Lapsi ärsyttää...

Raivopää

Meillä on kohta 4 ja 2 vuotiaat lapset ja olen ollut kotiäitinä esikoisen syntymästä saakka. Nyt tuntuu, että alkaa riittää. Hermo on NIIN tiukalla eikä se kestä mitään.

Suutun lapsille todella herkästi ja tyhmistä asioista kuten jos maito kaatuu yms. Eniten ärsyttää se kun puhe ei tunnu menevän aina jakeluun ja ärsyttää sanoa samasta asiasta moneen kertaan. Suutun ja huudan. Ikinä en ole satuttanut. Jotenkin tiedän, että siinä se raja menee. Tiedän kyllä miten pitäisi toimia. (Olen lastenhoitaja ammatiltani :)

Varsinkin esikoinen saa minut sellaisen raivon partaalle, että en olisi IKINÄ uskonut. Lapsi osaa ärsyttää minua niin paljon halutessaan ja monesti lietson itse tilanteita kun en voi antaa periksi. Tyttö itkee ja sanoo, että halataan. Kun olen raivona niin en halua tyttöä lähelleni enkä todellakaan halua halata. Eikä minua todellakaan haittaa, että tytöllä on paha mieli....Ja tätä todella ihmettelen itsessäni. Mikä helvetti minua vaivaa???

Jos katsoisin tälläistä tilannetta vierestä minua säälittäisi lapsi varmaan niin paljon että alkaisin itkeä ja näikisin sen lapsen pahan olon. Mutta kun olen itse siinä tilanteessa niin en NÄE sitä lapsen pahaa mieltä olen vaan niin raivona. Olen jo miettinyt, että pitäisi varmaan mennä johonkin terapiaan.

Ja näitä tilanteita on päivittäin.

Mies on paljon mukana lasten hoidossa ja auttaa kyllä.

Sellainen vielä, että minulla on pakkomielle, että kodin pitää olla aina priimakunnossa ja paikat järjestyksessä. Pitäisi todellakin luovuttaa tässäkin asiassa, mutta pää ei anna periksi. Tuntuu jotenkin, että jos annan paikkojen olla hujan hajan niin sitten lähtee kontrolli kokonaan.

Auttakaa...

117

6340

Vastaukset

  • Ja se vielä unohtui mainita, että esikoinen monesti pyytää minua leikkimään kanssaan, mutta minä en JAKSA. Tuntuu, että en todellakaan jaksa. En muutenkaan tykkää leikkiä ns. roolileikkejä ja olen niin loppu että en tiedä miten tästä noustaan...

    • Kuulostaapa todella tutulta toi sun tilanne! Itselläni on myös 2- ja 4-vuotiaat lapset ja olen myöskin ollut lasten kanssa kotona esikoisen synnyttyä. Itsellä viime syksy oli erikoisesti tosi rankkaa aikaa. Tiedän kyllä sen johtuneen siitä, kun mieheni oli paljon poissa kotoa töiden vuoksi. Nyt elämä on vähän rauhoittunut, mutta toisinaan on päiviä, että hermot palaa vähästäkin. Silloin huudan lapsille mitättömistä asioista ja tilanne riistäytyy käsistä. Itse en myöskään ole käynyt lapsiini fyysisesti käsiksi. Minä olen myös päivähoidon työntekijä ja olen nyt alkanut tosissaan miettiä alan vaihtoa. En ymmärrä miten jaksaisin olla pienten lasten parissa 24h. Luulen, etten töiden jälkeen jaksaisi panostaa omiin lapsiini. Töissä kuitenkin on pakko jaksaa! Minä sanoisin sinulle, että koeta löytää itselle jokin mieluinen harrastus tai joku muu juttu mihin saat mennä ihan yksinäsi ainakin pari kertaa viikossa. Äidin jaksaminen vaikuttaa nimittäin tosi paljon koko perheen tilaan. Minä olen myös samanlainen luonteeltani, että kodin tulee olla siistissä kunnossa ja lelujen järjestyksessä. Siinä asiassa pitäisi varmasti opetella antamaan periksi. Mutta jaksamista sinulle! Et tosiaankaan ole huono äiti etkä poikkeus! Meitä on monta samassa tilanteessa olevia. Mutta jos sinusta tuntuu, että olet masentunut, niin ota ihmeessä asia puheeksi neuvolassa tai lääkärissä. Masennus pitää ehdottomasti hoitaa!


    • toinen raivopää kirjoitti:

      Kuulostaapa todella tutulta toi sun tilanne! Itselläni on myös 2- ja 4-vuotiaat lapset ja olen myöskin ollut lasten kanssa kotona esikoisen synnyttyä. Itsellä viime syksy oli erikoisesti tosi rankkaa aikaa. Tiedän kyllä sen johtuneen siitä, kun mieheni oli paljon poissa kotoa töiden vuoksi. Nyt elämä on vähän rauhoittunut, mutta toisinaan on päiviä, että hermot palaa vähästäkin. Silloin huudan lapsille mitättömistä asioista ja tilanne riistäytyy käsistä. Itse en myöskään ole käynyt lapsiini fyysisesti käsiksi. Minä olen myös päivähoidon työntekijä ja olen nyt alkanut tosissaan miettiä alan vaihtoa. En ymmärrä miten jaksaisin olla pienten lasten parissa 24h. Luulen, etten töiden jälkeen jaksaisi panostaa omiin lapsiini. Töissä kuitenkin on pakko jaksaa! Minä sanoisin sinulle, että koeta löytää itselle jokin mieluinen harrastus tai joku muu juttu mihin saat mennä ihan yksinäsi ainakin pari kertaa viikossa. Äidin jaksaminen vaikuttaa nimittäin tosi paljon koko perheen tilaan. Minä olen myös samanlainen luonteeltani, että kodin tulee olla siistissä kunnossa ja lelujen järjestyksessä. Siinä asiassa pitäisi varmasti opetella antamaan periksi. Mutta jaksamista sinulle! Et tosiaankaan ole huono äiti etkä poikkeus! Meitä on monta samassa tilanteessa olevia. Mutta jos sinusta tuntuu, että olet masentunut, niin ota ihmeessä asia puheeksi neuvolassa tai lääkärissä. Masennus pitää ehdottomasti hoitaa!

      Heippa kohtalosisaret!
      Täällä kolmas siisteyttä ja järjestystä vaaliva äiti, jolla 4- ja 1- vuotiaat lapset. Olin kotiäitinä ensimäisestä vuoden ja nyt kun toinen täytti juuri vuoden aloitan työt parin kk kuluttua. Ekan mukulan kanssa ei raivareita niin paljoa tullut, mutta tämän toisen aikana olen varsinkin sille ensimäiselle raivonnut kyllä ihan tarpeeksi. Fyysisesti en myskään ole heitä kurittanut, mitä nyt muutaman otteeseen kraiveleista kiinni pitänyt kun on tarttenut johonkin mennä. MInulla tilanteeseen auttaa aikuisten jutut, eli työssäkäynti ja kotona ollessa hiekkalaatikolla muiden äitien kanssa juttelu. Höpisemme niitä näitä ja siinä samassa omakin hermo saa levätä kun saa oman tasoisille yksilöille puhua. Enemmän sosiaalisia tilanteita muiden aikuisten/äitien kanssa siis suosittelen teillekin. JA vähemmän sitä kodin siivousta :D


  • Kuulostaapa kurjalta, onneksi tiedostat tilanteen itse. Tuli nimittäin sääli pientä tyttöäsi kohtaan; toinen yrittää sopia tilannetta ja sinä työnnät pois (kuvainnollisesti), lietsot tilannetta vaikka sinun pitäisi tuoda lapselle turvaa... Koti pitää olla priimakunnossa, mutta pienelle lapsellesi voit olla noin julma.

    Hae jotain apua. Ja kun kerran saat mieheltäsi lastenhoitoapua, hanki kodin ulkopuolista elämää. Ehkä mittasuhteet asioille asettuu kohdilleen kun saat jotain ihan muuta sisältöä elämään. Jaksaa sitten paremmin niitä kaatuneita maitolaseja...

    Miksi sinun pitäisi pystyä kontrolloimaan asioita joita ei voi kontrolloida? Syömistä opetteleva lapsi aiheuttaa sotkua (kuten ammattisikin puolesta jo tiedät) - miksi otat sen itseesi? Päädyt varmasti raivoamaan asioista joille et voi mitään!!! Ja te kaikki voitte huonosti...

    Ehkä voisit myös miettiä työhönpaluuta, jos mikään muu ei auta. Jospa kotiäitiys tällä erää riittää, voithan jäädä myöhemmin taas kotiin, jos muutat mielesi. Ja tiedän alaltasi ihmisiä jotka ovat vaihtaneet asiakasryhmää siksi ajaksi kun omat lapset on pieniä. Tai vanhusten parissa työskentelevä on vaihtanut alaa kun on toiminut oman dementoituneen vanhempansa tukena ja turvana. Ettei tule liikaa samaa, ihan luonnollista mielestäni.

  • minä myös teen samaa. unettomat yöt ja jatkuva läsnäolo ei ainakaan auta asiaa. lapset on pian 2v ja 6kk.

    • pakko tunnustaa, en itsekään siedä räkäsiä kirkuvia toukkia


    • ei lasia kirjoitti:

      pakko tunnustaa, en itsekään siedä räkäsiä kirkuvia toukkia

      Haha heti kun lapseton osallistuu keskusteluun, miinuksia satelee :D


  • Olen samaa mieltä, että on jo puolikas voitto, että tiedostat itse tilanteen kun tunnet pahaa oloa. Uskoisin (lähinnä kavereiden kokemuksesta) että tuo hermostuminen on täysin luonnollista - ja yleistä se on, se on varmaa - tuon ikäisten lasten kanssa. Luulen, että olen itse jonain päivänä samanlainen, koska olen juuri ff22:n mainitseman kaltainen "kontrolloija" eli pyrin hallitsemaan asioita, joita en voi hallita.. Ota tavaksi tavalla tai toisella saada pari kertaa viikossa täysin omaa aikaa kavereiden tai harrastusten kanssa. Jaksamista sinulle!

  • Vaaditte ehkä liikaa itseltänne ja täten väsytte kaikkeen. Menkää ihmeessä lastenne kanssa sinnen missä tapaatte toisia äitejä samassa tilanteessa. Ymmätääkseni monissa kaupungeissa on Mannerheimin lastensuojelun tapaamispaikkoja paikkoja joissa äidit voivat olla lasten kanssa. Silloin tapaatte aikuisia ihmisiä ja lapsenne leikkivät yhdessä, on useampi katsoja. Tai viekää kirjastojen satutunneille, siellä lapset oppivat hyviä asioita ja taasen tapaatte ikäistenne seuraa.

    Yksi asia on, että itse sopeudutte tilanteseen, ettekä aseta itseänne muita ylemmäksi tai alemmaksi. Kodin villakoitat eivät pure, joten älä jatkuvasti jahtaa. Jätä kilpailuhenkisyys.
    Karsi asioita, jotka eivät ole todella pakollisia kotona, ja vietä aikaa lastesi kanssa, tututustu toisiin äiteihin. Älä kehuskele, sinun ei tässä tilanteessa tarvitse kilpailla kenenkään kanssa. Kun lapset ovat hieman kasvaneet, alkavat pieniä hetkiä pärjäillä leikeissä itsenäisesti, valvontaa he kuitenkin tarvitsevat ja niitä rakkaita rajoja, jotta ei käy pahoja onnettomuuksi. Mieti miltä mahtaa tuntua niistä äideistä ja isistä joiden lapset ovat tässä keväällä hukkuneet, arvosta asioita oikeassa suhteessa. Laita asiat tärkeysärjestykseen sen mukaan mikä elämän tilanne kulloinkin on menossa

  • Minä olen sairastanut masennusta pitkään, alkaen jo ennen lapsia (7- ja 4 v.). Välillä on ollut helpompaa, välillä vaikeampaa.

    Ei kukaan voi verrata omaa elämäntilannettaan toisiin, tai voida paremmin siksi, että jonkun muun asiat ovat vielä huonommin. Jokaisella meillä on taakkamme kannettavana.
    Minä olen myös ollut vaativa itseäni kohtaan esim. kodin siisteyden suhteen, mutta jossakin vaiheessa tein tietoisen päätöksen, että minun ei yksinkertaisesti tarvitse nyt hallita kaikkea. Rajan olen pitänyt siinä, että on puhdasta, mutta epäjärjestyksestä en jaksa aina välittää. Paikat saavat olla välillä "hujan hajan", nyt kun lapset ovat pieniä. Tiedän, että se siitä pikkuhiljaa muuttuu ja toki lasten kanssa yhdessä opetellaan sitä siivoamista ja paikkojen kunnossapitämistä.

    Ei toki välttämättä ole kysymys masennuksesta, mutta juuri tuollainen ärtyisyys ja huono sietokyky voi olla oire. Kannattaa ottaa omaa aikaa jos mahdollista ja levätä. Jos tuntuu että se ei auta, silloin voi miettiä olisiko syytä ottaa yhteyttä jonnekin. Kokemuksesta voin sanoa, että kannattaa alkaa hoitaa väsymystä ja (mahdollista) masennusta ajoissa, muuten se on todella hankalaa ja hidasta.

    • lapseni ovat pian 12 ja 14 ja nyt vauva.Olen ilmeisen masentunut ja väsynyt.En vaan uskalla näyttää sitä jotta en menetä lapsiani.Uusi mieheni ei luultavasti ole huomannut oireitani.En halua näyttää hänelle heikkouttani ja siksi yritän näytellä pirteää.En vain tiedä kauanko jaksan enään.Olen ennenkin sairastunut masennukseen.Kotiani en ole koskaan pystynyt siistinä pitämään,sen puolen on hoitanut äitini,joka on käynyt miltei aina siivoamassa kotini.Hänkään ei kauaa enään jaksa koska on pian 70vuotias.Yritän niin kauan kuin jaksan.


    • lastenalalla minäkin kirjoitti:

      lapseni ovat pian 12 ja 14 ja nyt vauva.Olen ilmeisen masentunut ja väsynyt.En vaan uskalla näyttää sitä jotta en menetä lapsiani.Uusi mieheni ei luultavasti ole huomannut oireitani.En halua näyttää hänelle heikkouttani ja siksi yritän näytellä pirteää.En vain tiedä kauanko jaksan enään.Olen ennenkin sairastunut masennukseen.Kotiani en ole koskaan pystynyt siistinä pitämään,sen puolen on hoitanut äitini,joka on käynyt miltei aina siivoamassa kotini.Hänkään ei kauaa enään jaksa koska on pian 70vuotias.Yritän niin kauan kuin jaksan.

      ei mene vahvasti..


  • Miehenä ja kahden pienen lapsen isänä ihmettelen tilannetta. Toisaalta on hienoa että tiedostat tilanteesi mutta sanot olevasi myös kontrollifriikki. Jos kaiken pitää olla tip-top, miten et kykene hallisemaan itseäsi ja tunteitasi.

    Maalaisjärjellä ajatellen olet stressaantunut ja masentunut. Minusta tarvitsisit raskasta kuntosaliharjoittelua ja liikuntaa joka päivä, sillä saa pääsi ja ajatukset kirkkaammaksi. Kun tulet paremmalle tuulelle itse, pinnasikin pitenee.

    Hoida nyt herranen aika itsellesi omaa aikaa, etsi kuntosali jossa lapset voivat olla hoidossa sen aikaa kun harjoittelet. Löytyisikö teiltä kerhoa jonne lapset voisivat mennä muutamaksi tunniksi päivässä, saisit omaa aikaa.

  • Näen joka kerta punaista kun valitatte, kun on niin rankaa. Olisit miettinyt lapsia tehdessä.

    Tule vuodeksi kivuliaisiin lapsettomuushoitoihin ja koe se kaikki pelko ja ahdistus, niin ymmärät kuinka onnellinen olet, kun saat olla kahden lapsen äiti.

    • Toivottavasti saat toivomasi lapsen/lapset ja koet itse mistä on kyse.

      Lapset ovat tärkeitä, ihania, merkityksellisiä. Mutta niinkuin kaikkeen, myös lasten kanssa elämiseen liittyy hyvät ja huonot hetkensä. Varmasti silloin kun lapsen saaminen on työn ja tuskan takana, maailma alkaa näyttää mustavalkoiselta: lapseton on onneton ja "lapsellisen" pitäisi vastaavasti olla aina onnellinen. Näin se ei kuitenkaan useinkaan mene.

      Niin ja tuohon "olisit miettinyt lapsia tehdessä" kommenttiin sanoisin että kuka meistä kykenee näkemään täsmälleen mitlä tulevaisuus näyttää ja tuntuu tietyn ratkaisun myötä??? Tokkopa kukaan. Solmimme parisuhteita, ystävyyssuhteita, haemme työpaikkoja, valitsemme ammatin, hankimme lapsia ja teemme muita jopa elämänpituisia ratkaisuja joiden kaikkia kiemuroita on todella hankala lähtötilanteessa ennustaa. Hankaluuksiin voi ja pitää varautua, mutta ihan kaikkea ei voi tietää. Olen kanssasi samaa mieltä että pelkkä (ehkä loputtomiin venyvä) valittaminen on turhaa ja vie energiaa, mutta monesti näyttää olevan niin että ihmisen täytyy ensin valittaa mittansa täyteen, jonka myötä ratkaisut alkaa muotoutua. Tai sitten tilanne kärjistyy niin että ratkaisuja on vaan tehtävä, vaikka sitten runnomalla.


    • Toivottavasti saat lapsen joka on 3kk koliikissa..valvottaa kaiket yöt ja päivälläkään et pääse eroon huutavasta lapsestasi..toivon todella.. äläkä sitten tule ruikuttamaan tälle palstalle että et olis uskonu kuinka rankkaa lastenhoito on...Näen itse punaista tollasen piipittäjän takia..et todellakaan tiedä mitä lasten hoito voi todellisuudessa olla....!!!!!!!!


    • olet asiaton kun isket puukkoa toisen haavaan.. jos olet lapseton niin elä puutu asiaan johon ei sulla ole vielä kokemusta. Voi voi se sun lapsettomuutes..mutta tuskin jaksaisitkaan heidän kanssaan..no tuntuuko pahalta.. Eli jos uupumus iskee äidille, ei se lapsettoman elämään mahdu se paine joka on jokahetki läsnä jos ei esim. isovanhemmat jaksa / pysty auttamaan..tai saa ulkopuolista apua.
      Toivon voimia kaikille teille väsyneille, minulla on omakohtaista kokemusta sen verran että lapsia on 6 , ja viimeisen syntymän aikoihin sairastuin MS-tautiin ja jäin yh-ksi.. joten repäse tästä..no nyt on viimeinenkin täyttänyt 18 v. joten voin vain antaa olkapääni heille tueksi ja olla korvana ja myös lastenlasten kanssa .


    • Ei kuule auta... Ymmärrät jos niitä lapsia sitten saat lopulta. Itse olen nuo rankat hoidot käynyt ja saanut kaksi lasta. Silti voin sanoa ettei tuo aloittajan tilanne ole tuntematon itsellenikään. Töihin palasin kun tuohon tilanteeseen päädyttiin ja sillä se helpotti.


    • Se on helppo sanoa, jos ei tiedä asiasta vielä yhtään mitään. Jos kaikki tietäisi etukäteen -ei varmaan moni tosiaan tekisi edes lapsia ollenkaan. Mutta kun ei voi tietää etukäteen, sillä lapsetkin kaikki ovat yksilöllisiä ja jokaisen vanhemman kokemukset vanhemmuudesta ovat myös erilaisia. Toiset saa niitä helppoja lapsia ja on isovanhempia ym. sukulaisia, jotka jakavat sitä lapsen myötä tarvittavaa jaksamista. Silloin voi sanoa, että helpolla pääsee!

      Ja se, että sinulla on oikea oma lapsi, ei ole ollenkaan sama tilanne kuin jos käyt silloin tällöin vaikka kummilastasi muutaman tunnin hoitamassa. Se muutama tunti vieraan lapsen hoitajana ei vielä anna sinulle kuvaa, mitä se on kun sinulla on sitten 24/7 se oma lapsi :)

      Mutta entä kun se lapsi ei satukaan olemaan helpoimmasta päästä ja niitä sukulaisia (puhumattakaan isovanhemmista) ei ole tukiverkostona -ollaankin ihan eri tilanteessa. Lapsi saattaa olla esim. ylivilkas tai sitten muuten sairas. Siitä huolimatta lapsi on arvokas sellaisena kuin hän onkaan.

      Sitä paitsi jokainen vanhempi varmaan haluaa olla hyvä lapsilleen. Mutta kun olet 24 tuntia vuorokaudessa ja 7 päivää viikossa "palveluksessa" lapsellesi - se kysyy jaksamista! Mietipä sitä, että mitä se todellisuus sitten tuo kun saat lapsen -entäs sitten, jos kaikki ei menekään niinkuin ruusunpunaisessa sadussa? Lapsi on siinä -sitä et voi muuksi muuttaa. Sitä paitsi lapsia ei saa, jos niitä paniikinomaisesti vaan hoetaan, että "pitää saada". Pakkomielteellä niitä varmaan harvalle tulee. Kun otat asian rauhallisesti, niin voi jopa tullakin. Lapsia saadaan, jos saadaan. Totta kuitenkin, että kaikki eivät niitä eri syistä saakaan.
      Jaksamista lapsen odotukselle!

      Kahden terveen lapsen äitikkä


    • Bah, tuleppa kuule tänne sitten hehkuttamaan onnellisuuttasi kun sinullakin on kaksi pientä lasta, joista pidät huolta 24/7 ja joiden kanssa valvot joka v***n yön. Kun olet vuoden valvonut nuoremman lapsesi kanssa ja kuunnellut uhmaikäisesi kiukuttelua, niin sitten kuuntelen mieluusti ohjeitasi siitä miten pysyä onnellisena lasten kanssa!

      Mitä tulee lasten tekemiseen, niin kyllä näitä molempia on kuule kovasti mietitty, ja hetkeäkän heidän kansaan en antaisi pois. Lapset kasvattavat vanhempia siinä missä vanhemmat lapsiansa, ja vasta kun itse on vanhempana pari vuotta ollut, voi ymmärtää miten pieni vihan ja rakkauden välinen raja voi todella olla. Siis että miten voi vihata ja rakastaa samaan aikaan. Kolmannenkin haluaisin tehdä tänne vielä rakastettavaksi, mikäli elämäntilanne sen sallii.

      Ja olepa neljä vuotta äiti "ja koe se kaikki pelko ja ahdistus" mikä tulee katsoessasi lastesi viipottavan vaarallisesti sohvan nurkalla tai pihanurmikolla tai kurotessessaan pöydältä jotain tai meinatessan tipahtaa jostakin tai mennessään yökylään ensimmäisiä kertoja tai ollessaan taas kipeänä tai meinatessa tukehtua makaroonin palaan tai saadessaan reaktioita rokotuksista tai tapellessaan naapurin mukuloiden kanssa tai liukastuessaan uimaaltaalla tai tai tai...joko alkaa valkenemaan? Eivät ne pelot ja ahdistukset nimittäin raskaaksituloon lopu, vaan siitä ne nimenomaan alkavat, eivätkä kuuleman mukaan lopu koskaan vaikka lapsi olisi jo nelikymppinen!


    • Tobby kirjoitti:

      Toivottavasti saat lapsen joka on 3kk koliikissa..valvottaa kaiket yöt ja päivälläkään et pääse eroon huutavasta lapsestasi..toivon todella.. äläkä sitten tule ruikuttamaan tälle palstalle että et olis uskonu kuinka rankkaa lastenhoito on...Näen itse punaista tollasen piipittäjän takia..et todellakaan tiedä mitä lasten hoito voi todellisuudessa olla....!!!!!!!!

      ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET TEHKÖ LAPSIA KUN OLETTE NIIN MUKAVUUDEN HALUISIA JA ETTE JAKSA NIITÄ HOITAA!!!!


    • Tobby kirjoitti:

      Toivottavasti saat lapsen joka on 3kk koliikissa..valvottaa kaiket yöt ja päivälläkään et pääse eroon huutavasta lapsestasi..toivon todella.. äläkä sitten tule ruikuttamaan tälle palstalle että et olis uskonu kuinka rankkaa lastenhoito on...Näen itse punaista tollasen piipittäjän takia..et todellakaan tiedä mitä lasten hoito voi todellisuudessa olla....!!!!!!!!

      Näinhän se vaan menee, että lapsettomuudesta kärsineistä pariskunnista tulee tutkimusten mukaan parempia vanhempia, kuin teistä jotka olette hommanneet lapsia kuin lumilapioita K-raudasta....


    • en vetäisi aikaa ennen lapsia tähän juttuun.

      Meillä esikoisen saamiseen meni n. 10 vuotta. Siihen aikaan mahtui erilaisia hoitoja ja kokeiluja... odotuksen iloa joka kääntyi suruksi... Olin ihan maassa ja surin että en koskaan tule äidiksi (enää ei lääkärit antaneet toivoa). Sitten tapahtui ihme ja esikoinen syntyi.

      Esikoinen oli siis todella haluttu ja kovan työn tulos ja itkin onnesta synnärillä. Kaikki ne vuodet ja kivuliaat leikkaukset ja hoidot sivuoireineen ei menneet hukkaan :)

      Kaiken tuon läpikäyneenä ymmärrän silti täysin mistä nämä äidit puhuvat enkä heitä syyllistä siitä. Joskus vain voimavarat ehtyy ja äitiyden rankkuus yllättää.

      Kaikki vauvat ja lapset eivät ole ns. helppohoitoisia ja kaikilla ei ole tarjolla tukiverkkoa. Meidän ainokainen oli pienenä ns. vaativa lapsi (itki paljon, oli lääkityksiä, jne.). mutta hoitoapua ei tullut sen enempää isovanhemmilta kuin muilta läheistämme.

      Myös koen itse muuttuneeni raskauden ja äitiyden myötä, olen mm. herkempi. Arvomaailma muuttui kertalaakista. Valtava tiikeriemo asuu sisälläni ja vahtii, että kukaan ei tee lapselleni pahaa... Lapsen saaminen on todella suuri elämänmuutos ja siihen tuskin kukaan voi etukäteen täysin valmistautua. Yllätyksiä tulee taatusti niin hyvässä kuin pahassakin...


    • Ei se ole niin yksinkertaista. Lapsettomuushoidoilla minäkin olen lapsen saanut ja silti on myös niitä negatiivisia tunteita. Kaiken järjen mukaan pitäisi vain olla onnellinen, mutta ei se ihan niin ole mennyt. Oli vähän ruusunpunaiset unelmat, että sitten kun saa lapsen niin kaikki on vaan niin ihanaa.


  • Mä en myöskään tajua, että mitä helevetin vellihousuja nämä nykyajan nuoret naiset oikein on. MIksi ihmeessä niitä muksuja pitää tehdä, kun sitten heti "on niiiiiiiiiiin rankkaa"?!?! Ja paskat, sanon minä! Nyt vaan pikkasen ryhdistäytymistä ja eteenpäin.

    • Eiköhän tuo äitien (ja isienkin) väsyminen ole ollut kautta aikojen olemassa oleva asia?

      Itse olen syntynyt 80-luvun alulla, äitini hoiti meitä kotona naapurin lapsia.
      Myöhemmin hän on kertonut, että vaikka olimmekin suht "helppoja" lapsia, väsyi hänkin. Isäni teki pitkät päivät töitä, äitini periaatteessa hoiti meitä 24/7.

      Ennenvanhaan ei vaan uskallettu puhua masennuksesta, stressistä, väsymisestä. Työläiskansa kun olemme, ei "epäonnistuminen" ole ollut ns. sallittua. On pitänyt hammasta purren jaksaa.

      Ja onhan maailma muuttunut, kaikki on nykyään hektisempää, me teemme joskus asioista todellisuutta vaikeampia, ulkopuoliset paineet vaikuttavat herkemmin.

      Aloittajalle tsemppiä ja jaksamista, ja muita kompaten; puhu jollekin, hanki vaikka väkisin omaa aikaa, lähde vaikka viikoksi ystävän kanssa reissuun, jätä lapset isänsä hoivaan :)


    • Yhtä rankkaa se on ennenkin ollut, mutta naiset eivät ole vain "valittaneet". Hyvä, että nykyään uskalletaan ottaa puheeksi väsymys, stressi ja masennus. "Pikkainen ryhdistäytyminen" ei auta masennuksessa vaan tarvitaan pitkäaikaista hoitoa ja mahdollisesti lääkitystäkin.


    • Pienen äiti itsekin kirjoitti:

      Yhtä rankkaa se on ennenkin ollut, mutta naiset eivät ole vain "valittaneet". Hyvä, että nykyään uskalletaan ottaa puheeksi väsymys, stressi ja masennus. "Pikkainen ryhdistäytyminen" ei auta masennuksessa vaan tarvitaan pitkäaikaista hoitoa ja mahdollisesti lääkitystäkin.

      luultavasti se oli silloin paljon vaikeampaa, kun ei ehkäisyä ollut, saatiin 10 lasta 10 vuoden sisällä eikä ollut tiskikoneita/pyykinpesukoneita ja muita ihania vempaimia helpottamassa elämää.


  • No joo, ehkäpä on tullut aika palata töihin. Sinä kaipaat takaisin sitä Sinun rytmiäsi ja lapsesi alkavat olla siinä iässä, että jokin hyvä hoitopaikka (jossa muitakin lapsia) tyydyttäisi sen pahimman, eli saisivat purkaa energiaa ikäistensä kanssa.

    Minulĺa on myös tuo siivousneuroosi, eikä ihan kevyin laatuaan. Se, ja pienet lapset imevät kyllä aika perusteellisesti mehut. Mutta minkäs teet, kun kaikki vaan pitää olla tiptop. Se on hieman niin, että kun koti on aivan puhdas ja järjestyksessä, niin oma nuppikin on järjestyksessä ja seesteinen.

    Itse palasin töihin jo silloin, kun lapsi oli 9 kk. Ja hyvin on kaikilla osapuolilla mennyt. Lapseni on perhepäivähoidossa. Minulla on myös viikolla vapaapäiviä ja silloin olen myös itsekseni. Varmaan joku paheksuu, että onpas ihme akka, kun lapsi on hoidossa, kun itse on kotona. Mutta tällä systeemillä tämä toimii.

    Voimia. Ajattele hieman itsekkäästi ja tee ratkaisut sen mukaan.

    • kiitos hyvistä nauruista :D


  • Sitä mie ihmettelen,että miten vanholislestadiolais äidit jaksaa kun muksuja on tehty vuoden välein ja ns.alaikäisiä saattaa olla yli kymmenen.
    Eikä ne yleisesti ole kitisseet ,että on niin raskasta ja raskasta.
    Mistä se johtuu? mietippä sitä.

    • Oletko jutellut vanhoillislestadiolaisten kanssa? Veikkaan, että sitä väsymystä löytyy ihan siinä missä vähemmän lapsia saaneellakin, jollei enemmänkin. Sisaruksethan toki pistetään hoitamaan pienempiään, mutta ei se äidin vastuuta silti mihinkään vie.


    • no sehän johtuu siitä että ne naikkoset on siellä ihan alistettuja. Jos menee oloista kitisemää niin saa turpiinsa ja mies panee vielä yhden lapsen lisää tulemaan. Lapsetkin piestään koko kylän voimin siinä samalla. Lakkaavat nekin kitisemästä. Ei siinä parane pullikoida saatana. Me muut taas uskallamme sanoa, että hei, pian menee hermot, voisko joku auttaa!


    • kolmas raivopää kirjoitti:

      no sehän johtuu siitä että ne naikkoset on siellä ihan alistettuja. Jos menee oloista kitisemää niin saa turpiinsa ja mies panee vielä yhden lapsen lisää tulemaan. Lapsetkin piestään koko kylän voimin siinä samalla. Lakkaavat nekin kitisemästä. Ei siinä parane pullikoida saatana. Me muut taas uskallamme sanoa, että hei, pian menee hermot, voisko joku auttaa!

      joo joo :D ei iha pidä paikkaansa toi on sitä 50 lukuu :D


    • kolmas raivopää kirjoitti:

      no sehän johtuu siitä että ne naikkoset on siellä ihan alistettuja. Jos menee oloista kitisemää niin saa turpiinsa ja mies panee vielä yhden lapsen lisää tulemaan. Lapsetkin piestään koko kylän voimin siinä samalla. Lakkaavat nekin kitisemästä. Ei siinä parane pullikoida saatana. Me muut taas uskallamme sanoa, että hei, pian menee hermot, voisko joku auttaa!

      Ystäväni, lestadiolaisäiti sanoi, että oli aika jolloin häne halunnut ola uskossa, murrosikäisenä. Mutta kun aikuistui, usko palasi ja turva elämässä. Lapsiaä tällä äidilllä on 11. Hän totesi,että häen elämäntehtävä on olla perheenäiti, silloin jaksaa tämän tehtävän suorittaa ja jokainen lapsi on ollut tervetullut. Alistetuksi hän ei ole tuntenut itseään. Ja miehensä on aina osallistunut lastenhoitoihin ja muihin kodin askareisiin leipätyönsä ohessa.
      Silti äiti on ollut toisinaan väsynyt ja huolissaan itsestään, lapsistaan.
      Ei auta millainen elämänkatsomus on ja kuinka monta lasta, voi silti olla väsynyt, masentunut jne. Mutta tämän lestadiolaisäidin tavoin pitäsi olla se alvyys, että tämä on minun elämää ja teen parhaani perheenäitinä, se riittää. Mutta parastasi et tee silloin jos huudat ja raivota pienille lapsille. Lapset pelkäävät silloin äitiään. Siis PELKÄÄVÄT!!!


  • tämähän se on oikea foorumi pyytää apua
    täältä saa mitä tilaa :)

    • Mielstäni tämä on oikea foorumi myös sen asian pohdiskeluun, mitä voisimme tehdä kun Nuivanniemen hoidokit paskantavat saunan lauteille ja kusevt kiukaalle (jälkimmäinen hyvän löylyn toivossa).


  • Lopeta se nipottaminen kodin siisteydestä ja keskity niihin lapsiin ja äläkä nipota niille ja jos pieni lapsi kiukuttelee niin anna kiukutella ja odottele rauhassa että lapsi rauhoituu niin pääset helpomalla. Ota rennosti

  • Mun lapset ovat 8v, 6,5v, 4v, 2v ja 3kk. Eli univelkaa yli 8 vuotta. Mutta sinniteltävä on. Viimesen raskauden aikana en juuri kyennyt liikkumaan. Nyt olen taas lisännyt liikuntaa, pudottanut painoa. Käyn mm ratsastamassa. Päivähoitoon ei ole mitään mahdollisuuksia eikä kerhoihin, olen riippuvainen miehen aikataulusta ja siitä miten 75v mummot jaksavat hoitaa pienimpiä. Mutta jos en välillä pääsis pois kotoa ihan yksin elämä ois yhtä helvettiä. Ja lapset kärsisivät. Liikunta on kyllä minun kohdalla selvästi pidentänyt pinnaa. Välillä on pakko päästä latautumaa yksin. Jokaisella on siihen oikeus. Väsymyksestä ja varsinkin kiukusta ei kyllä uskalla puhua, ovat nuo viranomaiset välillä herkkiä ottamaan huostaan. Huostaanottotapauksilla tarkoitan niitä pariskuntia jotka ovat omilla nimillään esiintyneet lehdissä.
    Kolmatta lasta synnyttäessä oli huonetoverinani nuori lestadiolaisnainen neljännen lapsen kanssa. Hän pohti antaisivatkohan (henkilökunta) unilääkettä. Semmoisella äänellä kuin miettisi mitä seuraavaksi söisi. Onkohan tuossa vastausta miten uskovat jaksaa?

  • Hei äiti,

    Kyllä tilanne helpottaa, kun lapset kasvavat. He ovat pahimmoilleen ja voivat myös kinata keskenään.

    Tarvitset ehdottamasti apua tilanteeseesi. Sinun kannattaa ottaa yhteyttä terveyskeskukseen. Monissa terveyskeskuksissa on psykiatsrisia sairaanhoitajia juuri sitä varten, että he kuuntelevat ihmisten huolia ja pyrkivät auttamaan. Otapa tällaiseen yhteyttä tai stten mene yksityiselle psykiatsrille, hän voi auttaa sinua myös eteenpäin. ja myös neuvoa, kuinka sinun tilannetta perheessä voisi helpottaa.

    On olemassa myös palvelu, että lapset saa hoitoon vaikka tukiperheeseen kerran kuussa. Otapa tästä selvää. Sinua helpottaisi kun saat itsellesi aikaa ja lepoa. Onko sinulla sukulaisia, jotka voisivat tulla toisinaan hotamaan lapsia ja sinä pääsisit yksin tai miehesi kanssa "vapaalle".

    Tarvitset myös ohjausapua kuinka toimia lasten kanssa ja apua ärstyttäviin tilanteisiin. Myös jos lapset käyttäytyvät kovin kurittomasti, kuinka heitä voi ohjata rauhallisella tavalla. Neuolasta varmasti saa myös neuvoja. Ei lasten kuritontakaan käytöstä tarvitse sietää. Mutta huuto ei auta, vaan asiallinen ohjaus, kuri ja rakkaus. Luulen, että tilanteesi tulee rauhoittumaan, kun sinä saat apua ja lasten käytöstä saadaan myös muutettua.

    Ja yritä olla nuohomatta sitä asuntoa, pienten lasten kanssa on aika mahotonta saada pitää asuntoa täysin kliinisenä. Väsytät siinäkin itseäsi.
    Joskus kun lapsi oikein kiukuttelee. Laita korvakuulokkeet ja kuuntele oikien hyvää musiikkia ja anna lapsen kiukutella. Lapsen voi viedä kiukkumaan myös omaan huoneeseensa. Ei sinun kaikkea tarvitse kuunnella ja siteää.

  • Nythän on niin, että kukaan lapsi ei ansaitse tuollaista äidiltään. Väsyminen ja raivostuminenkin ovat ymmärrettäviä, mutta eivät kylläkään jatkuvina.

    Aikuisen pitää kestää lasten tunneilmaisu ja se, että he todellakin ovat lapsia. Lapsen pitäisi (varsinkin kun he ovat tuon ikäisiä) raivota, ei sinun. Mutta sitten huusholliasi kyllä järjestät, puleeraat ja putsaat, kontrolli pitää. Todella hirveätä edes ajatella moista perheessä, jossa on uhma- ja leikki-ikäisiä lapsia, sori vaan.

    Haluatko peittää kotisi hoitamisella sitä, että olet mahdollisesti vähemmän täydellinen äiti? Jotkut deeku- ja huumeäidithän pukevat, puleeraavat ja putsaavat lapsiaan aivan kuin he olisivat joitain heidän kulissiensa posliininukkeja! (Luulevat, etteivät esim. sosiaalityöntekijät näe tällaisen lävitse.)

    Niin että jotain apua tai tukea on saatava, jos yhtään välität lapsistasi. Tuollaisella käytöksellä vahingoitat lastesi psyykkistä kehitystä, ja sitä sinä et todellakaan saa tehdä. Ellei muu auta, saattaa olla, että sinulla ei pian ole niitä lapsia.

    Parempaa kesän jatkoa!

    • yllättävän hyvä teksti.

      voi olla että lapset sinnikkäästi kotona 18-v asti asuu.. mutta tuollaisella kasvatuksella voi olla takuuvarma, että nuo lapset eivät suo heidät hylänneelle vanhemmalleen aikaa ja seuraa, kun vanhuuspäivän yksinäisyydessä jää kaipaamaan sitä vähäistä, pienintä lähiomaisen keskusteluseuraa. Ja ihan oikein siinä tilanteessa. Empatiakyvytön tunnevammainen äiti = kyvytön äiti.


  • Voi jumalauta !! Olisit miettinyt ennen kuin alat lapsia tekemään, että jaksatko heitä kasvattaa. Ilmankos lapsista kasvaa mitä kasvaa, kun vanhempia ei kiinnosta piirun vertaa.
    Sääliksi käy sinun lapsia :(
    Toivottavasti joku puuttuu välinpitämättömyyteesi ja ilmoittaa lastensuojeluun. Lastensuojelu hakee lapsesi pois ja antaa rakastavaan perheeseen, jossa saavat rakkautta, turvallisuutta ja rajoja.

    • Ja vielä lastenhoitaja...En haluaisi sinunlaistasi omia lapsiani hoitamaan..hui...


    • Menkää itseenne, kukaan ei voi ennalta tietää että väsyy/masentuu. Edellä hyviä neuvoja sinulle. Itsekin olen väsynyt lapsiini kun olen hoitanut heitä 24/7 viisi vuotta. Hyvä asia on se, että olet tiedostanut asian.


    • Mistä tiedät, että lapset huostaan otettut lapset saavat sen rakastavan ja rajoja asettavan perheen/vanhemmat???? Sijoitettujen lasten "vanhemmat" ovat aivan yhtä arvalla hatusta vedettyjä kuin vanhemmatkin! Mikään ei takaa sitä, että sijaisvanhemmat olisivat edes samanlaisia vanhempia kuin biologoset vanhemmat ovat!

      Jos asioita etukäteen miettimällä selviäsi miten jaksamme hoitaa ja rakastaa, kasvattaa lapsiamme niin todennäköisesti moni jäisi syntymättä ja moni ihana elämä elämättä, vaikka vanhemmista välillä raskaalta tuntuukin. Asiat pitää kokea etukäteen, se vain ei ole mahdollista jos naapuri/ysätävä ei vauvaansa lainaa, että voisi kokea vauvan hoidon ja kuitenkin se oma vauva olisi aivan erilainen: kiltti ja mukautuva, aurinkoinen mussukka!

      Suomessa on varmasti todella onnistuneita sijaisvanhempia ja tarpeellsia huostaanottoja, mutta turhan monta sellaista joissa lasten/nuorten oireilleuun, pahoinvointiin ei puututa ja se on minusta vielä pahempi asia kuin omien vanhempien osaamattomuus tai väsyminen.

      Suomessa säästetään alkoholismin hoidossa, joka on koko perheen sairaus, siitä kärsii niin puoliso kuin lapsetkin ja se maksaa!!!! Se on sitä hölmöläisten säkillä valon kantamista pimeän pirttiin ja täkin jatkamista siitä leikatulla jatkolla!! Yhteiskunta ei huostaanotoissa vastuutaan nuorista ja lapsista kanna se säästää heidän elämäsä kustannuksella!


  • Esikoinen haluaa saada sinut raivon partaalle, koska hänellä on tarve oppia miten ristiriitatilanteet selvitetään. Lapsesi ei ole ilkeä, hän haluaa vain oppia tärkeitä taitoja. Auttaisiko sinua, jos katsoisit asiaa tältä kantilta? Voisitko seuraavalla kerralla muistuttaa itsellesi, että ahaa, nyt on oppitunnin aika ja minun aikuisena kuuluu näyttää, miten riita hoidetaan rakentavasti. Jos lapsi ei saa kaipaamaansa oppituntia, niin hän järjestää näitä koulutustilanteita yhä tihenevään tahtiin.

    Äidin ei tarvitse leikkiä lasten kanssa. Leikkimään pyytämällä esikoinen yrittää saada sinuun yhteyttää. Häntä vaivaa se, että et ole läsnä. Yritä keksiä sellaista tekemistä lastesi kanssa, josta itse nautit. Miten olisi leipominen, entä jos tekisitte taikataikinaa tai muovailisitte savea?

    Miten voisit hoitaa, hemmoella ja rentouttaa itseäsi?

    Tää oli mun eka kirjoitus tänne, toivottavasti vinkeistä on apua.

  • kaikki ne vanhemmiksi ryhtyy. Jos ei tykkää viettää aikaa lasten kanssa, ei kannata hankkia niitä! Minun mielestä lasten seura on paljon parempaa kuin tylsien aikuisten kuivat keskustelut.
    Ihmekös mitä persläpiä uusi sukupolvi on, kun ei vanhemmat ole kiinnostuneita lastensa asioista. Telkkari ja netti pitää seuraa aina ja tarjonta on "väkivaltaviihdettä."

  • Voi taivas... Miettikää ihmiset mitä tuleman pitää ennen kun alatte sikiämään. Nykyajan muoti-ilmiö on tehdä lapsia, kun se on jotenkin hienoo. Lapset, hyi.

    • -Kun ymmärtää Hebraa ja hallitsee ajoituksen voi hankkia vaikka kuinka paljon lapsia,sanoi Kyrönmaan Bertta kun pyörätti kymmenen kesälapsensa maailmaan.


  • edes hankkii lapsia maailmaan, jossa on jatkuva ydinpommin uhka, riipivä talousahdinko, ihmisiä yli 6 miljardia, kivikautisia rituaalisia uskontoja, ilmastonmuutos ja ilmastonsaasteet, median roskatarjonta ja surkeat ihmissuhteet, masennuslääkkeet? Kysyn vaan, että kuka vielä näkee valoa tunnelissa?

  • Alussa kodin siisteys oli minulle A ja O. Toki siivoan viikottain perusteellisesti, mutta en järjestele enää leluja koko ajan paikoilleen. lapsi on nyt 2,5-vuotias ja touhuaa kokoa ajan.

    Itse syyllistyin samanlaiseen käytökseen kun lapsi alkoi liikkumaan ja levittelemään tavaroita. Siivoaminen ei onnistunut kuten aiemmin ja aloin miettimään, mitä järkeä on huutaa lapselle? Lopetin turhan vouhottamisen kodin tavaroiden paikallaan olosta ja aloin leikkimään lapseni kanssa.

    Nyt osaan nauttia majan rakentamisesta, sohvatyynyillä ja koristetyynyillä peuhaamisesta (aiemmin niiden piti olla järjestyksessä) ymv. Tärkeintä on että lapsi saa säännöllisen päivärytmin, ruokaa, hygienian hoidon, sekä puhtaat vaatteet. Lapsi kasvaa koko ajan ja haluan nyt nauttia siitä enkä keskittyä kotini jatkuvaan tavaroiden järjestelyyn ja siivoamiseen.

    Oman asenteen pitää muuttua tai hukkaa paljon sitä lapsen kasvun ja kehityksen nauttimisesta. Rankaa se oli myöntää itselle, että on niin pedantti. Onneksi lapsi kasvattaa aikuista ja osaan nyt olla rennosti lapseni kanssa.

    Miehelle ja vieraille totean, että talo elää tavallaan ja kodin esittely ei ole se numero yksi minulle : )

  • Hei! Aloittaja on kirjoittanut tuonjo maaliskuussa, mikä mahtaa oll atilanne nyt? Onko hakenut apua tilanteeseen?

  • Kyllähän sitä pinna voi olla kireällä lapsien kanssa mutta ei parane kuitenkaan jatkuvasti pinna kireänä olla. Tästä kun ei seuraa oikeastaan mitään hyvää ja sinä olet hermostunut/kireä ja asia myös heijastuu lapsiin esim. he ovat hermostuneita ja kun on hermostunut niin heillekin tulee silloin enempi virheitä.

    Sinänsä ihmettelen sitä, että olet ammatiltasi lasten hoitaja mutta silti tahtoo sulla tuo kireys syrjäyttää rentouden.

    Oletko ajatellut, että olisit välillä rento? Vaikka lapset tekevät virheitä kuten maitolasi kaatuu jne. niin voihan sen tilanteen hoitaa rauhallisesti ja opastaen ja vaikkapa miettien miksi se maitolasi kaatui.

    Sulla nuo lapset on kyllä vielä niin pieniä, että parempi olisi jos tilanteita ei käsiteltäisi ainakaan raivoamalla, noin pieniä kun ei raivolla ja huutamalla aviteta kasvatuksellisessa mielessä, joten tähänkin vaan rentoutta.

    Jospa yrittäisit myös vähän löysätä siten, ettei kaikki ole aina niin tiptop kunnossa, tällä en nyt tarkoita sitä, että kamat on hujan hajan ja kämppä likainen, tärkeintä on kuitenkin se puhtaus noin yleensä, joten jospa et olisi niin "ankara" tässä suhteessa itsellesi vaan vähän keposampi ote.

    Yksi mikä tässä mieleen tuli on se, että ehkä sinä voisit kaivat omaa aikaa ja lepoa, tämä voisi tehdä oikeasti ihan hyvää ja akkuja voisi ladata ja kun ei ole omia lapsia ympärillä niin jää aikaa asioiden käsittelyynkin eri tavalla ja eri syvyydellä eli pieni irtiotto arjesta voisi tehdä sulle hyvää (esim. vaikka ihan viikonloppu reissu Prahaan kaverin kanssa ja mies katsoo lapsien perään, jos vaan rahat tähän riittää).

    Jos tässä vaiheessa sulla on pinna noin kireällä niin siitä asiasta sun pitää päästä irti, koska aivan varmasti lapsilla on eri ikävuosina eri kujeet ja jutut, joten pitää vaan osata ja oppia elämään aina sen mukaan.

    Rentoutta, vähän löysempää otetta asioihin ja muistat, ettei maitolasin kaatuminen tai lapsien kiukuttelu ja härnääminen ole maailman loppu.

    Yksi asia vielä tuli mieleen, lapsilla jos on paljon mielekästä tekemistä niin sekin helpottaa ja mitä isommaksi lapset tulee sen enempi ne tekee asioita itsenäisesti ja harrastusmahdollisuudetkin kasvavat, tämä varmasti auttaa jatkoa ajatellen.

    Jos haluatte yhdessä tehdä jotain niin viikon matka vaikka jossain sopivassa puolihoidossa auttaa irti arjesta eli ei tarvi tehdä kotitöitä ja samalla perhe voi nauttia enempi yhdessä olosta ja tämä on lapsillekin tärkeää.

    Yritähän pärjäillä kaikesta huolimatta ja asioilla on taipumus aina selvitä parhain päin ;-)

    terv. naimisissa oleva 3 pojan isä (kaksi pojista vielä kotosalla ja yksi maailmalla)

  • olet saanut hyviä,kuin huonojakin neuvoja mutta kirjoitan viellä itse jotain. olen kahden lapsen äiti 6-v ja 3-v molemmilal on uhma ikä varsinkin pienemmällä. Rakastan lapsiani,mutta välillä hermot menevät todella helposti ja huudan vaikak en sitä tarkoittaisi. Ei aina tarvitse kaikkea jaksaa .Yritän itse opettaa lapsilleni hyviä käytöstapoja ja mitä saa tehdä ja mitä ei ,mutta ei se ole aina niin itseestään selvää ja helppoa. Olen töissä päiväkodissa,rakastan työtäni ja viihdyn töissä,vieraat lapset ovat ihan eri asia kuin omat. välillä koen syylisyyttä että jaksan vieraita lapsia,mutta en omiani,jaksan leikkiä lattialla päiväkodissa mutta en kotona...alan vaihtoa olen miettinyt mutta saan vieraista lapsista paljon. Olen alkanut kotona olemaan hiljalleen enemmän lasteni kanssa ,touhunnut,ottanut ns.puhutteluun jos jotain väärää on tehnyt ja toivon vain että pikku hiljaa alkaa tilanne helpottaa myös omien lasten kanssa.Olen paljon kotona,mies aiskii töitä ja kun hänon kotona ei hän paljoa lasten kans touhua. kaipaan omaa aikaa vaikka vain hetkeksi ja senkin takia usein raivo saa vallan kun esim.luen lehteä ja lapsi tulee kitisemän viereen. SInä tarvitset varmasti myös omaa aikaa ehkä töihin paluu on myös hyvä... mutta myös työn jälkeen on vanhempi väsynyt ei aina sekään ole helppoa.Elämä on ylä- ja alamäkeä yritä etsiä elämästä ja lapsistasi iloisia asioita,muistele aikaa kun sait heidät ,rakastat varmasti lapsiasi ja he sinua vaikak joskus suuttuisitkin... kerro myös lapsillesi js sinua harmittaa tai sinulla on paha olla kun lapsesi kiukuttelevat . ei aina sinun tarvitse hymyillä ja näyttää pirteältä.ja kerron viell että itse en ole tullut helpolla raskaaksi molempia yli vuos yritimme ja tutkimuksia jo aloiteltiin ekasta. vaikka itkua,tuskaa ,ahdinkoa jne.. silloin koimme ja lapsia toivoimme todella ei äitiys ole silti ainasitä mitä itse olettaa ja toivoo... mm.kolikki on jos iso osa menettää vauva ajasta ihana osuus... ja niin meillä kävi molempien lasteni osalta etten heidän vauva ajasta osannut nauttia ja muista juuri mitään kun kolikki oli iso osa silloin elämäämme.

    voimia sinulle ja halauksia et ole ainut ns.huono äiti niin kuin täällä jotkut ovat kirjoittaneet.

  • Ensinnäkin kannattaa olla välittämättä noista "miksi hitossa hankitte lapsia jos ette tilannetta kestä" kommentteja. Nimittäin sillä vanhemmalla vasta päässä onkin vikaa, jolla ei joskus mene hermot lasten kanssa. Lapset on paikalla 24/7 ja jo pelkkä koko ajan valppaana olo, etteivät tee pahaa itselleen tai muille, on todella kuluttavaa. Itsellä kohta 2-v tytär ja toinen tulossa.
    Oma pelastus on ollut se, että lapsi on hoidossa ja itse käyn töissä/opiskelemassa. Se on minulle nyt oikeasti lomaa, kun pääsen aikuisten ilmoille. Ja lapsi viihtyy tosi hyvin hoidossa ja nauttii muiden samanikäisten seurasta.
    Jos erityisesti haluat pysyä kotona, niin sitten keksi mahdollisimman paljon tekemistä kodin ulkopuolella. Muilta tulikin jo montaa neuvoa.

    Ja sen verran yhdyn muiden puheisiin että sellainen kontrollifriikkeys on ihan turhaa. Itsekin pidin kodin oikeen siistinä kun eka lapsi ei vielä liikkunut, nyt olen jo luovuttanut :D

  • Tunsin piston sydämmessäni..on ihan just mun elämä 6v. sitten..Muistan aina sateisen syksypäivän, ei voinut mennä ulos koska vettä satoi vaakasuorassa ja vanhemmalla tytöllä (4v) oli pahin uhma ja huuto ja kiukuttelu alkoi aamulla 06. Olimme syömässä ja neiti päätti ottaa keskeltä pöytää maitopurkin. Lähes täysinäinen maitopurkki kaatui pöydälle ja kattilaan jossa oli keittoa.. Sain sellasen raivarin että heitin oman lautasen seinään ja huusin niiiiin paljo ku minusta ääntä lähti..oli pakko mennä vessaan ja lukittautua sinne etten olis tehnyt mitään peruttamatonta.. Tänä päivänäkin olen miettinyt tota tilannetta.. Muistan kertoneeni neuvolassa ko.tarinan ja toivoin että olisivat ottaneet asian jotenkii todesta ja puuttuneet asiaan..toisin kävi..sanoivat vain että joskus väsyneenä saattaa käydä näin...ja että sinä olet niin pirteä ja kyllähän sinä jaksat..just niin..no jaksoinhan minä..hammasta purren ja itkua vääntäen..no siitä on jo 6v. ja nyt on suht helppoa...välillä pientä rähinää mutta ei onneksi mitään ihan katastrofia..Tsemppiä kaikille ja koittakaa jaksaa..!!

  • Minulla on 2 ja 4 vuotiaat lapset ja olen väsynyt.
    Hermostun lapsille ja inhoan sitä kun ne on koko ajan mussa kiinni se vain jotenkin ahdistaa.
    välillä jaksan hyvin ja välillä olen hermot kireällä ja puren hampaita yhteen.
    Minunkin mies auttaa lapsien kanssa työpäivän jälkeen mutta se ei riittänyt joten hain apua.
    Minulle diagnosoitiin pitkäaikainen masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko.
    Sitten alkoi hieman helpottaa.sain lääkityksen masennukseen.
    Ja mieheni alkoi ymmärtää että en voi hyvin ja hänen perheensä alkoi auttamaan.
    sain lapset hoitoon ja perhetyöntekijä alkoi käymään
    Alkuun ajattelin että mitähän ihmiset sanoo kun olen kotona ja silti muksut on hoidossa ja jotenkin nolotti että en pärjää omien lasten kanssa
    Mutta nyt lapset saavat olla minun kanssa vain hyvinä hetkinä ja ovat paljon tyytyväisempiä kun ei tarvi sietää ja hämmästellä äidin purkauksia.
    Haaveeni oli aina olla kotiäiti mutta ei se ihan ollutkaan niin ihanaa kun luulin.
    Nyt jaksan paremmin kaikin puolin ja muksut myös.
    Apua saa kun sitä pyytää mutta jos ei pyydä ja salaa asian se väsymys voittaa
    joten pyydä apua esim.neuvolasta sinne saa aina soittaa ja jos siel on huono kuuntelia soita psykiatrille tai perhetyöhön niin saat apua.

  • ite ollu koti-äitinä jo 14 vuotta nuorin tällä hetkellä 2vuotias nyt itekkin alkaa kaipaamaan jotain muutakin sisältöö elämään =) koita jaksaa

  • Positiivista on se, että itse tiedostat ongelmatilanteesi ja onneksi ennenkuin siirryt seuraavaan vaiheeseen, eli alat purkaa huonoa oloasi fyysisesti lapsiisi. Surullista toisaalta kuulla, että vanhemmat eivät jaksa olla vanhempia. Se eittämättä näkyy jälkikasvussakin. Torjutuksi tuleminen ei ole hyvä kokemus kenellekään ja siirtyy aikanaan seuraavaankin polveen.

    Yleisellä tasolla puhuttaessa tuntuu siltä, että sitä jaksamista ja kykyä olla vastuullinen aikuinen löytyy yhä vähemmän ikäluokka toisensa jälkeen. Ennen ihmiset kasvatettiin kestämään vastoinkäymisiä ja ottamaan omasta elämästään vastuuta. Isät varsinkin saattoivat joskus olla hiukan etäisiä, mutta jos ja kun turvaa tarvittiin, niin sieltä sitä löytyi. No, elintaso on noussut merkittävästi muutaman viime vuosikymmenen aikana ihmiset ovat tottuneet pääsemään helpommalla, joka osaltraan on aiheuttanut sen, että ei enää kestetä aina edes sitä normaalielämää. Puhumattakaan varsinaisista ongelmista, joita myös useimmilla tulee eteen. Tämä on huolestuttavin pointti. Kuvaamasi tilanne, kotona kahden pienen lapsen kanssa, on juuri vain ja ainoastaan sitä Normaalielämää.

    Sinun kannattaisi hakea apua tilanteeeseesi ammattilaisilta. Kuntasi terveyskeskuksesta saat varmasti lisätietoa. Yksin tuskin jaksat mennä eteenpäin. Ainakaan niin, etteivät lapsesi kärsisi. Ei äidin tarvitse olla täydellinen, kyllä lapsesi sen ymmärtävät, mutta mikäli he toistuvasti tulevat torjutuksi ja raivonpuuskiesi kohteiksi, näkyy se heissä helposti vielä aikuisenakin. Älä mieti yhtään pidempään, vaan ota pikimiten yhteyttä ammattiauttajiin. Oletan, että olet miehesi kanssa jo asiasta keskustellut ja sen tien käynyt läpi.

  • Sinulle Aloittaja ja muillekkin. Minä olen synnyttänyt kuusi lasta. Kaikki kahdeksan vuoden sisällä. Siinä oli kymmenen vuotta kakkapyykkiä. Ei silloin ollut edes tuommosia vaippoja, kun nyt. Kaikki oli pestävä. Mutta minulla on vastuuntuntoinen luonne enkä huomannut väsymystä, enkä kaivannut "omaa aikaa" missään muualla. Kerran kerroin ystävälle, että on tässä tohinaa, että meinaa hermostua. Hän sanoi: Koeta kestää. Lapset kiittää sinua joskus.
    Tämä auttoi minua. Kun sitten esimmäinen lapsi oli koulussa ensimmäisellä luokalla. Koulussa oli tehty äitienpäiväkortti, Lapsella oli suuri ilo antaa äidille kortti. Tästä on aikaa jo yli viisikymmentä vuotta, mutta muistan vieläkin tuon värsyn, joka siinä oli. Se kuului näin: "Äidin päivän aamuna, aurinko sä loista. Kevälinnut laulele ja äidin huolet poista." Kyyneleet siinä tuli silmään.

    Kun sitten nuorin lapsista oli kolmevuotias. Hän vielä päästi kakat housuun, vaikka osasi mennä potallekkin. Minulla oli lisäksi vielä navettatyöt. Kun tulin sisään navetasta, sain aina alkaa vaihtamaan pöksyjä ja olin lapselle vihainen. Mutta lapsipa osasi enemmän kuin minä. Eräänä päivänä, kun taas tulin sisään ja istahdin pöydän ääreen penkille, tämä poikalapsi tuli viereeni. Kiipesi siihen penkille, alkoi silittää minun päätäni, otti kaulasta kiinni ja sanoi moneen kertaan "Voi minun kiltti äitini, voi minun kiltti äitini"
    Otin pojan syliin ja siivosin hänet ääneti ja hyväilin. Sen jälkeen ei kertaakaan mennyt kakka housuun. Huomasin, että hän teki sen siksi, että silloin äidin oli pakko ottaa hänet syliin. Lapset kaipaa syliä aika pitkään, vielä melkein kymmenvuotiaina.
    Ota sinäkin aloittaja lapsesi syliin, kun hän kerran pyytää. Hyväile häntä. Pakota siihen itsesi. Kun huomaat pienet kädet kaulasi ympärillä, et voi olla vihainen, jos sinulla vähänkin on äidin tunteita. Lapsi ei ole mikään nukke, joka otetaan syliin silloin kun halutaan, sen kanssa on jaksettava 24/7 monta vuotta
    Jos lapsia hankkii, niin yhdestä lapsesta pitää pitää huolta 20 vuotta.
    En silti tunne olevani hyvä äiti, mutta kyllä lapset ovat kunnollisa ja kiitävät

    • Isoäiti jatkaa vielä. Tuosta siisteydestä. Minulla ainakin oli leluja lattia täynnä ja kahdenkin huoneen lattia, mutta annoin olla. Vaikka ne kerran viikossa piti kerätä, että sai lattian pyyhittyä, mutta lapsilla pitää olla puuhaa. Kyllä sitten ehtii siivota, paikat kuntoon, kun lapset kasvaa, mutta ei pienten lasten kanssa voi pitää kaikkea tip top kunnossa.


    • Tämä oli ihana tarina, tuli ihan kyynel silmään :)


    • "Jo isoäiti", Kirjoituksesi oli todella koskettava. Ja opettava. On hyvä pysähtyä miettimään, mikä elämässä oikeastaan on tärkeää.
      Kiitos Sinulle.


  • Missäpäin (te tämän viestiketjun aloittaja ja muut äidit) asutte?

    Itselläni samanmoinen tilanne, vaikkakin vain yksi lapsi. Olen kyllä itse halunnutkin lasta hoitaa kotona, sillä lapsikin kasvaa niin hurjaa vauhtia, enkä tavallaan ole halunnut jäädä lapsen ensimmäisistä kasvuvuosista paitsi.
    Moni lapsi elää nykyään ilman omien vanhempiensa kanssa oloa, vanhempien jatkuvan kiireellisen uraelämän vuoksi, ja tämä siis ihan tutkittu asia. Nämä lapset useimmiten haluaisivat olla enemmän omien vanhempien, kuin hoitotätien kanssa. Äitien ja isien pitää mielestäni jaksaa leikkiä ja kasvattaa omia lapsiaan, toki aina eivät vanhemmatkaan jaksa.
    Pitäisi nähdä enemmän kavereita/muita ihmisiä. Se voisi auttaa! Opisto harrastus kerran-pari viikossa auttaa kyllä jaksamiseen myös ja silloin sitä jaksaa paremmin taas kotona ja lapsen kanssa kaksin! Kun on kavereita, joilla on samanikäisiä lapsia ja pääsee näkemään oma lapsi ja äiti sitten heitä viikottain, niin se on myöskin suuri siunaus!

    -Äidit ovat arvokkaita!-

  • Kertokaa hyvät ihmiset, MIKSI te hankitte niin perä perään niitä lapsia?? Ja ylipäätään, onko niitä pakko olla se kaksi kappaletta, jotka hankitaan kahden vuoden välein?
    Sitten valitetaan omaa väsymystä. Omaa typeryyttä sanon minä!
    Itsekin olen järjestyksen rakastaja ja mikäli luoja joskus lapsen suo, niin en TODELLAKAAN aio hankkiutua raskaaksi toista kertaa alle viiden välivuoden jos ollenkaan. Näin pääsee helpommalla ihan arjenkin pyörittämisen kannalta ja myös lapsi on tyytyväisempi kun äiti ei ole raivopäissään monen pienen kanssa.

    Toki sisarukset ovat lahja, mutta mukin voisi kohdallaan miettiä käytännön kannalta mikä olisi parasta myös itselleen ja sitä kautta lapselleen...

  • Eiköhän se ole jo täysin selvää että parisuhde ongelmineen ja lasten kasvatuksineen on kirkollinen muinaisjäänne ja joutaa jo roskakoppaan.

  • Jo ennen viimeistä kappaletta tuli mieleen oma itseni nuorempana. Tosin minulla ei ollut silloin lapsia... Mutta tuosta maitotölkin kaatumisesta.
    Jäi joku suorittaminen ja hallinnan pakkotarve. Että niinkuin maailma kaatuisi siihen, jos joskus vaan jättää siivoamattta ja leikkii. Jos maito kaatuu, niin se siivotaan, mitään pahempaa ei tapahdu.

    Minulla huomasin, että oma äitini oli aika usein jättänyt tunteeni huomioimatta, minut oli kasvatettu monella tapaa niin, että olin sellainen. Kannattaa miettiä sitäkin, että entä jos sinulla onkin äitisi/isäsi vanhemmuus jäänyt päälle: sillä miksi olet niin ankara? Miksi pakkomielle? Mikä on tärkeämpää, rento koti, lapsien hyvinvointi vai joku hiton maitotölkki tai talon eli esineen pintakiilto.
    Jos annat paikkojen olla niin... Niin, totta, osa kontrollista katoaa, mutta ei se maailma siihen kaadu. Uskottavuutta lasten silmissä saa rauhalllisella ja vakaalla käytöksellä, eikä huutamalla ja sekoilemalla. Sinä olet kaikessa superhallinnassasi täysin hallitsematon, epävarma ja sekoilija.

    Olet lapsistunut, rektiosi "minua on loukattu, minä en halaa!" on pikkulapsen kiukuttelua. Miksi? Sinä tiedät. Sinä kiukuttelet. Lietsot tilanteita, koska pelkäät valtasi katoavan, loukkaannut, koska olet lapsellinen egoisti etkä ylpeyttäsi osaa nähdä tilannetta toisin: vajoat pikkulapsen tasolle.
    Miksi?

    Olet toki lasten hoitaja, mutta odotat ja vaadit omilta lapsiltasi liikaa, kuten itseltäsikin. Luulet, että heidän pitäisi ymmärtää puhetta paremmin: onko sinulta aina vaadittu? Ei aikuisetkaan ymmärrä.
    Sinähän se olet, joka ei ymmärrä, kun et ymmärrä selittää toisin, antaa olla enemmän, ottaa rennommin, osaa arvottaa asioita, olet pakkomielteinen... Eikä ihme että siis stressaantunut: kaikki ylihallitsevat ihmiset ovat loputtoman stressaantuneita.

    Lapselle se tuo turvattoman laspuuden. Sitä alkaa miettiä miten voisi mmiellyttää, hylkää oman identiteettinsä ja menee äidin sekoiluihin mukaan, että äiti voisi paremmin. Lapsesta tulee äitinsä äiti.

    Mikä estää sinua leikkimästä? Sanot ettet jaksa, mutta leikkihän rentouttaa. Tiputa ne työkalut käsistä joskus ja mene leikkimään.
    Mä olen erimieltä omien kokemuksien kautta, että sä olet nyt huono äiti.
    Sähän olet. Ei semmoinen ole vaan hyvä äiti, joka ennemmin nyhertää pilkun ja maitopurkin kanssa, kun halaa lastaan, kun tämä tulee pyytämään anteeksi. Ei sellainen ole hyvä äiti, joka huutaa ja raivoaa joka asiasta ja koko ajan vaatii tolkuttomia. Ei sellainen ole hyvä äiti, joka on pakkomielteinen ja velloo vain omassa suuressa loukkaantumisessaan eikä osaa koskaan hellittää.

    Sä ehkä haluaisit olla hyvä äiti, mutta perfektionismissa ei asu hyvyys. Elämä on epätäydellistä, samoin rakkaus. Äitiys on hyvää epätäydellisenäkin, ja parasta rakkaudessa.
    Sun pitäisikin mennä terapiaan. Keskustelemaan noista tunteistasi ja hallitsemisen pakosta. Hakea apukeinoja ottaa rennommin ja olla parempi äiti. Et sä nyt ole itsellesikään hyvä. On vaikea olla toisille hyvä, kun ei ole itselleenkään sitä.

    Masennus on toki muotia nyt, mutta usko tämä: ei tuosta voi tullakaan hyvä mieli. Ei yksikään kontrollifriikki voi olla lopulta muuta kun masentunut. Masentunut sinä siis toki voit olla, muttei se masennus ole ilman syytä tullut. Stressiä on, varmasti kaikilla pienten lasten vanhemmilla, mutta eipä kontrollifriikillä muuta voi ollakaan kun stressiä. Ja koska kaikki elävä on hallitsematonta ja muuttuu koko ajan, on varmaa myös turhautuminen ja suuttumus. Mutta mitä järkeä?

    Voit toki mennä töihinkin, kun alussa mainitset että kotiäitinä olo riittää, muttei se tule ratkaisemaan ongelmiasi. Se nimittäin lisää työtaakkaa, ei suinkaan vähennä sitä. Mieti näitä asioita, selviät aivan varmasti, kun otat muutaman minuutin aikaa ja mietit. Tiputa ne työkalut, mene päiväunille itsekin ja rentoudu ja mieti: mikä hätä sinulla oikein on?

  • Ota yhteyttä paikkakuntasi perheneuvolaan. Sieltä saat tukea ja
    opastusta.

  • Ymmärrän todellakin sinua. Luin koko ketjun lävitse, ja älä ota moksiskaan noista joistakin neuvon heittäjistä. Itsellänikin on kaksi jo aikuista lasta, ja kun taaksepäin muistelen sitä aikaa, kun lapseni olivat pieniä, niin totuus on se, että lapset ovat yksilöitä, ja heillä on kullakin omat vaatimuksensa vanhempiaan kohtaan.
    En tuomitse sitä, etteikö äidinkin pinna saa joskus kärähtää. Nimittäin jos ihminen ei ole tunnoton, se pinna kyllä joskus jossain tilanteessa poksahtelee pienten lasten kanssa toimiessa päivästä toiseen. On ihan luonnollista, että välillä äitiäkin väsyttää, ja silloinhan ihminen on herkimmillään suuttumaan ja jopa ääntään korottamaan, ja kiroamaan koko maailman, mutta se kestää vain tovin, ja menee ohitse kuin pikajuna asemalla; ja elo jatkuu taasen seesteisempänä, ja lapsiaan rakastaen, ja eikä pienet lapset säry, vaikka näkevätkin tunteiden purkauksia myös äidin taholta, kitiseväthän ja kiukuttelevathan lapset itsekkin.
    Ällöttää nuo neuvojen jakajat, jotka ovat heti ehdottamassa terveyskeskukseen menoa jne. ammattiapuja hakemaan...
    Itsekkin tykkäsin aikoinaan, kun lapsemme olivat pieniä, että koti oli siisti ja tavarat paikoillaan, mutta jälkeenpäin olen ajatellut, että olisinpa vaan antanut joskus paikkojen olla olematta paikoillaan, ja turhia siitä ressauttanut itseäni järjestelemällä paikkoja, vaikka kohta oli sama sotku päällä kuitenkin. Kyllä se riittää kun parin viikon välein siivoilee vain tiettynä päivänä, ja keskittyy sitten srv:t pari viikkoa lapsiinsa ja heidän kanssaan touhuamiseen ja ennen kaikkea omaa aikaa on yritettävä järkkäillä itselleen, vaikka vain iltaisin tai milloin isä on paikalla, jonka kanssa voi lapset jättää kotiinsa, ja lähteä itse vaikka vain ulos pyöräilemään tai kävelemään, ja vaikkapa tunnin rundin yksin tai ystävän kanssa oltua vain ja ainoastaan omien ajatusten kanssa helpottaa taasen kotona olemista lastensa kanssa.

  • jos on välillä pinna kireellä ni sitte on sitä sattuu. kaikki on kuitenki ohimenevää.ja joku oli jo soittamassa lastensuojeluun. öö mistä ? nää on taas näitä pumpulissa kasvaneita idiootteja.

  • Hei haloo, ei me voida sua auttaa. Mene lääkäriin!!!

  • Älä vajoa samalle tasolle lastesi kanssa, sinä olet se aikuinen siinä taloudessa ja käyttäydyt sen mukaisesti. Kuri pitää olla, teillä ei sitä ilmeisesti ole ollenkaan, kun lapset hyppivät nenille ihan silloin kun siltä tuntuu. Ruoka syödään ruoka-aikana tai ei ollenkaan, ja sokeria et sitten tarjoile niille lapsille ollenkaan. Se on täällä havaittu, että kun pieni ihminen saa liikaa sokeria, niin koko homma karkaa lapasesta samantien!

  • Samat geenit lapsilla kuin äidilläänkin.
    Ja tulee varmasti samanlaisia valittajia ja itkijöitä.
    Myös kyselevät sitten netissä, mikä on vikana, kun äiti kitisi, minä kitisin, ja pentuni myös kitisee....
    Kyllä sinun täytyy antaa lapset sijoitukseen ja tilata itsellesi aika psykiatrille.
    Voi lapsiparkoja, mutta eiväthän voi äitiään valita....

  • hae apua ihmeessa tukiperheesta

  • Jokainen kokee omalla kohdallaan ajan oikeaksi tulla raskaaksi. Toisinaan raskaus on yllätys, eikä abortti ole itselle se oikea ratkaisu. Eihän kukaan tiedä ennen lasta saatuaan mitä on olla äiti. Monelle haave lapsesta ja odotus tapahtuu pumpulissa. Elämän yksi suurimmista onneista =)
    Jokaisen voimavarta on erilaiset, jokainen antaa kaikkensa lastensa puolesta, toiset meistä kestävät paremmin kotonaolon kuin toiset. Ei siinä sättiminen ketään auta. Kun tilanne on tälläinen kuin sinulla nyt kannattaa miettiä ulospääsyä tilanteesta. Ota omaa aikaa, juttele tovi muiden kanssa kun lapsesi nukkuu, mene itse lepäämään, illansuussa mene yksin lenkille, käy kaverilla yksin, jne Kokeile kaikkea =) Ei se ole keneltäkään pois.

    Voimia Anna

    http://anna.ajatukset.fi

  • Ensinnäkin hanki itsellesi jokin harrastus kerran miehesi on paljon apuna lasten hoidossa. Toiseksi unohda se kodin pakkomielteinen siisteys koti on elämistä varten ja leikki on lasten työtä. Kolmanneksi voisit miettiä töihin paluuta toisten aikuisten seura tekee ihmeitä niin itsellesi kuin perheellesi. Itse olin silloin kun omat lapset oli pieniä 7 vuotta kotona. Ja meinasin tulla hulluksi ja töihin paluu oli aika rankkaa niin monen vuoden jälkeen. Voimia sulle ja perheelesi.

  • Ikävä juttu, kun vointisi heittää häränpyllyä. :( Noissa aikaisemmissa kommenteissa tulikin kaikki mahdollinen selville, vaikka osa kommenteista olivatkin aika typeriä ("Miksi hankitte lapsia?!" jne.).

    Itselläni ei tule mitään erityistä vinkkiä, mitä ei olisi kerrottu täällä, koska meikäläisellä ei ole vielä omia lapsia (ikää 20 vuotta, mutta aion silti hankkia lapsia, kuhan kunnon mies löytyy >:D), mutta tuli vaan mieleen eräs kysymys, että asuvatko sinun ja/tai miehesi vanhemmat sattumoisin samalla paikkakunnalla (myös muut sukulaiset käyvät, jos vanhemmat eivät asu)? Nimittäin jos jommankumman vanhemmat asuvat, niin voisitte pyytää heitä vahtimaan lapsia aina välillä, esim. ottavat viikonlopuksi yökylään, saatte sitten omaa rauhaa ja pystytte keskittymään omiin asioihinne, esimerkiksi justiinsa tuohon sinun hyvinvointiisi. :)

  • Vittuako niitä pentuja on pakko väsätä jos ei sitten hermot kestä.

  • Tuntuu, että kaipaisit nyt lomaa normaalista elämästä. Olisiko sinun mahdollista päästä vaikka viikoksi jonnekin pois kotoa lepäilemään ja rentoutumaan? Tai voisitteko palkata teille siivoojan huolehtimaan kodin kunnosta tai lastenhoitajan, jotta sinulle jäisi aikaa olla myös kodin ulkopuolella? Avun hakemista myöskään psykologilta ei kannata häpeillä. Kyllä siellä varmaan ymmärretään.

  • On se raakaa kun totuus pulpahtaa synnytyksen jälkeen ettei se touhu olekaan kun nukella leikkisi tai niinkuin elokuvissa. Mutta pieni lapsi, pienet murheet-isompi lapsi ja murheet sen kun kasvaa.

  • Kyllä minä ilmottaisin lastensuojeluun, jos huomaisin että lapsen turvallisuus kärsii vanhempien väsymyksen, masennuksen tai välinpitämättömyyden takia. Sittenpähän viimeistään äiti alkaisi selvittämään terveyttään/tilannettaan virannomaisille. He ovat ammattilaisia ja opastaisivat saamaan oikeanlaista apua. Mä ajattelen ensisijaisesti lasten turvallisuutta....

  • Lapset vaistoaa äidin huonon olon, siksipä ne kiukuttelee, taitaapi olla vaan niin että äidin asenteissa on häikkää, korvien välissä vippaa? On selvää että ei aina jaksa olla iloinen ja innostava, mutta leiki ja puuhastele heidän kanssa ja keksi tekemistä, ole joskus itse huvittava ja kaada vaikka se maito kannu vuorostasi siihen puuro kattilaan ja naura itsellesi, varmasti lapset lähtee mukaan ja tunnelma kevenee kun nauratte yhdessä! Ei se maalimaa kaada....ilosuus lähtee pienistä arkisista asioista!

  • itsellä kaksi lasta 8kk ja 2v3kk ikäiset ja univelkaa 2 vuotta, ymmärrän kyllä tilanteesi, itselläkin välillä on pinna kireällä, mutta ei kuitenkaan noin usein, enkä usein kyllä huuda lapsille ja jos huudan, pyydän heti anteeksi. Itselle auttaa se, kun pääsen esim. jumppaan, leffaan tms. "omilla jutuille" pariksi tunniksi, niin taas jaksaa paremmin lasten kanssa eli ota itsellesi jokin kiva harrastus tms., jotta jaksat lasten kanssa! Tilanne ei välttämättä helpotu jos lähtee töihin, koska elämähän on sitten enemmän stressaavaa - lapset kiireessä aamulla hoitoon, työstressi, kotityöt illalla vielä odottavat eikä edes aikaa omille harrastuksille kun pitäisi antaa lapsillekin sitä aikaa...

  • aina te äidit valitatte.mitäs teette monta kersaa jos ette jaksa niitä kuunnella ja hoitaa.kyllä te olette tienneet minkalaisia lapset on jo yhdenkin jälkeen..oma syynne.

  • hirveetä

  • Näin otsikon ja ajattelin "tottakai lapset joskus ärsyttää". Kun luin kirjoituksesi, niin huomasin, ettei ärsytys tuossa tapauksessa johdu niinkään lapsistasi kuin sinusta itsestäsi. Mikä sinua oikeasti ärsyttää? Lapsen kaatunut maito ei todellakaan ole ärsytyksesi perimmäinen syy. Onko sinulle itsellesi tapahtunut jotain inhottavaa 2-4 vuotiaana? Miten oma äiti kohteli sinua? Tunsitko lapsena, että pitää esittää kilttiä: muuten et saa vanhempien arvostusta?

    Itse olin aikoinaan melkoisessa pulassa kolmen lapseni kanssa, joilla oli jokaisella kahden vuoden ikäero. Mies (nyt ex) ei juurikaan osallistunut mihinkään, aina oli kiire jonnekin. Yksin jäin heti synnytyssairaalasta palattuani. 1. muksun kanssa elämä sujui varsin hyvin. Toisen uhmaikä alkoi jo 1-vuotiaana ja sitä kesti 6-vuotiaaksi saakka. Ikävuodet 1-3 olivat aivan kamalia.

    Jos lapsi sai raivarin, niin hän hakkasi päätään mihin nyt sattui osumaan, huusi ja sätki. Raivoa kesti pahimmillaan yli puolituntia. Hän ei kuunnellut puhettani. Ja vaikeaa sitä huutonsa takaa olisi kuullakaan. Kävin lapsen kanssa psykologilla ja muista syistä lääkäreillä: siellä käyttäytyi aina varsin mallikkaasti, täysin normaalisti tai jopa normaalia "fiksummin". Korvatulehduksen yhteydessä kävimme lääkärissä korvahuuhtelussa - ja silloin vain nauroi ja sanoi "kivaa". Lääkäri sanoi, että on tehnyt tätä työtä 30-vuotta ja tämä oli 1. kerta kun 2,5-vuotias lapsi sanoo korvahuuhtelun olevan kivaa eikä edes itke.

    Vaikkei ollut kivaa jankuttaa toisille lapsille joskus sata kertaa samasta asiasta, niin sen teki kuitenkin paljon mieluummin kuin yrittäen saada tämän keskimmäisen lapsen raivaria tyyntymään. Aikonani ihmettelin myös, että kun minä aloin itkeä pillittää, niin tämä kiukkuinen lapsi tuli lyömään minua. Vasta murrosiässä paljastui, että sen ainoan kerran viikossa, kun lasten isä hoiti lapsia minun käydessä ostoksilla, niin isä "kidutti" ja kiusasi juuri tätä toista lasta (eniten).

    Mieti, kumpi sinulle on tärkeämpää: lapset vai kodin siisteys? Lapset kasvavat hetkessä, ikäänkuin varkain ja muuttavat pois kotoa. Sitten voit taas pitää kodin niin siistinä kuin ikinä haluat. Jo silloin, kun lapset ovat vanhempia, voit tehdä heidän kanssaan siivoussopimuksia. Mutta ne eivät saisi haitata kodin yleistä ilmapiiriä kuitenkaan. Millaisena haluat jäädä lasten mieliin/sydämiin heidän kasvaessa? Äitinä, joka rakastaa, hoitaa ja huolehtii vai äitinä joka tiuskii, suuttuu ja haluaa pitää kodin järjestyksessä?

    Kaikista ikävintä kirjoituksessasi oli se, ettet halua vastata 4-vuotiaan halauspyyntöön! Sydämeni särkyy... Niin varmaan myös lapsesi. Sinun kannattaisi ottaa ongelmasi puheeksi myös lasten kanssa. Kertoa, että sinua oikein hävettää välillä olla niin vihainen etkä osaa vielä sanoa miksi suutut turhista asioista. Mutta lupaat ottaa selvää. Kertoa myös, että rakastat heitä ja halata usein.

  • Joskus vaan on väsynyt eikä sille mahda minkään.. Itseläni takana aikamoinen vuosi, lapset 18,14,3/5 ja 2... viime kesänä vanhimman lapseni alettua leikkimään isoa ja tutustumaan liiaksikin alkoholin niin ihanaiseen maailmaan, siinä meni kesätyöt jne.. no hoidin lapseni hoitoon ja siitä sitten huom. annoin huostaan ( syy selviää myöhemmin ) ja nuorimpien lasten isä masentui ja hoidin senkin "hoitoon" . Ajattelin että nyt on aika huokaista ja nauttia pienimpien kanssa kesästä.. shokki uutinen paljastui juuri juhannuksen alla tällä minun nyt 3,5 vuotiaalla todettiin syöpä siitä alkoikin semmoinen rumba meidän perheessä jota en ikin kellekkään toivoisi... isä ei sitten jäänytkään hoitoon vaan yritti olla mukana lapsen hoidoissa mutta pahemmaksi aisiat menikin. Nyt 2 vuotiasta jouduttiin pitämään hoidossa vierailla välillä viikko ja jopa joskus 5 viikkoa kun olin lapseni kanssa pitkillä hoitoreissuilla toisessa kaupungissa ilman tuttuja ihmisiä ympärillä.. vain pieni sairaalahuone ja oma pikkuinen joka taisteli sytostattihoidoista huolimatta eteenpäin. 14 vuotiasta jouduin pitämään taas toisaalla hoidossa , ettei koulun käynti kärsisi. Niin ja vanhimman huostaan antamisen syy oli yksinkertaisesti se ettei minun aikani riittänyt tukemaan häntä tarpeeksi aikuistumisen pyörteissä.. Nyt hän on töissä ja syksyllä alkaa opiskelut. nyt kun istun tässä mietin elämää ni kyllä äidit väsyy.. väsyy isätkin. Ei kukaan voi toiselle sanoa että mitäs teit lapsia jos et jaksa, kaikki kun ei mee niinkuin oppikirjoissa.. En ees tiiä miksi tänne kirjoitin, teki vaan mieli purkaa tunteita.. varmaa väärä ketju mut mitä sitten. Ja kaiken kukkuraksi lapseni ei todennäköisesti tule aloittamaan koskaan koulua, hoidot ei tuonut sitä tulosta jota me kaikki toivoimme...

  • Ensinnäkin, mieti itseäsi. Irrota itsesi hetkeksi kokonaan tilanteesta ja mieti, millainen roolimalli haluaisit lapsillesi olla. Jos oppisit pitämään itsestäsi parempaa huolta ja luopuisit kohtuuttomista vaatimuksistasi (niin itseäsi kuin lapsiasikin kohtaan), voisit vielä antaa heille uskomattoman hyvät eväät elämään. Suurin lahja, minkä vanhemmat voivat antaa lapsilleen, on hyvä ja tasapainoinen lapsuus, jossa vanhemmat ovat osanneet oman tekemisensä kautta opettaa lapsille hyviä stressin hallintatapoja, tunteiden käsittelemistä ja pelkojen kohtaamista terveellä tavalla. Voit yhä antaa kaikki nuo lahjat lapsillesi, jos vain suostut suhtautumaan omiin ongelmiisi niiden ansaitsemalla vakavuudella. Entisenä kontrollifriikkinä ja täydellisyyden tavoittelijana voin todeta, ettei itseensä kohdistuneista suurista vaatimuksista ole helppo päästä eroon, eikä epäonnistumisiin liittyvistä negatiivisistä tunteista. Uuvuin ja sairastuin masennukseen, nimenomaan näiden luonnevikojen takia. Elin pitkään masennuksen kanssa muutosvastarinnassa, enkä suostunut silti luopumaan kontrollista. Lopulta ajattelin itsekseni, että olen mieluummin epätäydellinen ja terve kuin täydellinen ja sairas. Kun opin luopumaan kontrollista ja ottamaan elämän vastaan sellaisena kuin se tulee, parannuinkin yllättävän nopeasti masennuksesta. Sinä et ehkä ole vielä masentunut, mutta raivon puuskasi ovat varoittavia merkkejä, jotka kertovat taustalla olevasta uupumuksesta. Älä jää ongelman kanssa yksin, vaan puhu siitä neuvolassa ja pyydä lähetettä esimerkiksi psykiatriselle sairaanhoitajalle. Siellä saat puhua ja purkaa rauhassa asioita, jolloin tilanne kotonakin todennäköisesti rauhottuu.

    Toiseksi, mieti lapsiasi. Kuvittele vastaava tilanne kymmenien vuosien päästä, jossa sinun aikuiseksi kasvanut lapsesi käyttäytyisi samalla tavalla omaa lastansa, sinun lapsenlastasi, kohtaan. Miten reagoisit siihen? Mitä sanoisit vanhemmuuden vaikeuden kanssa kamppailevalle tyttärellesi? Miten neuvoisit häntä? Voisitko hyödyntää näitä neuvojasi itse jo nyt? Jos et huolehtdi itsestäsi nyt, saatat hyvinkin joutua kokemaan vastaavanlaisen tilanteen vanhempana. Opimme kuitenkin niin paljon huomaamattamme vanhemmiltamme tapoja ja toimintamalleja, myös niitä huonoja.

    Kolmanneksi, opi näkemään harmaan värit. Kodin ei tarvitse olla "tip top" tai "hujan hajan", vaan se voi olla jotain niiden väliltä. Jos ajatus siivottomasta kodista ahdistaa, mieti vaikkapa yksi asia siivousrutiinistasi, jonka voisit jättää pois tai jonka voisit tehdä paljon harvemmin. Opettele myös sietämään sotkua. Päätä joskus, ettet vaikkapa korjaa pois lattialla lojuvia leluja. Jos tuntuu pahalta katsoa niitä, kiinnitä katseesi muualle, välttele niiden katsomista ja tee jotain muuta välillä. Pidennä hiljalleen siedätyshoitosi rajaa, jos ekalla kerralla kestät sekasortoa vaikkapa vain tunnin tai pari, seuraavalla kerralla vaadi itseltäsi enemmän ja siivoa vasta muutaman tunnin päästä.

  • ei muuta kuin vitun iso peukku provolle..

  • heippa ja voimia kaikille samassa tilanteessa oleville..!! Pahalta tuntuu, että muillakin on sama tilanne kuin mulla. itselläni on 2004 ja 2007 syntyneet tytöt. Molemmat raskaudet ja synnytykset olivat todella rankkoja ja kuolema oli lähellä molemmissa. nuoremman syntymän jälkeen todettiin synnyksenjälkeinen masennus. n. puoli vuotta sitten kävin viimeisen kerran psykiatrilla. Esikoiseni on erityistukea tarvitseva ja muutenkin erittäin tempperamenttinen tapaus. molemmilla tytöillä on eri isä. nuoremman isä kuvioissa päivittäin, mutta esikoisen isä ei tapaa lastaan, kun vain synttäreillä ja silloinkin tulee ilman lahjaa.. olen lasten kanssa päivät kotona. meillä ei ole tuttuja perheitä lähellä joten lapsilta puuttuu leikkiseura. ovat kyllästyneitä toisiinsa ja myös muhun.. en jaksaisi millään nousta aamuisin ylös. päivisin odotan vain iltaa, että saa laittaa lapset nukkumaan. siitä tulee jotenkin syyllinen olo. kaupassa hävettää käydä, kun tytöt ovat aivan mahdottomia. tupakkaa palaa paljon, kun ei enää kymmeneen laskemiset auta. lapset ovat myös erittäin väkivaltaisia toisiaan ja mua kohtaan.. Kyllä me naiset ollaan vahvoja, kun jaksetaan 24/7. voimia kaikille. onneks on kesä..:)

  • No no .
    Itte päätin jo seittemänvuotiaana että haluan YHDEN lapsen .
    No sitä kävin mielessä ja kasvatuksen päätin jo kun olin 9.
    Lapseni oli kuin minä pienenä ,raivokas mutta uskomattoman taitava salailemaan ja noin .
    No kerran se sitten sai raivarin ja juoksi portaita mutta tippuikin selälleen portaiden alemmille askelmille .
    Kysyin että sionko sut kii tuoliin nii ei satu ( lapsi oli kolmen ).
    No huus vaan mutta sion .
    Nyt 17v. tyttö haluaa vieläkin että sidon sen tuoliin jos se saa raivarin .
    En tiiä miks mutta siinä sitten itkee ja parin minuutin jälkeen on taas normaali .
    Kiitteli kovasti että kohtelin häntä kuin murrosiässä koin , eli alennuin hänen tasolleen ja olin hänen ystävänsä , en niinkään äiti . Minua kun ahdisti se ,että äitini rajoitti ja kielsi kaikkea , eikä sille voinu puhuu esim . menkoista , tunteista.... Enkä vieläkään .
    Onko kokemuksia , kun äiti on käyny läpi huoneen kun on ollu pois ja sitten todistusaineisto kädessään kysyy mikä tämä on ???
    Itte traumatisoiduin siitä ja en ikinä halunnu sitä lapselleni .
    En ikinä laulanu lapselleni(tyttö) ns,tuutulaulua tai lukenut iltasatua tai toivottanu kauniita unia/hyvää yötä tai antanut ruokaa lentokoneen tai junan mukana yms.. Tai valvonut öitä . Lapsi sitten tottui siihen , että illalla kaikki oli ittestä kiinni . Päivällä leikki koirien kanssa ja hoisi eläimiä . Maitoa oli pöydässä aina sellasessa muovisessa 0,2 desin muovikannnussa ja mitään vahinkoa ei sattunut .
    Päivisin lauloin ittekseni ja nykyään laulan antti tuiskua tyttöni kanssa esim. maastoratsastuslenkillä ( minulla on kolme hevosta , kanoja ja kukko , lampaita 27 ja kaksi koiraa ja kuollut aviomies ja koti maalla) ja puhun ihastuksista ja seksuaalisuudesta kuin kaveri , ja se on kuulemma vapauttavaa . En mmyöskään ollut tytölleni äiti , Aino vain .
    En ymmärrä miten kestin sen kaiken , ja kiitän niitä siellä ylheellä että sain tämän kaiken ja oman mieleni jossa kaikki on tallella .

    Pahoittelen , tarina oli kerrottava jollekkin .

    • Mulle äiti teki kanssa sitä, että penkoi tavaroita raivostuessaan. Se oli niin nöyryyttävää, varsinkin kun menkat oli alkaneet ja salailin. Äiti huusi mulle jostain ja meni penkomaan roskikseni joka oli täynnä verisiä alushousuja. Mua hävetti niin kamalasti kun isäpuoli näki sen kaiken. Mä olen nyt 17, ja kuukautiset on mulle vieläkin ylitsepääsemättömän kamala aihe.. Ainoastaan parhaalle kaverilleni pystyn niistä puhumaan, mutta jos äiti yrittää, melkein kiljun ja itken..

      Samoten kun olin murrosiän kynnyksellä ja olin lainannut salaa kirjastosta nuoriin liittyvän kirjan jossa kerrottiin kasvamisesta ja seksistä. Äiti oli löytänyt sen siivotessaan, ja kun kaverini oli kylässä, hän tuli sanomaan:
      "Löysin seksikirjan sun huoneesta. Kaipa sun on jo aika oppiakin jotain."
      Melkein itkin häpeästä kaverini edessä. Olin vasta 11.

      Nykyisin en kestä jos äiti käy mun huoneessa. Asun viikot muualla, ja äiti joskus menee mun huoneeseen ja siivoaa ilman mun lupaa. Olen sotkuinen, äiti ylisiisti, mutta silti en tajua miksi pitää tunkeutua toisen reviirille. Mulla ei ole mitään salaisuuksia huoneessa (paitsi masturbointivälineet..), mutta pelkään että äiti nostaa hälyn jos löytyykin jotain mikä ei miellytä..

      Tahdon pian omaan asuntoon jossa minun tavarat on minun. Äitiä en sinne päästä.


    • Paha olo.. kirjoitti:

      Mulle äiti teki kanssa sitä, että penkoi tavaroita raivostuessaan. Se oli niin nöyryyttävää, varsinkin kun menkat oli alkaneet ja salailin. Äiti huusi mulle jostain ja meni penkomaan roskikseni joka oli täynnä verisiä alushousuja. Mua hävetti niin kamalasti kun isäpuoli näki sen kaiken. Mä olen nyt 17, ja kuukautiset on mulle vieläkin ylitsepääsemättömän kamala aihe.. Ainoastaan parhaalle kaverilleni pystyn niistä puhumaan, mutta jos äiti yrittää, melkein kiljun ja itken..

      Samoten kun olin murrosiän kynnyksellä ja olin lainannut salaa kirjastosta nuoriin liittyvän kirjan jossa kerrottiin kasvamisesta ja seksistä. Äiti oli löytänyt sen siivotessaan, ja kun kaverini oli kylässä, hän tuli sanomaan:
      "Löysin seksikirjan sun huoneesta. Kaipa sun on jo aika oppiakin jotain."
      Melkein itkin häpeästä kaverini edessä. Olin vasta 11.

      Nykyisin en kestä jos äiti käy mun huoneessa. Asun viikot muualla, ja äiti joskus menee mun huoneeseen ja siivoaa ilman mun lupaa. Olen sotkuinen, äiti ylisiisti, mutta silti en tajua miksi pitää tunkeutua toisen reviirille. Mulla ei ole mitään salaisuuksia huoneessa (paitsi masturbointivälineet..), mutta pelkään että äiti nostaa hälyn jos löytyykin jotain mikä ei miellytä..

      Tahdon pian omaan asuntoon jossa minun tavarat on minun. Äitiä en sinne päästä.

      Samat , en ymmärrä miten useimmat äidit on sellasia , että nolaa lapsensa .
      Mielestäni äidille ei kuulu lapsensa menkat , eihän se kerro ees omistaan .
      Itte kirjotin fantasioitani yhteen vihkoon ja voitte vain arvata , mitä kävi .
      Mulla meni välit äitiin . ( olin 14 , kun tämä kävi ) .
      Asuin turvakodissa , josta kolmisen vuotta sitten muutin pois .
      Muistan sen hirveän ajan kuin eilisen ...


  • Anna ne adoptioon SIPERIAAN tai KEITÄ ja SYÖ ne.. Ajattelet VAIN itseäsi.. PÖKIÖ..

  • Hanki harrastuksia tai osa-aikatyö niin pääset vähän välillä tuulettumaan kodin seinien ulkopuolelle ja saat muuta ajateltavaa.

  • Olen itse saanut apua väsymykseeni terveyskeskuspsykologilta, tosin joillain paikkakunnilla voivat jonot olla pitkiäkin. :(
    Ainakin kannattaa käydä edes neuvolassa juttelemassa tilanteestasi.
    Toivottavasti paikalla on ihminen joka ottaa huolesi todesta ja haluaa oikeasti auttaa.
    Myös ystäväni on saanut apua esim. perhetyöntekijän muodossa, hän on tosin kolmen lapsen yksinhuoltaja.

    Hae rohkeasti apua, sitä on kyllä ainakin oman kokemukseni mukaan saatavilla.

  • Hei!
    Olet selvästi yli väsynyt ja masentunut. Onko sinulla ystäviä joiden kanssa voisit lähteä tuulettumaan ja lasten isä voisi olla silloin lasten kanssa tai viette viikonlopuksi lapset mummolaan ja teet miehesi kanssa jotain kivaa yhdessä ja etenkin lepäät ja keräät voimia, että jaksat lasten kanssa. Järjestä viikolla lasten kanssa jotain mielekästä tekemistä, esim. nyt kun on kesä parhaimmillaan ottakaa hiekka-ämpärit ja lapiot ja eväät mukaan ja lähtekää rannalle aikaa viettämään tai metsä retkelle ja anna lasten touhuta ja kehu heitä, anna suukkoja ja haleja. Eikä se tiptop koti ole kaiken perusta vaan se missä teidän kaikkien on hyvä olla. Ihan hyvä siivous väli on kaksiviikkoa ja muina päivinä yhdessä lasten kanssa leikinvarjolla keräätte ja siistitte paikkoja. Relaa! Käy juttelemassa asioista joko neuvolassa tai seurakunnan diakonissan kanssa kyllä kaikki järjestyy. Onnea, iloa sinulle ja perheellesi.

  • Isoäiti lisää vielä. Olen lukenut jostain mietelauseen: "Ennenkuin menin naimisiin, minulla oli kuusi teoriaa, miten kasvattaa lapsia. Sain kuusi lasta, eikä minulla ole yhtään teoriaa." Ei ne etukäteissuunnitelmat aina pidä paikkaansa, tai ei oikeastaan koskaan, ainakaan lasten kohdalla.

  • Otappa ja palkkaa lastehoitaja ja kipaise elämään elämääs hyvällä omallatunnolla, eikös toi 4 vuotta jo riitä kelle tahansa

  • "Sellainen vielä, että minulla on pakkomielle, että kodin pitää olla aina priimakunnossa ja paikat järjestyksessä. Pitäisi todellakin luovuttaa tässäkin asiassa, mutta pää ei anna periksi. Tuntuu jotenkin, että jos annan paikkojen olla hujan hajan niin sitten lähtee kontrolli kokonaan. "

    Mun äidillä on sama juttu. Olen 17-vuotias, hemmetin valmis ja kypsä kotoa muuttamiseen. Mun vinkki on, että joskus anna vaan olla. Talo saattaa olla kuin hävityksen kauhistus joskus, mutta arvaa mitä, se ei tapa. Siivoat joku kerta vaikka lasten nukkuessa tai muulloin kerralla parin päivän sotkut. Se loppujenlopuksi vie vähemmän aikaa. Isi voi auttaa kanssa. Lapsesi ovat vielä niin pieniä, että uuvutat itsesi loppuun pelkällä siivoamisella. Menee vielä vuosia ennekuin lapset oppii vähän katsomaan mitä tekevät.
    Uskon että asiasta puhumalla pinnasi ei ole enää niin kireällä. Onko aviopuolisosi ihminen jolle voisit kertoa tästä? Onko sinulla ystäviä jotka osaavat kuunnella? Terapia on tietenkin hyvä keino, siellä voit puheskella luotettavasti.

  • No eikö kannattaisi kysyä vaikka neuvolasta? Kai tuossa jotakin lomaa tarvittaisiin, mutta huolestuttaa nämä jotka täältä hakevat apua.

  • Minä olen toisen lapsen myötä päässyt eroon turhasta siivouskontrollista. Kuka sitä ylettömän siistiä kotia tulee katselemaan.. presidenttikö? Mitä varten kodin pitää olla kuin nuoltu, mutta muuten ei ole voimia enää mihinkään? Minun oma äitini oli jonkinlainen siivousintoilija. Muistan omasta lapsuudestani, että olisi ihanaa ollut, jos oltaisiin äidin/sisarusten kanssa pelattu vaikka lautapelejä tai jotain muuta kivaa, mutta ei. Pääasia oli, että koti oli siisti, vaikka miten oli kireä tunnelma tahansa. Sanoisinkin muilleekin äideille, että relatkaa!! Ottakaa rennommin! Leikkikää mielummin vaikka tai vain luette kirjoja tai katsotte videoita, kuin kontrolloitte jokaisesta asioista. Ottakaa isät kasvatustyöhön mukaan. Hekin osaavat käydä lasten kanssa vaikka leikkipuistossa tai kaupassa jne. Jää äidillekin omaa aikaa.

  • Perkelettäkö teette niitä mukuloita jos ette kestä niitä. Ei tarvitse ihmetellä miksi Suomen nuoriso voi pahoin.

    Millaiset vanhemmat, sellaiset lapset.

  • Mulla on yksi lapsi joka on 2v.Mua ei ärsytä se mitenkään.Ihmettelen miten sä voit olla noin töykeä lapsia kohtaan.

  • Itselläni on 9 ja 5 v. lapset ja koen, että jäisin mielelläni taas kokonaan kotiin, että ehtisin olla äiti lapsilleni. Olen päivätöissä ja nuorempi on pväkodissa ja vanhempi koulussa. Kummankin kanssa oli 3 v. kotona hoitovapaalla. Noin vuosi sitten irtisanouduin vakituisesta työstäni ja olen nyt vain välillä töissä, kuukauden ja kolmen kuukauden työttömyydet olleet nyt vuoden sisällä. Oravanpyörässä ollessani stressaannuin siitä, etten ehtinyt olla kotona ja äitinä riittävästi. Valitsin tällaisen vaihtoehdon, kummasti töitä on riittänyt, mutta välillä on saanut olla kotonakin. Ansiosid. pvärahaa saa ihan hyvin lapsikorotuksineen ja töissä on kivaa, kun tietää sen joskus loppuvan, kun ei ole vakituinen vaan sijaistaja.Voi kuulostaa joltakin kummalta, mutta hermo lepää, kun ei ole niin kauhea kiire koko ajan!

  • no kaksi ja neljä vuotiaalle pitääkin toistaa asioita ja ehkä siinä on syy että ei mene jakeluun kun huutamalla yrität saada asiat perille.
    Kerran yksi asiantuntija sanoi, että lapsille pitää toistaa asioita aina 18 ikävuoteen asti ja sen jälkeen alkaa asiat mennä perille, joten jatka vain ja yritä sanoa asiat ilman huutoa.

  • Nyt hankit itsellesi... yksin lomaa perheestä,olet "väsynyt",pidät paikat vain normaali "kunnossa".Ja lapsetkin voivat Sinua auttaa kykyjensä mukaan.Jokaisen lelun korjaus ei ole Sinun tehtävä?.En osaa kirjoittaa ymmärrettävästi olen 1:n aikuisen lapsen isä.
    Olen hieman samanlaisen asian seurannut tuttavillani.

  • Toivoisin että saisit vertaistukea toisilta äideiltä; ihan kasvoista kasvoihin.Kävisi ilmi että et ole ainut ja saisit asiat oikeisiin mittasuhteisiin.Jokainen äiti on korottanut ääntään ja menettänyt hermonsa/kontrollin joskus. Suurin osa häpeää niitä hetkiä eikä tunnusta niitä edes itselleen, saati että tunnustaisi ääneen. Itse olen tempperamenttinen ja olen sitä mieltä että tunteita saa ja pitää näyttää, äitikin voi joskus itkeä ja olla vihainen kunhan lapselle on selvää että kohta sovitaan ja halataan murhe pois.Suosittelen että poistut toiseen huoneeseen kun tuntuu että keittää yli.Tarvitset omaa aikaa, ja vaikka jotakin keskittymiskykyä vaativaa/fyysistä harrastusta.Sinun pitää pitää itsesi kontrollissa, kodin siisteys on ihan melkeinpä sivuseikka. Kodin tulee olla turvapaikka - teille kaikille.Se että oma lapsi vie raivoon johtuu siitä että hän on sydämessäsi, vieraan lapsen raivoamisen voi ottaa analyyttisemmin.Älä vaadi itseltäsi niin paljon saati lapsiltasi; ulkopuolelta tulee paljon paineita mutta sinä ja miehesi yhdessä päätätte millainen koti ja perhe teillä on.Opettele arvostamaan itseäsi ja perhettäsi, silloin ei ulkoisilla puitteilla ole merkitystä.

  • Tärkein juttu on, että annat sen järjestyksen mennä! Mä kasvoin kodissa, jossa tuli aina huutoa siitä jos huusholli oli sotkuinen. Vieläkin on hirveitä muistoja!
    Ei lapset sitä tajua eivätkä tarvitse! Se on vain sun omaa pingottamista!

    Tämä on sun lastesi ainut lapsuutensa! Älä pilaa sitä vouhkaamalla! Mäkin olisin halunnut lapsiystävällisemmän kasvuymäristön. Lapset eivät pilaa sun elämääsi, kunhan ymmärrät, että he ovat sulle rikkaudeksi!

  • Ystäväni aikoinaan tuumi että oikein odottaa sitä päivää kun lapset ovat isoja ja paikat pysyvät ojennuksessa. Ei tarvi huutaa joka päivä lapsille eikä korjata leluja. Ystäväni koti oli/on aina minun mielestäni tip top. Ihan viimeisen päälle.
    Yksi lapsista teki itsemurhan, toinen jäi auton alle ja kolmas sairastui leukemiaan. Nyt ei ole lapia sotkemassa ja paikat pysyvät järjestyksessä. Olen monesti miettinyt, muistaako tämä nainen sanojaan. Ja jos muistaa, kuinka ahditavaa häen elämänsä on sitä muistellessaan. En kehtaa kysyä, koska asiahan on ihan kauhea.
    Miettikää äidit. Teidän pitää antaa lapsille turvallinen lapsuus. Lapset menee kaiken edelle. Entä jos lapsillenne opikeasti sattu jotain, miten silloin jatkaa omaa elämää huonon omantunnon kanssa. kaikkia ei kannata pitää itsestään selvyytenä. Lapset ovat lahja, näin se täytyy käsittää.

  • Et taida pitää lapsillesi mitään kuria vaan annat niiden tehdä mitä ne haluavat ja kun ei muu auta huudat täyttä kurkkua. Enemmän kuria ja vähemmän huutoa auttaa varmasti tai kohta kun lapsesi ovat isoja he pyytävät kaikenlaista tavaraa tai rahaa sulta ja jos et annat saat turpiisi. Kerralla kun opettaa mikä on oikein ja mikä väärin niin kyllä lapsi oppii.

  • miten sitä kuria oikein pidetään?,nykyisin...

  • En tiedä auttaako tämä sinun tilannettasi, olen mies. Meillä oli kämppä TODELLA sekaisin AINA kun oli pieniä lapsia, onneksi vaimoni ei pitänyt siivousta pääasiana. Ollaan erottu nykyään, mutta voin kertoa että lapsistamme tuli aivan upeita ihmisiä ja se on tärkeintä. Jälkeenpäin ajatellen kuitenkin ne sekavat ajat kun lapset oli pieniä oli elämäni parasta aikaa jota ei takaisin saa.

  • Hei! En jaksanut lukea loppuun asti kaikkia saamiasi viestejä,mutta voin sanoa että et tod. ole mikään huono äiti! Jo se että olet kirjoittanut tänne ongelmastasi kertoo että välität oikeasti lapsistasi. Itselläni on kohta 3-vuotias uhmis, toinen on tulossa marraskuun alussa ja tilanne tekee minusta aika ajoin todellisen raivottaren!

    Kunhermot menee, sitä jotenkin vaan menettää kontrollin ja huutaa mitä sylki suuhun tuo sen pitemmälle miettimättä sanomisiaan. Sitten jälkikäteen on piinaava syyllisyys kun huomaa pahoittaneensa lapsen mielen...Ainoa,minkä olen huomannu helpottavan oloa, on se,ettei jää vellomaan raivon ja sitä seuraavan huonon omantunnon tunteeseen, vaan koittaa päästä tilanteen yli. Lapsikin unohtaa äkkiä ikävän tunteen ja leikkii ja nauraa hetken päästä kuin ei mitään olis tapahtunutkaan. Myös se helpottaa omaa sekä lapsen oloa, kun vähän myöhemmin tunteiden laannuttua juttelee lapsen kanssa rauhallisesti tilanteesta; mitä tapahtui, miksi äiti raivostui; ja pyydetään anteeksi.Stten koko jutun voi jättää taakseen ja unohtaa päiväjärjestyksestä.

    Pienten lasten kanssa hermostuminen on varmasti paljon yleisempää kuin luullaan, siitä vaan harvempi viitsii tai uskaltaa puhua julkisesti; pelätään että leimautuu huonoksi äidiksi jos ei aina ole yhtä täydellisyyttä ja päivänpaistetta lapsilleen.Me äidit ollaan mestareita syyllistämään itseämme, mutta myös ulkopuolisia paineita on: Lehdet ja muu media pursuaa yliluonnollisia superäitejä, joilla on koti aina tip top ja hermot aina kuosissa.Todellisuus onkin sitten jotain aivan muuta...

    Muistan vielä lapsuudesta, kun omalla äidillä meni hermot välillä niin pienistä asioista,ja joskus ihan pelottikin ne raivonpurkaukset...Mutta muistan myös ne hyvät hetket kun äiti oli hyvällä tuulella, mielummin tartun niihin ja näin jälkeenpäin ymmärrän äitini väsymyksen pienen lapsen kanssa. Nykyään meillä on todella hyvät välit keskenämme, eikä mitään kaunoja kanneta mistään, vaikkka vielä murrosiässäkin otettiin välillä tosi pahasti yhteen.

    Kunhan lapsi tuntee olevansa rakastettu! Sillloin ei haittaa vaikka välillä tulee niitä kurjaakin kurjempia päiviä kun tuntuu että kaikki kaatuu päälle. Kunhan yrittää parhaansa, se riittää. Joskus on huojentavaa vain myöntää itselleen ettei jaksa enää ja itkeä paha olo pois. Kuin ihmeen kautta niitä voimia vain tulee jostain taas. Itse en ole jaksanut yrittää soveltaa lapseeni mitään erityisiä kasvatusmetodioita, eikä kasvatustapani ole varmastikaan sieltä johdonmukaisimmasta päästä. Olen luottanut vain intuitiooni äitinä, ja päätellyt siitä,kun lapseni kuitenkin useimmiten on ihanan spontaani ja iloinen persoona, etten aivan täysin ole epäonnistunut missiossani...

    Toki välillä saa ja pitääkin valittaa, kuinka .......vetin rankkaa äitiys on, joskus tekee oikein hyvää päästellä kunnolla höyryjä,mutta kannattaa hyvinä hetkinä myös sanoa lapselleen miten rakas ja ihana yksilö tämä on juuri sellaisena kuin on.

    Voimia näillä sanoin toivoo toinen temperamenttinen mutta hyvä äiti:)

  • Hyvin tympeän kuuloinen on nääkyvä lapsi. Eli semmonen ehkä n.1-vuotias joka rääkyy nenäänsä eli nääkyy. H..tti soikoon. Olisi kiva laittaa ämpäri semmosen päähän että koetappas itsekin nauttia tuosta..Kaikki alle-5-vuotiaista laosista lähtevät itkutyylit yleensäkin kuuluu vittumaisimpiin ääniin joita maailmankaikkeudessa voi kuulla

  • Suosittelen 15minuutin meditointia päivittäin. Todella suuri apu omien tunteiden käsittelemisessä. Istuen hiljaa ajattelematta mitään. Rauhallinen olo kestää jopa tunteja sen jälkeen.

Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.