Suomeen kohdistuvaa uhkaa pitää torjua Suomessa, ei Afganistanissa.
"Meidän pitää torjua Suomea uhkaavaa terrorismia Afganistanissa". Jotenkin näin lausahti Jyrki Katainen tänä aamuna (19.2.2011) televisiossa. Olen täysin eri mieltä, sillä sotimalla islamilaisia talebaneja vastaan aiheutamme terrori-iskujen vaaran Suomessa. Siksi suomalaisten pitää tulla pois Afganistanista mahdollisimman pikaisesti.
Suomessa kaikkein innokkaimpia natouskovaisia ovat olleet kokoomuksen kärkipoliitikot. Kataisen ohella heistä mainittakoon Jyri Häkämies ja Alexander Stubb. Itse olen sitä mieltä, että kyllä USA uskoo heidän natohalunsa ilman, että meidän pitää todistaa se Afganistanissa.
Terrori-iskuja on ollut jo Tanskassa ja Ruotsissa. On valitettavan suuri riski, että näin voi tapahtua milloin tahansa myös Suomessa. Ei talebaneilta jää huomaamatta, että taistelemme heitä vastaan Afganistanissa. Ja kuten tunnettua, talebanit eivät tunne rajoja. He taistelevat kaikkialla missä vihollisen kimppuun voi hyökätä.
Olkoon esimerkkinä vaikkapa Espanja. Maa oli mukana Irakin sodassa ja joutui terrori-iskujen kohteeksi. Joukkojen poisvetämisen jälkeen iskuja ei ole esiintynyt.
Meidän pitää torjua islamin uhkaa kotimaassa ja sen rajoilla. Meidän pitää keskittyä kotimaan turvallisuuden vahvistamiseen. Afganistaniin syydetyt kymmenet miljoonat eurot tulee käyttää kotimaassa poliisin ja puolustusvoimien toimintaedellytysten parantamiseen.
Samalla meidän pitäisi miettiä myös sitä, että sallimmeko laajamittaisen maahanmuuton islamilaisista maista. Tämä monelle epämieluisa kysymys on esitettävä ja siihen on vastattava, koska kokemukset muualta osoittavat, että maahanmuuttajien joukossa tulee ääri-islamilaisia tai maahanmuuttajien jälkipolvien joukosta osa valitsee ääri-islamilaisen tien. Mitä enemmän islaminuskoisia on, sitä suurempi riski on."
http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ylen vaalikoneessa kysytään, että oliko Suomelta virhe lähteä mukaan Afganistanin operaatioon. Ihan yhtä hyvin voitaisiin kysyä, että oliko Suomelta virhe kun emme lähteneet Irakin operaatioon luomaan sinne "demogratiaa ja parantamaan naisten asemaa". Miten ihmeessä monet poliitikot voivat yhä edelleen luulla, että Afganistaniin rakennetaan demogratia ja pysyvä rauha, parissa vuodessa, Nato-johtoisten sotavoimien avulla. Olin kyllä täysin tätä mieltä jo alusta lähtien, mutta varmaan vielä muutama Suomalainen ruumis tarvitaan, jotta riittävä määrä poliitikkojakin ymmärtää asian.
miksi luulet että politiikot niin luulevat?
he ovat täysin perillä siitä mitä siellä todellisuudessa tapahtuu, tärkeintä on vain se mitä kansa luulee että siellä tapahtuu ja tehdään koska olemme demokraattisessa maassa ja siten kansaa on ohjailtava erilaisin tiedoin haluttuun suuntaan, jotta kansa todella kannattaisi sitä mitä isot herrat haluavat tapahtuvan.
tässä on apuvälineenä sekä media.
valtaosa on sen tiedon varassa mitä mediat antavat, ja sen pohjalta rakentavat sitten tilannekuvan, joka varmasti on "täysin kattava"