Yli sata aselupaa peruttu Oulussa, moniko aiheetta?

Sivusta seurannut

Oulun apulaispoliisipäällikkö on nyt jo lievästi kusessa.

Poliisit takavarikoivat 2 vuotta sitten erään oululaisen miehen metsästysaseet täysin perättömän ilmiannon perusteella. Aseet lupineen palautettiin kuukauden päästä. Asiasta aiheutui lakimieskuluja noin 1000€ ja syksyn hirvisaalis jäi saamatta. Samainen oululainen apulaispoliisipäällikkö, joka esiintyi Kalevan asetakavarikkojutussa 18.11.2012, s.2, "Yli sata aselupaa peruttu", kieltäytyi antamasta perättömän ilmiannon tehneen henkilön nimeä, vaikka se tietenkin on poliisin tiedossa.

Perätön ilmiantohan on kunnianloukkausrikos. Ilmiantajan nimi tarvitaan korvausoikeudenkäynnin aloittamiseksi ja kunnianloukkaussyytteen ajamiseksi. Asia on jo käsitelty Oulun raastuvassa ja Rovaniemen hovioikeudessa. Nyt juttu on menossa Korkeimmassa oikeudessa ja sitten mennäänkin jo EY-tuomioistuimeen ellei ilmiantajan nimeä tipu. Joutuuko poliisi oikeuteen mahdollisen rikoksentekijän suojelemisesta ja siis rikoksen salailusta syytteeseen? Eihän sen näin pitäisi olla.

Sama kuvio toistui jälleen tänä syksynä, mutta tällä kertaa ilmiantaja on tiedossa ja se on Oulun kaupungin naispuolinen sosiaalityöntekijä. Häntä käy jo valmiiksi sääliksi tulevat oikeudenkäynnit Poliisit takavarikoi jälleen samaiset aseet ilman minkäänlaista aihetta moiseen menettelyyn kyseisen naisen ilmiannon perusteella.

Kyseessä on naapuririita ja jäljet johtavat ns, "sylttytehtaalle". Nyt käsikassaraksi joutui typerä ja nuori sosiaalivirkailija, joka meni tekemään typeryyttään ilmoituksen poliisille. Hän on jo kertaalleen hävinnyt raastuvassa asiansa.

Onko perätön ilmianto Suomessa sallittu vai ei, se nähdään lähitulevaisuudessa.

Jos se on sallittua, niin sitten vain kaikki ihan vapaasti "jäynäämään". Oko jotain jäänyt "hampaankoloon" metsällä käyviä tuttavia, naapureita tai vaikkapa poliitikkoja kohtaan...

Näinkö se menee oikeus ja kohtuus?

14

372

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MIELIVALTAISTA

      Jos sulla on aseita ja vittuilet naapurille, niin sillä on hyvä keino `kostaa`, ilmoittamalla poliisille että olet uhkaillut, ja aseesi lähtee.
      Varsinkin jos naapuri ja kyttä ovat kamuja.

      • jahimeesou

        Ei aseita ihan tuosta vain viedä. Kyllä jos jotain uhkaillaan asella ja siitä tehdään juttu, niin uhkaajaksi syytetty kyllä saa tietää kuka häntä vastaan todistaa.

        Käsiaseet saisi viedä kaikilta pois!


      • En kerro enempää
        jahimeesou kirjoitti:

        Ei aseita ihan tuosta vain viedä. Kyllä jos jotain uhkaillaan asella ja siitä tehdään juttu, niin uhkaajaksi syytetty kyllä saa tietää kuka häntä vastaan todistaa.

        Käsiaseet saisi viedä kaikilta pois!

        Sinäpä et tunnu olevan lainkaan perillä oululaisviranomaisten mielivallasta!

        Perätön ilmianto ei ole rikos ainakaan Oulussa!

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9127610

        Oulun käräjäoikeus on kieltäytynyt paljastamasta perättömän ilmiannon tehneen henkilötietoja syytteen nostamiseksi. Päätös asiasta tuli tällä viikolla. Nyt juttu etenee hovioikeuteen. Tapauksella lienee ennakkotapauksen luonne, joten kaikki oikeusasteet on mentävä läpi. Kyllä se sieltä vielä selviää... ;=)

        Toimiva linkki kommentteineen:

        http://jarmonieminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/19843-onko-aselain-valmistelu-pahasti-pielessa?page=1


    • Rambouuu

      Hyvä jos vievät. Aiheesta tai aiheetta.

      • laaniska

        Jee...kohta erottuvat jo yksittäiset laukaukset


    • Hirvimies loves hepo

      Kun lailliset aseet loppuvat kaduille virtaa Venäläiset ak-47!

      • herra-47, ei AK

        Mistä niitä muka tulisi? Ja kunhan nyt saataisiin edes kerättyä ne lailliset asett pois. Vaan huonolta näyttää.


    • 7.62.......

      Kaikenmaailman kommari ituhipit vaatii aseita pois kansalta. Hah haa ..ei onnistu !
      Kuuluisa vallankumoksellinen Valdimir Iljitsh Uljanov ...tuosta itänaapurista sanoi nasevastI aikoinaan: "Aseetonta kansaa on helppo orjuuttaa"....niinpä niin..

    • Kuka korvaa rahat?

      Kalevan yleisönosastokirjoitus 21.11.2012 s.K25, käsittelee maineen palautusta tapauksessa, jossa ilmianto on ollut aiheeton, aseet on ensin vietytakavarikkoon ja sitten oikeuskäsittelyn kautta palautettu.

      Ihmisten välisissä riidoissa, vaikkapa avio-erotilanteessa, saattaa toinen puoliso syyllistyä toisen mustamaalaamiseen viranomaisille ja silloin ei paljoa tarvita kun aseet lähtee. Pelkkä mainita väkivaltaisesta käytöksestä, vaikka sellaista ei olisikaan tapahtunut, riittää syyksi ja poliisit iskee kimppuusi!

      KUKA KORVAA MENETETYN MAINEEN VAIKKAPA METSÄSTYSPORUKASSA?

      KUKA KORVAA RAHALLISET KULUT ASIANAJAJASTA?

      KUKA KORVAA KULUT ESIM. POTKUISTA, JOTKA SAATTAVAT TULLA TÄLLÄISEN JUTUN SEURAUKSENA?

      Onko nyly-yhteiskunnassa tämän aseasian suhteen lähtenyt homma ns. lapasesta?

      • herra-47, ei AK

        Aseen omistajalle ei tarvitse kenenkään korvata mitään, se on ihan oikein


      • Ketjun avaaja
        herra-47, ei AK kirjoitti:

        Aseen omistajalle ei tarvitse kenenkään korvata mitään, se on ihan oikein

        Sinähän se kummallinen tyyppi olet. Jos perättömästä ilmiannosta, siis poliisin usuttamisesta jonkun täysin laillisesti ja nuhteettomasti käyttäytyvän kimppuun, ei tule mitään sanktioita, niin juttuhan on aivan oikeustajun vastainen. Kuka tahansa voi "syyllistää" kenet tahansa ja poliisi takavarikoi aseet, sitten alkaa tutkinta lääkärinlausuntoineen ja kuulusteluineen. Tämä kestää useita kuukausia ja sitten ehkä saat luvat ja aseet takaisin, MUTTA kaikesta jää merkintä viranomaisten reksitereihin.

        Ainoa mitä ET SAA tietää, on ilmiantajan henkilöllisyys. Se kun on ainoa taho hakea korvauksia menetetystä ajasta, rahasta ja maineesta!

        Eihän se näin voi olla oikeusvaltiossa.


    • Kaikkia EI peruttu!

      Episodi nro 3 sai jälleen onnellisen päätöksen:

      1. Oulun kaupungin sosiaaliviranomaisten tekemä rikosilmoitus (joka sisälsi
      käsittämättömän määrän naapurin valehtelemia syytöksiä) ei johtanut yhtään mihinkään.
      (Pitäisikö tähän laittaa sen nuoren tyttöparan niminkin, joka kokemattomuuttaan uskoi syötetyt valheet...?)

      2. Samassa yhteydessä jo 2. kerran haettu lähestymiskielto, nyt laajennettuna, ei johtanut yhtään mihinkään.

      Laajennetun lähestymiskielto-oikeudenkäynnin todistajalausuntona kuullut vastapuolen kertomukset käyvät sellaisenaan kunnianloukkausoikeudenkäynnin todisteista. kaikki "todistajalausunnot" kun on nauhoitettuna viran puolesta!

      3. Nyt on vuorossa kunnianloukkausoikeudenkäynnit perättömistä ilmiannoista sosiaalia ja valehtelevaa naapuria vastaan.
      Sosiaaliviranomaiset puolustautuvat sanomalla tekevänsä RIKOSILMOITUKSIA (huom. EI tutkintapyyntöjä!) viran puolesta.

      4. Kaikki takavarikoitu omaisuus on palautettu omistajalleen, samoin eräs tarkeä "kortti"... jonka kyllä asianomaiset viranomaiset tietää.

      Tähän kaikkeen on palanut Oulun kaupungin ja yhteiskunnan rahaa muutama kymppitonni, mutta oikeutta saatiin kun oli jämerä asianajaja!

      ---






      Kyse on siis tästä tapauksesta:

      Oulun kaupungin sosiaaliviranomaiset ja heidän masinoimana poliisi, vainoaa yhtä miestä ja hänen perhettään. Nyt on menossa jo 3. asetakavarikko!

      Yli sata aselupaa peruttu Oulussa, moniko aiheetta?

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11064739

      Sivusta seurannut 19.11.2012 13:47

      Oulun apulaispoliisipäällikkö on nyt jo lievästi kusessa.

      Tälle paperille on vielä paljon käyttöä:

      HUVITTAVANA EPISODINA MAINITTAKOON OULULAISEN POLIISIPÄÄLLIKÖN LAATIMA MÄÄRITELMÄ "UHKAAVASTI KÄYTTÄYTYMISESTÄ"

      Tämän määritelmän hän laati 1. asetakavarikon oikeuskäsittelyn ollessa Korkeimmassa Hallinto-oikeudessa. Yleistäen hänen määrittelemässä vastineessaan sana "Uhkaava tai uhkaava käytös" sai sellaisen "määrittelykehyksen", että kuka tahansa voi kokea minkä tahansa toisen ihmisen / ihmisten ilmeen, eleen, liikkeen, puheen, katseen tai minkä tahansa ITSE uhkaavaksi tulkitsemansa asian "UHKAAVAKSI". Se on siis subjektiivinen kokemus!

      Perätön ilmianto ei ole rikos ainakaan Oulussa!

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9127610

      Oulun käräjäoikeus on kieltäytynyt paljastamasta perättömän ilmiannon tehneen henkilötietoja syytteen nostamiseksi. Tapauksella lienee ennakkotapauksen luonne, joten kaikki oikeusasteet on mentävä läpi. Kyllä se sieltä vielä selviää...

      Nyt juttu on EU-tuomioistuimessa ja päätös tulee sieltä syksyllä. Jos kyseesä oli "Vanhasen morsian", niin päätös olisi jo tullut...

      ;=)

    • sisäpiiritietoa

      Oulussa tehdään muutenkin poikkeuksellisen paljon perättömiä ilmiantoja, mutta niistä yleensä ei uutisoida. Hatun nosto ja sympatiat aloittajalle, joka uskaltaa peräänkuuluttaa oikeuksiaan.

      • Sivusta seurannut

        >>Oulussa tehdään muutenkin poikkeuksellisen paljon perättömiä ilmiantoja, mutta niistä yleensä ei uutisoida.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5810
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3687
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1948
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1782
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1232
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1187
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      957
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      51
      951
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe