Energiatuotannosta

Onko oikeasti mahdollista korvata ydinvoima jollain toisella vaihtoehdolla? Joko vuotoksen tekoaltaan vastustajat ovat tulleet katumapäälle?

Mistä luulette että maailmaan energiaa saadaa, pyhästä hengestäkö?

Tuuli, aurinkovoima on IMAGO pelleilyä, mainoskikka. Ydinvoiman todelliset vaihtoehdot ovat vasta joko koevaiheessa, tai teoreettisia visioita. Eli ei ole vaihtoehtoja. Lisää hiilivoimaako? Vai turvevoimaloiden lisärakentamistako kannatetaan? Turvehan olisi hyvä vaihtoehto, työtä suomalaisille ja energiaomavaraiduuden kasvattamista, sekä lisäksi kyseinen energialähde on hitaasti uudistuva luononvara, ko turvetuotanto lopetetaan, ja vbeden pumppaus lopetetaan ja laskuojat tukitaan, niin 20 vuoden kuluttua alueella on melkomoinen elämän monimuotoisuus, ilman että ihminen olisi vaikuttanut asiaan muullatavalla kuin poistumalla paikalta.

Vai onko kaasuvoiman kannattajia, ja riippuvuuden lisäämistä venäjän kaasutoimituksista? Kuinkahan paljon suomessa kyettäisiin tuottamaan energiaa biomassasta, järkevällä tavalla... Kaasumaisissa polttoaineissa on se ongelma että ne pitäisi saada nestemäisiksi jota niitä voisi käyttää olemassaolevassa ajoneuvokalustosa. Yksi vaihtoehto olisi turpeen tyhjiötislaus, ns. Fischerin-Tropsch prosessia. Tekniikka oli jo käytössä tuossa viimeisen ison rähinän aikoinin.. Synteettisen polttoaineen tuotanto oli jo oikeasti merkittävää...

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ydinvoima rocks

      Näin se on, ydinvoima on selkeästi edullisin ja tehokkain energiamuoto tällä hetkellä, tulevaisuus voi olla jotain muuta mutta seuraavat 30-50 vuotta mennään näillä, vähintäin.

      Suomi ja teollisuus tarvitsee lisäenergiaa!

    • -Methusalem-

      Vuotoksen allas oli tahallisesti harkuttu ehdotus ydinvoimalobbareilta.
      Altaita voisi rakentaa moneen parempaankin paikkaan, mutta Vuotos on Suomessa ainutlaatuinen. Sama juttu kuin rakentaisi Saimaalle.

      Sen tiesi lobbaritkin: jos vaihtoehdoiksi annetaan vain ydinvoima tai Vuotos, niin kaikki jotka antavat edes vähän arvoa Suomen luonnolle valitsevat ydinvoiman.

      Vaihtoehtoja olis paljon, Kollaja tai vaikka Lehtomäki. Ne kelpaisivat kaikille, paitsi ydinvoimalobbareille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      102
      3665
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      29
      2413
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      142
      2059
    4. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      35
      925
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      45
      851
    6. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      61
      825
    7. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      30
      820
    8. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      5
      809
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      40
      717
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      89
      705
    Aihe