Eurooppa tiellä sisällissotaan?

Pohjois-Ranskassa Marie-Neige Sardin pitää kauppaa alueella, jonka on enemmistöltään islamilainen. Sardin on useita kertoja joutunut rikosten uhriksi; ryöstetty, raiskattu ja hänen päälleen on heitetty happoa. Hän nimittää kauppaansa "pieneksi palaksi Ranskaa miehitetyllä alueella". Vaikka Sardinia on yritetty ajaa pois alueelta, hän itsepintaisesti pysyttelee vihamielisessä ympäristössä, sillä hän ei kertomansa mukaan voisi sanoa tuleville lapsenlapsilleen, ettei tehnyt mitään ranskalaisten arvojen puolesta.

Kyse ei ole pelkästään yksittäisestä kaupasta yksittäisessä kaupungissa, vaan CBN:n reportaasissa (http://www.youtube.com/watch?v=Shlvki1dToY) mennään pidemmälle ja kysytään, ovatko monikulttuurisuus ja islamin leviäminen johtamassa sisällissotaan.

Toisessa maailmansodassa Saksa valloitti Ranskan pohjois- ja luoteisosat ja etelään jäi itsehallinnollinen Vichyn Ranska. Tuolloinkaan ranskalaiset eivät varsinaisesti pitäneet miehittäjistään, mutta nykyisen miehityksen luonne on paljon radikaalimpi. Tuolloin ranskalaisia ei vaadittu muuttamaan koko elämäntapaansa ja kulttuuriaan toiseen. Nyt radikaali islam haluaa levittää länsimaihin maailmankatsomuksensa ja elämäntapansa samalla tavoin, kuin mitä se on tehnyt muualla maailmassa aina syntyhetkistään lähtien.

Islamille myönteiset länsimaalaiset ja suoranaisesti valehtelevat (taqiyya) muslimit väittävät, että kyseinen maailmankatsomus voisi elää sovussa arvoliberaalin länsimaalaisuuden kanssa. Islamilta ei ole vaadittu sopeutumista valtakulttuuriin ja näin on syntyt tilanne, jossa etnisten enklaavien välit jännittyvät, syntyy konflikteja ja valtio joutuu lisäämään jatkuvasti kontrollia pitääkseen tilanteen hallinnassa. Lopulta tämän kehityksen pääteasemana on pahimmillaan yhteiskunnan suistuminen sisällissotaan.

Euroopan suurkaupunkien lähiöiden muuttuminen turvattomiksi etnohelveteiksi ja islamin sota länsimaista yhteiskuntaa vastaan eivät ole asioita joita tavalliset länsimaalaiset ihmiset haluavat. Koska vallitsevan poliittisen eliitin edustajat ovat pettäneet kansalaiset, ei heillä ole tilanteen tulehtuessa muita teitä kuin radikalisoitua.

Tämän seikan brittiläinen imperiumi ymmärsi antaen siirtomaissaan yleensä vallan paikallisille, sillä brittiläiseen kulttuuriin pakottaminen johtaisi kansannousuun - joilta ei tuolloinkaan täysin vältytty. Vastaavasti nyt kahden, toisensa poissulkevien kulttuurien välisen konfliktin repeämisen avoimeksi taisteluksi estää vain viranomaiset pitäen toisilleen vihamieliset joukot erillään. Kyseessä ei ole tuolloinkaan rauha, ei edes aselepo, vaan ennemmin asemasota. Tälle tilanteelle kuvaavaa on se, että eurooppalaisissa kaupungeissa on alueita, joinne poliisillakaan ei ole menemistä. Näitä "no go"-alueita on yksin Ranskassa yli 750.

Kaakkois-Ranskan Nizzassa toimii Bloc identitaire-ryhmittymä, jonka johtajan Philippe Vardonin CBN:lle antaman haastattelun mukaan Ranskan siirtolaispolitiikka on ajamassa maata sisällissotaan. Rauhoittaaksen Bloc identitairen kaltaisten ryhmien radikalisoitumista, ranskalaiset poliitikot ovat tehneet teennäisiä islamisaation vastaisia lakeja, kuten burqakiellon, mutta tämän lain toteutumista ei käytännössä valvota mitenkään.

Sanat eivät luo todellisuutta. Sanomalla kaiken olevan hyvin, ei muuteta sitä, mitä ihmiset kokevat arkipäiväisessä elämässään. On turhaa uskotella etenevästi oireilevalle potilaalle hänen olevan täysin terve. Euroopan sairaus etenee ja lopulta vain tavallista rauhallista elämää halunneet ihmiset ovat pakotettuja valitsemaan puolensa.
055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Against Islam kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu