Japanin ydinlaitosongelmat ovat näköjään kiristäneet tunteita myös STUK:in johtoportaassa...
Tänään, kun pääjohtaja Jukka Laaksonen haukkuu Kiinassa Japanin viranomaiset pystyyn, STUK:in osastojohtaja Veijo Valtonen puolustaa Suomessa Japanin viranomaisia todeten, että he ovat tehneet kaiken mahdollisimman hyvin niissä vaikeissa olosuhteissa, joihin he ovat joutuneet.
Ehkä Laaksonenkin on kuullut osuvan sanonnan:
"Maalla ollaan silloin viisaita, kun merellä olevilla on hätä."
Itse puolestani kyllä vähän ihmettelin viime viikon loppupuolella aamu-uutisia, kun pääjohtaja Laaksonen totesi tilanteen Japanissa olevan "täysin hallinnassa", vaikka yksi reaktoreista oli samana aamuna juuri räjähtänyt!
Onko liian kova stressi päässyt nyt vaikuttamaan STUK:in johtajiin siten. että itsehillintä on alkanut pettää?
Tänään, kun pääjohtaja Jukka Laaksonen haukkuu Kiinassa Japanin viranomaiset pystyyn, STUK:in osastojohtaja Veijo Valtonen puolustaa Suomessa Japanin viranomaisia todeten, että he ovat tehneet kaiken mahdollisimman hyvin niissä vaikeissa olosuhteissa, joihin he ovat joutuneet.
Ehkä Laaksonenkin on kuullut osuvan sanonnan:
"Maalla ollaan silloin viisaita, kun merellä olevilla on hätä."
Itse puolestani kyllä vähän ihmettelin viime viikon loppupuolella aamu-uutisia, kun pääjohtaja Laaksonen totesi tilanteen Japanissa olevan "täysin hallinnassa", vaikka yksi reaktoreista oli samana aamuna juuri räjähtänyt!
Onko liian kova stressi päässyt nyt vaikuttamaan STUK:in johtajiin siten. että itsehillintä on alkanut pettää?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ei yksikään reaktori ole räjähtänyt vaan reaktoreissa on tapahtunut räjähdyksiä, niiden ulkopuolella vedyn vuoksi.
Kaksi reaktoreista tosin on vioittunut, halkeillut.
Mutta kohta taitaa tapahtua jotakin vakavempaa sillä USA käski kansalaisiaan siirtymään 50 mailin päähän.
Kyllä on yhden reaktorin sisällä tapahtunut räjähdys joka vaurioitti ytimen suojarakennelmia, eli siis reaktori ON räjähtänyt.
Laaksonen on aivan oikeassa. jokainen vähänkin asiasta perillä oleva tietää ettei olisi ollut kummoinenkaan ongelma pitää vedet käytetyn polttoaineen altaissa. Käsittämätöntä etteivät japsitt edes tätä asiaa pysty hoitamaan.
"Laaksonen totesi tilanteen Japanissa olevan "täysin hallinnassa", vaikka yhdessä reaktoreista oli samana aamuna räjähtänyt"
Noin kuulin minäkin. Hyssyttelyäkö?
Osin lainattu Timolta.
Ehkä heillä oli kädet täynnä työtä maanjäristyksen ja tsunamin takia?
Joka tapauksessa suomalaisen, oli hän vaikka pääjohtaja, pitäisi olla varovaisempi kritiikissään, jota latelee sellaiselle maalle, joka on juuri kokenut rauhanajan suurimman katastrofinsa
Minusta pääjohtajan kritiikki oli kyllä melkoinen sammakko,kun ottaa
huomioon että kyseessä ei ole mikään harjoitus vaan tosielämän taistelu
aikaa vastaan. Koko seutu on pil*un päreinä,viestintä ei toimi kunnolla jne jne
niin täältä on Stukin pääjohtajan helppo huudella mitä olisi pitänyt tehdä.
Kun meillä Olkiluoto3 lentää taivaan tuuliin niin veikkaan että ensimmäisinä maamme jättää nämä näsäviisaat kuten pääjohtajakin ja jättää kansan selviämään - tietenkin
niin että tieto tulee taas Ruotsin kautta kuten Tshernobylinkin aikana.
Juuri noin!
On todella ajatelematonta, jopa typerää lähteä arvostelemaan juuri jättikatastrofin kohteeksi joutuneen maan viranomaisia "hitaudesta", kun tsunamin kohteeksi joutunut alue on täysin sikinsokin ja hengissä olevia yrittetään pelastaa öin ja päivin.
Onkohan Laaksonen koskaan itse edes käynyt millään katastrofialueella ja jos on, niin onko hän osallistunut pelastustoimintaan?
Samaa mieltä osittain. USA:n tekniikka on ala-arvoista. Loviisan vanhassa voimalassa ei ongelmia. Onhan se kuuluisaa Neuvosto-tekniikkaa. Ajattelit tietysti Tsernobilä, joten muistutan, että siellä tapahtui inhimillinen erehdys(vodkako?) Ei siis tekninen.
Kuinkahan monta ydinlaitosta USA:ssa on ja kuinka monta niistä on Tshernobylin tavoin räjähtänyt?
Tsernobylin ja Loviisan laitokset ovat aivan erilaisia laitoksia. Tsernobylissä oli reaktorin sisäpiirissä jäähdyttävänä aineena grafiitti ja Loviisassa vesi.
Todella röyhkeää arvostelua Suomalaiselta muka asiantuntijalta, kun ottaa huomioon tämän aivan uskomattoman ja käsittämättömän järkyttävän katastrofin, niin joku laakkonen kehtaa huudella, että miksei Japanilaiset pumppaa vettä reaktosiin, voi järkky mikä hullu ja oikein uutisissa toistetaan tämän hoopon puheita. Nyt hävettää olla Suomalainen.
Laaksosen kommentit alkuun "olen ollut puhelimitse yhteydessä asoista hyvin perillä olevaan tahoon" oli aika "hauskoja". No, okei,varmaan siinä oli tottakin.
Viranomainen on viranomainen ja sieltä tulee tai ainakin pitäisi tulla tarkastettua tietoa joka auttamatta on vanhaa kun tilanne elää nopeammin.
Muutaman päivän jälkeen en itsekään jaksa enää suodattaa otsikoita, kertokoot sitten syksymmällä miten siinä kävi, ihan sama.
Voisiko Halonen mennä riidan väliin?
STUK:ssa ovat kai jännityksen mukana hermot kireällä ja johtajien välit rakoilevat sen takia.
Ehkä presidenttti Halonen voisi tunnettuna välittäjänä mennä hieromaan sopua miesten väleihin?
Hyvä ehdotus! Tarja on tunnetusti suuri rauhanvälittäjä ja muutenkin aika pasifistinen ylipäällikkö, joten ehkä hän voisi olla juuri sopiva henkilö hieromaan sopua vai miten se nyt sanotaankaan!
Me iirot toivommekin, että Tarja suostuisi vielä kolmanteen tai jopa neljänteen presidenttikauteen ihan Kekkosen tyyliin!
Jukka Laakso kertoo sen mitä Eteläranta 10 poppoo hänelle opettaa.
Mitä hän tekee KIinassa?
Eikö STUK voisi lähettää pääjohtajansa Japaniin opettelemaan sitä tehokasta toimintaa ihan reaalitilanteessa?
Etikettivirhe Laaksoselta!
Oli todellinen töppäys STUK-pääjohtajalta lähteä arvostelemaan toisen valtion toimintaa äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa.
Mitenkähän Laaksonen itse olisi junaillut pelastus- ja ydinlaitostoiminnan Japanissa?
Moka mikä moka!
Näyttää olevan suojatyöpaikka koko firma.Poliittisin perusteinko sinne johtajat valitaan.On jos jonkin näköistä virkailijaa joilla tuntuu ulosanti olevan hukassa.
STUK oli pihalla tilanteesta aina sunnuntai-iltaan asti.
Silloin siellä vasta herättiin siihen mitä on tapahtumassa.
Sen jälkeen hapuilevat lausunnot ja järjenpuute estivät tilannekuvan muodostumisen kun "luotettavaa viranomaistietoa" ei tullut japanista.
Jos STUK olisi halunnnut, se olisi ymmärtänyt jo lauantaina, että jäähdytys on menetetty ja keitto muhii.
Nyt siellä alkaa mennä pasmat sekaisin, kun Halosesta lähtien annetaan sekopäisiä ympäripyöreitä lausuntoja, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa ja toisekseen ovat vain osoitus puuttuvasta paineensietokyvystä.
EU:n energiakomissaari paskoi housuihinsa ja alkoi solvata japanilaisia, vaikka se ei ratkaise millään tavoin japanissa meneillään olevaa tilannetta.
Sen sijaan, että kaikki epäolennainen olisi laitettu sivuun ja keskitytty asiaan, niin mentiin aivan perä eellä puuhun kiukuttelemaan.
Japanissa poliittiset toimijat ovat paskan housuissa pelätessään poliittisia reaktioita niin kotona kuin maailmalla. Sieltä on ihan turha saada mitään luotettavaa tietoa, koska sitä ei ole kenelläkään tällä hetkellä.
Japanissa on säteilysairauksia hoitava Tokio johtava lääkäri todennut, että pelastushenkilökunnalla on yhdensuuntainen lippu. Paluulippua ei ole, koska vaakakupissa on Tokio ympärillä olevan tasaisen maa-alueen vakava saastuminen.
STUK oli hukassa kuin lumiukko kesällä kun Tsernobyli tapahtui.
Joten kun toistamiseeen STUK oli ihan ulkona tapahtumien kehittymisestä, niin mitä tässä nyt voi odottaa..??
STUK:n sivuille enemmän animaatioesityksiä omasta erinomaisuudesta ?
Enemmän sekavia lausuntoja niin kriisin alussa, kuin kriisin lopussa.
Ensin kukaan ei tiennyt mistään mitään, ja nyt STUK:n johtajat antavat ristiriitaisia lausuntoja.
Japanissa on tullut nyt samaa kuvaa eilisillasta lähtien samoista helikoptereista tiputtamasta vesikuormia...
Mitäs luulette siellä tapahtuvan...?
Suurin osa polttoaineesta on luultavasti jo sulanut kolmessa reaktorissa ja kevyet aineet irroneet kaasuina. Niin kauan kuin tuuli käy merelle arvot eivät nouse merkittävästi.
Samantien kun tuuli kääntyy mantereelle, mittareissa heilahtavat lukemat aivan eri tasolle...
Mutta siellä STUK:ssahan tämä on jo tiedetty monta tuntia..
STUK pitäisi uudistaa täysin.
Kun katsoo STUK:in johtajiston ikäjakautumaa, herää kyllä epäilys, että ovatko papparaiset ihan tehtäviensä tasolla.
Suomessa on taatusti nuorempia ja nykyaikaisemman koulutuksen saaneita ydinenergia-insinöörejä, jotka sopisivat tuon firman johtoo paremmin kuin katastrofin kohteeksi joutuneen maan suomalaiset haukkujat, jotka eivät välitä hienotunteisuudesta tippaakaan!
Eiköhän se tästä selviä mistä on kyse
http://yle.fi/uutiset/teemat/japanin_tsunami/2011/03/japani_aloittaa_ruoan_sateilyarvojen_seulonnan_2441155.html
Ja täällä on suuresta osasta maata mennyt säteilymittarit rikki..
http://www.targetmap.com/viewer.aspx?reportId=4870
ihme vikakoodi..
..every single reading is Under Survey,
also known as censored.nGy/h (nano- Grays per hour)Updated