P.O.D. Suomeen toukokuussa!

Crimz

Kolmesti Grammy-ehdokkaana ollut kristillisen metallimusiikin suurnimi
P.O.D., eli Payable On Death saapuu konsertoimaan Suomeen toukokuussa. Tämä
jo kymmenen miljoonaa albumia uransa aikana myynyt huippuyhtye nähdään
Helsingin Tavastia-klubilla 30. toukokuuta. Lämmittelijänä nousee lavalle
venäläinen nu-metalliyhtye The Slot.

Ennakkoliput konserttiin maksavat 35 euroa (ovelta 37 e), ja ne tulevat
myyntiin keskiviikkona 16. maaliskuuta osoitteessa *http://www.rle.fi* sekä
Lippupalvelussa ja Tiketissä perjantaina 18. maaliskuuta


P.O.D.:n kiertueet ovat olleet kerta toisensa jälkeen loppuunmyytyjä ja
heidän levynsä ovat nousseet myynti- ja soittolistoille ympäri maailman. Jo
20 vuotta esiintyneen yhtyeen muodostavat laulaja Sonny Sandoval, rumpali
Wuv Bernardo, kitaristi Marcos Curiel ja basisti Traa Daniels. Yhtyeellä on
takanaan seitsemän studioalbumia. Lisäksi he ovat esiintyneet lukuisten
elokuvien sound trackeilla.

Yhtyeen nimi Payable on Death muistuttaa siitä, kuinka jokaisen
maanpäällinen elämä määrää hänen tulevaisuutensa kuolen jälkeen. Yhtyeen
tyyli on muuttunut vuosien varrella rap-metallista nu-metalliin ja
reggae-vaikutteisiin. Kokoonpanon viimeisen albumi on nimentään When Angels
& Serpents Dance, ja siinä on kuultavissa heavyn lisäksi vaihtoehtorockia ja
latinalaisvaikutteita.

Lämmittelijänä nähtävä The Slot on laulaja Igor Lobanovin ja kitaristi
Sergei Bogoliobskin vuonna 2002 Moskovassa perustama metalliyhtye, jonka
debyyttialbumia myytiin satoja tuhansia ympäri maailman. Yhtyeellä on
takanaan jo neljä studioalbumia.



Konsertin järjestäjä: RL Entertainment, *http://www.rle.fi*

P.O.D:in kotisivut: http://www.payableondeath.com/
Slotin kotisivut: http://www.myspace.com/theslot

6

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Crimz

      P.O.D:n toukokuinen Tavastian-keikka peruuntuu!

      Kolmesti Grammy-ehdokkaana olleen kristillisen metallimusiikin suurnimen
      P.O.D:n Suomen-keikka peruuntuu. Tämä jo kymmenen miljoonaa albumia uransa
      aikana myyneen yhtyeen oli määrä esiintyä Helsingin Tavastia-klubilla 30.
      toukokuuta. Yhtye on peruuttanut samalla koko Euroopan-kiertueensa. Liput
      voi palauttaa ostopaikkaan.

      Yhtye suunnittelee tiettävästi uutta kiertuetta Eurooppaan ja samalla myös
      Suomeen, mutta sen aikatauluista ei ole vielä tietoa. Konserttijärjestäjä
      pahoittelee peruutusta.

    • adsghlakshrt

      Voi hitto!

    • Rekki-Pena
    • Niilo Yli-Ajettu

      Tuo äänestys on muutenkin käyttämisen arvoinen mahdollisuus.

      Myös seuraavat bändit on mahdollista saada Suomeen: Casting Crowns, Demon Hunter, tobyMac, Stryper, Kutless, Switchfoot tai RED.

      Että kannattaa käydä äänestelemässä. Ja sehän siis tapahtuu osoitteessa: http://astettaisompi.vg

    • Anonyymi

      Pod on iha saaketin kova
      K kikko nummi joni kuuntelee pod eli johnny mànsn.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      342
      8652
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2551
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2328
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1945
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1522
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1371
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1337
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      179
      1307
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1300
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1207
    Aihe