Jutta Urpilaisen kokouspalkkiot

Jutta Urpilaista ei yhtään hävettänyt nostaa 14.000 euron kokouspalkkiota käytännössä tekemättömästä työstä. Jutta Urpilainen oli ollut paikalla vain kahdessa Nesteen hallintoneuvoston kokouksessa, mutta niin vain maistui kivalta ottaa vastaan muhkeat korvaukset pääosin tekemättömästä työstä.

Sanokaa mikä tahansa muu taho, joka saisi palkkaa tekemättömästä työstä. Sitähän minäkin. Ei ole.

Sdp vastusti viimeiseen hengenvetoon näiden raha-automaatien lakkauttamista. Voi hellanlettas. Mistäs poliitkot enää saisi käärittyä helppoa rahaa.
588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mites Jutan taulukaupat?

Äänestä

Jutta Urpilaisen kokouspalkkiot ovat hyvin vaatimattomat verrattuna yritysjohtajien kokouspalkkioihin. Suomessa "piiri pieni pyörii" eli samat yritysjohtajat ovat samojen yritysten hallituksissa. Yhdellä yritysjohtajalla voi olla jopa kymmenien eri yritysten hallituspaikkoja.

Tekemättömästä työstä nostavat yritysten omistajat palkat - lähes verottomina. Osinkojen verotus on matalaa (70 %:n sääntö) pörssiyhtiöissä ja listaamattomien yritysten osingoista ei mene lainkaan veroa.

Lisäksi on niitä, jotka verosuunnittelevat palkkansa pääomatuloiksi ja maksavat miljoonatuloistaan vain 28 %:n tasaveron.

Tässä vuoden 2009 suurimmat tulonsaajat. 50 suurituloisinta.
Näistä 50:sta ei ole monikaan tehnyt palkkatyötä verotietojensa perusteella - koska veroprosentti on alle 30 % miljoonatuloistaan.
Kaikki ovat nostaneet pääomatuloja. Pääomatuloista maksetaan 28 %:n tasavero.

1. Erkko Aatos Juho Michel 16 767 525 € / 28 %
2. Hallikivi Toivo 12 323 780 € / 29 %
3. Kyöstilä Karl Heikki 11 873 648 € / 29 %
4. Langenskiöld Lars Robin Eljas 9 129 766 € / 28 %
5. Seppälä Rafaela Violet Maria 8 737 067 € / 28 %
6. Hartwall Per Gösta Viktor sterbhus 7 488 207 € / 28 %
7. Widenius My Michelle 7 004 817 € / 34 %
8. Widenius Max Thor Wictor 7 003 353 € / 34 %
9. Wahlroos Björn Arne Christer 6 914 315 € / 32 %
10. Ollila Jorma Jaakko 6 314 281 € / 45 %
11. Kalevo Markku Rikhard 5 376 027 € / 29 %
12. Kivi Risto Juhani 5 363 227 € / 29 %
13. Korkeela Antti Petteri 5 200 563 € / 29 %
14. Etola Erkki Olavi 5 189 031 € / 33 %
15. Kallasvuo Olli-Pekka Juhani 5 024 254 € / 49 %
16. Ehrnrooth Jacob Robert Göran 4 647 112 € / 29 %
17. Siilasmaa Risto Kalevi 4 556 666 € / 31 %
18. Korkeela Esa Sakari 4 515 013 € / 29 %
19. Nevasuo Janne Petteri 4 468 126 € / 28 %
20. Airisto Kari-Matti 4 266 672 € / 29 %
21. Kallonen Kari Markku 3 996 739 € / 30 %
22. Relander Harald Bertel 3 834 693 € / 28 %
23. Kohila Tuomas Markunpoika 3 819 185 € / 30 %
24. Hyppönen Ari Tapani 3 721 745 € / 29 %
25. Käldman Leif Henrik Johan 3 716 537 € / 28 %
26. Vuolteenaho Antti Heikki 3 507 291 € / 28 %
27. Vaiste Heikki Tapani 3 498 061 € / 29 %
28. Aaltonen Hannu Tapani 3 491 109 € / 33 %
29. Raatikainen Krista Marjaana 3 399 852 € / 29 %
30. Wallgren-Lindholm Carita Christina Helen 3 355 409 € / 28 %
31. Lival-Lindström Stig Johan Robert 3 350 914 € / 29 %
32. Urmas Matti Kalle Juhani 3 300 735 € / 29 %
33. Vannas Timo Antti Juhani 3 271 685 € / 29 %
34. Mäkinen Seija Maria 3 224 457 € / 29 %
35. Vikeväinen Kaarlo Kauko Tapio 3 076 126 € / 28 %
36. Aminoff Ira Josefina 3 037 423 € / 28 %
37. Saastamoinen Seppo Markku 2 958 377 € / 28 %
38. Sivonen Pekka Päiviö 2 954 857 € / 30 %
39. Lilius Percy Henrik Mikael 2 936 817 € / 36 %
40. Lehtonen Reijo Juhani 2 887 480 € / 29 %
41. Kuisla Reima Antero 2 880 718 € / 29 %
42. Nieminen Jorma Juhani 2 870 123 € / 29 %
43. Lehtonen Pirkko Tellervo 2 862 709 € / 28 %
44. Nurminen Juha Matti 2 837 770 € / 35 %
45. Ehrnrooth Anna Sophia 2 817 559 € / 29 %
46. Kyöstilä Kyösti Tapio 2 813 346 € / 29 %
47. Arolainen Jouni Petteri 2 763 929 € / 29 %
48. Parma Kari Antero 2 721 379 € / 29 %
49. Roto Matti Jaakko Ilmari 2 635 533 € / 29 %
50. Rautio Jukka Petteri 2 584 717 € / 29 %

Jotta rikkaat vielä enemmän rikastuisivat, nykyinen porvarihallitus päätti poistaa yritysten omistajilta ja maatalousyrittäjiltä perintöveron kokonaan.
Se ei täysin onnistunut perustuslain vastaisena.

Joten ihmettelysi Jutan taulukaupoista tai kokouspalkkioista on naurettava, naurettava, naurettava...
Minkki-Mari ei muuten ole vieläkään julkaissut vaalirahoitustaan - olisiko syynä se, että Turkistuottajat olivat yksi päärahoittajista. Illallinen Minkki-Marin kanssa maksaa myös maltaita - eli 1.000 eurosta - 5.000 euroon. Onkohan se ihan perustuslain mukaista, että pääministerin kanssa illastelusta pitää maksaa... kepun vaalikassaan?

Äänestä

eihän punikit mitään häpee, onhan se nähty arvojohtaja halusestakin !

Äänestä
  • Todellakin Punikit eivät kadu, tai häpeä tai pyydä anteeksi. Koskee myös Juttaa. Senkuin vain mättävät kaksin käsin fyrkkaa ja muita veronmaksajien kustantamia etuja (muistakaa Kuseniinan taksimatkat...) omiin suurisuisiin taskuihinsa.

    Kyllä kansan varat aina ovat demarien omahyväisin tarkoituksiin kelvanneet.
    Juttakin on ahne, siinä missä muuttkin demarit. Nuoreksi demariksi -voi sanoa, että nämä läksyt on kyllä peruskoulunopettaja Urpilainen lukenut kerrassaan hyvin.

    Jos Jutalla olisi omaatuntoa jäljellä, hän olisi lahjoittanut asiattomasti saadut palkkiot esimerkiksi lastensuojelutyöhön tai nuorisotyöhön, kuten puhemies Niinistö aikoinaan teki omasta halustaan kirjapalkkioidensa kanssa.

    Mutta, Jutta onkin demari. Ja demari vie kyllä kaiken siemenperunoita myöten.

    Äänestä

Ahne tyhmä = Jutta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikeudenmukaisuutta? kirjoitti:

Jutta Urpilaista ei yhtään hävettänyt nostaa 14.000 euron kokouspalkkiota käytännössä tekemättömästä työstä. Jutta Urpilainen oli ollut paikalla vain kahdessa Nesteen hallintoneuvoston kokouksessa, mutta niin vain maistui kivalta ottaa vastaan muhkeat korvaukset pääosin tekemättömästä työstä.

Sanokaa mikä tahansa muu taho, joka saisi palkkaa tekemättömästä työstä. Sitähän minäkin. Ei ole.

Sdp vastusti viimeiseen hengenvetoon näiden raha-automaatien lakkauttamista. Voi hellanlettas. Mistäs poliitkot enää saisi käärittyä helppoa rahaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu