Ihmestyttää kummastutta ylähampaideni ikenen ja posken sisäpinnan väliseen osaanilmestynyt noin 5mm läpimitaltaan oleva ympyrän muotoinen mutta littana punainen ulkoneva.
Kyseinen roikkuva hieman kolottava pläntti on ilmeisesti tullut edellisen yön aikana ja on mielestäni ollut tämän päivän aikana jo hetken hieman piemempikin (nyt tosin taas normaalissa koossaan).
Kaiken järjen mukaan ei vaikuta pysyvältä saati sitten vakavalta mutta olisi ihan mielenkiintoista kuulla mikäli joku osaisi kertoa mikä tämä on ja mistä johtuu.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ettei se afta sitten olisi? Onko aikaisemmin ollut?
Jos ei viikkoon häviä niin suosittelisin hammaslääkärillä käydä näyttämässä.
Aftoja on ollut mutta valkonen tuo ei ole eikä myöskään samalla tavalla arka. Aikaisemmin en muista nähneeni tuollasia.
Pitää varmaan tosiaan ihan oman mielenterveyden säästämiseks käydä näyttämässä tota jos nyt ei häviä :)