Kuulin juuri radion uutisista, että Suomi on mahdollisesti sitoutumassa 12 MILJARDIN TUKIPAKETTIIN EU:n talousongelmista kärsiville maille. Käsittämätöntä. Tämä tapahtuu tietysti Kokoomuksen ja Keskustan hiljaisella siunauksella. Pääministeri Kiviniemi ei Helsingin sanomien mukaan käyttänyt taannoisessa EU-kokouksessa, jossa tukipaketista päätettiin, minkäänlaista puheenvuoroa. Aiemmin tämän paketin piti olla 8 miljardia. Vihreä kumileimasinpuolue tietysti hyväksyy kaikki päätökset (lisäydinvoimaloista alkaen, kuten aiemmallakin kaudella)mikäli samalla hallituspohjalla jatkettaisiin.
Mistä nämä 12 miljardia sitten revitään Helsingin Sanomien taannoin paljastamien verolinjausten mukaisesti Keskustapuolue pyrkisi kaivamaan nämä rahat varsinkin keskituloisten (2500-3000 euroa/kk ansaitsevien) pussista. ”Suomen toivo” ja ”inhimimillisyyden puolue” Kokoomus ottaisi rahat yhä enenevässä määrin pienituloisempien (
Mistä nämä 12 miljardia sitten revitään Helsingin Sanomien taannoin paljastamien verolinjausten mukaisesti Keskustapuolue pyrkisi kaivamaan nämä rahat varsinkin keskituloisten (2500-3000 euroa/kk ansaitsevien) pussista. ”Suomen toivo” ja ”inhimimillisyyden puolue” Kokoomus ottaisi rahat yhä enenevässä määrin pienituloisempien (
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minkäs sille voit, kun Suomessa on tyhmiä melkein kolmasosa, eivät edes tiedä, että SDP on tällä hetkellä oppositiossa ja ei tee päätöksiä maamme vahingoksi. Mikäs tämän parempaa vaalikarjaa Elinkeinoelämää edustaville ja porvaripuoluillemme? Hirveää jälkeä syntyy yhteiskuntaamme, jos tämä sama koaliitio kokoomus, keskusta, vihreät ja rkp jatkavat seuraavastta hallituksessa. Jyrki Katainen on kehunut tämän porvarihallituksen historiallisia työn tuloksia ja ilmoittanut myös sen, että tämä kokoonpano on hänelle mieluisin vaihtoehto.
Äsken juuri 9:n uutisissa Katainen koko vihreällä naamalla, jolla on tuhansia värisävyjä keroi, että Suomen takuiksi hän on luvannut 12 miljardia € !
Jos Katainen olisi aito kokomusta, niin olisi vaan yksi värisävy ja tosi pelottava!
Kokoomuksen RKP:n SDP ja magman ajatuksia 2011..
"Jokainen suomalainen, joka ei tahdo oppia ruotsia - sekä olla hurskas ja lemmellinen ruotsalaisia kohtaan, hänen talonsa on poltettava, torpparikirjansa mitättömäksi tehtävä ja hän on oleva joka ruotsalaisille rauhattomaksi julistettu."
Jos tukea ei anneta niin Kreikan, Irlannin, Portugalin ja Espanjan talousromahdus veisi tuon 12 Miljardia vuodessa. Tämä taidettiin myös kertoa myös radiouutisissa: ainakin TV uutisissa kerrottiin myös tuo seikka.
Ja kun Eun talous romahtaa, niin se 12 Miljardia menee eikä takaisin tule. EUn rahaston tukemisen tarkoittaa sitä että velkaiset maat maksavat rahat takaisin ja korkojen kera.
Mutta toki valikoivan uutiskorvan innoittaman täytyy heittää täyslaidallinen roskapuhetta. Se on sitä puskista huutelun perinnettä.
Se on muuten outoa, ettei kukaan ole huolissaan vaikkapa Kreikan vasemmiston kadulla riehumisesta. Jokainen lakkopäivä vaikeuttaa velkojen takaisinmaksua ja on siis vahingoksi myös Suomelle. Puhumattakaan siitä, että Kreikkalaisten kommareitten riehuminen on jo maksanut ainakin kolmen ihmisen hengen.
12 miljardia sidottuna takauksiin on toki poissa Suomen omista hankkeista, mutta parempi se kuin kärsiä samansuuruinen tappio.
Mutta sitähän Demarit itse asiassa ajavat. EUn kaaosta, joka oikeuttaisi Vasemmiston valtapyrkimykset
NINEL
Olet massiaukijäpä?
Joo, varmaan saadaan koko 12 miljardia takaisin ja korkojen kera, kuten NINEL alias Katainen tai Kiviniemi väittää. Enpä jaksa uskoa!!!!
Aivan yrjöt tulee, kun kuuli uutisista tämän Mari Kiviniemen haukkuvan Timo Soinia, kun Timo Soini on ilmoittanut, että ei tule äänestämään tämän tukipaketin puolesta. Toivottavasti saamme seuraavien vaalien jälkeen sellaisen hallituksen, joka antaa piut paut näille Jyrki Kataisen ja Mari Kiviniemen tehtailemille takuille.
Kepulaiset ovat aina niin hanakoita asettamaan maksuvelvoitteita tavalliselle kansalle jopa vuosien päähän. Miten tämä Veikko Vennamoki aikanaan erotti oman porukkansa siitä Maalaisliitosta ja perusti SMP:n? Perusti vain sen takia, koska näihin kepulaisiin ei voinut luottaa ja ne pettivät aina. Tämä elämään jäänyt lauseke kepu pettää on Veikko Vennamon keksintö ja toimii tänä päivänä.
Kyllä meitä suomalaisia tässä asiassa on aliarvioitu, tästä asiasta ei edes saanut keskustella Eduskunnassa, vaan asiat puitiin tuolla Euroopassa. Kyllähän Saksan ja Ranskan johtajat ovat mielissään, kun me suomalaiset maksamme heidän löysän rahapolitiikan seuraukset. Jyrki Kataisella ja Mari Kiviniemellä on kivaa juoda siellä EU:ssa kahvikupposta, kun he jakavat rahaa meidän suomalaisten veronmaksajien piikkiin.
Ikävintä tässä on se, että nykyisen maan tavan mukaan meidät vaan pistetään maksuikeen alle kysymättä meiltä? Tästä saamme syyttää vain itseämme ja omaa tyhmyyttämme, kun on annettu hallitusvalta vaaleissa keskustalle ja kokoomukselle. Tämä puolueparivaljakko osaa pistää maksua tavalliselle veronmaksajalle, kun pääsevät hallitusvaltaan. Niin kuin nytkin tämä parivaljakko Mari Kiviniemi ja Jyrki Katainen pistää kyselemättä keskustelematta meidät suomalaiset veronmaksajat koko Euroopan kuravaltioiden löysän politiikan maksumiehiksi.
Loppipistettä ei tälle maksumiehen roolille ole, Euroopassa näitä kuravaltioita riittää - ellei riitä niin sitten tehdään. Miten tämän Olli Rehninkin piti laajentumiskomissaarina ollessaan haalia EU:n valtioita, joiden asiat olivat perstolalla ja köyhemmästä köyhiä niin kuin esim. tämä Romania. Nyt sitten talouskomissaarina hän pistää meidät pakkasen puremat suomalaiset maksamaan näiden valtioiden löysän raha- ja talouspolitiikan seuraukset. Olli Rehn meinaa tyhjentää taas kepulaiseen tapaan Suomenkin pajatson ja tämä Mari Kiviniemi niiaa syvästi ja kiittää.
Kyllähän tämä melkoinen pajatson tyhjentäjä olli tämä Esko Ahokin pääministerinä ollessaan. Miten Suomessa rosvottiin kourimaisesti pankit tyhjiksi, roskat siirrettiin meidän veromaksajien kontolla ja vielä siihen päälle meidän selkänahasta revittiin nämä miljardiluokkaan kohonneet pankkituet? Miten sitten tämä rosvoamisen jälkeen pankit olivatkin sitten loistokunnossa, että niiden johtajille alettiin maksaa oikein bonuksia ja palkkiota hyvästä työstä?
Kumpi on paempi vaihtoehto 12 miljardia kankkulan kaivoon tai 12 miljardia takuisiin, ettei rahat mene kankkulankaivoon.
On selvää, ettei takuiden myöntäminen ole kivaa, mutta talousromahduksen maksaminen maksaa saman summan moninkertaisesti. Takuu mahdollistaa sen, että rahan saa joskus takaisin.
Punikkien on vain vaikea tunnustaa puhuvansa roskaa rahojne antamisesta Kreikalle, Irlanille ja Porttugalille: mitään rahaa ei annetaan, taataan lainoja jotta talousromahdus vältettäisiin.
Vain Punikit yrittävät tehdä kaikensa ettei lainoja saada maksettua. Kuten tukemalla Kreikan kommareitten lakkorettelöintiä. Joka lakkopäivä vaikeuttaa velanmaksua ja on vahingoksi Suomelle.
NINEL
Eiköhän tämä Mari Kiviniemi ja Jyrki Katainen juuri upota meidän Suomalaisten rahoja sinne Kankkulan kaivoon? Sinne pistetään riihikuivaa ja takuita päälle, joilla piti olla tiukat ehdot. Nämä Jyrki Kataisen tolkuttamat tiukat ehdot ovat hämärän peitossa ja ei niistä ole saanut tolkkua Eduskuntamme kansanedustajatkaan. Bjarne Kallis oikein anellen pyyti Eduskunnan kyselytunnilla, että Jyrki Katainen sanoisi jo viimein, mitkä nämä tiukat ehdot on. Jyrki Kataiselta ei tullut vastausta ja asia on avoin edelleen. Jutta Urpilainen on myös moneen kertaan pyytänyt vastauksia ja selvennyksiä tähän epäselvään asiaan. Suomen kansan enemmistö on myös samaa mieltä ja myös siitä, että Eurooppa-lottoajia saatettaisiin jo pikkuhiljaa vastuuseen, eikä päästetäisi, kuin koiraa veräjästä.