Mitempä siitä pääsis eroon? Rukoilen tietty ja koitan keskittyä omaan elämääni ja nauttia siitä mitä on, terveistä lapsista, terveydestä, työpaikasta, jotenkin vaan tuntuu, että toisten perheettömien elämä on niin helppoa...elämä pyörii oman itsensä ympärillä, ostellaan veneitä, matkustellaan...
Tiedän sen, ettei maallista mammonaa ole hyvä palvoa, enkä todellakaan haluaisi antaa omaa elämääni pois tai vaihtaa, tai lapsia, en mistään hinnasta.
Joskus vaan tuntuu, että oma elämä on pelkkää raatamista päivätä toiseen, työtä työtä työtä, ilman iloa...
Rukoilen paljon ja tunnen syyllistyyttä tunteistani, koska kateus syövyttää mieltäni ja tunnen että se on väärin.
Tunnen tarvitsevani enemmän uskovien läheisyyttä jne, mutta se ei ole mahdollista.
Pieniähän nämä kärsimykset ovat Hänen kärsimyksiinsä nähden...
Tiedän sen, ettei maallista mammonaa ole hyvä palvoa, enkä todellakaan haluaisi antaa omaa elämääni pois tai vaihtaa, tai lapsia, en mistään hinnasta.
Joskus vaan tuntuu, että oma elämä on pelkkää raatamista päivätä toiseen, työtä työtä työtä, ilman iloa...
Rukoilen paljon ja tunnen syyllistyyttä tunteistani, koska kateus syövyttää mieltäni ja tunnen että se on väärin.
Tunnen tarvitsevani enemmän uskovien läheisyyttä jne, mutta se ei ole mahdollista.
Pieniähän nämä kärsimykset ovat Hänen kärsimyksiinsä nähden...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ongelmasi on se, että vertaat toisten elämää omaan elämääsi. Älä tee niin, vaan mieti, miten voisit parantaa omaa elämääsi. Kateus lähtee tästä vertailusta.
Ihmiset pyrkivät näyttämään omasta elämästään vain sen siistin julkisivun, ei sitä mikä heillä on vaikeaa ja ahdistavaa. Et voi oikeasti tietää millaista toisilla ihmisillä on. Mieti mitä hyviä asioita omassa elämässäsi on ja panosta niihin.
Uskonto on yhteiskunnan yläluokan ikivanha keino pitää rahvas nöyränä ja tyytyväisenä alistettuun tilaansa. Sinäkin tunnet olevasi muka syntinen, vaikka vain oikeutetusti kysyt, miksi jotkut elävät helppoa elämää pääomiensa ja rahavaltansa varassa, kun taas sinä joudut raatamaan niska limassa koskaan rikastumatta. Älä häpeä itseäsi, vaan vaadi oikeutta. Peritty omaisuus, herrakerhon keskenään jakamat osuudet ja etuudet, on kaikki varkautta, meiltä pois. Tulee vielä aika jolloin työn hedelmät kuuluvat työn tekijöille ja pelkästään heille.
Älä enää käännä toista poskea, vaan kapinoi. Jeesuskin oli oikeasti sosiaalinen uudistaja, vallankumouksellinen jonka vallanpitäjät surmauttivat itselleen vaarallisena kansanjohtajana. Vasta paljon myöhemmin, kun kristitty kirkko (jollaista Jeesus ei perustanut) liittoutui yhteiskunnan eliitin kanssa, hänen oppinsa muutettiin sellaiseksi, että sitäkin voisi käyttää rahvaan pitämiseen aloillaan. Jo riittää! Sosialismi ei ole kuollut, ja Jeesus oli ensimmäinen sosialisti.
Tama on lainattu kognitiivisesta psykologiasta mutta toimii ainakin minulle. Kun alan tehda tai ajatella jotakin joka johtaa minut huonoille teille, kuvittelen edessani ison punaisen STOP!!! merkin ja sanon itselleni mielessani STOP!!!!! ja etta "nyt menen ajattelemaan/tekemaan jotain muuta". Ei kannata yrittaa jarkeilla asioita mielessaan, siihen voi jaada helposti koukkuun ja vatvomaan.
Kaytan tata samaa kassajonossa kun alkaa tehda mieli suklaata tms. herkkuja.
ja mita tulee lapsettomiin ja rikkaisiin. Jotkut eivat ole vapaaehtoisesti lapsettomia ja jos heilla on rahaa, pitaisiko heidan istua tuhkalajalla, pukeutua sakkiin ja ripotella tuhkaa paalleen? Eivatko he saisi nauttia elamastaan ja kayttaa rahojaan? Ehka heista olisi kivempaa jos heilla olisi lapsia? Mutta jos he eivat niita voi saada, niin eivatko he voi yrittaa kompensoida sita jotenkin tekemalla muita asioita? Kenelta se on pois?
Vaihtaisitko sina lapsesi veneisiin ja vapaa-aikaan? Et varmasti. Ei tassa elamassa voi saada kaikkea. Jos on saanut keskiverron ihmisen verran hyvia asioita, niin siihen kylla pitaisi olla tyytyvainen.
Parempi on kuitenkin valttaa kiusausta ja kayttaa tuota STOP! merkkikikkaa. Kun ajatusketju alkaa, sita on vaikea katkaista.
Ja eivatkohan useimmat kamppaile saman asian kanssa.....se on normaalia inhimillista heikkoutta.
Kärsin kateudesta vuosia, tai pikemmin vuosikymmeniä. Ajautuminen sellaisiin piireihin, joissa muilla oli maallista mammonaa (eikä sitä edes yritetty salata), ei ainakaan helpottanut asiaa.
Kaksi vuotta sitten minun piti lopettaa oma yritykseni kannattamattomana. Sen jälkeen olin puilla paljailla, onnistuin säilyttämään vain katon pään päällä, seuraavan puolen vuoden ajan. Sitten pääsin töihin. Nyt ulosottomies vie palkastani vielä vuosien ajan niin paljon, että käteen jää asumiskulujen jälkeen 600 e/kk.
Kateuden tilalle on tullut vapauden tunne. Tuostakin summasta pystyn nipistämään rahaa matkustamiseen, mikä on intohimoni. Mitään en omista. Minulla on kahdet käyttökelpoiset housut, kahdet kengät ja muutama pusero. Kotona ei ole televisiota saati jotain kotiteatteria, huonekaluja olen viime vuosina hankkinut vain kierrätyksestä tai roskalavoilta.
Ihmisenä en ole muuttunut tippaakaan paremmaksi, vain kunnian- ja rahanhimo on väistynyt ja mieluiten eläisin loppuelämäni hyvin vaatimattomasti tehden sellaista työtä, mistä eniten pidän. Toistaiseksi se ei kuitenkaan ole mahdollista (koska se edellyttäisi muuttoa), joten nyt elän tätä elämää; teen työtä josta en niin kamalasti pidä mutta sillä lyhennetään velkoja ja siinä ohessa katson mitä elämä seuraavaksi eteen heittää.
Alkuperäiselle kateiljijalle: todennäköisesti olet ns. suorittajatyyppi joka tekee kaikkensa toisten eteen, sitten näyttää hapanta marttyyrinnaamaa ja kadehtii toisia jotka ottaa rennommin.
Työtä, työtä ja työtä? Kuka pakottaa. Ei duunissa ole pakko olla se joka osaa kaiken, tekee kaiken ja aina mallikelpoisesti.
Ei kotona tarvitse siivota jos ei jaksa tai huvita. Pölypalleroihin ei kukaan kuole! Ruuanlaitostakin voi huoletta heivata, marketit on täynnä ruokia, kukaan ei sen takia nälkään kuole.
Kun hankit "omaakin"elämää, kateus vähenee.
Kaikista kateellisimpia on loppujen lopuksi ne joilla pyyhkii hyvin; on turvatut työpaikat, omaisuutta, terveyttä, ainakin ulkoisesti mallikelpoista perhe-elämää.
Kun elämässä ei ole mitän oikeata vastusta, naristaan jonnin joutavasta.
Elämä kääntyy tylsäksi, kun pitää koko ajan vahtia että "taso" säilyy, ja vilkuillaan jos kellä pyyhkii paremmin.
Kun on tipahtanut siltä luudaltakin lattialle ei tällaisia murheita ole.
Juuri niin.
Juuri tänään ei ollut ruokaa kenellekkään meille.Kukin söi mitä sai tai löysi.Itse löysin heelmäsokeri tabletteja ja imeskelin pari sellaista aamulla.Menin kirjastoon ja lainasin muutaman kirjan ortooksisuudesta ja jäin siihen auringonpaisteeseen tuoliin paria lukemaan.
Aikani huuhailin ja alkoi taa nälkä iskeä ja otin taas yhden fruktoosipalleron.Sen vaikutuksesta päästyäni läksin kotiin ja ihmettelin.Oottelin lapsia kotiin.Menin ikonin ääreen tein pari ristinmerkkiä kullekkin ikonille ja mietin.Nälkä sattui mahassa ja olo ei ollut mieltä hivelevä.Päätäkin huippasi.Ajattelin kaikkea lukemaani edelleenkin.
Aloin ajattelemaan kuinka paljon minulla on ja kehtaan marista nälkääni.Hävetti.Ajattelin Japanin ja muiden maiden uhreja ja häpesin vielä enemmän.
Menin keittiöön ja otin pari lasia vettä ja häpesin vaatteita joita minulla on kaapit pullollaan.Kaikkea mitä omistan.Ja kaikkea mitä joku muu voi olla vailla niukistakin niukinta.Häpesin kaikkea mitä olen maailmassa ikinä mässyttänyt ja asioita mitä olen tehnyt ilman synnintuntoa ja sen kanssakkin.
Se vesitilkka tuntui minusta niin arvokkaalle ja se sotkuinen koti ja lapset vieläkin arvokkaamalle.
Häpeästä soikeana iljetyksenä loppupäivästä taas kerran soitin lähiomaiselleni ja pyysin ruokaapua ja sieltä tuli 3 hengelle 20e nyt istun maha soikeana ja ähkyssä ja eelleenkin olen surullinen ja häpeän.Äitiähän tässä minun pitäisi auttaa eikä toisinpäin.Työtäkään ei ole ja ainainen stressi painaa päälle ettei meinaa jaksaa opiskellakkaan enää lisää.Siitä johtuen sairauetkin ovat pahentuneet ja se taas eelleenkin vaikeuttaa tilannetta näin suomen mittapuulla.
Pesaisin pyykitkin ja 1e pehmeän villatakin jonka ostin kirpparilta eilen.Huonekaluja olemme saaneet sukulaisilta.Tuohuksen osto on kallista puuhaa vaikka mieli tekisi saa 3 tuohuksella kuitenkin 2 päivän ruoan.Jauhelihapaketin ja pussin makaroonia.
Silti olen onnellinen sairauksienkin kanssa jotka ovat kivuliaita ja joihin ei ole aina apua tai parannusta saatavilla.Olen onnellinen lapsistani ja läheisistä ja siitä että tähän asti on aina aamulla herännyt näkemään mitä uusi päivä tuo tullessaan.Minulla on harvoja ystäviä mutta he ovat maailman ihanimpia.Vakavaksi ei stressinkään takia ole vielä elämä muuttunut.Ehkä hieman ahdistuneeksi kun ei sairauksilleen ja elämälleen voi itse tehdä mitään mikä niitä edistäsi enää paremmaksi.
:)