Liikanen on menettänyt 45mrd euroa

Verotuloja, niitä pitäisi verrata Suomen eurovakuuksiin.
Mutta, mutta jos huonosti vakuuksien kanssa käy.
Niin voimme menettää 100-200mrd euroa verotuloja.
Missä vaiheessa Liikasesta on talousnero tullut?
1867
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kannattaa muistaa kun v 1980 luvun lopulla Liikanen oli valtiovarainministeri ja Virolainen toinen. Silloin hussattiin rahaa olantakaa! Ja Erkki poika lipesi EU-n suojiin. No nyt savolaispoika puhuu toista!

Äänestä
  • "90-luvun lama" alkoi sillon, kun Liikanen oli vielä valtionarainmimisteri.

    Äänestä

Eihän hän olekkaan mikään nero.Kuka voi rehellisin mielin kutsua silloista Holkerin hallitusta Suomen parhaimmistoon kuuluvaksi hallitukseksi,ja sen silloista valtionvarainministeriä talousneroksi.Suomi oli velaton maa ennen Holkerin hallitusta.Silloiset talousnerot vapauttivat rahoitusmarkkinat surullisin seurauksin.Sama tapahtui myöhemmin myös Islannissa,eikä kukaan rohkene sanoa Islannin silloisen hallituksen toimineen vastuullisesti.Nyt sama kaveri jakelee viisauksiaan Suomenpankista kuin jotain oli annettavaakin Suomalaiseen talouskeskusteluunkin.Kyllä puoluepolitikoinnilla on monta asiaa tyritty totaalisesti.Kuka uskoo näitä huulenheittäjiä ja satusetiä oikeasti.

Äänestä
  • Kannattaa muistaa, että kaikki työllisyyteen sidotut salkut oli silloin Holkerin hallituksen suurimmalla puolueella: SDP:llä.

    Äänestä

Tyypillistä perSun paska puhetta! Erkki Liikanen aloitti Suomen pankin johtajana 7 v sitten. Juuri kun Suomen ahneet porvaripelurit olivat ajaneet taas kerran Suomen konkurssitilaan. Oikeutta käydään vielä asiassa nytkin. Silloin hävisi monta isoa pankkia SYP, HOP,KOP,osa SP:tä, ja STSP! Taas porvari nulikka puhuu paskaa!

Äänestä

Varmakosto kiihtyi.
Muistellaanpa vähän. Ensin kaatui STS, sitten Kansayhtiöt, Haka jne
Kaikki sossujen talousnerojen hallussa.
Liikanen aloitti Teiniliitossa, muistelen, että sielläkin oli parantamisen varaa.
Sitten valtionvarainministerinä, muistan vieläkin, kun Leif Salmen puhutti Liikasen täydelliseen pussiin. Liikanen meuhkasi, kuinka paljon jotain sosiaalietuutta parannetaan, Leif Salmen totesi tekee 1 mk:n edunsaajaa kohti.
Onhan Liikanen pohjanoteeraus Suomen pankin pääjohtajana.
Minkäs me Tarjalle voimme?

Äänestä

Pikkurahoja, sanoi Liikanen, eu-takauksista.

Mites sitten suu pannaan Suomen pankissa, kun maksun aika tulee.
Häviääkö virne suupielestä ?

Äänestä
  • Se vain lähtee eläkkeelle. Puhuu nyt pestinsä jatkajien puolesta. Maksaa valintaasa.

    Äänestä

  • maksaa kirjoitti:

    Se vain lähtee eläkkeelle. Puhuu nyt pestinsä jatkajien puolesta. Maksaa valintaasa.

    Mistähän syystä porvari enemmistöinen eduskunta valitsi, noin huonon miehen
    jatkamaan Suomen pankin johtajana? Kysyn vaan. Mutta voi olla, että hänet nimitetään vielä EU-pankin pääjohtajaksi! Miten sitten porvarit suunsa pistää!

    Äänestä

  • varma kosto kirjoitti:

    Mistähän syystä porvari enemmistöinen eduskunta valitsi, noin huonon miehen
    jatkamaan Suomen pankin johtajana? Kysyn vaan. Mutta voi olla, että hänet nimitetään vielä EU-pankin pääjohtajaksi! Miten sitten porvarit suunsa pistää!

    Opi ymmärtämän lukemaasi! Just kerrottu, että nyt jorisee maksua valinnastaan!

    Äänestä

Liikanen ei ole menttänyt senttikään! Mutta se asia ei mene tyhmän perSun päähän!
Hän totesi puheessaan Suomen pankissa. Suomi menetti vientitulojen ja osakkeiden arvon alennuksina vuosina 2008-2010 yhteensä 42 miljardia €!
Tämä oli Suomen pankin tilastollinen tieto! Tosin monet osakkeet on nousseet sen jälkeen, että niiden arvon menetys on vaan näennäistä ja pörssin heilatelusta johtuvaa. Mutta tämä asia on varmaan tyhmän perSun vaikeaa ymmärtää, kun sama perSu ei edes tiedä ketkä on olleet hallitus vastuussa ja enemmistössä eduskunnassa viimeiset 30-vuotta!

Äänestä
  • Valtiovarainministerinä Kalliomäki ajoi suurilta omaisuuksilta täyden verovapauden. Tällaista on ollut vuosikymmeniä demari politiikka..

    Äänestä

  • Höpöjuttuja. Mistä menetti? Eihän, kuin kuvitelmaa..
    Jos palkat olisi noussut 15%, mikä menetys taas..

    Äänestä

Suomi on menettänyt verotuloja SDP:n hallituksien takia 300 mrd euroa,
verrataan sitä eurovakuuksiin, on se pieni summa.
Väittämä on minusta yhtä väärä ja yhtä oikea kuin Liikasen lukema.

Äänestä
  • Miksi porvarit valitsi Erkki Liikasen, no siksi kun eivät halunneet tulla nolatuksi,
    kun Tarja olis kuitenkin nimittänyt Liikasen. Ennemmin kysyn miksi porvarit valitsivat Halosen?

    Äänestä

Hallitus teki yksimielisen Liikasesta esityksen presitentille ja presitentti noudatti hallituksen tahtoa! Halonenkin on porvarinaisten valitsema presitentti! Ei vasemmiston kannatus yksin riittänyt häntä jatkaamaan toiselle kaudella! Porvari mullikat vieläkin suree akkojaan, mitä tekivät!

Äänestä
  • Veministien pahat teot kostautuu.. Ei kestetä päälle töppödemujen möhläyksiä!

    Äänestä

Varma Kosto kuuluu pehmeän teen vastustamisyhtistykseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


etunen kirjoitti:

Verotuloja, niitä pitäisi verrata Suomen eurovakuuksiin.
Mutta, mutta jos huonosti vakuuksien kanssa käy.
Niin voimme menettää 100-200mrd euroa verotuloja.
Missä vaiheessa Liikasesta on talousnero tullut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu