Kuulin juuri radion uutisista, että Suomi on mahdollisesti sitoutumassa 12 MILJARDIN TUKIPAKETTIIN EU:n talousongelmista kärsiville maille. Käsittämätöntä. Tämä tapahtuu tietysti Kokoomuksen ja Keskustan hiljaisella siunauksella. Pääministeri Kiviniemi ei Helsingin sanomien mukaan käyttänyt taannoisessa EU-kokouksessa, jossa tukipaketista päätettiin, minkäänlaista puheenvuoroa. Aiemmin tämän paketin piti olla 8 miljardia. Vihreä kumileimasinpuolue tietysti hyväksyy kaikki päätökset (lisäydinvoimaloista alkaen, kuten aiemmallakin kaudella)mikäli samalla hallituspohjalla jatkettaisiin.
Mistä nämä 12 miljardia sitten revitään Helsingin Sanomien taannoin paljastamien verolinjausten mukaisesti Keskustapuolue pyrkisi kaivamaan nämä rahat varsinkin keskituloisten (2500-3000 euroa/kk ansaitsevien) pussista. ”Suomen toivo” ja ”inhimimillisyyden puolue” Kokoomus ottaisi rahat yhä enenevässä määrin pienituloisempien (

Vastaukset 3
Vanhimmat
Katainen tosiaankin jaksaa suhtautua ylimielisesti tavallisia äänestäjiä kohtaan, aivan kuin emme ottaisi asioista lainkaan selvää ja muodostaisi kokonaiskuvaa, että mikä onkaan järkevää. En pysty mitenkään luottamaan enää Kataiseen, ja ikävä kyllä hänen esiintymisensä torppaa kokoomuksen riveissä edustavat mahdollisesti hyvätkin edustajat.
http://pekkatiusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/69167-tosiooppera-poljilta-rahat-pois-3-naytos Siinä on kova ehdokas näihin asioihin liittyen.
Änstäkää persuja Soini tiesi tämän jo kaksi vuotta sitten kansa ei tapansa mukaan kuunnellut: Mutta nyt kuuntelee persut tulee voittamaan vaalit.