suuremmalla kun ei saatana käsitä asioista hevon vittua ! ydinvoima oikein hoidettuna on saasteton energia kun jätteet kuopataan syvälle kallioperään.
Sinunkaltaisiasi tolvanoita on maa pullollaan ! Vain ydinreaktorin sijoittaminen murros-eli maanjäristys alttiille alueelle on virhe joka japanissa on tehty !
kun maa järisee niin lauhdeputket katkeilee ja näin ydin kuumenee !
ota pölvästi asioista selvää enen kuin kirjoittelet ! Suomen reaktorit ovat toimineet hyvin vailla mitään vaaratilanteita ! Ryssän laitos räjähti silmille joka taas johtui ryssän teknikoiden tunaroinneista siitä että ryssän teknologia on vieläkin nooanaikaista !
kahelit päättäjät
kirjoittaa suuta
1
63
Vastaukset 1
Japani ja Kalifornia ovat niitä mannerlaattojen saumakohtia, joilla on ydinvoimalakeskittymiä
Japanissa pelkkään maanjäristykseen oli varauduttu, mutta eipä juolahtanut mieleen että merenalainen järistys toisi YHTAIKAA myös tsunamiaallon ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va581626Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3651162- 135931
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu13752Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41598
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90558- 45529
- 45498
- 45462