Suomen Kristillisen Yhteiskoulun tavoitteet

Suomen Kristillisen Yhteiskoulun tavoitteet "salaisesta tietolähteestä"

"Pelkästään adventtikirkon jäsenten lasten syntyvyydellä ei saavuteta tarvittavaa oppilasmäärää".

"Projekti tuo muutosta, ja muutos koetaan yleensä uhkaksi. Muutokseen liittyy myös vallankäyttö ja politikointi. Adventtikirkon hallitus on ollut tietoinen muutosvastarinnasta, mutta on edennyt hyvin määrätietoisesti".
"Adventtikirkko nosti ongelmat esiin ja vaati mm. nopeita markkinointitoimia. Forsmanin aloitteesta monet koulun PR-toimenpiteet ovat lähteneet käyntiin ja tuottavat jo tulosta."

"Tavoite 1 ”Koulussa sekä hallinnon eri tasoilla tiedostetaan kriisin olemassa olo.”
"Takala itse sanoo tehtävästään näin: ”Tehtäväni on toteuttaa lähettäjäni tahto – eli adventtikirkon hallituksen tavoitteet."

"Tavoitteemme ei ole tehdä koulusta yhteiskristillistä koulua eikä erkaannuttaa koulua adventtikirkon lähetys- tehtävästä."

"Opetussuunnitelman vahvistaa jatkossakin adventtikirkon hallitus. Adventistisuus näkyy erityisesti opettajissa ja muussa henkilökunnassa, joiden tehtävä on elää uskonsa todeksi. Nuoret näkevät elävän uskon ja totuuden asenteissamme ja johtamis- tyylissämme. Adventistisuus näkyy myös Toivonlinnan vapaa-ajan toiminnassa sekä asuntolassa että seurakunnassa."

"Kunnioitamme jatkossakin hyviä ohjeita ja arvoja, joita olemme oppineet mm. Ellen Whiten kirjasta ”Elämä ja kasvatus.” Tämä on kirja, joka jokaisen kasvattajan tulisi lukea."
1280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"Tehtäväni on toteuttaa lähettäjäni tahto – eli adventtikirkon hallituksen tavoitteet."

Äänestä
  • Tämä on varmasti täysin raamatullinen adventistien mielestä?

    "Tehtäväni on toteuttaa lähettäjäni tahto – eli adventtikirkon hallituksen tavoitteet."

    Äänestä

Eikö siitä Antistakin tule Topilan kasvatti?

Äänestä
  • Ei siellä mikään Takala ole ollut moniin vuosiin!!!!!!!

    Äänestä

  • Minä ite:) kirjoitti:

    Ei siellä mikään Takala ole ollut moniin vuosiin!!!!!!!

    Sen piti viime viikonloppuna mennä Topilaan Aimon pyynnöstä mutta oli kuulemma muita kiireitä, poliittisia juttuja nääs.

    Äänestä

HALLELUJA !

// // Nuoret näkevät elävän uskon ja totuuden asenteissamme ja johtamis- tyylissämme. // //

Hepr. 13:7
Muistakaa johtajianne, jotka ovat puhuneet teille Jumalan sanaa; katsokaa,
kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt, ja seuratkaa heidän uskoansa.

Ihan oikeaa asennetta Toivonlinnassa opetetaan ...

Ef.6:2 "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" -tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus-
3 "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä".

Esimerkin antaminen on tärkeää ...

2. Kor. 3:3
Sillä ilmeistä on, että te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin.

Äänestä
  • MITÄ ARMOLAHJOJA ADVENTISTI PASTORIT OVAT SAANEET JUMALALTA?

    Jos puu ei kanna hyvää hedelmää se leikataan pois ja oksat heitetään tuleen!
    Jumala ei anna armolahjojaan harhaoppisille, uskonnollisille ja väärään profeettaan uskoville eikä myöskään kerskaaville sapattikultin jäsenille.

    Äänestä

  • Ananias Köntylä kirjoitti:

    MITÄ ARMOLAHJOJA ADVENTISTI PASTORIT OVAT SAANEET JUMALALTA?

    Jos puu ei kanna hyvää hedelmää se leikataan pois ja oksat heitetään tuleen!
    Jumala ei anna armolahjojaan harhaoppisille, uskonnollisille ja väärään profeettaan uskoville eikä myöskään kerskaaville sapattikultin jäsenille.

    Sinä et ainakaan ole saanut muuta kuin isäsi perkeleen lahjat.

    Äänestä

Valehtelemisen, rahanahneuden ja itsekehun armolahjan on adventtikirkon jumala antanut lapsilleen.
Sapatinpäivän kymmenysvarojen keräämisen armolahja on myös annettu vain adventisteille.

Äänestä
  • Sinäkään et ole saanut muuta kuin isäsi perkelen lahjat.

    Äänestä

  • PYH! TÄLLÄ KERTAA OIKEASSA TODETESSAAN PILKKAAJALLE ETTÄ:
    "Sinä et ainakaan ole saanut muuta kuin isäsi perkeleen lahjat."

    Toiseen pilkkaajaan 'Valon Aikaa' sopii sama lääke, sillä hän parjaa: "kymmenysvarojen keräämisen armolahja on myös annettu vain adventisteille."

    Totuus nimittäin on, että nykyään jo melkein kaikki seurakunnat ymmärtävät
    kerätä vähintäänkin kymmenykset Jumalalle. Jeesus sanoi, ettei niitä pidä
    laiminlyödä tai sikseen jättää.

    Äänestä

Saako kymmenysvaroilla saarnata adventismia?
Eikö se olekin kymmenysten väärinkäyttöä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kannatusjäsen kirjoitti:

Suomen Kristillisen Yhteiskoulun tavoitteet "salaisesta tietolähteestä"

"Pelkästään adventtikirkon jäsenten lasten syntyvyydellä ei saavuteta tarvittavaa oppilasmäärää".

"Projekti tuo muutosta, ja muutos koetaan yleensä uhkaksi. Muutokseen liittyy myös vallankäyttö ja politikointi. Adventtikirkon hallitus on ollut tietoinen muutosvastarinnasta, mutta on edennyt hyvin määrätietoisesti".
"Adventtikirkko nosti ongelmat esiin ja vaati mm. nopeita markkinointitoimia. Forsmanin aloitteesta monet koulun PR-toimenpiteet ovat lähteneet käyntiin ja tuottavat jo tulosta."

"Tavoite 1 ”Koulussa sekä hallinnon eri tasoilla tiedostetaan kriisin olemassa olo.”
"Takala itse sanoo tehtävästään näin: ”Tehtäväni on toteuttaa lähettäjäni tahto – eli adventtikirkon hallituksen tavoitteet."

"Tavoitteemme ei ole tehdä koulusta yhteiskristillistä koulua eikä erkaannuttaa koulua adventtikirkon lähetys- tehtävästä."

"Opetussuunnitelman vahvistaa jatkossakin adventtikirkon hallitus. Adventistisuus näkyy erityisesti opettajissa ja muussa henkilökunnassa, joiden tehtävä on elää uskonsa todeksi. Nuoret näkevät elävän uskon ja totuuden asenteissamme ja johtamis- tyylissämme. Adventistisuus näkyy myös Toivonlinnan vapaa-ajan toiminnassa sekä asuntolassa että seurakunnassa."

"Kunnioitamme jatkossakin hyviä ohjeita ja arvoja, joita olemme oppineet mm. Ellen Whiten kirjasta ”Elämä ja kasvatus.” Tämä on kirja, joka jokaisen kasvattajan tulisi lukea."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu