"Keski-ikäinen mieshenkilö ajeli 4-tietä etelään h-autollaan maanantai-iltapäivällä Torvisessa auto lakkasi tottelemasta ohjastajaansa päätyen lumipenkalle oikealle ajosuuntaansa
Pari ohiajavaa kansalaista pysähtyi paikalle varmistamaan tarvitaanko paikalla neuvoa tai ehkä ensiaputaitoista ainoa murhe oli kuitenkin kuljettajan hengitys viinanhuuruista
Kansalaiset varmistivat ettei ajaja päässyt poistumaan tai nauttimaan lisää mukanaan ollutta alkon juomaa luovuttaen viimein kuskin poliisin huomaan
Poliisin puhallus osoitti piirun vaille kolme promillea tuossa tilassa ei ehkä kuunnella omantunnon kelloa onneksi tällä kertaa ei kuitenkaan soiteltu turmiolan selloa
Seuraava kyyti vei ajajan partion kuljettamana terveyskeskukseen missä hoitaja otti kädestä tuplaverinäytteen toimitettavaksi promillepitoisuuden määritykseen
Kuljettajalle ilmoitettiin hänen syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ajattelematon teko johti myös ajo-oikeuden menetykseen
Tekovälineenä käytetty auto jäi yksikseen kinokseen illalla hinattavaksi omistajan piha-aitaukseen
vaan eipä aikaakaan sen enempää kuin
Seuraavana päivänä tiistaina kirkonkylällä liikkui tuttu auto meno oli epävarmaa kuskin liikennevirheistä kiinnittäen poliisipartion huomion selkeistä erheistä
Auto pysäytettiin ja kuski puhallutettiin viisari toppasi tällä kertaa kahteen promilleen
Luu-5:n keula taas kohti terveyskeskusta missä kohtelu on aina hyvää ja asiallista huolimatta asiakkaiden omista tekosista
Tämän päivän tempuista kuljettajaa syytetään käräjillä aikanaan törkyratista ja kortitta-ajosta kylkiäisinä määräys ajokiellosta".
http://www.kaleva.fi/uutiset/rattijuoppo-herkisti-lapin-poliisin-runomittaan/892720

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.