Mahtava Rechsführer-SS perusti Ahnenerben, laitoksen, jonka tehtävänä oli vahvistaa saksalaisen rodun ylivertaisuus löytämällä sen loistavat arjalaiset juuret ja osoittamalla herrakansalle tie vielä loistavampaan tulevaisuuteen.
Todellisuudessa laitos tuotti myyttejä Adolf Hitlerin rotuoppien tueksi. 1935 perustetutlla Ahnenerbellä ( esi-isien perintö) oli 1939 peräti 137 tiedemiestä ja 82 avustavaa henkilöä.
Piti vain aluksi löytää todisteet kookkaasta, vaaleahiuksisesta esisaksalaisesta rodusta, joka oli kaiken sivistyksen ja edistyksen lähtökohta.He olivat arjalaisia ja heidän vastakohtansa oli juutalaiset.
Himmler uskoi oikeanlaatuisella tutkimuksella tällaisen rodun löytyvän. Siihen tarvittiin vain Ahnenerben kaltainen riittävän edistyksellinen laitos.
Heather Pringle: Himmlerin suuri suunnitelma. Tanska 2011.
Himmler ja Ahnenerbe
13
300
Vastaukset
- Arjalaiset
ovat kaiketi intialaisia ylimyksiä, joiden sukujuuret natsit kuvittelivat olleeen Pohjois-Euroopassa nimenomaan Saksan alueella ja Skandinaviassa. Siellä luotiin pohja maailman kaikelle sivistykselle ja osaamiselle.
Jostain syystä nämä esi-isät lähtivät sitten valtaamaan maailmaa ja päätyivät lopulta Intian valtiaiksi. Jokunen valtasi siinä sivussa Tiibetinkin. Sieltä Himmlerin lähettämä retkikunta etsi arjalaisia vielä kesällä -39.- bauahah
Vai löysi Schäfer ja Beger tiibetiläisistä "pohjoisia piirteitä" hahahah. Grönhagen oli eri juttu. Yrjön veli oli kuollut Venäjän sisällissodassa. Bolsut oli ottaneet kiinni ja teloituttaneet Moskovassa. Himmler myrkytti nuoren vaikutusalttiin Yrjön pojan mielen.
Sodan jälkeen Yrjö asui kesät Kreikassa ja talvet Lapissa. Hänen sanotaan halveksineen jopa Urho Kekkosen nimen ääneen sanomista kun hän asui Tenajoella Lapissa. - Yrjö von Grönhagen
bauahah kirjoitti:
Vai löysi Schäfer ja Beger tiibetiläisistä "pohjoisia piirteitä" hahahah. Grönhagen oli eri juttu. Yrjön veli oli kuollut Venäjän sisällissodassa. Bolsut oli ottaneet kiinni ja teloituttaneet Moskovassa. Himmler myrkytti nuoren vaikutusalttiin Yrjön pojan mielen.
Sodan jälkeen Yrjö asui kesät Kreikassa ja talvet Lapissa. Hänen sanotaan halveksineen jopa Urho Kekkosen nimen ääneen sanomista kun hän asui Tenajoella Lapissa.tapasi Himmlerin 1935 ja vaelteli parina kesänä Pohjois-Karjalassa kuuntelemassa runonlaulajia ja tutustumassa taikakeinoihin sekä etsi näytekappaleita perinteisistä suomalaista riimukalentereista. Yrjö piti suomalaisia arjalaisten verisukulaisina ja väitti heillä olleen yhteiset esi-isät. Yrjö kertoi Himmlerille Kalevalasta. H. ihastui siihen perin juurin.
Mutta 1937 Yrjölle kävi kalpaten. Hitler oli perehtynyt Ahnenerbeen ja antoi 1937 tylyn arvion siihen astisesta toiminnasta.
Ahnenerben uusi johtaja Wüst tenttasi Yrjöä 10 minnuuttia arjalaisten ja suomalaisten kiellisistä yhteyksistä. Yrjo ei osannut vastata yhteenkään kysymykseen.Siihen loppui Yrjön ura ja hän palasi yliopisto-opiskelijaksi. - Yrjö von G
Yrjö von Grönhagen kirjoitti:
tapasi Himmlerin 1935 ja vaelteli parina kesänä Pohjois-Karjalassa kuuntelemassa runonlaulajia ja tutustumassa taikakeinoihin sekä etsi näytekappaleita perinteisistä suomalaista riimukalentereista. Yrjö piti suomalaisia arjalaisten verisukulaisina ja väitti heillä olleen yhteiset esi-isät. Yrjö kertoi Himmlerille Kalevalasta. H. ihastui siihen perin juurin.
Mutta 1937 Yrjölle kävi kalpaten. Hitler oli perehtynyt Ahnenerbeen ja antoi 1937 tylyn arvion siihen astisesta toiminnasta.
Ahnenerben uusi johtaja Wüst tenttasi Yrjöä 10 minnuuttia arjalaisten ja suomalaisten kiellisistä yhteyksistä. Yrjo ei osannut vastata yhteenkään kysymykseen.Siihen loppui Yrjön ura ja hän palasi yliopisto-opiskelijaksi.palveli Talvisodassa Suomen armeijassa. Sen jälkeen hän oli 1940-44 ulkoministeriön palveluksessa Berliinissä valmistaen materiaalia, jossa painotettiin Suomen ja Saksan kulttuurisiteitä eli teki propagandaa Saksan hyväksi.
Sodan päätyttyä von G. siirrettiin Osloon valmistelemaan suomalaisten sotavankien palauttamista. Hänet kuitenkin pidätettiin ja vapautettiin lopulta 1947.
Sodan jälkeen mm. professori Kustaa Vilkuna syytti Grönhagenia Saksan vakoilijaksi, jolle perinnetutkimus oli ollut vain peite. Von G. osti turistihotellin Lapista. Hän eli kesät Lapissa ja talvet Kreikasa. Yrjö kuoli 2002. - brit brit
Yrjö von G kirjoitti:
palveli Talvisodassa Suomen armeijassa. Sen jälkeen hän oli 1940-44 ulkoministeriön palveluksessa Berliinissä valmistaen materiaalia, jossa painotettiin Suomen ja Saksan kulttuurisiteitä eli teki propagandaa Saksan hyväksi.
Sodan päätyttyä von G. siirrettiin Osloon valmistelemaan suomalaisten sotavankien palauttamista. Hänet kuitenkin pidätettiin ja vapautettiin lopulta 1947.
Sodan jälkeen mm. professori Kustaa Vilkuna syytti Grönhagenia Saksan vakoilijaksi, jolle perinnetutkimus oli ollut vain peite. Von G. osti turistihotellin Lapista. Hän eli kesät Lapissa ja talvet Kreikasa. Yrjö kuoli 2002.Niin. Britithän ne Yrjön siellä pidätti. Anglojen vaikutus on yllättävän suuri jopa Venäjällä. Liekkö Stalinkin laulanut Rule Britanniaa.
- 1920-luvulla
saksalainen tutkija Hans Günther oli arvioinut, että pohjoiseen rotuun kuului vain 6-8 prosenttia saksalaisista ja 50 -55 % osittain.
Tämä kauhistuttu Himmleriä, jonka SS oli 1931 noin 10 000 miehen vahvuinen. Hän päätti luoda tästä joukosta rodullisen eliitin nuorista miehistä, joissa oli vain pohjoista verta. Näiden valitsemiseksi tieteellisin keinoin Himmler perusti SS:n rotu ja asutusviraston eli RuSHAn. Sen tarkastajat seuloivat SS:n pyrkiviä etsien pohjoisia piirteitä: pitkää kalloa, kapeita kasvoja, litteää otsaa, kulmikasta leukaa, kapeaa nenää, ohuita huulia, pitkää hoikkaa vartaloa, sinisiä silmiä ja vaaleita hiuksia. Tietyn pisteytyksen perusteella parhaat valittiin SS.ään. Sama koski vaimoja tai rakastajattaria. Lapsia sai tehdä vain rotumitat täyttävien naisten kanssa.
Eräs rodullinen neuvonantaja totesi sodan jälkeen Himmleristä tämän olleen "sulautumaton puoliverinen ja kelvoton SS:ään". Itse asiassa juuri kukaan natsien johtajista ei täyttänyt vaatimuksia edes lähelle.- Rateki
Taisi olla samaisessa kirjassa, johon aloituksessa viitattiin, kertomus siitä kuinka jonkun puoluepampun suulaanpuoleinen rouva oli pamauttanut valtakunnanjohtajalle itselleen suorasukaisesti juuri tuon totuuden, ettei julkilausuttuja kriteerejä täyttäisi moni jo korkeissa asemissa puolueessa ja SS:ssa olevakaan, eipä valtakunnanjohtaja itsekään. Rouvan mies siinä jo kalpeaksi valahtamaan mutta valtakunnanjohtaja leppoisana ja joviaalina miehenä vain sopuisasti totesi että hän onkin sitten henkisesti sitäkin arjalaisempi.
- kyllä,kyllä
Rateki kirjoitti:
Taisi olla samaisessa kirjassa, johon aloituksessa viitattiin, kertomus siitä kuinka jonkun puoluepampun suulaanpuoleinen rouva oli pamauttanut valtakunnanjohtajalle itselleen suorasukaisesti juuri tuon totuuden, ettei julkilausuttuja kriteerejä täyttäisi moni jo korkeissa asemissa puolueessa ja SS:ssa olevakaan, eipä valtakunnanjohtaja itsekään. Rouvan mies siinä jo kalpeaksi valahtamaan mutta valtakunnanjohtaja leppoisana ja joviaalina miehenä vain sopuisasti totesi että hän onkin sitten henkisesti sitäkin arjalaisempi.
Noin se oli. Henkinen arjalaisuus oli se, mitä useimmilta puoluepampuilta vaadittiin. Muusta viis. Nuo rotuvaateet olivat sellaisia, että Himmler itsekin totesi niiden olleen aivan liian tiukat. Kun Waffen-SS rupesi tarvitsemaan aina vain enemmän miehiä, Himmler kotiarmeijan komentajana hoiti homman määräämällä kaikki yli 175-senttiset SS-joukkoihin,. Mitään muuta ei kyselty.
- fritz kl hie por sak
Rateki kirjoitti:
Taisi olla samaisessa kirjassa, johon aloituksessa viitattiin, kertomus siitä kuinka jonkun puoluepampun suulaanpuoleinen rouva oli pamauttanut valtakunnanjohtajalle itselleen suorasukaisesti juuri tuon totuuden, ettei julkilausuttuja kriteerejä täyttäisi moni jo korkeissa asemissa puolueessa ja SS:ssa olevakaan, eipä valtakunnanjohtaja itsekään. Rouvan mies siinä jo kalpeaksi valahtamaan mutta valtakunnanjohtaja leppoisana ja joviaalina miehenä vain sopuisasti totesi että hän onkin sitten henkisesti sitäkin arjalaisempi.
Ja skandinaavitko täyttivät kaikki vai? haauuaah
Balttiassakin suurimman osan tankkien tuhoamisesta hoiti Degrellen porukka. Esimerkiksi SS-mies valloni Leon Gillis tuhosi YHDEKSÄNTOISTA T-34 tankkia. Norjalaiset ja tanskalaiset nössöt ulisi maakuopissa.
Ei ihme että Degrelle sai tammenlehvät Baltiasta mutta kukaan muu ei. Rebane sai ne kun haki yhdessä tilanteessa yhden piiritykseen joutuneen saksalaiskomentajan pois piirityksestä.
- SS-siirtokunnat
eli Wehrbauerien, sotilasviljelijöiden, asuttamat kylät, olivat yksi Himmlerin rakkaimpia unelmia.
Niitä ruvettiin kaavailemaan vallatuille alueille. Niissä Wehrbauerit eläisivät tervettä maalaiselämää omia tilojaan viljellen. Siirtokunnat suunniteltiin tarkkaan ja samoin niissä tapahtuva toiminta. Ainoatakaan ei koskaan perustetttu.
Selvittämättä jäi myös, miten aika lailla kaupunkilähtöisistä SS-miehistä olisi saatu sitkeitä turpeenpuskijoita. Tosin ikävät työt oli tarkoitus teettää slaaviorjilla.
Himmler itse oli tutkinnon suorittanut maatalousmaisteri, mutta ei ponnistuksistaan huolimatta saanut kanalaa toimivaksi ja kannattavaksi. - me-262
Ja mistähän nämä rodunjalostukselliset ideat alunperin juontavatkaan...
Ei ihmisiä pidä kuitenkaan verrata lintuihin vaikka nykypäivänä kana/broileri onkin sitä halvinta ruoka-ainesta...
SS-pääkallo on kuitenkin kaikesta huolimatta sellain saavutus, että se jää elämään historiaan...- tpx tox tox
Olikohan ne muulla kuin Himmlerillä. SS-miehelle ei ollut eroa germaanilla, slaavilla tai italiaanolla. Jokainen Saksan vihollinen oli armotta tuhottava.
Myös sisäisiä jännitteitä oli. Esimerkiksi norjalaisista vapaaehtoisista ei oikein vuosina 1941 ja 1942 jostain syystä tykätty.
Toisaalta SS kosti yleensä vain silloin jos sen oma jäsen surmattiin. Ne että ampuivat siviilejä huvin vuoksi on juutalaisten luoma myytti.
Juutalaisen mielestä SS-miehen sai siviili surmata pelkurimaisella taktiikalla. Esimerkiksi jossain kylässä joku pelkuri partisaani saattoi iskeä veitsellä selkään tai raukkamaisesti piilottaa pommin johonkin lähetykseen tai autoon. ADL:n ja Wiesenthal keskuksen mielestä tällaisesta ei olisi saannut rangaista.
Olihan ne säännöt kovia mutta saksalaiset on ylpeitä ihmisiä. Pelkästään italialaisten partisaanien surmaamasta yhdestä saksalaisesta oli ammuttava kymmenen italialaista. - Rotututkimusta
harjoitettiin jo 1700-luvun Englannissa. Koko käsite syntyi aika myöhään.
Natsit kehitivät homman huippuunsa ja nimenomaan katsoivat herrarotunsa oikeuttavan julmuuksiin muita, alempia rotuja kohtaan. Alempia olivat ennen kaikkea juutalaiset, mustalaiset ,slaavit, aasialaiset jne.
Eräät tuktimustulokset menvät jo tiedehuumorin puolelle. Ennätyksen teki kai Himmler, joka monenlaisiin teorioihin tutustuttuaan lopulta päätti germaanisten esi-isien tulleen suoraan taivaasta.
"Ja mistähän nämä rodunjalostukselliset ideat alunperin juontavatkaan..."
Rodunjalostuksen kehitti nimenomaan Ahnenerbe Himmlerin antamien tehtävien mukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663402Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463212Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1272820- 452574
- 311963
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391291