Nuoret bilettivät valeyrityksien piikkiin

Teinit perustivat valeyrityksiä, jotta saivat bilettää saunatiloissa firmojensa piikkiin.
Kun poliisi ratsasi teinien varaamia bileitä. Niin nämä lupaavat bussinestyypit keksivät paremman idean. "Hei perustetaas firma ja vuokrataan sen piikkiin saunatilat, jotta voidaan bilettää rauhassa." Alaikäisetkin nimittäin voivat perustaa yrityksiä ihan laillisesti. Todennäköisesti nämäkin kustannukset tulevat veronmaksajien piikkiin, vaikka syylliset olisivatkin jo rikosoikeudellisessa vastuussa.

"Kyseessä on petos, sillä henkilöt ovat perustaneet ainakin kolme yritystä voidakseen viettää leveämpää elämää. Poliisi on saanut tukittavakseen lyhyen ajan sisällä 10 tapausta, joissa nuoret ovat kuitanneet illanviettoja firman piikkiin. Poliisin mukaan usean nuoren henkilön ryhmä on varannut käyttöön eri ravintoloista saunatiloja sekä muita palveluja. Tuhansien eurojen edestä syöneet ja juoneet nuoret ovat aina pistäneet laskut firman piikkiin. Osassa tapauksissa nuoret ovat myös anastaneet saunatiloista myytäväksi kelpaavaa tavaraa. Lisäksi he ovat varastaneet selvää rahaa. Osa ryhmästä jäi kiinni tekosistaan paikan päältä ravintolasta, kun henkilökunta alkoi epäillä heidän maksukykyään. Osa nuorista on jo ollut kertaalleen poliisin kuultavina."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011031713387165_uu.shtml
479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Taitaa bilehirmut muuttua tiskaus yrittäjiksi kun jää rafla safka maksamatta!

Äänestä

valtiolla mitään

ei noita mikään veronmaksaja maksa, menee ravintoloiden hävikki piikkiin ehkä joku niistä tekee sitten konkan,...
mitä ääliöitä täällä kirjoittaa...

Äänestä

Ei mene ravintolan piikkiin, vaan oikeusteitse vaaditaan teineltä, joilla ei ole varallisuutta maksaa, joten valtio maksaa korvaukset veronmaksajien piikkiin. Niitä voi sitten tietty koittaa periä kersoilta joskus, mutta aika epätodennäköistä on että niitä saadaan.

Äänestä

joo kuulin radiosta ton jutun! EI helvetti että on nuoret sekaisin
tollaset jutut jää roikkuun sun perään!
Ei niitä eroon pääse millään "virman piikkiin" menttaliteetilla!
Kiva maksella myöhemmin jollet kuole viinaan ja huumeisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Veronmaksajat maksaa kirjoitti:

Teinit perustivat valeyrityksiä, jotta saivat bilettää saunatiloissa firmojensa piikkiin.
Kun poliisi ratsasi teinien varaamia bileitä. Niin nämä lupaavat bussinestyypit keksivät paremman idean. "Hei perustetaas firma ja vuokrataan sen piikkiin saunatilat, jotta voidaan bilettää rauhassa." Alaikäisetkin nimittäin voivat perustaa yrityksiä ihan laillisesti. Todennäköisesti nämäkin kustannukset tulevat veronmaksajien piikkiin, vaikka syylliset olisivatkin jo rikosoikeudellisessa vastuussa.

"Kyseessä on petos, sillä henkilöt ovat perustaneet ainakin kolme yritystä voidakseen viettää leveämpää elämää. Poliisi on saanut tukittavakseen lyhyen ajan sisällä 10 tapausta, joissa nuoret ovat kuitanneet illanviettoja firman piikkiin. Poliisin mukaan usean nuoren henkilön ryhmä on varannut käyttöön eri ravintoloista saunatiloja sekä muita palveluja. Tuhansien eurojen edestä syöneet ja juoneet nuoret ovat aina pistäneet laskut firman piikkiin. Osassa tapauksissa nuoret ovat myös anastaneet saunatiloista myytäväksi kelpaavaa tavaraa. Lisäksi he ovat varastaneet selvää rahaa. Osa ryhmästä jäi kiinni tekosistaan paikan päältä ravintolasta, kun henkilökunta alkoi epäillä heidän maksukykyään. Osa nuorista on jo ollut kertaalleen poliisin kuultavina."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011031713387165_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu