Muu maailma on luopunut jo vuosikymmeniä sitten lasten psykoosi-diagnooseista, mutta ei suinkaan suomalainen psykiatria! Sen käyttämät hoitokeinot ovat pitkälle täysin tehottomia ja lasten kohtelu koko psykiatrisen hoidon piirissä on usein julmaa lasta kohtaan ja yhteiskunnalle silkkaa rahan tuhlausta ja ajanhukkaa.
Lisäksi ala-asteikäinen lapsi voidaan kyyditä poliisisaatossa kesken koulupäivän mielisairaalaan kostoksi "hankalalle" - siis liian suorapuheiselle ja terveen lapsensa oikeuksia ajavalle vanhemmalle.
Oma lukunsa on kaiken kukkuraksi eräiden suomalaispsykiatrien suhtautuminen autisteihin. Autistismin luokittelua mielisairaudeksi tapahtui 1800-luvulla, mutta Suomessa sitä tehdään vielä tänäkin päivänä ja tietysti "hoitoon" liittyvät laittomat huostaanotot, kuinkas muuten. Laittomia pakkohuostaanottoja tehdään kaikille autisminkirjon lapsille, jolloin lasta pidetään psykiatrisena potilaana, jota hän ei suinkaan ole.
Miten nämä lääkäreiden käyttämät julmuudet ja laittomuudet ovat mahdollisia 2000-luvun Suomessa? Jotkut psykiatrit ovat aivan oikeilla jäljillä vastustaessaan näitä ihmisoikeusrikoksia autisminkirjon lapsia kohtaan, mutta ovat kuitenkin liian kollegiaalisia toisiaan kohtaan, että voisivat julkisuudessa arvostella toistensa hoitotoimia.
Psykiatrit toimivat myös rankasti lääkärin etiikkaa vastaan tilanteissa, jossa eivät ole tavanneet lasta ollenkaan, mutta kirjoittavat lapsesta lastensuojelun toiveen mukaisen lausunnon ihan vain sosiaalityöntekijän kirjausten perusteella.
Kaikkein kummallisinta on kyyditä terve 7-vuotias kesken koulupäivän poliisiautolla mielisairaalaan, jossa lääkärit säilövät häntä toistaiseksi viikkokausia. Kyse oli välituntikiusaamisesta, jossa opettajat järjestivät kiusatulle lapselle mielisairaalakyydityksen.
Ovatko tässäkin takana kuntien laittomat säästöt kun opettajien virat on vähennetty niin minimaalisiksi, että he ovat kyvyttömiä puuttumaan tehokkaasti kiusaamiseen. Toisaalta juuri tuohon tilanteeseen opettajat eivät edes yrittäneet puuttua, katselivat vain kiusaamista kauempaa. Vai oliko kyse kostosta vanhemmalle, joka oli liian suuri äänisesti vaatinut oikeuksia terveelle lapselleen?
Miksi kaikki tahot ovat haluttomia puuttumaan psykiatrien harjoittamaan laittomuuteen ja mielivaltaan? Totta kai vanhemmat voivat valittaa potilasasiamiehelle tai Valviraan, mutta ne ovat hitaita ja tehottomia vaikuttamiskeinoja.
Autisminkirjon lasten väärät hoitotavat, sekä terveiden lasten pitäminen mielisairaaloissa ovat sen luokan ihmisoikeusrikkomuksia, että niiden lopettamiseen tarvittaisiin järeämpiä aseita kuin vanhempien käytössä olevat tehottomat vaituskäytännöt. Onko psykiatria näkymättömän psyyken parissa askaroidessaan sellainen henkimaailman tiede, että kenelläkään ei ole rohkeutta puuttua sen käyttämiin laittomuuksiin? Pelätään, että psykiatri voittaa aina omalla onnettomalla "asiantuntemuksellaan" heitä vastustamaan nousevat tahot. Näinkö on?
Vai onko lapsibisnes rahanahneudessaan niin kyltymätöntä, että kaikki keinot ovat sallittuja, kuten näyttää olevan. Psykiatria kun on lasten"suojelun" käytössä tässä mielessä hyvin tehokas käsikassara, että "hoidettavat" eivät vahingossakaan lopu ulkomaisten pörssiyhtiöiden omistukseen tähtäävissä lastensuojelulaitoksissa? Mistä todelista oikeutta saadaan psykiatrisen mielivallan kouriin joutuneille suomalaislapsille?
Lisäksi ala-asteikäinen lapsi voidaan kyyditä poliisisaatossa kesken koulupäivän mielisairaalaan kostoksi "hankalalle" - siis liian suorapuheiselle ja terveen lapsensa oikeuksia ajavalle vanhemmalle.
Oma lukunsa on kaiken kukkuraksi eräiden suomalaispsykiatrien suhtautuminen autisteihin. Autistismin luokittelua mielisairaudeksi tapahtui 1800-luvulla, mutta Suomessa sitä tehdään vielä tänäkin päivänä ja tietysti "hoitoon" liittyvät laittomat huostaanotot, kuinkas muuten. Laittomia pakkohuostaanottoja tehdään kaikille autisminkirjon lapsille, jolloin lasta pidetään psykiatrisena potilaana, jota hän ei suinkaan ole.
Miten nämä lääkäreiden käyttämät julmuudet ja laittomuudet ovat mahdollisia 2000-luvun Suomessa? Jotkut psykiatrit ovat aivan oikeilla jäljillä vastustaessaan näitä ihmisoikeusrikoksia autisminkirjon lapsia kohtaan, mutta ovat kuitenkin liian kollegiaalisia toisiaan kohtaan, että voisivat julkisuudessa arvostella toistensa hoitotoimia.
Psykiatrit toimivat myös rankasti lääkärin etiikkaa vastaan tilanteissa, jossa eivät ole tavanneet lasta ollenkaan, mutta kirjoittavat lapsesta lastensuojelun toiveen mukaisen lausunnon ihan vain sosiaalityöntekijän kirjausten perusteella.
Kaikkein kummallisinta on kyyditä terve 7-vuotias kesken koulupäivän poliisiautolla mielisairaalaan, jossa lääkärit säilövät häntä toistaiseksi viikkokausia. Kyse oli välituntikiusaamisesta, jossa opettajat järjestivät kiusatulle lapselle mielisairaalakyydityksen.
Ovatko tässäkin takana kuntien laittomat säästöt kun opettajien virat on vähennetty niin minimaalisiksi, että he ovat kyvyttömiä puuttumaan tehokkaasti kiusaamiseen. Toisaalta juuri tuohon tilanteeseen opettajat eivät edes yrittäneet puuttua, katselivat vain kiusaamista kauempaa. Vai oliko kyse kostosta vanhemmalle, joka oli liian suuri äänisesti vaatinut oikeuksia terveelle lapselleen?
Miksi kaikki tahot ovat haluttomia puuttumaan psykiatrien harjoittamaan laittomuuteen ja mielivaltaan? Totta kai vanhemmat voivat valittaa potilasasiamiehelle tai Valviraan, mutta ne ovat hitaita ja tehottomia vaikuttamiskeinoja.
Autisminkirjon lasten väärät hoitotavat, sekä terveiden lasten pitäminen mielisairaaloissa ovat sen luokan ihmisoikeusrikkomuksia, että niiden lopettamiseen tarvittaisiin järeämpiä aseita kuin vanhempien käytössä olevat tehottomat vaituskäytännöt. Onko psykiatria näkymättömän psyyken parissa askaroidessaan sellainen henkimaailman tiede, että kenelläkään ei ole rohkeutta puuttua sen käyttämiin laittomuuksiin? Pelätään, että psykiatri voittaa aina omalla onnettomalla "asiantuntemuksellaan" heitä vastustamaan nousevat tahot. Näinkö on?
Vai onko lapsibisnes rahanahneudessaan niin kyltymätöntä, että kaikki keinot ovat sallittuja, kuten näyttää olevan. Psykiatria kun on lasten"suojelun" käytössä tässä mielessä hyvin tehokas käsikassara, että "hoidettavat" eivät vahingossakaan lopu ulkomaisten pörssiyhtiöiden omistukseen tähtäävissä lastensuojelulaitoksissa? Mistä todelista oikeutta saadaan psykiatrisen mielivallan kouriin joutuneille suomalaislapsille?
Vastaukset 35
Vanhimmat
Kun vanhemmat epäilevät lapsellaan neurologian oireyhtymää, he eivät ainakaan HUS:n piirissä pääse neurologian kanssa mihinkään tekemisiin, mikä kuitenkin olisi järkevintä. Yleensä heidät ohjataan ensin perheneuvolaan, jossa "tutkimus" tapahtuu keskustelemalla psykologi-sosiaalityöntekijä -työparin kanssa, tapaamisia on erittäin harvakseltaan monien kuukausien ajan. Lääkäriä perhe ei tapaa missään vaiheessa, vaan tieto heille kulkee mainitun työparin kautta.
Mistä asti psykologit ja sosiaalityöntekijät ovat olleet neurologisten oireyhtymien "asiantuntijoita". Sitä he eivät nimittäin ole, sen voin sanoa omasta ja lukemattomien muiden kokemuksesta. Heidän yläpuolellaan toimivat lääkärit ovat vain psykiatreja ja kuten sanottu, he eivät edes tapaa lasta ollenkaan.
Näin perheen tie kulkee yleensä perheneuvolan kautta psykiatrian yksikköön, jossa tehdyt neurologiset arviot eivät koskaan vastaa laajuudessaan neurologian puolella tehtyjä vastaavia tutkimuksia. En ole koskaan kenenkään saaneen psyikiatrian puolelta neurologista diagnoosia, vaikka julkisuudessa sitkeästi muuta väitetään. Yleensä perustana on psykiatrinen dg, jota säestetään lisämaininnalla esim. Asperger-piirtein.
Näin lapsi jää ilman oikeaa kuntoutukseen oikeuttavaa diagnoosia, hänelle määrätään väärä, hänelle sopimaton psykiatrinen hoito, joka pahimmillaan vain tuhoaa hänen terveyttään. Mikähän meteli nousisi, jos aikuisille syötettäisiin turhaan psykoosi-lääkkeitä? Tai heidät laittomasti eristettäisiin läheisistään?
Oman lapseni väärä psykiatrinen hoito laittomine huostaanottoineen altisti hänet sairaalakuntoon. Huostaanotosta kotiutuessaan hän olisi todella ollut ammattiavun tarpeessa, mutta keskussairaalan lastenpsykiatrian ylilääkäri kielsi sairaalaa antamasta meille vastaanottoaikoja kostoksi siitä, että hänen määräämänsä jatko"hoito" lastensuojelulaitoksessa lopetettiin kesken. Lapsen kohtelusta ja hänen vointinsa rajusta huononemisesta järkyttyneet sosiaalityöntekijät purkivat huostaanoton alkutekijöihinsä ja lapsi pääsi kotiin, jossa onkin ollut sen jälkeen jo yli 5 vuotta.
Millä oikeudella tuokaan psykiatri jätti lapsen ilman hoitoa. Olimme sosiaalityöntekijöiden kanssa yhtä mieltä siitä, että olisi tarvittu uusi arvio sairaalassa, koska valittu jatkohoitopaikka osoittautui vääräksi valinnaksi. Mutta ovet pysyivät suljettuina, edes ls:n työntekijät eivät pystyneet tilanteeseen vaikuttamaan. Näin siitä huolimatta, että ko. vastaanottokiellon antanut lääkäri oli muutamaa kuukautta aiemin määrännyt lapselle psykoosi-lääkityksen, joka hänen kohdallaan oli tosin väärä ja turha, mutta olisi kuitenkin vaatinut säännöllisen sydänfilmi- ja maksakoeseurannan.
Yritin omalle terveysasemalle, kouluun ja takaisin perheneuvolaan, mutta joka paikassa sanottiin vain, että menkää sairaalaan, se on hoitava taho. Mutta juuri sinne meitä ei otettu vastaan!
Yksityiselle neurologian lääkäriasemalle saimme ajan vasta kolmen kuukauden kuluttua, joten olin yksin erittäin huonokuntoisen lapsen kanssa koko kesän.ja turhan psykoosi-lääkkeen jätin pois omin toimin, vaikka ohjeen mukaan niin ei olisi saanut tehdä missään tapauksessa. Mutta kuka olisi ottanut vastuun, jos lapsi olisi saanut väärän lääkkeen vaikutuksesta sydänoireita tai hänen maksansa olisi vaurioitunut? Ei varmasti kukaan!
Minua vain olisi syytetty, vanhempaa, joka pelkällä huostaanotolla oli leimattu kelvottomaksi lapsensa hoitajaksi ja kasvattajaksi. Niinhän Suomessa tapahtuu, siitä pitää huolen väärä uutisointi todellisista huostaanottojen syistä. Ja kaikki ls:n vastuuhenkilöt osallistuvat tähän yhteiskunnan rikosten peittelyyn sumeilematta ja piittaamatta vähääkään siitä, mitä he sillä lapsille aiheuttavat.
Vanhempien on aivan turha lähteä oikeuteen erikoislääkäreitä vastaan, erityisesti silloin kun on kyse psykiatreista. Niin ylivoimaisena heidän näkymättömien asioiden tietämystään yleisesti pidetään.
[...] "lastenpsykiatrian ylilääkäri kielsi sairaalaa antamasta meille vastaanottoaikoja kostoksi siitä, että hänen määräämänsä jatko"hoito" lastensuojelulaitoksessa lopetettiin kesken."
Tutun kuuloista tekstiä. Tuollaista tapahtuu. Tekin olette kokeneet kovia. Ja aivan turhaan. Jotain on vialla lastenpsykiatriassa.
Onko psykiatrien ammattitaidolle asetettu liian köykäiset vaatimukset? Mikä teidän näkemyksenne mukaan on perusvika näissä sotkuissa?
Vaikea sanoa, tuskin yhtä vastausta on. Tai vastaus on sama kuin sossunkin työssä, myös psykiatria antaa mahdollisuuden oman vääristyneen vallanhalun toteuttamiselle. Näin lapsipotilaidenkin oikeusturva on erittäin puutteellinen, aivan samoin kuin asiakkailla lastensuojelussa.
Psykiatreja vastaan on turha lähteä oikeuteen - tai voihan yrittää, mutta lekuri vääntää oikeuteen 20 perustetta, jotka hänen "tieteellisen ajattelunsa valossa" oikeuttivat väärään hoitoon. Ei mitään mahdollisuutta saada konnalle tuomiota, kun jäärä esittää perustelut, miksi hän luuli tekevänsä oikean päätöksen. Ihme "tiede"!
Tuollaisen "tieteen" harjoittajia ei valvota, joka pitää sisällään mahdottoman määrän erilaisia koulukuntia, ajattelu- ja hoitosuuntia. Joka opiskelijalle löytyy varmasti oma suuntaus, joka tukee parhaiten hänen omaa ajatteluaan, joka rakentuu hänen omien traumojensa ja maailmankatsomuksensa varaan. Siis tuo "tiede" voi olla mitä vain, riippuu kuka sitä milloinkin on tulkitsemassa.
Psykiatria muovautuu sen mukaan, että sinkkoset, brummerit ja cacciatoret kirjoittelevat kirjoja omista näkemyksistään, jotka sitten kokoavat omat seuraajansa ja opetuslapset ympärilleen. Mutta monien ihmisen luottamus, kuten sijaishuollon edustajien, on aivan aukoton tuon "tieteen" harjoittajien mielipiteisiin, vaikka he itse eivät ymmärrä niistä yhtään mitään. Noukitaan itselle sopivimmat palat päältä, joita sijaishuollossa ovat kiintymyssuhde- ja sosiaalisen vuorovaikutuksen häiriö, vaikka ei ymmärretäkään, mitä kaikkea ne pitävät sisällään, ainoastaan kelvoton vanhemmuus niiden aiheuttajina on ainut oikeaksi nähty lähtökohta.
Itse kysyn, kenellä Suomessa on vastuu siitä, että autisminkirjon lasten hoidossa meillä on vallalla vielä 1800-luvulta peräisin olevia periaatteita? On aivan riittävästi todisteita siitä, että vanha ajattelutapa hoidossa vammauttaa lasta, eikä ainakaan auta heistä ketään!
Toinen kysymys on, että kun kerran autismi myönnetään perinnölliseksi sairaudeksi, on esim. löydetty puuttuvia kromosomeja joissain ketjuissa, niin miksi kromosomipuutteet väännetään puutteiksi aivojen välittäjäaineissa? Monilla autisminkirjon lapsista voi olla aistihäiriöitä aistien yliherkkyydestä johtuen varsinkin pienenä, mutta ei se suinkaan ole psykoosia!
Jos perustelu on, että puuttuvat kromosomit aiheuttavat häiriöitä välittäjäaine aineenvaihdunnassa, niin eihän sitä pidä psykoosi-lääkkeillä mennä peukaloimaan! Esim. oman lapseni silmät olivat pienenä hyvin valonarat ja lapsi kertoi näkevänsä kirkkaassa auringonvalossa valopalloja, joka oli hirveän huolestuttavaa psykiatrien mielestä.
Nyt hänen aistinsa ovat iän myötä suodattuneen vahvemmiksi, hän ei enää kärsi ylenmääräisestä valonarkuudestakaan. Mutta toisaalta myös valopallojen arvoitus ratkesi, kun lapsi osasi käyttää enemmän aikuisten kieltä niiden kuvaamiseen. Selvisi, että kuka tahansa meistä näkee lapsen pienenä tarkoittamia palloja kirkkaassa auringonvalossa silmiä siristelemällä.
Siis kaikki me nähdään niitä, mutta parasta olla juoksematta psykiatreille kertomaan valopalloistaan :D ei varsinkaan, jos lapsi sattuu olemaan lastensuojelun asiakkaana syystä tai toisesta. Raiteiltaan suistunut lastensuojelu ja psykiatria ovat joka tapauksessa pahimmillaan tuhoisa yhdistelmä meistä kenelle tahansa.
Käytimme lastamme Pihtiputaalla ns. perheneuvolassa, kun sellaista neuvolasta suositeltiin. Älkää hyvät ihmiset viekö lastanne perheneuvolaan,kunnallisen psykologin vastaanotolle tai muihinkaan kunnallisiin systeemeihin.
Vaikka lastamme käytettiin 4-vuotiaana perheneuvolassa, hän vieläkin kuulee, kuinka hän on ollut 4-vuotiaana psykiatrisella poliklinikalla, joka ei ole totta ensinkään. Täällä Wiitaunionin alueella sosiaalityöntekijät jatkuvasti haukkuvat lastamme, vaikka hän ei ole tehnyt mitään. Ongelmahan ei ole lapsi vaan me vanhemmat, jotka emme nuoleskentele sosiaalityöntekijöitä emmekä aio vastaisuudessakaan heitä mitenkään kunnioittaa. Me emme tarvitse heitä. Hyi olkoon.
"Lisäksi ala-asteikäinen lapsi voidaan kyyditä poliisisaatossa kesken koulupäivän mielisairaalaan kostoksi "hankalalle" - siis liian suorapuheiselle ja terveen lapsensa oikeuksia ajavalle vanhemmalle."
Tuo on totta. Noin minulle kävi. Ja pojalleni.
Juuri äsken juttelin puhelimessa tuosta asiasta kiireellistä huostaanottoa hoitaneen juristimme kanssa.
Perästä kuuluu... Tapauksemme avasi tuon lakiasiaintoimiston kahden varatuomarinkin silmät, että tällaista tapahtuu Suomessa, lastensuojelun nimissä... No, minulla oli hieno tilaisuus valaista näitä lainoppineita ja vihkiä heitä suomalaisen julkishallinnon syövereihin.
Hyvä! Olet päässyt aitiopaikalle, jos sitä noissa oloissa jonain riemun aiheena voi pitää...
Lähetän sympatiaa teitä molempia, mutta ennen kaikkea lasta kohtaan järkyttävään tilanteeseen.
Lastenpsykiatriayhdistys.
Johtokunta.
Toimihenkilöt.
Toimikunnat.
Tässä osastossa osa artikkeleista on vain jäsenistölle.
Selaa sivuja ja aiheita.
http://www.lpsy.org/index.php?module=J%E4rjest%F6t&submodule=Yhdistys
---
Olin jo vuosia yrittänyt saada vastakaikua lääkäreiltä lapsen syömisongelmiin, jotka alkoivat tietämättäni tapahtuneesta pakkosyöttöjaksosta lapsen ensimmäisessä päiväkodissa. Siihen asti lapsi oli syönyt normaalisti, kovin hitaasti vain tottui uusiin ruoka-aineisiin, mutta joka tapauksessa söi ihan tavanmukaisesti.
Vastakaikua ei kuitenkaan herunut, asiaa vaikeutti se, että lapsen paino ja pituus kehittyivät normaalisti, suorastaan ihannekäyrien mukaisesti ja neuvolalääkäri oli monesti rauhoitellut minua, että vaikka lapsen ruokavalio on suppea, pidin kuitenkin huolen siitä, että hän saa kaikki tarvitsemansa ravintoaineet. Hän painotti vielä, että ei lämpimän ruuan syöminen ole ravintoaineiden sannin kannalta ratkaisevaa, riittävän ravitsemuksen lapsi voi saada muutenkin.
Joskus olin hänen valikoivuuteensa tuskaantuneena sanonut: "Syö nyt, ei se sentään myrkytettyä ole." Lapsesta se oli kovin huvittavaa ja hän otti tavakseen toistella sitä nauraen aina toisinaan. Me siis pärjäsimme, lapsi kasvoi ja kehittyi hyvin, mutta vaikutti kuin ympäristö olisi kärsinyt enemmän lapsen syömättömyydestä kuin minä. Hän ei siis pakkosyötön jälkeen ole tähän päivään mennessä syönyt niin sanotun lautasmallin mukaan, aluksi pienenä sai suorastaan hysteerisiä kohtauksia, jos muka huomaamatta yritin sujauttaa pöytää kattaessani hänen eteensä lautasen.
Koulussa tilanne kärjistyi, koska periaate oli "kaikkien on maistettava kaikkia ruokia" ja piste Siitä ei joustettu tuumaakaan ja eväiden viemistä kouluun ei hyväksytty. Todella sääliksi kävi pieni ekaluokkalainen, joka joutui kärsimään nälkäänsä koulupäivän ajan. Siksi lähdin hakemaan apua jälleen kerran ja vaikka olin jo aika vakuuttunut esim. AS-oireyhtymästä, sitä ei huomioitu mitenkään perheneuvolassa.
Niin päädyimme psykiatrian tutkimusosastolle ja olin iloisen helpottunut, koska en ikinä ollut kuullut hoidollisista huostaanotoista. Nyt kyllä lääkärit uskoivat ongelman laajuuden, se sentään lohdutti, koska siihen asti olin ollut huoleni kanssa yksin. Lapsi vaikutti viihtyvän tutkimusosastolla, vaikka kaipasi kotiin suunnattomasti. Hän lohdutti itseään ajatuksella, että hänen seuranaan oli sielä mummin kertomia suojelusenkeleitä. Kävin joka päivä lapsen luona, joskus kaksi kertaa päivässä, mutta se ei paljon hänen koti-ikäväänsä helpottanut.
Sitten aloin saada järkyttäviä kirjauksia, esim. psykologi ja lääkäri olivat kirjanneet näin: "Lapsi suhtautuu ruokailutilanteeseen kuin se olisi asia, joka ei mitenkään koske häntä. Lapsi on selvästi psykoottinen, hän esim. luulee ruokaansa myrkytetyksi." Voi hyvä Luoja sentään! Siis tiesin lapsen pelkäävän sairaalan ruokailutilanteita, koska hän pelkäsi tulevansa pakkosyötetyksi, kuten tarhassa oli tapahtunut. Eikä silmätikuksi ja toisten lasten kysymysten kohteena olo ollut kivaa sekään. Hän siis yritti keventää hankalaksi kokemaansa tilannetta tuolla omalla vanhalla vitsillämme. Mutta yritäpä puhua psykoosi-huumassa hurvittelevalle psykiatrille järkeä päähän! Sen turhempaa yritystä ei maailmassa voi ollakaa kuin vakuuttaa kallonkutistajalle lapsen puheita vitsiksi.
Toinen järkytys oli tämä: "Tutkimustilanteessa lapsi on selvästi psykoottinen, hän luulee näkevänsä tutkimushuoneessa suuri kokoisen enkelin." Onko esim. Mikko Mallikas -kirjojen päähenkilö psykoottinen kun kuvitteli leikkikaverikseen Mulperin? Miksi psykiatrit eivät puutu siihen, että lapsille tarjotaan tuollaista "harhaista" kirjallisuutta?
Osastonlääkärin kanssa juttelin eri tapaamisissa yhtään noin 10 tuntia, mutta hän ei ollut diagnoosista tai jatkohoidosta määräävä lääkäri, sen teki psykiatrian ylilääkäri, joka tapasi lapsen vain pari minuuttia kerran kun minäkin olin paikalla. Ylilääkäri käveli sattumalta käytävällä lapsen huoneen ohi, näki meidät ja piipahti huoneeseen. Hän kysyi lapselta: "Moi! MIkä sun nimi on?" Vastauksen saatuaan hän kysyi vielä: "Pajonko on 7 6?" Sen jälkeen hän jatkoi matkaansa ja se oli todella ainut tapaaminen sen lääkärin kanssa, joka määräsi jatkohoidoksi paikan, jonne otettiin vain huostaanotettuja lapsia. Mikään ei kuitenkaan sairaalan tutkimusjaksolla osoittanut, että minä olisin jotenkin sairastuttanut lapsen. Hänet sairastutti paremminkin se jatkohoitopaikka, johon hänet sairaalasta määrättiin.
Asiaamme tutustuneet sosiaalityönekijät eivät löytäneet perheestämme lainmukaisia huostaanottoperusteita, mutta minut kiristettiin suostumaan huostaanottoon lähetteen takia. Olin itse avun hakijana lapselle, mutta jos en olisi allekirjoittanut suostumusta, olisi tehty kuulema pakkohuostaanotto, koska silloin asia olisi väännetty niin, että kiellän lasta saamasta hänelle tarjottua hoitoa. Hoidoksi oli määrätty lastenkodin psykiatrisen osaston kaksivuotinen intensiivihoito.
Tein kaikkeni, että en näyttänyt omaa pelkoani lapselle, mutta rehellisyyden nimissä kerroin kyllä, että emme saa tavata niin usein kuin sairaalassa. Jo pelkästään tapaamiskiellon takia lapsi vastusti lastenkotia, vaikka ei tiennytkään tuollaisista paikoista mitään, kuten en minäkään. Sossu ja sairaalan lääkärit kyllä maalasivat paikan niin kauniiksi mieliimme kuin mahdollista.
Nopeasti osoittautui, että kaikki kauniit lupaukset olivat valhetta, hoidosta ei ollut tietoakaan, lapsi alkoi nopeasti pelätä suorastaan hysteerisesti omahoitajaansa. Varmistui, että iso kokoinen mieshoitaja huusi ja karjui lapselle,jos tämä ei heti ymmärtänyt, mitä hoitaja häneltä vaati, hoitaja töni, tuuppi ja läimäytteli lasta. Koko "hoitoa" säesti lapsen pelottelu ja uhikailu; äijä huusi lapselle minunkin kuulteni "Sinä et saa kertoa täältä mitään ulkopuolisille, et edes äidille!" Kun kysyin hoitajalta, miksi hän huutaa lapselle silloinkin, kun tämä jostain turvaa saadakseen piiloutuu hoitajaa huoneensa vaatekaappiin, äijä karjui minullekin: "Minulla on oikeus komentaa lapsi kasvokkain kanssani, kun puhuttelen häntä!"
Tässä psykiatrisessa"hoidossa" ei ollut ketään psykiatrian ammattilaista, laitoksen psykiatri kävi osastolla kerran viikossa, hän jutteli kaikkien kanssa yleisesti ja seurasi sivusta lasten keskinäistä seuranpitoa. Mutta lapsiahan uhkailtiin puhumasta kenellekään mitään osaston ulkopuolisille ja psykiatri katsottiin ulkopuoliseksi.
Kolmessa ja puolessa kuukaudessa lapsen vointi huononi siihen pisteeseen, kuten edellä kerroin, mutta henkilökunta ei reagoinut siihen mitenkään. Lapsi sai tavata laitoksen lääkärin kahden kesken vasta, kun soitin lähettävään sairaalaan, jonka osastonlääkäri tunsi lastenkodin psykiatrin ja otti häneen yhteyttä. Siis laitoksessahan ei vanhempia kuunneltu missään, siis ei missään asiassa, siksi minun toiveeni ei riittänyt lääkärin tapaamiseen. Lastenkodin oma psykiatri myönsi lapseni kohdalla tapahtuneen hoitovirheitä, edes intensiivihoidon oppeja ei oltu noudatettu. Mutta kuitenkaan tilannetta ei korjattu millään tavalla.
Lopulta en palauttanut lasta enää kotilomalta laitokseen, vaan vein hänet psykiatrian päivystyikseen, josta kirjoitettiin 2 vrk kotilomaa asian selvittelyn ajaksi. Sosiaalityöntekijät olivat lievästi sanoen järkyttyneitä laitoksen tapahtumista, mutta ikävä kyllä kaikki sossut eivät tuossa tilanteessa uskalla vastustaa erikoislääkäreiden päätöksiä.
Milloin psykiatreja aletaan vaatia tilille näistä törkeistä arviointi- ja hoitovirheistä, johon he suomalaislapsia pakottavat? Kaikkein hirveintä on oikeistopoliitikkojen yksityistämishuuma, julkisen terveydenhoidon alasajo, jonka varjolla sairaalapaikkojen puutteen takia lapsia lähetetään kaikenkarvaisiin laitoksiin. Meidän tapauksemme ei ole mitenkään harvinainen poikkeus lajissaan, tämä on jo vakiintunut "hoito"käytäntö ollut vuosia tässä sairaanhoitopiirissä.
Kiitos osanotosta ja sympatioista! Onneksi tilanne on ohi, sen pahin vaihe.
Poikani vapauttamispäivänä rouva ylilääkäri päästi pitkin hampain poikani ulos laitoksestaan, lasten psykiatriselta osastolta. Mutta tekaisipa siinä yhteydessä lastensuojeluilmoituksen (!) - pitihän hänen jotenkin päteä. (Kerron tuosta vapauttamistapahtumastakin myöhemmin yksityiskohtaisesti.) Rouva ylilääkäri kirjoitti lastensuojeluilmoitukseensa, että poika on terve, eikä HOIDON TARVETTA ole. Mutta äiti on psyykkisesti syvästi sairas. Se lukee nyt LASTENSUOJELUILMOITUKSESSA.
Rouva ylilääkäri oli tavannut minut kahdesti melko lyhyen ajan. Ja meidän välillämme oli molemmilla tapaamisilla asiana vakava eturistiriita, jossa minä vaadin perusteetta laitokseen tuodun ja sinne suljetun pienen poikani välitöntä vapauttamista.
Psykiatrit piirustelevat lausuntojaan ihan millä perusteella tahansa. Mielivalta ja oma mielikuvitus ovat hyviä työvälineitä.
Tällaista oli toiminta helmi-maaliskuun vaihteessa 2011 Rovaniemellä lasten psykiatrisella osastolla (lasten psykiatrian poliklinikka) Lapin keskussairaalassa.
http://www.lshp.fi/default.aspx?nodeid=10663
Rouva ylilääkäri on äskettäin astunut virkaansa, tämän vuoden alussa. On siis vielä ihan untuvikko vaativan tehtävän hoitajana, vaikka ikää jo onkin. Hän on aiemmin hoitanut kehitysvammaisia paikallisessa alan laitoksessa.
kyllähän se on merkilllistä, että on terve lapsi "syvästi psyykkisesti sairaalalla äidillä" :D
Ei muuta kuin kunnialoukkausyytettä kehiin ja Valviraan yhteys. Lastenpsykiatri ei pätevä diagnosoimaan aikuisen psyykettä tilanteessa, jossa tutkitaan lasta eikä aikuista.
Onko tuo lääkäri muuten politiikassa mukana?
Osa sossuista ja psykodynaamisen koulukunnan psykiatrit ovat sitä mieltä - kuten sijaishuoltokin - että kaikki, siis poikkeuksetta aivan kaikki, lapsen ongelmat johtuvat huostaanottosperusteina pidettävistä puutteista vanhemmuudessa, niin tuon Lapin keskussairaalan psykiatrieukon toilailuhan romuttaa täysin edellä mainittujen teorian.
Jo on aikoihin eletty kun "syvästi psyykkisesti sairaalla äidillä" on terve ja psykiatrista hoitoa tarvitsematon lapsi :D
Kyllä eri sossuilla on eri paikkakunnilla niin eri käytäntöjä, riippuu täysin sossusta. Kyllä jotkut sossut aikamoisia rikollisia on, nimiä ei nyt voi sanoa. Suomessa on tosi pahoja paikkakuntia, joista täälläkin on keskusteltu. Sossujen ja psykiatrien vallat ja läheinen yhteistyö kyllä antavat hyvän maaperän laittomuuksille ja huostaanottojen tehtailulle, tästä on esimerkkinä monta paikkakuntaa.
Hirvittävä kertomus. Kiitos kun uskalsit puhua siitä. Suomalaisen psykiatrian ja lastensuojelun heikko taso ja mielivaltaiset toimintakäytännöt ovat vielä liian harvojen tiedossa. Mitään ei kuitenkaan tapahdu, ellei epäkohdista uskalleta keskustella. Valitettavasti useimmat kaltoinkohdelluksi tulleet vaikenevat vainon pelossa.
Saattoi olla hyväkin, että juuri minä jouduin poikani kanssa äskettäin myrskynsilmään. Minulla kun riittää tähän ongelmakenttään mielenkiintoa ja olen jo ehtinyt lastensuojeluun jonkin verran perehtyä. Ja rohkeutta ja valppautta.
Mutta tämä psykiatria olikin minulle ihan uusi asia... Hämmästyttävää, kuinka käsi kädessä, tiiviinä yhteisrintamana yhdessä kaupungin lastensuojelun keskussairaalan lasten psykiatria oli valmis taistelemaan perhettä vastaan.
Mutta eivätpä onnistuneet. Minulle he eivät pärjää. Niin se vain on.
(Kostotoimia odotellessa...)
Juristinikin on sitä mieltä, että tapauksestamme puhutaan vielä... Odottakaas.
Täällä biovanhemmat-osastossa oleva keskustelu "Haapasten tarina" kertoo myös perheestä, jonka lapset koetettiin vääntää "mielisairaiksi".
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9294813
Heidän onnekseen lapset tutkittiin huolellisesti Lappeenrannassa psykiatrisella osastolla, josta lapset saivat terveen paperit.
Kuntayhtymä Saarikan sosiaalityöntekijät ja Saarikan lastensuojelu on ollut psykologisointivimmassaan täysin väärässä. Ja se varsinainen psykologisoinnin pohjatyöhän tehtiin lastenhoitajien korkealla ammattitaidolla Karstulassa päiväkoti Tippamäessä.
Kun tuon Helsingin Sanomissakin (30.8.2010) haastatellun perheen lapset todettiin terveiksi, on niin moni sotkuun kytkeytynyt tuntenut varmasti PETTYMYSTÄ. Se on ollut surun päivä perusturvaliikelaitos Saarikassa Karstulassa ja Saarijärvellä. Onhan se ikävää, kun meillä on terveitä lapsia.
Lastensuojelun mielestä paras lapsi on sairas lapsi.
Juuri noin psykiatrien kanssa helposti lapsen asioissa käy, että lääkärin mielipidettä vastustava terve vanhempi julistetaan sairaaksi!
Ja nykyinen raiteiltaan suistunut lastensuojelu kulkee tiiviisti käsi-kädessä mielivaltaisten psykiatrien kanssa. Yritäpä saada yhteys siihen äitiin, jonka liftaamisen takia päivystävä sossu polkaisi käyntiin koko pienen kunnan kalliin hälytysajoneuvojärjestelmän. Heidät vietiin ensin poliisiautolla paikkaan X, josta tiuskiva sossu järjesti lapselle ambulanssikuljetuksen johonkin ls-paikkaan ja äidille toinen ambulanssi mielisairaalaan. Epäpätevän sossun harmiksi äiti kyllä potkaistiin heti ulos pöpilastä ja lapsikin saatiin kotiin nopeasti.
Mutta vanhemman nujertamiseksi järjestetty "pelastusoperaatio" oli todella mittava, ei vain onnistunut tuonkaan äidin kohdalla. Heh, heh :D Onneksi iltapäivälehdet kiinnostuivat tapauksesta.
Jos tuo edellä mainittu tapaus olisi sattunut nyt, niin olisiko äitiä syytetty myös iltapäivälehtien kirjoittelusta?
Siinähän lapselle saatiin oikeutta nimenomaan julkisuuden takia, muuten lapsi olisi huostassa varmaan vielä tänäkin päivänä. Väärin toimivaa lastensuojelua tukevat tahot väittävät, että oikeuden hakeminen lapselle on hänen yksityisyyteensä kuuluvien asioiden paljastamista ja se on vakava erhe vanhemmalta.
Onko myös lastenkodissa pahoinpidellyn lapsen kohtalosta kertominen hänen yksityisasioidensa liikaa paljastamista? Varmaankin - eräiden mielestä.
siis aivan älytön juttu, poliisit pärähtävät koululle...ja vievät ekaluokkalaisen mielisairaalaan. Mä kun luulin että pakkohoitoa tarvitsevat viedään ambulanssilla ja tk:sta pitää olla tarkkailulähete..... vaan olen ollut varmaan väärässä. Että lapsia kuskataan suoraan erikoissairaalaan poliisien vaustuksella. Asia on tietenkin toinen jos on paikkaan "lähete voimassa". Joka tapauksessa ilman pilkun viilausta (onko poliisi vai ambulanssikyyti) tarina on uskomaton. Elämme siis jo DDRÄä. Kiitos nykyinen eduskunta, vilttiketjuun lähtö tuli vamasti huhtikuussa.
Terveiden vanhempien käsirautoihin iskeminen lapsen silmien alla ja mielisairaalakyyditykset ovat maan tapa laittomien lastensuojelutoimien kyseessä ollen. Niin tapahtuu vaikka kesken rauhalisen koti-illan vieton ja operaation aikaansaajina on silloin nimenomaan lastensuojelu.
Kumpaakin viedään niin, että jalat eivät ehdi maata koskea... On sieltä kiva sitten terveen vanhemman kävellä pitkäkin matka takaisin tyhjään kotiin, kun eihän sossujen kiireessä aina ehdi edes rahoja tai talvitakkia mukaan siepata.
Näistäkö kertominen on lapsen yksityisyyden suojan rikkomista?
Heh :D Tuota tuota...
Kerrataanpa vielä eilisestä Iltalehdestä apul.oikeusasiamiehen antaman vakavan varoituksen yhteydestä katkelma:
"Suomen perustuslaissa on turvattu jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha. Lapsen oikeuksien sopimuksen 16 artiklassa todetaan, että lapsen yksityisyyteen, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon ei saa puuttua mielivaltaisesti tai laittomasti eikä hänen kunniaansa tai mainettaan saa laittomasti halventaa."
Pelkkä turha, terveelle ihmiselle tehty mielisairaalakeikka halventaa kyllä kenen tahansa mainetta ja kunniaa, rikkoo usein myös kotirauhaa ja järkyttää lasta. Kaikki julkisuuteen tuodut tuollaiset operaatiot ovat osoittautuneet turhiksi, eikä mitään lastensuojelutoimia olisi tarvittu edes.
Huomatkaa muuten, että minäkin mainitsin lapsen järkyttämisen viimeisenä. Sillähän ei omaa mielivaltaansa toteuttavalle viranomaiselle ole nimittäin mitään merkitystä.
Lastennpsykiatrian professoro, ylilääkäri Jorma Piha Turun yliopisto.
Lastenpsykiatrisesta hoidosta on syntynyt kovin kapautunut ja yksipuolinen kuva.
Valteri, sivusto on valtakunnallinen Opetushallituksen, erityisen tuen palveluverkosto.
Sivustoilla useita keskusteluita ja erilaisia mielipiteitä ja käsityksiä psykiatriasta.
Jorma Pihan näkemys.
http://www.lpsy.org/ALAOSASTO/jormapiha.htm
----
Lisää Jorma Pihan näkemyksiä.
Löytyy netistä nimihaulla.
Lainaus.
ARKIPÄIVÄ KUNNIAAN!
Jorma Piha TYKS:in lastenpsykiatrian yksiköstä tiivistää lasten tarpeet:
- Olen vähän kyllästynyt siihen, kun aina sanotaan, että lapset tarvitsevat rajoja ja rakkautta. Se on niin kauhean pateettista. Se mitä lapset tarvitsevat on arkipäivän ennustettavuus, se on ne rajat. Siis se, että asiat tapahtuvatsuurin piirtein samalla tavalla. Sen ennustettavuuden tulee olla lapsen tarpeet huomioonottavaa eli se on se rakkaus. Eli lapsen tarpeet huomioon ottava arkipäivän ennustettavuus niin, että on selkeä järjestys lapsen elämässä. Se on hyvä, sitä lapset tarvitsevat.
Lapsen ja nuoren mielenterveydellä tarkoitetaan mm. kykyä
elämästä nauttimiseen
vuorovaikutukseen ja ihmissuhteisiin
leikkiin ja koulun käymiseen
asianmukaiseen tunteiden ilmaisuun
pettymysten ja vastoinkäymisten kestämiseen
hyvään mielenterveyteen kuuluvat myös
riittävä itsetunto ja omanarvontunto
toisten ihmisten arvostaminen
hyvät ja pysyvät ihmissuhteet
riittävän hyvä hoiva
Kun kaikki ei sujukaan tavanomaisesti,
voi kyse olla
tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöistä (ADHD)
käytöshäiriöistä
ahdistuneisuus-, pelko- ja pakko-oireisista häiriöistä
päihdeongelmista
syömishäiriöistä
masennuksesta
psykooseista
lähde:
Käsikkäin – Opas psyykkisesti oireilevien lasten ja nuorten omaisille. Toim. Tuula Vainikainen. Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen yhdistys ry.
Asiantuntija: JORMA PIHA,
professori, TYKS, lastenpsykiatrian yksikkö
linkit:
www.welcome.to/omt
www.adhd-center.com
www.apua.info
www.lapset.net
www.mielenterveysseura.fi
www.omaisten.org
www.paihdelinkki.fi
www.syomishairioistentuki.fi
www.syomishairiokeskus.net
www.tukiasema.net
www.tukinet.net
www.turvakoti.net
www.verkkoklinikka.fi
Toimittaja: LEA FROLOFF
Psykiatriaa mainostetaan samanlaisin valheellisin keinoin kuin lastensuojeluakin. Edellisen linkin mittavat luettelot erilaisten terapioiden käytöstä eivät ole kuntien laittomien säästöjen takia mahdollisia!
Toisaalta - en ole koskaan tavannut lasta, jota psykiatrinen hoito olisi auttanut, mistä sitten johtuneekaan. Vain äärimmäisen pieni prosentti oikeasti psykiatrisen hoidon tarpeessa olevista lapsista edes pääsee oikeaan hoitoon, loput ohjataan ls-laitosten lumehoitoon, että eivät olisi rumentamassa sairaanhoitopiirien ylipitkiksi venyviä hoitojonoja.
Järkyttävintä on se, että laitonkin huostaanotto usein naamioidaan näyttämään laillisin syin tehdylle. Silloin huostaanotto verhoillaan epämääräisillä syillä, kuten toisissa ketjuissa on mainittu esimerkkeinä lapsen kuljeskelu tai ongelmat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Niin tehdään kun psykiatrit ilmeisesti tajuavat, että he ovat kyvytömiä lapsen auttamisessa, silloin on kyse yleensä neurologisen oireyhtymän lapsesta. Mutta koska neurologian resursseja on kavennettu koko ajan, nuokin lapset ohjataan psykiatrian puolelle, mikä on hyvin kohtalokasta näiden lasten hoidossa.
Oikeaa ja hyvää sekä psykiatrista että neurologista hoitoa ja kuntoutusta on Suomessa olemassa, se on vain aniharvojen lasten ulottuvilla kokonaistarpeeseen nähden. Kaikesta kiitosta oikeistopoliitikoille, jotka ottivat johtotähdekseen julkisen terveydenhuollon yksityistämisen. Säästöjä sillä ei suinkaan ole saavutettu, hirvittävää kärsimystä aiheutettu lapsille siitäkin edestä.
"en ole koskaan tavannut lasta, jota psykiatrinen hoito olisi auttanut"
Lasten ja nuorten suljetulla osastolla nuorena ja puutteellisella koulutuksella työskennelleenä MELKEIN tekisi mieli allekirjoittaa tuo... kun pelkästään kahdeksanvuotiaan itsemurhan konkreettiseen, fyysiseen, välittömään ehkäisyyn tarvitaan lauma aikuisia kolmessa työvuorossa, niin siihen "hoitopuoleen" ei tunnu resursseja piisaavan. Mut kyllä meiltä puolen vuoden aikana kotiutui yksi lapsi, jolla ehkä oli jonkinlaista toivoa elämänlaadusta...
Systeemiä kritisoivan hulluksi leimaaminen ei ole historiallisesti katsoen mitään uutta. Erikoista nykyään on leimaamisyritysten laajapohjainen hyväksyntä ja kyseenalaistamattomuus auttamistyössä.
"Täällä biovanhemmat-osastossa oleva keskustelu "Haapasten tarina" kertoo myös perheestä, jonka lapset koetettiin vääntää "mielisairaiksi".
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9294813"
Erityisen irvokasta on, että kaksi tämän perheen mustamaalaamiseen ja hulluksi leimaamiseen osallistuineista työntekijöistä opettaa laadukasta lastensuojelutyötä ja asiakasdokumentointia ja esiintyy julkisesti lastensuojelun arvostettuina asiantuntijoina.
Esim. edellä kerrotun tapauksen psykiatrian ylilääkäri nauttii laajaa arvostusta oman tieteensä harjoittajana, kirjailijana, luennoitsijana jne. :( Arvostukset voisivat rapista, kun julkisuudessa tiedettäisiin heidän toimintatavoistaan käytännössä.
Jorvin sairaalan psykiatrinen yksikkö kriisissä.
Lääkärit aikeissa irtisanoutua johtamisongelmien vuoksi.
Ylempi johtaja tekee potilaiden hoitoon liittyviä ratkaisuja, jotka eiväy.......
Eikös Jorvin sairaalassa ole ollut aikaisemminkin vastaavia ongelmia.
Jorvi kuuluu käsittääkseni Medivire Medione yksityiseen ketjuun.
Tekevätkä virheelisiä diagnooseja tarkoituksellisesti?
Suomen Kuvalehti 16.7.2011. Lue juttu ja kommentit, kommentoi.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/jorvin-sairaalan-psykiatrinen-yksikko-kriisissa-laakarit-aikeissa-irtisanoutua-johtamisongelman-vuoksi
----
Med one yhtiöt tekevät miljoonia kuntien rahoilla.
Olisi kiva tietää minkälaisia kytköksiä näillä "hoitobisneksillä" on päättäjiin ja politikkoihin?
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2006/02/427044/mtv3n-45-minuuttia-medone-yhtiot-tekevat-miljoonia-kuntien-rahoilla
----
Psykiatrian erikoislääkärit suojelevat toisiaan ja ohjaavat autismin kirjon lapsia huostaanotettaviksi. Toiminta on epäinhimillistä ja lapsen ja vanhempien kärsimykset sietämättömät.
Jos lapsia sijoitettu kodin ulkopuolelle 17 000 niin noin puolet ( ilman tukea jääneistä) lapsista on päihdeperheistä. Eli noin 8500 lasta olisi perheistä, jossa päihdeongelma.
Mitä ne loput 8500 lasta ovat ? Jossain sivuilla tieto, että yli 5500 -6000 lasta olisi näitä autismin kirjon lapsia !
Lastensuojelun avohuollon tukitoimien varassa nyt jo yli 70 000 lasta ! Mitä tässä maassa tapahtuu ?
tv3 uutisissa useita aiheeseen liittyvää uutista.
Uutiset 4.12.2009.
Lastenpsyykelääkkeiden käytössä suuria alueellisia eroja.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/12/1010680
-----
Mtv3 uutiset.
Jättimäinen lääkekilpailutus alkanut Suomessa Helsigissä ja Uudellamaalla.
Taitaaa lääkebisnes ajaa potilaiden hyvinvoinnin edelle.
Lue myös muita uutisia aihesta.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/05/878525
---
Suomi psykoosilääkityksen DDR.
Skitsofeenikkoja on maassdamme noin 50.000, mutta vahvoja lääkkeitä syö reilu 140.000
Lisää aihesta Yle Akuutti 24.2.2004.
http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2004/240204_b.htm
----
YK:n Lapsen Oikeuksien komitea moitti Suomea edellisessä raportissaan siitä että esimerkiksi ADHD ja ADD lapsille syötetään psyykelääkkeitä "hoidoksi".
Myös terapian jne puuttumiseen eli lääkkeettömiin vaihtoehtoihin haluttiin
YK:n taholta täysin toisenlaista otetta
eli lapsia lääkitään liikaa ja vielä vääränlaisilla lääkkeillä;
meillä täällä Suomessa siis.
Ei tarvitse todellakaan mennä Bulgariaan eikä Venäjällekään asti
vaan ihan tässä koto-suomessa ja ihan jokaisen meidän naapurissakin
voi olla lapsia ja nuoria, joita viranomaisissa kohdellaan, hoidetaan tai jätetään hoitamatta,
väärin ja virheellisesti............