Kristus in vai pro nobis?

Ulkoseurakuntalaisille puhuttiin "Kristus pro nobis" oppia ennen liittymistä seurakuntaan, Kristus meidän puolesta. Oppi on sama kuin mitä kirkko opettaa nykyään.Jeesus Kristus pelastaa, ulkopuolinen lunastaja.

Alkukristillisessä seurakunnassa, kun ihminen littyi seurakuntaan ja hänet kastettiin aikuiskasteessa, alettiin opettaa "Kristus in nobis" oppia, Kristus meissä, kirkkauden toivo.
Sisäinen Kristus on ainoa mikä ihmisen voi lunastaa.

Paavalin mukaan: "Meidän tulee vähetä ja Kristuksen meissä kasvaa kunnes Kristus valtaa meidät kokonaan".

Apostolien teoissa mainittu opetuslasten Helluntaikaste on tämän kokemuksaen alku.Kristus meissä, "Kristus in nobis", herää tässä kokemuksessa.

Kirkot eivät opeta tätä oppia, heillä on ainoastaan "Kristus meidän puolesta".

Alkuseurakunnassa kasteen jälkeen opetettiin tätä "Kristus meissä oppia".

Määrätyssä vaiheessa kun oli kasvatettu kasteen jälkeen(pistis) tätä kristus meissä puolta, niin ihminen saavutti määrätyn kehitysvaiheen (theleios), jonka jälkeen oli vasta mahdollisuus osallistua Herran Pyhään Ehtoolliseen.

Theleios vaiheen jälkeen suljettujen ovien takana pidetyssä ehtoollisessa Jeesus ilmestyi ja opetti seurakuntalaisia pitkään kuolemansa jälkeen.

UT ssa missä Tuomas työntää sormet Jeesuksen haavoihin on yksi tämmöinen suljettujen ovien takana oleva kokous. Gnostilaisten Pistis Sophiasa kerrotaan lisää vastaavista tapauksista, joissa Jeesus ilmestyy ja opettaa kuolemansa jälkeen.

1200-luvulla mm. albigenssi sodat ja inkvisitio teurasti näitä gnostilaista näkemystä olevia yksiöitä lähes 50 miljoonaa.

Viimeisissä ramatun käännöksissä Kristus in nobis, Kristus meissä, on käännetty Kristus meidän keskellämme.Se on harhaanjohtava käännös ja tekee asian vieläkin epäselvemmäksi.
29692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Viisikymmentä miljoonaa. Euroopassa ei ollut niin
paljon ihmisiä tuona mainitsemallasi ajankohtana joten lukema on vahvasti ylimitoitettu ja todella virheellinen. Eikä naissä noitavainoissa ja pakko-
käännytyksissä kuollut kuin muutamia tuhansia
ihmisiä. Älä vedä verhoa kristinuskon päälle vain
sen takia, että jotkut ihmiset tekivät rikoksia.

Siitä olen samaa mieltä kanssasi, Kristus meissä.
Mutta paavali ei ollut mukana alkuseurakunnan
toiminnassa, vaan vasta paljon myöhemmin ja se
selviää aidoista arkistoiduista asiakirjoista .

Nämä *sakramentit kuuluvat roomalaisen perintöön
ja eivät ole olleet mukana alkuseurakunnan
opettamissa opetuksissa vaan ne noudattivat
kristuksen antamia opetuksia. (*lahjat) Myös joululahjat ja muut ihmisten väliset lahjomiset
periytyy roomalaisesta kulttuurista. Ja sama
pätee virallisiin uskontunnustuksiin, niilläkään ei ole mitään tekoa alkuseurakunnan kanssa.

Äänestä
  • Noitavainojen uhriluku lähentelee joidenkin tietojen mukaan kymmentä miljoonaa(sadan vuoden aikana).

    Äänestä

  • Tottako? kirjoitti:

    Noitavainojen uhriluku lähentelee joidenkin tietojen mukaan kymmentä miljoonaa(sadan vuoden aikana).

    Tuo uhrien lukumäärä siis. Väitteet miljoonista uhreista ovat valistuksen aikana syntyneitä ja nykyinen historiantutkimus on osoittanut että moiset uhrien määrät ovat alunperinkin olleet täysin tuulesta temmattuja. Noitavainoissa on kuollut n. 20 000-50 000 ihmistä ja joidenkin historioitsijoiden mielestä nämäkin luvut ovat aivan liian suuria.

    Äänestä

  • kaikentietävä(?) kirjoitti:

    Tuo uhrien lukumäärä siis. Väitteet miljoonista uhreista ovat valistuksen aikana syntyneitä ja nykyinen historiantutkimus on osoittanut että moiset uhrien määrät ovat alunperinkin olleet täysin tuulesta temmattuja. Noitavainoissa on kuollut n. 20 000-50 000 ihmistä ja joidenkin historioitsijoiden mielestä nämäkin luvut ovat aivan liian suuria.

    ja erilaisissa vainoissa tuhannen vuoden aikana joissa katolinen kirkko oli osapuolena pidetään mahdollisena jopa 50 miljoonan ihmisen kuolemaa.

    Ns. noitavainojen osalta Kaikentietävä(?) lukuja pidetään nykyisin suhteellisen oikeana. Kannatta huomata suuri haarukka

    Äänestä

  • kaikentietävä(?) kirjoitti:

    Tuo uhrien lukumäärä siis. Väitteet miljoonista uhreista ovat valistuksen aikana syntyneitä ja nykyinen historiantutkimus on osoittanut että moiset uhrien määrät ovat alunperinkin olleet täysin tuulesta temmattuja. Noitavainoissa on kuollut n. 20 000-50 000 ihmistä ja joidenkin historioitsijoiden mielestä nämäkin luvut ovat aivan liian suuria.

    Heinon(kirkon edesmennyt tiedottaja)sanoi kirkonkirouksen edustavan puhdasta mustaa, magiaa (saatanan palvontaa).

    Toisena länsimaalaisena henkilönä Tolstoi piti Vuorisaarnan noudattamista kristinuskon perusoppina.(ensimmäinen oli G.Fox, kveekareiden perustaja)

    Kirkko kirosi vielä v.1901 Leo Tolstoin, joka kehotti ihmisiä seuraamaan Jeesuksen Vuorisaarnan opetuksissa olevia käskyjä.

    Kirkon kirouksessa Tolstoi manattiin alempiin helvetteihin antikristuksen edustajana pappien johtamissa seremonioissa lähes kaikissa Venäjän kirkoissa jumalanpalvelusten jälkeen toistuvasti määrätyn ajanjakson ajan.

    Joten kirkon noitavainot ja kiroukset ovat edustaneet aina mustaa magiaa ja saatananpalvontaa .

    Väite lähes 50 miljoonasta uhrista perustuu Lontoon dekaanin A.Stanleyn esitelmäsarjaan, joka on myös kirjana. Luulisi dekaanin tietävän mitä hän sanoo.

    Äänestä

  • All kirjoitti:

    Heinon(kirkon edesmennyt tiedottaja)sanoi kirkonkirouksen edustavan puhdasta mustaa, magiaa (saatanan palvontaa).

    Toisena länsimaalaisena henkilönä Tolstoi piti Vuorisaarnan noudattamista kristinuskon perusoppina.(ensimmäinen oli G.Fox, kveekareiden perustaja)

    Kirkko kirosi vielä v.1901 Leo Tolstoin, joka kehotti ihmisiä seuraamaan Jeesuksen Vuorisaarnan opetuksissa olevia käskyjä.

    Kirkon kirouksessa Tolstoi manattiin alempiin helvetteihin antikristuksen edustajana pappien johtamissa seremonioissa lähes kaikissa Venäjän kirkoissa jumalanpalvelusten jälkeen toistuvasti määrätyn ajanjakson ajan.

    Joten kirkon noitavainot ja kiroukset ovat edustaneet aina mustaa magiaa ja saatananpalvontaa .

    Väite lähes 50 miljoonasta uhrista perustuu Lontoon dekaanin A.Stanleyn esitelmäsarjaan, joka on myös kirjana. Luulisi dekaanin tietävän mitä hän sanoo.

    olla lähellä oikeaa, kun huomioi sen käsittävä tuhannen vuoden ajanjaksoa jossa yhteydessä lukua tavallisemmin on käytetty

    Äänestä

  • All kirjoitti:

    Heinon(kirkon edesmennyt tiedottaja)sanoi kirkonkirouksen edustavan puhdasta mustaa, magiaa (saatanan palvontaa).

    Toisena länsimaalaisena henkilönä Tolstoi piti Vuorisaarnan noudattamista kristinuskon perusoppina.(ensimmäinen oli G.Fox, kveekareiden perustaja)

    Kirkko kirosi vielä v.1901 Leo Tolstoin, joka kehotti ihmisiä seuraamaan Jeesuksen Vuorisaarnan opetuksissa olevia käskyjä.

    Kirkon kirouksessa Tolstoi manattiin alempiin helvetteihin antikristuksen edustajana pappien johtamissa seremonioissa lähes kaikissa Venäjän kirkoissa jumalanpalvelusten jälkeen toistuvasti määrätyn ajanjakson ajan.

    Joten kirkon noitavainot ja kiroukset ovat edustaneet aina mustaa magiaa ja saatananpalvontaa .

    Väite lähes 50 miljoonasta uhrista perustuu Lontoon dekaanin A.Stanleyn esitelmäsarjaan, joka on myös kirjana. Luulisi dekaanin tietävän mitä hän sanoo.

    en tiedä, minä puhun noitina tapetuista. Heitä ei ole kuulemma tuon enempää kuin nuo 20 000-50 000. Eivät noitavainot tietenkään oikeutettuja olleet, en sitä väitä mutta uhrien määrää on suuresti liioiteltu.

    En ole myöskään tästä varma, mutta ymmärtääkseni Tolstoi sanoi/teki myös jotain muutakin mikä sai ortodoksikirkon erottamaan hänet (en ole tosin ihan varma, nyt tulee puhdasta mutua).

    Niinhän sitä luulisi, että dekaani tietää mitä sanoo, mutta käytännössä ei kuitenkaan aina voi siihenkään luottaa.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    ja erilaisissa vainoissa tuhannen vuoden aikana joissa katolinen kirkko oli osapuolena pidetään mahdollisena jopa 50 miljoonan ihmisen kuolemaa.

    Ns. noitavainojen osalta Kaikentietävä(?) lukuja pidetään nykyisin suhteellisen oikeana. Kannatta huomata suuri haarukka

    jotenkin tämän keskusteluaiheen väärin. Olen jostain saanut sen käsityksen että täällä puhuttiin noitavainoista ja siitä että niissä olisi kuollut miljoonia ihmisiä. Sehän ei pidä paikkaansa.

    Sen sijaan jos mukaan lasketaan kaikki erilaisissa kirkollisissa vainoissa ja sodissa kuolleet ihmiset pitkällä aikahaarukalla niin ehkä tuo 50 miljoonaa voi pitää paikkaansakin (tarkkaa uhrien määrää tuskin kuitenkaan koskaan saadaan selville.) Minusta on kuitenkin vähän kurjaa syyllistää yksin katolista kirkkoa, kyllä ne muutkin kirkot ovat osanneet.

    Äänestä

  • kaikentietävä(?) kirjoitti:

    jotenkin tämän keskusteluaiheen väärin. Olen jostain saanut sen käsityksen että täällä puhuttiin noitavainoista ja siitä että niissä olisi kuollut miljoonia ihmisiä. Sehän ei pidä paikkaansa.

    Sen sijaan jos mukaan lasketaan kaikki erilaisissa kirkollisissa vainoissa ja sodissa kuolleet ihmiset pitkällä aikahaarukalla niin ehkä tuo 50 miljoonaa voi pitää paikkaansakin (tarkkaa uhrien määrää tuskin kuitenkaan koskaan saadaan selville.) Minusta on kuitenkin vähän kurjaa syyllistää yksin katolista kirkkoa, kyllä ne muutkin kirkot ovat osanneet.

    kyllä yhdistettiin tuo luku lähinnä noitavainoihin joka tietysti on lukumääräiseti täysin mahdoton. Olipa sellaista sanonut kuka tahansa. Tuhannenkin vuoden aikana vuotuiseksi kuolleiden määräksi jää keskimäärin 50000 ihmistä.

    Kyllä minusta sekin luku tuntuu melkoisen liioitellulta. Sodat kyllä olivat äärimmäisen raakoja. Valitettavasti tuo katolinen kirkko näyttää olleen sotimisessa varsinainen primusmotor. Ehkäpä ihmisellä kuitenkin olisi tuo tappamisen taito ollut ilman kirkkoakin.

    Tuo kirkko nyt vaan näyttää löytyvän lähes jokaisesta silloisesta kapinasta. Uskontojen piikkiin yhäkin yritetään laittaa vaikkapa Irakin sotaa.

    Pohjois- Irlannin vuosisatoja jatkunut sota kyllä täyttänee uskonsodan tunnusmerkit. Voi voi tuota katolista kirkkoa, ei sitä kyllä puti puhtaaksi saa pestyä.

    Minusta on nyt parempi pistää koko uloste yhteen ja samaan piikkiin. Ei se paljonkaan väärin mene.

    Samalla saadaan puhtaiksi kaikki muut kirkot:)

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    kyllä yhdistettiin tuo luku lähinnä noitavainoihin joka tietysti on lukumääräiseti täysin mahdoton. Olipa sellaista sanonut kuka tahansa. Tuhannenkin vuoden aikana vuotuiseksi kuolleiden määräksi jää keskimäärin 50000 ihmistä.

    Kyllä minusta sekin luku tuntuu melkoisen liioitellulta. Sodat kyllä olivat äärimmäisen raakoja. Valitettavasti tuo katolinen kirkko näyttää olleen sotimisessa varsinainen primusmotor. Ehkäpä ihmisellä kuitenkin olisi tuo tappamisen taito ollut ilman kirkkoakin.

    Tuo kirkko nyt vaan näyttää löytyvän lähes jokaisesta silloisesta kapinasta. Uskontojen piikkiin yhäkin yritetään laittaa vaikkapa Irakin sotaa.

    Pohjois- Irlannin vuosisatoja jatkunut sota kyllä täyttänee uskonsodan tunnusmerkit. Voi voi tuota katolista kirkkoa, ei sitä kyllä puti puhtaaksi saa pestyä.

    Minusta on nyt parempi pistää koko uloste yhteen ja samaan piikkiin. Ei se paljonkaan väärin mene.

    Samalla saadaan puhtaiksi kaikki muut kirkot:)

    tekstissä lukee inkvisitio = tarkoittaa vääräopisten ja luopioiden etsimiseksi ja tuomitsemiseki. Näiltä ihmisiltä kiduttamalla saatiin tunnustus salaisissa oikeudenkäynneissä.Alkoi 1100-luvulla kataareja vastaan alkaneessa taistelussa loppui valistusaikana.

    Ne jotka noudattivat Jeesuksen Vuorisaarnan ohjeita ja uskoivat että "taivasten valtakunta on sisäisesti teissä" (Kristus in nobis) tulivat tapetuiksi.

    Kirkko hyväksyi vain Kristus pro nobis opin.

    Fransikus Assisilainen oli myös elinaikanaan room.kat. kirkon tappolistalla, mutta ei tullut tapetuksi koska hänellä oli liikaa kannattajia.

    Äänestä

  • All kirjoitti:

    tekstissä lukee inkvisitio = tarkoittaa vääräopisten ja luopioiden etsimiseksi ja tuomitsemiseki. Näiltä ihmisiltä kiduttamalla saatiin tunnustus salaisissa oikeudenkäynneissä.Alkoi 1100-luvulla kataareja vastaan alkaneessa taistelussa loppui valistusaikana.

    Ne jotka noudattivat Jeesuksen Vuorisaarnan ohjeita ja uskoivat että "taivasten valtakunta on sisäisesti teissä" (Kristus in nobis) tulivat tapetuiksi.

    Kirkko hyväksyi vain Kristus pro nobis opin.

    Fransikus Assisilainen oli myös elinaikanaan room.kat. kirkon tappolistalla, mutta ei tullut tapetuksi koska hänellä oli liikaa kannattajia.

    suunilleen tuon inkvisition. Pyhä inkvisitio oli katoliosen kirkon tutkimus ja kuulustelulaitos jonka tutkimuksiin sisältyi nykyisen mittapuun mukaan kauhistuttavia kidutus menetelmiä.

    Mikäli "kuulusteltavat" todettiin syyllisiksi ja jäivät henkiin heidät luovutettiin mallisen oikeuden tuomittaviksi. Ankarin rangaistus oli elävänä roviolla polttaminen.

    Kaikkiaan koko Euroopassa arvioidaan inkivisition uhreina kuolleiden määräksi 20-50 tuhat ihmistä kuten Kaikentietävä(?) kertoi. Tapettujen määrä oli suurin Espanjassa.

    Suomessa viimeiset noidat tapattiin 1600-1700 lukujen vaihteessa. Asialla oli tuolloin luterilainen kirkko. Tuomiot täytääntöönpantiin täälläkin maallisessa oikeudessa joista oikeuden pöytäkirjat ovat pääosin säilyneet. Osa on tuhoutunut tulipaloissa.

    Mielelläni laittaisin tuon kaiken katolisen kirkon piikkiin. Mukana oli kuitenkin 1500 luvun puolivälistä alkaen myös protestanttisia kirkonmiehiä.

    Toisaalta suomessa valistushenkeä ilmensivät etenkin papit, jotka saarnoissaan ja almanakoissaan opettivat kansalle niin perunanviljelyä kuin lääkintätaitoja.

    Valistuksen kriittinen ääni kuului meillä Jaakko Juteinille, joka poleemisissa teksteissään suomi kriittisesti muun muassa ahneita virkamiehiä ja ulkokultaista papistoa.

    Valistusaikana Turun akatemian piirissä alettiin H. G. Porthanin johdolla innostua kansallisista tieteistä, kansanrunouden ja suomen kielen tutkimisesta. Myös meillä perustettiin ensimmäiset sanomalehdet juuri 1700-luvulla. Sanomalehtien perustamisissa olivat usein mukana kirkko ja papit.

    Kirkko on ajottain jarruttanut kehitystä, mutta vienyt sitä myös eteenpäin.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    suunilleen tuon inkvisition. Pyhä inkvisitio oli katoliosen kirkon tutkimus ja kuulustelulaitos jonka tutkimuksiin sisältyi nykyisen mittapuun mukaan kauhistuttavia kidutus menetelmiä.

    Mikäli "kuulusteltavat" todettiin syyllisiksi ja jäivät henkiin heidät luovutettiin mallisen oikeuden tuomittaviksi. Ankarin rangaistus oli elävänä roviolla polttaminen.

    Kaikkiaan koko Euroopassa arvioidaan inkivisition uhreina kuolleiden määräksi 20-50 tuhat ihmistä kuten Kaikentietävä(?) kertoi. Tapettujen määrä oli suurin Espanjassa.

    Suomessa viimeiset noidat tapattiin 1600-1700 lukujen vaihteessa. Asialla oli tuolloin luterilainen kirkko. Tuomiot täytääntöönpantiin täälläkin maallisessa oikeudessa joista oikeuden pöytäkirjat ovat pääosin säilyneet. Osa on tuhoutunut tulipaloissa.

    Mielelläni laittaisin tuon kaiken katolisen kirkon piikkiin. Mukana oli kuitenkin 1500 luvun puolivälistä alkaen myös protestanttisia kirkonmiehiä.

    Toisaalta suomessa valistushenkeä ilmensivät etenkin papit, jotka saarnoissaan ja almanakoissaan opettivat kansalle niin perunanviljelyä kuin lääkintätaitoja.

    Valistuksen kriittinen ääni kuului meillä Jaakko Juteinille, joka poleemisissa teksteissään suomi kriittisesti muun muassa ahneita virkamiehiä ja ulkokultaista papistoa.

    Valistusaikana Turun akatemian piirissä alettiin H. G. Porthanin johdolla innostua kansallisista tieteistä, kansanrunouden ja suomen kielen tutkimisesta. Myös meillä perustettiin ensimmäiset sanomalehdet juuri 1700-luvulla. Sanomalehtien perustamisissa olivat usein mukana kirkko ja papit.

    Kirkko on ajottain jarruttanut kehitystä, mutta vienyt sitä myös eteenpäin.

    oli kuiyenkin vain sivuasia.
    Poinnti on se pitkä ja harras riita jota on käyty tämän "Kristus in nobis" ja "Kristus pro nobis" käsitteiden johdosta.

    Kirkkoa ei tarvittasi instituutiona lainkaan jos Kristus in nobis olisi ymmärretty. Kirkko ja sen lunastusoppi toimivat vain jos uskotaan ulkopuolisen lunastajaan.

    Että sellinen pieni mutta tärkeä ero.

    Äänestä

  • All kirjoitti:

    oli kuiyenkin vain sivuasia.
    Poinnti on se pitkä ja harras riita jota on käyty tämän "Kristus in nobis" ja "Kristus pro nobis" käsitteiden johdosta.

    Kirkkoa ei tarvittasi instituutiona lainkaan jos Kristus in nobis olisi ymmärretty. Kirkko ja sen lunastusoppi toimivat vain jos uskotaan ulkopuolisen lunastajaan.

    Että sellinen pieni mutta tärkeä ero.

    Olisiko tuon riidan taustalla kuitenkin valtapoliittisia syitä?

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    Olisiko tuon riidan taustalla kuitenkin valtapoliittisia syitä?

    muutakaan.

    Asia on kuitenkin epäselvä suurelle joukolle ihmisiä.

    Kun kannatetaan "pro nobis" muotoa valta annetaan ulkopuoliselle taholle.

    Kun noudatetaan in nobista ihminen on itse vastuussa teoistaan itselleen. Kristus ihmisessä lunastaa ihmisen (mitä sillä sitten tarkoitetaankin).

    Äänestä

  • All kirjoitti:

    muutakaan.

    Asia on kuitenkin epäselvä suurelle joukolle ihmisiä.

    Kun kannatetaan "pro nobis" muotoa valta annetaan ulkopuoliselle taholle.

    Kun noudatetaan in nobista ihminen on itse vastuussa teoistaan itselleen. Kristus ihmisessä lunastaa ihmisen (mitä sillä sitten tarkoitetaankin).

    muistaa jeesuksenkin sanat:

    Tulee aika jolloin "jumalaa" palvotaan, ei missään käsintehdyissä temppeleissä vaan hengessä ja totuudessa.(miten sekin sitten halutaan ymmärtää kuitenkin niin ettei tarvita ulkoisia muotoja, kirkkoja tai muita vallan symbooleita)

    Äänestä

  • All kirjoitti:

    muistaa jeesuksenkin sanat:

    Tulee aika jolloin "jumalaa" palvotaan, ei missään käsintehdyissä temppeleissä vaan hengessä ja totuudessa.(miten sekin sitten halutaan ymmärtää kuitenkin niin ettei tarvita ulkoisia muotoja, kirkkoja tai muita vallan symbooleita)

    Veli Simeon Vadstenan luostarista oli kammiossaan joutunut vaikean koettelemuksen uhriksi. Tuntemattomaan veljeskuntaan kuuluva munkki oli eräänä yönä seisonut hänen vuoteessa ääressä. Kun Simeon puolihereillä oli noussut pystyyn, oli omituinen vieras loistavalla kädellä osoittanut ristinmerkkiä, jonka joku oli maalannut punamullalla seinän kalkkikerrokselle, ja joka nyt näytti kuivuneelta vereltä. Siellä hän näki taulun eli pergamentin ristiinnaulitun yläpuolella ja kauhukseen hän luki

    In Nobis Regnat Jesus.

    Pelokkaasti hän käänsi katseensa vieraaseen munkkiin, mutta tämä vain tarkkaili häntä rauhallisilla, syvillä silmillään, joiden katse samalla kertaa hiveli ja tunki hänen sielunsa sisimpään syvyyteen. Veli Simeon oli tällöin ymmärtävinään, että hän oli nähnyt ihmeen ja totuuden. Silloin muukalainen vielä kerran kohotti kätensä ristiinnaulitun kuvaa kohden ja sanoi:

    "Tämä on se leipä, jolla sinun tulee ravita nälkäisiä. Toisille annetaan tehtäväksi jakaa kolmea kalaa, jotka ovat yhtä monta pyhää totuutta. Mutta taita sinä ensimmäinen leipä jakaen sitä, ja se on ravitseva neljää tuhatta miestä, naisia ja lapsia lukuun ottamatta."

    Näin sanottuaan valkopukuinen olento häipyi sumupilveen ja oli kadonnut. Mutta veli Simeon oli kauan ikään kuin autuaassa hurmiossa ja toisti itsekseen sanoja, jotka oli lukenut ja kuullut.

    Väristys kulki hänen ruumiissaan, hieman väsyneenä koetusta jännityksestä hän vihdoin havahtui itseensä. Hän katsahti heti ristiinnaulitun kuvan luona sijaitsevaan tauluun, mutta nyt hän taas luki samat sanat, jotka aikaisemminkin olivat siinä olleet: "Jesus Nazarenus Rex Judaeorum". Hän toimi unessakävijän tavoin. Hän nousi tuolille ja raapi veitsellään kirjoituksen pois, alkukirjaimia lukuun ottamatta. Sitten hän täytti ne värillä, jota oli valmistanut yhdistämällä refektoriosta tuotua viiniä nokeen, jota oli raapinut savukatoksesta.

    Taulussa saattoi tämän jälkeen lukea: In Nobis Regnat Jesus, mutta kukaan ei sitä tietänyt ennen kuin useita viikkoja myöhemmin, jolloin eräs Hänen Aamutähtensä, lähetettynä tuomaan jotain määräystä veljeskunnan johtajalta, astui kammioon ja sattui lukemaan muutoksen, jonka veli Simeon oli tehnyt kyseessä olevaan kirjoitukseen. Ihmeissään ja kauhussaan meni tämä Hänen Aamutähtensä suoraa päätä veljeskunnan johtajan luo ja ilmoitti, mitä oli nähnyt.

    Tämä kutsutti heti luokseen veli Simeonin ja veli Anselm Skeningeensiksen, jonka viimeksi mainitun tuli toimittaa pöytäkirjat.

    Veli Simeon tunnusti empimättä tekonsa ja huomautti, miten hänet oli saatettu siihen ihmeen kautta, jonka hän tarkasti kertoi.

    "Mutta etkö sinä veli ymmärrä", sanoi priori, "että olet joutunut paholaisen kiusaukselle alttiiksi, ja tälle on ollut helppo asia kääntää silmäsi."

    Mutta veli Simeon muisti vielä sen autuuden, jonka oli tuntenut, ja väitti, että hän kyllä oli saanut ilmestyksen Jumalalta ja uuden totuuden julistettavaksi ihmisille onneksi ja pelastukseksi.

    Ja priorin valtasi kauhu, koska sellainen koettelemus oli kohdannut niin arvossa pidettyä ja kaikkien rakastamaa veljeä, sillä kuka saattoi tämän jälkeen olla varma siitä, ettei hän joutuisi koettelemuksen ja lankeemuksen uhriksi?

    "Sillä tämä on kerettiläisyyttä ja niiden rosenkreutziläisten ja gnostikkojen harhaluuloa siitä, että Jeesus Kristus, ristiinnaulittu, kuollut ja haudattu, kolmantena päivänä ylösnoussut ja sittemmin taivaisiin astunut, olisi jotain, joka on ja asuu meissä kaikissa. On myöskin sanottu, että joka poistaa pienimmänkään kirjaimen tai lisää siihen, mitä Raamattu sisältää, hän on syyllinen tuomioon."

    Kaikki tämä täytyi veli Simeonin tunnustaa todeksi, ja kuitenkin hän väitti, että hänet Jumalan armon kautta "apostoli Paavalin tavoin oli kohotettu taivaisiin."

    Ja näyttäytyi, että hän oli tullut kuuroksi kaikille järkipuheille ja rukouksille, ja kun eivät mitkään kehotukset auttaneet, täytyi esimiehen muuttua kovaksi. Ja kuta kovemmaksi hän kävi, sitä enemmän tuskaa se hänelle tuotti, ja tämä tuska herätti hänen vikansa, joka vuorostaan lisäsi hänen kovuuttaan veli Simeonia kohtaan.

    Kaiken tämän johdosta hän panetti Simeonin kellariin, jossa salpietari syövytti ja suuret rotat vain tuntuivat odottavan sitä hetkeä, jolloin vanki menettäisi tajunsa, heittäytyäkseen hänen kimppuunsa ja nakertaakseen hänen lihaansa. Ja itse abbedissa tuli eräänä yönä kyyneltyneenä rukoilemaan, että hän luopuisi harhauskostaan. Niin, hän vieläpä lupasi, että jos veli Simeon vain palauttaisi kirjoituksen alkuperäiseen kuntoonsa ja pysyisi hiiskahtamatta, kaikki olisi unohdettu ja anteeksi annettu.

    Mutta mikään ei voinut järkyttää onnetonta hänen käsityksistään. Silloin abbedissankin valtasi tuskaa uhkuva, pyhä viha, ja hän lupasi, ettei veli Simeon koskaan jättäisi mädänneet olkensa, ennen kuin kuolleena.

    "Miksi et anna polttaa minut", kysyi veli Simeon. "Siitä olisi niin ihana näky koko Östgötan maalle."

    Ihmetellen sellaista uppiniskaisuutta aikoi abbedissa sanoa jotain, mutta veli Simeon esti hänet kädenliikkeellä. "Aikomukseni ei ollut loukata sinua äiti", hän sanoi, "sillä sinä kai toimit oikein, ja varmaankin olisin tehnyt samoin, jos minulla olisi ollut sinun pääsi, ja olisin käyttänyt sinun vaatteitasi. Mutta nyt ei ole niin, vaan näen itsessäni ihmisen, joka vapaaehtoisesti antaa itseään kiusata Jumalan kunniaksi. Siis täytyy minun ilolla nähdä, että se tapahtuisi kaiken kansan edessä."

    Mutta abbedissa oli nyt rauhoittunut, kaikella ankaruudella hän sanoi, että veli Simeonin kerettiläisyys oli niin vaarallista ja tarttuvaa laatua, ettei ollut syytä päästää sitä päivän valoon.

    Mutta riutuminen tässä kauheassa paikassa saattoi olla yhtä kauheata kuin nopeasti palaminen roviolla.

    Mutta veli Simeon hymyili.

    "Mitä tahansa teetkään äiti, minua et voi tappaa, ja aina olen siinä paikassa, johon saavun, onnellisempana ja vapaampana kuin täällä rukoileva sinun puolestasi."

    Nyt hänet valtasi koko olemuksen täyttävä rauhan tunne. Rukoillessaan sitä voimaa, joka läpäisee kaiken, joka on sieluna kaiken takana, joka hallitsee kiertotähtiä ja aurinkoja, niin kuin se johtaa hiljaisen lähteen kulkua mereen ja ohjaa lintujen lentoa ja ihmisten kohtaloja, hän tunsi itsensä kohotetuksi ja ikään kuin käsillä kannetuksi pois hiljaisessa keinuvassa liikkeessä. Se tuntui niin suloiselta ja ihanalta, kuin olisi hän juuri herännyt vaikeasta painajaisunesta. Hän oli kuulevinaan vilpoisia säveliä jostain kaukaisesta, suuresta lohduttavasta soitosta.

    Äkkiä hän näki käärmeen, mutta sen sijaan, että se olisi kohottanut kiemuroistaan käärmeen pään, näyttäytyikin ihmispää. Tämä pää olikin, hänen sitä lähemmin tarkastaessa, sen munkkiveljen, joka niin kohtalokkailla seurauksilla oli seisonut hänen vuoteensa ääressä ja osoittanut hänelle nuo uudet sanat. Samat silmät hymyilivät häntä kohtaan lempeällä mutta läpitunkevalla valolla.

    Silloin veli Simeonkin hymyili ja sanoi:

    "Sinä olet se hyvä isä, jonka Hän on lähettänyt minulle avuksi ja lohdutukseksi."

    "Totta sanoit," vastasi puhuteltu, jonka pään ympärillä loisti sädekehä, joka tuntui lähtevän itse näiden voimakkaiden, rauhallisten kasvojen lempeästä loisteesta. "Apua ja lohdutusta tulet saamaan, niin totta kuin se on voitettavissa oikean opin kautta. Iloitse siis siitä, että tästä lähin olet minun oppilaani vastaan ottaaksesi totuuden sellaisena kuin minä puolestani saan sen Mestariltani."

    "Mutta miten se on mahdollista", veli Simeon kysyi. "Etkö tiedä, että minun nyt on kuoltava?"

    "Ei", oli vastaus. "Nyt kun onnellisesti olet läpäissyt kokeen, jonka Johtajat sinulle asettivat, on sinun seurattava abbedissan kehotusta."

    "Tekisinkö niin pahoin, että vääristelisin ne sanat, jotka itse olet minulle ilmaissut?"

    "Et vääristele, kätket ne vain niiden katseilta, jotka eivät vielä voisi niitä kantaa! Mutta eräänä päivänä ne itsestään ilmestyvät jokaisen ristiin ja Kristuskuvaan, olkoon se sitten puusta tai kullasta tai norsunluusta tai maalattuna seiniin tai tauluihin. Mutta siihen saakka kantakoon jokainen, joka ne Jumalan armon kautta on ymmärtänyt, yhtenä vihkimyksen salaisuutena sydämessään. Tee nyt, niin kuin sinulle on sanottu ja minä olen oleva lähellä sinua nyt ja kuolinpäivääsi saakka."

    Kun tuli aamu ja veli talonvartija asetti hänelle ruokaa, pyysi veli Simeon vielä kerran puhutella abbedissaa. Tämä saapuikin kahden luostarisisaren kera.

    Laulaen "Deo Soli gloria in excelsis" saattoivat kaikki veli Simeonia hänen kammioonsa, jossa hän nyt veitsellä poisti maalaamansa kirjaimet, jonka jälkeen vanhat palautettiin noki- ja viinivärillä. Sitten kulki veli Simeon niin kuin ennen hiljaisena ja nöyränä Vadstenan luostarin veljien joukossa. Sanottiin vuosien kuluessa, että pimeässä saattoi erottaa hänen päänsä ihmeellisen loisteen kautta, joka säteili hänen otsastaan. Usein, sanottiin, oli hänellä taivaallisia näkyjä, ja hän paransi myös sairaita vain koskettamalla heitä käsillään.

    Oli niitä, jotka saattoivat pyhästi vannoa nähneensä hänet matkalla auttamassa tarvitsevia kaukana luostarista, vaikkei hän nyttemmin koskaan jättänyt kammiotaan. Mutta kun hän oli kuollut ja veljet tulivat paareille noutamaan hänen ruumiinsa pitkään lepoon, silloin osoitti eräs ristiinnaulitun kuvaa, joka oli maalattu kalkkikerrokselle punamullalla, nyt näyttäen kuivuneelta vereltä.

    "Ajatella, että tämä pyhä mies kerran nuoruudessaan saattoi tehdä vaikeaa syntiä korkeinta kohtaan."

    Mutta hämmästyksellä ja kauhulla kaikki vetäytyivät syrjään. Sillä taululle, ristiinnaulitun kuvan yläpuolelle ilmestyi loistavana kirjoituksena ne sanat, jotka kuollut kerran oli siihen kirjoittanut ja sitten hävittänyt:

    "In Nobis Regnat Jesus."

    Äänestä

  • Tutust kirjoitti:

    Veli Simeon Vadstenan luostarista oli kammiossaan joutunut vaikean koettelemuksen uhriksi. Tuntemattomaan veljeskuntaan kuuluva munkki oli eräänä yönä seisonut hänen vuoteessa ääressä. Kun Simeon puolihereillä oli noussut pystyyn, oli omituinen vieras loistavalla kädellä osoittanut ristinmerkkiä, jonka joku oli maalannut punamullalla seinän kalkkikerrokselle, ja joka nyt näytti kuivuneelta vereltä. Siellä hän näki taulun eli pergamentin ristiinnaulitun yläpuolella ja kauhukseen hän luki

    In Nobis Regnat Jesus.

    Pelokkaasti hän käänsi katseensa vieraaseen munkkiin, mutta tämä vain tarkkaili häntä rauhallisilla, syvillä silmillään, joiden katse samalla kertaa hiveli ja tunki hänen sielunsa sisimpään syvyyteen. Veli Simeon oli tällöin ymmärtävinään, että hän oli nähnyt ihmeen ja totuuden. Silloin muukalainen vielä kerran kohotti kätensä ristiinnaulitun kuvaa kohden ja sanoi:

    "Tämä on se leipä, jolla sinun tulee ravita nälkäisiä. Toisille annetaan tehtäväksi jakaa kolmea kalaa, jotka ovat yhtä monta pyhää totuutta. Mutta taita sinä ensimmäinen leipä jakaen sitä, ja se on ravitseva neljää tuhatta miestä, naisia ja lapsia lukuun ottamatta."

    Näin sanottuaan valkopukuinen olento häipyi sumupilveen ja oli kadonnut. Mutta veli Simeon oli kauan ikään kuin autuaassa hurmiossa ja toisti itsekseen sanoja, jotka oli lukenut ja kuullut.

    Väristys kulki hänen ruumiissaan, hieman väsyneenä koetusta jännityksestä hän vihdoin havahtui itseensä. Hän katsahti heti ristiinnaulitun kuvan luona sijaitsevaan tauluun, mutta nyt hän taas luki samat sanat, jotka aikaisemminkin olivat siinä olleet: "Jesus Nazarenus Rex Judaeorum". Hän toimi unessakävijän tavoin. Hän nousi tuolille ja raapi veitsellään kirjoituksen pois, alkukirjaimia lukuun ottamatta. Sitten hän täytti ne värillä, jota oli valmistanut yhdistämällä refektoriosta tuotua viiniä nokeen, jota oli raapinut savukatoksesta.

    Taulussa saattoi tämän jälkeen lukea: In Nobis Regnat Jesus, mutta kukaan ei sitä tietänyt ennen kuin useita viikkoja myöhemmin, jolloin eräs Hänen Aamutähtensä, lähetettynä tuomaan jotain määräystä veljeskunnan johtajalta, astui kammioon ja sattui lukemaan muutoksen, jonka veli Simeon oli tehnyt kyseessä olevaan kirjoitukseen. Ihmeissään ja kauhussaan meni tämä Hänen Aamutähtensä suoraa päätä veljeskunnan johtajan luo ja ilmoitti, mitä oli nähnyt.

    Tämä kutsutti heti luokseen veli Simeonin ja veli Anselm Skeningeensiksen, jonka viimeksi mainitun tuli toimittaa pöytäkirjat.

    Veli Simeon tunnusti empimättä tekonsa ja huomautti, miten hänet oli saatettu siihen ihmeen kautta, jonka hän tarkasti kertoi.

    "Mutta etkö sinä veli ymmärrä", sanoi priori, "että olet joutunut paholaisen kiusaukselle alttiiksi, ja tälle on ollut helppo asia kääntää silmäsi."

    Mutta veli Simeon muisti vielä sen autuuden, jonka oli tuntenut, ja väitti, että hän kyllä oli saanut ilmestyksen Jumalalta ja uuden totuuden julistettavaksi ihmisille onneksi ja pelastukseksi.

    Ja priorin valtasi kauhu, koska sellainen koettelemus oli kohdannut niin arvossa pidettyä ja kaikkien rakastamaa veljeä, sillä kuka saattoi tämän jälkeen olla varma siitä, ettei hän joutuisi koettelemuksen ja lankeemuksen uhriksi?

    "Sillä tämä on kerettiläisyyttä ja niiden rosenkreutziläisten ja gnostikkojen harhaluuloa siitä, että Jeesus Kristus, ristiinnaulittu, kuollut ja haudattu, kolmantena päivänä ylösnoussut ja sittemmin taivaisiin astunut, olisi jotain, joka on ja asuu meissä kaikissa. On myöskin sanottu, että joka poistaa pienimmänkään kirjaimen tai lisää siihen, mitä Raamattu sisältää, hän on syyllinen tuomioon."

    Kaikki tämä täytyi veli Simeonin tunnustaa todeksi, ja kuitenkin hän väitti, että hänet Jumalan armon kautta "apostoli Paavalin tavoin oli kohotettu taivaisiin."

    Ja näyttäytyi, että hän oli tullut kuuroksi kaikille järkipuheille ja rukouksille, ja kun eivät mitkään kehotukset auttaneet, täytyi esimiehen muuttua kovaksi. Ja kuta kovemmaksi hän kävi, sitä enemmän tuskaa se hänelle tuotti, ja tämä tuska herätti hänen vikansa, joka vuorostaan lisäsi hänen kovuuttaan veli Simeonia kohtaan.

    Kaiken tämän johdosta hän panetti Simeonin kellariin, jossa salpietari syövytti ja suuret rotat vain tuntuivat odottavan sitä hetkeä, jolloin vanki menettäisi tajunsa, heittäytyäkseen hänen kimppuunsa ja nakertaakseen hänen lihaansa. Ja itse abbedissa tuli eräänä yönä kyyneltyneenä rukoilemaan, että hän luopuisi harhauskostaan. Niin, hän vieläpä lupasi, että jos veli Simeon vain palauttaisi kirjoituksen alkuperäiseen kuntoonsa ja pysyisi hiiskahtamatta, kaikki olisi unohdettu ja anteeksi annettu.

    Mutta mikään ei voinut järkyttää onnetonta hänen käsityksistään. Silloin abbedissankin valtasi tuskaa uhkuva, pyhä viha, ja hän lupasi, ettei veli Simeon koskaan jättäisi mädänneet olkensa, ennen kuin kuolleena.

    "Miksi et anna polttaa minut", kysyi veli Simeon. "Siitä olisi niin ihana näky koko Östgötan maalle."

    Ihmetellen sellaista uppiniskaisuutta aikoi abbedissa sanoa jotain, mutta veli Simeon esti hänet kädenliikkeellä. "Aikomukseni ei ollut loukata sinua äiti", hän sanoi, "sillä sinä kai toimit oikein, ja varmaankin olisin tehnyt samoin, jos minulla olisi ollut sinun pääsi, ja olisin käyttänyt sinun vaatteitasi. Mutta nyt ei ole niin, vaan näen itsessäni ihmisen, joka vapaaehtoisesti antaa itseään kiusata Jumalan kunniaksi. Siis täytyy minun ilolla nähdä, että se tapahtuisi kaiken kansan edessä."

    Mutta abbedissa oli nyt rauhoittunut, kaikella ankaruudella hän sanoi, että veli Simeonin kerettiläisyys oli niin vaarallista ja tarttuvaa laatua, ettei ollut syytä päästää sitä päivän valoon.

    Mutta riutuminen tässä kauheassa paikassa saattoi olla yhtä kauheata kuin nopeasti palaminen roviolla.

    Mutta veli Simeon hymyili.

    "Mitä tahansa teetkään äiti, minua et voi tappaa, ja aina olen siinä paikassa, johon saavun, onnellisempana ja vapaampana kuin täällä rukoileva sinun puolestasi."

    Nyt hänet valtasi koko olemuksen täyttävä rauhan tunne. Rukoillessaan sitä voimaa, joka läpäisee kaiken, joka on sieluna kaiken takana, joka hallitsee kiertotähtiä ja aurinkoja, niin kuin se johtaa hiljaisen lähteen kulkua mereen ja ohjaa lintujen lentoa ja ihmisten kohtaloja, hän tunsi itsensä kohotetuksi ja ikään kuin käsillä kannetuksi pois hiljaisessa keinuvassa liikkeessä. Se tuntui niin suloiselta ja ihanalta, kuin olisi hän juuri herännyt vaikeasta painajaisunesta. Hän oli kuulevinaan vilpoisia säveliä jostain kaukaisesta, suuresta lohduttavasta soitosta.

    Äkkiä hän näki käärmeen, mutta sen sijaan, että se olisi kohottanut kiemuroistaan käärmeen pään, näyttäytyikin ihmispää. Tämä pää olikin, hänen sitä lähemmin tarkastaessa, sen munkkiveljen, joka niin kohtalokkailla seurauksilla oli seisonut hänen vuoteensa ääressä ja osoittanut hänelle nuo uudet sanat. Samat silmät hymyilivät häntä kohtaan lempeällä mutta läpitunkevalla valolla.

    Silloin veli Simeonkin hymyili ja sanoi:

    "Sinä olet se hyvä isä, jonka Hän on lähettänyt minulle avuksi ja lohdutukseksi."

    "Totta sanoit," vastasi puhuteltu, jonka pään ympärillä loisti sädekehä, joka tuntui lähtevän itse näiden voimakkaiden, rauhallisten kasvojen lempeästä loisteesta. "Apua ja lohdutusta tulet saamaan, niin totta kuin se on voitettavissa oikean opin kautta. Iloitse siis siitä, että tästä lähin olet minun oppilaani vastaan ottaaksesi totuuden sellaisena kuin minä puolestani saan sen Mestariltani."

    "Mutta miten se on mahdollista", veli Simeon kysyi. "Etkö tiedä, että minun nyt on kuoltava?"

    "Ei", oli vastaus. "Nyt kun onnellisesti olet läpäissyt kokeen, jonka Johtajat sinulle asettivat, on sinun seurattava abbedissan kehotusta."

    "Tekisinkö niin pahoin, että vääristelisin ne sanat, jotka itse olet minulle ilmaissut?"

    "Et vääristele, kätket ne vain niiden katseilta, jotka eivät vielä voisi niitä kantaa! Mutta eräänä päivänä ne itsestään ilmestyvät jokaisen ristiin ja Kristuskuvaan, olkoon se sitten puusta tai kullasta tai norsunluusta tai maalattuna seiniin tai tauluihin. Mutta siihen saakka kantakoon jokainen, joka ne Jumalan armon kautta on ymmärtänyt, yhtenä vihkimyksen salaisuutena sydämessään. Tee nyt, niin kuin sinulle on sanottu ja minä olen oleva lähellä sinua nyt ja kuolinpäivääsi saakka."

    Kun tuli aamu ja veli talonvartija asetti hänelle ruokaa, pyysi veli Simeon vielä kerran puhutella abbedissaa. Tämä saapuikin kahden luostarisisaren kera.

    Laulaen "Deo Soli gloria in excelsis" saattoivat kaikki veli Simeonia hänen kammioonsa, jossa hän nyt veitsellä poisti maalaamansa kirjaimet, jonka jälkeen vanhat palautettiin noki- ja viinivärillä. Sitten kulki veli Simeon niin kuin ennen hiljaisena ja nöyränä Vadstenan luostarin veljien joukossa. Sanottiin vuosien kuluessa, että pimeässä saattoi erottaa hänen päänsä ihmeellisen loisteen kautta, joka säteili hänen otsastaan. Usein, sanottiin, oli hänellä taivaallisia näkyjä, ja hän paransi myös sairaita vain koskettamalla heitä käsillään.

    Oli niitä, jotka saattoivat pyhästi vannoa nähneensä hänet matkalla auttamassa tarvitsevia kaukana luostarista, vaikkei hän nyttemmin koskaan jättänyt kammiotaan. Mutta kun hän oli kuollut ja veljet tulivat paareille noutamaan hänen ruumiinsa pitkään lepoon, silloin osoitti eräs ristiinnaulitun kuvaa, joka oli maalattu kalkkikerrokselle punamullalla, nyt näyttäen kuivuneelta vereltä.

    "Ajatella, että tämä pyhä mies kerran nuoruudessaan saattoi tehdä vaikeaa syntiä korkeinta kohtaan."

    Mutta hämmästyksellä ja kauhulla kaikki vetäytyivät syrjään. Sillä taululle, ristiinnaulitun kuvan yläpuolelle ilmestyi loistavana kirjoituksena ne sanat, jotka kuollut kerran oli siihen kirjoittanut ja sitten hävittänyt:

    "In Nobis Regnat Jesus."

    tarina on hyvä, olen sen joskus kuullut aikaisemminkin.

    Kristus in nobis ja pohjois -buddhalainen Om mani padme hum, tarkoittavat samaa asiaa. Tai maalaisjärjellä sanottuna: "mitä tekee toiselle, sen tekee itselle, kaikilla on yhteinen elämä".

    En kuitenkaan ymmärrä miksi Raamatun tärkeitä kohtia, kuinka alkuperäisiä sitten ovatkaan, tarkoituksella käännetään tarkoittamaan jotain muuta kuin mikä alkuperäinen idea on ollut.

    Ainakin juuri kyseistä lausetta on riepoteltu iät ajat "harhaoppisuutensa" takia.

    Jätän asian eläkepäivien harastukseksi, koluta kaikki kohdat joissa in nobis on käännetty joksikin muuksi tms.

    Jos ei niin paljon painotettaisi tätä ulkopuolisen lunastajan merkitystä,niin voitas luopua kalliitten kirkojen rakentamisesta ym ulkokultaisuudesta.

    Luovuttaessaan vallan pois kirkolle tai jollekin sen edustajalle, uskonnolliselle hahmolle, ihminen kuvittelee jonkun tekevän jotain hänen puolestaan. Näinhän ei ole, kukaan ei tee mitään hänen puolestaan, vaikka varmaan tämä vilpitön ihminen niin luulee.Aivan yhtä hyvin voidaan sanoa "Joulupukki pelastaa".

    Sillä aikaa voikin seurata, koska Moskovan Metropoliitta suostuu perumaan Tolstoin kirkonkirouksen, jonka alainen Tolstoi edellen on, vaikka Tolstoin jälkeläiset ovat sitä pyytäneet. Jotain sekin kertoo siitä, missä mennään.

    Äänestä

  • All kirjoitti:

    tarina on hyvä, olen sen joskus kuullut aikaisemminkin.

    Kristus in nobis ja pohjois -buddhalainen Om mani padme hum, tarkoittavat samaa asiaa. Tai maalaisjärjellä sanottuna: "mitä tekee toiselle, sen tekee itselle, kaikilla on yhteinen elämä".

    En kuitenkaan ymmärrä miksi Raamatun tärkeitä kohtia, kuinka alkuperäisiä sitten ovatkaan, tarkoituksella käännetään tarkoittamaan jotain muuta kuin mikä alkuperäinen idea on ollut.

    Ainakin juuri kyseistä lausetta on riepoteltu iät ajat "harhaoppisuutensa" takia.

    Jätän asian eläkepäivien harastukseksi, koluta kaikki kohdat joissa in nobis on käännetty joksikin muuksi tms.

    Jos ei niin paljon painotettaisi tätä ulkopuolisen lunastajan merkitystä,niin voitas luopua kalliitten kirkojen rakentamisesta ym ulkokultaisuudesta.

    Luovuttaessaan vallan pois kirkolle tai jollekin sen edustajalle, uskonnolliselle hahmolle, ihminen kuvittelee jonkun tekevän jotain hänen puolestaan. Näinhän ei ole, kukaan ei tee mitään hänen puolestaan, vaikka varmaan tämä vilpitön ihminen niin luulee.Aivan yhtä hyvin voidaan sanoa "Joulupukki pelastaa".

    Sillä aikaa voikin seurata, koska Moskovan Metropoliitta suostuu perumaan Tolstoin kirkonkirouksen, jonka alainen Tolstoi edellen on, vaikka Tolstoin jälkeläiset ovat sitä pyytäneet. Jotain sekin kertoo siitä, missä mennään.

    käsittelevät enemmän tuota asiaa. Lutheruskin on edelleen paavin pannassa eli kirkonkirouksen alaisena.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    käsittelevät enemmän tuota asiaa. Lutheruskin on edelleen paavin pannassa eli kirkonkirouksen alaisena.

    kai.( Ruusuristiläisyys mystifioi liikaa? kristillisyyttä. Enpä ota kantaa esoteeriseen puoleen, epäilen ettei sielläkään olla ihan kotona.)

    Sehän se, kun ei tiedä kuka oikein on "harhaoppinen". Kirkkoko joka vielä nykyäänkin kiroaa ihmisiä vai ihmiset jotka huomauttavat ettei sellainen toiminta ole kristillistä tai muutenkaan lähimmäistä kunnioittavaa käyttäytymistä.

    Tavallinen Matti Meikäläinen, joka kiroaisi jonkun tyypin tai instanssin alimpiin helvetteihin antikristuksen edustajana luultavasti joutuisi oikeuteen ja maksamaan kunnianlukkaus maksuja. Miksei kirkko?
    Siinä olisi Tolstoinkin elossa olevilla sukulaisilla tilaisuutensa. Kirkkohan loukkaa ao henkilön kunniaa.

    Jaa a, kirkko pitäisi haastaa oikeuteen huonosta käytöksestä kautta historian. Mutta oppisivatko kirkonmiehet siitä mitään, epäilen.

    Epäilen vahvasti etteivät kirkonmiehet tai seurakuntalaiset ymmärrä, tarkalleen ottaen, mistä tuossa in nobis- pro nobis asiassa on kysymys. Ainakin kun asia kuitatataan lauseella "Kristus meidän keskellämme".

    Millään järjellä käsitettynä, nuo kolme lausetta eivät ole synonyymejä keskenään.

    "Kristus meissä", "Kristus meidän puolestamme" tai "Kristus meidän keskellämme" eivät merkitse yhtä ja samaa asiaa. Kännöstoimikunnilla vaan ei ole harmainta aavistusta, että sekoittaessaan nämä käsitteet yhdeksi puuroksi he samalla vesittävät alkuperäisen opin.(joka varmaan on tapahtunut jo 2000 vuotta sittten).

    Äänestä

  • All kirjoitti:

    kai.( Ruusuristiläisyys mystifioi liikaa? kristillisyyttä. Enpä ota kantaa esoteeriseen puoleen, epäilen ettei sielläkään olla ihan kotona.)

    Sehän se, kun ei tiedä kuka oikein on "harhaoppinen". Kirkkoko joka vielä nykyäänkin kiroaa ihmisiä vai ihmiset jotka huomauttavat ettei sellainen toiminta ole kristillistä tai muutenkaan lähimmäistä kunnioittavaa käyttäytymistä.

    Tavallinen Matti Meikäläinen, joka kiroaisi jonkun tyypin tai instanssin alimpiin helvetteihin antikristuksen edustajana luultavasti joutuisi oikeuteen ja maksamaan kunnianlukkaus maksuja. Miksei kirkko?
    Siinä olisi Tolstoinkin elossa olevilla sukulaisilla tilaisuutensa. Kirkkohan loukkaa ao henkilön kunniaa.

    Jaa a, kirkko pitäisi haastaa oikeuteen huonosta käytöksestä kautta historian. Mutta oppisivatko kirkonmiehet siitä mitään, epäilen.

    Epäilen vahvasti etteivät kirkonmiehet tai seurakuntalaiset ymmärrä, tarkalleen ottaen, mistä tuossa in nobis- pro nobis asiassa on kysymys. Ainakin kun asia kuitatataan lauseella "Kristus meidän keskellämme".

    Millään järjellä käsitettynä, nuo kolme lausetta eivät ole synonyymejä keskenään.

    "Kristus meissä", "Kristus meidän puolestamme" tai "Kristus meidän keskellämme" eivät merkitse yhtä ja samaa asiaa. Kännöstoimikunnilla vaan ei ole harmainta aavistusta, että sekoittaessaan nämä käsitteet yhdeksi puuroksi he samalla vesittävät alkuperäisen opin.(joka varmaan on tapahtunut jo 2000 vuotta sittten).

    joulupukki on uskontojen musta hevonen.

    Zen buddhalaisesta näkökulmasta katsottuna "Jesus is not the problem" oli tämä asia sitten, sisällä, ulkona tai keskellä.

    Tärkeämpää kuin se, miten tai mitä asiat ovat, on kuitenkin mitä niillä tehdään.

    Btw,toivoa sopii, että uskovaiset tulisivat joskus ulos uskonnon maailmasta, muuhun maailmaan, katsomaan elämää toisenlaisesta näkökulmasta.

    Äänestä

kirkot opettavat ainoastaan "Kristus meidän puolesta"-oppia?
eihän se noin ole, ei ainakaan minun kuulemani/oppimani mukaan.

toinen, mihin kiinnitin huomiota, ja josta en ole samaa mieltä, on ehtoolliskäytäntö. mistä olet tuollaiseen johtopäätökseen tullut, että voidakseen osallistua ehtoolliselle on saavutettava tietty hengellinen taso?
apt. 2 kertoo opettaa asiasta selvästi ja yksinkertisesti: "jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi samana päivänä noin 3000 sielua.
ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa (=ehtoollinen) ja rukouksessa."
ei puhettakaan mistään "kehitysopista" tässä yhteydessä.

ja vielä...mitä raamatunpaikkaa tarkalleenottaen tarkoitat, kun sanot "Kristus meidän keskellämme" olisi harhaanjohtava käännös?

Äänestä
  • tarvittaisi koko Kristus meidän puolesta,Kristus pro nobis, ulkopuolinen lunastaja, oppia jos alkukristillinen Kristus in nobis näkemys olisi kirkon oppina.

    Jeesuksen kuoleman jälkeen alkuseurakunnilla oli theleios vaiheessa maimitsemani ehtoolliskäytäntö.

    Pro nobis- in nobis.

    Tämä käännös on aiheuttanut paljon keskustelua.
    Raamatunkäännöskomiteassa haluttiin Kristus in nobis, Kristus meissä kokonaan poistettavaksi Raamatusta ja korvattavan lauseella Kristus pro nobis eli Kristus meidän puolesta. Ortodoksit ja pieni osa käännästoimikunnan jäseniä vaati kuitenkin että tämä Kristus meissä pitää säilyttää UTssa, kirkon edesmenneen tiedottajan Harri Heinon kanssa suurkirkon kryptassa käydyn keskustelun mukaan.

    Samassa paikassa oleva pappishenkilö sanoi, että Kristus meissä tarkoittaa Kristus meidän keskellämme. Radio hartauksissa olen kuullut tätä kristus meidän keskellä käännöstä, joka minusta tarkoittaa eri asiaa kuin Kristus meissä tai Jeesuksen käyttämää ilmausta "taivasten valtakunta on sisäisesti teissä".

    Äänestä

  • nuo 3000 sielua saatiin kastetuksi yhtenä päivänä? Kyllä väkisinkin tulee mieleen jotakin muuta kuin suhteellisen hidas upotusmenetelmä.

    Äänestä

  • All kirjoitti:

    tarvittaisi koko Kristus meidän puolesta,Kristus pro nobis, ulkopuolinen lunastaja, oppia jos alkukristillinen Kristus in nobis näkemys olisi kirkon oppina.

    Jeesuksen kuoleman jälkeen alkuseurakunnilla oli theleios vaiheessa maimitsemani ehtoolliskäytäntö.

    Pro nobis- in nobis.

    Tämä käännös on aiheuttanut paljon keskustelua.
    Raamatunkäännöskomiteassa haluttiin Kristus in nobis, Kristus meissä kokonaan poistettavaksi Raamatusta ja korvattavan lauseella Kristus pro nobis eli Kristus meidän puolesta. Ortodoksit ja pieni osa käännästoimikunnan jäseniä vaati kuitenkin että tämä Kristus meissä pitää säilyttää UTssa, kirkon edesmenneen tiedottajan Harri Heinon kanssa suurkirkon kryptassa käydyn keskustelun mukaan.

    Samassa paikassa oleva pappishenkilö sanoi, että Kristus meissä tarkoittaa Kristus meidän keskellämme. Radio hartauksissa olen kuullut tätä kristus meidän keskellä käännöstä, joka minusta tarkoittaa eri asiaa kuin Kristus meissä tai Jeesuksen käyttämää ilmausta "taivasten valtakunta on sisäisesti teissä".

    leivän murtaminen kuului rakkausaterioihin, joita koko seurakunta harrasti. Ei ole sama kuin ehtoollinen. Leivän murtaminen tapahtui suljettujen ovien ulkopuolella eikä sisäpuolella.
    Theleios asteen ehtoollinen tapahtui suljettujen ovien sisäpuolella missä Jeesus ilmestyi opetuslapsille ja opetti heitä.

    Äänestä

  • All kirjoitti:

    leivän murtaminen kuului rakkausaterioihin, joita koko seurakunta harrasti. Ei ole sama kuin ehtoollinen. Leivän murtaminen tapahtui suljettujen ovien ulkopuolella eikä sisäpuolella.
    Theleios asteen ehtoollinen tapahtui suljettujen ovien sisäpuolella missä Jeesus ilmestyi opetuslapsille ja opetti heitä.

    leivän murtaminen eli ehtoollinen:
    "ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi ja mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi *ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.

    ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi, *juokaa tästä kaikki,sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksisaamiseksi*.

    rakkausaterialla siis erotettiin osa leivästä ja viinistä Jeesuksen muistoksi eli murrettiin pala leipää...siitä nimitys leivänmurto.
    ennen vanhaan ainakin omissa piireissäni ehtoollista kutsuttiin nimenomaan leivänmurto-juhlaksi. nykyisin sama juhla on ehtoollis-juhla.

    ehtoollinen on aina srk jäsenten yhteyttä korostava tapahtuma. siitä kumpuaa tuo ajattelusi "vain suljettujen ovien sisäpuolella"?

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    nuo 3000 sielua saatiin kastetuksi yhtenä päivänä? Kyllä väkisinkin tulee mieleen jotakin muuta kuin suhteellisen hidas upotusmenetelmä.

    yksinkertaisella menetelmällä, että kastajia myös oli aikamoisen useita.
    kastajanhan ei tarvitse näet olla mikään tavallista uskovaa "ylempiarvoisempi"...

    Äänestä

  • tode kirjoitti:

    yksinkertaisella menetelmällä, että kastajia myös oli aikamoisen useita.
    kastajanhan ei tarvitse näet olla mikään tavallista uskovaa "ylempiarvoisempi"...

    ei tuossa hommassa tullut kiirettäkään. Jos ajatellaan kastajia olleen vaikkapa kymmenenkin niin homma on saatu hoidetuksi kevyesti noin 12 tunnin valoisana aikana.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    ei tuossa hommassa tullut kiirettäkään. Jos ajatellaan kastajia olleen vaikkapa kymmenenkin niin homma on saatu hoidetuksi kevyesti noin 12 tunnin valoisana aikana.

    juhlathan nuo lienevät olleen.
    jos kastajia oli 20, niin sittenhän koko homma otti vain 2,5 tuntia eli reilun kirkonmeiningin keston.
    ennätettiin vielä järjestää yhteys-ateriakin ja murtaa leipää uusien uskon-ystävien kanssa, ennenkuin hämärä laskeutui.

    tuota happeninkiä varmaan paavalikin katseli rantapuseikosta. ratsunsa selässä, pinna kireällä seurasi tilanteiden kehittymistä ja keräsi lisää intoa kristittyjen vainoamiseensa.

    Äänestä

Hämärtynyt on tässä ketjussa. Laskutaito on hyödylinen ja auttaa kaupankin kassalla pääsemään
nopeasti ulos itse kaupasta ostoksien kanssa.

Kun euroopassa oli ylitetty tuommoinen tapettujen
luku jo hyvissä ajoin ennenkuin oli ihmisiäkään
elossa, on varmasti kysymyksessä ne "Sielut"
venäjän maalta, joita ei laskettu mukaan elävien
joukkoon ollenkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


All kirjoitti:

Ulkoseurakuntalaisille puhuttiin "Kristus pro nobis" oppia ennen liittymistä seurakuntaan, Kristus meidän puolesta. Oppi on sama kuin mitä kirkko opettaa nykyään.Jeesus Kristus pelastaa, ulkopuolinen lunastaja.

Alkukristillisessä seurakunnassa, kun ihminen littyi seurakuntaan ja hänet kastettiin aikuiskasteessa, alettiin opettaa "Kristus in nobis" oppia, Kristus meissä, kirkkauden toivo.
Sisäinen Kristus on ainoa mikä ihmisen voi lunastaa.

Paavalin mukaan: "Meidän tulee vähetä ja Kristuksen meissä kasvaa kunnes Kristus valtaa meidät kokonaan".

Apostolien teoissa mainittu opetuslasten Helluntaikaste on tämän kokemuksaen alku.Kristus meissä, "Kristus in nobis", herää tässä kokemuksessa.

Kirkot eivät opeta tätä oppia, heillä on ainoastaan "Kristus meidän puolesta".

Alkuseurakunnassa kasteen jälkeen opetettiin tätä "Kristus meissä oppia".

Määrätyssä vaiheessa kun oli kasvatettu kasteen jälkeen(pistis) tätä kristus meissä puolta, niin ihminen saavutti määrätyn kehitysvaiheen (theleios), jonka jälkeen oli vasta mahdollisuus osallistua Herran Pyhään Ehtoolliseen.

Theleios vaiheen jälkeen suljettujen ovien takana pidetyssä ehtoollisessa Jeesus ilmestyi ja opetti seurakuntalaisia pitkään kuolemansa jälkeen.

UT ssa missä Tuomas työntää sormet Jeesuksen haavoihin on yksi tämmöinen suljettujen ovien takana oleva kokous. Gnostilaisten Pistis Sophiasa kerrotaan lisää vastaavista tapauksista, joissa Jeesus ilmestyy ja opettaa kuolemansa jälkeen.

1200-luvulla mm. albigenssi sodat ja inkvisitio teurasti näitä gnostilaista näkemystä olevia yksiöitä lähes 50 miljoonaa.

Viimeisissä ramatun käännöksissä Kristus in nobis, Kristus meissä, on käännetty Kristus meidän keskellämme.Se on harhaanjohtava käännös ja tekee asian vieläkin epäselvemmäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu