silloinen opposit. johtaja kok. saneli

OSA-I

Supon tehtävä mm. on pistää CIA ja MOSSAD miehet kuriin ja edesvastuuseen teoistaan ja aikomuksistaan, paljastaa näiden mahdolliset solut, erottaa ne toisistaan kuin eksyneet herneet ja murskata ne lopulta kuin viinirypäleet sadonkorjuujuhlissa ja tuoda jäljelle jääneet kuivuneet siemenet suoraan tuomioistuimen pippurimyllyyn kokonaan jauhettavaksi ja lähettää "ne ja he" kotimaihinsa, siisteissä muovisissa nokka-nuuska rasioissaan pippurimyllyn jauhamana.

Tietenkin silläkin uhalla, että itse "lainkoura" itse joutuisi erittäin suureen henkilökohtaiseen vaaraan ("ei sotaa ilman vaaraa" ja näissä kuvioissa on eri valtioiden eturistiriitoja alati ja vaara ilmeinen), kuitenkin yhteiskunnan on turvattava suojaajansa, omaa henkilökuntaansa ja henkilökunnan omaisia tarvittaessa jopa "kilvin ja miekoin" ja tarvittaessa myös vapaa-aikana (vaara ei katso työaikoja) Turvan tulee olla niin perusteellinen, kuin perusteellinen tulee olla myös maassamme erisyistä häärivien tiedustelu-bandiittien, havaitseminen, metsästys ja häkkiin laitettuna esitutkinta, jolloin viimeistään on määriteltävä epäilyn tai epäiltyjen vaarallisuusaste valtion tai sen kansalaisten kannalta....

...eli ristikuulustellaanko Konnia vain häkissään vai säestetäänkö tutkintaa erilaisin instrumentein, kuten nyrkinraudoin, moottorisahalla,....sähköllä,.... tai kenties pelkällä raikkaalla meri-vedellä.... siitä vain tiedustelu-bandiitti siivekkeeseen / tai lapaan tiukasti sidottuna, ettei vain tipu!... jos on monta "asiamiestä" niin voidaan triopellit hyötykäyttää ja jokaiseen lapaan yks kiinni. Ei suinkaan hikisiä varpaita tule uittaa, vaan toisin päin... pää sinne mereen on mentävä!! ...siinä 160-200 asteen haarukassa on nuppi silloin syvällä kylmässä meri-vedessä..., jos tunteetkin vähän sitten viilenee...

...siinä sitten on kiva kuulusteltavan tai kuluteltavien ( joka lavassa sidottuna yksi) pyöriä myötäpäivää ( voi se pyöriä vastapäiväänkin, ei se niin väliä ole heh :)...), tukka märkänä ( jos sellainen vikellä sattuu olemaan, voihan se olla kaljupääkin, mutta vielä todenäkäisemmin ZIPPO -sytkärin bensiiniä on vahingossa tipahtanut hiuksille, kuin myös tuli bensan perässä, käry on siis käynyt heh :)) ) ja omalla vuorollaan pään aina pulahtaen vesirajan märemmälle puolelle.... jolloin hetkeksi voidaan troppellin pyöriminen pysäyttää kokonaan, kunnes jälleen alkaa kuplat vedestä kertomaan, että on taas aika vähän pyörähtää - eikö esim. joku muka mm. CIA itsekin suurin piirtein näin ja tällaista tee? heh :) Kestäköön siis leikkinsä.

jatkuu->

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OSA-II

      Mikäli korruptio, piittaamattomuus tai suoranainen tyhmyys on astunut taloksi itse omien organisaatioidemme sisälle, on tilannetta joka tapauksessa alettava valvomaan jatkuvasti. Tämä vaatii organisaatiossa, tiukan sisäisen valvonnan ja tarvittaessa sisäisen tutkinnan, johon ei kuulu työpaikka väkivalta tai jopa kilpailevien kollegoiden työpaikassaan eristäminen. Tällöin jos näin tapahtuu on asiaa pidettävä vakavana ja piittaamattomana tekona yhteiskuntaamme kohden. Töissä tehdään töitä ilman ylimääräistä kitkaa tai jopa haitantekoa ja kiusaa ja jos kysymyksessä on valtion turvallisuudessa keskeinen organisaatio on nämä henkilökohtaisuudet tutkittava haitantekona ja syyllisen tai syyllisten osapuolten saatava vakava varoitus tai tuomio, jokainen tekojensa ja tekemättä jättämistensä mukaan, ottaen raskauttavana asian haarana se seikka, että työskentely tapahtuu yhteiskuntamme turvallisuuden kannalta keskeisessä tehtävässä. Hyvää työhenkeä on vaalittava, mutta kenenkään ei tule olla sokea ja on velvollisuus puuttua väärinkäytöksiin ja / tai erilaisiin laittomuuksiin!!

      Eri maiden tiedustelupalveluiden ja valtioiden väliset eturistiriidat, myös rauhan vallitessa voidaan ääritapauksessa hoitaa laillisesti ”Tulella ja miekalla” – jos maan etu sitä vaatii. Poliitikot tietysti pyrkivät kärkyttämään, meidän turvallisuusviranomaisia, mutta linnaan joutuu vain se, joka rikkoo maamme lakeja ja etuja, esim. jättämättä suojaamatta piittaamattomasti maamme kansalaisten koskemattomuutta, sen kohtuullisissa rajoissa tai laiminlyömättä esitutkinnan jos tapahtunut viittaa nimiin CIA, FBI (USA:n sisällä), Mossad tai MI5 (Iso-Britannian sisällä),MI6 jopa FSB.

      Turvallisuusviranomaisia painostavat poliitikot on tietysti laitettava linnaan, mikäli heidän tekonsa tai päämääränsä ovat laittomia, vuodattamalla salaisiksi luokiteltavia tietoja tai muutoin vaarantamalla Kansallista ja / tai yksittäisten Kansalaisten turvallisuutta ja koskemattomuutta tai säätämällä lakeja, jolla tarkoituksenmukaisesti halutaan luoda porsaanreikiä, tai luovuttamalla tarkoituksellisesti omaa tai muuta Suomen valtion päätöksentekovaltaa, ulkopuoliselle (ei Suomenvaltion) taholle. Myös valtiopetoksista voidaan syyttää aivan mitä tahoa tahansa, jos on syytä epäillä rikoksen tapahtuneen tai, että sitä suunnitellaan.

      Näimme aikoinaan TV-4:n uutisissa varoittavan esimerkin mm. Kokoomuksesta (entinen opposition johtaja, saneli millaisia lausuntoja turvallisuusviranomaiset saavat sanoa Natosta, kuultu antoi ymmärtää, ettei terrorismin alan asiantuntija saa sanoa totuutta, eli Nato ei Suomea sen paremmin suojaa terrorismilta. Miksi tällaista muka ei saa sanoa, kun pässikin sen tajuaa? kyllä palamisen käry olisi ollut Nato miehellä lähellä, kun eihän tässä lausunnossa ole mitään vikaa, vaan se ON TOTTA!!

      Kyllä syyllisyyden sormi tavallisesti tällaisen kritiikin jälkeen melkein ennen osoittaa kritisoijaa itseään: Eli miksi asiantuntija ei saisi sanoa sitä totuutta, joka kansakin tietää, mutta ei miellyttänyt silloista Kokoomuksen oppositiossa istuvaa Natohenkistä esikuntaa? Ovat toivottavasti oppositiossa pian taas ja pitkään, jos koskaan enää palaavatkaan - kun luulen , että kaikki kolme entistä suurta rojahtavat alas, jokainen omaan tahtiinsa ja tuskin siinä menetämme yhtään mitään!

      Sen sijaan he halusivat vaientaa ylimmältä taholtaan Naton ja terrorismin välistä suhdetta, onhan siitä ääninauha todisteena!! Se haiskahtaa tosi merkilliseltä, "suomalaisenpoliitikon suusta sanottuna", keskustele sitten sellaisten kanssa järkevästi jostain Natosta, kun itse heidän oma kermakaan, ei osaa sanoa muuta kuin kieltää sanomasta totuutta. Itse asiassa, ottaen viellä huomioon Nato kumppanit ja niiden maiden päättäjien alentuneen moraalin (on ainakin monessa, ollut ennen paljonkin parempi) Nato voi pikemminkin lisätä ulkoa tulevaa vaaraa. Lisäksi edellä mainittu toimintatapa ei ole oikea, vaan minusta yhtä mielivaltainen, kuin YLLÄ mainitut "kuulustelu menetelmät".) - vaan osapuolia on syytä tällöin epäillä rikoksesta Valtiota vastaan, jos näin kuitenkin on jo tapahtunutkin.

      Toisaalta myös jossain DEMAREISSA vallitsee täysipiittaamattomuus maamme etuja kohtaan, kuten Kokoomuksessa ja on oletettavaa, että myös eräät näiden jäsenistä ovat tehneet, tekevät ja suunnittelevat yksisisätuumin jotain valtiorikoksia, jotka on vietävä esitutkintaan, tuoda julki ja tuomita. Kuten tämä meidän tyyli mennä Natoon, täyttää ainakin asiallisesti ottaen valtiorikoksen tunnuspiirteitä!!

      POKKANA KUN TEKEE, KANSAN SILMIEN ALLA!! TURHA SILTI ON ÄÄNIÄ ENÄÄ YRITTÄÄ PUMMATA!!

      Tulella ja miekalla.

      -masson.

      http://www.saul-masson.info

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut Evita Enni Bettiina Kolmosen 3 vuoden ja 2 kuukauden mittaiseen

      23-vuotias Kolmonen suunnitteli aseellista iskua Isonkyrön yläkouluun. Hän muutti mielensä viime hetkellä. Koulusurmaa K
      Maailman menoa
      91
      1889
    2. Rasistinen ääripersu iski Oululssa taas

      Jo toinen veitsihyökkäys Oulun Valkeassa: viitteitä, että teko olisi kopio edellisestä viikosta, sanoo poliisi. Kauppak
      Maailman menoa
      402
      1355
    3. Nainen, varmaan järkyttyisit jos saisit tietää tunteeni

      että vieläkin olen sinuun ihan hulluna, niin että tunnen olevani jatkuvasti sekaisin. On hajamielisyyttä, unohtelua ja s
      Ikävä
      48
      1275
    4. ''Jokainen,joka antaa luottamuksensa Rydmanille,antaa hyväksyntänsä tälle toiminnalle!''

      https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010507069.html Onko ala-ikäisten tyttöjen lähentely sekä alkoholin tuputtaminen he
      Perussuomalaiset
      126
      1217
    5. Nainen, tilanne on sellainen

      kovin erikoinen, ja sellainen, etten sitä tänne voi kirjoittaa. Mutta voin sanoa olevani kiperässä tilanteessa, tilantee
      Ikävä
      105
      1164
    6. Jo 2-vuotiailta joudutaan poistamaan hampaita

      Huolestuttavaa, ei ole ruokailutavat kunnossa https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010491761.html Huolestuttava ilmiö leviä
      Maailman menoa
      58
      1144
    7. Onko välillämme tunteiden telepatiaa

      Nainen, sano mitä tämä on? Tunnen välillä sinut niin elävästi, tunnen yhteyden, tunnen rakkauden ja hyväksynnän. Olisi h
      Ikävä
      43
      985
    8. Teen aloitukset minkälaisia te sinkku miehet ovat? Ja naiset saavat kommentoida?

      Minusta oli hausta tämä Rosa Tanin miehet on hänen mukaan haluavat vain alle 30 vuotiaita ja sitten varsinkin haluavat 2
      Sinkut
      129
      933
    9. Jos molemmat tykkää

      niin miksi se on niin vaikea sanoa suoraan? Kumpikaan ei pysty, vaikka tunteita on. Onko jotenkin helpompi ilmaista se y
      Ikävä
      33
      808
    10. Tulta ja tulikiveä, sarvia ja häntiä

      Koska kristilliset ääriainekset pelottelevat tavallisia ihmisiä, on välttämätöntä puhua tästä aiheesta. Siis helvetistä
      Hindulaisuus
      383
      766
    Aihe