Suomella on ollut siunausta - sitä me tarvitsemme taas

Suomen historiaa voi katsella monin silmin. Minulle historia kertoo kansasta, joka on käynyt läpi kovia vaiheita kuluneen tuhannen vuoden kuluessa mutta selvinnyt niistä voittajana. Suuren itäisen naapurin kanssa on käyty monta sotaa, jotka ovat johtaneet Suomen asuttujen seutujen hävitykseen. Talvi- ja jatkosota ja niitä seuranneet "vaaran vuodet" olivat kovia aikoja ja olivat voineet olla tragedia, jos Stalin olisi päätynyt Suomen valloitukseen. Viron kohtalosta voi päätellä, että Suomen väestöstä merkittävä osa olisi silloin siirretty pakkotöihin Neuvostoliittoon.

Suomen taitava poliittinen johto luotsasi maan "vaaran vuosien" yli kohti vaurautta. Siitä heille suuri kiitos. Kun itse tulin työelämään 1970-luvun alussa, Suomen teollisuus oli juuri aloittamassa menestyksellisen kansainvälisten markkinoiden valloituksen. Katselin tätä vaihetta "aitiopaikalta" mm. Friitala oy:n, Kone Oyj:n ja Teknologiateollisuus ry:n palveluksessa. Tuona aikana Suomessa oli viisautta vaurastua.

80-luku merkitsi "vaaran vuosia". Nyt uhkana oli sisäsyntyinen kasinotalous. Havainnoin 1980-lukua tutkijana ja mm. OKOn johtokunnan asiantuntijana. 80-luvulla Suomen rahamarkkinat vapautettiin säätelystä. Pankit, jotka vuosikymmeniä sodan jälkeen olivat olleet maan jälleenrakennuksen ja teollistamisen selkäranka, sortuivat kasinopeliin, jonka käyttövoimana oli Yhdysvalloista Suomeen rantautunut monetarismi. Monetarismin kannattajat näkevät ihmisen arvon mittana rahan (money talks). Pankkialan valtasi 80-luvulla nopean rikastumisen mania.

Pääosalle meistä suomalaisista 80-luvun keinottelutalous oli kohtalokas. Maan talous oli 90-luvun alussa lähellä romahdusta. Veronmaksajien maksettavaksi koitui varovastikin arvioiden noin 11% BKT:stä pankkikriisin aiheuttamia tappioita. Kriisin aikana kymmeniä tuhansia rehellisiä yrittäjiä ajatettiin konkurssiin ja pääosin myös velkavankeuteen. Kun työtä ei ole ilman työnantajia, Suomeen syntyi kasinotalouden seurauksena jättimäinen työttömyys. Tänään noin miljoonan suomalaisen syrjäytyminen työstä ja sen tuomista etuuksista.

Vuosien 2008-2009 finanssikriisi merkitsi suunnitelmallisesti rakennettua kuplataloutta - nyt globaalissa mittakaavassa. Sitä olivat rakentaneet maailman nerokkaimmat finanssimiehet. Tämä kuplatalous, joka toivottavasti oli viimeinen, tuotti maailmanlaajuisesti veronmaksajille noin 4000 miljardin dollarin tappion (IMF:n arvio). Tällä summalla olisi poistettu köyhyys maailmasta. Nyt maailmassa on edelleen satoja miljoonia lapsia, jotka eivät eläissään saa kunnon ruokaa, puhdasta vettä, lääkkeitä tai mahdollisuutta käydä koulua. Näiden kaikkien korjaamiseen 4000 miljardia dollaria olisi riittänyt varsin hyvin.

Jokaiselle ajattelevalle ihmiselle on selvää, että finanssialalle on luotava kestävät pelisäännöt. Finanssialan tehtävä on palvella asiakkaitaan kuten kaikkien muiden aloja, eikä pankki voi pelata asiakkaiden rahoilla kasinoa omaksi edukseen ja jättää tappiot veronmaksajien kannettavaksi. Seuraava globaali finanssikriisi voisi halvaannuttaa koko maailmantalouden, mikä nytkin oli lähellä toteutua. Me olemme pääosin vaihdanta- ja rahatalouden piirissä ja siksi hyvin haavoittuvaisia.

Raha ei ole itsessään paha. Se on vaihdon väline. Jokaisen ihmisen tulee kilvoitella perheensä hyvinvoinnin eteen. Mutta jokaisen ansaitun euron tulee perustua rehelliseen työhön, yrittämiseen tai sijoitustoimintaan. Rehellisyys ja yhteistyöpeli oman perheen ja kansan parhaaksi on ollut Suomen vuosisatainen menestysresepti. Siihen tulee tulevan eduskunnan sitoutua. Kansanedustajien tehtävä on toimia kansan hyväksi, mihin nimi kansanedustaja myös viittaa, eikä vain omaksi edukseen. Kansanedustajan tulee noudattaa pilkulleen eduskunnan säätämiä lakeja ja olla moraalinen esimerkki kansalle.

Maailma ympärillämme on tänään haastavampi kuin hetki sitten osasimme ajatella. Luonto ympärillämme on haavoittuvainen, eikä anna anteeksi mm. sinne kylvettyjä myrkkyjä tai lajien katoa tai ilmastomuutosta. Maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset saattavat lisääntyä lähivuosina. Säätä on jo nyt leimannut ääri-ilmiöiden voimistuminen ja sen suuntainen kehitys lienee edessä.

Me emme ole itse itsemme herroja vaikka niin monet saattavat väittää. Ihmisen mitta on se, miten hyvin me palvellemme toisiamme. Nyt tarvitaan kansallista yksituumaisuutta ja kestäviä arvoja. Lukekaa vuorisaarna (Matteus 5-7). Siinä on ajaton ihmisenä olemisen ajaton mitta. Se on kaikille meille perusta elämänmittaiselle kilvoittelulle.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Arto Lahti, Aalto kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu