Imovane

Kysyisin semmoista asiaa tästä imovanesta että minkälainen lääke tämä on. Sen verran tiedän että auttaa unettomuuteen lyhyt aikasessa käytössä, mutta enenmmän kiinnostaa että jääkö koukkuun miten helposti? Auttaako paniikki/ahdistus-häiriöihin jne?
Pystyykö alkoholia ottamaan samalla jos ottaa noin muutaman imovanen, vai lähteekö muisti ja tulee hölmöiltyä?
kiitos
155309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

1. Ei ole kovin koukuttava.
2. Ei ole kovin hyvä ahdistuslääke.
3. Imovane on todella tehokas viemään muistin.

Äänestä

Olen käyttänyt Imovane 7,5 mg vuodesta 1997 saakka unettomuuden hoitoon (kipujen vuoksi en saa nukuttua) . Tämän hetkinen annostus on 1-1.5 tablettia iltaisin. Olen siis käyttänyt Imovanea noin 13 vuotta säännöllisesti. En ole huomannut itse ainakaan että muistini olisi huonontunut. Käytän lisäksi kipuihin Tradolan Retard 150 mg ja Panadol forte 1g. Alkoholia en käytä. Kipuja helpottaa ja rentouttaa Imovane minun tapauksessa. Joskus kokeiltu rauhoittavaa lääkettä rentouttamaan josta en ole hyötynyt.

Äänestä

No ei tosiaankaan auta mihinkään paniikki- tai aihdistuneisuushäiriöihin, Imovane on nukahtamislääke, muuta indikaatiota sillä ei edes ole kuin unihäiriöt!

Äänestä
  • Ja kun aloittaja pohdiskeli ottavansa noin muutaman alkoholin kanssa, niin sanottakoon, että erittäin huono idea. Viihdekäyttöarvo likimain nolla, mitä nyt vie muistin ja saattaa aiheuttaa todella typerää käytöstä. Luvassa on siis pelkkää hölmöilyä, eikä ole edes kivaa.

    Äänestä

Jokainen lääkkeenkäyttäjä kokee yksilöllisesti lääkkeestä saadun avun. Minulla Imovane ainakin rauhoittaa kivun tuomaa ahdistuneisuutta ja rauhoittaa oloa paremmin kuin joskus kokeiltu Diapam.

Äänestä

Käytin imovanea noin 2 vuotta sitten kahden kuukauden ajan. Joka ilta otin puolikkaan tabun tai kokonaisen.

Minulla toimi tosi hyvin kyseinen lääke. Kun sen oli ottanut niin aluksi tuli sellanen tosi rauhallinen olo ja sitten about 20 minuutissa nukahti.

Huonona puolena oli sivuvaikutuksena painajaiset.

Ja koukuttavuudesta sen verran että käytin lääkettä vaan 2 kuukautta ja kun lopetin niin kärsin viikon vieroitusoireista. Öisin oli aluksi vaikea nukahtaa ja päivällä oli ahdistunut olo ja iltaisin oli aina sellanen tunne että oisin halunnut ottaa imovanen.

Mutta kun vieroitusoireet loppuivat niin pystyin taas nukkumaan normaalisti ja nukun vieläkin normaalisti tänä päivänä. Melkein kahteen vuoteen en ole tarvinnut imovanea.

Suosittelen kyseistä lääkettä painajaisista ja vieroitusoireista huolimatta. Minulla toimi. Jos nukkumisongelmani vielä joskus palaa niin aion pyytää lekurilta imovanea.

Äänestä

Imovanen vaikuttava aine on tsopikloni. Suomessa myytävistä lääkkeistä myös mm. Zopinox-nimisessä valmisteessa on sama vaikuttava aine.

Tsopikloni on bentsodiatsepiinien kaltainen aine (vaikuttaa samoihin reseptoreihin), joten ei missään tapauksessa sovi alkoholin kanssa. Lääkkeen ottamisen jälkeen voi kuulemma tuntua metallin makua suussa, mutta kun omaa kokemusta ei ole, niin en osaa sen tarkemmin kommentoida.

Äänestä

Raudan maku tulee suuhun joo. Auttaa nukahtamiseen koska on nukahtamiselääke, unenlaatua parantamaan taas unilääkkeet on erikseen. Koukuttaa siinä missä kaikki bentsot, aika yksilöllisesti. Koska on keskushermostoon vaikuttava aine, kuten alkoholikin, näiden yhteiskäyttö voimistaa toistensa vaikutusta.

Itellä edessä kombo oksatsepaami, diatsepaami, tsopikloni, zolpideemi ja mirtatsapiini, oluella alas n...y...t...NYT!

Äänestä
  • Joo, kiitos vastauksist. Ajattelin vain kun lekuri ei määrää mulle ahditukseen/muihinkaanhäiriöihin kuten unihäiriöihin mitään lääkkeitä! Nukun yössä noin 3h-4h, syyks sanoo että jään koukkuun ja tarvitsen sitten lisää. Mulla on vahva persoona ja jos lopetan nii se loppuu sit kans ku seinään.
    En nyt vaan saanu vastausta tosta imovanesta että onko se mitenkä koukuttava... Onko tommonen oikein että kärsin joka päivä yhtä helvettiä koska en saa lääkkeitä, joudun kadulta ostamaan että saan nukutuks jne..

    Äänestä

Immovane aiheutti pökkeröisen olon aamulla.Ei tule riippuvaiseksi.Voi lopettaa milloin haluaa.

Paras unilääke on suussaliukeneva Remeron, 15 mg,jonka ota puoli tuntia ennen nukkumaan menoa.Orionin vastaava tuote Mirtsapin-tabletti ei toimi ollenkaan. Remeroninlin voi lopettaa suoraan eikä mitään vieroirtusoireita tule.

Äänestä

OLEN NYTS YÖNYT J KPL 7 MG..EI VITTU MITÄÄNOLOJ. VÄHÄN VAN HUIPPA KÄVEÄÄESSÄ

Äänestä
  • SIIS 7 KPL 7MH IMOJA

    Äänestä

Keissi olutta jeesaa uneen sopivasti, eikä tartte muistella. Ainakaan pahalla ja tuurilla voi olla jäänyt jokunen pirtelö.

Äänestä

Kerran oli imovanea elimistössä edelliseltä yöltä, lähdin sitten perusteellisesti baareihin ja seuraavana aamuna oksetti niin että meinasi aivot tulla sierainten kautta ulos!!
Jos juot alkoholia, juo sitä. Mutta jos syöt kolmiolääkkeitä, älä juo alkoholia lääkkeiden kanssa.

Äänestä

Imovane on lyhytvaikutteinen unilääke enintään 4 viikon käyttöön. Se on kolmiolääke, jonka käyttö lopetetaan asteittain. Imovanen vaikuttava aine on tsopiklon. Se sitoutuu bentsodiatsepam-reseptoreihin, toleranssi kasvaa. alkoholia ei voi ottaa samaan aikaan, sillä alkoholi lisää imovanen rauhoittavaa vaikutusta eli muistikatkoja ja hölmöilyjä on odotettavissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maketsuuuuu kirjoitti:

Kysyisin semmoista asiaa tästä imovanesta että minkälainen lääke tämä on. Sen verran tiedän että auttaa unettomuuteen lyhyt aikasessa käytössä, mutta enenmmän kiinnostaa että jääkö koukkuun miten helposti? Auttaako paniikki/ahdistus-häiriöihin jne?
Pystyykö alkoholia ottamaan samalla jos ottaa noin muutaman imovanen, vai lähteekö muisti ja tulee hölmöiltyä?
kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu