Jos jäämme pois eurovakuuksista. Näin tutkijat HS:ssa 23.3.
Siis mahdollista kättelykieltoa jne.
Kiviniemi ja Katainen ovat pelotelleet talousvaikutuksilla.
Pienempi riski on jäädä pois kuin antaa vakuudet.
Yrittäjänä ja luottopäällikkönä toimineena ymmärrän asian.
Emme saa mitään vastavakuutta. Minulle on ainakin yksi lysti jos minulle
velkansa laiminlyönyt ei tervehdi minua. En minäkään tervehdi häntä.
Katainen ja Kiviniemi hokevat värssyä, että tämä tehdään suomalaisten työpaikkojen puolesta. Minusta toimii täysin päinvastaisesti
Siis mahdollista kättelykieltoa jne.
Kiviniemi ja Katainen ovat pelotelleet talousvaikutuksilla.
Pienempi riski on jäädä pois kuin antaa vakuudet.
Yrittäjänä ja luottopäällikkönä toimineena ymmärrän asian.
Emme saa mitään vastavakuutta. Minulle on ainakin yksi lysti jos minulle
velkansa laiminlyönyt ei tervehdi minua. En minäkään tervehdi häntä.
Katainen ja Kiviniemi hokevat värssyä, että tämä tehdään suomalaisten työpaikkojen puolesta. Minusta toimii täysin päinvastaisesti
Vastaukset 13
Vanhimmat
Toimii ja ei toimi? Helppo Jykän, Ollin ja Marin on silmät kirkkaina sanoa mitä sylki kulloinkin suuhun tuo, kun ei tarvitse millään järjellisellä perustella. Aina voi sanoa vaikka, että jos ei annteta hulivileille rahaa, Suomi voi pudota EU:n atmomiytimestä? Mihin vaikuttaa?
Ketä anto pojille luvan luvata?
koko juttua?
Asiantuntijoiden lausunnot menivät ristiin näistä mahdollisista seuraamuksista.
Nämä kättelyjutut voi fiksu lukija jättää omaan arvoonsa ja keskittyy miettimään taloudellisia seuraamuksia. Sillä niitähän ne seuraamukset sitten ovat, if any.
Miksi kukaan ei suostu avaamaan näitä näkymiä. Talouskomissaarikin vain esittää vertauksia vailla konkretiaa.
Mutta sen nyt ymmärtää jokainen, että eurossa ollaan tai sitten ei olla. Välimuotoja ei ole.
Täällä kinataan Suomen asemasta jos emme anna takuita.
Antaako Kreikka ja Irlanti 800 miljardin pakettiin takuut ja paljonko edestä.
Onko heidän takuillaan arvoa.?
Heitähän EI EROITETA , MUTTA SUOMI EROITETAAN JOSSEI ANNA TAKUITA.
MARI KIVINIEMEN JUTUT ei voi olla totta.
Talouskomissaari on koko EU:n ei euroalueen talouskomissaari.
Itseasiassa paras asiantuntija minun mielestä on Nalle Wahlroos.
Hän oli TV haastattelussa sitä mieltä, että olis paras kun jokainen maa tukis itse omia pankkejaan.
Suomen roolu EU:ssa on nöyristelypolitiikkaa, ei rohjeta tosissaan ajaa Suomen asiaa. Ajatellaan vain, että mitähän ne meistä ajattelee. Mun mielestä on yksi lysti,
mitä ajattelevat, kun hoidetaan vain Suomen etua.
Asia on näin: Yksityinen ihminen, firma suuri tai pieni pärjää aina, jos talous kunnossa, samaa pätee valtioihin. Euromaiden ei kannata uhkailla Suomea
eurosta pois potkimisella, Suomi voi uhata eurosta eroamisella.
Lapsellinen on Marin väittämä.
Jo Mauno Koivisto sanoi aikanaan, mitä se auttaa, vaikka olis kuinka ison talon poika, jos ei oo rahaa, niin ei oo rahaa.
Puola on sanonut EU on paperitiikeri sotilaallisesti. Samaa voidaan pikkuhiljaa sanoa euroalueestakin. Se tuli ja meni.
Te Ette ole ymmärtäneet koko asian pointtia.
onko se vaikea ymmärtää????
Miettikää. Mikä vaikutus oli Amerikan talouden romahduksella Suomeen? Mitä Eurotalouden romahdus voisi olla tuon valossa?
Ei tuosta asiasta tuon enempää tarvitse miettiä mikä on oikea tapa toimia. Vaihtoehto on tietenkin Siipeily toisten siivillä. Onko se kuitenkaan vastuullista. Entä jos kaikki alkaisi siipeillä?
Jos seuraukset olisi pelkästään euron heikkeneminen niin siitä nyt suurta murhetta tulisi, mutta kun ne seuraukset ei taatusti loppuisi siihen.
Korot nousisi. Se on koettu Suomessakin 1990-luvulla mihin se johtaisi. Pankkikriisiin Myös Suomessa, koska silloin lainojen hoitomahdollisuudet loppuisivat pankkien asiakkailta, yrityksiltä ja yksityisiltä. Tulisi konkurssiaalto.
Vienti loppuisi kuin seinään. Suomella ei ole enää varoja ottaa uutta lamaa vastaan. Sitä ei ole yrityksillä eikä valtiolla. Valtion velkantuminen kiihtyisi. Velkojen korot nousisi.
Olisimme todella pulassa jo syksikin Euo-maa joutuu ns. konkurssiin. Silloin Suomessa ei riittäisi pelastukseksi edes perusturavan ja kaikkien julkisten toimintojen lekkaukset. Lama olisi todella syvempi kuin 1990-luvun lama.
Paljon vähemmän se maksaa jos tuo takaussumma joudutaan maksamaan kuin talouskurimuksen seuraukset maksaisi.
Eli takaus on pienempi paha kuin lama. On vain valittava kahdesta pahasta se pienempi paha, koska muita vaihtoehtoja ei ole.
Nopein tappio on pienin tappio. Eli Kreikka heti velkajärjestelyyn.
Jos euroalueen pankit ovat kuralla, sieltä on etsittävä kovaa pohjaa, niin että se löytyy. Suomen valtio tulee hätiin, jos Suomen eläkeyhtiöt ovat lirissä.
Tässä voi käydä niin, että menee suomalaisten pankkien ja eläkeyhtiöiden
saamiset, lisäksi hävitään valtion rahaa 20 miljardia euroa. Miten sitten suu pannaan. Puolet kunnista konkkaan, puolet kuntien ja valtion henkilöstöä tulee
irtisanottua. Kyse on viime kädessä saksalaisten, ranskalaisten jne pankkien tukemisesta. Heti stoppi päälle!
Kauppateknikot eivät tunnetusti ole talousviisaita!
Saattaapa olla ymmärämme kokonaisuuksia keskimäärin paremmin kuin muut ihmiset.
Lisäksi minulla on kokemusta 1990-luvun lamasta.
Silloin, jos valtio ois tehnyt samat toimet kuin nyt ollaan tekemässä koko euroaluella niin lamasta olisi selviitty huomattavasti pienemmin vaurioin.
>>>>>Siis olisi lähdetty takaaman VELALLISIA, ei pelastamaan pankkeja.
Koivisto antoi määräyksen että pankit on pelastettava, velallisista viis.Tämä Koiviston määräys ajoi Suomen pahempaan lamaan kuin muuten olisi joutunut.
Tässä on kysymys pankkien pelastamisesta taas kerran. Velallisina ovat valtiot.
Pankit saavat hyödyn suurina korkoina. Valtio on velallisena eri asemassa kuin pienyrittäjä. Joku talousviisas sanoikin, että valtiolta ei voi periä saatavia, kuin voimakkailla sotajoukoilla, niitä Suomella ei ole.
Kiviniemi mainitsi HS 24.3 suurin piirtein näin käytöksemme tässä asiassa
vaikuttaa mm Itä-Suomen maataloustukiin. Nyt on muistettava1. on euromaat
2. muut EU maat. Siis on eri porukka, mikä neuvottelee maataloustuista. Asialla ei ole suoranaista yhteyttä. Nyt Portugali tuli
eurorahaston asiakkaaksi, kun heidän parlamentti ei suostunut leikkauksiin.
Mieluimmin pois koko EU:sta, kuin lapioida sinne lisää rahaa.
Suomella on takaajana sama asema kuin sillä pienyrittäjän lainan takaajalla.Siinä voi mennä omaisuus ja terveys.
KAUPPATEKNIKOLLE
Järkeilet asioita , joissa on koko euroalueella ajettu , kuin käärmettä pulloon.
Sillä ensin pitää saada autettavat maat käsittään heillä olevat ongelmat.
Sivullinen voi ymmärtää hyvinkin vaikeudet , mutta jos oma kansa ei niitä ymmärrä
on mahdoton silloin sivullisten auttaa.
KREIKKA ON LOISTAVA ESIMERKKI , kun autettiin alkoi mellakat , kansa tuhosi
ja lakkoili , eikä ole vieläkään kansalle selvinnyt , miksi heitä autettiin.
tällainen maa ei parane millään , heillä on ongelma aina.
Velkaansa he eivät edes halua maksaa.
Kreikan velka oli jotain 150 miljardin luokkaa ,7 miljoonan kansa , heidän
velkaansa ei maksa edes suurpääoma , se on yksikertaisesti mahdoton.
KUka Liitti Suomen Euroon, ja millä kurssilla? (Lipponen, Viinanen)
Tuo asia olisi pitänyt miettiä silloin!!!
Turha itkeä kun paskat on housuissa.
Ei elämää voi elää niin että Aina kerää ainoastaan ne rusinat pullasta. Niitä haluaa muutkin. Myös se pulla on syötävä.
Jos ei halua pullaa syödä, on paras että ei ala keräämään myöskäämn niitä rusinoita pullasta .
Tämä kannattaisi Demareiden muistaa Nyt.
Kreikassa sosialistit ovat asettaneet eläkeiän 50 vuoden paikkeille, virkamiesten naimattomat tyttäret saavat nauttia isän eläkettä..
Toisaalta Kreikka käyttää varusteluun älyttämiä summia..
Sairas ajattelu ja sairas valtiotalouden hoito...
Lopputulos holttittomuudesta on konkurssi..