Miksi tämä on niin hankalaa?

nuori_nainen

Voi voi tätä elämää.. Oon kokeillu suomi24 treffejä, suomideittiä, deitille sivua, tosirakkaus sivua, firstdatea, ccdatea, e-kontaktia, c-datea.. Lisäksi oon laittanu lehtiin ilmotuksia. Oon parikymppinen nainen, ihan normin näkönen ja luonteeltanikaan tuskin mikään kamala. Vaikka jokasessahan on ne huonotkin puolensa, tottakai. Aina kun oon tehny ilmotuksen jonnekin, oon kertonu itestäni todella paljon ja useasti laittanu kuvankin. Onhan noita viestejä tullut mutta pitemmälle ne ei koskaan ole johtaneet. Lisäksi asun Oulun lähellä joten tuntuu ettei täältä kunnon miestä löydy, siksi aijon muuttaa muualle, vaihtaa maisemaa. En ole pinnallinen, rumaa miestä ei ole olemassakaan, jokanen on hyvän näkönen omalla tavallaan. Riittää että pukeutuu siististi, puhtaat ja ehjät vaatteet, eikä haise hielle. Ja pitää kunnosta edes jotenkin huolta. Tsiisus kun ei ketään löydä.

Sitten kun johonkin tutustuu kuten tässä vähän aikaa sitten erääseen mieheen tutustuin, vaikutti mukavalta ja ihan hyvin juttuun tultiin. Tapaamistakin sovittiin jo, sitten yksi päivä tyypistä kuulunu enään koskaan mitään. Nyt vasta samanlainen homma kävi erään toisen miehen kanssa, sen kanssa ehittiin tavata ja hän sanoi että on minusta kiinnostunut mutta nyt lopetti viestittelyn sekin sitten.

On se hankalaa, voi perhana että tämä voi olla vaikiaa.

Baareissa en kulje, joten ainut paikka löytää elämänkumppani, on netti! Tai hyvällä tuurilla löytyy jostain tyyliin kaupasta joku mutta on kyllä epätodennäköistä. Kohta vuosi oltu yksin, se on tarpeeksi pitkä aika mulle.

Kaipaan parisuhteen tuomaa läheisyyttä ja ihanuutta, haluan tuntea että musta välitetään ja pidetään ja joskus tuntea tulla rakastetuksi ja rakastaa. Suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Vaikka suhteet eivät pelkkää ruusuilla tanssimista ole, siltikin sitä kaipaa. Pettymyksiä, suruja, riitoja, koska nekin kuuluu parisuhteeseen. Kaikkea sitä kaipaa. Ei tätä perkeleen jatkuvaa yksinoloa.

Kaikkeni olen tehny jos johonkin mielenkiintoseen henkilöön olen tutustunut, oon täysin oma itteni, rehellinen ollu aina ja luotettava. Ja seurustellessakin tehny kaikkeni suhteen eteen, osaan kuunnella, auttaa, annan miehelle omaakin aikaa, olen lojaali ja reilu.

Kai sitä itessä on tosiaan jotain helevetin vikkaa ja pahasti kun ei näistä jutuista tule mitään.

159

2439

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Lisäksi asun Oulun lähellä joten tuntuu ettei täältä kunnon miestä löydy, siksi aijon muuttaa muualle, vaihtaa maisemaa."
      Sama alue, alle 2 tuntia matkaa ouluun. Vai on niin että kunnon miestä ei ole? Samaa voisin väittää vastaan, mutta en sitä viitsi tehdä.

      "Ja pitää kunnosta edes jotenkin huolta."
      Jaahas tarkoitatko urheilullista? Mä en ole sellainen, vaan tavis eli vatsaa löytyy vähän.

      "Ei tätä perkeleen jatkuvaa yksinoloa."
      Juupa juu, itse olen tottunut siihen. Sanompa vaan sen kun itse olen ollut koko aikuisiän yksin. Ja en kyllä itsekään käy baareissa, olen raitiskin ollut että siinäpä se miksi yksin.

    • ymmärrän mutta....

      Mä haluisin sanoo sulle että etsimällä eikä epätoivolla mitään löydä, ja ihmisen pitää oppia olemaan itsensä kanssa ennenkun voi olla toisen kanssa... eikä se ruoho valitettavasti oo vihreempää aidan toisellakaan puolella....
      Rakkaus tulee sit kun on tullakseen, yleensä ennalta varoittamatta ja ihan yht'äkkiä yllättäen... niin se vaan menee :)

      • nuori_nainen

        Ei tarvitse olla urheilullinen, itse asiassa enemmän pidän miehistä joilla on hieman massua. Mutta jos kroppa on urheilullinen, passaa sekin, koska kuten sanoin, en ole pahemmin pinnallinen.

        Epätoivoinen olen väkisinkin, vaikka olen nuori ja elämä edessä (tuota lässytystä kuulee aina), niin perhana ku haluaisin löytää sen elämänkumppanin. Olen tosiaankin etsimällä etsinyt viime aikoina, nyt hieman koittanut rauhoittua koska ajattelen että kai se nyt hitsit tulee kohdalle jos on tullakseen mutta ei jaksais montaa kymmentä vuotta odottaa ja etsiä ja vaan toivoa että löytäisi.


    • Kuulostaa tutulta, tosin itse olen mies, enkä ole ollut seuranhaussa varmaankaan yhtä aktiivinen mitä sinä. Omien kokemuksien mukaan netin seuranhakupalstoilla on yliedustettuna ongelmaiset ihmiset (epätoivoiset, luonnevikaiset, täydellisyydentavoittelijat, ym.). Sieltä seasta on sitten vaikea, jopa mahdoton löytää niitä normaaleja, hyviä tyyppejä. Juuri tästä syystä en itse enää käytä netin seuranhakupalveluita. Kestävät ja terveet ihmissuhteeni olen löytänyt tosielämästä ja muualta netistä ilman että olisin hakemalla hakenut seuraa.

      Oulun alueella on varmasti paljon sinulle sopivia miehiä, heidän löytäminen onkin se ongelma, samaan ongelmaan törmäisit jokatapauksessa muuallakin Suomessa. Baareista on myös hiukan hankala etsiä kestävää parisuhdetta, joten siinä et nyt menetäkään mitään kun et niissä käy. En osaa nyt sanoa mikä tarkalleen on sinun ongelma seuranhaussa, mutta ensimmäisenä tulee mieleen että haet liian tosissaan ja kiirehdit liikaa, ainakin selvästi vihaat yksinolemista. Nuo asiat saattavat antaa vastapuolelle epätoivoisen kuvan, jolloin ne paremmat tyypit perääntyvät. Voin olla toki ihan väärässäkin.

    • kaikenmaailman akka

      Sama ongelma on jokapuolella tässä maassa.
      Sen sanon näin vanhempana naisena ja saman läpi käyneenä moneen kertaan, että pitää osata olla yksin jotta osaa olla suhteessa. Sen taidon kun oppii hyväksymään, yleensä myös se kumppani on tullut vastaan.
      Tiedän että nyt nuorena se olo voi tuntua melko yksinäiseltä, mutta sulla on kaverit, koulu jne. Ei elämän tarkoitus ole parisuhde vaan se. että on olemassa.
      Minä en edes tuossa iässä ollut pitänyt kädestä kiinni, mutta sillon elettiin eri aikaa. Siltikin. Jos me pärjäsimme tuolloin, pärjäät sinäkin nyt.
      Kun olet epätoivoinen et näe metsää puilta.

      • mikko vaa

        "pitää osata olla yksin jotta osaa olla suhteessa"
        Tää on kyllä niin totta, ykskin jota deittailin ei voinu päivää olla ilman kaveriseuraa. Tuntu vähän että oli vähän liiankin sosiaalinen. Sitten ei kelvannu ku en säväyttäny sillee.

        Tais olla lesbo.


    • nuori_nainen

      Mistähän ihmeestä tuota vois mahdollisen kumppanin löytää, muualta kuin netistä? Pitäisi varmaan koittaa olla erilaisella asenteella, ettei väkisin yrittämällä yritä. Mutta kun ei pysty. Kavereita on muutama mutta asuvat hieman kauempana. Siksi se olokin on aina aika yksinäinen ja sitä kaipaa jotain säpinää.

      Yksi ongelma tässä saattaa olla se, että haen monesti ikäistäni paljon vanhempaa seuraa, ikähaarukka on 28-35v. Ihan puhtaasti siitä syystä, ettei nuoremmista POJISTA ole oikein mihinkään. Yleensä jotku kolomekymppiset on järkevämpiä ja enemmän elämää nähneitä, päässeet yli siitä teinipoika ajasta. Poikkeuksiahan on tietty aina, mutta harvoin edes alan tutustumaan tuota ikähaarukkaa nuorempaan. Tästä syystä taasen, ehkä jotkut vanhemmat miehet eivät ota mua tosissaan. Ajattelevat, että tuollanen teinipentu, eihän tuollasesta oo ku seksiin jos siihenkään. Eivät pysty/osaa/halua ottaa mua vakavasti. Taka-ajatuksiakin saattaa monella olla ja jotkut voi luulla että tuossa ois heleppo nakki jolta saattais saada. Väärin.

      Joo, eiköhän tämä tästä ajan kanssa. Pittää pärjätä yksin niin kauan kun sitä yksin oloa kestää.

      • Kumppanin voi löytää ihan mistä vain, missä ihmiset ovat tekemisissä keskenään. Se vaatii vain rohkeasti juttelemaan menemistä, tapahtu se sitten tosielämässä tai netissä. Ei kannata naisena tehdä sitä virhettä, että odottaa miehen tekevän aloitteen. Siinä menee hyvät tyypit sivu suun.

        Tässä nyt on jotain pielessä, jos kerta noin paljon vanhempia etsit. Kyllä sinunkin ikäluokassa on järkeviä miehiä, monet kun pääsevät nopeastikin ohi siitä teinipoikavaiheesta. Kaikki vanhemmat miehet eivät tosiaankaan välttämättä ota sua tosissaan. Muutenhan ikä ei nyt ole mikään merkityksellinen asia.


    • Mies 35 v

      Muuta tänne Raumalle niin alan heti olemaan sun kaa. En minäkään sitä
      kumppania helposti löydä. [email protected] vaihdetaanko ajatuksia?

    • 15+14

      Tuon ikäinen mies ei yleensä etsi mitään muuta kuin hauskanpito seuraa sinun ikäisestäsi. Valitettavasti. Ainakin oma kokemus onse. Kyllä he osaavat puhua jne..mutta. JOS todella etsit seuraa..pidä ikä haarukka kuitenkin hieman päälle oman ikäsi. Se tietää jo sitä, että sulla on parempi mahdollisuus perheen perustamiseen jne.
      Tsemppii!

      • mies 35 v

        Jos tarkotit minua niin en tosiaan etsi mitään hauskanpito seuraa enkä
        huvikseen laittele mitään treffi ilmoituksia ikinä.


    • Daami69

      Tää on niin tätä. Itse olen jo nelikymppinen ja asun Tampereen seudulla, ja ihan sama ongelma. Mietin todella pitkään että mikä ihme minussa on vikana kun ei molemminpuolista kiinnostusta minkään deittisaitin kautta kertakaikkiaan tapahdu. Joistakin saiteista ei kostu yhtikäs mitään, eli ei vaan kertakaikkiaan vastata. Jotkut hivenen kiinnostavat miehet puolestaan tuntuvat kaikki järjestään asuvan väärällä puolella Suomea, jolloin tutustuminen olisi erittäin vaikeaa ja kivistä, ja kun oma elämä on täällä, niin muuttakaan ei halua. Suuri osa tulevista vastauksista taas puolestaan on iäkkäämmiltä miehiltä joka ovat saaneet päähänsä olevansa jotenkin nuorekkaita tai että on ihan normaalia että nainen alkaa suhteeseen itseään 10 - 20 v vanhemman miehen kanssa. Itse en ole kiinnostunut iäkkäistä miehistä, en ollut edes nuorempana.

      Itseni syyttämisen lopetin koska aloin pähkäillä sitä että se ettei KUKAAN kiinnostu kenestäkään ei ole yhtään sen enempää minun syyni kuin se on muidenkaan. Ei vaan kiinnostuta piste. Voi toki olla että miehet odottavat jotain aivan ihmeellistä - mistä minä tiedän. Itse olen hoikka ja ikäisekseni kai ihan ok ulkoisesti, joitakin harrastuksiakin löytyy, enkä ilmoitukseni perusteella varmaankaan vaikuta miltään kiviriipalta jonka kanssa miehen pitäisi jatkuvasti olla. Ainakaan se ei ole pyrkimykseni.

      Viihdyn erittäin hyvin yksin, mutta sille ei mahda mitään että tuon tuostakin tulee paha mieli kun kaikki on PAKKO tehdä yksin. Mitään vaihtoehtoa ja valinnanvaraa ei ole. Itselläni ei ole nuoruuden huonojen kokemuksien vuoksi edes kavereita, joten tässä ollaan ihan 100 % yksin ja en todellakaan menisi tuputtamaan kenellekään että "sun pitää oppia olemaan yksin". Olkaa koko elämä yksin ja tuntekaa itsenne yksinäiseksi ja tulkaa sitten sanomaan... Ei helvetti kun se ei auta mitään ajatella niin että pitäisi oppia. 100 vuottako pitää oppia?

      Suomi on pieni maa ja porukkaa vähän ja sekin siroteltuna sinne tänne, niin että loppujen lopuksi uskon että toisilleen täysin sopivat eivät vaan osu yhteen eivätkä löydä toisiaan!

      • Tsekkaa itteäs

        "mikä ihme minussa on vikana kun ei MOLEMMINPUOLISTA kiinnostusta minkään deittisaitin kautta kertakaikkiaan tapahdu. "

        Ongelma taisi juuri löytyä ;D


      • Daami69
        Tsekkaa itteäs kirjoitti:

        "mikä ihme minussa on vikana kun ei MOLEMMINPUOLISTA kiinnostusta minkään deittisaitin kautta kertakaikkiaan tapahdu. "

        Ongelma taisi juuri löytyä ;D

        Tuosta sai vähän harhaanjohtavan vaikutelman, oikeastihan tilanne on siis se että yksikään mies jonka olen _tavannut_ ei ole osoittanut mitään valtavaa halukkuutta tavata toistamiseen (=ei kiinnostusta miestenkään puolella!) Viimeisimmän tavatun kanssa olimme kumpikin kahden vaiheilla, mutta ei siitä sitten mitään poikinut. En minä ala väkisin ketään suhteeseen vänkyttämään jos ei hän itse osoita halukkuutta.

        Molemminpuolinen kiinnostus olisi molemminpuolinen kiinnostus... Eipä toisaalta ole ollut toispuoleisiakaan. Niitä en laske missä mies ottaa minuun netissä yhteyttä jostain toiselta puolelta maata ja haluaa minut välittömästi omakotitaloonsa asumaan. Tuikituntemattoman ämmän...!


      • Lewis J.

        Mitäköhän olet nähnyt ja kokenut? Onko sinulla joku ihme ennakkokäsitys vanhemmista miehistä esim.?
        Nainenehan vanhenee nopeammin kuin mies. Tulee vaihdevuosi/muita hormonaalisia ongelmia jo nelikymppisenä. Iho alkaa "rypistyä" paljon ennen kuin miehellä. Tämä on todettu ihan tieteellisillä tutkimuksilla. Mies 50 sen kuin
        innostuu seksistä, nainen ei useinkaan ed.mainituista syistä.
        Itselläni on avovaimo 40v. ja olen 51v. Se olen minä, joka haluaa seksiä joka päivä, hän ei. Se olen minä, joka on muutenkin enemmän kiinni tämän päivän asioissa, musiikissa, vaikka missä. Joten mitä kuvittelet?

        Ja pikku vinkkinä! Lopeta nettijutut ja siirry oikeasti todelliseen elämään, ja kas, tulee päivä, jolloin huomaat olleesi v'äärässä kaiken negatiivisuutesi kanssa. Se päivä tulee vielä.


      • Daami69
        Lewis J. kirjoitti:

        Mitäköhän olet nähnyt ja kokenut? Onko sinulla joku ihme ennakkokäsitys vanhemmista miehistä esim.?
        Nainenehan vanhenee nopeammin kuin mies. Tulee vaihdevuosi/muita hormonaalisia ongelmia jo nelikymppisenä. Iho alkaa "rypistyä" paljon ennen kuin miehellä. Tämä on todettu ihan tieteellisillä tutkimuksilla. Mies 50 sen kuin
        innostuu seksistä, nainen ei useinkaan ed.mainituista syistä.
        Itselläni on avovaimo 40v. ja olen 51v. Se olen minä, joka haluaa seksiä joka päivä, hän ei. Se olen minä, joka on muutenkin enemmän kiinni tämän päivän asioissa, musiikissa, vaikka missä. Joten mitä kuvittelet?

        Ja pikku vinkkinä! Lopeta nettijutut ja siirry oikeasti todelliseen elämään, ja kas, tulee päivä, jolloin huomaat olleesi v'äärässä kaiken negatiivisuutesi kanssa. Se päivä tulee vielä.

        Kenelleköhän tuo ylläoleva kommentti oli tarkoitettu, aloittajalle vai minulle?

        En ala yhdenkään miehen kanssa suhteeseen häpeillen ikääni tai kiitollisena siitä että mies minut "huolii". Olen kuullut että on lähinnä suomalaisten ja venäläisten pakkomielle että miehen pitää olla naista vanhempi, vaikka reippaamminkin. Etelä-Euroopassa on kuulema toisenlaiset tuulet, eikä ihmetellä jos nainen on vanhempi.

        Itse en välttämättä hae itseäni nuorempaa, mutta takuulla en ainakaan vanhempaa. Itseäni 10 v vanhemmat miehet eivät kiinnosta vaikka oma naamani olisi kurtussa kuin bulldoggilla, mitä se ei kylläkään ole. Naama on keskinkertainen, kroppaa on kehuttu, näillä eväillä en lähde minkään 50 miehen panopuuksi vaikka kuka mies mitä tuputtaisi.

        Jos sinusta naisen vanhenemisprosessi on niin ällöttävää niin mahdannetko lempata vaimosi sitten kun hän täyttää 50... Oikeasti kumppaniaan rakastava ihminen ei edes mieti kummankaan ikää!


      • Fingerpori

        Puhut itsesi solmuun! "Viihdyn erittäin hyvin yksin" ja heti perään "tulee paha mieli jne."
        Mikset voi oppia? Miksi h-tissä pidät kiinni jostain numeroista noin tiukasti?
        Lyön vetoa, että kun joku esim. 5-10v. vanhempi mies tulee ja pistää sukkasi pyörimään, olet täysin valmis suhteeseen.
        Rasittavimpia ihmisiä ovat periaatteen ihmiset. Ja sinulla on periaate, joka vie sinut perikatoon, jos et höllää hieman.


    • nuori_nainen

      Mitä jos tässä joutuu koko loppu elämän olemaan yksin? :( Onhan niitä sellasiakin jotka ei koskaan löydä ketään. Lisäksi, suoraan sanoen vituttaa ja on alakulonen olo kun itselläni on siskoja ja siskopuolia ja kaikki seurustelevat, suurin osa on naimisissakin. Lisäksi kaikki kaverini mitä mulla on, seurustelevat. Ja asiaa ei todellakaan helpota lainkaan se, että oma äitini ja siskot koko ajan jauhavat tuosta kumppanin etsimisestä. "Voi pitäs sullekin joku löytää!" "Täällä löyty lehdestä tällänen ilmotus, vastaappa tähän!" "Joko oot löytäny miehen?!", sitten jos mulle sattuu vaikka tekstari tulemaan kännykkään ja satun olemaan vanhempien luona käymässä ja siellä on käymässä myös joku siskoistani tai kaikki niin heti kysytään "KUKA LÄHETTI VIESTIN OLIKO SE JOKU MIES, MINKÄLAINEN MIES", voi herranjumala! Ei helepota asiaa kyllä yhtään tuollanen käytös. Mikähän pakkomielle heillä on tähän asiaan?!

      • Olet sen verran nuori ettei sinun tarvi vielä ketään löytääkään ja voit sanoa sen kavereillesi ja perheelle, etteivät sitten painosta mitenkään. Ne ovat sinun seurustelukuviot, ei kenenkään kaverisi ym. Et varmasti tule olemaan yksin, mutta nyt voisit relata tuon asian suhteen. Nauti sinkkuudesta.


    • xym

      Ei tietenkään joudu. Oletko raitis, sekö tässä on miesten mielestä se kova pulma. Tekisi mieli kirjoittaa kovempaakin tekstiä nyky-yhteiskunnan rappiosta moraalin, parisuhteen jne. kannalta, mut anti olla, joku älähtäisi kuitenkin kun kalahtaa. Oletko uskonnollinen, voisiko niiden reittien kautta löytyä joku??
      Näen kristallipallostani, että ennen kuin kolmekymmentä täytät, olet vihille päässyt ja lapsenkin saanut. Mutta sano suoraan niille porukoillesi, yhdessä ja erikseen, että nyt se kälätys sinun miehenetsinnästäsi saa riittää. Että koet sen kiusaamisena, epäonnestasi riekkumisena. Kaipa älyävät lopettaa jos heillä on yhtään järkeä päässä.
      Olisko sulle tarjolla mitään miesvaltaista harrastusta, vaikka ammunta, metsästys tai jokin muu missä luonnossa samoillaan, yhdistyisi huvi, kuntoilu, hyöty ja miehenetsintä?

    • Yks Oulusta

      Millaisia hakuja teet Oulun alueella?

      Koska oululaisena miehenä (v30) tiedän että miehiä tuolla on vapaana joka naiselle monta monituista.

      Ongelma onkin lähinnä löytää nainen noilta alueilta. Lähinnä samat naamat siellä pyörivät enkä ihan ole monen kohdalla ymmärtänyt että minkä takia kun ovat nättejä tyttöjä.

      Sitten tajuaa että he saavat useita yhteydenottoja kerralla ja poimivat sieltä ne komeimmat päältä, jonka jälkeen antavat pakit kaikille muille. Kun sitten näiden komeiden täydellisten miesten kanssa ei onnistukkaan niin sitten onkin aika vaihtaa profiilia uuteen jottei miehet tajuaisi että siellä on se sama nainen joka aiemmin piti miestä vain "kakkos- tai kolmosehdokkaana".

      Osa naisista on jo parin jutun takia miehen profiileissa tai viesteissä antanut hatkat eikä takaisin ole tietysti pääsyä.

      Useimpien naisten kanssa on turha mm. haaveilla treffeille pääsystä jossa voisi katsella että miten se homma toimisi koska ne alkukarsinnat ovat niin mittavat.

      Mutta jos teet hakuja naisista ja miehistä Oulusta niin huomaat että esimerkiksi miehen etsiessä 20-30 ikäluokasta sopusuhtaisen vartalon omaavaa lapsetonta sinkkunaista niin ei siellä mahdottomasti vaihtoehtoja ole jos tahdot vielä että tellä jotain muutakin yhteistä olisi kuin oululaisuus.

      Lisäksi ainakin omalla kohdalla tuo sinun aika voimakas ainakin ulospäin siltä vaikuttava epätoivo olisi tietynlainen turn-off koska miehellekin tulee olo ettei häntä arvosteta hänenä itsenään vaan haluat vain löytää "jonkun miehen" ja vieläpä sen takia osittain kun sinun kaverit ja sukulaiset painostaa.

      Mitään täsmäohjeita en osaa sanoa jos olet kuitenkin noin monia eri palveluja käyttänyt.

      Auttaisiko jos toteaisin ettei se miehelle ole yhtään helpompaa ja todennäköisesti vielä vaikeampaa koska naisia tarjolla ei ole kovin paljoa ja heille miehiä taas on?

      Itsekään en varsinaisesti etsi baareista jne. joten siltä osin tällä hetkellä parisuhteen löytäminen tuntuu aikamoiselta utopialta ja lähinnä lotolta.

    • nuori_nainen

      En täysin raitis ole, siis käytän joskus alkoholia mutta harvoin enkä käy baareissa. Kaippa se onkin paska homma kun ei baareissa käy, kaikki pitää heti outona.

      En ole uskonnollinen, enemmänkin täysin päinvastoin. En kuulu kirkkoon, erosin siitä kesällä. Voisko tämä sitten olla EHDOTON EEEEEI!!

      Tuosta epätoivoisuudesta. Ei se näy ulospäin, kun etsin seuraa netistä niin en kerro olevani helvetin epätoivoinen eikä se minun mielestäni muutenkaan näy millään lailla. Sitten kun livenä tapaa, niin en mä anna sellaista kuvaa että oisin perkeleen epätoivonen jonka vaan on pakko saada joku. Ihan sama, kuhan on joku. Ei, en oo sellanen.

      Vois kait se tämä ulkonäkö olla yksi negatiivinen asia minussa. Ainakin näin päättelen itse kun alkaa miettimään ja jos koittaa jotain vikaa ettimällä ettiä. En ole hoikka, monesti olen miesten ilmoituksissa huomannut että profiilitekstissä lukee tyyliin "Etsin urheilullista, hoikkaa naista", tai jos profiilissa on "Kumppanin ruumiinrakenne" johon voi valita vaihtoehdoista tai kirjoittaa itse, niin monessa lukee hoikka. Itse kun en ole hoikka, enkä lihava vaan ns muodokas, kurvikas. Vaikea sitä on selittää.

      Ja monet pyytää heti ekana kuvaa.. Onko kuvaa, onko kuvaa, näytä kuva.. Hohhoijaa. Sitten jos sanoo että en näytä vielä tässä vaiheessa (en ruukaa yleensä ihan alussa näyttää kuvaani, ellei profiilissani ole jo omaa kuvaani näytillä, joskus on, joskus ei), niin monet jättää jutun jo siihen.

      • No kurvikas ruumiinrakenne on kyllä monien mieleen, että tuskin se siitä on kiinni. Eikä kirkkoon kuulumattomuus vaikuta kuin johonkin himouskovaisiin ja sellaista tuskin haluat. Kuva on monille tärkeä, mutta toisaalta monet on laiskoja tai pinnallisia niin haluavat nähdä heti kuvan, etteivät turhaan kirjoittele.


      • Ongelman ydin
        muumi007 kirjoitti:

        No kurvikas ruumiinrakenne on kyllä monien mieleen, että tuskin se siitä on kiinni. Eikä kirkkoon kuulumattomuus vaikuta kuin johonkin himouskovaisiin ja sellaista tuskin haluat. Kuva on monille tärkeä, mutta toisaalta monet on laiskoja tai pinnallisia niin haluavat nähdä heti kuvan, etteivät turhaan kirjoittele.

        Tuo "kurvikas" tai "naisellisen pehmeä" viittaa siihen että yleensä kyseessä on pyöreän puoleinen nainen. Varsinkin jos hän korostaa ettei ole hoikka muttei läskikään.

        Kilot kuriin niin sitten löytyy se mieskin.


      • Dr.Stanley
        muumi007 kirjoitti:

        No kurvikas ruumiinrakenne on kyllä monien mieleen, että tuskin se siitä on kiinni. Eikä kirkkoon kuulumattomuus vaikuta kuin johonkin himouskovaisiin ja sellaista tuskin haluat. Kuva on monille tärkeä, mutta toisaalta monet on laiskoja tai pinnallisia niin haluavat nähdä heti kuvan, etteivät turhaan kirjoittele.

        Jahka jostain itselleni tyttöystävän löydän, niin minulle on aivan yhdentekevää, että kuuluuko hän kirkkoon vai ei. Yhdentekevää taasen ei ole se, että millaisen arvomaailman hän omaa. Olen itse kristillisen kasvatuksen saanut vaikka hyvin harva suvussani, perheessäni ei kukaan, kirkkoon kuulu. En ole himouskovainen, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan, mutta kristilliset arvot ovat minulle erittäin tärkeitä. Tästä syystä minun on vaikea edes harkita seurustelua sellaisen naisen kanssa, joka ei itseään kristittynä arvoiltaan pidä.


    • nuori_nainen

      Kilot kuriin niin sitten löytyy se mieskin? Hitto jos meikäläinen näyttäis pornonäyttelijältä niin ois miehiä jonoksi asti.

      Minä en ole ylipainoinen, joten mun ei tartte kiloja laittaa kuriin.

      • Ongelman ydin

        Ei tarvitse olla ylipainoinen ollakseen pyöreän mallinen jos ei liiku tarpeeksi.

        Useimmat naiset eivät huomaa tätä ja kuuluttavat olevansa "normaalipainoisia" vaikka keho on aika retuperällä ja suurin osa kehosta on rasvahöttöä.

        Tällöin usein on niitä "kurveja" mutta ei ne kovin kiinteätä ole ne kurvit.

        Tähän viittaa myös kommentit että "jos olisin missi, malli tai pornonäyttelijä niin miehet tietysti tykkäis!"

        Uskon että jos liikut enemmän sekä syöt vähemmän niin miehet yleisesti tykkää ja sitä kautta varmaan on myös omanarvontuntoa enemmän eikä tarvitse olla niin epätoivoinen että jonkun löytäis.


    • nuori_nainen

      Taijat olla mies joka kirjottaa noin.. En ole mikään pyöreän mallinen. Liikun täysin tarpeeksi ja syön monipuolisesti sekä terveellisesti, tottakai joskus mättään roskaruokaakin. En ymmärrä tätä että naisen pitäs olla virheetön vartalolta, tuntuu että perkele jos vähänkin ois massua tai jotain selluliittia, ihan mitä tahansa pientä "virhettä" niin se on niinku maailmanloppu. Ihme pinnallisuutta.

      Minulla on kurveja ja minä olen tarpeeksi kiinteä! Että siitä ei voi olla kiinni asia.

      Ja jos olisi pyöreä/pyöreähkö nainen, niin mitähän helkutin kamalaa siinä on?? Ei ne hoikat naiset ole ainoastaan kauniita. Minun mielestä semmosissa ei ole mitään kaunista. Jos on liian hoikka. Mutta sepäs onkin sitten meikäläisen mielipide. Tympässee vaan että tosi moni MIES tuntuu olevan pyöreitä naisia kovasti vastaan. En voi käsittää. Olen nähny monia pyöreitä tai jopa lihaviakin naisia, jotka voivat/osaavat näyttää viehättäviltä.

      • Ongelman ydin

        Todennäköisesti jonkin asteinen pyöreys, epätoivo, miesten haukkuminen, kiukuttelu ja ehkä vielä mahdollinen oma nirppanokkaisuus miesten suhteen ovat ehkä niitä kynnyskiviä sinun ja sen miehen löytämisen välissä vielä..

        Naisilla usein se rasva kerääntyy ensiksi sinne kurveihin ja usein se massun koko ei kerro koko totuutta. Jos taas löytyy naiselta jo massua niin ehkä sitten kannattaa tarkistaa se oma ruokailurytmi mm.

        "Olen nähny monia pyöreitä tai jopa lihaviakin naisia, jotka voivat/osaavat näyttää viehättäviltä. "

        Voivat toki näyttää sinun mielestä, mutta monen miehen mielestä yksinkertaisesti ei.

        Pyöreät ei miellytä miehiä jotka itse ovat hyvässä kunnossa eivätkä jaksa pyllyköitä. Sekin on ihan makuasia. Ei siitä pidä hermostua.


    • nuori_nainen

      En ole pyöreä, epätoivonen kyllä, miehiä en hauku ainakaan missään treffisivustolla jos mulla on ilmoitus. Sehän ois typerää alkaa haukkumaan, sillä keinolla ainakaan ei saisi mitään tai ketään. Kiukuttelu? Mikään nirppanokkainen en ole.

      Ruokailurytmit kunnossa.

      Ei tietenkään, miehethän ovat tunnetusti niin pinnallisia. (ja kyllä, haukuin)

      Onhan noita pariskuntia.. Mies hoikka tai urheilullinen, nainen lihava/pyöreä. Että joskus näinkin ja hyvä niin. Jokaiselle joku. Kumpa minullekin.

      • huonnon_onnnen_tyttö

        Hmm... oiskohan tää nyt jonkin sortin "lohdutus". Olen ollut sinkkuna pääkaupunkiseudulla ikävuoteni 20 -25. Olen aina ollut normaalipainoinnen, teininä hoikka. Olen ihan nätti ja ihan ok luontoinen. En ole syrjäytynyt vaan käyn töissä, opiskelen, harrastan ja käyn ulkona yksin sekä kavereiden kanssa.

        Olen näiden viiden sinkkuvuoden aikana enemmän ja vähemmän etsinyt seuraa, myös netistä. Eipä ole löytynyt ei, mutta musta kyse ei ole kenenkään vioista vaan puhtaasti huonosto tuurista, epäonnesta.

        Ei vaan vastaan ole tullut ketään johon olisi ihastunut ja joka vastavuoroisesti oli ihastunut myös muhun.


      • Onhan niitä..

        ..pariskuntia juu, mutta tunnetusti nämä miehet juuri niitä syrjähyppyjä nuorten naisten kanssa sitten tekevät ja kuten joku kirjoitti, ne nuoret naiset ei ole sitten mitään hyytelöä.

        Olen aiemminkin kirjoittanut johonkin tuosta, ettei hoikka, normaali ja ylipainoinen ihminen ajattele painosta samalla tavalla, joten pituus ja paino, ehkä myös se kokovartalokuva olisi hyvä laittaa näkösälle tai vaihtaa aikasessa vaiheessa. Ulkoinen olemus se kuitenkin loppupeleissä ratkaisee, voiko sitä kemiaa sitten löytyä, joten mitä sitä pitkittää.

        Tosiaan hoikka ihminen laittaa rastin kohtaan hoikka, mikäli on sinut itsensä kanssa ja mikäli hän tahtoisi olla normaali, niin silloin hän laittaa rastin kohtaan normaali. Jos hän taas pitää itseään aivan tikkulaihana, siis liian laihana, niin hän laittaa täpän kohtaan pienikokoinen.

        Normaalivartaloinen (painoindeksien sun muitten mukaan), joita jenkeistä ei tahdo hakemallakaan enää löytää ja jonka suuntaista on kehitys meilläkin, siitä syystä mm. lasten neuvolakäyrät tullaan muuttamaan ja näin saadaan ylipainoisten lasten määrä pienemmäksi, laittaa yleensä rastin kohtaan normaali. Mutta mikäli hän kokee olevansa keskivertoa lyhempi, laittaa hän rastin kohtaan pienikokoinen tai jos hän katsoo olevansa selvästi hoikimmasta päästä kaveripiiriään, niin hän laittaa rastin kohtaan hoikka. Jos hän pitää persettään tolkuttoman leveänä, niin voipa tulla jopa pyöreäkin. Ja urheilua harrastava on sitten se urheilullinen.

        Pömppämahainen ja selvästi jo ylipainoa omaava nainen laittaa yleensä rastin kohtaan normaali, koska alkaa edustaa jo sitä keskivertosuominaista. Jos hän on ihastunut hoikkiin jalkoihinsa, niin saattaapa laittaa sen hoikankin, vaikka millainen reppu roikkuu ja kuvittelee sitten hoitavansa sen pois, jos se unelmien prinssi sattuu löytymään. Ja lyhyt voi taas laittaa sen pienikokoisen.

        Sitten on ne oikeasti läskit ja lihavat, joiden kohdalla ei ole epäselvyyttä, he luultavasti laittavat sen ylipainoisen ylpeänä itsestään ja tämän valinnan haussa laittaessa, ei varmasti tule pettymään.

        Myös urheilulliset (luistelijat, voimistelijat yms.) naiset osaavat yleensä sen oman kohtansa valita, mutta kuten edellä tuli ilmi, niin tämän täpän voi laittaa kuka tahansa, kuka kuvittelee olevansa urheilullinen. Urheilullinen ruumiinrakenne ei tarkoita mitään miesmäistä bodaria (ellei laita sukupuoleksi mies ja suuntautumiseksi homppelia), vaan solakkaa ja kiinteää naista.

        Olisikin paljon viisaampaa ottaa nuo valinnat kokonaan pois ja pelata pituudella ja painolla, koska ne valehtelevat paljon vähemmän.. ainakin sen hakijan mielestä. Ilmoituksen tekijä voi olla omasta mielestään mitä vain, mutta hakija saisi tehdä päätöksen mikä pituus/paino ei käsitä muuta kuin läskiä.


    • Vian etsijä

      En yhtään voi sanoa mistä johtuu, mutta jos niitä joiden kanssa "menit jatkoon" ja kiinnostuneita oli varnaan enemmän? kysymys kuuluu miten heidät karsit muiden joukosta?

      Suosittelisin itse ottamaan rohkeasti yhteyttä miehiin ja ehkä myös vähemmän laittamaan vaatimuksia heti miehelle. Pyri tapaamaan mies mahdollisimman nopeasti jotta saat tuntumaa.

      Täytyy aina ihmetellä kun joku nainen sanoo ettei löydä miestä kun netissä on naisten markkinat ja miehiä aivan jumalattomasti jokaisella alueella mukaanluettuna pohjois-pohjanmaalla.

      Ehkä sinulla on enemmän valintaongelma eli valitset joukosta lopulta ne jotka eivät tosisaan ole sinusta kiinnostuneita ja sitten mietit missä vika.

    • nuori_nainen

      Tosi usein otankin itse yhteyttä miehiin! Ennen olin sillä asenteellä että miesten täytyi ottaa ensin yhteyttä, lopulta tajusin että ihan hyvin voi itsekin ottaa.

      Kai valitsen väärät ihmiset sitten :( Mistäpä sitä tietää. Nyt tämä deittailu vain vaikenee kun taas on kasapäin huonoja kokemuksia niin vaikea se on luottaa enään mutta ei auta ku yrittää.

      Tai vika on siinä että mulla on yksinkertaisesti ÄLYTTÖMÄN PASKA TUURI!

    • xym

      Mikäpä sinua tyttö nuori estäisi niitä Oulun opiskelijakapakoitakin tarkistamasta.
      Saattaisi yksi ilta tuoda enemmän kuin vuosi nettideiteissä. Siltä osin jos valitat kamalaa yksinäisyyttä ja kartat sinkkujen kohtaamispaikkoja kuin ruttoa, niin ongelma on osin itseaiheutettu.

    • nuori_nainen

      Minä mihinkään kapakoihin mene! On ne koettu ja nähty että huh huh mitä meininkiä. Ennemmin menisin vaikka johonkin sinkku iltaan jos sellasia edes järjestetään vaikka tuskin edes viihtisin sellaseen hakeutua.

      Jos menis kauppaan ja vahingossa törmäis johonkin mieheen, tiedä vaikka siitä lähtis liikkeelle..

    • Mietitääns hetki

      Eli olet siis parikymppinen nainen joka hakee 8-15 vuotta vanhempaa miestä. Monet miehet eivät kuitenkaan hae 8-15 vuotta nuorempaa seuraa tositarkoituksella. Mikä yleensä miehiä viehättää nuoremmissa naisissa? Nuori kroppa on useimmille se ykköstekijä. Sinä kuitenkin kerrot olevasi "muodokas". Moni nuoremmanlihan metsästäjä ottaisi mieluummin tiukassa kunnossa olevan kolmekymppisen kuin "muodokkaan" kaksikymppisen. Kaikenkukkuraksi sinulla ei ole edes kuvaa esillä. Kun kuvaa ei ole esillä, yleensä ihmiset odottaa pahinta, varsinkin parin pahan kokemuksen jälkeen kuvattomien henkilöiden kanssa, ja useimmilla kuvallisilla henkilöillä on nyrkkisääntöä ettei kuvattomiin kannata edes tuhlata aikaa, kun sieltä suurella riskillä löytyy ties minkälainen hirviö, tai itsetunto-ongelmista kärsivä henkilö

      Eli haluat siis tositarkoituksella vanhemman miehen, joka etsii nuorempaa naista muttei kuitenkaan välitä ulkonäöstä? Eiköhän kannata heittää tuo asenne menemään. Vielä kun tosiasiahan on se että tuossa 28-35 v ikähaarukassa viallisen tavaran osuus on suurempi kuin vaikkapa 20-27 v ikähaarukassa. Mukavat miehet menevät keskimääräistä aikaisemmin naimisiin, ja sitten heistä vasta mukavia tuleekin, kuten eräs tutkimus sen summasi.

    • nuori_nainen

      Tuo muodokas sana tuntuu teille miehille olevan kuin kirosana.. Tai kurvikas.. Minä en edelleenkään ole lihava, olen muodokas. Se ei tarkoita lihavaa, ainakaan minun tapauksessani.

      Eli ei sais ilmeisesti olla muodokas? Okei, jos olisin vaikka urheilullinen, saisinkohan vastauksia? Varmasti joo. No tässähän se vastaus kaikkeen tuli, se, miksi en löydä miestä, johtuu siitä että olen muodokas. Mutta, tätä en aina ilmoituksiini edes kirjoita tai laita, en muista, olisinkohan kertaakaan laittanut. Vasta siinä vaiheessa kun minulle on joku mies kirjottanut ja jossain vaiheessa kysynyt vaikkapa ruumiinrakennettani, vastaan sopusuhtainen tai muodokas ja vielä selitän, mitä tarkotan muodokkaalla. Sen jälkeen ihme kyllä, olen saanut miehiltä vielä takaisin vastauksia.

      Olenko sanonut että etsin vanhempaa miestä joka ei saisi välittää ulkonäöstä? En. Mutta jos on pinnallinen kusipää niin en sellasen kanssa halua olla tekemisissä. Ulkonäöllä on omanlaisensa merkitys jokaiselle. Tästä lähtien lätkin kuvani jokaiseen ilmoitukseen, katsotaan mitä siitä syntyy.

      • terve vaan

        Laita painosi ja pituutesi reilusti tähän esille, niin me arvioidaan sinun puolestasi oletko kelpoa tavaraa.

        t. vanhempi mies, jolla on mitat 180/66.


      • Mietitääns lisää...

        "No tässähän se vastaus kaikkeen tuli, se, miksi en löydä miestä, johtuu siitä että olen muodokas."

        Ei vaan se että aktiivisesti nuorempaa lihaa hakevat tuppaavat olemaan pinnallisia. Heitä siis oma vanhusfetissisi menemään. :P


      • Pyy Levä
        terve vaan kirjoitti:

        Laita painosi ja pituutesi reilusti tähän esille, niin me arvioidaan sinun puolestasi oletko kelpoa tavaraa.

        t. vanhempi mies, jolla on mitat 180/66.

        Minä voin puolestani arvioida sinut: kuiva ja vanha kukkakeppi ilman lihaksia. Ei vaan nappaa, mutta onneksi mulla on jo se iso ja nuori mies.


      • Alexsandra
        terve vaan kirjoitti:

        Laita painosi ja pituutesi reilusti tähän esille, niin me arvioidaan sinun puolestasi oletko kelpoa tavaraa.

        t. vanhempi mies, jolla on mitat 180/66.

        Vittu mitä paskaa.
        Kaiken mailman läskimaha ukot kuvittelee itsestään että vain tikku höylätty kakkos nelonen on kaunis.Voi että kun ootte miehet sairaita reppanoita ja tyhmiä.
        Tiedoksi olen muodokas/kurvikas myös.
        Mutten läski.Pitää naisella olla,naisen muodot.
        Eikä mikään tikku.Ja olen malli,ja melkein entinen missi.
        Että siinä teille pahvipäille muotoa.KURVIA!Kaks nelos ohjelmien orjat.
        Ja komentteja tulee vain hyviä..Vau mikä nainen jne ja ihan livenä.
        Tiesittekö että rinnatkin on vain rasvaa,ja ne on kauniit)!
        Kurvia,pitää olla Vau..kun on rintaa ja hieman lantio muotoa.
        Siinä vasta on naista.Ja todellinen nainen.
        Niin korostan todellinen ja oikea!..Ei mikään muokattu lehti nainen koneella,tai anorektikko malli,tai ohjelmien,kirurgisoidut naiset.
        Vaan oikea nainen.Herätkää todellisuuteen.Ja selatkaa historiaa..
        Ja ennen kaikkea herätkää todellisuuteen,mikä teillä mitään sanomattomilla suurin osa miehet,karva kulleilla on esittää vaatimuksia.
        Osalla ei totisesti oo siihen varaa.Mutta minkä sille voi kun ei oo kaikilla ihan kaikki kotona yläkerrassa jos ei missään muuallakaan.
        Ja osa vielä kaameita tuppi kulleja.


      • Alexsandra
        Alexsandra kirjoitti:

        Vittu mitä paskaa.
        Kaiken mailman läskimaha ukot kuvittelee itsestään että vain tikku höylätty kakkos nelonen on kaunis.Voi että kun ootte miehet sairaita reppanoita ja tyhmiä.
        Tiedoksi olen muodokas/kurvikas myös.
        Mutten läski.Pitää naisella olla,naisen muodot.
        Eikä mikään tikku.Ja olen malli,ja melkein entinen missi.
        Että siinä teille pahvipäille muotoa.KURVIA!Kaks nelos ohjelmien orjat.
        Ja komentteja tulee vain hyviä..Vau mikä nainen jne ja ihan livenä.
        Tiesittekö että rinnatkin on vain rasvaa,ja ne on kauniit)!
        Kurvia,pitää olla Vau..kun on rintaa ja hieman lantio muotoa.
        Siinä vasta on naista.Ja todellinen nainen.
        Niin korostan todellinen ja oikea!..Ei mikään muokattu lehti nainen koneella,tai anorektikko malli,tai ohjelmien,kirurgisoidut naiset.
        Vaan oikea nainen.Herätkää todellisuuteen.Ja selatkaa historiaa..
        Ja ennen kaikkea herätkää todellisuuteen,mikä teillä mitään sanomattomilla suurin osa miehet,karva kulleilla on esittää vaatimuksia.
        Osalla ei totisesti oo siihen varaa.Mutta minkä sille voi kun ei oo kaikilla ihan kaikki kotona yläkerrassa jos ei missään muuallakaan.
        Ja osa vielä kaameita tuppi kulleja.

        Ja vielä lisäys mikä on hyvä naisen kurvejen lisäksi.
        Nainen käyttää parfuumeja ja käy ainakin kerran viikossa suihkussa ja pesee hampaansa joka päivä.
        Tosin kun suurin osa viinalta ja hieltä haisevista miehistä.
        Jotka ei oo peseytymisestä kuulukkaan.
        Peskää nyt hyvät kulli ukkelit itsenne useammin ja käyttäkää hajusteita.
        Kiitos.Kun teitä pitää kestää julkisissa liikenne välineissä ainakin
        välillä kun kuljen niillä.

        T:Puhdas Femme


    • nuori_nainen

      En heitä. En mä halua minkään parikymppistenkään poikien kanssa alkaa millekään. Nehän on vielä niin siinä kovis iässä ettei mitään rajaa. Sellasia kunnon lapsellisia penikoita. Miehen pitää olla MIES!

      Tiedostan kyllä sen että kun haen reippaasti ikäistäni vanhempaa seuraa niin helposti voi käydä niin että vanhemmat miehet ei muuta halua kuin vaan seksiä. Mutta haluan ja jaksan uskoa siihen että löytyy kunnon tyyppejäkin.

      Sitä odotellessa!

      Ikähaarukka 28-35, tai no lasketaan vähän.. 27-35!

      • mmmm.

        Jaa, tuossako oli kyseessä tuo mies isolla M:llä?
        Olen kuullut myös että jotkut naiset ovat hulluina miehiin jotka osaavat "käsitellä" heitä. Mutta mutta.. mitä tämä käsittely sitten tarkoittaa?
        Tai haluavat hyvän tyypin?


    • tulinlenkiltä

      aloittaja.. kyllä mulle kelpaisit juttujes perusteella.

    • 199

      Olen mies 35v enkä voisi kuvitella alkavani suhteeseen yli 5 vuotta nuoremman kanssa. Tietenki jokainen on yksilö mutta kyllä ikäero vaikuttaa moneen asiaan.

    • Epätoivoisuus kyllä paistaa läpi selvästi ja senhän olet myöntänytkin. Mulle ei kyllä haittaisi vähän pyörempikin nainen, kun itse olen samanlainen "hieman" ylipainoa.

      Juttujesi perusteella kuitenkin en ehkä ryhtyisi suhteeseen kanssasi. Ensinnäkin ajatus tuntuu laukkaavaan sellaiseen malliin että ei siitä suhteesta kovin pitkää tulisi. Ennemmin tutustuisin lähempänä omaa ikää olevaan. Ajatusmalli on vaan hyvin usein erilainen verrattuna kovin nuoreen. Toki voit olla erilainen mutta päättelin itse tällaista.

      Että semmoista.

    • Lisää miettimistä

      Testasin Suomi24-treffien hakua Oulun alueelta, ainoana kriteerinä Tupakointi: Ei Juominen: Joskus, Ei. Miehiä löytyi yli kaksi kertaa enemmän ikäluokassa 20-27. Nettiprofiilien tyylistä ja tasosta pystyy nopeasti tekemään päätelmiä henkilön kypsyydestä. Minusta tuntuu että useimmat kypsempää seuraa etsivät hakevat sitä omasta ikäluokastaan, mutta tekevät päätelmiä kypsyydestä profiilien ja kirjoitusten perusteella. Ehkä sinunkin kannattaisi kokeilla sitä sen sijaan että jahkailisit tuon ei-pinnallisen tositarkoituksella aktiivisesti huomattavasti nuorempaa etsivän miehen perään.

    • nuori_nainen

      Tuleehan tässä nyt kirjoteltua erään miehen kanssa mutta sitä osaa olla jo nyt pessimistinen että tuskin tästä mitään tulee. Mutta katsotaan.

      Suomi24 treffit on viimenen paikka mistä enään ettisin yhtikäs mitään. Samat naamat vuodesta toiseen, itselläni ollut siellä profiili pitkään, välillä ollut poissakin. Tulee nyt kokeiltua noita muunlaisia sivustoja.

      Empä laittaisi vastaan vaikka löytäisi ihan kavereita/ystäviäkin, ja onhan noita muutama löytynytkin, siis miehistä. Mikä on sekin mukavaa.

      • Itsekin ihmettelen näitä joilla on siellä profiili vuodesta toiseen. Että onko heillä tavallista kovemmat kriteerit vai onko heissä itsessään vikaa.

        Jos haluat niin voidaan vaikka kirjoitella kaverimielessä, mutta sinun tulisi ottaa yhteyttä minuun. En hae seurustelua, enkä muutakaan säätöä tällähetkellä, mutta kiinnostaisi vaihtaa ajatuksia. Ei ole pakko.


      • Jos olisin skeptinen ihminen, uskoisin sinun olevan provoilija - mutta koska en ole skeptinen, niin pitää kai uskoa tämä pitkä vuodatus. Minun kaltaisiani miehiä, jotka etsivät ikäisiä naisia on todella paljon, joten on vaikeata ymmärtää, miksi löytyminen on noin vaikeaa.

        Ainoa selitys jonka keksin oikeasti on välimatka ja se että et ole ollut riittävän innostava ja houkuttava. Etkä ole luvannut tarpeeksi.
        Noin veikkauksina.

        Tai sitten olet provo, jota kyllä veikkaan, kunnes saan siitä todistuksen. Heitäpä todiste siitä viestinä nimimerkilleni, niin pohdin sen jälkeen mitä olet.


    • 1111222

      Ei kaikki kolomekymppiset ja sitä vanhemmat miehet hae vaan seksiä parikymppisistä naisista, höpö höpö. Minä oon 33v ja paljon olen seurustellut reilusti nuorempienkin kanssa enkä pillun takia.

    • nuori_nainen

      Tämä ei ole mikään provo! Etkä ole luvannut tarpeeksi? Luvannu mitä?

    • laskija

      ei se ole hankalaa.. sulla vaan on huonoa tuuria ollu kuten 99% väestöstä

    • Mie vain

      Hei! mistä sut löytää? Ite olen 29V mies oulusta saman tapasia kokemuksia ittelläkin. naista etin tositarkotuksella.

    • nuori_nainen

      Oulusta minäkin.

    • ..m38

      "Miksi tämä on niin hankalaa?"

      Siksi, koska ihmiset itse ovat tehneet asiat liian vaikeiksi.

      "ettei täältä kunnon miestä löydy"

      Kunnollista miestä ei yleensä löydy, vaikka sellainen seisoisi suoraan edessä. Yleensä naiset tuntuvat hakevan aina kuuta taivaalta, vaikka vastaus olisi vieressä. Se on sitä vauhtisokeutta...

      "Baareissa en kulje, joten ainut paikka löytää elämänkumppani, on netti!"

      Kappas vaan, joku muukin, joka ei viihdy baareissa. Tuntuu olevan nykyisin harvinaista varsinkin naisten keskuudessa.

      "Kohta vuosi oltu yksin, se on tarpeeksi pitkä aika mulle."

      Peräti vuoden olet joutunut olemaan yksin, ja jo siinä vaiheessa maailma romahtaa. Pienestä se on kiinni...

      "Kaikkeni olen tehny jos johonkin mielenkiintoseen henkilöön olen tutustunut"

      Yrittäminen on hyvästä, mutta ei yliyrittäminen. Oma lukunsa on parisuhteessa ylisuorittaminen, joka tuntuu olevan varsinkin naisille hyvin tyypillistä oli kyse arjesta tai vaikka seksistä; aina on stressi päällä siitä, menikö suoritus nyt nappiin.

      "Ja pitää kunnosta edes jotenkin huolta."

      Ihminen voi pitää kunnostaan huolta muutenkin kuin käymällä saleilla tai vahtimalla jokaista suupalaa.

      "Ei tätä perkeleen jatkuvaa yksinoloa."

      Tottunut jo, ja en jaksa stressata siitä, satunko kelpaamaan jollekin naiselle vai en. Elämässä voi keskittyä muuhunkin kuin naisten piirittämiseen varsinkin, jos ei ole saanut vastakaikua/huomiota muuta kuin yh-magneettina, perkele !

      Sitä paitsi, aikuinen mies ei juokse naisten perässä.

    • ap

      Mulle kelepais ihan tavallinen mies, en edes haluais mitään rikasta joka leveilee kaikella. Normaali työtön, työssä käyvä tai opiskelija, ihan sama. Ei tuollasilla oo väliä. Mutta mitään laiskaa en halua, joka ei edes yritä/halua tehdä elämässä mitään kuten opiskella tai käydä töissä. En kaipaa mitään ns luksusta. Onnellinen voi olla ilmankin ja onnellinen voi olla vaikka ei ois paljon rahaa.

      Joo ja kunnosta voi pitää huolta muutenkin kun vahtimalla kaikkea mitä syö ja käymällä salilla, tiedän sen. En itsekään ole sellainen joka laskee joka ikiset kalorimäärät sun muut enkä edes käy salilla. Liikun päivittäin koiran kanssa ja joskus tulee roskaruokaakin mätättyä.

      Aina sitä törmää sellasiin ihme renttuihin jotka juopottelee usein, tuntuu että se baarissa ravaaminen on elämän yksi tärkeimmistä asioista.

      Eipä passaa liikaa näitä asioita miettiä, mitä näistä turhaan ressaamaan. On elämässä tärkeempääkin kun kumppanin löytäminen. Välillä vaan on haikeeta kun joutuu yksin olemaan, itse kun enemmän tunnun olevan kuitenkin parisuhde kuin sinkku ihminen vaikka tässäkin on hyvät puolensa.

    • wuh wuh

      Joillekin miehille, ehkäpä itsellenikin vaikkapa koira naisella saattaa olla se turn out, vaikka muuten vaikuttaa kiinnostavalta. Koira tuo siistin miehen talouteen likaa ja karvoja. Sitä saattaa ajatella että tarvitseeko tuo nainen miestä laisinkaan, kun onhan hänellä jo koira joka vie ison osan naisen huomiosta...

      • vaikeaa!

        Tuo koirajuttu on tosi harmillinen, ja olen sitä itsekin mietiskellyt kun olen todellakin kissa- enkä koiraihminen. Muutaman kerran olen tutustunut ihmisiin joilla on koiria ja kaikki tuntuvat valittavan etteivät ole saaneet hurttaansa koulutettua. Mikä ihme siinä on niin vaikeaa? Kuolaava koira joka tunkee kuononsa haaroihin, ryntäilee seinästä seinään tai räkyttää pihalla kilometrien päähän kaikuen... Huh.

        Koulutetun eli FIKSUN omistajan koira ehkä vielä menettelisi, mutta sitten ongelma on se että en halua muuttaa yhteen, eikä minulla ole varaa tehdä reissuja kovin kaukana asuvan ihmisen luo. Jos hän tulisi minun luokseni, niin minne se koira laitetaan siksi aikaa? Kissojen sekaan sitä ei voi tänne tuoda, ja jos se jää yksin kotiin niin sehän kusee kaikki nurkat. Vaikkei se minua kauheasti haittaakaan jos toinen ihminen ei nuku luonani, niin kyllä se jotenkin omituiselta tuntuisi että ei saisi viettää esim. viikonloppua ikinä yhdessä yhtä putkea kun toisen pitäisi rampata kotonaan kusettamassa koiraansa.

        Yleensä en sitten omin päin ota yhteyttä koiran omistajiin, mutta jos joku mukava sellainen ottaa minuun tuntuu tympeältä sanoa ettei oikein näe syytä tavata edes ekaa kertaa ettei sitten tule näitä koiraongelmia. :(


      • ..m38

        No huh huh ja wuh wuh, ja vielä naukaisu päälle....

        Täytyy sanoa, että tuo nyt oli taas vähään aikaan oikein kunnollinen rimanalitus. Eiköhän lähdetä siitä, että lemmikit on noin ylipäätänsä ns. eläinrakkaiden ihmisten juttu. Toisin sanoin kotona ei tarvitse olla eläintarhaa eikä elää paskan keskellä, ja siitä huolimatta taloudessa voi olla kissan tai koiran mentävä aukko. Tiesitkö muuten, että varsinkin kissat ovat pääsääntöisesti hyvin siistejä eläimiä, jotka kaiken lisäksi ne osaavat käydä myös tarpeillaan siellä missä ihmisetkin.

        Itse varmaan elät kokonasi täysin sairaalan kliinistä elämää pölyviuhka ja rätti kourassa... heh heh.

        No, ei sen puoleen, kyllä osa naisistakin elää taloudessaan possun elämää, mutta se nyt tarkoita samaa kuin kaikki.


      • ..m38
        ..m38 kirjoitti:

        No huh huh ja wuh wuh, ja vielä naukaisu päälle....

        Täytyy sanoa, että tuo nyt oli taas vähään aikaan oikein kunnollinen rimanalitus. Eiköhän lähdetä siitä, että lemmikit on noin ylipäätänsä ns. eläinrakkaiden ihmisten juttu. Toisin sanoin kotona ei tarvitse olla eläintarhaa eikä elää paskan keskellä, ja siitä huolimatta taloudessa voi olla kissan tai koiran mentävä aukko. Tiesitkö muuten, että varsinkin kissat ovat pääsääntöisesti hyvin siistejä eläimiä, jotka kaiken lisäksi ne osaavat käydä myös tarpeillaan siellä missä ihmisetkin.

        Itse varmaan elät kokonasi täysin sairaalan kliinistä elämää pölyviuhka ja rätti kourassa... heh heh.

        No, ei sen puoleen, kyllä osa naisistakin elää taloudessaan possun elämää, mutta se nyt tarkoita samaa kuin kaikki.

        Lisäyksenä vielä, että minulla ei ole lemmikkejä, mutta vakaa aikomus hankkia sellaisia tulevaisuudessa. Koti ilman kissaa on kuin sänky ilman tyynyä!


      • wuh wuh
        ..m38 kirjoitti:

        No huh huh ja wuh wuh, ja vielä naukaisu päälle....

        Täytyy sanoa, että tuo nyt oli taas vähään aikaan oikein kunnollinen rimanalitus. Eiköhän lähdetä siitä, että lemmikit on noin ylipäätänsä ns. eläinrakkaiden ihmisten juttu. Toisin sanoin kotona ei tarvitse olla eläintarhaa eikä elää paskan keskellä, ja siitä huolimatta taloudessa voi olla kissan tai koiran mentävä aukko. Tiesitkö muuten, että varsinkin kissat ovat pääsääntöisesti hyvin siistejä eläimiä, jotka kaiken lisäksi ne osaavat käydä myös tarpeillaan siellä missä ihmisetkin.

        Itse varmaan elät kokonasi täysin sairaalan kliinistä elämää pölyviuhka ja rätti kourassa... heh heh.

        No, ei sen puoleen, kyllä osa naisistakin elää taloudessaan possun elämää, mutta se nyt tarkoita samaa kuin kaikki.

        Kyllähän se väistämättä laskee talouden siisteystasoa, jos on vaikka vain kissa taloudessa. Se kun kävelee tiskialtaalle juomaan ja nuuhkimaan. Oleskelee pöydillä. Ja kaikki tämä samoilla jaloilla, joilla kissa on peittänyt jätöksensä hiekkalaatikossa. Vai mitä? Kissat on kyllä söpöjä kunhan niitä ei ole minun taloudessa.:)


      • mau mau
        wuh wuh kirjoitti:

        Kyllähän se väistämättä laskee talouden siisteystasoa, jos on vaikka vain kissa taloudessa. Se kun kävelee tiskialtaalle juomaan ja nuuhkimaan. Oleskelee pöydillä. Ja kaikki tämä samoilla jaloilla, joilla kissa on peittänyt jätöksensä hiekkalaatikossa. Vai mitä? Kissat on kyllä söpöjä kunhan niitä ei ole minun taloudessa.:)

        Ihan yhtä lailla kuin se koirakin niin kissallekin voi opettaa missä se saa kulkea. Ei ainakaan oma kissani aikanaan kulkenut pitkin tiskipöytiä nuuhkimassa kun sen asian siltä kielsi. Samoin sitä voi kieltää menemästä myös ruokapöydälle. Toisaalta kuka syö ruokaansa suoraan siitä pöydältä onkin toinen juttu on siinä sitten kävellyt kissa tai ei :) Toisaalta se kissa myös pesee niitä jalkojansa kuten muutenkin itseään varsin usein.


    • suuttuukensuuttuu...

      Voihan vitalis. Itsellä oli koira, eikä se haitannut milläänlailla seurustelua,
      päinvastoin käytiin kaikki yhdessä lenkillä, kesällä uimassa ja sun muuta.

      Tietysti jos on niin toisesta riippuvainen, että kaikki hellyys on saatava
      itselle, eipä siitä tuu mittään muutenkaan, vaikkei oliskaan haukkua.

      Koirani ei saanut tulla sohvalle, puhumattakaan sänkyyn, siinä oli kyllä
      ehdon stop, jokin roti pitää sentään olla.

    • nainen_29v

      Olen nainen ja olen tuosta koira-asiasta samaa mieltä "wuh wuh":n kanssa. En halua miestä, jolla on koira ja nämä joutuvat karsituksi valitettavasti jo ennen tapaamista. Minulla ei edes ole allergiaa, en vaan yksinkertaisesti pidä eläimistä ja suorastaan inhoan isoja koiria ja niiden hajua ja karvoja. En usko, että olen ainoa, joka ajattelee näin ja tähän porukkaan voidaan lisätä vielä ne jotka kärsivät allergioista. Aika paljon ihmisiä karsiutuu siis jo koiran takia.

      • rtrtrgg

        Jep koirat haisevat. Ja niissä on kirppuja. Sisäsiistimmät ohjelmoitavat robottilelut ovat parempia. Niihin voi ladata erilaisia ohjelmia, tai itselleen sopivan käyttäytymismallin.


      • mies 35

        Me varmaan sovittais hyvin yhteen. Minäkään en tykkää koirista enkä aio sellasta koskaan hankkia. Saatikka muita eläimiä jalkoihin pyörimään.


      • Nainen_29v
        mies 35 kirjoitti:

        Me varmaan sovittais hyvin yhteen. Minäkään en tykkää koirista enkä aio sellasta koskaan hankkia. Saatikka muita eläimiä jalkoihin pyörimään.

        No ei kai nyt sentään pelkän koira-asian perusteella voi päätellä, että yhteen sopisi :D Mulla on ainakin niin tiukat kriteerit muutenkin, ettei siitä seulasta pääse kovin moni läpi.


    • fhjfgyjfghjftyjfhgjf

      Itse voisin pitää koiraa jopa plussana sillä olen äärimäisen eläin rakas ja erityisesti koirat ovat lähellä sydäntä. Kuhan se koira ei oo mikää kärttysä rotikka tai dobermanni.

    • ap

      Miksi ei voisi sanoa suoraan että ei kiinnosta kun sulla on koira? Eipä onneksi kukaan mies ole niin sanonu eli oletan ettei koira ole ollu ongelma ainakaan. Tosin eihän kaikki suoraan aina sanokkaan että mistä kiikastaa. Monille on tyypillistä että tosta noin vaan lopetetaan yhteydenpito sanomatta mitään.

    • enkeksimitäänimee

      No siinä tapauksessa koira ei ole ollut ongelmana, ellei kukaan miehistä oo sinulle niin sanonu. Tottakai on tapauksia, jotka eivät sano mikä on ongelmana vaan lopettavat yhteydenpidon yhtäkkiä. Se on ikävää ja lapsellista.

    • naps.

      MMM, joo. Onko teillä naisilla miten yleistä se että on aika tiukkaa kenen kanssa haluaa jutella?

    • kirjaudusisään

      Ite ainakin juttelen melkein kenen kanssa tahansa, annan melkein jokaselle mahdollisuuden. Tietty sen täytyy herättää vähän mielenkiintoa että kiinnostaa alkaa tutustumaan paremminkin. Mua vituttaa sellaset viestit joissa lukee tyyliin "hei oon 30v mies kainuusta" siis...oikeesti.. Tuskin kovin montaa kiinnostaa tollaseen vastata. Tai jotain tällästä "hei mitä kuuluu" :D Hahaha

    • huoh.

      Minä ottaisin heti miehen jolla on koira, mutta eivätpä tunnu hekään olevan minusta kiinnostuneita. Eläinrakkaat miehetkin haluavat jotain elämää suurempaa prinsessaa, ei tavis kelpaa?

    • meniskölenkille

      Tavis ei todellakaan kelpaa miehille. On se koettu ja nähty, huh huh.

    • wuh wuh

      Njettinaiset taas etsii jotain herra täydellisyyttä. Vain joka kymmenenteen viestiin edes vjastataan. Miesten profiileja on noin puolet enemmän deittipalveluissa. Naisten markkinat siis. Taidat olla nirso?

    • ap

      No helevetti jos meikäläiselle kirjotetaan tyyliin "moi mitä kuuluu" niin luuletteko ukot että oikeesti kiinnostaa vastata tollaseen viestiin? Tai jotain vaikka "oon rami 30v"... Sitä ihmettelen että miksi miehet ETTE PANOSTA niihin viesteihin kun mielenkiintoselle naiselle kirjotatte!?

      Kertokaa itsestänne enemmän!! Ei se voi niin vaikiaa olla! Sillon herää paremmin kiinnostus toisellakin!

      Ja ei, minä en varmana ole nirso!

    • -Nainen-

      Mun on nyt kyllä pakko heittää kommenttia. Luin viestinketjun läpi, ja en voinut melkein uskoa lukemaani....

      Joidenkin mielestä lemmikit on yksi peruste karsia viestittelykumppaneja? Ei kai sitä nyt koirien kanssa seurustelemaan aleta?!?

      Nettideittailussa on omituisia tapoja karsia ihmisiä. Samanlasta se on puolin ja toisin. Milloin on mitäkin syitä. Kun viestitellään, niin saattaa paljastaa toiselle jotain, josta tulee turn out. Mielestäni lemmikkien perusteella karsiminen on kuitenkin yksi älyttömimmistä syistä.

      • -Nainen-

        ...on vielä pakko lisätä mun viestiin: Tottakai täytyy karsia :D
        Viestini kuulosti siltä, että pitää alkaa deittailla kaikkien mahdollisten kanssa. :D

        Mun pointtini on kuitenkin se, että järki käteen noissa karsimisperusteissa!


      • wuh wuh
        -Nainen- kirjoitti:

        ...on vielä pakko lisätä mun viestiin: Tottakai täytyy karsia :D
        Viestini kuulosti siltä, että pitää alkaa deittailla kaikkien mahdollisten kanssa. :D

        Mun pointtini on kuitenkin se, että järki käteen noissa karsimisperusteissa!

        Joillekin voi vaan olla tärkeimmästä päästä karsimisperusteissa tuo lemmikittömyys. Esim. auto saattaa vaikka likaantua lemmikeistä. Se saattaa vaikuttaa lähinnä liikkuvalta koirankopilta.;) Tämä keskustelun aloittaja vaikuttaa monelta osin ihan kiinnostavalta naiselta. Kun etsii meitä ei bilettäviä, ryyppykulttuurista ja suuresta massasta poikkeavia miehiä. Mutta plaah-koira. Ja välimatkaa yli 250km. Ei suurin osa naisista vastaa vaikka miten asiallisesti kirjoittelisi aloitteita.


      • m35v
        -Nainen- kirjoitti:

        ...on vielä pakko lisätä mun viestiin: Tottakai täytyy karsia :D
        Viestini kuulosti siltä, että pitää alkaa deittailla kaikkien mahdollisten kanssa. :D

        Mun pointtini on kuitenkin se, että järki käteen noissa karsimisperusteissa!

        Aivan oikein, ja tuon kirjoituksesi perusteella karsisin sinutkin pois.


      • m35v
        wuh wuh kirjoitti:

        Joillekin voi vaan olla tärkeimmästä päästä karsimisperusteissa tuo lemmikittömyys. Esim. auto saattaa vaikka likaantua lemmikeistä. Se saattaa vaikuttaa lähinnä liikkuvalta koirankopilta.;) Tämä keskustelun aloittaja vaikuttaa monelta osin ihan kiinnostavalta naiselta. Kun etsii meitä ei bilettäviä, ryyppykulttuurista ja suuresta massasta poikkeavia miehiä. Mutta plaah-koira. Ja välimatkaa yli 250km. Ei suurin osa naisista vastaa vaikka miten asiallisesti kirjoittelisi aloitteita.

        Se on se juttu, että koirat haisee ja ovat muutenkin sottaisia.

        Sisäsiistiä miestä naiset varmaan haluaa, mutta koiran kanssa ei ole väliä. Se on naisten logiikkaa se. Ihan samanlainen äitini oli, että koira oli tärkein, eikä se koira itse osannut huolehtia itsestään tai käyttäytyä siististi, joten sitä oli palveltava. Meitä muita miehiä ei voitu palvella, kun koira oli tärkeämpi. Miksi ottaa itselleen tuollaista ylimääräistä lastia, kun muitakin hienompia ihmisiä, kuten minua voitaisiin palvella koiran sijaan - ja itsekin olen siis sisäsiisti enkä haise, kuten koirat yleensä, mutta ruokaa saa laittaa, ja sen sellaista.


    • -Nainen-

      Mulla itsellä on ainakin tapana vastata kaikkiin asiallisiin aloitteisiin edes jotain. Kriteerinä on mm. se, että aloite ei oo muutaman sanan pituinen ja kirjoitusvirheitä vilisevä. :) Tottakai toisen profiilin sisältökin vaikuttaa paljon, mutta on ihan hölmöä karsia joidenkin vähemmän merkityksellisten seikkojen, kuten lemmikkien tai musiikkimaun perusteella. :D Vasta viestiejä lähettelemällä voi päätellä, voisko toisen kanssa olla samalla aaltopituudella. :)

      • Nainen_29v

        Mitä väliä sillä on millä perusteella karsii? Itse haluan ja tarvitsen vain yhden hyvän, niin miksi tehdä kompromisseja jo ennen tutustumista? En pidä eläimistä, suosin vaaleita hiuksia ja sinisiä silmiä, iän ja pituuden pitää olla kohdillaan, ei lapsia, ei duunari tai työtön, ulkonäkö vähintään 9/10 (minun mielestäni siis) jne. Silti valinnan varaa tuntuu löytyvän. Ja vasta ensimmäisellä tapaamisella selviää ollaanko samalla aaltopituudella. Kirjoitellahan voi mitä vaan.


      • heehehh
        Nainen_29v kirjoitti:

        Mitä väliä sillä on millä perusteella karsii? Itse haluan ja tarvitsen vain yhden hyvän, niin miksi tehdä kompromisseja jo ennen tutustumista? En pidä eläimistä, suosin vaaleita hiuksia ja sinisiä silmiä, iän ja pituuden pitää olla kohdillaan, ei lapsia, ei duunari tai työtön, ulkonäkö vähintään 9/10 (minun mielestäni siis) jne. Silti valinnan varaa tuntuu löytyvän. Ja vasta ensimmäisellä tapaamisella selviää ollaanko samalla aaltopituudella. Kirjoitellahan voi mitä vaan.

        Naisille kyllä valinnan varaa treffipalstoilta löytyy. Ihan eri asia taas on miten sinä kelpaat kenellekään josta olet kiinnostunut. Miksei saa muuten olla duunari?

        Vittu mikä idiootti.


    • ap

      Niin, en itsekään karsi tyyliin musiikkimaun perusteella ketään. Ne joita karsin niin on tosiaan tuollaset jotka parilla sanalla kirjottavat viestiin jotain, ei se herätä mitään mielenkiintoa. Sitten jos katson miesten profiileita niin aika monessa on parilla sanalla kirjotettu esim "oon 30v...etsin kivaa naista.. kirjotan joskus lisää..". Heh heh.. Ei kiinnosta ei. Ja yksi toinen on juuri kirjotusvirheet jos niitä on paljon ja kirjotus on kauheen sekavaa, sellasiinkaan en välttis vastaa.

      Että miehet, ottakaa vaan muhun yhteyttä, kyllä yleensä vastaan takasin ja alan tutustumaan innolla! Kunhan kirjottaa vähän pitemmästi!

    • ap

      Itse taasen haluaisin ennemmin tavallista työtä tekevän miehen, en mitään akateemista.. Mulla harvemmin on mitään yhteistä korkeasti koulutettujen kanssa, kokemusta on. Ei niistä ole tullu mitään.

    • luotettava mies

      Täällä olis 35v hyvä mies jollekkin. En nyt oo mitenkään erityisen hyvännäköinen mut
      olen kiltti, huolehtiva, luotettava, rehellinen, huumorintajuinen, positiivinen, tuun toimeen kaikkien kanssa. Salibändyä harrastan ja pyöräiltyä tulee aika paljon. En polta ja alkoholia en kovinkaan usein juo. Baareiisakaan en käy usein. Kerran tänä vuonna käynyt baarissa!! Asun raumalla. Kerron paljon lisää mielelläni...

    • wuh wuh

      Ainakin ap on tavallinen, sivistynyt nainen, joka kirjoittaa normaalia tekstiä. Luulisi Oulussa olevan potentiaalisia mieskandidaatteja, sillä näissä treffipalveluissa on noin puolet enemmän miesprofiileja. Aloitteita olet varmaan saanut kymmeniä? Toki iso osa miehistä on näitä jokaviikkoisia kaljankittaajia ja koviksia, tai sitten aika kuluu pleikkaria tms. pelaillessa.

    • ap

      No eipä tuota oo löytyny ketään. Viestejä oon kyllä saanu ihan kivasti, mutta huomattavan suuri osa ollu 40-50v varatuilta miehiltä jotka kirjottaa suoraan "annakko pillua"... Hohhoijaa. Jotain kirjoitteluja tietty on ollu mukavan tuntusten miesten kanssa mutta johonkipa ne aina on sitten tyssännyt. Yleensä käynyt niin että mies lopettanu yhtäkkiä vaan kirjoittamisen tai jos on tapaaminen sovittu, mies ei oo tullu paikalle.

    • wuh wuh

      No ei sitten ole älyttömän helppoa. Onpa älykästä tekstiä miehiltä, jotka ovat ehkä isäsi ikäisiä. Ja lapsensa tietämättömiä, mitä isänsä netistä metsästää.

    • ajattelija 1

      Lueskelin tuota viestiketjua, kerron nyt oman mielipiteeni kaikille, jotka valittelee tuota sinkkuongelmaa, kun ei paria löydy... olen itsekkin samassa veneessä, tosin mies 28 v, hoikka, perusasiat ihan kunnossa, silti sinkku ja itsekkin kirjoilla useilla treffipalstoilla ja ei tärppää, ok treffeillä olen käyny ja pari uutta ystävää olen saanu n 2 v:n aikana.. eipä kummempaa...

      Tuntuu siltä, että kaikenlainen koijarointi on sallittua näissä deittijutuissa, kirjotellaan hetki ja sitten hävitään, tai pahimmillaan käydään treffeillä ja hävitään ilman järkevää syytä, vaikka annetaan toista ymmärtää.. missä on tosiaan ihmisien moraali ja oikeat arvot?! Missä on toisien kunnioitus? Ok, pakkeja tulee ja ne kuuluu elämään, ei siinä, mutta asiat voisi sanoa niin kuin ne on, jos ei kiinnosta niin sanoisi sen.
      Yksi huvittavimpia asioita on tämä "tositarkoituksella" liikkeellä olo, olen sillä mielellä itsekkin täällä, eikä vastauksia tule, ainakaan enää, nyt kun sen ilmaisen profiilissani. Se tuntuu olevan oikea naisen karkoitin :D, vaikka sen kunniallisempaa asiaa kuin parin löytäminen ei olekkaan.. eikö nykyään enää uskalleta sitoutua? Mielestäni nettitreffeille ei pitäisi edes lähteä jos ei ole tosissaan, ns. katselmaan ja kokeilemaan, kiusaamaan niitä, jotka tosissaan haluavat löytää jonkun...

      Muutenkin tuntuu, että tämä ulkonäkökeskeinen nykykulttuuri vierottaa meidät kaikki niin miehet kuin naisetkin eroon niistä oikeista arvoista, joilla on merkitystä parisuhteiden kannalta. Ihmisille syötetään kuvaa, siitä, että pitää löytää täydellinen kumppani sitten joskusja toisaalta sitä, että villi sinkkuus tosi pitkään on ihan ok ja jopa toivottavaakin. Painoarvo treffailussa on siirtynyt aivan liikaa sellaisiin asioihin, joiden merkitys parisuhteen kannalta on minimaalinen esim liiallinen fyysinen ulkonäön palvonta..
      Esim monet miehet hakee kaunista ja hoikkaa lapsetonta naista, moni nainen haluaa, menestyvän "komean?" hauskan, menevän-rauhallisen rentun, joka on ihanan romanttinen ja osaa tehdä kodintyöt ja :D kivoja pikku vastakohtaisuuksia...

      Tuntuu vain, että tämä maa ei enää hyväksy tavallisia naisia ja miehia, vain "kauniita ja rohkeita"... Eli aloittaja, et ole yksin, meitä normeja on paljon ja kokoajan tulee lisää..

    • ap

      Itteäkin niin pistää ärsyttämään toi että hävitään ku pieru saharaan ihan yhtäkkiä. Eka ollaan muka kiinnostuneita sitten ihan yhtäkkiä saatetaan lopettaa yhteydenpito. Tai kuten kerroin tuossa et jos on sovittu tapaaminen niin toinen ei oo saapunutkaan paikalle ja sen jälkeen kun ite koittanu yhteyttä ottaa niin ei oo onnistunu. Miksi sitä ei kehata suoraan sanoa että ei kiinnosta tai on se syy sitten mikä tahansa?

      Maailma on menny tälläseksi.. Monet heivaa jonku ihan pienenkin asian takia, jos vaikka ei just oo tummat hiukset mut muuten passeli tyyppi niin homma jää siihen.. Naurettavaa. Siis miten voi perhana esim hiusten väristä olla kiinni?? En mää voi ymmärtää.

      Ei auta muuta kun toivoa että joskus se löytyy!

      • m35v

        Ylipaino tai pyöreys on vakava asia. Et ole vielä paljastanut meille mittasi, sillä koiras kyllä tsekkaa tilanteen, mikäli mitat muuten vaikuttavat hyviltä. Tässä olisi muutamia ihannemittoja, joita ei voi vastustaa:
        170 / 60
        165 / 55
        175 / 63

        Läskit taas:
        170 / 75
        165 / 68
        175 / 80

        Pätkät:
        alle 160, ei oikein nappaa, ja jos vielä lihava, niin ei eii.
        Vetyperoksidiblondeille sanon myös ei, kyllä siinä jotakin väriä pitää olla tukassa.


      • Ihmettelijätär1
        m35v kirjoitti:

        Ylipaino tai pyöreys on vakava asia. Et ole vielä paljastanut meille mittasi, sillä koiras kyllä tsekkaa tilanteen, mikäli mitat muuten vaikuttavat hyviltä. Tässä olisi muutamia ihannemittoja, joita ei voi vastustaa:
        170 / 60
        165 / 55
        175 / 63

        Läskit taas:
        170 / 75
        165 / 68
        175 / 80

        Pätkät:
        alle 160, ei oikein nappaa, ja jos vielä lihava, niin ei eii.
        Vetyperoksidiblondeille sanon myös ei, kyllä siinä jotakin väriä pitää olla tukassa.

        Minkähän takia Sinä vielä täällä sinkkupalstalla vapaana pyörit? :D


    • Eronnut nainen 47

      Nettimaailmassa tuo ihastuminen ja kiinnostus alkaa mielestäni väärästä päästä...))Ensin ollaan kiinnostuneita profiilista ja ihastutaan siihen kuvan, minkä se antaa..Ja ehkä jopa kuvaa, joka siellä kenties on.
      Sitten vaihdetaan puh. numerot ja keskustelu voi olla hyvinkin kivaa, sujuvaa, kuin olisi vanhat tutut entuudestaan...
      Mutta vasta tapaaminen kertoo sen olennaisen, onko niitä kemioita vai ei...
      Tietty kuvan lähettäminen esim. puh.keskustelun jälkeen on toisinaan tehnyt jo loput..." En ole ollut miehen NAISMAUN mukainen!"

      Eli tarkoitan, että ensin on ikäänkuin odotukset ja ihastus, mutta vasta sitten tavataan ja huomataan, ettei olekaan mun nainen tai mies...
      Kapakassa tai livenä, ensin ulkonäkö kertoo sen, että miellyttääkö ja sitten se jatkuu luonnollisesti....
      Tämä kaikki turhauttaa ja tietty kyllästyttää aika-ajoin... Ei voi välttyä pettymyksiltä, vaikka kuinka olisi pilkettä silmässä...
      Jos pakit tulee juuri ulkonäön perusteella, niin onhan se pinnallista..
      Mutta ei voi pakottaa ketään jatkamaan tutustumista, kun kerran koko nettimaailma on leikkikenttänä ja aina uutta profiilia on tarjolla.
      Netti on vain yksi foorumi muiden mukana, ja juuri tästä syystä, on aina ilo tavata livenä kivoja miehiä ja hetkeksi jättää nettimaailma.
      Hyviä tyyppejä, varattuja ja vapaita on kaikkialla.

      Kokemusta erilaisista suhteista minulla on jo 2 vuoden ajan, mutta tosi on, että seurustelusuhteen löytyminen on vaikeaa, pikemminkin löytyy samanhenkisiä kavereita, joita ei olisi ilman nettiä löytynyt.
      Ja tietty seksiä saisi joka puolelta!
      En moiti miehiä, katson itsekin, että välillä tulee annettua turhankin helposti pakit jollekin hyvälle tyypille.
      Kysymyksessä on usein väsymys ja turhautuminen, tietty itsesuojeluvaisto.

      • wuh wuh

        Miten niin seksiä saa joka puolelta? Tämmöinen kunnollinen baareissakäymätön mies saisi seksiä vain parisuhteessa. Mahdollinen seksiseuranhakuilmoitus saa olla näkyvillä netissä kuukausia, eikä yksikään nainen vastaa silti. Suomi on kaukana tasa-arvosta seksin saamisen suhteen. Tämä on suunnattoman vakava yhteiskunnallnen ongelma. Naiset haluaa vaieta asian kuoliaaksi, kun se ei ole heille ongelma. Kirjoittihan eräs Hännikäinen asiasta kirjankin.


      • Ruikuttajat_eiihh
        wuh wuh kirjoitti:

        Miten niin seksiä saa joka puolelta? Tämmöinen kunnollinen baareissakäymätön mies saisi seksiä vain parisuhteessa. Mahdollinen seksiseuranhakuilmoitus saa olla näkyvillä netissä kuukausia, eikä yksikään nainen vastaa silti. Suomi on kaukana tasa-arvosta seksin saamisen suhteen. Tämä on suunnattoman vakava yhteiskunnallnen ongelma. Naiset haluaa vaieta asian kuoliaaksi, kun se ei ole heille ongelma. Kirjoittihan eräs Hännikäinen asiasta kirjankin.

        "Suomi on kaukana tasa-arvosta seksin saamisen suhteen."

        Seksin saaminen ei ihmislajilla koko maailmassakaan jakaudu tasapuolisesti, se on vaan parasta hyväksyä. Naaras valitsee parittelukumppaninsa ja siinä jää aina pakosti porukkaa rannalle, siinä ei kitinät auta.

        By the way: Mikään ei muuten voisi olla miehessä epäseksikkäämpää (no huono hygienia on jaetulla ykkössijalla), kuin seksin saamattomuuden ruikuttaminen.


    • ap

      170/75 läski?

      165/68 läski?

      175/80 läski????

      Voi hyvää päivää.... Onko media noin kovasti aivopessy sutkin? Ruumiinrakennekin vaikuttaa tuohon asiaan ei vaan noi luvut.. Huh huh huh!! Jos noi mitat on automaattisesti sun mielestä läskejä niin minä syön perkele käteni. No eikkai siinä, jokanen tavallaan!!

      • m35v

        Kyllä nuo selvästi ylipainoisuuteen sekä lihavuuteen viittavat BMI:n mukaisesti, tai vähintään pyöreyteen.

        Laita nyt mittasi ap tähän, että saadaan arvostella sinun ruuminrakennettasi.


    • kypsäruusu

      Edellä mainitut mitat ovat normaalipainon ja lievän ylipainon rajapinnassa. Tämä on juuri tätä älytöntä, naurettavaa lattapäisyyttä, joka miehillä tuntuu olevan ainoa, mitä naisesta ymmärtävät. Itse olen vaihdellut oman painoni ilmoittamisessa 69 kiloa (oli painoni monta vuotta ja on ns. normaalipainoni) ja 74 kg, joka sattuu nyt olemaan mittarissa, toivottavasti tilapäisesti. Samat miehet joko ovat kiinnostuneita (keskipituinen nainen, paino 69 kg) tai eivät ole kiinnostuneet (sama nainen,paino 74 kg). Aivan sama ihminenhän minä olen, vaatteet päällä heidän olisi vaikea edes tietää kumman painan. Todella naurettavaa kuvitella jonkin tietyn pituus-painoyhdistelmän takaavan onnistunutta parisuhdetta. Takana on joko jokin ruumiinrakenne-fetissi tai sitten jälleen kerran ollaan vain seksin perään. Vai pitikö kavereille näyttää hoikkaa tyttöystävää, en tiedä.
      Ja numerothan eivät todellakaan kerro ruumiinrakenteesta, voi olla esim. poikamaisen mallinen nainen, jolla on keskivartalolihavuutta, tai samoilla luvuilla tiimalasivartaloinen upea nainen.
      Itse en pidä laihoista miehistä, varsinkaan näin vanhemmiten, ihanteeni olisi lihaksikas mies jolla on kohtuullisesti mahaa. Ja olenpa sellaisen löytänytkin.

      • m35v

        "Itse en pidä laihoista miehistä, varsinkaan näin vanhemmiten, ihanteeni olisi lihaksikas mies jolla on kohtuullisesti mahaa. Ja olenpa sellaisen löytänytkin."

        Koska olet itse lihava... hoikat naiset tuskin haluavat rutistua lihavan miehenkörilään alle, vaan he haluavat myös hoikkia miehiä. Tai siis ainakin jos heillä on mitään järkeä päässään. Ja edelleenkin: lihatiskillä myydään ylimääräistä lihaa, ei sitä tarvitse erikseen kantaa mukanaan.


      • Se tuhma Julia
        m35v kirjoitti:

        "Itse en pidä laihoista miehistä, varsinkaan näin vanhemmiten, ihanteeni olisi lihaksikas mies jolla on kohtuullisesti mahaa. Ja olenpa sellaisen löytänytkin."

        Koska olet itse lihava... hoikat naiset tuskin haluavat rutistua lihavan miehenkörilään alle, vaan he haluavat myös hoikkia miehiä. Tai siis ainakin jos heillä on mitään järkeä päässään. Ja edelleenkin: lihatiskillä myydään ylimääräistä lihaa, ei sitä tarvitse erikseen kantaa mukanaan.

        Tämä hoikka nainen ei todellakaan halua rutistua minkään lihavan miehenkörilään alle, mutta miehelläni kyllä ratsastaisin sellaisella isolla ja lihaksikkaalla orilla. Minkään laihan ja kapisen konin alla enkä päällä halua olla.


      • m35v
        Se tuhma Julia kirjoitti:

        Tämä hoikka nainen ei todellakaan halua rutistua minkään lihavan miehenkörilään alle, mutta miehelläni kyllä ratsastaisin sellaisella isolla ja lihaksikkaalla orilla. Minkään laihan ja kapisen konin alla enkä päällä halua olla.

        Toivottavasti et itsekään ole laiha ja kapinen koni. Pitää sinunkin kuule käydä kuntosalilla.


      • Se tuhma Julia
        m35v kirjoitti:

        Toivottavasti et itsekään ole laiha ja kapinen koni. Pitää sinunkin kuule käydä kuntosalilla.

        No sehän nyt selvä, että käyn itsekin salilla. En kai voisi vaatia mieheltä lihaksia, jos olisin itse joku treenamaton lattapeppu ja sellureisi.


    • ap

      On noita hoikilla miehillä lihavia naisia ja lihavilla miehillä hoikkia naisia jne jne jne.. Kaikille kelepaa joku.

      Mun mitat on 162/62 eli normaalipainonen olen. Vaan empä tietenkään sinun "m35v" mielestä.

      • m35v

        Hmm, no onhan nuo mitat aika rehevät, koska itsekin olen normaalipainoinen, mutta minulla on vain muutamia kiloja enemmän, mutta niin paljon enemmän pituutta.

        Yhteydenottoja tulee varmasti enemmän, jos laihdutat tuon 60 kg:n alle :) No te voitte sentään tehdä jotakin liikakiloilenne, mutta ajatelkaa mitä pätkä mies voi tehdä parantaaksen asemiaan, ei paljon mitään. Pätkät kun ei käy kaupaksi.


      • ap
        m35v kirjoitti:

        Hmm, no onhan nuo mitat aika rehevät, koska itsekin olen normaalipainoinen, mutta minulla on vain muutamia kiloja enemmän, mutta niin paljon enemmän pituutta.

        Yhteydenottoja tulee varmasti enemmän, jos laihdutat tuon 60 kg:n alle :) No te voitte sentään tehdä jotakin liikakiloilenne, mutta ajatelkaa mitä pätkä mies voi tehdä parantaaksen asemiaan, ei paljon mitään. Pätkät kun ei käy kaupaksi.

        Siis anteeksi mitä? Luinko tosiaan oikein? Miksi ihmeessä mun pitäisi laihduttaa alle 60kg:n jos kerta olen jo nyt normaalipainossani? En todellakaan aijo laihduttaa enempää, tämä on ihannepainoni ja tässä aion pysyä. Enkä todellakaan halua sellasta miestä itselleni joka etsii jotain alipainoista naista. Huh, sairasta se on tämä maailman meno.


      • m35v
        ap kirjoitti:

        Siis anteeksi mitä? Luinko tosiaan oikein? Miksi ihmeessä mun pitäisi laihduttaa alle 60kg:n jos kerta olen jo nyt normaalipainossani? En todellakaan aijo laihduttaa enempää, tämä on ihannepainoni ja tässä aion pysyä. Enkä todellakaan halua sellasta miestä itselleni joka etsii jotain alipainoista naista. Huh, sairasta se on tämä maailman meno.

        Laihdutusta peliin vaan, ap. Eivät miehetkään kelpaa sellaisenaan, vaan pitää ruveta bodaamaan ja käymään kuntosalilla päivittäin että kelpaisi. Vähintään 5-10 kg lisää lihasmassa, niin sitten ehkä rupeaa kelpaamaan. Siinä se on kun hoikka nainen kohtaa lihaksikkaan miehen, se on kaikkien toiveuni.


      • ap
        m35v kirjoitti:

        Laihdutusta peliin vaan, ap. Eivät miehetkään kelpaa sellaisenaan, vaan pitää ruveta bodaamaan ja käymään kuntosalilla päivittäin että kelpaisi. Vähintään 5-10 kg lisää lihasmassa, niin sitten ehkä rupeaa kelpaamaan. Siinä se on kun hoikka nainen kohtaa lihaksikkaan miehen, se on kaikkien toiveuni.

        Sulla tuntuu olevan vääristyny kuva tästä kaikesta.. Miten niin miehetkään eivät kelpaa sellaisenaan? Luuletko todella että miesten pitäs olla lihaksikkaita ja käydä salilla säännöllisesti et kelpaa? Huh, mä en ees haluais sellasta miestä joka ravaa salilla. Saahan toki käydä jos haluaa mut sellasta miestä en haluu joka jatkuvasti käy ja syö tarkkaan ja tarkkailee aina painoo. Semmoset muskelimiehet ei sytytä. Ehkä sulla itelläs on huonoja kokemuksia? En tiiä mut vähä siltä kuulosti.

        Ja todellakin, jos minä en kelpaa normaalipainoisena kenellekään niin siinä tapauksessa olen ihan suosiolla yksin. Mutta kenenkään takia en ala laihduttamaan, paitsi itseni ja terveyteni ja sen laihdutus urakan olen jo tehnyt!


    • Teija, 41v

      Miehet vaativat naisilta missinmittoja, mutta oma maha saattaa roikkua polvissa...
      Parta voi olla hoitamaton, tukka rasvainen yms. Mutta vaatimukset ovat kovat!
      Joskus tekisi mieli kysyä, että millä eväillä nuo miehet tuollaista vaatii...?
      Ja sitten me naiset haetaan sitä täydellisyyttä...No, siisteys ja kunnostaan huolehtiminen on kai aina a.ja o.

      • Theman55

        Älä sie Teija ala valittaa meijä äijien tyylistä. Mitä sitten, jos maha roikku. minkä mie sille voi. Parran ajan silloin kun huvittaa. Saunassa käyn kerran viikossa tulee vähäinen tukka pestyä kunnolla. Naisten pitää näyttä hyviltä ja tuoksua hyvältä.


    • se siitä

      olen myös ihmetellyt, miten miehet jopa vanhana vaativat naiselta täydellisyyttä?

      Aion elää lopun ikää ilman miestä, ja kokemustakin kun jo on, ei edes vaihtamalla parane.

    • nainenneliviis

      Nainenkin rupsahtaa väkisin jossain vaiheessa, eli tulee esim ryppyjä ja monille kiloja vaikka kuin liikkuis ja söis kunnolla. Ihmettelen miks moni mies ikäänku pelekää vanhempia naisia ku ovat muka niin "kulahtaneet", vältellään ku ruttoa. Kyllä neli viiskymppinenki nainen voi olla helvetin seksikäs ja kaunis, oon nähny. Ei se oo vaan nuorten naisten juttu.

      Miehet o miehiä, niitäki on joka junaan. Ohan niit miehii jotka on vanhempien naisten perään kauheesti, pitävät meitä viehättävinä ;)

    • wäyh

      M35v olet säälittävä vanha pieru! Mikä sinä olet arvostelemaan normaalipainoista naista. Sinulla on jo toinen jalka haudassa tuossa iässä. Ja markkina-arvo nolla. Ehkä nämä pintaliitobeibet etsii salikundii.

      • m35v

        Lapsellista puhetta. Ei tuossa normaalipainoa juuri ole. Ja ilmeisesti vieläkin laihduttamisen jälkeen tuo tulos. En itse huolisi - ja siinä se markkina-arvo tulee punnittua täällä, eli ap ei ole kelvannut kenellekään.

        Joku puhui muuten selluliitista, sitä ei ainakaan minulla ole, se on yleensä naisten ongelma.

        Mutta mitä siitä - monet ovatkin kelvottomia, jotka ovat täällä nettideiteissä, syystä tai toisesta. Pitää löytää ne jotka eivät ole sitä, ja se on hankalaa. Niitä on kyllä.


    • murrrnau

      Hah hyvin sanottu :D

    • Se oikea tullee sitten ajallaan..ei kannate kiirehtiä. Minä lopetin jo sen etsimisen eli meneehän tämä elämä näinkin yksikseen,vaikka onkin melkoista tervan juontia..

    • täälläkinSinkkuN

      Monethan ne kyllä sanoo että löysivät "sen oikean" kun lopettivat itse etsimisen. Voi kun itellekin kävis niin.

    • kypsäruusu

      Ihmettelen miten sellainen luojanlahja naissukupuolelle kuin m35v vielä parinkymmenen vuoden aktiivisen seurusteluiän jälkeen täällä parialöytämättömien puolella naisia arvostelee. Okei, osaat kertoa millainen naisen ulkokuori kelpaisi, hienoa. Kerropa omasta seurusteluhistoriastasi, montako pitkäaikaista suhdetta on ollut itselläsi ja mihin sitten tössähti.
      Ts. miksi ihmeessä et ole avioitunut jo vuosia sitten, kun ikätoverinaiset vielä olivat nuoria, hoikkia ja kauniita ihan oikeasti??

    • SARI 37V.

      Hyvin sanottu kypsäruusu...
      m35 jotenkin tuntuu olevan ylijäämää, kun ei ole todellakaan kellekään kelvannut...))

      • m35v

        "m35 jotenkin tuntuu olevan ylijäämää, kun ei ole todellakaan kellekään kelvannut...)) "

        Tai sitten en itse ole kelpuuttanut ketään, se taitaa olla siinä. Teitä vain käy sääliksi, kun te ette naisina ole kelvanneet kenellekään. Jos olisitte kelpoja, niin teillä ottajia riittäisi. Samaa ei voi sanoa miehistä - kokeile vaikka laittaa miesprofiili itse, ja laita siihen kaikki ihannemiehen ominaisuudet, niin huomaat että yhteydenottoja ei välttämättä tule lainkaan.

        Ja laita joku povipommi kuvaksi profiilisi, niin viestilaatikkosi täyttyy hetkessä, riippumatta siitä mitä roskaa kirjoitat profiilisi.


      • kypsäruusu
        m35v kirjoitti:

        "m35 jotenkin tuntuu olevan ylijäämää, kun ei ole todellakaan kellekään kelvannut...)) "

        Tai sitten en itse ole kelpuuttanut ketään, se taitaa olla siinä. Teitä vain käy sääliksi, kun te ette naisina ole kelvanneet kenellekään. Jos olisitte kelpoja, niin teillä ottajia riittäisi. Samaa ei voi sanoa miehistä - kokeile vaikka laittaa miesprofiili itse, ja laita siihen kaikki ihannemiehen ominaisuudet, niin huomaat että yhteydenottoja ei välttämättä tule lainkaan.

        Ja laita joku povipommi kuvaksi profiilisi, niin viestilaatikkosi täyttyy hetkessä, riippumatta siitä mitä roskaa kirjoitat profiilisi.

        Sååli kyllä voi kulkea toisinpäinkin. Kypsä ruusu on jo tuottanut kolme ruusuntaimea ja voi rauhassa tuleentua ja nauttia onnistuneesta jälkikasvusta.
        Ystävyys fiksuun ja silmissäni komeaan mieheen riittää.


    • m35v

      "Ts. miksi ihmeessä et ole avioitunut jo vuosia sitten, kun ikätoverinaiset vielä olivat nuoria, hoikkia ja kauniita ihan oikeasti??"

      En löytänyt silloin ketään sopivaa, olen mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Seurustelin monta vuotta lapsena erään tytön kanssa. Sitten kai kyllästyin naisiin ihan totaalisesti. Eli ei ole nyt pakko löytää ketään täältäkään. Nykyään olen terveempi ja nuorekkaampi kun olin kaksikymppinen. Itselläni on nyt esim. paljon enemmän hiuksia ja tuuheampi tukka, verrattuna siihen mitä oli noin 8 vuotta sitten.

      "Ts. miksi ihmeessä et ole avioitunut jo vuosia sitten, kun ikätoverinaiset vielä olivat nuoria, hoikkia ja kauniita ihan oikeasti??"

      En ole huomannut mitään tällaista. Nykyään monet kaksikymppiset ovat lihavia, 3-kymppiset ovat terveempää sukupolvea.

    • lihavavailaiha

      Huhuuu tekis mieli oikein nähdä miltä m35v näyttää. Tuskin kovin ruusu itsekkään mutta kukkiihan se perunakin vai miten se sanonta meneekään.. Jooh ja monet miehet on lihavia iästä riippumatta :) Mitä se sun persettä kutittaa jos joku nainen on lihava, anna olla ja kato sää niitä hoikkia naisia. Selvästikin ihannoit melkeimpä alipainosia naisia teksteistä päätellen.

      • Painonpudotus

        Siis jos aloittaja on 162/62 niin se todellakin on sopiva paino! Yhtään ei vähempää tarvitsisi painaa, joten ei kannata ottaa itteensä tämän erään herran kommentteja. Toki jokainenhan saa sanoa mielipiteensä jos huvittaa ja jokainen tykkää mistä tykkää mutta normaalipaino tuo on.


      • m35v

        Voin sanoa että olen aika sileä naamaltani, ei ole esim. noita standardiryppyjä nenästä suupieliin, tai muutenkaan. Ja tuo deittikuvamainos, joka näkyy nyt vasemmalla, läskiä ei tursu naamasta ollenkaan samalla tavalla. Ja hiukset siis tallessa vieläkin paremmin kuin vuosia sitten. Mitat ovat todella hyvät, eli tuo 180/67-68 nyt, eikä sen eteen tarvitse tehdä mitään erikoista. Näillä parametreilla, jopa monet kaksikymppiset jäävät toiseksi ulkonäön suhteen. Joko sen vuoksi että ovat lihavia, tai hiukset ovat jo lähteneet, tai ryppyjä on naamassa, tai ovat liian pätkiä. Minulla oli muuten jo 19-vuotiaana ryppyjä otsassa, mutta nekin on nyt mennyttä. Se siitä nuoruudesta.

        Tämä ei ole tullut ilmaiseksi, eli olen aktiivisesti tehnyt töitä sen eteen että en vanhentuisi kuten muut omilla menetelmilläni.

        "Mitä se sun persettä kutittaa jos joku nainen on lihava, anna olla ja kato sää niitä hoikkia naisia."

        Joo, sopii minun puolestani, mutta kun tässä ajattelin kantaa korteni kekoon sen puolesta että miksi tuo ap ei kelpaa, niin tuossa olisi yksi hyvä syy. Tarjonta täällä on aika huonoa että tuskin itsekään löydän mitä haluan, eli joko joudun tyytymään sekundaan, tai sitten vaan lähden pois. Koska minulla on myös aika tiukkoja kriteereitä muutenkin, eli useimmat eivät kelpaa, pitää olla myös jotakin korvien välissä, eikä tuollaisia tusinakopioita mitä nyt on maailma täynnä muutenkin.


    • Sari 37v.

      Vastaus m35, jonka suurin syy taitaa olla sinkkuuteen, tuo ylimielinen luonne!
      Luulen, ettei kukaan nainen halunut sua nuorempana, eikä ole halunut sua nytkään...
      Arvosteleva ja ylimielinen ja leuhka asenne..!
      Mutta ainahan sen voi itselleen selittää, etten kelpuuttanut ketään...
      Mistä päättelet, että tänne kirjoittavat naiset ovat kaikki yksinäisiä tai sinkkuja...Minäkin olen onnellisesti naimisissa ja joka päivä mieheni vielä kiittää
      itseään hyvästä valinnasta!
      Ja omakin rekrytointini osui silloin oikeaan!
      Alkuperäisen kirjoituksen aihe on vähän kadoksissa, toisaalta se on koko ajan tässä....Miksi on niin hankalaa löytää kumppani?

      Jos tarjolla m35 kaltaisia miehiä, se onkin hankalaa, fiksut naiset ovat mielummin yksin.
      Saat varmasti mielihyvää itsellesi provosoimalla täällä, mutta minussa sinä herätät lähinnä huvittuneisuutta...ja ehkä sääliä!

      • m35v

        "Jos tarjolla m35 kaltaisia miehiä, se onkin hankalaa, fiksut naiset ovat mielummin yksin."

        Fiksuudesta en kyllä tiedä, tuskin kovin fiksu olet. Fiksut huomaavat kirjoitukseni positiivisessa mielessä, ja joskus minulle tulee yhteydenottopyyntöjä näitten kirjoitusteni perusteella täällä, mutta usein vain fiksuilta naisilta, ja heitä on ... valitettavan vähän.

        Jotkut vaan tyytyy aika vähään, ja silloin jokin kapinen konikin kelpaa parisuhteeseen, mutta se ei ole minun juttuni. Minusta tuo ap lähinnä herätti sääliä täällä, ja häntä on myös hauska kiusoitella, kun on tuollainen tosikko.


    • S37

      Sinun " fiksuus " se ainakin paistaa läpi...Mikä olet muita arvostelemaan, minä peittoan tollaisen surkimuksen 6-0.
      Joka sinut huolii, todella tyytyy aika vähään...
      Kuinka mies jo 35, jos onkaan todellinen ikä edes, eikä tuon vertaa ymmärrä...
      Ja kiusoittelua ap ei uskoakseni kaivannut ollenkaan.
      Olet kyllä enemmän kuin säälittävä...
      Päätän puolestani keskustelun asiasta tähän.

      • m35v

        Paljon väitteitä, mutta kaikki perusteettomia. Kyllä minä tiedän nämä rivitallaajat kuten sinä, ne on ihan tyhjiä päästä, paljon väitteitä kuitenkin. Jotenkin teillä muodostuu oma käsitys asioista ja henkilöistä, jotka ovat ihan pielessä.

        Tuskin peittoat minut ulkonäössä, koulutuksessa tai varallisuudessa, tai sopii yrittää.


      • JaanaLiisa
        m35v kirjoitti:

        Paljon väitteitä, mutta kaikki perusteettomia. Kyllä minä tiedän nämä rivitallaajat kuten sinä, ne on ihan tyhjiä päästä, paljon väitteitä kuitenkin. Jotenkin teillä muodostuu oma käsitys asioista ja henkilöistä, jotka ovat ihan pielessä.

        Tuskin peittoat minut ulkonäössä, koulutuksessa tai varallisuudessa, tai sopii yrittää.

        Sorry nyt vaan m35v, mutta sosiaalisessa älykkyydessä taidat hävitä ihan jokaiselle joka on tähän ketjuun vastannut.

        Rahalla ei saa onnea!


    • ap

      Ahaa, kiva että oikein sääliä herättelen täällä. 35v mies ja tykkää kiusata pienempiä? Voi voi.. Mitähän tyydytystä saat tuosta kiusoittelustas.

    • m28v

      M35v on niin kokematon seurustelussa, että hänellä on vielä prinsessaunelmia. Hänellä ei ole seurustelun mukanaan tuomaa kokemusta siitä, että suhteessa on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin toisen paino. Esimerkiksi kuinka hyvin pari tulee toimeen keskenään ja kuinka viihtyy yhdessä. Nämä on paljon tärkeämpiä, kuin painoasiat. Tietysti varsinainen ylipaino on sitten eri asia. Jos vaikka on 160cm ja 85kg. Siinä on jo ylipainoa. Itse pidän tärkeänä tupakoimattomuutta ja sitä että naisella ei vielä ole lapsia.
      Voi sitä sitten suhteessa paljon kohteliaammin ja kannustavammin maanitella kumppaniaan laihduttamaan. Niin kuin tein edellisessä suhteessani. Siinä oli oikeasti yli normaalipainon painoindeksi. Ja nainen muuttui sitten pysyvämmin hoikemmaksi ja on itseensä tyytyväisempi.
      Mutta m35v:llä taitaa olla joku hoikkuusfetissi suorastaan!

      • m35v

        Väärin. Mielestäni pakkauksen tulee olla täydellinen. Olen jutellut fiksujenkin naisten kanssa, ja heidän mielestään ulkonäkö on fiksuuttakin tärkeämpi, mutta siis molempien täytyy löytyä samasta pakkauksesta. Olen samaa mieltä. En viitsi itse ainakaan katsella jotakin lihavaa tyyppiä kovin kauaa, vaikka olisikin fiksumpi.

        Ongelmaksi naisten kanssa on muodostunut lähinnä se että naiset ovat liian meneviä minulle, itse haluan rauhallisemman elämäntyylin, mutta se ei kuulemma ole mahdollista usein. Ehkä sitten sovin vain parhaiten siihen että olen yksin.


    • justiina, 55v

      Kun seuraa tätä keskustelua, jossa tuntuu vain tämä 1 mies( m35) olevan mukana...Ei voi kun hämmästellä!
      Hänkin tuntuu kaikki naiset tallaavan jalkoihinsa, on asennevamma miehellä!
      Hissi ei nouse yläkertaan saakka, sanotaan täällä meillä päin.
      Ja täällä on varakasta, koulutettua ja komiaa ihmistä...Sellaista tunnuit seuraksesi hakevan!
      Kyllä naisessa pitää olla jotain, mistä pitää kiinni...Suuressa naisessa on paljon rakastettavaa!

      • m35v

        Nono, tuo oli kyllä jo epätoivoinen yritys mainostaa ylimääräisiä kilojaan :)
        Suu auki, mutta mitään et ymmärrä mitä olen sanonut. Usein minun jutuissani on jotakin perääkin.


    • sama J

      Jotain perää::::????
      Hii..

    • hohhoijaaaa

      voih m35v... muuttaisit asennettas oikeesti. tuolla tavalla ei naista saa :(

    • eläkääsovussa

      Aikasmoisia juttuja täällä. Menee kyllä aika lailla kauas jo itse aiheesta :) Elekää ihimiset alakako tappelee, sovussa pitäs elää.

    • Seikkaile ja ylläty!

      Mun kokemuksen mukaan pelkän ilmoituksen pohjalta tapaamisessa on ongelmana, että ensitreffeillä sulla on käytännössä vain omat sen ilmoituksen pohjalta luodut ennakko-odotukset mukanasi.

      Siis molemmilla osapuolilla.

      Ihmiset tykkää muodostaa käsityksiä kuvien ja vastaavien perusteella, ja sitten kun ne ei usein täytykään, niin homma jää siihen.

      Mä löysin tällaisen paikan netistä http://bit.ly/3D-Chat mikä on ilmainen chat ympäristö, jossa liikutaan 3D maailmassa itse luodun hahmon kannssa.

      Tälla tavalla olen pystynyt tutustumaan ihmisiin paljon paremmin jo etukäteen, ja live treffit onkin mennyt sitten oikein kivasti..:)

      Tosi helppo käyttää, ei todellakaan tarvii olla mikään it-pro. Facebookissa tästä tykkää 2 miljoonaa ihmistä ja nytkin n. 121 000 käyttäjää online, joten seuraa on yllin kyllin.

    • kaikenkokenut

      Nettideittailu on viimesin tapa löytää ketään tasapainoista ihmistä. Fakta.

    • linkkivinkkilinkki

      mitä tollaseen imvu tsättiinkään menee suurin osa ulukomaalaisia

    • seksi_seksi_seura

      Menkää kaikki suomi24 tsättiin sieltä varmana löytää :DDD HAHA AINAKIN SEKSISEURAA

    • dddddd343434

      Mäki haluaisin löytää kumppanin :( Suomi24 treffejä kokeillu monta vuotta, kerran löysin sieltä miehen jonka kanssa olin vuoden yhdessä. Mutta helvettiä koko suhde, ei yhtään oltu loppu peleissä samanlaisia missään määrin. Mutta uskon että netinkin kautta voi löytää.

    • vittuuuuuuuuuu

      Nettideittailu on ku ettis neulaa heinäsuovasta

      • A

        Totta ja ei tule ikinä löytymään.


      • 28v

        Ainut vaan kun ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin nämä nettideitit ja lehti-ilmoitukset. Jos ei vaan käy missään missä tavataan etsiä seuraa. Baareissa on niin kovia jätkiä, että tämmöinen 183cm/86kg yksinäinen pieni henkilö tulisi varmaan hakatuksi. Kaikkein eniten minuntyyliset naisetkaan eivät itsekään käy baareissa, eli kiltit tytöt. Ehkä naiset löytää seksiseuraa Suomi24 chateista, miehet ei. En tosin ole kokeillut.


    • turhauttavaaaa

      Baareissa miehet ettii pillua ja naiset munaa eli sellasten yhden illan juttuja etsivien ihmisten paikkoja noi baarit, huoh

    • adasdsadasd

      "Kai sitä itessä on tosiaan jotain helevetin vikkaa ja pahasti kun ei näistä jutuista tule mitään"

      no ei tule, kun on helvetin nirso. herää pösilö todellisuuteen.

    • oottenirsojakaikki

      Vittu ite oot nirso

    • narujenvetäjä

      eihän se hankalaa ole vaan helppoa kun osaa vetää oikeista naruista

    • Pormestari Ra

      Se vaan vaatii opettelua niin kuin kaikki muukin. Ahkerasti vaan "treeniä", niin kyllä se siitä onnistuu!

    • Onkohan Suomi jokin yksinäisten valtakunta ainakin sinkkutalouksien määrän perusteella..

      Se voi olla vaikeaa löytää kumppania, jos asettaa riman liian ylös. Sanoisin, että se on "pitkää matikkaa" laskea ja ennakoida, mitkä suhteet kestää ja mitkä ei.

      Don Huonoja lainatakseni; "Turha pelätä laukausta, sillä yksinäisyys saman reiän nakertaa ... "

    • trskele

      Samaa kyllä olen tuntenut itsekkin. Ketään ei kaipaa. Ketään ei halua. Ketään ei ole kiinnostunut. Tajusin tuossa yksi päivä etten vain osaa olla kiinnostava. Kai se sitten pitää oppia. Minulle ehdotettiin baariin menemistä. Ongelma siinäkin on se etten oikein käy baareissa. Kai senkin yli pitäisi päästä.

    • lopettakaatyperyys

      Menis vaikka jonneki festareille.. Paremmin sieltä luulis löytyvän ku jostain hiton netistä. Baaristako voi löytää, yleensä kyl vaan seksiseuraa.. Mut eihän koskaan tiedä.. Mut suurimmalla osalla tuntuu olevan vaan huonoja kokemuksia nettideittailusta. Miks ihmiset sitte harrastaa sitä.. Vois lopettaa kokonaan tuollaset palvelut. Paskaa saa vaan niskaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Romaanien ammuskelu

      Romaanit vähän ammuskeli härmän häjy,osu sivullisiin,ja nyt nää romanit ihmettelee miksi heitä ei päästetä ravintoloihin
      Seinäjoki
      258
      5434
    2. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      79
      3184
    3. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      83
      2832
    4. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      40
      2269
    5. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      82
      2086
    6. Seinäjoen ampumistapaus

      Kyseessä olivat helluntainkirkkoon kuuluvia. Niin myös Jyväskylän tapauksessa. Mistä he saavat aseet ?
      Seinäjoki
      48
      1876
    7. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      44
      1707
    8. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      65
      1675
    9. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      25
      1647
    10. Pakotteet purevat

      Asiallinen artikkeli Helsingin Sanomissa miten pakotteet purevat Venäjään. Kulutusjuhlat, ei työttömyyttä, elintason nou
      NATO
      253
      1494
    Aihe