran sosiaalityöntekijää, mutta tästäkään huolimatta Oulun poliisi ja syyttäjä ei suostunut tutkimaan tapausta laittomana uhkauksena tai vapaudenriistolla uhkaamisella.

      Kyseinen oululaissyyttäjä sai vuoden syyttäjän palkinnon pian tuon tapauksen jälkeen...

      Ei korppi korpin silmää noki...

      P.S. Kertokaapa viisaat kuinka homoseksuaali miespuolinen srinkki voi toimia perheterapeuttina? Sellaine mies joka ei tiedä naisista muuta kuin oppikirjan kertomaa... Oulussa sekin kumma on nähty.

      • Tuiranpoika
        Lapsen Ymmärrys kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Mitähän käsikirjaa sinäkin tänne kopsailet?

        "Tehtävän toimen kuvan takanakin voi olla ihminen"

        Tuota on kyllä vaikea uskoa. Itse tunnen, ihan työn ulkopuolella, parikin sosiaaliämmää ja ne on molemmat latvalahoja ottaen vuosittain sairaslomaa kuuppansa takia.

        Raskas työ vaatii raskaat huvit...

    • Entinen sosiaaliämmä

      Sosiaalin työntekijät ovat erikoistuneet käyttämään "uhkaava" -sanaa asiakastilanteissa saadakseen poliisit apuun ja jotta tilanne menee heidän haluamaansa suuntaan. Tyypillästä on sanonta "käyttäytyi uhkaavasti" tai "puhui uhkaavaan sävyyn", "esiintyi uhkaavasti" tai mikä tahansa "uhkaava" -sanan yhdistelmä kelpaa. Jopa uhkaava katse saattaa riittää.

      Näin heitä kuulemma koulutetaan ihan tarkoituksella. Tässä liikutaan laillisuuden rajamailla, koska valehtelu on otettu aseeksi. Näin haluttu henkilö saadaan "leimattua" vaikka asianosainen tai tapahtuman sivullinen olisi aivan täyspäinen ja selvinpäin. Mikään oikeusaste ei ota vakavasti tällaisesta tehtyä kantelua tai kannetta, eikä sellaista käsittellä asiallisesti normaalissa tutkintapyyntöilmoitusmenettelyssä, koska kyseessä on ennakolta sovittu toimintamalli ja viranomaisten sana painaa enemmän kuin niiden kohteeksi joutuneen ihmisen. Tekemäsi paperit vain kirjataan ja niille ei tehdä mitään vaikka kyselisit kuukausittain asian perään. Kun poliisit kirjaa tietoihisi merkinnät "käyttäytyi uhkaavasti tai elehti uhkaavasti tms. , niin ikinä et voi päästä niistä eroon ja ne seuraa sinua aina.

      Lehdistön suhteen on asia sovittu niin, ettei se kirjoita mitään tapauksista. Sama koskee todellisten mielisairaiden eli hullujen riehumisia, ellei ne nyt suorastaan kolkkaa ketään. Itsemurhista vaietaan, koska niistä kirjoittaminen kuulemma saa aikaa vastaavia tapauksia läjäpäin.

      Erotapauksissa "aasintuntijoina" on todellakin jopa umpihomoja perheterapeutteja. Niitä Oulussa riittääkin. Tässä asiassa on kyllä menty sellaiseen suuntaa, jossa järjen käyttö on unohdettu jo kauan sitten. Huvittaa jo pelkkä ajatuskin sellaisen tyypin antamista "neuvoista"...

    • Ei-sossun asiakas

      Opetelkaa kasvattamaan lapsenne kuten normaalit ihmiset, niin ei tarvi olla sossun kanssa tekemisissä!

      Verorahojakin palaa uskomattoman paljon, kun työttömät pummit vetää viinaa ja tappelee ja penikat katsoo isin ja äidin repostelua silmät levällään. Sitten ihmetellään, kun lapsista tulee traumatisoituneita ja mielisairaita...

      • heikkohermot muualle

        Aika erikoinen tapaus, jos poliisit paikalla ja pelkää henkensä edestä. Kyllä minä ainakin luottaisin poliisiin. piti ehkä saada "lisätodisteita" mihin vaan.

      • ?

        Ei -sossun asiakas, siinä oli lyhyesti ja erittäin onnistunut mielipide tuo pitäisi kopsata lehtien palstoille, juuri tuossa on syy huosttaan ottoihin,lisäten viellä että lapset joutuva näkemään käsittämättömän paljon juuri tuollaista ns.kotikasvatusta myöskin hyvävaraisissa perheissä.

      • ssddss
        ? kirjoitti:

        Samaa mieltä. Menkää töihin, olkaa juomatta viinaa lastenne nähden, olkaa vastuullisia vanhempia. Ei tule huostaanottoja silloin.
        Se koira älähtää, johon kalikka kolahtaa. Vanhempien lisävastuuttaminen ja syyllisyyden tunteen herättäminen olisi tervetullut ilmiö tähän vapaamatkustamisen mahdollistavaan holhousyhteiskuntaan.

      • Virkamies
        ssddss kirjoitti:

        Meille tuli lastensuojeluasiakkuus siitä hyvästä, että meidän perheessä EI käytetä päihteitä. Sosiaalitekijä soitti perättömän ilmiannon perusteella, että lapsemme olisi käyttänyt alkoholia tietynä päivänä. Sanoin, että meidän perheesä EI KÄYTETÄ PÄIHTEITÄ. Lisäksi, olimme olleet kyseisenä päivänä koko perheen kanssa ulkomaanmatkalla.
        KOSKA ilmoitin, että vaadin saada tietää kuka sellaisen perättömän ilmiannon teki, sosiaalintyöntekijä sensijaan että pahoittelisi väärinkäsitystä, tekikin perheestämme lastensuojeluilmoituksen. Ilmoituksen mukaan heräsi huoli, että perheessä saattaa olla niin ankarat säännöt että lapsi ei uskaltaisi kotona kertoa alkoholinkäytöstään. Sosiaalityöntekojä koki varmaankin uhkaavana sen, että syyllistin häntä siitä että hän lähti syyllistämään lasta hänen vanhempiensa edessä tarkistamatta ensin, voiko väite edes pitää paikkaa.

      • sijais kotiuttamista
        Virkamies kirjoitti:

        Erittäin mielenkiintoinen kirjoitus.

        Onkohan joku sijaisperhe lasta vailla, kun yrittävät saada tuolla tavoin "asiakassuhteen" aikaiseksi?

        Huostaanotoilla tehdään bisnestä Suomessakin, joten on syytä epäillä, että "kasvatuslaitokset" maksaa sosiaali-tädeille "ekstraa" jokaisesta huostaanotetusta lapsesta, jonka saavat.

      • höpönpöppöötä
        sijais kotiuttamista kirjoitti:

        Erittäin mielenkiintoinen kirjoitus.

        Onkohan joku sijaisperhe lasta vailla, kun yrittävät saada tuolla tavoin "asiakassuhteen" aikaiseksi?

        Huostaanotoilla tehdään bisnestä Suomessakin, joten on syytä epäillä, että "kasvatuslaitokset" maksaa sosiaali-tädeille "ekstraa" jokaisesta huostaanotetusta lapsesta, jonka saavat.

        Ei kukaan voi olla noin kiero!!!

      • Hurmio Virka "
        Virkamies kirjoitti:

        Meille tuli lastensuojeluasiakkuus siitä hyvästä, että meidän perheessä EI käytetä päihteitä. Sosiaalitekijä soitti perättömän ilmiannon perusteella, että lapsemme olisi käyttänyt alkoholia tietynä päivänä. Sanoin, että meidän perheesä EI KÄYTETÄ PÄIHTEITÄ. Lisäksi, olimme olleet kyseisenä päivänä koko perheen kanssa ulkomaanmatkalla.
        KOSKA ilmoitin, että vaadin saada tietää kuka sellaisen perättömän ilmiannon teki, sosiaalintyöntekijä sensijaan että pahoittelisi väärinkäsitystä, tekikin perheestämme lastensuojeluilmoituksen. Ilmoituksen mukaan heräsi huoli, että perheessä saattaa olla niin ankarat säännöt että lapsi ei uskaltaisi kotona kertoa alkoholinkäytöstään. Sosiaalityöntekojä koki varmaankin uhkaavana sen, että syyllistin häntä siitä että hän lähti syyllistämään lasta hänen vanhempiensa edessä tarkistamatta ensin, voiko väite edes pitää paikkaa.

        Aito Länsirajan Malli :

        Virka ja sieluton laki oikeus Malli :

        Ärsyttävät Askkaan Akresioon Saavat Laki oikeuden Toiminta Lailliseksi
        Virka Vastaa Tehtävästä EI IHMINEN " §

        6 § (24.7.1998/563) Väärä ilmianto .Joka antaa -tai muulle viranomaiselle taikka tuomioistuimelle väärän tiedon ja siten aiheuttaa vaaran ,että ilmiannettu pidätetään ,vangitaan tai joutuu syytteseen tai tuomintaan rangaistukseen tai muuhun rikolliseen seuraamukseen virheelisin perustein ,on tuomittava väärästä ilmiannosta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.Harhautaa Hallinto ja Korkeimmat Oikeudet Petoksella ”
        Pehekotivanhemmat on Perhekodin Kasvatus ohjeiden petos

        Realiteeit kadonnet Virka "
        Hurmio Virka "

      • Itse olet
        höpönpöppöötä kirjoitti:

        Ei kukaan voi olla noin kiero!!!

        Ei tuo olisi mitenkään poikkeuksellista. Julkisuudelta salassa tapahtuu koko ajan, joka päivä paljon pahempaakin. Ei meillä Suomessa ole minkäänlaista oikeusturvaa vaan rikollinen virkamieseliitti ei poikkea mitenkään muusta rikollisporukasta paitsi että sitä ei tutkita kuin poikkeustapauksissa. Ei korppi korpin silmää noki... Ja esimerkkinä poikkeustapauksesta on se korkea huumepoliisin päällikkö, joka kärysi huumekaupoistaan. Varmasti 99 % jää ja jätetään pimentoon. Poliiseja, tuomareita, ulosottovirailijoita... Dokumenttia löytyy näitten rikoksista, mutta kukaan ei tee mitään ja yksityisellä ei ole keinoja tehdä mitään. Ei ihme, että rikosten uhrit alkoholisoituu, ajaa rekan alle tai muuten lopettaa itsensä.
        Vika löytyy yhteiskunnan ylimmiltä tahoilta, mutta kun siellä on vain rikollista ainesta, niin kaikki vain pahenee. Enkä minä ole pessimisti.

      • Samassa liemessä.

      • Anonyymi
        höpönpöppöötä kirjoitti:

        Ei kukaan voi olla noin kiero!!!

        Kyllä voi olla kiero. Kaikkia ei kohdella asianmukaisesti sosiaalitoimessakaan.

    • Oulun koulun kohinaa

      Sosiaaliviranomaiset turvautuvat valehteluun jatkuvasti. Siksi heitä onkin aina vähintäänkin 2 paikalla. Toinen valehtelee toisen puolesta ja puheet vahvistetaan ristiin.

      • Liikaa paljastettu?

        Tästä välistä lienee poistettu viesti, jossa kerrottiin jotenkin siihen tyyliin, että ne kaksi todistavat ristiin toistensa valeet. Rikoksen uhrillahan ei ole muita todistajia kuin nämä kaksi valehtelevaa sossua.
        Miksi se viesti poistettiin?

      • Liikaa paljastettu?
        Liikaa paljastettu? kirjoitti:

        Hei, se tuotiinkin takaisin! Ihmeellisiä ovat Suoli24:n sensuurin teot!

      • Anonyymi
        Liikaa paljastettu? kirjoitti:

        Tästä välistä lienee poistettu viesti, jossa kerrottiin jotenkin siihen tyyliin, että ne kaksi todistavat ristiin toistensa valeet. Rikoksen uhrillahan ei ole muita todistajia kuin nämä kaksi valehtelevaa sossua.
        Miksi se viesti poistettiin?

        Ikävä tosiasia on, että riippuu ihan sosusta, mthoitajasta, lääkäreistä miten he suhtautuu asiakkaaseen. Toiset haluaa vaan leimata mielisairaaksi ja aliarvioida asikasta. Jotku on niin laiskoja etteivät viitsi tehdä mitään asioiden edistämiseksi ja tukemiseksi heikomassa asemassa olevaan.

    • Rahaa palaa

      Oululaisen naipuolisen poliisipäällikön lähettämä faksi asianajajalle on mielenkiintoista luettavaa. Oikea kverulantti asialla.

      Nyt poliisi on jo kahdesti kieltänyt paljastamasta perätöntä ilmiantajaa, eli ne suojelee rikollista.

      Juttu käy hyvin mielenkiintoiseksi ja saattaa käydä niin, että aivan syytön osapuoli, eli viranomainen, joutuu oikeuteen.

      Nyt on sitten Oulun käräjäoikeus kieltäytynyt paljastamasta perättömän / tai väärän ilmiannon tehneen henkilötietoja syytteen nostamiseksi. Päätös asiasta tuli juuri (syyskuu 2011) männäviikolla. Nyt juttu etenee tietenkin hovioikeuteen. Tapauksella lienee ennakkotapauksen luonne, joten kaikki oikeusasteet on mentävä läpi.

      Kyllä se sieltä vielä selviää... ;=) aikansa vaan ottaa ja pirusti yhteiskunan rahaa...

      No pantiin sitä rahaan sinne "Ruandan putschin" järjestäjänkin oikeuden (lue vääryyden) -käyntiin Suomessa. Taannoinen oikeuskanisteri Brax lienee laittanut liki 2.7. miljoonaa haisemaan. Kohtuullinen ja ihan paikallisten järjestämä pikatuomio kyseisen henkilön kotimaassa olisi todennäköisesti maksanut vain muutaman sentin... ja senkin joku avulias olisi lahjoittanut silkasta pahantahtoisuudestaan. Ei kait menneitä muistella pahalla ?

      ----

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9881995

      Suomen laissa ei perätöntä ilmiantoa ole, joten se ei ole rikos.

      Suuressa rikoslakiuudistuksessa perätön ilmianto poistettiin ja tilalle tuli väärä ilmianto. Sen toteutumisen ehdot ovat kuitenkin hyvin tiukat. Ilmiannetun täytyy joutua vaaraan, että hänet joko pidätetään, tai vangitaan, tai häntä syytetään, tai hän joutuu muun pakkokeinon kohteeksi. Kun perätön ilmianto vielä oli rikoslaissa tällaisia ehtoja ei ollut.
      Esimerkkitapauksessa pakkokeino oli aseitten takavarikoiminen, eli väärä ilmianto todennäköisesti toteutui.
      Jos teet asiasta rikosilmoituksen, niin saat tietää niin poliisien nimet, kuin väärän ilmiannon tehneen nimenkin. Esitutkinnan päätyttyä kaikki pöytäkirjassa oleva on silloin vähintään asianosaisjulkinen. Jos tapauksesta kehittyy oikeudenkäynti niin se on tietysti kaikille julkinen.
      Kenenkään kunnian ei kuitenkaan tiedetä vielä oikeudessa palautuneen."

      Näin sinulle valehdellaan:

      "Perättömän rikosilmoituksen tai ilmiannon tekeminen on rikos, josta rangaistaan."

      http://www.nettinappi.fi/tietoalue/laki-nuorelle/mista-apua/

      • Sivusta kuultua

        Eipä ollut Kiviniemi kauaa apulaispoliisipäällikkö... tämänkö jutun takia alennettiin? Näin on kerrottu.
        Paperit tulikin Hallinto-oikeudesta hylsynä takaisin poliisille ja niin koko käsittely katkaistiin. Kaikki palautettiin ennalleen. MITÄÄN rikosta ei sitten yhtäkkiä ollutkaan ;=)

        Kotimaa
        LAUANTAINA 6.10.2012

        Ou­lun apu­lais­po­lii­si­pääl­lik­kö Johanna Kiviniemi, 37, on poik­keus suo­ma­lais­ten po­lii­sien jou­kos­sa.

        Hän on pait­si ai­noa nai­nen po­lii­si­lai­tos­ten ylim­mäs­sä joh­dos­sa myös toi­sek­si nuo­rin pääl­lik­kö- ja apu­lais­pääl­lik­kö­kat­raas­ta.

        http://www.hs.fi/paivanlehti/kotimaa/Apulaispäällikkö ei ole törmännyt lasikattoon/a1349406325736

        Naiset menettivät entisestään asemiaan poliisin johdossa

        Poliisin naisjohtajat saavat hallintouudistuksessa nykyistä alempia virkoja
        2.9.2013 11:00

        http://www.hs.fi/kotimaa/Naiset menettivät entisestään asemiaan poliisin johdossa/a1378010605582

        Ensi vuoden alusta lähtien kaikki poliisilaitosten päälliköt ja apulaispäälliköt ovat miehiä. Nykyisin apulaispoliisipäällikköinä työskentelee kaksi naista: Heidi Nuoritalo Päijät-Hämeessä ja Johanna Kiviniemi Oulussa.

        Poliisihallitus nimitti Nuoritalon Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen johtavaksi lakimieheksi ja Kiviniemen Oulun poliisilaitoksen kakkoslakimieheksi.

        Kumpikin heistä pääsi pyrkimäänsä virkaan, joskin Kiviniemi haki ensisijaisesti apulaispoliisipäällikön ja johtavan lakimiehen virkoihin.

        "Ymmärrän, miksi minua ei valittu niihin. Oulun apulaispäälliköksi ja johtavaksi lakimieheksi nimitettiin Koillismaan ja Kainuun nykyiset poliisipäälliköt, joilla on pitkä ura, juristikoulutus ja päällikkökokemusta", Kiviniemi sanoo.

    • Sivusta surannut

      Uusin käänne tässä jutussa on valituspyyntö suoraan Korkeimpaan oikeuteen. Seuraava etappi onkin EU -tuomioistuin.

      Oulun poliisi vitustaa jo melkoisesti kun se koettaa suojella perättömän ilmiannon tekijää. Tässä tapauksessahan pitää muistaa, että poliisi on tavallaan sivullinen, mutta poliisin toiminta rikollisen suojelijana ihmetyttää kovasti.

      • Huoh...

        Niinhän ne suojelevat muitakin rikollisia...

    • Oululainen?

      Tämähän on hyvin erikoinen juttu. Lienee vieläpä aivan tottakin.

    • Hyi hitto

      Oulun poliisi myös käyttäytyy täysin mielivaltaisesti.

      Jopa se jota vastaan on tehty rikosilmoitus, pystyy itse perumaan ilmoituksen. Ja läpi meni. Rikosta oli todistamassa poliisit, joten näyttöä oli. Tässä tapauksessa taisi "oikeat" suhteet vaikuttaa asiaan.

      Oulun viranomaiset saa näemmä tehdä mitä haluaa, joutumatta vastuuseen.

      • Kokenut tietää tämän

        >>Oulun poliisi myös käyttäytyy täysin mielivaltaisesti.

      • Dokumenttiakin löyty
        Kokenut tietää tämän kirjoitti:

        >>Oulun poliisi myös käyttäytyy täysin mielivaltaisesti.

        Totta kirjoitat.
        Samaa se on Raahessakin. Molemmista on kokemusta.
        Suomen poliisi ja ns. oikeuslaitos on vain yksi rikollisjärjestö muitten joukossa, ei muuta.

      • Jo 16 v odottanut
        Dokumenttiakin löyty kirjoitti:

        Totta kirjoitat.
        Samaa se on Raahessakin. Molemmista on kokemusta.
        Suomen poliisi ja ns. oikeuslaitos on vain yksi rikollisjärjestö muitten joukossa, ei muuta.

        Sama Loviisassa. Ja Raahessa. Ja Itä-Suomen hovioikeudessa. Ja Oikeuskanslerilla.

    • HP OG 420

      FUCK THE POLICE!!!

    • Kyllä lähtee

      Kohuttu ”painajainen perheessä”: näin Suomi toimisi
      Julkaistu: 9.5.2012 14:29

      http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/122343-kohuttu-”painajainen-perheessa”-nain-suomi-toimisi

      Oulun sosiaalitoimi huostaanottaa lapsia sairaan ilmiannostakin

      Silminnäkijä 10.5.2012 03:13

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10644330

      Silminnäkijä -ohjelmassa nähty ruotsalaisdokumentti on täyttä arkipäivää Suomessakin. Oulun sosiaalitoimi voi huostaanottaa lapset jopa psyykkisesti sairaan ihmisen tekemästä ilmiannosta ja tutkintarumba alkaa.

      Puolustautuminen on hankalaa ja lakimiehen löytäminen Oulusta on vielä hankalampaa. Erään perheen psyykkisesti sairas äiti soitteli sekavana poliiseille yms. sosiaalipuolen ihmiseille ja hups, kohtapa olikin sosiaalin tädit ovella ja niin alettiin lapsia testaamaan ja kuulustelemaan.

      Suomessa on nyt todistettu, että perätön ilmianto ei ole rikos. Poliisi suojelee perättömän ilmiannon tekijää, eikä hän siksi voida haastaa oikeuteen vaikka kaikki osapuolet tietää ilmiannon olleen ilkivaltaa.

      Nyt voit huoletta ilmoitaa naapurisi pedofiiliksi tai insestiseksi pervoksi, rattijuopoksi tai aseuhkailijaksi. Poliisi suojelee sinua. Jäynä on kohtuullisen kova seurauksiltaan, mutta toimii varmasti. Sosiaalivirkailijoilla on aina vakio valhe, "Käyttäytyi uhkaavasti". Tuota et voi todistaa perättömäksi, etkä kiistää, koska kyse on vastapuolen subjektiivisesta kokemuksesta. Se mahdollistaa vaikka pakkohoitoon toimittamisen ja se taas mahdollistaa lasten huostaanoton. Pakkohoitoon toimittaminen on kaikkein tehokkainta, koska silloin et voi mitenkään puolustautua, eikä sinulla käytännössä ole mitään oikeuksia tai edes mahdollisuuksia siihen, kun sinut huumataan pumppaamalla täyteen lääkkeitä. Ja kaikki tuo aivan laillisesti. Vaikka sinulla olisi lakimies, niin sitä et saa mukaan sairaalan "pakkohoitopäätösinkvisition" kuulusteluihin, jossa päätetään tarvitsetko hoitoa vai et. Siinä on Suomessa ihmisen mentävä aukko oikeusturvassa. Oulussa taannoin eräs lääkäri kosti eräälle miehelle toimittamalla ko. henkilön 4 päiväksi tarkkailuun. Kaikki on siis käytännössä todettua ja totta.

      Silminnäkijä: Painajainen perheessä. Kun isää epäillään insestistä, kansankodin viranomaisia ei pysäytä mikään - vaikka epäily osoittautuisi aiheettomaksi.

      Silminnäkijä Jakso 4/131

      http://areena-beta.yle.fi/ng/areena/tv/1483856

      Kesto: 28 min Katsottu: 5599 kertaa Esitetty: Ke 18.4.2012 klo 22.10 Yle TV2 Katseltavissa vain Suomessa

      Kohuttu ”painajainen perheessä”: näin Suomi toimisi

      Julkaistu: 9.5.2012 14:29

      http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/122343-kohuttu-”painajainen-perheessa”-nain-suomi-toimisi

      Painajainen perheessä -dokumentissa kerrotaan ruotsalaisesta tapauksesta, jossa insestisyytös piinaa koko perhettä. Asiantuntijat kertovat, miten asia olisi edennyt Suomessa. Hätäisiä johtopäätöksiä on tehty täälläkin.

      Silminnäkijä Jakso 4/131
      Silminnäkijä: Painajainen perheessä. Kun isää epäillään insestistä, kansankodin viranomaisia ei pysäytä mikään - vaikka epäily osoittautuisi aiheettomaksi.

      http://areena-beta.yle.fi/ng/areena/tv/1483856

      Kesto: 28 min Katsottu: 5599 kertaa Esitetty: Ke 18.4.2012 klo 22.10 Yle TV2 Katseltavissa vain Suomessa

    • öoöoöoöoöoöo

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012051015558665_uu.shtml

      Tässä mallia Savonlinnan SOSIAALI-TÄDEISTÄ!!!!!

      He tiesivät sijais-isän käyttäneen hyväksi lasta, mutta antoivat sen jatkua, sillä he olivat antaneet TAPAAMISKIELLON, jonka turvin on helppo pestä omat kädet puhtaiksi tämän asian tiimoilta.

      • intiön vintiö

        Pyhä kolminaisuus: poliisi, sossu ja sijaisperhe... hyvät tutut voi pyörittää suurta bisnestä...

      • tympääntynyt
        intiön vintiö kirjoitti:

        Pyhä kolminaisuus: poliisi, sossu ja sijaisperhe... hyvät tutut voi pyörittää suurta bisnestä...

        En tiennytkään että asiat ovat näin huonolla mallilla.... tässä teille yks stoori.
        Olen nyt 28-vuotias 2-vuotiaan lapsen äiti. Minulla on masennusdiagnoosi, mutta ei häiritse elämääni millään lailla vaan kun on sopivat pillerit pärjää ihan hyvin kuin muut. Olisin halunnut samanlaisen normaalin onnellisen odotusajan kuin kuka tahansa muukin äiti. Eivätpä tanta ja pomot tähän suostuneet, vaan piti pilata kaikki.

        Mainittakoon että jos ihmisen on nuorena törttöillyt, ei voi leimata koko loppuikää. Vaihderikas nuoruus oli omasta mielestäni takana (ja minähän sen parhaiten tiedän?) mutta he eivät sitä suvainneetkaan.

        Kun mentiin sairaalaan ultraan, tuntematon nainen ilmestyi nurkan takaa ja vaati jutella. Ihmeteltiin siinä miehen kanssa että kukahan tuokin on. Mitä se täällä tekee joka käynnillä. Kukaan, ei missään välissä, ilmoittanut hänen olevan sosiaalityöntekijä lastensuojelun puolelta. Tyrkytti palavereita, kokouksia ja jotain ihme tukiverkostoja ja miehen kanssa oltiin ihan pyörällä päästä kun ei se suunvuoroa antanut, eikä tiedetty mistä ihmeestä siinä oli kysymys.

        Kyseli multa tyyliin tiedätkö mikä vuodenaika on? Ahdistaako? Masentaako? kun kaiken keskellä halusin vaan nauttia raskaudesta. Itse olin unohtanut menneisyyden ja toivoin etteivät muutkaan sitä enää kaivelisi nyt tällaisen keskellä, kun olin saamassa ensimmäisen lapseni. SItten neuvolan työntekijä teki lastensuojeluilmoituksen vielä siihen päälle ja valehteli, että ei teille kukaan himaan tule kun minä vaan soitin että siellä ollaan valmiina, jos itse soitatte tarvitsevanne apua. Kiero ämmä täytyy sanoa, olisi edes uskaltanut päin naamaa sanoa. No ei aikaakaan kun oli synnytys ja sinnekin se sosku tuppas ahdistelemaan, itku pääsi kun olin just saanut nyytin eka imetykseen osastolla ja tämä riivaaja saapuu paikalle pilaamaan kaiken. Seuraavaksi istu kaks tanttaa kotona, totesivat, että tämä oli kyllä nyt sellainen juttu, että kaikki ok, ei tulla toista kertaa ja hyvää jatkoa teille. Seuraavaksi neuvolan akka alkoi tyrkyttää perhetyöntekijää johon suostuin pelossa, että mitä keksivät kun en suostu. Perhetyöntekijä tuli ja jos ovi oli lukossa aamulla hänen ilmaantuessaan kahdeksalta, hän vaati tietää, miksi minulla on ovi lukossa?

        No alistuin kaikkeen heidän puolelta koska menneisyyteni vuoksi pelkäsin heidän tekevän pienemmästäkin virheestä jotakin kamalaa, kuten ottavan pois lapseni. Tuntui että sitä yritettiin alusta alkaen. Minulle iskettiin päähän, että "ethän sinä nyt pärjää kun sulla on tommoinen menneisyys". Kyllä ME tiedämme. ME olemme ammattilaisia.

        Eräällä käynnillä se sossu latas sairaalassa ennen synntytystä, että "sähän voitkin sitten mennä ensikotiin lapsen kanssa tämän synnytyksen jälkeen". Miksi? Olin sanonut voivani hyvin. Minulla oli mies joka voi hyvin ja lapsi joka tutkimusten mukaan voi hyvin.
        He itse olivat niitä, jotka saivat oloni ahdistumaan, eivätkä ymmärtäneet sitä. Silloin marssin ulos huoneesta.

        Kaikki tämä menneisyyden takia. Haarukassa 14- 18v. ei voi vielä sanoa, että elämä on saneltu. Vaikka ihminen istuisi tuon ajan nuorisolaitoksessa kuten perhekoti tai koulukoti, ei se tarkoita, etteikö siitä voi nousta ylös. Pahemmatkin tapauksevat selviävät kuin murkkuikäset kapinalliset.

        Plus se että olin jo 26, kun tulin raskaaksi. Miksi kaivella jotain papereita 14- vuotiaasta raggarista ja päivitellä, että voi voi. Herätkää sosiaalihuolto.

      • Kylmä totuus!
        tympääntynyt kirjoitti:

        Huostaanotot on kannattavaa bisnestä lasten sijoituspaikoille, joten tapasit lahjottuja sosiaali-tätejä, jotka metsästävät jatkuvasti uutta "materiaalia".

      • Oulun koulua.

        >>No alistuin kaikkeen heidän puolelta>Tyrkytti palavereita, kokouksia ja jotain ihme tukiverkostoja

      • savonlinna-syndrooma
        Oulun koulua. kirjoitti:

        >>No alistuin kaikkeen heidän puolelta>Tyrkytti palavereita, kokouksia ja jotain ihme tukiverkostoja

        "Huvittavinta kaikessa on poliisiviranomaisten ja syyttäjän toiminta. Heille menevät jutut annetaan vanhentua tai niitä ei tutkita lainkaan, koska "mahdollinen rikos" on niin vähäpätöinen. Edes nimettyjä todistajia ei kuulustella tutkintapyyntöjen yhteydessä. Nimi tulisikin muuttaa "vööryyslaitokseksi". Vain talousrikokset tutkitaan tai jos asiat menee julkisuuteen lehtien kautta."

        "... tai jos asiat menee julkisuuteen lehtien kautta."

        Mitä pienempi kaupunki, sitä vaikeampi on saada oikeutta jos vastapuolella on joku ns. TÄRKEÄ IHMINEN.

      • intiön vintiö

    • Sivusta seurannut

      Saman henkilön tapaus näyttää saaneen jatko-osan, episodi nro 3:

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11023910

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9127610

      Koska tämä episodi päätyy julkisuuteen? Oulun kaupungin viranomaiset vainoaa yhtä miestä ja tämän perhettä kerta toisensa jälkee. Ja aina on hävinneet oikeudessa. Koska kaupunki alkaa maksaa korvauksia menettelystään? Nyt meni jo toinen hirvijahtikausi ohitse.

    • Oulun koulun kohinaa

      Oulun kaupungin sosiaaliviranomaiset ja heidän masinoimana poliisi, vainoaa yhtä miestä ja hänen perhettään. Nyt on menossa jo 3. asetakavarikko!

      Yli sata aselupaa peruttu Oulussa, moniko aiheetta?

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11064739

      Sivusta seurannut 19.11.2012 13:47

      Oulun apulaispoliisipäällikkö on nyt jo lievästi kusessa.

      ---

      Tälle paperille on vielä paljon käyttöä:

      HUVITTAVANA EPISODINA MAINITTAKOON OULULAISEN POLIISIPÄÄLLIKÖN LAATIMA MÄÄRITELMÄ "UHKAAVASTI KÄYTTÄYTYMISESTÄ"

      Tämän määritelmän hän laati 1. asetakavarikon oikeuskäsittelyn ollessa Korkeimmassa Hallinto-oikeudessa. Yleistäen hänen määrittelemässä vastineessaan sana "Uhkaava tai uhkaava käytös" sai sellaisen "määrittelykehyksen", että kuka tahansa voi kokea minkä tahansa toisen ihmisen / ihmisten ilmeen, eleen, liikkeen, puheen, katseen tai minkä tahansa ITSE uhkaavaksi tulkitsemansa asian "UHKAAVAKSI". Se on siis subjektiivinen kokemus!

      ---

      Perätön ilmianto ei ole rikos ainakaan Oulussa!

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9127610

      Oulun käräjäoikeus on kieltäytynyt paljastamasta perättömän ilmiannon tehneen henkilötietoja syytteen nostamiseksi. Päätös asiasta tuli tällä viikolla. Nyt juttu etenee hovioikeuteen. Tapauksella lienee ennakkotapauksen luonne, joten kaikki oikeusasteet on mentävä läpi. Kyllä se sieltä vielä selviää... ;=)

    • PTHYI!!!

      Henkensä voi kokea uhatuksi vaikka perjantai-iltana rotuaarilla kävellessä. Ei se iso vika tarvi olla jos se on päässä. Sossutantat on nyt muutenkin niin säälittäviä ja alinta kastia yhteiskunnassa.

    • perhehoitoyrittäjä

      Nyt järki käteen ja katselukanta laajemmaksi:

      Lapsen edun valvonta on niin haastavaa, että sitä on tehtävä meidän kaikkien. Jos edes EPÄILET, että lapsi on kotonaan vaarassa (alkoholi, jää hoidotta, jää yksin, saa selkäänsä, jää ilman ruokaa...) olet ilmoitusvelvollinen. Opettajat alkavat tämän jo tiedostaa, onneksi. Vieläkin tulee jatkuvasti hoidettavaksi tapauksia, joissa useampi kuin yksi lähipiirin aikuinen "on tiennyt" jo vuosien ajan lapsen kärsimyksistä, mutta ei ole kehdannut/uskaltanut puuttua.

      Jos ilmiannosta, joka pohjautuu siis vahvaan epäilyyn, ei mielikuvitteluun, sakotettaisiin, lasten asema heikkenisi entisestään. Huolen tosiasiallisuuden selvittävät sitten lastensuojeluviranomaiset. Näissä ilmoitusasioissa on se huono puoli, että tutkinnan kohteeksi joutuneet saavat täälläin valehdella mielinmäärin tilanteestaan, mutta sossut eivät voi valottaa tosiasioita ollenkaan.

      Itse olen joutunut ko prosesseihin mukaan lähes vuosittain työni vuoksi, ja 15 vuoden jälkeenkin joudun toteamaan, että lastensuojelun toimenpiteet Oulussa ovat lähes rikollisen hitaita ja puutteellisia kroonisen resurssipulan (=rahat, soskujen määrä, sijoituspaikkojen puutteet) vuoksi. Ennaltaehkäisevää työtä ei juurikaan voida tehdä, kun perustyökin kusee pahasti. Keskimääräinen vaihtuvuus sosiaalityöntekijän lastensuojelun virkoihin on viimeksi kuulemani mukaan 3v. Tämä kertoo karun totuuden Oulun tilasta. Ja lapsiperheiden.

      • Sivusta seurannut

        "perhehoitoyrittäjä"

        Onko oma lehmä ojassa kun sanot: "tse olen joutunut ko prosesseihin mukaan lähes vuosittain työni vuoksi, ja 15 vuoden jälkeenkin..."

        Saatko paljonkin maksavia asiakkaita sosiaalin tekemien huostaanottojen
        kautta? Onko hyväkin bisnes?

        Tässä esimerkkiä hinnoista vuoden takaa:

        Auerin tapauksen myötä tuli julki kuinka 4 lapsen "hoidosta" maksettiin 8000€ kuussa. Hyväkin bisnes?

        8000€/kk sijaisvanhemmuudesta - Auerin veli osti 150 000 euron veneen ja 50 000 euron auton

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288602435385.html

        Julkaistu: 24.9.2013 11:06, päivitetty: 24.9.2013 16:08

        " Anneli Auerin puolustus haki tänään käräjillä motiivia sille, miksi Auerin lapset olivat tämän veljellä sijaisvanhemmuudessa.
        Puolustus tenttasi, oliko taustalla raha. Veljeltä kysyttiin, mitä heille kuukaudessa maksettiin sijaisvanhempina toimimisesta.

        - Jos haluatte revitellä, voin kertoa, että vuonna 2011 korvaus oli 5853 plus 1 200 euron kulukorvaus, Auerin veli vastasi."

        Auerin lasten hoidon hinta puhuttaa – näin sijaisvanhemmille maksetaan

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288602609761.html

        "Koska Anneli Auerin veli toimii kolmen nuorimman lapsen sijaisvanhempana, on hänen saamansa korvaus lasta kohti keskimäärin 2 600 euroa kuukaudessa. Vanhin Auerin lapsista asuu toisaalla."

        ---

        "Näissä ilmoitusasioissa on se huono puoli, että tutkinnan kohteeksi joutuneet saavat täälläin valehdella mielinmäärin tilanteestaan, mutta sossut eivät voi valottaa tosiasioita ollenkaan. "

        Mutta kun kaikki onkin totisinta totta ja vain sosiaali piiloutuu "viran myötä vaitiolon taakse".

        Ainoa "apu" sosiaalin taholta on poliisivoimin suoritetut takavarikot ja sosiaaliviranomaisten tekemä huostaanotto yms. "tutkinnat". Kaikki älyttömät rikosilmoitukset ja lähestymiskieltohakemukset on joka kerta purettu oikeuden päätöksillä.

        Viime kesänä tuo onneton valehteleva yläkessan perhe älysi jo lopussaan muuttaa pois. Heillä on entisetkin kunnianloukkauksesta annetut sakot maksamatta ulosotossa. Nyt onneton sosiaaliämmä meni heidän ansaansa ja teki rikosilmoituksen, joka siis ei johtanut mihinkään. Tilipa vain lujasti uusia valheita todistajanlausunnoissa. Ja kaikki on nauhoitettuna valmiina kunnianloukkausoikeudenkäyntiä varten!

        Sitä saa mitä tilaa ja yhteiskunta maksaa oikeudenkäynnit molemmille osapuolille. Toinen, se valehteleva, osapuoli tuomittiin jo aiemmin sakkoihin ja vahingonkorvauksiin, mutta mitään ei rahoja saada, ei edes ulosmitattua, kun "rouvalla ei ole tuloja"...

      • Anonyymi

        Täällä kommentoivat ne henkilöt, jotka ovat mielestään joutuneet sosiaalitoimen valvontaan, mutta todellisuudessa ovat ongelmaperheitä. Ei Suomessa oteta lapsia ilman perusteita huostaan tai muuta vastaavaa. Kyllä siihen on aina vahvat perusteet.

    • Laiton ilmianto

      Episodi nro 3 sai jälleen onnellisen päätöksen:

      1. Oulun kaupungin sosiaaliviranomaisten tekemä rikosilmoitus (joka sisälsi
      käsittämättömän määrän naapurin valehtelemia syytöksiä) ei johtanut yhtään mihinkään.
      (Pitäisikö tähän laittaa sen nuoren tyttöparan niminkin, joka kokemattomuuttaan uskoi syötetyt valheet...?)

      2. Samassa yhteydessä jo 2. kerran haettu lähestymiskielto, nyt laajennettuna, ei johtanut yhtään mihinkään.

      Laajennetun lähestymiskielto-oikeudenkäynnin todistajalausuntona kuullut vastapuolen kertomukset käyvät sellaisenaan kunnianloukkausoikeudenkäynnin todisteista. kaikki "todistajalausunnot" kun on nauhoitettuna viran puolesta!

      3. Nyt on vuorossa kunnianloukkausoikeudenkäynnit perättömistä ilmiannoista sosiaalia ja valehtelevaa naapuria vastaan.

      Sosiaaliviranomaiset puolustautuvat sanomalla tekevänsä RIKOSILMOITUKSIA (huom. EI tutkintapyyntöjä!) viran puolesta.

      4. Kaikki takavarikoitu omaisuus on palautettu omistajalleen, samoin eräs tarkeä "kortti"... jonka kyllä asianomaiset viranomaiset tietää.

      Tähän kaikkeen on palanut Oulun kaupungin ja yhteiskunnan rahaa muutama kymppitonni, mutta oikeutta saatiin kun oli jämerä asianajaja!

      ---

      Kyse on siis tästä tapauksesta:

      Oulun kaupungin sosiaaliviranomaiset ja heidän masinoimana poliisi, vainoaa yhtä miestä ja hänen perhettään. Nyt on menossa jo 3. asetakavarikko!

      Yli sata aselupaa peruttu Oulussa, moniko aiheetta?

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11064739

      Sivusta seurannut 19.11.2012 13:47

      Oulun apulaispoliisipäällikkö on nyt jo lievästi kusessa.

      Tälle paperille on vielä paljon käyttöä:

      HUVITTAVANA EPISODINA MAINITTAKOON OULULAISEN POLIISIPÄÄLLIKÖN LAATIMA MÄÄRITELMÄ "UHKAAVASTI KÄYTTÄYTYMISESTÄ"

      Tämän määritelmän hän laati 1. asetakavarikon oikeuskäsittelyn ollessa Korkeimmassa Hallinto-oikeudessa. Yleistäen hänen määrittelemässä vastineessaan sana "Uhkaava tai uhkaava käytös" sai sellaisen "määrittelykehyksen", että kuka tahansa voi kokea minkä tahansa toisen ihmisen / ihmisten ilmeen, eleen, liikkeen, puheen, katseen tai minkä tahansa ITSE uhkaavaksi tulkitsemansa asian "UHKAAVAKSI". Se on siis subjektiivinen kokemus!

      Perätön ilmianto ei ole rikos ainakaan Oulussa!

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9127610

      Oulun käräjäoikeus on kieltäytynyt paljastamasta perättömän ilmiannon tehneen henkilötietoja syytteen nostamiseksi. Tapauksella lienee ennakkotapauksen luonne, joten kaikki oikeusasteet on mentävä läpi. Kyllä se sieltä vielä selviää...

      Nyt juttu on EU-tuomioistuimessa ja päätös tulee sieltä syksyllä. Jos kyseesä oli "Vanhasen morsian", niin päätös olisi jo tullut...

      ;=)

      • Kullinnuppunen

        Tulee mieleen antaa samalla mitalla sossun tädeistä ja heidän lapsistaan, "totuudenmukaisia", ainakin omasta mielestä, ilmiantoja. Saavat maistaa omaa lääkettään. Mutta tämä vasta sitten kun eu-tuomioistuimesta saamme vastauksen, JOS se todetaan lailliseksi
        Suomen Lain toimeenpanijat eivät noudata lainkirjainta.

    • hvsn

      meitä täällä höyhtyällä, lähellä ovat muun muuassa karjasilta, eivät uhkaa minkäänlaiset väkivaltaisuudet. toisaalta voi täälläkin allimariassa olla joskus riitoja, mutta ei pahoja sellaisia. mahdollisesti väkivalta meillä täällä on vain kielletty, ja ihmiset sopivat riitansa. jos sattuu sellaista, että tulee väkivaltaa, soittaisin minäkin poliisille. muistakaa kuitenkin, että emme ole tarkkiksella ja että olemme liian älykkäitä. mitä hoitajiin tulee, niin tulee ajatella, että he ovat liian nuoria, tai väärin ohjeistettuja tai "väsyneitä". jos oikein analysoidaan, niin meillä suomalaisilla taattu parannus tähän tautiin=SDP, eli suomen sosialidemokraattinen puolue. se on kaupunki puolue. tosin sitä ennen vaikuttivat nuorsuomalainen puolue, tai liberaalinen puolue 1900-luvun alussa, mutta samoin sdp jo myös 1895-7 ja myös, kaikki ne aluksi helsingissä. se on ollut erikoista aikaa suomi oli osa venäjää, mutta monin osin jo vapaa. jo tuolloin alettiin pelätä nousevaa saksaa ja valmistauduttiin sotaan. lopulta viimeistään 1918-9 sdp sai jalansijaa teollisuus paikkakunnilla ja suuremmissa kaupungeissa. SDP,hän on vanhastaan ollut teollisuuden työntekijöiden puolue, nykyään myös kauppojen, hoitoväen ja myös hyvin koulutettujen, aina valtakunnan huipulla olevien puolue. ilmeisesti ilman jotakin 1983-87 tapahtunutta, mm. joka liittynee oulun yliopistoon, kun hiissan marja ja olivatko eräs risto liittyivät sdp.hen ja pilasivat puolueen maineen. he olivat liian vallanhimoisia(mahdollisesti). perinteisesti oulu on ollut sdp johtoinen. itse voinen vain huomata, että mahdollisesti lanamäki,myllyniemi, brandberg ja mällinen mm,jokseenkin samalla ruudilla kuin minä, luultavasti ovat olleet joko SDP,ssä tai lähellä sitä. kuvitelkaa, että mm.oulun lääkärit, nokia insinöörit tai yliopisto-opettajat ja lopulta akavaan menneet, samoin koko palvelu sektori, yhdessä liityisivät SDP,hen. miten muuten yhteiskunta uudelleen rakennetaan, ja organisoidaan. SDP on vanhastaan pohjois-eurooppalainen maan-puolustukseen nojaava puolue, joka on ainoastaan vaihtanut nimeä satojen vuosien kuluessa. puhuttakoon mm. SDP horneista,SDP jääkäreistä, SDP puolueesta, SDP nuor siivestä. saimme muuten estettyä vaateet maatamme kohtaan. meitä uhattiin moskovasta,strasbourgista,brysselistä,lontoosta ja washingtonista., kuitenkin saimme estettyä, sekä sotilaallisen väliintulon, suomea vastaan, mutta menettäen ruotsin, se teki sen sotilas sopimuksen. verratkaa tsekkos-lovakia 1938, puola 1864, ranska 1968, samoin olisi tapahtunut muun muuassa israelille 1967, mutta tiedustelu pelaa. onneksi suomelaiset lopulta "hieman taipuivat", saaden hengähdettyä. kiitokset finnlands defence leaguelle,SDP.lle,armeija kavereille, opiskelu kavereille, työ ryhmille, seta,lle, mormoneille ,juutalaisille, suomen evankelisluterilaiselle kirkolle,israelin ilmavoimille(luvatusta avusta),ja ystävälle. jos kaikki käy kuin matemaattista yhtälöä noudattaen, niin eikö silloin ole viitteitä suuremmasta voimasta. ei jumalasta, vaan jostakin super sivilisaatiosta. shalom sammeli ja helena

      • Anonyymi

        Tuiran alueen sossun palveluesimies Viitala ja sosiaaliohkaaja Saarenpää tekivät mielivaltaisen ja virheellisen päätöksen 2 kertaa 5.11.2020-13.11.2020 välisenä aikana. Hain harkinnanvaraista toimeentulotukea vedentasauslaskun loppuosan maksuun kun Natsi-Kela ei suostunut maksamaan koko vedentasauslaskua. Oulun Natsi-Kela maksoi osan vedentasauslaskusta (n. jotain 95 euroa). Vedentasauslaskun loppuosa (n. 582 tai 587 euroa jäi maksamatta kun Natsi-Kela ei suostunut maksamaan koko vedentasauslaskua. Viitala ja Saarenpää ottivat hakemukseni käsittelyyn vaikka hakemus oli osoitettu mun sossuntekijälleni. Sossuntekijäni ei ottanut hakemustani käsittelyyn.. Jouduin toimittamaan tilitositteitani sossuntekijälleni sähköpostilla sossun painostuksena 10.11.20. Viitala ja Saarenpää eivät ole mun sossuntekijäni eivätkä vastuutyöntekijäni. Viitala ja Saarenpää tekivät päätöksen (kielteinen päätös mielivaltaisesti ja virheellisesti. Nyt mua uhkaa asunnon menetys. Viitala ja Saarenpää epäilivät, että mulla on pelitili ja muita pankkitilejä. Viitalan ja Saarenpään epäilyt pelitilistä ja muista pankkitileista ovat aiheetonta, leimaavaa ja erittäin loukkaavaa. Mulla ei ole pelitiliä eikä muita pankkitilejä. Mulla on 2 tilia ainoastaan yhdessä pankissa. Mulla ei ole pelitiliä koska en ole käyttänyt Veikkaus-peliä pitkään aikaan. Viimeksi pelasin Veikkaus-peliä n. 2 tai 3 vuotta sitten. En ole uskaltanut pelata rahapeliautomaattia enää sen jälkeen kun koronavirusepidemia alkoi keväällä 2020. Olen joutunut välttämään rahapeliautomaattia koska olen kuullut, että ihminen voi saada tartunnan esim. kosketuksen tai pinnan kautta. Viitalan ja Saarenpään väite muistra pankkitileistä on perätön ja erittäin loukkaava. Viitala yritti kiristää ja painostaa mua tulemaan varatuille ajoille. Siis varattu sossun aika. Mulla oli muutama pätevä syy siihen, miksi en ole tullut varatuille ajoille. Yksi pätevistä syistä on huono Suomen koronatiöanne. Toinen syy siihen on asiakkaan yksityisyyden suojan ja yksityiselämän suojan vaarantuminen. Asiakkaan yksityiselämän suoja ja yksityisyyden suoja vaarantuvat kun/jos asiaan kuulumattomat sossunmimmit pääsevät katselemaan tai urkkimaan asiakkaan tietoja sosiaalieffican tietojörjestelmästä. Mun tapauksessani asiaan kuulumattomat sossunnoidat ja sossun ulkopuolella olevien yksiköiden (2 tai 3 eri yksikköä) sossunnoidat katselivat tai urkkivat mun tietojani lainvastaisesti ja perusteettomasti. Mun tietoihini kohdistuneet katselut tai urkinnat tapahtuivat useita kertoja vuoden 2017 ja 2020 välisenä aikana. Viitala on pimittänyt jotain tietoa multa kun ei kertonut kaikkea (mua itseäni koskevat tiedot) mulle. Viitala on kiertänyt totuutta. Viitala pyrki johdattelemaan mua harhaan kun yritti selittää jotain ajanvarauksen syytä
        Yksi asia. Haukuin Viitalaa kun suutuin hänelle viime maanantaina. Viitala aiheutti sen siten, että en luota häneen enää. Otin yhteyden sossun johtoon eilisenä aamuna koska kyseessä on vedentasauslaskun loppuosan maksua koskeeva asia. Otan yhteyden kaupungin johtoon heti maanantai-aamulla. Teen valituksen laillisuusvalvojalle Biitalan ja Saarenpään menettelyistä koska sossu ei suostunut maksamaan vedentasauslaskun loppuosaa. Mulla ei ole varaa maksaa vedentasauslaskun loppuosaa koska rahani eivät riitä. Eikä Natsi-Kela suostunut maksamaan vedentasauslaskun loppuosaa. Olen vaarassa menettää asunnon jos vedentasauslaskun loppuosa jää maksamatta. Yksi asia. Teen valituksen laillisuusvalvojalle sossuntekijäni menettelystä koska sossuntekijäni ei ottanut hakemustani käsittelyyn vaatimuksistani huolimatta. Lisäksi sossuntekijäni on kohdellut mua erittäin huonosti. Epäilen Viitalan kohdistaneen kosto- tai vastatoimen minuun kun en ollut tullut varatuille ajoille. Taikka epäilen Viitalan kohdistaneen seuraamustoimen. Kielteisen päätöksen tekemisen taustalla on tai saattaa olla minuun Viitalan kohdistama kosto-, seuraamus- tai vastatoimi. En ole koskaan asioinut Saarenpään kanssa. En edes ole tavannut Saarenpäätä. Saarenpää on yksi vittumaisista sossuntantoisata.
        Tuiran alueen sossulla on epäkohtia ja ihmisoikeusloukkaus. Mun eräs ystäväni on kertonut mulle, että Tuiran alueen sossu on supertiukka nykyään ja että Tuiran alueen sossu ei myönnä harkinnanvaraista toimeentulotukea elintarvikkeisiin. Olen kuullut, että Oulun sossu kohtelee asiakkaita huonosti ja että Oulun sossu on huono hoitamaan asiakkaiden asioita. Kuulin sen mun eräältä ystävältäni n. 2 vuotta sitten.

        Arvoisat Tuiran alueen sossun asiakkaat. Kannattaa tehdä valitus AVIin ja laillisuusvalvojalle jos olette saaneet huonoa kohtelua Tuiran alueen sossulla asioinnin aikana. Taikka jos joku Tuiran alueen sossuntekijä yrittää jotain. On tärkeä muistaa suojella oikeusturvaa kun/jos olett Tuiran alueen sossun sossintekijän vastaanotolla. On tärkeä muistaa pitää kiinni ihmis- ja perusoikeuksista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäiskö sun vaan mennä töihin?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Naisen vessakäynti suhteen alussa

      Mä olin ihastukseni kaa viettämässä viikonloppua. Eka kertaa yövyin miehen luona. Toisen yön jälkeisenä aamuna mulla meni vatsa aivan sekaisin. Oltiin
      Parisuhde
      226
      14808
    2. Liikenne topissa

      Mitäs liedenpohjassa tekeillä ku kuus kutosen liikenne katkaistu..poliisioperaatio
      Virrat
      40
      13445
    3. Maisa se jaksaa valehdella

      https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/28acb452-15ff-470d-80c3-511ad69abec0 Taas on syytön, taas on todisteita jotka jossain vaiheessa paljastaa Ma
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      9071
    4. Liedenpohja

      Mikä hässäkkä siälä on päällä ??
      Virrat
      42
      6485
    5. Karanteenimääräyksiä rikkovaa ei rangaista.

      Ulkomailta tuleva koronatartuttaja saa Suomessa liikuskella ja juhlia estoitta. Omantunnon kysymys on noudattaako karanteenimääräyksiä toista on mones
      Maailman menoa
      237
      3799