Olen jo hyvän aikaa tarkastellut politiikkaa, meillä ja muualla, niin olen huomannut sellaisen asian, että poliitikko on alussa, kun lähti politiikkaan ollut kuin ihan eri ihminen, kun mitä on nyt, kun on kohonnut korkealle politiikassa.
Tuntuu, että moni poliitikko on alussa ollut aito ihminen, joka on aidosti halunnut parantaa maailman asioita.
Hän on esim. vastustanut totalitärismia ja vaatinut vapauksia.
Sitten kun tämä poliitikko on päässyt vaikka EU:ssa korkeaan asemaan, niin hän on kuin eri ihminen, hän puolustaa totalitärismia ja vie vapauksia pois, ja jotenkin nämä korkealle päässeet poliitikot ovat muuttuneet jotenkin täysin tunteettoman oloiseksi, siis he ovat kuin robotteja, ihan kuin he olisivat täysin eri ihmisiä, vaikka näyttävät samalta kun tulivat politiikkaan silloin joskus.
Ihan kuin nämä huippupoliitikot olisivat kuin tyhijä kuoria, joita ohjailee joku näkymätön voima.

Vastaukset 2
Vanhimmat
ja se voima on HAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAARRRRRRRRRRRRRP
Raha ja korruptio johtaa meitä kaikkia. Ehkä enemmän politiikan alalla. Se on kuitenkin oma päätös kuinka korruptoitu haluaa olla. Mitä mieltä olet Markku Uuspavalniemestä? Hän sentään puhuu asiat niin kuin ne ovat., eikä vittuakaan välitä uhkauksista tai lahjuksista. Todellinen poliitikko on siinä.